Koiramaista opiskelijaelämää

Monen eläinrakkaan mielessä on varmasti pyörinyt kysymys opiskelijaelämän soveltuvuudesta koiran omistamiseen. Riittääkö aika,ja entä kun ei riitä? Voiko koiran omistajana viettää täyspainoista opiskelijaelämää? Mitä haasteita se tuo tullessaan? Miksi kuitenkin koira ois kiva? Ajattelinpa siis kertoa kokemuksiani neljän yliopistovuoden ajalta koiranomistajana.
Ajan riittävyys on tottakai paljon kiinni erilaisista muuttujista, kuten lukujärjestys, muut menot, koiran rotu, koiran ikä ja seurantarve, oma parisuhdetilanne.. Kuitenkin vastaus on yleisellä tasolla, että kyllä aika riittää, kunhan vain on suunnitelmallinen. Aikuisen koiran kanssa olen itse onnistunut aina sovittamaan aikatauluni koiralle sopiviksi. Pennun kanssa asiat olisivatkin ehkä hieman toisin. Pentu kun ei pärjää kovin montaa tuntia yksin kotona. Myöskin kovin paljon aktiviteettia vaativan rodun kanssa saattaa olla haasteellisempaa.
Aikataulujen kanssa sumplimisessa helpottaa paljon eläinrakas kaveripiiri tai sukulaisten mahdollinen apu. Kimppakämppä tai yhteinen koti kumppanin kanssa tuo myös suuresti joustavuutta omiin menoihin, kun on joku muukin, joka voi tarpeen tullen ulkoiluttaa koiraa. Kun hoitoverkosto on kunnossa, niin täysipainoinen opiskelijaelämä kaikkine iltamenoineen on ihan täysin mahdollista.
Hyviä puoliakin koiramaisessa opiskelijaelämässä on! Aamuisin tulee aina käytyä edes jonkun näköisellä lenkillä ennen luentoja (eipä varmasti tulis muuten mentyä). Muutenkin tulee tietysti ulkoiltua enemmän ja samalla kätevästi tutustuttua lähimaastoihin. Lenkkeilyn lisäksi koiran kanssa voi toki harrastaa kaikkea muutakin, kuten agilityä, tokoa tai vaikka jäljestystä. Yksinasujalle koirasta on myös paljon seuraa ja joskus myös turvaa. Itse en ainakaan osaa enää asua ilman koiria, kun niiden läsnäoloon on jo niin tottunut.
.
Aurinkoinen aamulenkki järven rantaan piristää kivasti alkavaa koulupäivää.
Tiivistettynä loppuun vielä opiskelijan muistilista koiranhankintaan:
- valitse seurakoiraksi soveltuva pieni tai keskikokoinen rotu
- huomioi koiran ikä (pentu vaatii paljon enemmän aikaa ja läsnäoloa)
- rekrytoi lähipiiristäsi mahdollisia koiranhoitajia tutustuttamalla ystäväsi hellyyttävään turreesi
- seurustelu tai kimppakämppä on plussaa
- harrasta koiran kanssa yhdessä jotain
- jos et halua hankkia omaa koiraa, ryhdy koirakummiksi koirakummi.net-sivustolla tai auta kaverin koiran hoidossa
Chillausta Allyn malliin
Terkuin Niina ja cairnterrieri Ally