Mitä kuuluu Suomen somaleille?

iskawarran2

Vietin perjantain ja lauantain Lieksan somaliperheyhdistyksen ja Somalialaisena Suomessa ja Minnesotassa – diaspora, kansalaisuus ja kuuluminen –hankkeen järjestämässä konferenssissa. Konferenssin nimi ”Iska Warran” tai ”Iska Waran”  on somalinkielinen tervehdys, joka voidaan suomentaa kysymykseksi ”mitä kuuluu?”  Lieksalaisten ja joensuulaisten lisäksi paikalla oli ihmisiä Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Oulusta, Kuopiosta, Siilinjärveltä ja monelta muulta paikkakunnalta.

Perhe ennen kaikkea

Konferenssin akateemisen osuuden avasi Helsingin yliopistossa tutkijana toimiva Marja Tiilikainen, joka tunnetaan somalialaisia koskevista tutkimuksistaan niin Suomessa kuin maailmalla. Tiilikaisen viimeaikaiset tutkimukset ovat keskittyneet turvallisuuteen. Tässä yhteydessä perheen merkitys on korostunut niin arjen sujumiseen, yksilöiden turvallisuudentunteeseen kuin ylätason turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin liittyen.

Lyhyesti sanottuna perhe on somalialaisnuorille voimavara, joka kantaa, vie eteenpäin ja jopa painostaa toimimaan silloinkin, kun nuori itse olisi valmis antamaan periksi arjen vaikeuksien edessä. Kääntöpuolena tässä taas se, että perheen tuen puuttuminen voi altistaa nuoren syrjäytymiselle ja muille elämänhallinnan ongelmille.

Tästä näkökulmasta Tiilikainen kritisoi tiukennuksia, joita Suomessa on tehty perheenyhdistämistä koskevaan lainsäädäntöön. Tiilikaisen haastattelemat somalialaiset ovat todenneet oikean elämän alkavan vasta, kun perhe on jälleen yhdessä sekasortoisten hajallaan vietettyjen vuosien jälkeen. Hallituksen tavoite kotoutumisen nopeutumisesta ja kustannustehokkuudesta on ristiriidassa perheenyhdistämiskäytäntöjen tiukennusten kanssa.

Abdirahim ”Husu” Hussein vahvisti Tiilikaisen näkemyksiä korostamalla sitä, kuinka lukutaidottomatkin somalivanhemmat haluavat lastensa kouluttautuvan ja menestyvän. Husseinin mukaan monet iäkkäämmät Suomen somalit ovat todenneet, että heidän oma elämänsä on voinut kulua hukkaan sodan keskellä tai diasporassa eläen, mutta he eivät halua tämän toistuvan omien lastensa kohdalla.

Ei yksin yksilö, ei yhteisö eikä yhteiskunta, vaan nämä kolme yhdessä

Marko Kananen, joka toimii tutkijana Mikkelin ammattikorkeakoulussa, kertoi kokemuksistaan Yhdysvalloista. Hän keskittyi puhumaan Minnesotasta, jossa hän on asunut ja toiminut hankkeemme tutkijana.  Vaikka ongelmiakin ilmenee, niin Minnesotassa on saatu aikaan hyvä kierre, joka on johtanut somalialaisten muuta maata parempaan yhteiskunnalliseen asemaan.

Kananen selitti tätä ensinnäkin Yhdysvaltojen pitkällä maahanmuuttohistorialla, joka sallii ja mahdollistaa ihmisille niin sanotut väliviiva-identiteetit. Henkilön on mahdollista olla yhtä aikaa somalialainen ja amerikkalainen. Minnesotassa ei tarvitse valita näiden kahden identiteetin väliltä, mikä vähentää identiteettityön stressaavuutta. Suomessa taas tällaiseen kulttuuriseen ja identiteettien monimuotoisuuteen ja sekoittumiseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti epäillen. Meillä on olemassa suomalaisia ja maahanmuuttajia. Jälkimmäisten on vaikeampi päästä yhteiskunnan ytimeen.

Myös yhdysvaltalainen I have a dream -mentaliteetti ja ideologia lähtevät siitä, että jokaisella maassa asuvalla on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan ja onnistua.  Suomessa olisi syytä vahvistaa yksilöiden uskoa omiin kykyihinsä ja tunnetta siitä, että kaikki täällä ovat oikeutettuja menestykseen ja onnellisuuteen.

Kanasen esityksessä korostui myös somalialaisyhteisön vahva rooli ihmisten hyvinvoinnille. Ensinnäkin perhe ja ystävät ovat tukena ja muiden hyvä esimerkki kannustaa eteenpäin. Somalialaisyhteisö toimii myös vahvana epävirallisena koulutus- ja kasvatusväylänä. Yrittäjinä menestyneet somalialaiset mentoroivat vasta alalle tulevia ja somalialaisten omilla järjestöillä on merkittävä rooli kotoutumisen tukemisessa.

Yksilön ja yhteisön ponnistelut valuvat kuitenkin hukkaan, jos ympäröivä yhteiskunta ei anna mahdollisuuksia onnistumiselle. Esimerkiksi Minnesotassa on tehty päätös avata ovia somalialaisille: heidän yrityksiltään ostetaan palveluja, somalialaistaustaisia henkilöitä on nostettu näkyviin tehtäviin esimerkiksi politiikassa ja somalien olemassaolo tunnustetaan symbolisesti – he saavat näkyvyyttä mediassa. Minnesotasta löytyy myös silta, joka on nimetty Somaliasta Yhdysvaltoihin muuttaneen vaikuttajan mukaan. Yhdysvalloissa tällaista toimintaa ei mielletä positiiviseksi diskriminaatioksi, vaan Kanasen mukaan kyse on siitä, että viranomaiset ja työnantajat luottavat somalialaisten asiantuntemukseen.

Punk-asenteella eteenpäin

Konferenssin aikana vahvistui ajatus siitä, että suomalaiset viranomaiset ja mediat eivät ole pysyneet perässä muutoksessa, jonka Suomen somalit ovat käyneet läpi viimeisen 25 vuoden aikana. Minnesotassa jo 25 prosenttia 18-25-vuotiasta somalinuorista opiskelee korkeakoulussa. Suomessa kehitys on ollut hitaampaa, mutta täälläkin on nähtävissä somalialaistaustaisten nuorten koulutustason nousu. Nuoremmilla somalialaisilla, kuten nuorilla ylipäätään, on myös vanhempiaan parempi valmius ottaa mediaa ja julkista keskustelua haltuun. Kasvava osa Suomen somaleista on syntynyt Suomessa.

Kuitenkin keskustelu somaleista on ongelmakeskeistä ja esimerkiksi saamani yleisöpalautteen perusteella vaikuttaa siltä, että Suomessa on joukko ihmisiä, jotka eivät voi ottaa todesta, että somalialaiset voisivat toimia ja toimivatkin suomalaisessa yhteiskunnassa siinä, missä Martit, Pertit ja Pirkotkin. Näiden ihmisten toivoisin osallistuvat Iska Warranin -kaltaisiin tilaisuuksiin, joissa stereotypiat saavat kyytiä.

Muutoksen todeksi tekemiseen tarvitaan mielestäni tietynlaista punk-asennetta. On tehtävä itse ja kuvia kumartamatta.

Annetaan hyvän kellon kaikua mahdollisimman kauaksi. Seuraava Iska Warran -konferenssi järjestetään Turussa vuonna 2017.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *