Suomalaisen naisen asema työmarkkinoilla on globaalisti tarkasteltuna ainutlaatuinen

Kun tiesin joutuvani pariksi päiväksi kotiin vesirokkovahtiin, kävin lainaamassa kirjastosta kasan sosiaali- ja hyvinvointipolitiikan oppikirjoja. Vaikka olen  tohtoroitunut yhteiskuntapolitiikan oppiaineesta, niin viime vuodet olen lukenut enemmänkin kulttuurintutkimuksen teorioita. Siksi on ollut kiinnostavaa palautella mieliin sosiaalipolitiikan perusteita ja katsoa, miten keskustelut ovat viime aikoina edenneet. Tämä on tarpeen erityisesti siksi, että hyvinvointi on yksi nykyisen tutkimushankkeeni peruskäsitteistä.

Sosiaalipolitiikan kirjoissa tulee vastaan paljon kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuksen kannalta kiinnostavia näkökulmia. Sosiaalipolitiikan merkitys korostuu, koska maahanmuuttokeskustelu Suomessa on tällä hetkellä vahvasti sidoksissa sosiaaliturvaa koskevaan keskusteluun.

Eikä tämä asia on näin vain Suomessa, vaan ylipäätään globalisaatio ja lisääntynyt muuttoliike ovat herättäneet runsaasti keskustelua sosiaalipolitiikan toimivuudesta. Sosiaalipolitiikka kun on pitkälti ja edelleen kansallisesti järjestettyä toimintaa, vaikka kansalaisten arki ja elämäntyyli ovat yhä kansainvälisempiä ja transnationaalisempia. Tällöin arkea eletään monipaikkaisesti kansallisrajojen yli.

Kirjoista löytyisi paljonkin läpikäytävää, mutta otan tässä esille yhden pienen yksityiskohdan. Se liittyy naisen asemaan työmarkkinoilla sekä naisiin sosiaalipolitiikan kohteena ja sosiaalipoliittisena toimijana.

Kentällä olen törmännyt ihmetykseen siitä, että Afrikasta tulevat pakolais- ja turvapaikanhakijanaiset, jotka usein ovat perheenäitejä, eivät ole halukkaita työskentelemään, vaan olettavat miehen tuovan leivän pöytään. Olen kuullut sanottavan, että naisilla on täysi työ kotona ja joskus miehestä huolehtiminen rinnastetaan lastenhoitoon. Molemmissa on kuulemma yhtä paljon huollettavaa. Tätä pidetään erityisesti islamilaisena ajattelumallina tai ainakin useampi ihminen on tulkinnut minulle naisten alistettua asemaa islamin kautta. Alistettuna oleminen viittaa tässä yhteydessä siihen, että nainen ei tee palkkatöitä, vaan hoivaa perhettään miehen käydessä töissä.

(Olen epävarma siitä, miten yleinen tämä pakolaisnaisten haluttomuus palkkatyöhön on. Olen törmännyt moniin palkkatyöhön pyrkiviin pakolaistaustaisiin naisiin, jotka jäävät kiinni työllistymistä edistäviin palveluihin. On kielikurssia, on harjoittelua, on työkokeilua, mutta se varsinainen palkinto eli kunnon työpaikka antaa odottaa itseään, mutta oikeastaan tämä on toisen jutun aihe, eikä suinkaan vähäpätöinen sellainen. )

Tässä postauksessa haluan kuitenkin kiinnittää huomion siihen, että tämä yhteiskunnallisen työnjaon malli, jossa nainen käy töissä ja on ihan samalla tavalla vastuussa perheen elättämisestä kuin mies, on yleinen vain hyvin pienellä alueella maailmassa. Oikeastaan Skandinavia muodostaa oman pienen saarekkeensa, jossa politiikkaa tehdään siitä oletuksesta käsin, että naiset kuuluvat työmarkkinoille siinä missä miehetkin. Paljon yleisempää on, että naisen asema yhteiskunnassa on sidoksissa aviomiehen asemaan työmarkkinoilla. Mies on vastuussa perheensä elättämisestä ja esimerkiksi eläkkeet ja sosiaaliturva myönnetään tästä oletuksesta käsin.

Vastaavanlaista päivähoitojärjestelmää kuin Pohjoismaissa ei löydy oikeastaan mistään muualta (ja nyt esimerkiksi lapsen universaali oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon on Suomessa lopetettu) . Monissa Euroopan maissa päivähoito on kallista. Perheet joutuvat harkitsemaan moneen kertaan, milloin (yleensä naisen) työskentely on kannattavaa. On pohdittava, milloin työtulot ovat niin suuret, että niillä pystytään maksamaan muutakin kuin päivähoidon kustannuksia.

Monissa eurooppalaisissa maissa perheitä kohdellaan sosiaalipolitiikassa yksikkönä, jossa miehen korkeampi työtulo on tärkeä, koska se takaa toimentulon myös vaimolle, jonka ansiotaso on miestä alhaisempi ja työura katkonainen perhevapaiden vuoksi.

Yhdysvalloissa naiset saivat ainakin jokin aika sitten valita joko puolisoetuuden tai oman ansioeläkkeensä välillä. Puolisoetuus on puolet aviomiehen eläkkeestä, iäkäs leski voi saada jopa 80 %. Naisten ansioiden ollessa paljon matalampia kuin miesten, ovat leskien eläkkeet keskimäärin korkeampia kuin mitä naiset saavat omien ansioidensa pohjalta (Anttonen & Sipilä 2009, 225.).

Etelä-Euroopassa johtotehtävissä työskentelevän naispuolisen ystäväni kuukausipalkka on satoja euroja pienempi kuin vastaavissa tehtävissä toimivien mieskollegojen. Tämän lakiin perustuvan epätasa-arvoisen käytännön perustelu on se, että työssäkäyvien miesten tulee ansaita enemmän, koska heille kuuluu velvollisuus perheen elättämisestä. Nainen on siis edelleen elätettävä, ei tasaveroinen breadwinner miehensä rinnalla.

Toisaalta –  ei tarvitse hirveästi raaputtaa skandinaavista tai suomalaista ajattelua, kun pinnan alta löytyy se sama ajattelumalli, että itse asiassa, koska miehet tienaavat enemmän kuin naiset, heillä on suurempi vastuu perheen elättämisestä. Pienipalkkaisen naiset tehtäväksi jää lasten hoito, perheen hyvän vaaliminen ja hoivan tarjoaminen sitä tarvitseville perheenjäsenille ja sukulaisille. Erityisen hyvin tämä asenne tulee esiin keskusteluissa, jotka koskevat perhevapaiden jakamista. Tasa-arvoisina itseään pitävät suomalaisnaiset ovat valmiita pitkiin hoitovapaisiin siitä syystä, että miesten ansiotaso on yleisesti ottaen korkeampi ja perheen kannalta on siksi viisaampaa, että naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia.

Kirjasin tämän ajatuksen ylös siksi, että helposti mallitamme maailmaa omasta, hyvin kapeasta lähestymistavastamme käsin. Se, että Suomessa tänä päivänä valtaosa naisista tekee palkkatyötä, on tietyn historiallisen ja globaalisti ajateltuna hyvin ainutlaatuisen kehityksen tulos. Se ei selity kristinuskolla, ei yksin silläkään, että sotien jälkeen Suomessa tarvittiin kaikki liikenevät kädet töihin. Naisliikkeet ovat tehneet valtavasti työtä asian eteen, mutta yksin niitäkään ei tässä asiassa voi kiittää. On monen tekijän ja osin sattumankin summa, että Suomeen on sotien jälkeen kehitetty malli, jossa julkinen valta on ottanut hoitaakseen valtaosan hoivatyöstä, joka muualla maailmassa tuotetaan naisten, äitien ja naisjärjestöjen toimesta. Naisten asema työmarkkinoilla ei selity suomalaisella kulttuurilla. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan tekemällä tehty asioiden tila, joka on varsin altis muutoksille.

Viite: Anttonen, Anneli & Sipilä, Jorma (2009) Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere: Vastapaino.

One thought on “Suomalaisen naisen asema työmarkkinoilla on globaalisti tarkasteltuna ainutlaatuinen”

  1. Minun ajatukseni on se, että naiset tajuavat paremmin tärkeysjärjestyksen: perhe on uraa tärkeämpi. Siksi heidän uransa ei kehity yhtä hyvin. Tiedän että jostain voi kuulostaa hullulta, että naiset tienaavat vähemmän koska ovat viisaampia, mutta niin se minusta on.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *