Syksy on hurahtanut ohi hurjaa vauhtia, ja tekemistä on riittänyt niin opintojen kuin töidenkin saralla. Nyt ollaankin jo lukuvuoden puolivälissä, mikä tuntuu jokseenkin haikealta, sillä omalta osaltani tuleva kevät on viimeinen Itä-Suomen yliopiston opiskelijana. Suuria muutoksia siis luvassa lähitulevaisuudessa.
Syksyn aikana hoitelin pois alta vihonviimeisiä tutkintooni kuuluvia kirjatenttejä – yksi tosin jäi vielä roikkumaan kevään puolelle, mutta sehän ei mitään haittaa. Itsenäisesti suoritettaville kirjatenteille kun ei yleensä ole mitään valmiita aikatauluja, vaan ne suoritetaan oman ahkeruuden ja jaksamisen mukaan. 😉 Tenttien lisäksi väänsin kasaan loka- marraskuussa graduni seminaariversion, joka siis tarkoittaa tavallaan gradun raakaversiota. Jonkinnäköinen raakile minulla on nyt siis gradusta kasassa, mutta paljon sen saralla vielä tekemistä riittää. Raakaversiossani oli sivuja reilu parikymmentä, kun valmiin gradun pitäisi olla vähintään kuutisenkymmentä sivua. Heti kunhan joulut ja uudetvuodet on juhlittu, aion palata takaisin graduni pariin. Kevätlukukaudella saankin ahkeroida ihan olan takaa, mikäli (ja kun) tahdon saada maisterin paperit juhannukseen mennessä.
Onneksi työt tuovat mukavaa ja monipuolista vaihtelua välillä melko ankeaankin graduvuoteeni. UEF-lähettiläshommia on ollut mukavasti pitkin syksyä, ja ne jatkuvat aina toukokuuhun saakka. Syyslukukaudella osallistuin parille eri messuille, vierailin useissa lukioissa Itä-Suomessa sekä tutustutin lähiseutujen lukiolaisia Joensuun kampukseemme – niin ja tietysti vaikutin somessa ahkerasti!
Lähettiläshommien ja opintojen lisäksi syksyni on kulunut kahden aivan ihanan pikkupojan lastenhoitajana; aloitin nimittäin syyskuussa hoitajana eräässä perheessä. 1- ja 2-vuotiaat pikkumiehet ovat aivan hurmaavia, ja päivät heidän kanssaan ovat aina ihan huippuja! Meillä aineenopettajilla kuuluu muutes opintoihimme pakollisena myös kehityspsykologiaa, jossa käydään läpi ihmisen kehitystä syntymästä kuolemaan. Aikoinani mietin, mitä ihmeen järkeä aineenopettajien on opiskella ihmisen koko elämänkaari – mehän opetamme vain tietyn ikäisiä oppilaita. Mutta noista opinnoista onkin ollut konkreettista hyötyä lastenhoitajan työssäni. Tässäpä siis jälleen huomataan, että yliopistosta saa eväitä niin paljon monipuolisemmin muillekin elämän osa-alueille kuin vain siihen omaan tulevaan ammattiin!
Näihin ajatuksiin päätän vuoden 2014 viimeisen blogipostaukseni. En toivota kenellekään Hyvää Joulua enkä Onnellista Uutta Vuotta, sillä juhlapyhien nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Siispä sen sijaan oikein ihanaa joulua ja vielä parempaa uutta vuotta ihan jok’ ikiselle! 🙂
Sari / suomen kieli ja kirjallisuus, melkein valmis äikänope
