Piispa Eino Sormunen mieheyttä määrittelemässä (osa 1): Pojasta mieheksi
Miten pojasta kasvoi kunniallinen mies 1900-luvun alun Suomessa? Piispa Eino Sormusen kasvatuskirjasissa mieheksi kasvaminen tarkoitti ruumiin hallintaa, luonnossa karaistumista, vanhempien miesten esimerkin seuraamista ja kristillisten ihanteiden omaksumista. Kirjoitus avaa suomalaisen kristillisen miesihanteen historiaa keskeisen suomalaisen yhteiskunnallis-kirkolllisen vaikuttajan näkökulmasta. Ensimmäinen osa kaksiosaisesta sarjasta.
Mieheys rakentui suhteissa
1900-luvun alkupuolen Suomessa eli yhtä aikaa monenlaisia odotuksia mieheydestä. Yksi kenties useimmin populaareissakin yhteyksissä esiin tuleva mieheyden ihanne oli suomalainen soturi: luja ja järkkymätön kansan puolustaja, joka laittoi toivonsa Jumalaan ja oli valmis uhraamaan itsensä. Toisaalta myös esimerkiksi isyyden korostaminen osana kunnollista mieheyttä lisääntyi entisestään vuosisadan alkupuolella. Osittain tämä nousi 1800-luvulla alkaneen moraalireformistisen eli kansan moraalisen tason nostamista ajaneen ajattelun pohjalta. Moraalireformistien ihannemies oli perheellinen ja siveellinen, joista jälkimmäinen tarkoitti paitsi seksuaalisuutensa hillitsemistä myös laajemmin kunniallisuutta, vahvuutta ja turvallisuutta.
Mieheyttä kuvattiin ja rakennettiin osana suhdeverkostoja: esimerkiksi vaimon ja lasten kohtelu oli olennaista sen arvioinnissa, oliko mies täyttänyt hänelle asetetut rooliodotukset perheenpäänä. Samoin esimerkiksi (valta)suhteisiin eri miesryhmien kuten porvarien ja työläismiesten, agraarimiesten ja koulutettujen miesten tai vanhempaan ja nuorempaan ikäpolveen kuuluvien miesten välillä liittyi aina käsityksiä paitsi miesryhmien eroista myös vaikkapa siitä, millainen kunnioituksen koodisto kuhunkin miesten väliseen suhteeseen kuului. Mieheys rakentui siis eritoten suhteessa toisiin miehiin, naisiin ja lapsiin.
Tällainen relationaalinen mieheys ei toki liity vain 1900-luvun alkuun, vaan sitä on nähtävissä läpi historian ja myös tänä päivänä. Myös kaikkia edellä mainitun kaltaisia miesihanteita – ja vielä monia muita – löytyy runsaasti myös aiemmilta vuosisadoilta. Mieheys, maskuliinisuus ja niihin liitetyt ihanteet ovat aina olleet moninaisia mutta se, mitä kulloinkin on painotettu, on ollut vahvasti sidoksissa aikaan, paikkaan ja tilanteeseen eli historialliseen ja kirjoittamisen tai puhumisen kontekstiin samoin kuin siihen, kuka mieheyttä on määritellyt ja mille yleisölle.
Piispa Eino Sormunen ja mieheyden ihanteet
Eino Sormunen. Wikipedia.
Dogmatiikan professorina ja Kuopion piispana toiminut, yhteiskunnallisesti ja kirkollisesti vaikutusvaltainen Eino Sormunen (1893–1972) liittyi omalta osaltaan ajan mieheyttä normittaviin keskusteluihin. Hänen laajasta tuotannostaan löytyy esimerkiksi kaksi kirjasta, joista ensimmäinen Elämä kutsuu: nuorille pojille julkaistiin vuonna 1935 ja Isien sydämet lasten puoleen: Erityisesti isille vuotta myöhemmin. Kirjaset kustansi Suomen evankelis-luterilainen pyhäkouluyhdistys ja molemmista otettiin lukuisia uusintapainoksia. Kirjasesta Nuorille pojille on minulla tässä käytössäni kahdeksas painos vuodelta 1947 ja kirjasesta Erityisesti isille ensimmäinen painos. Näissä kirjasissaan Sormunen kuvasi pojan ja miehen soveliasta elämää ja olemisen tapaa useiden eri teemojen kautta, jotka ankkuroituivat vahvasti kotiin ja perhe-elämään. Nostan tässä kaksiosaisessa kirjoitussarjassa näistä teemoista esiin kaksi: pojan kehittymisen nuoreksi mieheksi (osa 1) ja kristilliseen arvopohjaan nojaavan isyyden (osa 2). Näissä relationaalinen mieheys samoin kuin esimerkiksi ruumiillisuuden ja tunne-elämän merkitys tulevat kiinnostavasti esiin.
Pojan ruumis kuriin
Pojan kehittyminen miehuuteen alkoi Sormusen mukaan 14–16 vuoden iässä. Hän kuvasi ajanjaksoa tuskallisiksi ”etsimisen ja hapuilun” vuosiksi ja kevätmyrskyksi, joiden aikana ruumis muuttui ja sukurauhaset alkoivat toimia. Pojalle seksuaalisen heräämisen ajanjakson tärkein oppi oli, ”ettei ihminen ole eläin, joka sokeasti toteuttaa viettejään” (Sormunen 1947, 7). Nuoren miehen tuli kontrolloida ruumistaan ja halujaan, sillä liian aikainen sukupuolielämän aloittaminen oli Sormusen mukaan paheellista ja teki nuoresta miehestä sameakatseisen ja velton. Hänen ohjeenaan nuorelle miehelle oli:
Ota terve, karkaiseva suhde ruumiiseesi, harjoita sitä hikeen asti vieviin ponnistuksiin, karkaise sen vastustuskykyä urheilulla, vedellä ja ilmalla – mutta älä liioilla ’kauneussaippuoilla’! (Sormunen 1947, 9.)
Terveeksi ja kunnialliseksi kasvava mies tarvitsi siis oikein kehittyäkseen fyysistä harjoitusta ja itsekuria sekä luonnon elementtejä. Karkaisun ja harjoittamisen ihanteissa Sormunen liittyi pitkään kristillistä mieheyttä normittaneeseen perinteeseen, jossa kehollinen itsekuri (olipa kyseessä esimerkiksi nuoruusaika, luostarielämä tai aviomiehen rooli) oli miehenä olemisen ytimessä. Samankaltainen vastakkainasettelu itseään hillitsevän miehen ja viettiensä vietävänä olevan ”eläimen” välillä oli tuttu myös aikakauden moraalireformistisesta keskustelusta. Kuten Pirjo Markkola (2014, 145) on todennut: ”Siveys vaati voimaa, jota yleisesti pidettiin miehisenä ominaisuutena.” Kykenemättömyys kontrolloida seksuaalisuuttaan teki miehestä ei vain epämiehen vaan myös epäihmisen. Tämänkaltainen keskustelu ei kuitenkaan palaudu vain 1800-luvulle, vaan samankaltaisia painotuksia miehekkyyden, voimakkuuden ja seksuaalisen kurinalaisuuden välisestä yhteydestä löytyy myös pidemmältä luterilaisuuden historiasta, esimerkiksi Martin Lutherin itsensä kirjoituksista, samoin kuin katolisesta perinteestä keskiajalta.
Metsien mieheksi kasvamassa
Eläminen yhteydessä luontoon oli keskeinen osa poikana ja miehenä olemista molempien Sormusen kirjasten kuvauksissa. Pojan tervehenkinen kasvaminen edellytti hänen mukaansa ympäristöön juurtumista, mikä tarkoitti kotia, luontoa ja vuodenaikoja, mutta myös liittymistä suomalaiskansalliseen identiteettiin. Kotimaa ja sen luonto oli Jumalan lahja, johon miehen oli velvollisuus liittyä kiitollisena, sillä myös isät olivat kyntäneet ja rakastaneet sitä. Sormunen tunnelmoi pihanurmen, kotipihan lämpimän mullan, kypsyvän viljan, pihlajien ja purojen kuvauksilla, joilla hän toi konkreettisen, materiaalisen sisällön vaateelleen luonnon yhteydessä miehistymisestä. Samalla hän loi elämänpiirien eroa miesten ja naisten välille: siinä missä poika kulki metsissä, tyttö istui kotona ja opetteli navettatöitä. Hän toi samankaltaista binääristä eroa tyttöjen ja poikien välillä kuvauksessaan kehittyvien nuorten käytöksestä: siinä missä tyttö osasi käyttäytyä kauniisti ja sirosti vieraiden kylään tullessa, poika kompuroi ja jännitti. Mieheksi kehittyvän pojan elämän kultaiset hetket olivat ulkona maailmassa, eivät sisällä:
Sinä et olisi terve poika, jollet rakastaisi metsiä. […] [S]inä tempaat pyssyn olalle, kutsut viisaan ja uskollisen pystykorvasi mukaan ja painut polkua pitkin metsiin. Mitä metsien mies kokee soiden rannoilla, vaarojen rinteillä ja purojen partailla – siitä eivät köyhät sielut mitään aavista. (Sormunen 1947, 11.)
Poika soittaa tuohitorvea Kolilla. Kuvaaja: Iffland, Heinrich, 1930–1939. Museovirasto: Historian kuvakokoelma.
Tämänkaltaista suomalaiskansallista kuvaa pojan ja nuoren miehen terveestä ruumiin kontrollista ja luontosuhteesta oli luotu viimeistään 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Kirjailijat kuten Zacharias Topelius ja muut hänen aikalaisensa korostivat nimenomaan ulkoilman ja luonnon merkitystä pojasta mieheksi kehittymisessä. Esimerkiksi Topeliuksen runon Raska gossar (Reippaita poikia, suom. V. Tarkiainen, V. Juva & I. Jäämaa) kuvauksissa raikasta ja terveellistä talvi-ilmaa välttelevä poika oli veltto raukka ja nahjus.
Sormusen kirjasten aikaisessa, maailmansotien välisessä Suomessa korostettiin ylipäänsä varsin laajasti itsekurin ja kristillis-isänmaallisten arvojen merkitystä. Nämä tulivat vahvasti esiin esimerkiksi opettaja, nuorisokirjailija Yrjö Karilaan johtamassa, kristillisessä poikatyössä (ks. Julkunen 2021, 58, 139, 193 et passim.). Sormusella mieheksi kasvamisen ja luonnon kuvausten limittyminen liittynee paitsi suomalaiskansallisen identiteetin rakentamiseen myös ja erityisesti hänen omaan pohjoiskarjalaiseen kasvuympäristöönsä (Mäkinen 2012, 361, 364). Lapsuuden maisema Tohmajärvellä vaikutti hänen koko kirjoittamistyöhönsä niin merkittävästi, että Kari Mäkisen (2012, 364) mukaan ”[modernisaation] vastapainona hänen teostensa maailmassa oli pohjoiskarjalainen vaaramaisema ja sen ihmisten uskonnollisuus.”
Isä pojan miehuuden opettajana
Pojasta mieheksi varttumisessa erityisen olennaisia olivat miesten väliset suhteet ja erityisesti vanhempien miesten näyttämä esimerkki. Sormunen totesi kirjasessa Erityisesti isille, että maalaiskotien pojat olivat onnellisessa asemassa, koska he saattoivat olla isiensä mukana työssä, hevosta ajamassa ja metsässä kulkemisessa.
Heinänkorjuumiehet. Kuvaaja: Hämäläinen, Albert, 1931. Museovirasto: Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma.
Tämä kasvuympäristö ja suhde isän kanssa oli Sormuselle parempi kuin kaupungeissa asuvien poikien ympäristö, jota hallitsi isän poissaolo työn ja muiden menojen vuoksi. Sormusen agraarinen miesihanne nouseekin näissä kuvauksissa mainiosti esiin. Toisaalta pojasta ei tullut varttua vain metsien ja maalaismaisemien miestä vaan myös sivistynyt mies – joskin sivistys tarkoitti ennen muuta ymmärrystä (maalais)kodin, kotimaan ja isien arvokkaasta perinnöstä. Hänen mukaansa:
Sivistys […] on suureksi osaksi juuri sitä, että uusi sukupolvi opetetaan tuntemaan, kunnioittamaan ja rakastamaan isien työtä ja vaiheita, heidän jättämäänsä kotia ja kontua, isänmaata ja sen viljelystä. (Sormunen 1936, 12–13.)
Isän vastuu pojan seksuaalieettisessä kasvatuksessa oli myös ensisijaisen tärkeä. Tämä tehtävä oli kuitenkin myös hankala ja se piti hoitaa taiten, kuten Sormunen totesi:
Tämän ajan [pojan seksuaalisen heräämisen] tullessa saat kokea, miten saamaton ja arka sinä miehinen mies olet, kun pitäisi omalle lapselleen puhua näistä vaarallisista asioista. […] Valitse sopiva herkkä hetki, mieluimmin jossakin työmaalla tai metsässä keväisten silmujen, elämän ihmeen paisuessa puissa. […] Sen tapauksen jälkeen te kaksi, isä ja poika, olette tulleet paremmiksi ja läheisemmiksi ystäviksi kuin ennen, sillä te kannatte nyt yhteistä salaisuutta ja yhteistä miehen vastuuta. (Sormunen 1936, 14.)
Pojan oma isä ja suomalaisten isien ketju oli siis määräävässä osassa siinä, varttuiko hänestä vastuullinen, kurinalainen ja sivistynyt mies. Tämä isällinen kasvatustehtävä oli myös esimerkiksi rippipapilla, kuten kirjasesta Nuorille pojille käy ilmi. Kirjasen lähtökohta oli Sormusen pappisroolissaan kirjoittama kirje entiselle rippikoululaiselleen, pojalle, jonka hän oli tavannut tienvarren remuavassa poikajoukossa ja jonka mieheksi kasvamisesta hän oli huolissaan. Ymmärrys omasta roolista nuoremman miehen kasvattamisessa tulee esiin kautta kirjasen, erityisen suoraan sen lopputervehdyksessä: ”Lämpimin, vanhemman veljen kädenpuristuksin Rippi-isäsi” (Sormunen 1947, 20).
Lopuksi
Sormusen kuvaukset pojasta mieheksi kasvamisesta rakentuivat ennen kaikkea ruumiillisuuden kontrollin, luonnon arvostamisen sekä miesten välisten suhteiden varaan. Mieheksi ei hänen mukaansa kasvettu yksin, vaan osana sukupolvien ketjua, jossa vanhemmat miehet välittivät eteenpäin niin käytännön taitoja, sivistystä kuin moraalisiakin ihanteita. Sormusen kirjoitukset osallistuivat 1900-luvun alkupuolen suomalaiskansallisen mieheyden rakentamiseen, jossa Jumalan antamien kodin ja kotimaan merkitys nousivat erityisen keskeisiksi. Samalla hänen käsityksensä olivat monin osin jatkumoa kristinuskon piirissä jo vuosisatoja eläneille käsityksille sopivasta mieheydestä. Pojan kasvattaminen mieheksi oli tässä ajattelussa ennen kaikkea valmistamista vastuunkantoon. Sarjan toisessa osassa tarkastelen sitä, millaiseksi Sormunen kuvasi aikuisen miehen tärkeimmän tehtävän: kristillisiin arvoihin perustuvan isyyden.
Lähteet
Sormunen, Eino (1936). Isien sydämet lasten puoleen: Erityisesti isille. Helsinki: Suomen evankelis-luterilainen pyhäkouluyhdistys.
Sormunen, Eino (1947). Elämä kutsuu: nuorille pojille. Kahdeksas painos. Helsinki: Suomen evankelis-luterilainen pyhäkouluyhdistys.
Topelius, Zacharias (2021). Läsning för barn. Utgiven av Ulrika Gustafsson och Hanna Kurtén med inledning av Olle Widhe. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland.
Kirjallisuutta
Boije, Erika (2025). En ny luthersk nation: Ideal och motbilder i Fältskärns berättelser av Zacharias Topelius. Diss. Uppsala Universitet.
Julkunen, Lauri (2021). Kynällä ja Sanalla: Yrjö Karilas poikien kasvattajana 1910–1960-luvuilla. Diss. Jyväskylän yliopisto
Markkola, Pirjo (2014). Moraalin miehet: Mitä prostituution sääntely kertoo mieheydestä? Teoksessa Pirjo Markkola, Ann-Catrin Östman & Marko Lamberg (toim.). 2014. Näkymätön sukupuoli: Mieheyden pitkä historia. Tampere: Vastapaino, 134–158.
Markkola, Pirjo, Ann-Catrin Östman & Marko Lamberg (toim.). 2014. Näkymätön sukupuoli: Mieheyden pitkä historia. Tampere: Vastapaino.
Mäkinen, Kari (2012). Eino Sormunen (1893–1972). Teoksessa Hannu Mustakallio (toim.), Kirkollisia vaikuttajia: Pyhästä Henrikistä nykypäivään. Helsinki: SKS, 361–366.