Miksi tutkia menneisyyden miehiä, mieheyttä ja maskuliinisuutta – vieläpä uskonnollisessa viitekehyksessä?
Suomalainen mies Torniosta. Ajoitus: 1800-luvun alku. Kuva: Museovirasto, historian kuvakokoelma.
Viime vuosien uutisotsikoita on leimannut mieheyden ja sen erilaisten merkityssisältöjen lisääntyvä esiintuonti. YLE uutisoi esimerkiksi alkuvuonna 2019: ”Perinteinen miehen malli vahingoittaa monia miehiä ja poikia”, syksyllä 2023: ”Miehillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi” ja keväällä 2024: ”Nuorten miesten ja naisten välinen kuilu kasvaa”.
Viimeistään vuoden sisällä huomio on kohdistunut uskonnon merkitykseen miesten elämässä, kuten uutisoivat vaikkapa Maikkari: ”Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt”, Kirkko&kaupunki: ”Tutkimus: Usko Jumalaan puhuttelee nyt nuoria miehiä, ateismi naisia” ja Anna: ”Uskonto on nyt miesten juttu”. Nykypäivän miesten uskonnollisuutta on alettu vastikään tutkia täällä Itä-Suomen yliopistossa suuressa, Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa Uskonto, merkitys ja maskuliinisuus: Miesten eletty uskonto Suomessa, jota johtaa professori Kati Tervo-Niemelä.
Mutta mitä yllä sanotulla on tekemistä mieheyden historiallisen tarkastelun kanssa? Minkä vuoksi tällaista tarkastelua ylipäänsä tarvitaan?
Historiantutkijan perspektiivistä nykyajan keskustelut ovat osa pitkiä – usein vuosisataisia –, monikerroksisia prosesseja. Menneisyyden tarkastelu auttaa siis ymmärtämään ja jäsentämään tämän päivän ilmiöitä ja keskusteluja. Näin myöskin mieheyteen liittyvä nykypäivän keskustelu voi avautua uusin tavoin historiallisten jatkumoiden ja muutosten ymmärryksen kautta.
Kotimaisen kriittisen miestutkimuksen pioneeri Arto Jokinen on osoittanut, että yleisesti ottaen mies sosiaalistuu kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti odotettuun maskuliinisuuteen. Sukupuolittuneet kulttuuriset uskomukset ja odotukset ovat usein liittäneet suomalaisen mieheyden ahkeruuteen ja rehellisyyteen mutta toisaalta samanaikaisesti jurouteen ja vuorovaikutushaluttomuuteen tai jopa -kyvyttömyyteen, samoin kuin kyvyttömyyteen ilmaista tunteita.
Kieltämättä jotakin tällaista heijastuu monista historiallisista lähteistä, vai mitä sanot esimerkiksi tästä otteesta Zacharias Topeliuksen runosta ”Reippaita poikia”:
”Lyö lujin iskuin pojat nää, / on mieli peloton.
Näin poikana ken temmeltää, / myös kerran mies hän on.
Kas kättä vahvaa tarvitaan / ja rautaa suojaks synnyinmaan.
[…]
Mua ohjaa, äiti, hyveeseen / ja kuntoon oikeaan.
Jumalanpelkoon, nöyryyteen / ja työhön uutteraan;
mut myös, sä, äiti neuvo ain, / mies että oisin puolestain!”
(suom. V. Tarkiainen, Valter Juva & Ilmari Jäämaa teoksessa Lukemisia lapsille IV, WSOY 1948, alkuperäinen runo Raska gossar vuodelta 1857)
Zacharias Topelius (1818–1898). Kuva: Wikipedia.
Erilaiset stereotyyppiset odotukset mieheydestä voivat kuitenkin pisimmillään aiheuttaa yksilömiesten syrjintää ja syrjäytymistä. Yksinkertaistavien stereotyyppien kyseenalaistamiseen ja erilaisten maskuliinisuuksien todesta ottamiseen tarvitaan niin tähän päivään kuin menneisyyteen kohdistuvaa tutkimusta.
Esimerkiksi juuri mainitun Topeliuksen saduista löytyy sisältöä, joissa painotetaan muun muassa rakkauden tuntemisen ja sen ääneen ilmaisemisen merkitystä niin naisten kuin miesten elämässä. Tämä samoin kuin lukemattomat muut menneisyyden tekstilähteet tuovat toisenlaista näkökulmaa sellaisiin kulttuurisiin narratiiveihin, joiden mukaan suomalainen mies ei vaikkapa puhu eikä pussaa.
Historiantutkimuksessa miessukupuoli on pitkään ollut ihmisyyden normi, minkä vuoksi mieheyden analysointia ei ole pidetty tärkeänä. Feminismin kolmannen aallon myötä sukupuolentutkimus alkoi kuitenkin orientoitua myös miesten ja maskuliinisuuksien tutkimukseen. Ihmisyksilön käsitetään olevan monen keskenään risteävän tekijän (kuten sukupuoli, etnisyys, ikä, terveydentila, luokka jne.) määrittelemä olento. Selkokielellä sanottuna: sukupuolen huomioon ottavassa historiantutkimuksessa miestä ei enää käsitetä yleisihmisyyden edustajaksi, jonka tunteet, ajatukset tai toiminta olisivat riippumattomia hänen sukupuolestaan (tai muista ominaisuuksistaan tai elämäntilannetekijöistään).
Tutkimusryhmämme aloitti viime syksynä hankkeen Luterilaiset maskuliinisuudet 1517–1937 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa, teologian osastolla. Nelivuotista hanketta rahoittaa vuosien 2026/27 taitteeseen saakka Suomen Kulttuurirahasto. Selvitämme neljän tutkijan voimin sitä, millä tavoin maskuliinisuuteen liittyvät ihanteet, odotukset ja normit ovat näyttäytyneet, muokkautuneet ja muuttuneet luterilaisuuden viitekehyksessä reformaatiosta 1900-luvun alkuun saakka. Luterilaisuus valikoitu tutkimuksemme viitekehykseksi sen vuoksi, että se kietoutuu suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin monisäikeisesti: paitsi esimerkiksi lakiin ja instituutioihin, myös arkiajatteluun ja kulttuurisiin tarinavarantoihin. Suomalaisen miehen representaatio ja uskonnollis-kulttuuriset odotukset kulkevat monilla tavoin käsi kädessä.
Martin Luther and Reformers. Kuva: Wikimedia Commons.
Tutkimme hankkeessa, millaisia merkityksiä mieheyteen ja maskuliinisuuteen on liitetty mahdollisesti yli vuosisatojen ja toisaalta sitä, millaisia aikaan ja tiettyyn kontekstiin liittyviä erityispiirteitä aineistoista löytyy. Hanke keskittyy yhtäältä siihen, miten yhteiskunnallisesti aikanaan hyvin vaikutusvaltaiset toimijat, kuten pappismiehet, professorimiehet ja poliitikkomiehet rakensivat sekä omaa mieheyttään että loivat yleisiä normeja, odotuksia ja ihanteita maskuliinisuuden suhteen. Toisaalta hankkeessa tarkastellaan myös sitä, millä tavoin aiemmassa historiantutkimuksessa vähemmälle huomiolle jääneet toimijat, kuten esimerkiksi naiset, ovat vastaavasti tuottaneet luterilaista mieheyttä ja maskuliinisuutta omissa teksteissään.
Hankkeemme lähtökohdat ja tavoitteet ovatkin linjassa kriittisen maskuliinisuustutkimuksen lähtökohtien ja tavoitteiden kanssa, jossa ”miestä, miehisyyttä ja maskuliinisuutta ei oteta annettuna vaan jossa erilaisia maskuliinisuuksia, (mies)feminiinisyyksiä ja mieheyksiä pyritään sekä paikantamaan että problematisoimaan ja kriittisen ajattelun kautta purkamaan ja uudelleenmuotoilemaan”. (Aho, Nieminen & Salo 2021.) Tässä hankkeessa käsitteellistämme sukupuolen eli mieheyden dynaamisena tyylinä ja olemisen tapana, tekemisenä pikemminkin kuin olemisena. Sukupuolta ei tällöin voida määritellä kysymällä, mikä mies on, vaan kysymällä, miten olla mies.
Erilaisia miehenä olemisen tapoja, mieheydelle asetettuja odotuksia ja maskuliinisuuksien moninaisia sisältöjä tulemme avaamaan hankkeen akateemisten julkaisujen lisäksi myös tässä blogissa. Toivotamme sinut tervetulleeksi kulkemaan kanssamme matkaa mieheyden kysymysten parissa!
Sini Mikkola, hankkeen johtaja
Kirjallisuutta:
Aho, Timo, Jiri Nieminen & Arttu Salo. 2021. Johdanto: metodologisia huomioita miesten sukupuolitietoiseen tutkimiseen, teoksessa Timo Aho, Jiri Nieminen & Arttu Salo (toim.), Miestutkimuksen metodologiaa. Tampere: Vastapaino.
Jokinen, Arto. 2000. Panssaroitu maskuliinisuus – mies, väkivalta ja kulttuuri. Tampere: Tampere University Press.
Julkunen, Raija. 2010. Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Vastapaino.
Markkola, Pirjo & Ann-Catrin Östman & Marko Lamberg (toim.). 2014. Näkymätön sukupuoli: Mieheyden pitkä historia. Tampere: Vastapaino.
Mosse, George. 1999. Image of Man: The Creation of Modern Masculinity. Oxford: Oxford University Press.