Alma Laukkanen: Topeliuksen satujen isät inhimillisenä mieheyden mallina
Zacharias Topelius. Kuvaaja todennäköisesti Daniel Nyblin (1880-l.?). Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Suomalaisena ”satusetänä” tunnettu historian professori ja kirjailija Zacharias Topelius (1818–1898) tahtoi kansansivistäjänä opettaa niin lapsia kuin aikuisia satujensa kautta. Keväällä valmistuneessa kirkkohistorian pro gradu tutkielmassani tarkastelin, millaista mieheyttä Topelius rakensi Läsning för barn (1865–1896, suom. Lukemisia lapsille) satukokoelmassa isähahmojen kautta.
Topeliuksen moninainen mieheys
Tutustuessani Topeliuksen Läsning för barn -kokoelman isähahmoihin havaitsin, että saduista ei noussut esille vain yhdenlaista isyyden tai mieheyden representaatiota. Hahmot itsessään heijastivat melko todenmukaisesti 1800-luvun puolivälin jälkeisen Suomen alueen yhteiskuntarakennetta sekä perheitä, sillä isähahmojen joukossa oli niin maanviljelijöitä, torppareita, räätäleitä, uudisasukkaita, kirkon työntekijöitä kuin kuninkaallisia. Koska satujen tapahtumiin kuului arkea, juhlaa ja kriisejä, isähahmot pääsivät esille monissa erilaisissa elämäntilanteissa.
Tarkasteluun rajaamissani saduissa toistuivat isähahmojen tavat toimia mieheyden esimerkkinä lapsilleen sekä aktiivinen kasvattaminen kohti aikuisuutta. Erityisesti poikalasten kohdalla isät iloitsivat vahvuudesta, kuten sadussa Björken och Stjernan (Koivu ja tähti), jossa kohdatessaan Suomeen palanneen poikansa, isä kokeili tämän käsivarsia ja ”iloitsi niiden miehekkäästä voimasta”. Vastaavanlainen poikalasten voimakkaiden kehojen ihannointi toistui myös satujen Gossen från Pernå (Pernajan Poika)ja Lufslotten (Pilvilinna) isähahmojen puheissa. Maatalousyhteisöissä 1800-luvulla yksilön työkyky ja fyysinen voimakkuus olivat keskiössä, koska ne mahdollistivat perheen elättämisen sekä toivat turvaa katovuosien ja sotien aiheuttaman epävarmuuden keskellä. Voimakkuutensa takia poikia arvostettiin enemmän kuin tyttöjä, joiden ahkeruuteen kannustava kasvatus tähtäsi ensisijaisesti äitiyteen.
Aktiivisen kasvattamisen lisäksi tutkimissani saduissa esiintyi myös isien poissaoloa ja etäisyyttä. Isät olivat perheen päänä velvollisia elättämään perheensä, minkä vuoksi heidän piti työnteon vaatiessa poistua perheensä luota joko hetkittäisesti tai pidempiaikaisesti. Osassa saduista, kuten Kyrkklockorna (Kirkonkellot), Skyddsengel (Suojelusenkeli) ja Gossen från Sammatti (Sammatin poika) isät ottivat lapsiaan mukaan työntekoon. Tämä oli ajalle tavanomaista, koska kaikissa perheissä ei ollut mahdollista palkata erillistä lastenhoitajaa. Vanhempien työnteon esimerkin seuraaminen myös mahdollisti lapsille aikuisuuteen ja ammatteihin vaadittavien taitojen oppimisen, mikä taas edisti ammatin periytymistä isältä pojalle.
Vanhemmalle lastenkirjallisuudelle tunnusomaisesti myös Topeliuksen saduissa oli orpoja lapsia. Vaikka isien poissaolo ei ollut saduissa ihanteellista, se heijasti todenmukaisesti satujen syntyajankohtaa, jolloin aikuisten odottamattomat kuolemat olivat yleisiä. Verrattuna naisiin, miesten kuolleisuus oli yleisempää, johtuen sodankäynnistä tai työnteossa tapahtuneista onnettomuuksista. Tämän vuoksi lapset olivat 1800-luvulla todennäköisemmin isättömiä kuin äidittömiä. Tarkastelemissani saduissa oli myös äitihahmojen kuolemia, kuten saduissa Matts Lustigs barn (Matti Iloisen lapset), Syne i Sommarby (Suvikylän Syyne) ja Askungen (Tuhkimo). Erityisesti miespuolisilta leskiltä odotettiin tuohon aikaan uudelleenavioitumista, mikä teki uusperheistä tavallisia.
Koska huonekuntansa johtajina miesten vastuulla oli kaikkien talouteen kuuluvien hengellinen elämä, toimivat isähahmot saduissa uskontokasvattajina. Myös kirkkolaki velvoitti vanhempia opettamaan lapsilleen alkeisopetuksen ja kristinopin perusteet. Kristillisistä rituaaleista Topeliuksen saduissa toistui eniten kaste, joka järjestettiin ajan lainsäädännön sekä luterilaisen perinteen mukaisesti pienelle lapselle pian syntymän jälkeen. Kasteen lisäksi isähahmot huolehtivat lapsilleen kummin, joka kuningasisien lasten tapauksessa oli taikavoimia omaava hyvä keiju, sillä ”niin on tapana satujen kuninkaiden keskuudessa”, kuten kertoja kuvaili sadussa Adalminas perla (Adalmiinan helmi).
Taikaolennoista ja yliluonnollisista ilmiöistä huolimatta Topeliuksen saduissa isähahmojen uskonnollinen elämä oli varsin maltillista kristillisyyttä. Käsite ”eletty uskonto” (eng. lived religion) kuvaa minusta osuvasti isähahmojen tapaa toimia, sillä lapsia otettiin saduissa mukaan osaksi elävää kristillistä perinnettä rukouksen, virsilaulun, jumalanpalvelusten sekä kirkollisten toimitusten kautta. Merkillepantavaa on, että Topeliukselle itselleen kristillinen usko oli tärkeä ihanne, jota kohti kasvattaa, vaikka Läsning för barn -satukokoelman aikaan kristillinen tapakulttuuri oli murroksessa ja ihmiset esimerkiksi osallistuivat 1800-luvun jälkipuoliskolla aiempaa vähemmän jumalanpalveluksiin sekä ehtoolliselle. Tästä muutoksesta huolimatta useassa sadussa vierailtiin kirkossa ja isähahmot kertoivat lapsilleen Jumalasta, jota he kuvailivat suojelevana ja oikeudenmukaisena.
Isä, joka itkee ja iloitsee
Koska suomalaiseen mieheyteen yhdistetään populaareissa käsityksissä usein tunteiden näyttämättömyyttä sekä ”miehet eivät itke” -tyyppisiä sanontoja, minua kiinnosti erityisesti saada selville, miten tunteet näkyivät Topeliuksen satujen isähahmoissa. Tämä oli erityisen kiinnostavaa 1800-luvun käsityksiin peilaten, sillä binääriset sukupuolet nähtiin erillisinä, mutta toisiaan täydentävinä. Näin mieheyden ihanteisiin kuului vahvasti rationaalisuus ja voima, kun taas emotionaalisuus yhdistettiin heikkouteen ja feminiinisyyteen. Koska psykologia alkoi tieteenalana kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, miesten tunteet ymmärrettiin sukupuolieroja mukaillen järkeä palvelevina ja intohimoisina voimina, joiden kautta miehet pystyivät hallitsemaan sekä luomaan uutta. Vastakohtaisesti naisten tunne-elämä miellettiin epävakaana ja sentimentaalisena, mutta myös käytännöllisenä ja siten kotielämään sopivana.
Näistä erotteluista huolimatta satuaineistosta nousi esille tunteitaan näyttäviä miehiä. Isät kokivat niin ilon, surun, vihan ja pelon kaltaisia perustunteita, kuin ylpeyden ja kateuden kaltaisia sekundaarisia tunteita. Isähahmojen tavat ilmaista tunteitaan olivat osin yksityisiä, kuten sadussa Linet (Pellava), jossa pellavaa viljelevä ukko vetäytyi perheensä luota yksin mököttämään, koska oli harmissaan huonosta sadosta. Tälle kontrastina olivat kuningasisät, jotka tunsivat suurta iloa lastensa syntyessä ja kadonneiden lasten löytyessä. Iloisten tapahtumien seurauksena järjestettiin suuria juhlia, jolloin kaikki pääsivät osaksi kuningasisien iloa eli tunnekokemus jaettiin kodin ulkopuolelle. Myös suru oli koko valtakunnan kanssa jaettu tunne, kuten sadussa Adalminas perla, jossa prinsessan kadotessa kuningasisä määräsi koko valtakunnan pukeutumaan suruvaatteisiin. Surua jaettiin myös yksityisesti perheen kesken, kuten sadussa Om den sommar, som aldrig kom (Kesästä, joka ei koskaan tullut), jossa isähahmo itki vaimonsa ja lastensa kanssa kuollutta Rafael-poikaa. Tämän sadun Topelius kirjoitti keväällä 1857 menehtyneen Rafael-poikansa muistoksi.
Satujensa pedagogisena tavoitteena Topeliuksella oli opettaa lapsia käsittelemään tunteiden ja järjen välistä ristiriitaa, ja hän kuvasikin saduissa monin eri tavoin avoimesti tunteitaan käsitteleviä ja kokevia isähahmoja. Lastenkirjallisuus on pitkään ollut lapsille tunteisiin ja tunneilmaisuun liittyvien normien sekä odotusten oppimisen väline. Koska Topeliuksen isähahmojen tunnekirjo oli laaja ja tunteita näytettiin avoimesti, isähahmot eivät vastaa stereotyyppistä tunteita näyttämättömän ”perinteisen suomalaisen miehen” mallia. Koska tämä normi tai enemmänkin myytti ei ollut paikkansapitävä tässä 1800-luvun loppupuolen Suomessa syntyneessä aineistossa, nousee esille kysymys, missä kohtaa ja millaisissa konteksteissa tämä normi on muodostunut ja iskostunut suomalaisten itseymmärrykseen?
Zacharias Topelius lukemassa ikkunan äärellä. Kuvaaja Daniel Nyblin (1880-l.?) Museovirasto, Historian kuvakokoelma.
Epilogi: Isyyden tutkimusaukko
Tarkasteltaessa historiallista mieheyttä ja maskuliinisuutta on tärkeää pysähtyä myös isyyden historian äärelle. Isyyden voi nähdä yhtenä miessukupuolta määrittelevänä tekijänä, sillä sitä se oli etenkin 1800-luvulla, jolloin biologinen lasten saaminen oli kiinteä osa maskuliinisuuden kokonaisuutta sekä eräänlainen ”mieheyden täyttymys”. Isyyden historiaa ei kuitenkaan ole vielä tutkittu paljon. Isyyden historiaa tutkinut Ilana Aalto kiteyttää, kuinka tämän tutkimusaukon vuoksi mielikuvat menneisyyden isistä voivat muodostua liian ”perinteiseksi” tai yksioikoiseksi, jolloin nykyajassa ei pystytä hahmottamaan isyyteen liittyvää muutosta tai ilmiöitä, koska niiden juuret ovat pitkällä historiassa.
Taide heijastaa aina sitä maailmanaikaa, jossa teos syntyy. Vaikka taikuuden kaltaisia fantasiaelementtejä sisältävät sadut ovat kaunokirjallisuutta ja siten myös taiteellisia esityksiä, voi fiktiivisissä teksteissä olla myös heijastuksia todellisesta menneestä ajasta. Tarkastelemalla Topeliuksen satutuotantoa, joka syntyi koulutietoa täydentäväksi ja lasten abstraktin ajattelun kehittymisen tueksi, voimme oppia lisää uskoon, tunteisiin ja sukupuolittuneeseen kasvatukseen liittyvistä ihanteista niin Topeliuksen tuotannossa kuin yleisesti 1800-luvun puolivälin jälkeisessä autonomisessa Suomessa.
Graduni aineiston ja tutkimuskirjallisuuden perusteella totean, että Zacharias Topeliuksen saduissa isyyden representaatio oli moninaista. Useassa isähahmossa toteutuivat tutkielman ajankuvaan kuuluvat mallit ihanteellisesta isyydestä, johon kuului perheen elättäminen työnteolla, voima, vahvuus sekä lasten ja muun perheen hengellisestä elämästä huolehtiminen. Lisäksi kuvaamalla tunteitaan näyttäviä isiä, Topelius toi esille mieheyden inhimillisen puolen, joka poikkesi rationaalisuuteen keskittyvästä mieheyden ihanteesta. Vaikka 1800-luvun puolivälin jälkeinen maallistuva yhteiskunnallinen kulttuuri loi tietynlaista mallia mieheydestä, kaikesta murroksesta ja muutoksesta huolimatta Topelius piti kiinni hänelle tärkeistä ihanteista ja kasvatti niitä kohti satujensa kautta.
KIRJOITTAJAESITTELY
Alma Laukkanen on sosionomi (AMK) ja keväällä 2026 Itä-Suomen yliopistosta valmistunut teologian maisteri. Blogiteksti pohjautuu Laukkasen kirkkohistorian pro gradu -tutkielmaan Moninainen mieheys ja inhimillinen isyys: Mieheyden rakentaminen isähahmojen kautta Zacharias Topeliuksen Läsning för barn (1865–1896) -kokoelman saduissa, joka on luettavissa eRepo-kokoelmassa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20260345.
LÄHTEET
Topelius, Zacharias (1865-1896). Läsning för barn 1-8. Teoksessa Zacharias Topelius et al. (red.), Läsning för barn: Utgiven av Ulrika Gustafsson och Hanna Kurtén med inledning av Olle Widhe. Zacharias Topelius Skrifter X:1. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland. https://www.sls.fi/wp-content/uploads/mfiles/1991/1991.pdf.
TUTKIMUSKIRJALLISUUS
Aalto, Ilana (2010). Katsaus isyyden historiaan sääty-yhteiskunnasta nykyaikaan. Teoksessa Johanna Mykkänen & Ilana Aalto, Isyyden ihanteet, arki ja kokemukset: Raportti isyyden tutkimuksesta Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 15–35. https://doi.org/10.57049/nts.399.
Eitler, Pascal et al. (2014). Introduction. Teoksessa Ute Frevert & Thomas Dixon (ed.), Learning How to Feel: Children’s Literature and Emotional Socialization, 1870-1970. England: Oxford University Press, Incorporated, 1-20.
Huhta, Ilkka (2013). Kaunokirjallisuus. Teoksessa Jaakko Olavi Antila et al. (toim.), Kristinuskon historian tutkimusalat ja metodit. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 179–185.
Häggman, Kai (1994). Perheen vuosisata: Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa. Helsinki: Suomen historiallinen seura. https://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-dor-000209.
Jantunen, Timo & Ojanen, Eero (2022). Zacharias Topelius. Suomalaisten satusetä. Helsinki: Avain.
Jokinen, Arto (2010). Kriittinen mies- ja maskuliinisuustutkimus. Teoksessa Tuija Saresma et al.(toim.), Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 128–138
Koski, Kaarina (2011). Uskomusperinne ja kristillinen kasvatus 1800-luvulla. Kasvatus & Aika. Kasvatuksen historiallis-yhteiskunnallinen julkaisu 5:4, 9–24. https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68430.
Kupari, Helena & Vuola, Elina (2020). Johdanto. Teoksessa Elina Vuola (toim.), Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 7–39.
Laurent, Kaarina (1947). Topelius saturunoilijana. Helsinki: WSOY
Malinen, Antti et al. (2021). Perheyhteisö modernisoituvassa yhteiskunnassa. Ihanteet ja eletty arki. Teoksessa Pirjo Markkola et al. (toim.), Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000: Osa 2: Yhteisöt ja identiteetit. Tampere: Vastapaino, 125–158. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni202211238580.
Markkola, Pirjo (2007). Suomalaisen naisen ja miehen elämänkaari. Teoksessa Kai Häggman et al. (toim.), Suomalaisen arjen historia: 2: Säätyjen Suomi. Helsinki: Weilin + Göös, 250–269.
Mykkänen, Johanna (2010). Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Diss. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-3802-4.
Shields, Stephanie A. (2007). Passionate men, emotional women: Psychology constructs gender difference in the late 19th century. History of Psychology 10:2, 92–110. https://doi.org/10.1037/1093-4510.10.2.92.
Tepora, Tuomas (2022). Kuinka tunnehistoriaa tutkitaan? Teoksessa Mirkka Danielsbacka et al.(toim.), Avaimia menneisyyteen: Opas historiantutkimuksen menetelmiin Helsinki: Gaudeamus, 39–58. http://hdl.handle.net/10138/354717.
Tosh, John (1999). A Man’s Place: Masculinity and the Middle-Class Home in Victorian England. New Haven, CT: Yale University Press.
Tuomaala, Saara (2005). Kuuliaiseksi ja ahkeraksi: Lastenkasvatus agraarikulttuurissa. Teoksessa Pekka Laaksonen et al. (toim.), Kansanetiikkaa: Käsityksiä hyvästä ja pahasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 42–56.
Widhe, Olle (2021). Inledning. Teoksessa Zacharias Topelius et al. (red.), Läsning för barn: Utgiven av Ulrika Gustafsson och Hanna Kurtén med inledning av Olle Widhe. Zacharias Topelius Skrifter X:1. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, XIX- XC. https://www.sls.fi/wp-content/uploads/mfiles/1991/1991.pdf.