KOHTI DIGITAALISEMPAA YHTEISKUNTAA

Elämme murrosaikaa, jolloin olemme siirtymässä entistä laajemmin digiaikaan. Digitaalisuus koskettaa  meitä toki jo nyt kaikilla elämän alueilla niin päivittäisestä  työstä, kaupaostoksiin, viihteestä, liikenteeseen, julkisiin sekä yksityisiin palveluihin  ja viestintään.  Sen eteneminen on silti edelleen nopeaa.  Sen kasvu on huomattavasti  nopeampaa kuin  Euroopan muu talous (Publication Office of the European Union. 2014, Digital Agenda in Europe).

Poliittiset päättäjät haluava entisestään kiihdyttää tätä kehitystä. Esimerkiksi Euroopan Unionin muutama vuosi sitten julkaisema ”Digital Agenda for Europe” viitoittaa sitä, miten digitaalisten teknologien kehittäminen on  elinehto Euroopan tulevaisuudelle. EU komissiokin ehdotti viime kesänä yli 9 miljardin euron investointeja ensimmäiseen digitaaliohjelmaan seuraavalle rahoituskaudelle. Myös nykyisen hallituksemme strategisessa hallitusohjelmassa digitalisaation edistäminen on vahvasti esillä . Sitran vuonna 2017 tekemän työelämätutkimuksen mukaan vastaajista puolet arvioivat digitaalisuudella olevan joko erittäin suuri tai melko suuri merkitys seuraavan viiden vuoden aikana. OKM :n julkaisemassa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visotyössä digitaalisuus nostetaan yhdeksi opetuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan merkittäväksi uudistajaksi.

Onko digitaaliyhteiskunta pelkästään hyvä asia? Pysymmekö itse enää mukana siinä mitä olemme kehittämässä? Yhä älykkäämmät laitteet, vaikeakäyttöiset järjestelmät ja monimutkaiset tietojen varastointimenettely haastavat meitä jo nyt. Johtaako kehitys yhteiskuntaan, jossa emme enää ymmärrä mitä olemme keksineet?

Digitaalisuus vaikuttaa ainakin poliittisessa keskustelussa olevan kehityksen elinehto. Vaikka itse en koe olevani muutosvastarintainen digitalisaation suhteen, pitäisi mielestäni keskustella avoimesti myös sen haittapuolista.

Ensinnäkin, digitalisaation keskeinen muutosvoima näyttää olevan taloudelliset vaikuttimet; sillä tavoitellaan ensisijaisesti tehokkuutta ja kilpailukykyä. Tiettyyn rajaan saakka se toimii mutta rajan ylittyessä haittapuolet korostuvat. Tällöin helposti unohtuvat inhimilliset näkökulmat kuten ihmisten kyky sopeutua digitaalisaation vaatimuksiin. Välistä pohdituttaa se, kuka häntää oikein heiluttaa. Palveleeko digitaalisuus meitä vai toisinpäin? Ajatellaanko sen korvaavan inhimillisen vuorovaikutuksen? Siltä ainakin näyttää kun katsoo palvelujen kiihtyvää siirtymistä sähköisiin verkkoihin ja sen seurauksena ihmisten häipyvän sinne jonnekin, josta heitä ei enää tavoita jos heitä ylipäätään enää onkaan.

Toiseksi, vaikka digitaalisuus on tuonut työhön uusia toimivia työkaluja, on se samanaikaisesti lisännyt työntekijöiden hallinnollista työtaakkaa sekä muuttanut työnkuvaa lukuisten uusien järjestelmien myötä. Aikaa menee järjestelmissä pyöriessä   ja niiden käytön opettelussa. Työ pirstaloituu ja työaika hämärtyy kun viestintää tehdään lukuisten eri kanavien kautta.  Hallinnollista työtä on salavihkaa siirtynyt meidän jokaisen omalle vastuulle koska eivät järjestelmät ole korvanneet kaikkea sitä työtä mitä ihmisvoimin tukipalveluissa on aiemmin tehty. Kukapa meistä ei olisi joskus tuskaillut kun ei ymmärrä järjestelmän virheherjauksia tai ohjeita ”toimi näin”? Digitaalisaation edetessä  IT tuen resurssointi ei suinkaan ole kulkenut samaa tahtia vaan monimuotoisuuden lisääntyminen on edellyttänyt tekevien käsien puutteesta johtuen entistä enemmän ”tee-se-itse-IT-tukea”.

Kolmanneksi, koko yhteiskuntaa ajatellen digitalisaation vaikutukset ovat olleet suuret.  Digitalisaatiokehitys on nopeuttanut työelämän rakennemuutosta. Automatisoituminen sekä jopa kokonaisten ammattiryhmien poistuminen ja uusien korkeaa osaamistasoa edellyttävien työpaikkojen syntyminen on muuttanut työelämän rakennetta. Se on luonnollisesti ollut haaste paitsi yksilöille myös koulutusjärjestelmillemme. Digitalisaatio on mahdollistanut laaja-alaisesti tiedon varastoinnin ja lähes rajattoman hyödyntämisen mutta samalla on tuonut isoja haasteita tietoturvallisuuteen. Verkkohyökkäykset, tietomurrot ja henkilötietojen väärinkäytökset näyttävät olevan ajan ilmiö.

Digitaalisaatossa kaksi asiaa kulkee käsi kädessä. Se luo toisaalta mahdollisuuksia mutta samalla myös sisältää riskejä. Näiden kahden välissä meidän on taiteiltava parhaan osaamisemme mukaisesti. Keskustelua on siis syytä käydä avoimesti niin digitalisaatiokehityksen eduista kuin haitoistakin.

Jaana Backman, tutkimuspalvelupäällikkö