Akateemisen maailman ihmettelyä. Ensimmäinen vuosi väitöskirjatutkijana

20.2.2025 järjestetyn Exploring masculinitities & religion -seminaaripäivän esitelmäni otsikkodia.

Kesäkuu on jo hyvässä vauhdissa ja lukuvuoden työt kohta paketissa. Tämä lukuvuosi on ollut itselleni erityisen merkityksellinen. Sain jatko-opinto-oikeuden Itä-Suomen yliopistoon kesäkuussa 2024 ja syyskuussa aloitin väitöskirjatutkijana maskuliinisuusprojektissamme sekä 10 % työsopimuksella teologian osastolla. Oikeastaan työskentely projektimme parissa alkoi osaltani jo maisteriopintoihin kuuluneessa moniammatillisten soveltavien opintojen harjoittelussa teologian osastolla syksyllä 2023, kun tein omaa osuuttani hankkeemme rahoitushakemuksesta Suomen kulttuurirahastolle. Aiemmin palkkatyötä tehneenä apurahamaailman hahmottaminen onkin ollut yksi mielenkiintoisimmista akateemisen työn uutuuksista. Olen kuitenkin ollut todella onnekas, koska minulla on ollut hankeryhmämme eli Sini, Miia ja Tapio tukenani kaikissa tähänastisen tutkimustyöni vaiheissa – myös tutkimusrahoituksen hakemisessa.

Tehdessäni väitöskirjani tutkimussuunnitelmaa maalis-huhtikuussa 2024 sain jo huomata väitöskirjan eron pro gradu -tutkielmaan verrattuna. Sekä tutkimustulosten tieteellistä ja yhteiskunnallista merkitystä että tutkimuseettisiä kysymyksiä sai pohtia jo tutkimussuunnitelmaa tehdessä aivan uudenlaisella ja syvemmällä tasolla. Huolellisesti tehty tutkimussuunnitelma on auttanut todella paljon koko tämän ensimmäisen väitöskirjavuoden aikana. Olen suorittanut tohtoriopintojen kursseja tekemäni aikataulutuksen mukaan, ja tutkimuksellisen metsän kadottua puilta on tutkimussuunnitelmani kerta toisensa jälkeen auttanut minua muistamaan, mitä minun onkaan tarkoitus tutkimuksessani tehdä.

Tohtoriopintoihin kuuluu 30 op kurssisuorituksia, joiden opiskelutahtiin sain erilaisia vinkkejä. Osan suositellessa, että kurssit kannattaa suorittaa heti alta pois, päädyin itse tahdistamaan opintoni tutkimusprosessin etenemisen mukaan. Tutustuakseni sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen aloitin syksyn kahdella Hilma -verkoston kurssilla, jonka jälkeen jatkoin kevätlukukaudella Tutkimusetiikan perusteet – ja Tieteellinen kirjoittaminen väitöskirjatutkijoille -kursseilla. Parasta näissä UEF:n tarjoamissa tohtoriopintojen kursseissa on ollut tieteellisen tutkimuksen luonteen, tarkoituksen ja toteutuksen pohdinta yhdessä eri alojen väitöskirjatutkijoiden kanssa. Kursseilla vertaisarvioimme toistemme väitöstutkimusten eettisiä arviointeja, jaoimme hyviä kirjoituskäytänteitä sekä annoimme palautetta toistemme enemmän tai vähemmän valmiista teksteistä. Vertaistuki ja -palaute ovat rohkaisseet vasta-aloittanutta tutkijaa, ja on ollut huojentavaa huomata, että alasta riippumatta väitöskirjatutkijat painivat usein samankaltaisten haasteiden kanssa.

Yliopistoyhteisöön tutustuminen ja integroituminen onkin ollut yksi tämän lukuvuoden ilahduttavimmista kokemuksista. Osallistuin marraskuussa Sukupuolentutkimuksen iltapäivään sekä Sukupuolentutkijoiden tutkimusiltapäivään, jossa esittelin myös oman väitöstutkimukseni tutkimussuunnitelmaa. Teologian osastolla pidimme helmikuussa yhteisen Exploring masculinities & religion -seminaaripäivän kahden osastolla käynnissä olevan maskuliinisuusprojektin voimin ja saimme kuulla niin historiallisia kuin nykypäivän näkökulmia mieheyden ja maskuliinisuuden tutkimukseen. Esittelin seminaaripäivässä myös omaa vasta alkuvaiheessa olevaa tutkimustyötäni, mikä tuntui suoraan sanottuna kauhistuttavalta. Alkushokin jälkeen kuitenkin oivalsin, miten paljon kokeneempien tutkijoiden näkemykset, kysymykset ja palaute veivät omaa ajatteluani, tutkimustani ja tutkijuuttani eteenpäin.

Oman oppiaineeni eli kirkkohistorian tutkimuksellisiin erityispiirteisiin olen saanut tutustua niin kirkkohistorian tutkijaseminaarissa kuin pro gradu -seminaarissa, jossa olin tänä lukuvuonna mukana seminaariassistenttina. Yksi kevään suurimmista kohokohdista oli TT Rony Ojajärven väitöstilaisuuden seuraaminen huhtikuussa. Oli todella inspiroivaa nähdä ja kuulla niin perin pohjin oman tutkimusaiheensa tuntevaa kollegaa, jonka rauhanliikkeitä käsittelevän tutkimustyön etenemistä olen saanut parina viime lukuvuonna seurata. Yhtä kiitollisin mielin olen myös ollut mukana kirkkohistorian graduseminaarissa, jossa on ollut mahdollisuus kulkea opiskelijoiden rinnalla heidän tutkimussuunnitelmiensa esittelystä valmiiden töiden palautukseen asti.

Oma tutkimusprosessini on tänä vuonna edennyt ihmettelyn, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tunnelmat ovat vaihdelleet innostuksesta, kiitollisuudesta ja oivaltamisen ilosta epävarmuuteen, epätoivoon ja välillä lähes pakokauhuun. Historiantutkimuksen vastuullisuus kiehtoo aloittelevaa tutkijaa ja sekä Satu Lidman et al. toimittaman teoksen Historiantutkimuksen etiikka että Jorma Kalelan teoksen Historiantutkimus ja historia pohdinnat ovat olleet usein mielessä. Miten tehdä oikeutta menneisyyden maailmalle ja samalla kertoa siitä niin, että se vaikuttaa merkitykselliseltä ja ymmärrettävältä myös tässä ajassa? Miten olla tietoinen omista miehiin ja maskuliinisuuteen liittyvistä ennakkokäsityksistään ja sanallistaa tutkijapositiotaan sekä omia tutkimuksellisia valintojaan (historian)tutkimuksellisesti kestävällä tavalla? Miten yhdistää 1900-luvun loppupuolelta alkaen kehitetyt sukupuolentutkimuksen käsitteet ja metodit, kuten intersektionaalisuuden, 1800-luvun alkupuolen aineistoihin?

Kalela kehottaa historiantutkijoita suhtautumaan menneeseen aikaan kuin vieraaseen kulttuuriin. Esimerkiksi omassa tutkimuskontekstissani eli 1830- ja 1840-lukujen autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa elämä oli järjestynyt sääty-yhteiskunnan periaatteiden mukaan ja kaikkinensa kristinuskon läpäisemää, kirjallinen kulttuuri Suomessa oli vasta syntymäisillään ja tiedonvälitys tarkoitti valtaosalle kansasta lähinnä sunnuntaisaarnaa kirkossa. Lähdeaineistoni eli Hengellisiä sanomia -lehden lähtökohtina olivat kansanherätys ja -sivistys, jotka kuitenkin molemmat joutuivat törmäyskurssille niin kirkollisen sensuurin kuin kansan heikon lukutaidon kanssa. Lehden sivuilta löytyy kotimaisten pietistipappien kirjoitusten lisäksi tekstimateriaalia, jota on lainattu niin englanninkielisistä, saksankielisistä kuin ruotsinkielisistä pietistisistä ja herätyskristillisistä julkaisuista. Vieraita kulttuureja siis riittää tutkittavaksi.

Parasta tässä lukuvuodessa ja koko väitöskirjaprojektissani tähän saakka on ollut hanketyöryhmämme. Olemme pitäneet joka kuukausi hankepalaverin, jossa olemme keskustelleet sukupuolihistoriallisen tutkimuksen erityispiirteistä ja antaneet palautetta toistemme teksteistä. Olen saanut seurata, miten kokeneemmat tutkijat hahmottavat tutkimusartikkelin rakennetta ja sisältöä, millaisia prosesseja kansainvälisten artikkelien ja kokoomateosten työstämiset ovat, miten konferenssien esitelmäabstraktit, paneelit ja työryhmät rakennetaan ja ennen kaikkea miten kannustavaa, inspiroivaa ja eteenpäin vievää yhteinen tutkimuksen tekeminen voi olla.

Lämmin kiitos siis tästä lukuvuodesta kaikille, joiden kanssa olen saanut sitä jakaa, erityisesti Sinille, Miialle, Tapiolle, Ilkalle, kirkkohistorian graduseminaarilaisille ja tutkijaseminaarilaisille sekä työhuonetovereilleni Hillalle ja Nooralle! 1.7. alkaen väitöstutkimukseni jää ainakin hetkiseksi (luovalle) tauolle, kun siirryn toisiin tehtäviin, seurakuntapastorin työhön Lappeen seurakuntaan.