Suurperheen miehet ja noituusepäily 1600-luvun lopulla
Kuopion tuomiokunnan käräjillä käsiteltiin 1600-luvun jälkipuoliskolla kolme oikeustapausta, joissa suurperheiden jäsenet syyttivät toisiaan noituudesta. Kahdessa näistä tapauksista osapuolina oli pelkästään perheiden miesväkeä. Tämä on sikäli kuvaavaa, että suurperhe oli voimakkaasti miesvaltainen perhemuoto. Suurperheissä, jotka olivat Itä-Suomessa yleisiä ja yleistyivät 1600-luvun lopulla entisestään, sukupuolihierarkiaa on pidetty muita perhemuotoja jyrkempänä. Isän puolen verisukulaisuus muodosti keskeisimmän siteen perhejärjestelmässä, jossa isän ja poikien sekä veljesten suhteet olivat ensisijaisia.
Suomessa etenkin Kirsi Sirén ja Elina Waris ovat tutkineet varhaismodernin ajan suurperheitä. Suurperhettä on pidetty yhtenä vaiheena perheen elinkaarella, ja muiden aikakauden perheiden tavoin nekin muuttuivat jatkuvasti avioliittojen, syntymien ja kuolemien myötä. Varhaismodernin ajan perheisiin kuului tyypillisesti ydinperheen ulkopuolisia jäseniä, kuten naimattomia sisaria ja leskiäitejä. Suurperheet erottuivat muista siinä, että ne koostuivat kahdesta tai useammasta avioituneesta miehestä, esimerkiksi veljeksistä, vaimoineen ja lapsineen. Veljesten tai serkusten perheet saattoivat asua tilalla samassa talossa tai omissa tuvissaan. Tällainen perhemuoto poikkesi katekismuksen huoneentaulun mukaisesta kotitalouden järjestyksestä, jossa isäntä ja emäntä vanhempina hallitsivat ja ohjasivat lapsia, nuoria ja palvelusväkeä.
Perheen aikuisten miesten keskinäiseen hierarkiaan ja asemaan perhekokonaisuudessa vaikutti ikä, työkyky ja suhde isäntään. Kotitalouden hyväksi työskennellessään nuoret miehet saavuttivat vähitellen lisää vastuuta. Miesten asema perhekokonaisuudessa vaikutti myös heidän puolisoidensa asemaan. Suurperheen taloon avioitunut nuori miniä ei yleensä astunutkaan suoraan talonemännän asemaan, vaan hänen asemansa oli perheen aikuisten miesten sekä aiemmin avioituneiden naisten alapuolella.
Mustia yrttejä padassa
Kuopion käräjillä 1600-luvun lopulla käsitellyt kaksi suurperheen miesten välistä noituustapausta liittyivät kalastukseen, joka oli Pohjois-Savossa tärkeä elinkeino. Vuoden 1687 kesäkäräjillä esiintyivät talonpoika Michel Clemetsson Hållapain sekä hänen veljenpoikansa Anders ja Michel Hållapain, jotka syyttivät toisiaan noituudesta puolin ja toisin. Nimet voisi suomentaa tuttavallisemmin Mikko Klemetinpoika Holopaiseksi sekä Antti ja Mikko Holopaiseksi, kuten historiantutkimuksessa on usein perinteisesti tehty. Koska emme voi varmuudella tietää suomenkielisen rahvaan tuolloin käyttämiä nimimuotoja, pitäydyn kuitenkin tässä tekstissä alkuperäislähteissä esiintyvissä, ruotsinkielisen kirjurin pöytäkirjaan kirjaamissa nimimuodoissa.
Noituusepäilyt saivat alkunsa miesten ollessa tahoillaan kalastamassa. Michel Clemetsson kalasti toisaalla ja veljenpojat keskenään toisaalla. Kun veljekset palasivat rantaan ja aikoivat ottaa juotavaa, he huomasivat juomansa olevan aivan sakeaa mustista yrteistä, joita juomalekkerin pohjalla oli. Anders kielsi veljeään juomasta epäillen, että Michel Clemetsson olisi laittanut yrtit lekkeriin.
Aiemmin samana päivänä Michel Clemetsson oli valmistanut ruokaa veljensä kanssa saamistaan kaloista ja jättänyt padan tähteet liedelle kattilaan. Huomattuaan mustat yrtit juomassaan Anders kävi viskaamassa ne Michelin pataan kokeillakseen, söisikö tämä niitä vai ei. Kun Michel alkoi palattuaan jakaa pataan jäänyttä ruokaa lapsilleen, hän huomasi padassa mustaa ruudinkaltaista jauhoa ja alkoi ihmetellä, mistä se oli peräisin. Saman tien heränneestä maagisen vahingoittamisen yrityksen epäilystä kertoo, että Michel lähti heti pappilaan näyttämään pataa kirkkoherra Andreas Sculptoriukselle sekä paikalla olleelle kappalaiselle. Papit kertoivat käräjillä, että kattilassa oli todella ollut ruudinvärisiä yrttejä. Näytettyään pataa pappilassa Michel heitti epäilyttävät ruuantähteet pois uskaltamatta syödä niitä enää.
Tapauksen käsittelyssä oikeudessa lautamiehet kallistuivat Michelin puolelle. He olivat perillä miesten välisistä erimielisyyksistä ja epäilivät, että Anders olisi yrittänyt hankkiutua sedästään lopullisesti eroon saadakseen talon itselleen. Siten vanhempi Michel vapautettiin syytteestä ja veljenpoika Anders tuomittiin noituudesta (förgiörning) neljänkymmenen hopeamarkan sakkoihin. Talonpojilla ei yleensä ollut varaa maksaa tällaisia summia, joten oli tavallista, että sakko muunnettiin ruumiilliseksi rangaistukseksi, miesten tapauksessa usein kujanjuoksuksi.
Miehet ja noituussyytökset oikeudessa
Marko Nenosen mukaan suurin osa kaikista Suomen alueella noituudesta syytetyistä oli miehiä aina 1660-luvulle asti. Miehiä syytettiin myös aina enemmän noituudella vahingoittamisesta, ja syytteen alullepanijana oli yleensä vahingon kärsinyt mies. Samaan aikaan naissyytettyjen määrän lisääntymisen kanssa 1660-luvulta lähtien yleistyi myös niin sanotusta hyvää tarkoittavasta taikuudesta syyttäminen. Erilaiset arkiset rituaalit esimerkiksi karjan tai tärkeiden elinkeinojen suojaamiseksi sekä parantamisriittien käyttö ihmisten sairastuessa tai vahingoittuessa olivat osa talonpoikaisväestön arkea, mutta tässä vaiheessa oppineet alkoivat liittää tällaiset keinot paholaiseen, jolloin niistä tuli uhka koko yhteiskunnalle. Suomessa Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen yleinen miesten syyttäminen noituudesta on yhdistetty muun muassa miesvaltaiseen tietäjäperinteeseen. Tässä käsitelty tapaus on sikäli tyypillinen, että siinä miehet syyttivät toisiaan vahingoittavasta noituudesta, kuten tilanne tulkittiin, vaikka itse vahinkoa ei vielä ehtinytkään tapahtua.
Jari Eilolan mukaan noituussyytösten taustalla oli usein pitkään kestänyt konflikti. Suurperheen eri-ikäisten ja eri asemissa olevien miesten keskinäiset suhteet näyttäytyvät tässäkin tapauksessa tulehtuneina. Lautamiehet kertoivat, että Michel Clemetsson ja tämän vanhempi veljenpoika Anders olivat eläneet tilalla keskenään jo pitkään epäsovussa. Kummallakaan osapuolella ei kuitenkaan ollut varaa lunastaa toista ulos tilalta, jolloin tilannetta ei onnistuttu ratkaisemaan. Suurperheen aikuisilla pojilla oli oikeus erota talosta jo isän eläessä, jolloin lähtijä sai mukaansa työpanostaan vastaavan osuuden. Oikeus omaisuuden hallintaan kuitenkin lisääntyi työvuosien myötä, ja vanhetessa kasvoi mahdollisuus päästä talon isännäksi, jolloin tilalle jääminen saattoi olla parempi vaihtoehto. Eroja tapahtui lähinnä silloin, kun perheen jäsenten määrän ja toimeentulomahdollisuuksien välillä oli paha ristiriita. Tässä tapauksessa tilalta eroaminen ei onnistunut eikä konflikti siten ratkennut, vaan talon omistussuhteita selviteltiin käräjillä vielä ainakin kahdenkymmenenviiden vuoden ajan.
Miehisen perheen valtasuhteet
Tapaus kuvastaa miesten välisten valtasuhteiden monitulkintaisuutta suurperheissä. Elina Wariksen mukaan suurperheen isännyys oli elinikäinen kunniatehtävä, ja isännän kuolema saattoi aiheuttaa kriisin, joka johti jopa suurperheen purkautumiseen. Suurperheen nuorempien miesten tuli totella isäntää, myös esimerkiksi vanhempaa veljeä tai setää, jos tämä oli asetettu isännän rooliin. Tässä käsitellyssä tapauksessa sedän ja veljenpoikien väliset valtasuhteet eivät vaikuta selviltä, ja onkin mahdollista, että aiempi isäntä oli kuollut hiljattain. Tällöin isännyyden peri usein esimerkiksi seuraavaksi vanhin veli. Iän merkitys auktoriteetin määrittäjänä oli niin suuri, että myös iäkäs leskinainen saattoi johtaa suurperhekokonaisuutta. Viranomaisten kannalta suurperheen isännyys ei ollut yhtä olennainen seikka kuin perheenjäsenten, mikä näkyy siinä, ettei oikeuden pöytäkirjaan merkitty, kuka taloa isännöi.
Mieheyden tarkastelun kannalta kiinnostavaa tapauksessa on myös arkisen ruokailun kuvaus. Michel Clemetssonin kerrotaan valmistaneen ruuan, jota hän myöhemmin alkoi jakaa lapsilleen. Oikeuden pöytäkirjaan asia merkittiin ilman erityisiä huomioita, arkisena tapahtumana, jonka mustan jauheen huomaaminen kuitenkin keskeytti. Siksi voidaan tulkita, että ei ollut harvinaista tai mahdotonta ajatella, että isä valmistaisi ruokaa tai huolehtisi lasten ruokailusta. Lasten äitiä tai muita naisia ei tapauksessa mainita edes todistajina, kuten olisi varmasti tehty, jos he olisivat ruokaa käsitelleet. 1600-luvun perheissä ruuanlaitto ja lastenhoito olivat ensisijaisesti naisten tehtäviä, mutta työnjako oli joustava ja vaihteli tilanteesta riippuen. Jos kalaa haluttiin kesällä valmistaa heti tuoreeltaan, se hoitui varmasti nopeimmin itse kalastajien toimesta, eikä naisia ollut syytä odotella lieden ääreen muista tehtävistä.
Michel Clemetssonin toiminta kertoo myös papiston asemasta ja merkityksestä paikallisyhteisöissä. Kun Michel tulkitsi ruoan noidutuksi, hän lähti oitis pappilaan näyttämään sitä kirkkoherralle ja hakemaan tukea tulkinnalleen. Teko kertoo luottamuksesta kirkkoherraan ja tämän saamaan koulutukseen sekä asiantuntemukseen, joka koski etenkin aistein tavoittamatonta maailmaa. Se osoittaa myös, että pappien puoleen oli turvallista kääntyä erilaisissa elämän kriisitilanteissa. Kirkkoherra oli yleensä vanhempi, miehinen auktoriteettihahmo, jollaisena hän myös sopi hyvin suurperheissä jaettuun käsitykseen hierarkkisen vallan sopivista haltijoista.
Lähteet
Kansallisarkisto, Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat.
Kirjallisuus
Eilola, Jari. 2003. Rajapinnoilla. Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kuha, Miia. 2022. “Extended families as communities of religious experience in late 17th-century eastern Finland,” in Sari Katajala-Peltomaa & Raisa Maria Toivo (eds.), Histories of Experience in the World of Lived Religion. Cham: Palgrave Macmillan, 139–161.
Kuha, Miia. 2016. Pyhäpäivien vietto varhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6598-3
Kuronen (nyk. Kuha), Miia, 2009. ”Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä.” Julkaisematon pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201002051189
Nenonen, Marko 1995: ”Noituus ja idän mies. Noitavainojen erityisluonne Viipurin Karjalassa.” Teoksessa Kimmo Katajala (toim.), Manaajista maalaisaateliin. Tulkintoja toisesta historian, antropologian ja maantieteen välimaastossa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Sirén, Kirsi. 1999. Suuresta suvusta pieneen perheeseen. Itäsuomalainen perhe 1700-luvulla. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Toivo, Raisa Maria. 2012. “Male Witches and Masculinity in Early Modern Finnish Witchcraft Trials.” Teoksessa Marianna Muravyeva & Raisa Maria Toivo (toim.) Gender in Late Medieval and Early Modern Europe. Abingdon: Routledge.
Waris, Elina. 1999. Ruokolahtelainen perhelaitos ja yhteisöllinen toiminta 1750–1850. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Kansikuva: Noin 1750-luvulla valmistettu vuolukivipata. Pata | Salon historiallinen museo | Finna.fi