Ulla-Maija Kauppinen-Perttula
Vaikuttavuus sosiaalityössä on hyvinvoinnin aikaansaamista ja eriarvoisuuden vähentämistä. Ihmisen elämässä tapahtuu myönteisiä muutoksia. Vaikuttavuus on jotakin, jota tavoitellaan ja vaikutus tapahtuu suhteessa. Ratkaisukeskeinen terveyssosiaalityöntekijä arvioi asiakkaan kanssa tilannetta, tiedostaa toivotun tulevaisuuden merkityksen ja auttaa asiakasta saavuttamaan tämän itsensä tavoittelemaa muutosta.
Palvelujärjestelmä edellyttää mittaamista. Sote-integraatio ja sen taustalla sosiaalihuoltolaki peräänkuuluttavat vaikuttavia palveluita ja vaikuttavuuden arviointia. Pitää arvioida, onko syntynyt tuen ja palveluiden kokonaisuus. Vastaako palvelukokonaisuus henkilön tarpeita? Sopiiko se hyvin yhteen muiden palveluiden kanssa? Onko ohjattu sen toteutumista? Pitää varoa, ettei mittaa vääriä asioita. Mitata pitäisi sitä, mitä tavoitellaan.
Sosiaalityöstä on vaikea kertoa mitattavassa muodossa. Sosiaalityöntekijät ovat niin työllistettyjä, että he eivät osallistu mihinkään, jos se ei liity suoraan käytännön työhön. Jos työhömme pitäisi implementoida jokin mittari, sen pitäisi olla superlyhyt, eksakti, kokonaisvaltainen sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin mittari. Siihen kyllä osaan vastata, mistä tiedän, milloin olen onnistunut työssäni. On tapahtunut kohtaaminen ja asiakas on päässyt monimutkaiselle palvelu- ja kuntoutuspolulle ja saanut konkreettista apua sosiaaliturva-asioiden selvittämiseen.
Uupunut sosiaalityöntekijä kuulee effectiveness-sanassa toisen merkityksen, tehostamisen vaatimuksen vaikka ymmärtääkin, että kustannustehokkuus on hyvä asia. Useimmitenhan tulokset ja vaikuttavuus liitetään juuri siihen, mistä voidaan leikata. Lisäksi minua askarruttaa kausaalisuushaaste. Ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa niin moni asia, että yhden toimenpiteen tai työntekijän/ammatin vaikutusta ei voine täysin eristää, eikä sitäkään, millä aikavälillä vaikutus lopulta tulee näkyviin.
Terveyssosiaalityöntekijänä epäilen, ettei oma työni nykyisissä psykiatrian rakenteissa ole ollut kovin vaikuttavaa. Toisaalta kartoitan ja vahvistan potilaan voimavaroja, toisaalta minun on keskityttävä siihen, mikä on vialla. Sosiaaliturvan ja varsinkin Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen saaminen edellyttää mahdollisimman kielteistä kuvausta potilaasta. Tähän liittyy vaikea psykiatripula, jonka uskon johtuvan psykiatrian ja sosiaaliturvan medikalisoitumisesta. Lääketieteellinen tieto ja diagnostiikka valjastetaan toiminta- ja työkyvyn arvioimiseen. Mielenterveyspuolelta on väitöskirjojakin (Alanko 2020, Ahonen 2017) siitä, kuinka yhteiskunnassa on asetettu mielenterveyspoliittiseksi tavoitteeksi työelämä tai koulutus, ja vakavimmin sairaat ovat heitteillä.
Lisäksi erikoissairaanhoitoon päästessään potilaat ovat jonottaneet liian kauan saadakseen apua. Mielenterveyssosiaalityön apua tulisi saada jo perusterveydenhuollossa. Autanko siis liian myöhään ja väärässä paikassa? Palvelukentässä itsessään on kokonaisvaltaisen välittämisen puute (Kivipelto 2021).
Mutta on toki niinkin, että jos emme itse arvioi terveyssosiaalityötämme, joku muu tekee sen. Sosiaalityölle on tärkeää aina ensin ihminen ja hänen elämäntilanteensa ja arjessa pärjääminen. Diagnoosihan voi olla mikä tahansa, mutta arki on riippuvaista elämäntilanteesta, ja elämäntilanteeseen myös sairaudella on oma vaikutuksensa.
Työni vaikuttavuutta ei voi kunnolla osoittaa myöskään sosiaalityön dokumenteilla, sillä niiden rakenteistetussa kirjaamistavassa ei ole riittävästi tilaa sosiaaliselle. Sosiaalityö pysyy varjossa, jos sosiaalityöllä ei ole tilaa näkyä.
Terveyssosiaalityön arvioinnin ja intervention vaikuttavuus näkyväksi (TerVa) -tutkimushanke on käytäntötutkimusta, jossa on mukana Helsingin lastensairaalan, Kuopion somatiikan sekä Taysin psykiatrian sosiaalityö. Käytäntötutkimus eli practice-based research on tutkimusta sosiaalityön käytännössä (in social work) eikä niinkään sosiaalityön käytännöstä (on social work). Sosiaalityöntekijät otetaan tällöin mukaan tutkimusprosessiin ja näin luodaan siltaa tutkimuksen ja käytännön välille. (Dodd & Epstein 2012.)
Tutkimuksessa pyrimme saamaan näkyviin terveyssosiaalityön vaikuttavuutta (hyvinvointimuutoksia, interventioita) keräämällä systemaattista dataa työn käytännön tilanteista (situation -dominated research). Emme pyri etukäteen todistamaan jotakin tai vakuuttamaan jostakin, joten tutkimuksesta voi tulla myös odottamattomia tuloksia. Tutkimusprosessissa sosiaalityön konteksti tulisi löytää uudelleen. Tutkimus tekee näkyväksi sekä sosiaalityöntekijän työtä (vaikuttamisen prosessia) että asiakkaan/potilaan tilannetta ja saatua palvelua/apua. Tästä palvelukokemuksesta ja sen tutkimisesta palautuu jotain takaisin käytännön työhön, eikä se ole vain tutkijan suoritus.
Ajattelen vaikuttavuuden mittaamisesta niin, että parhaimmillaan se voi tehdä työstämme merkityksellisempää ja näkyvämpää parantaen palveluprosesseja ja asiakkaan palvelukokemusta ja elämäntilannetta. Esteitä ja edistäviä tekijöitä tulee näkyväksi, myös niitä rakenteellisia. Voihan olla, että erikoissairaanhoidossa mielenterveyssosiaalityöltä vaaditaan jotain, mikä ei ole alun perinkään ollut työn tavoitteena eikä mitenkään mahdollisuuksien rajoissa.
Alan katsoa sosiaalityön ahdistustani myönteisessä valossa. Kriittisyys on välttämätön lähtökohta. C. Wright Mills (1982, 189) neuvoo teoksessaan Sosiologinen mielikuvitus kirjaamaan aina, kun itsessä herää voimakas tunne tapahtumia tai ajatuksia kohtaan. Sosiaalityön painon alta nouseekin paljon kirjattavaa, ”koettuja vaikeuksia”, joita ei voi terapoida pois. Feministifilosofi Donna Haraway (1991, 188) sanoo, että jos haluaa nähdä, on oltava jossakin, ja hän rohkaisee astumaan moninaiseen ja sotkuiseen teknodiskurssiin. Ei tarvitse lähteä kaikesta pois.
Epätoivon filosofi Søren Kierkegaard (1948, 89-106) puolestaan lohduttaa kertomalla, että ”Epätoivo on aivan tavallista”. Ahdistus on tie, joka vie perille. ”Ahdistus on ehdottomasti luova ja vapauden mahdollisuus, sen sijaan, että saadaan ihmiset joukkona tuhlaamaan voimansa elämän näytelmään (Kierkegaard 2016, 52).”
Kirjallisuus
Ahonen, Karoliina (2020) Suomalainen mielenterveyspolitiikka: Julkisen vallan ohjaus mielenterveyden häiriöön sairastuneiden ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5671-6 Luettu 15.11.2021.
Alanko, Anna (2017) Improving mental health care. Finnish mental health policy rationale in the era of dehospitalisation. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalitieteiden laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3276-5. Luettu 1.10.2021.
Dodd, Sarah-Jane & Epstein Irwin (2012) Practice-based Research in Social Work. A Guide for Reluctant Researchers. London and New York: Routledge.
Haraway, Donna (1991) Simians, Cyborgs, and Women. The Reinvention of Nature. London: Free Association Books.
Kierkegaard, Søren (1847, 1948) Kärsimysten evankeliumi, kristillisiä puheita Porvoo-Helsinki: Wsoy.
Kierkegaard, Søren (1849, 2016) Kuolemansairaus, kristillis-psykologinen kehitelmä hengen rakennukseksi ja herätykseksi. Helsinki: Basaam Books.
Kivipelto, Minna 25.11. 2021, Mielenterveyden ongelmat sosiaalityön asiakkailla, ongelmien tunnistaminen ja kokemukset hoitoon pääsystä epidemian aikana. Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset THL- webinaari.
Mills, C. Wright (1959, 1982) Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus.