Anne-Mari Souto Archives

June 18, 2020

Kenen elämällä on väliä opinto- ja uraohjauksessa?

Miten köyhyys tulee puheeksi nuorten erilaisissa ohjaustilanteissa? Mitä yksilöltä vaatii sukupuolelleen epätyypillisen alavalinnan tekeminen? Entä millaisille nuorille opinto-ohjauksen uusimmat oppikirjat antavat samaistumisen mahdollisuuksia?

Tässä nostoja tämän kevään opinto- ja uraohjauksen opiskelijoiden pro gradu -tutkielmista, joissa on onnistuttu pureutumaan vähän tutkittuihin, mutta yhteiskunnallisesti tärkeisiin teemoihin. Niin pinnalla oleva #Blacklivesmatter-keskustelu kuin myös tieto koronan seurausten kohdistumisesta erityisesti yhteiskunnan heikko-osaisempiin haastavat kasvatus- ja ohjausalan toimijoita kiinnittämään huomiota siihen, miten he pureutuvat yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen työssään – ja etenkin, miten se ohitetaan.

Anu Kervisen lapsena lastensuojelulaitoksessa asuneiden nuorten haastatteluihin pohjautuva tutkimus tuo esiin tärkeitä, mutta samalla surullisia havaintoja siitä, kuinka vähävaraisuus ja sen vaikutukset nuorten arkeen ja valintoihin jäävät käsittelemättä koulujen ohjauksessa. Lisäksi siinä osoitetaan, kuinka ohjaaminen toisen asteen opintoihin on perusasteella varsin yksipuolista perustuen pitkälti ja ”sisäsiististi” ohjattavan arvosanoihin.

Elisa Ahosen tutkimus tuo esille taas sen, miten iso haaste – edelleenkin – on omalle sukupuolelle epätyypillisen koulutusvalinnan tekeminen. Ainokaisten kokemukset yhtäältä liiallisesta positiivisesta, toisaalta loukkaavasta huomion kohteena olemisesta niin oppilaitoksissa kuin työpaikoillakin alleviivaavat toistuessaan ammattialojen sukupuolittunutta normistoa. Hätkähdyttäviä ovat myös arkiset esimerkit siitä, kuinka opettajat ja ohjaajat eivät välttämättä itse ole lainkaan tietoisia sukupuolinormatiivisesta puheesta ja toiminnastaan.

Mona Kilpilammen kuva-analyysi osoittaa, että nuori ja vaalea heteroseksuaalisesti suuntautunut, uskontoon neutraalisti suhtautuva ja terveydellisiä haasteita kokematon löytää uusimmista opinto-ohjauksen oppikirjoista runsaasti samastumisen mahdollisuuksia. Sen sijaan esimerkiksi vammaiset, seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat sekä aasialaistaustaiset ihmiset eivät juuri löydä kaltaisiaan näistä kirjoista. Kilpilammen tutkimus haastaakin muutokseen ja siihen, että kaikkien elämällä olisi jatkossa väliä.

Gradut jäävät usein liian vähälle huomiolle, joten tässä muutama aivoja ja sydäntä ruokkiva vinkki kesälukemiseksi!

Anu Kervinen: ”Jos ois niinku paremmalla rahapohjalla, niin tulis insinöörii ja vaikka mitä.”
Lapsena lastensuojelulaitoksessa asuneiden nuorten aikuisten toimijuuden rakentuminen sosioeko-nomisessa viitekehyksessä.

Elisa Ahonen: Sukupuolelle epätyypillinen kouluttautuminen ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemana.

Mona Kilpilampi: Intersektionaalisuus opinto-ohjauksen oppikirjojen kuvituksessa.

Anne-Mari Souto
Yliopistonlehtori, opinto- ja uraohjaus

March 17, 2020

Racism? In Finnish universities?

Earlier this year, the Finnish Broadcasting Company Yle reported on students’ experiences of racism in Finnish universities. For many in the academic community, this came as a surprise. For some, unfortunately, this was just stating the obvious. A good example illustrating the situation is Students of Colour, SOCO, a newly established student club at the University of Helsinki. SOCO seeks to serve as an empowering community for students who represent an ethnic or visible minority.

Marina Cafaro and I interviewed students who have moved to Finland a long time ago and are now studying in the University of Eastern Finland’s Finnish-language degree programmes. We learned that their experiences are similar to those of students in Helsinki. When it comes to experiences of outsiderness, othering or racism, our interview material shows that the university is “a lesser evil” than for example comprehensive school and especially lower secondary school which, according to recent studies, are environments where racism most frequently occurs in Finland.

Many of our interviewees believed that once they start studying at the university, they would no longer have to deal with looks reminding them that they stand out, never-ending questions about where they are from, let alone questions about how someone like them can study at the university or have a Finnish name. In the light of these wishes, actions that are sometimes well-intended, such as starting a conversation in English or assuming that someone is an exchange student, remind these students of them being different, not being Finnish, and being in the “wrong place” – especially when this happens over and over again. These experiences also seem to be linked to the fact that many of our interviewees are considering moving abroad after they graduate.

The need to move abroad and difficulties in finding a job in Finland have also been highlighted by international students. These are also challenges that have been identified in the strategies of higher education institutions operating in eastern Finland. In the spirit of the Anti-Racism Week this week, I hope that all members of our academic community who have experienced othering or racism, would be seen and heard in this work. Diversity, both cultural and other, will increase within Finnish universities in the future.

Anne-Mari Souto

Senior Lecturer, career counselling and guidance

March 17, 2020

Rasismia yliopistossako?

Yle uutisoi alkuvuodesta opiskelijoiden kokemuksista rasismista yliopistossa. Tämä tuli monelle yliopistolaiselle yllätyksenä, muttei valitettavasti kaikille. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Helsingin yliopistoon on perustettu uusi opiskelijajärjestö Students Of Colour. SOCOn tarkoituksena on toimia voimauttavana yhteisönä etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille.

Vastaavia kokemuksia kuulimme myös, kun haastattelimme Marina Cafaron kanssa Itä-Suomen yliopiston suomenkielisten koulutusohjelmien opiskelijoita, jotka ovat Suomeen muualta muuttaneita, mutta täällä jo pitkään asuneita. Ulkopuolisuuden, toiseuttamisen ja rasismin kokemusten suhteen yliopisto on aineistomme perusteella ”pienempi paha” kuin esimerkiksi perus- ja etenkin yläkoulu, joka on useiden tutkimusten mukaan yksi yleisimmistä rasismin kohtaamisen ympäristöistä Suomessa.

Toisaalta moni haastatelluista uskoi yliopisto-opinnot aloittaessaan, ettei kohtaisi siellä enää erilaisuudesta muistuttavia katseita, iänikuisia ”mistä olet kotoisin” -kysymyksiä, saati ihmettelyjä siitä, kuinka kaltaisesi voi opiskella täällä tai kuinka kaltaisellasi voi olla suomalainen nimi. Näitä toiveita vasten hyvääkin tarkoittavat teot – esimerkiksi englanninkielinen puhuttelu tai kansainväliseksi vaihto-opiskelijaksi luuleminen – muistuttavat toistuessaan erilaisuudesta, ei-suomalaisuudesta ja ”väärässä paikassa” olemisesta. Nämä kokemukset näyttävät olevan yhteydessä myös siihen, että moni haastattelemistamme opiskelijoista harkitsee muuttavansa ulkomaille valmistumisensa jälkeen.

Ulkomaille muuttamisen pakko ja vaikeus työllistyä Suomessa ovat nousseet esiin myös kansainvälisten opiskelijoiden kohdalla. Nämä haasteet on tunnistettu Itä-Suomen korkeakoulujen strategisessa työssä. Näin rasismin vastaisella viikolla toivon, että tässä työssä huomioitaisiin kaikki yliopistoyhteisömme jäsenet, jotka kohtaavat toiseuttamista tai rasismia. Yliopistojen sisällä kulttuurinen ja muu moninaisuus vahvistuu vielä tulevaisuudessa.

Anne-Mari Souto

yliopistonlehtori, opinto- ja uraohjaus