Syys- ja lokakuu, mihin menitte?

Marraskuu? Nyt jo? Mihin katosivat syys- ja lokakuu? Syksy on siis hujahtanut jo pitkälle yli puolivälin, vaan siltä ei juuri tunnu. Näkyy tosin, ulkona on nykyisin pimeää. Viikko toisensa jälkeen on vierähtänyt taakse enemmän tai (vähemmän) opiskeluntäyteisenä, reilun vuoden aikana Kuopiossa opiskellessani en ole vielä törmännyt tylsään viikkoon. Kuukausi sitten havaitsin kaikkien viikonloppujeni olevan buukattuna toinen toistaan parempia tapahtumia jouluun asti. No, ei ne viikonloput, mutta arkenahan ne kaikki normaalit opiskelijatapahtumat ovat. Mutta kuten vanha klisee kertoo, opiskeluajat ovat ihmisen parasta aikaa, miksi en ottaisi siitä kaikkea irti?

10303971_897248010305051_9029620694977038817_n

Vuosijuhlat ovat lukuvuoden kohokohtia. Itselläni takana tälle syksylle kahdet, ja omat juhlat vielä tulossa.

Mitä sitten olen puuhaillut? Syyskuu vierähti uusien opiskelijoiden tuutoroinnissa. Vaikken varsinaisena tuutorina toiminutkaan, olen ollut mukana paljon. Ja toki ainejärjestöni Dentinan isäntänä velvollisuuksiini kuuluu jakaa perinteitä, kuten sitsikulttuuria eteenpäin. Uusien fuksien tuutoroiminen on hauskaa ja tärkeää, ja samalla tutustuu tuleviin kollegoihin.

Viikonloppuvaellus Kolille, mökkiviikonloppu, sekä muiden ainejärjestöjen vuosijuhlat ovat täyttäneet niin ikään kalenteria lokakuussa. Tälle syksylle ostettu frakki onkin tarkoitus laittaa kovaan käyttöön, seuraavan kerran kiskaisen sen päälleni muutaman viikon päästä oman ainejärjestöni vuosijuhlille. Hammaslääkäripäivät Helsingissä ja risteily Ruotsiin vievätkin kalenterin jo joulukuulle. Näin muutamia isompia tapahtumia mainitakseni.

altAteVFmxa_ln8Z6Vy1cbCFHMW0bCHxsHmjdysx6As7zua (1)

Kannaksen lukiolla Lahdessa Janeten kanssa

Toki myös lähettilään hommia on matkaan mahtunut, viime viikolla kiersimme Janeten kanssa Lahden seudun lukioissa. Kuulijoita oli runsaasti, ja aktiivisia kyselijöitäkin löytyi. Yksi yleisimmistä kysymyksistä oli, miten vapaa-aikani riittää opintojeni ohella. No, jokainen saa päätellä itse, mutta opiskelun ulkopuolellekin jää aikaa. Seuraavaksi aion kuitenkin uppoutua mikroskooppikuvien ääreen ja valmistaudun patologian tenttiin. Ja kasvatan viiksiä, onhan movember.

InstagramCapture_5ea22a91-4309-43f2-8b0c-ff31ec990f96_jpg

Pitkän päivän jälkeen illalla pullantuoksuiseen kotiin, herkkujen keskelle, hyvään seuraan. Kyseessä siis herkuttelu ilta fuksiryhmällemme.

Olli, Hammaslääketiede