Autonomiaa vai integrointia? Maahanmuuttajat ja hyvinvointi suomalaisella syrjäseudulla.

Suomeen saapui vuonna 2015 ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. On todennäköistä, että monet heistä myös saavat täältä turvapaikan. Oleskeluluvan saatuaan pakolaiset muuttavat pois eri puolille Suomea perustetuista vastaanottokeskuksista. Tällöin pienillekin paikkakunnille avautuu mahdollisuus saada uusia asukkaita ja kauan kaivattua elinvoimaa.

Väiteltyäni vuonna 2013 aloitin työskentelyn Suomen Akatemian rahoitamassa hankkeessa, jossa tutkitaan pakolaistaustaisten somalien kotoutumista Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Olemme tutkineet sitä, millaisia mahdollisuuksia ja toisaalta esteitä somalitaustaisten maahanmuuttajien kansalaisuudelle  suomalaisen ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan erityispiirteen luovat. Tutkimusta tehdessäni huomasin, että merkitystä ei ole vain kansallisilla konteksteilla, vaan myös paikallistaso on merkittävä siinä, millaiseksi maahanmuuttajien arki Suomessa muotoutuu.

Yksi tutkimuspaikkakunnista on ollut Pohjois-Karjalassa sijaitseva Lieksa, joka on ollut julkisuudessa paikallisten maahanmuuton vastustajien voimakkaiden ja väkivaltaistenkin reaktioiden vuoksi. Olen nähnyt, että pakolaistaustaisilla somaleilla, jotka tilastotietojen valossa ovat yksi Suomen heikoimmin integroituneista maahanmuuttajaryhmistä, on paljon sellaista tietotaitoa ja aloitteellisuutta, joka ei usein tule näkyväksi eikä näin ollen saa tukea suomalaisessa yhteiskunnassa. On todennäköistä, että tämä koskee myös muita maahanmuuttajaryhmiä.

Tämä blogi liittyy helmikuussa 2016 alkavaan post doc -hankkeeseeni, joka jatkaa näitä aiempien tutkimusten teemoja. Hankkeessa pohdin kasvukeskusten ulkopuolella, eniten juurikin Lieksassa, asuvien maahanmuuttajien hyvinvointia sekä maahanmuuttajien kotouttamisen tukemiseksi kehitetyn palvelujärjestelmän kyvykkyyttä tunnistaa ja tukea maahanmuuttajien hyvinvoinnin eri tekijöitä. Kiinnitän erityisesti huomiota maahanmuuttajien autonomian toteutumiseen. Samalla tarkastelen sitä, kuinka järjestelmä puuttuu tai on puuttumatta elinympäristön maahanmuuttajille tuottamaan haavoittuvuuteen, jota syrjäseuduilla lisäävät esimerkiksi korkea rakenteellinen työttömyys sekä ennakkoluuloina ilmenevä vähäinen kokemus etnisestä monikulttuurisuudesta.

Syrjäseutu ei tässä tutkimuksessa ole niinkään tilastotiedon varaan rakentuva käsite, vaan  tarkoitan sillä sitä osaa Suomesta, joka on 1960-luvulta lähtien menettänyt merkittävän osan väestöstään ja joka sen vuoksi ikään kuin käy jatkuvaa taistelua olemassaolostaan. Syrjäseudulla kysymys siitä, ketkä tulevat, jäävät ja lähtevät on keskeinen paikkakunnan identiteetille. Näin on myös Lieksassa, joka valikoitui tutkimuskohteeksi, koska se on tyypillinen vanha teollisuuspaikkakunta, jonka elinkeinorakenne on mullistunut ja väkimäärä on vähentynyt puoleen 1960-luvun tasosta.

Toisaalta Lieksa on erityinen tapaus, koska se vuodesta 2009 lähtien on saanut merkittävää tasausta väestökatoonsa pakolaistaustaisista somaleista, joita alkoi tuolloin muuttaa kaupunkiin. Lieksa on ollut kerta toisensa jälkeen uutisissa rasistisiin möläytyksiin ja paikalliseen muutosvastarintaan liittyen, mutta toisaalta siellä on aktiivisia toimijoita, jotka näkevät maahanmuuton mahdollisuudet ja tekevät työtä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi. Raportoin havainnoistani ja tutkimukseni etenemisestä tässä blogissa.