Suomalaisen naisen asema työmarkkinoilla on globaalisti tarkasteltuna ainutlaatuinen

Kun tiesin joutuvani pariksi päiväksi kotiin vesirokkovahtiin, kävin lainaamassa kirjastosta kasan sosiaali- ja hyvinvointipolitiikan oppikirjoja. Vaikka olen  tohtoroitunut yhteiskuntapolitiikan oppiaineesta, niin viime vuodet olen lukenut enemmänkin kulttuurintutkimuksen teorioita. Siksi on ollut kiinnostavaa palautella mieliin sosiaalipolitiikan perusteita ja katsoa, miten keskustelut ovat viime aikoina edenneet. Tämä on tarpeen erityisesti siksi, että hyvinvointi on yksi nykyisen tutkimushankkeeni peruskäsitteistä.

Sosiaalipolitiikan kirjoissa tulee vastaan paljon kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuksen kannalta kiinnostavia näkökulmia. Sosiaalipolitiikan merkitys korostuu, koska maahanmuuttokeskustelu Suomessa on tällä hetkellä vahvasti sidoksissa sosiaaliturvaa koskevaan keskusteluun.

Eikä tämä asia on näin vain Suomessa, vaan ylipäätään globalisaatio ja lisääntynyt muuttoliike ovat herättäneet runsaasti keskustelua sosiaalipolitiikan toimivuudesta. Sosiaalipolitiikka kun on pitkälti ja edelleen kansallisesti järjestettyä toimintaa, vaikka kansalaisten arki ja elämäntyyli ovat yhä kansainvälisempiä ja transnationaalisempia. Tällöin arkea eletään monipaikkaisesti kansallisrajojen yli.

Kirjoista löytyisi paljonkin läpikäytävää, mutta otan tässä esille yhden pienen yksityiskohdan. Se liittyy naisen asemaan työmarkkinoilla sekä naisiin sosiaalipolitiikan kohteena ja sosiaalipoliittisena toimijana.

Kentällä olen törmännyt ihmetykseen siitä, että Afrikasta tulevat pakolais- ja turvapaikanhakijanaiset, jotka usein ovat perheenäitejä, eivät ole halukkaita työskentelemään, vaan olettavat miehen tuovan leivän pöytään. Olen kuullut sanottavan, että naisilla on täysi työ kotona ja joskus miehestä huolehtiminen rinnastetaan lastenhoitoon. Molemmissa on kuulemma yhtä paljon huollettavaa. Tätä pidetään erityisesti islamilaisena ajattelumallina tai ainakin useampi ihminen on tulkinnut minulle naisten alistettua asemaa islamin kautta. Alistettuna oleminen viittaa tässä yhteydessä siihen, että nainen ei tee palkkatöitä, vaan hoivaa perhettään miehen käydessä töissä.

(Olen epävarma siitä, miten yleinen tämä pakolaisnaisten haluttomuus palkkatyöhön on. Olen törmännyt moniin palkkatyöhön pyrkiviin pakolaistaustaisiin naisiin, jotka jäävät kiinni työllistymistä edistäviin palveluihin. On kielikurssia, on harjoittelua, on työkokeilua, mutta se varsinainen palkinto eli kunnon työpaikka antaa odottaa itseään, mutta oikeastaan tämä on toisen jutun aihe, eikä suinkaan vähäpätöinen sellainen. )

Tässä postauksessa haluan kuitenkin kiinnittää huomion siihen, että tämä yhteiskunnallisen työnjaon malli, jossa nainen käy töissä ja on ihan samalla tavalla vastuussa perheen elättämisestä kuin mies, on yleinen vain hyvin pienellä alueella maailmassa. Oikeastaan Skandinavia muodostaa oman pienen saarekkeensa, jossa politiikkaa tehdään siitä oletuksesta käsin, että naiset kuuluvat työmarkkinoille siinä missä miehetkin. Paljon yleisempää on, että naisen asema yhteiskunnassa on sidoksissa aviomiehen asemaan työmarkkinoilla. Mies on vastuussa perheensä elättämisestä ja esimerkiksi eläkkeet ja sosiaaliturva myönnetään tästä oletuksesta käsin.

Vastaavanlaista päivähoitojärjestelmää kuin Pohjoismaissa ei löydy oikeastaan mistään muualta (ja nyt esimerkiksi lapsen universaali oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon on Suomessa lopetettu) . Monissa Euroopan maissa päivähoito on kallista. Perheet joutuvat harkitsemaan moneen kertaan, milloin (yleensä naisen) työskentely on kannattavaa. On pohdittava, milloin työtulot ovat niin suuret, että niillä pystytään maksamaan muutakin kuin päivähoidon kustannuksia.

Monissa eurooppalaisissa maissa perheitä kohdellaan sosiaalipolitiikassa yksikkönä, jossa miehen korkeampi työtulo on tärkeä, koska se takaa toimentulon myös vaimolle, jonka ansiotaso on miestä alhaisempi ja työura katkonainen perhevapaiden vuoksi.

Yhdysvalloissa naiset saivat ainakin jokin aika sitten valita joko puolisoetuuden tai oman ansioeläkkeensä välillä. Puolisoetuus on puolet aviomiehen eläkkeestä, iäkäs leski voi saada jopa 80 %. Naisten ansioiden ollessa paljon matalampia kuin miesten, ovat leskien eläkkeet keskimäärin korkeampia kuin mitä naiset saavat omien ansioidensa pohjalta (Anttonen & Sipilä 2009, 225.).

Etelä-Euroopassa johtotehtävissä työskentelevän naispuolisen ystäväni kuukausipalkka on satoja euroja pienempi kuin vastaavissa tehtävissä toimivien mieskollegojen. Tämän lakiin perustuvan epätasa-arvoisen käytännön perustelu on se, että työssäkäyvien miesten tulee ansaita enemmän, koska heille kuuluu velvollisuus perheen elättämisestä. Nainen on siis edelleen elätettävä, ei tasaveroinen breadwinner miehensä rinnalla.

Toisaalta –  ei tarvitse hirveästi raaputtaa skandinaavista tai suomalaista ajattelua, kun pinnan alta löytyy se sama ajattelumalli, että itse asiassa, koska miehet tienaavat enemmän kuin naiset, heillä on suurempi vastuu perheen elättämisestä. Pienipalkkaisen naiset tehtäväksi jää lasten hoito, perheen hyvän vaaliminen ja hoivan tarjoaminen sitä tarvitseville perheenjäsenille ja sukulaisille. Erityisen hyvin tämä asenne tulee esiin keskusteluissa, jotka koskevat perhevapaiden jakamista. Tasa-arvoisina itseään pitävät suomalaisnaiset ovat valmiita pitkiin hoitovapaisiin siitä syystä, että miesten ansiotaso on yleisesti ottaen korkeampi ja perheen kannalta on siksi viisaampaa, että naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia.

Kirjasin tämän ajatuksen ylös siksi, että helposti mallitamme maailmaa omasta, hyvin kapeasta lähestymistavastamme käsin. Se, että Suomessa tänä päivänä valtaosa naisista tekee palkkatyötä, on tietyn historiallisen ja globaalisti ajateltuna hyvin ainutlaatuisen kehityksen tulos. Se ei selity kristinuskolla, ei yksin silläkään, että sotien jälkeen Suomessa tarvittiin kaikki liikenevät kädet töihin. Naisliikkeet ovat tehneet valtavasti työtä asian eteen, mutta yksin niitäkään ei tässä asiassa voi kiittää. On monen tekijän ja osin sattumankin summa, että Suomeen on sotien jälkeen kehitetty malli, jossa julkinen valta on ottanut hoitaakseen valtaosan hoivatyöstä, joka muualla maailmassa tuotetaan naisten, äitien ja naisjärjestöjen toimesta. Naisten asema työmarkkinoilla ei selity suomalaisella kulttuurilla. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan tekemällä tehty asioiden tila, joka on varsin altis muutoksille.

Viite: Anttonen, Anneli & Sipilä, Jorma (2009) Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere: Vastapaino.

Mistä työvoimaa Lieksaan?

Lieksassa järjestettiin eilen illalla kaupungin strategian valmisteluun liittyvä kuuleminen, jossa kaupungin johtaja Jarkko Määttänen nosti motivoituneen ja ammattitaitoisen työvoiman rekrytoimisen yhdeksi Lieksan lähivuosien keskeiseksi haasteeksi. Ongelmien lähteeksi kaupunginjohtaja arvioi Karjalaisen mukaan sitä, että Lieksassa on tulevina vuosina eläköitymässä runsaasti väkeä. Lisäsi Määttänen arvioi, että Lieksaan voi olla uusien teollisuuden investointien ohessa olla avautumassa jopa satoja työpaikkoja. Näihin töihin tarvitaan tekijöitä.

Lieksan väestökehityksen tuntevalle kunnanjohtajan kannanotto ei tule yllätyksenä. Samanlaisia madonlukuja on esitetty koko Pohjois-Karjalan ja laajemmin Itä-Suomen osalta. Luonnollinen väestönlisäys kääntyi Itä-Suomessa negatiiviseksi jo 1990-luvulla ja sitä se on ollut vuodesta 1996 alkaen nykypäivään asti. Hieman tasoitusta muuhun maahan Itä-Suomi, Lieksa mukaan lukien, on saanut tänne muuttaneista ulkomaalaisista, jotka ovat tyypillisesti nuoria, ja työikäisiä henkilöitä. Keskimäärin maahanmuuttajat ovat nuorempia kuin maakunnassa syntynyt väestö. Aluepolitiikan näkökulmasta heitä voi siis pitää erittäin potentiaalisena työvoimana ja tämä näkökulma on otettu esiin myös aluekehitysohjelmissa. Pohjois-Karjalan maakuntastrategian mukaan tulevaan osaajapulaan ja työikäisten määrän vähenemiseen tulisikin varautua lisäämällä maahanmuuttoa ja tulomuuttoa Suomesta sekä luomalla työmahdollisuuksia maakunnassa opiskeleville nuorille.

Tätä taustaa vasten se, millaista kunnallis- ja erityisesti toripolitikointia Lieksassa on viime vuodet harjoitettu näyttää lievästi sanottuna mielenkiintoiselta. Lieksaan on viime vuosikymmenen aikana tullut maahanmuuttajia, mutta heistä suuri on tilaisuuden tullen muuttanut kunnasta pois. Syynä joidenkin kohdalla on ollut se, että Lieksassa ei ole ollut sosiaalisia verkostoja, joiden varassa elämää olisi ollut helpompaa rakentaa. Myös Pielisen-Karjalan korkea työttömyysaste on saanut monet muuttamaan Etelä-Suomen kasvukeskuksiin, vaikka voi olla, että tässä asiassa mielikuvat eivät täysin vastaa todellisuutta. Raportit todellakin ennakoivat alueelle tulevaa työvoimapulaa.

Toisaalta on päivänselvää, että maahanmuuttajien asettumista Lieksaan on vaikeuttanut asenneilmapiiri, joka on ollut erittäin kielteinen maahanmuuttajia kohtaan. Sen sijaan, että Lieksassa olisi panostettu käytössä olevat voimavarat kotoutumiseen, on kunnasta löytynyt äänekkäitä vastarannan kiiskiä, jotka ovat hartiavoimin vastustaneet varsinkin pakolaistaustaisten ja afrikkalaisten maahanmuuttajien yrityksiä asettua kaupunkiin. Esimerkiksi perussuomalaisten valtuustoryhmä on kerta toisensa jälkeen nostanut esiin ajatuksen, että Lieksan kaupungin tulisi kieltäytyä ottamasta vastaan valtion kotouttamiseen osoittamia määrärahoja ja lopetettava maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Tähän liittyy myös pienen, mutta äänekkään maahanmuuttovastaisen rintaman harjoittama jatkuva maahanmuuttajien aseman kyseenalaistaminen, mikä on tarkoittanut esimerkiksi aggressiivista verkkokirjoittelua sekä maahanmuuttajien ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevien ja työskentelevien tahojen uhkailua ja häirintää.

Väitän, että Lieksassa ei ole otettu todesta mahdollisuutta, että sinne muuttanut maahanmuuttajaväestö voisi olla merkittävä paikallistalouden elvyttäjä ja osaavaa työvoimaa siinä, missä maakunnassa syntyneet nuoretkin. Haastattelemalla pohjoiskarjalaisia maahanmuuton ja kotouttamisen kanssa tekemisissä olevia ihmisiä sekä seuraamalla alueellista mediakeskustelua olen löytänyt useita syitä sille, miksi  näin on tapahtunut. Miksi Lieksassa ei ole tartuttu tilaisuuteen ja pyritty pitämään kiinni sinne muuttaneista maahanmuuttajista?

Yksi ilmiselvä syy on rasismi, jonka olemassa oloa ei tarvitse epäillä. Rasismilla tarkoitan tässä tapaa katsoa alaspäin ihmisiä, jotka eivät ole valkoihoisia ja jotka eivät jaa samaa kulttuurista koodistoa kuin paikalliset. Rasismiin liittyy myös pyrkimys eristää muualta tulleet ja jopa karkoittaa heidät kaupungista. Rasismista kertoo muun muassa suomi24:n Lieksa-palstan kommentointi, joka on ollut vuosien ajan todella värittynyttä ja ahdasmielistä. Palstalla on aika ajoin käyty asiallistakin keskustelua kunnallispolitiikasta, mutta valtaosa on vastenmielistä rasistista räksytystä. Olen pannut merkille, että kaikki Lieksa-palstan kirjoittajat eivät suinkaan itse asu Lieksassa, mutta joukossa on siinä määrin paikallistuntemusta omaavia kommentoijia, että on selvää, että he tuntevat tai ajattelevat tuntevansa Lieksan tilannetta omakohtaisesti. Myös poliisin arvio on ollut se, että sosiaalisen median maahanmuuttovastaista myllyä pyöritetään Lieksasta, mutta että sitä ruokitaan myös Lieksan ulkopuolelta. Toisaalta tiedän, että rasismi ja ennakkoluulot eivät jää nettiin, vaan näkyvät maahanmuuttajien syrjintänä eri tilanteissa.

Toinen asia on taipumus eritellä ihmisiä meihin ja muihin: paikallisiin ja junantuomiin, kantasuomalaisiin ja maahanmuuttajiin ja niin edelleen. Tämän luokittelun perusteet eivät välttämättä ole rasistisia, mutta ne elävät vahvoina aluepoliittisessa keskustelussa. Jostain syystä muualta tulleiden yrittäjyyttä ja toimeliaisuutta ei arvoteta yhtä korkealle kuin oman kylän poikien tekosia. Tähän liittyy myös tapa nähdä maahanmuuttajat muusta väestöstä erillisenä ryhmänä. Erityisen selvästi tämä tulee esiin aluepolitiikan keskusteluissa, joissa maahanmuuttajaväestöä jatkuvasti arvioidaan heistä koituvien hyötyjen ja haittojen kautta. Tässä mielessä myös maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvat voivat vahvistaa näitä erontekoja esittämällä maahanmuuttajat paikallisväestöstä merkittävästi poikkeavana ryhmänä, jonka erityistä hyötyä on tarpeen perustella. Tätä on nähty Lieksassakin, kun vastineeksi kaupunkilaisten syytöksiin maahanmuuton kustannuksista, kaupungin virkamiehet ovat puolustautuneet viittamaalla rahavirtoihin, joita kaupunkiin on tullut valtion korvatessa kotouttamisesta aiheutuvia kustannuksia. Vaikka tarkoitus on hyvä, niin näin synnytetään  käsitystä ”niistä”, jotka ovat ”meille” hyödyksi.

Toisaalta tapa käsitellä maahanmuuttoa siihen liittyvien haasteiden kautta synnyttää mielikuvan maahanmuuttajista “heinä”,  joiden aiheuttamia ongelmia ”meidän” on ratkottava. Aluepoliittisessa keskustelussa maahanmuuttajat eivät tänä päinä ole kuin kuka tahansa meistä, vaan he ovat erityisryhmä, “aluepoliittinen erityiskysymys”. Tämä voi heijastua esimerkiksi tapoihin, joilla virkamiehet kohtaavat maahanmuuttajataustaisia asiakkaita tai esimerkiksi siinä, kuka katsotaan sopivaksi yrittäjyyteen ja kenelle tarjotaan mahdollisuutta kouluttautua mihinkin ammattiin.

Pitkällä tähtäimellä on parempi, että ihmistä arvioidaan työmarkkinoilla kokemuksensa ja osaamisensa perusteella kuin esimerkiksi etnisen ryhmäkuulumisen kautta. Näin olisi päivänselvää, että Lieksaan muuttaneelle maahanmuuttajataustaiselle väestölle kannattaa tarjota mahdollisuus kouluttautumiseen, eikä ajaa heitä pois Etelä-Suomeen ainakaan ihonvärin vuoksi. Näin ehkä ymmärrettäisiin paremmin, että itse asiassa hyvinkin läheltäkin voi löytyä vapaata työvoimaa sitä tarvitseville.

Kolmas asia, johon olen törmännyt, on ristiriita, joka vallitsee ihmisten arkikokemuksen ja työvoimantarpeesta kertovien tilastojen ja poliittisten kannanottojen välillä. Olen huomannut, että jopa työvoimaviranomaiset suhtautuvat epäillen työvoimapulasta kertoviin käppyröihin, joita heille seminaareissa ja erilaisilla koulutus- ja kehityspäivillä esitetään. Media ympärillämme kertoo työttömyydestä, ihmiset kokevat epävarmuutta työpaikoistaan. Harva pohjoiskarjalainen tuntee yrittäjän, joka ei löydä firmaansa työntekijää työehtojen ollessa edes kohtalaiset, mutta kaikki tuntevat jonkun, joka on saanut potkut tai joka on jo pitkään etsinyt töitä niitä löytämättä. Myös maahanmuuttajataustaisen ihmisen voi olla vaikea sijoittaa itseään tilanteeseen, jossa toisaalta puhutaan siitä, kuinka suuri tarve maahanmuuttajien työpanokselle Suomelle on, mutta jossa kuitenkin työpaikkahakemuksiin annetut vastaukset ovat useimmiten kielteisiä. Tässä tilanteessa niin tavalliset ihmiset kuin monet virkamiehetkin ovat ymmällään. Miten toimia tilanteessa, jossa heille yhdestä suunnasta viestitään työvoimantarvetta ja toisesta työttömyyden kasvua ja talouden jatkuvaa alamäkeä? Ovatko suomalaiset työpaikat uhattuna vai eivätkö ne ole? Talousviestintää pitäisi ryhdistää niin, että myös ruohonjuuritasolla ymmärretään, miksi samanaikaisesti joku ala tai alue Suomessa voi kärsiä työvoimapulasta ja toisella alalla ja alueella työttömyys kasvaa.

Kirjoitan Lieksasta, koska tunnen sen tilanteen aiemman tutkimustyöni kautta parhaiten. Olen tässä nykyisessä hankkeessani laajentamassa reviiriäni ja tutustumassa myös muutamiin muihin kuntiin, joihin saattaa nopeallakin aikataululla tulla uutta maahanmuuttajataustaista väestöä siinä vaiheessa, kun oleskelulupapäätöksiä nyt kevään aikana saadaan tehtyä.

Minulla ei ole esittää ratkaisua, kuinka nopeasti muokata asenteita tai kuinka työvoimantarpeesta tulisi viestiä, niin että raja-aidat meidän muiden ja välillä madaltuvat tai että ymmärrys tulevasta työvoimapulasta ”menisi kaaliin” myös paikallistasolla, mutta jos halutaan, että maahanmuuttajat tuntevat olonsa tervetulleiksi ja viihtyvät maakunnissa tarpeeksi pitkään tullakseen rekrytoiduiksi yrityksiin ja kuntien palvelukseen, näkisin, että näistä asioista on alettava puhua ymmärrettävästi. Käppyröiden rinnalle tarvitaan viestintää, joka huomioi ihmisten arkikokemukset ja huolenaiheet.

Maahanmuuttoaiheisia raportteja

Tälle sivulle kokoan tutkimukseni aihepiiriin eli kasvukeskusten ulkopuolelle suuntautuvaan maahanmuuttoon liittyviä raportteja. Täydennän tätä sitä mukaa, kun netissä tulee kiinnostavia katsauksia vastaan.

Mattsson, Lisbeth & Kiivilä, Niina (2012) Kansainvälinen Itä-Suomi: Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala.

Reini, Kaarina (2012) Maahanmuuton taloudelliset vaikutukset : Vieraskielisen työvoiman aluetaloudelliset vaikutukset Pohjanmaalle. Helsinki: THL.

Väyrynen, Riikka (2012) Katsaus itäsuomalaisten nuorten ja aikuisten hyvinvointiin. Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus.