Hyvän aviomiehen tunteet: luterilaisia miesihanteita uuden ajan alussa

Luterilainen reformaatio vaikutti kirkon, teologian ja oppien lisäksi yhteiskuntaan ja ihmisten arkiseen elämään hyvin laajasti. Tässä kirjoituksessa tarkastelen erityisesti aviomiesten tunteita uuden ajan alun Saksassa ja Ruotsin valtakunnassa: millaisia tunnenormeja miehille asetettiin, ja miksi niillä oli niin suuri merkitys.

Avioliitto reformaatioajan ytimessä

Avioliitto, perhe-elämä ja sukupuolittuneet olemisen tavat olivat monin tavoin reformaatioajan keskustelujen keskiössä sekä teologisesti että käytännössä. Näin oli erityisesti Saksassa, reformaatioiden syntymailla, mutta keskustelut levisivät sieltä nopeasti myös pohjoiseen. Protestantit hylkäsivät selibaatti-ihanteen ja heidän laajasti jakaman näkemyksensä mukaan avioliitto oli ensimmäinen sääty, jonka Jumala oli itse asettanut. Tämä oli luettavissa Raamatun alkulehdiltä, Ensimmäisen Mooseksen kirjan alusta. Avioliiton korostaminen ensimmäisenä säätynä asetti sen yhteiskuntajärjestyksen keskiöön; se oli yhteiskunnan pienin yksikkö, joka heijasti koko yhteisön tilaa.

Tämä merkitsi myös muutosta miehelle sopivaksi katsotussa elämänkulussa. Vaikka reformaatioaikana avioliitto tuotiin vahvasti esiin kristillisen elämän ihanteena, itse ajatus avioliiton arvosta ei ollut uusi. Varhaiskirkosta lähtien oli keskusteltu siitä, millainen arvo aviollisella elämällä oli kristitylle, ja monet olivat puolustaneet sitä äänekkäästikin. Reformaatioajan keskusteluissa nousi kuitenkin erityiseen asemaan käsitys seksuaalisuudesta voimakkaana, lähes hallitsemattomana voimana: miehen ja naisen katsottiin vetäytyvän toistensa puoleen kuin tuli ja olki. Tämän vuoksi avioliittoa pidettiin lähes kaikkien luonnollisena ja oikeana elämäntapana muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Siinä missä keskiajalla avioliitto oli monille, mutta ei kaikille miehille normi, reformaatioajan luterilaisessa ajattelussa aviomieheys laajennettiin näin koskemaan lähes kaikkia miehiä. Koska papit olivat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin, myös heidän tuli avioitua. Kysymys papiston avioliitosta olikin erityisen keskeinen luterilaisen reformaation kannalta.

Avioitumisnormi vaati näin muodoin myös huolellisia perusteluja – ja niitä tuotettiin runsaasti erityisesti 1500- ja 1600-luvuilla. Aviomiehen tunteet olivat tässä kokonaisuudessa keskeisessä asemassa. Teologisissa teksteissä, katekismuksissa, saarnoissa ja virsissä opetettiin, millaisia tunteita hyvältä aviomieheltä odotettiin – ja miten niitä tuli harjoittaa arjessa.

Rakkaus aviomiehen keskeisenä tunnenormina

Yksi keskeisimmistä aviomiehen tunnenormeista oli rakkaus. Martin Luther ja monet hänen jälkeensä kirjoittaneet luterilaiset teologit korostivat, että miehen tuli rakastaa vaimoaan kuten omaa ruumistaan ja kuten Kristus rakasti seurakuntaa. Suomalaisista 1500-luvun kirkollisista ja teologisista vaikuttajista esimerkiksi Mikael Agricola (n.1510–1557) kirkollisessa käsikirjassaan ja Jacobus Finno (n.1540–1588) katekismuksessaan toivat esiin miehen velvollisuuden vaimon rakastamiseen. Miehen ”esimiesasema” siis velvoitti häntä niin käyttäytymisen kuin tunnetasolla.

Kyse ei siis ollut romanttisesta rakkaudesta nykymielessä. Aviollinen rakkaus kietoutui tiiviisti hierarkioihin: miehen asemaan perheenpäänä ja vaimon kuuliaisuuteen. Rakkaus oli tunne, jonka tuli ylläpitää järjestystä, ei horjuttaa sitä. Sen odotettiin ilmenevän huolenpitona, lempeytenä, kärsivällisyytenä ja vastuullisuutena. Ajalle tyypillinen oli käsitys siitä, että rakkaus kasvoi avioliitossa, kun molemmat puolisot omaksuvat sukupuolensa mukaiset roolit.

Lähteissä toistuu ajatus aviomiehestä vaimonsa ymmärtäjänä ja suojelijana, mutta samalla järkeä käyttävänä johtajana. Miehen tuli olla lempeä eikä hallita vaimoaan pelolla tai väkivallalla. Esimerkiksi Martin Luther (1483–1546) opasti aviomiehiä suhtautumaan vaimoihinsa seuraavasti kirjoituksessaan Aviosäädystä:

Joten myöskään miesten ei tulisi hallita vaimojaan suurin pampuin, öykkäröimällä tai veitsin, vaan ystävällisillä sanoilla ja eleillä ja kaikella pehmeydellä, niin etteivät naiset tule pelokkaiksi kuten pyhä Pietari sanoo luvussa kolme, eli sillä tavoin, etteivät naiset säikähdä ja tule neuvottomiksi sen suhteen, mitä pitäisi tehdä. Siksi miehen täytyy hallita naisia ymmärryksellä eikä mielettömyydellä, ja kunnioittaa naissukupuolta heikompana astiana. (WA 17.1, 24. Aviosäädystä 1525.)

Aviomiehen ihanteita jalkautettiin kansan keskuuteen esimerkiksi seurakunnan yhteisen virrenveisuun kautta. Hemminki Maskulaisen (n.1550–1619) virsikirjan häävirressä Autuaan onni on miehen tehtäviä ja tunnenormistoa muotoillaan seuraavasti:

Autuan onni on sill vaimolla / Jong Jumal anda hyväll huolla / Rackall / lakjall / jumalisell / Cunnjald cuuluvall / toimelisell. Se mies on turva vaimoll vahva / Rackaun riemu / ilo aeva / Holhouxen suotuis suoja / Armost annettu laupjas lahja. (Hemminki Maskulainen 1607, 175v–176.)

Rakkauden kuvaaminen (sukupuoli)järjestystä ylläpitävänä tunteena ei tokikaan tarkoita sitä, etteivätkö rakkauden tunteet avioliitoissa olisi olleet yhtä aikaa nimenomaan kokemuksellisia. Rakkauden kokemisesta viestivät esimerkiksi Lutherin kirjeet vaimolleen Katharina von Boralle (1499–1552), jotka hän saattoi allekirjoittaa esimerkiksi sanamuodoin ”pieni rakkaasi” tai ”pieni sydänkäpysesi”.

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat

Aviomiehen ja perheenpään rooli oli monessa mielessä vaativa. Hänellä ei ollut ainoastaan valtaa vaan myös suuri vastuu ja velvoitteita huonekuntaansa kohtaan. Näiden arkisten vastuiden edessä protestanttista uskontulkintaa puolustavat joutuivat puolustamaan avioliiton arvoa. Tämä oli erityisen tarpeellista tilanteessa, jossa aiemmin naimatonta elämää eläneet pappismiehet oli saatava vakuuttumaan avioelämän arvosta.

Kun vaativaa ja raskastakin elämänmuotoa piti markkinoida kaikille miehille sopivana osana, kärsimyksen tunteen ja kokemuksen glorifiointi nousi arvoonsa. Aviomiehen tuli olla valmis kantamaan avioliiton ristiä: vaimon heikkouksia, sairauksia, lasten tottelemattomuutta, taloudellisia huolia ja perheen arjen vastuita. Luther vertasi aviomiehen osaa jopa marttyyriuteen:

[…] kun aviomiehet näkevät, että avioliitto miellyttää heidän rakasta Jumalaansa, heillä on rauha surkeudessa ja tyydytys piinan keskellä kuten marttyyreilla kärsimyksissään. (WA 10.2, 295. Avioelämästä 1522.)

Ihannetilanteessa miehet olivat siis kuin alkukirkon marttyyrit, jotka hyvinvointinsa ja henkensä kaupalla olivat puolustaneet oikeaa uskoa. Aviomiehille surkeus toi rauhan, piina toi tyydytyksen, sillä vaikeudet avioelämässä kertoivat kääntäen siitä, että Jumalan siunaus oli läsnä ja taivasta kohti oltiin menossa. 

Samanlainen ajattelu näkyy myös Suomessa (joka oli tuolloin osa Ruotsin valtakuntaa). Esimerkiksi Turun piispa Ericus Erici Sorolainen (n.1546–1625) korosti, että avioliitto oli Jumalan säätämä, mutta synnin tähden täynnä vastoinkäymisiä. Tämän todisti hänen mukaansa jokaisen avioituneen arkinen kokemus, josta hän kirjoitti postillassaan eli saarnakokoelmassaan:

Ja iocainen cuin awioskäskysä eläpi sen todexi löytä / että monda risti ia wastoinkäymistä hänen päällens tulepi. (Ericus Erici Sorolainen 1621, 306.)

Jokaisen tuli kantaa oma ristinsä kärsivällisesti ja pyytää Jumalalta apua. Vaikka Ericus Erici ei tässä puhunut nimenomaan aviomiehen kärsimyksestä, hänen kaikki esimerkkinsä olivat miespuolisia: patriarkka Abraham oli kantanut ristiä vaimonsa Saaran hedelmättömyydestä ja Saaran ja Hagarin riidoista; Jaakob oli kärsinyt monen muun ohella vaimonsa kuoleman johdosta; Jobia häpäisi ja pilkkasi tämän oma vaimo.

Kärsimyspuhe ei toisaalta tule ilmi samalla tavoin kaikissa lähteissä, joissa käsitellään avioliittoa ja miehen tunteita. Esimerkiksi ruumissaarnoissa (joista Miia Kuha on kirjoittanut täällä yhden tapausesimerkin näkökulmasta) avioliiton aikaista kärsimystä ei yleensä mainita, vaan vasta vaimon kuolema aiheutti niiden mukaan miehelle kärsimystä ja surua. Kyse on ainakin siitä, millaisin motiivein erilaiset tekstit on kirjoitettu: toisissa oli olennaista painottaa kärsimystä ja sen pelastavaa merkitystä avioliiton aikana, toisissa kuvata liiton päättymiseen liittyvää tuskaa ja kärsimystä.

Miehen tunteet, normit ja arki

Uuden ajan alun aviomiesten tunteita ei ymmärretty ensisijaisesti yksityisinä, sisäisinä kokemuksina, vaan ennen kaikkea normatiivisina ja sosiaalisesti ohjattuina käytäntöinä, joiden tuli tukea sekä perheenpään roolia että laajempaa yhteiskunnallista järjestystä. Aviomiesten tunteita ei vain kuvattu, vaan niitä opetettiin ja harjoitettiin. Muun muassa katekismusten huoneentaulut, virret ja saarnat loivat yhteistä affektiivista kieltä, jonka avulla ihmiset oppivat, millaiset tunteet olivat sopivia ja toivottavia. Esimerkiksi rakkaus, lempeys, järkevyys ja kärsimys eivät olleet vain henkilökohtaisia kokemuksia, vaan tapoja olla hyvä aviomies, perheenpää ja kristitty mies.

Tunteiden normittaminen oli osa laajempaa reformaation ilmiötä, jossa teologia ja miesihanne pyrittiin juurruttamaan konkreettisesti kotitalouksiin. Aviomiehen tunteet olivat sekä moraalinen kategoria että yhteiskunnallinen tehtävä: niiden tuli tukea avioliiton kestävyyttä, perheen harmoniaa ja luterilaisen yhteisön pysyvyyttä.

Lähteet

Agricola, Mikael (1549). Käsikiria Castesta ia muista Christikunnan Menoista. Stockholm.

Ericus Erici Sorolainen (1621). Postilla eli Ulgostoimitus / nijnen Ewangeliumitten päälle cuin ymbäri aiastaian /saarnatan Jumalan Seuracunnasa, I. Osa. Stockholm.

Hemminki Maskulainen (1607). Yxi Wähä Suomenkielinen wirsikiria. Rostock.

Jacobus Finno (1583). Catechismus Eli Sen christilisen opin pää cappalet. Stockholm.

WA (1883–2009). D. Martin Luthers Werke. Kritische Gesamtausgabe. Weimar: Hermann Bohlaus Nachfolger.

Lisälukemista

Harrington, Joel F. (2005). Reordering Marriage and Society in Reformation Germany. Cambridge: Cambridge University Press.

Hendrix, Scott (2008). Masculinity and Patriarchy in Reformation Germany. Teoksessa Scott H. Hendrix & Susan C. Karant-Nunn (toim.), Masculinity in the Reformation Era. Kirksville, MO: Truman State University Press, 71–91.

Korhonen, Anu (2002). Constructing Emotion in a Culture of Hierarchies: A Love Story. Teoksessa Anu Korhonen & Kirsi Tuohela (toim.), Time Frames. Negotiating Cultural History. Turku: Kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 57–73.

Mikkola, Sini (2025). Hurskaan aviomiehen merkki: Martin Lutherin rakkauden tunneilmaukset ja perhe-elämä. Teoksessa Kainuusta koko maailmaan: Juhlakirja professori Kaarlo Arffmanille. Ed. Hannu Mustakallio et al. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 247–263.

Stadin, Kekke (2004). Stånd och genus i stormaktstidens Sverige. Lund: Nordic Academic Press.

Wiesner-Hanks, Merry (2022). Marriage in Protestant Europe. Teoksessa Kirsi Stjerna (toim.), Women Reformers: Profiles, Texts, and Contexts. Minneapolis: Fortress Press, 281–290.