Voidaanko lääketieteessä ennustaa?

Olli-Pekka Ryynänen, professori, yleislääketiede

Ennustamista lääkärit ovat tehneet aina. Monet lääketieteelliset päätökset perustuvat siihen, että potilaan tulevaisuutta on jollain tapaa ennakoitu. Yleensä ennakointi on perustunut lääkärin kokemukseen, mikä on tunnetusti horjuva. Kokemus sisältää ennusteen kannalta ongelmallisia painotuksia, kuten anekdoottimaiset yksittäistapausten vahvaan edustukseen.

Nykyaika on tuonut uusia ennustusmahdollisuuksia. Ennusteita on tehty erilaisilla sääntökoneilla, neuroverkoilla, regressioanalyysillä ja omalla suosikillani Bayesverkoilla. Yhdessä tutkimuksessa vertailimme eri ennustusmenetelmien tarkkuutta samassa aineistossa. Bayesverkko, erityisesti jos käytettiin ns. prioreja, osittautui ennustusmenetelmistä kovimmaksi. Tämä silloin kun aineisto oli pienehkö eli alle 150 havaintoyksikköä. Isoilla aineistoilla kaikki menetelmät ennustivat suunnilleen samalla tavoin.

Käytimme PREQ-nimistä kotimaista ennustuskonetta. Se on tiettävästi ainoa Bayesverkkoon perustuva ennustaja, joka käyttää moniulotteisia prioreja eli ennakkotietoa asian luonteesta. Moniulotteinen priori tarkoittaa, että päätemuuttujalle asetetaan ennakkotieto, esimerkiksi päätemuttujan odotettavissa oleva tulos jonkin aikaisemman tutkimuksen perusteella. Mutta PREQ hyväksyy myös priorit jokaiselle selittävälle muuttujalle. Tämä aiheuttaa sen, että PREQ toimii hyvin pienillä aineistoilla, ääritapauksissa jopa pelkillä prioreilla ilman aineistoa.

PREQ-mallia voidaan käyttää todellisessa potilastilanteessa. Kun malli on saatu koneelle, tarvitsee terveydenhuollon ammattihenkilö alle 1 minuutin mallittaakseen potilaan tiedot. Ennustustarkkuus on yleensä ollut 75-90%. Tosin ennustustarkkuus ei ole kovin hyvä mittarit ennustuksen hyvyydelle. Jos kone ennustaa sen, mikä tiedetään muutenkin, on ennuste arvoton. Mutta jos kone varoittaa komplikaatioriskistä, voidaan ryhtyä toimenpiteisiin, ja ennusteesta oli hyötyä, vaikka se ei toteutunut. Ääritapauksissa ennuste on yleensä erinomainen, lähes 100%. Vaikeinta on ennustaa rajatapauksia, vaikeaa koneelle ja ihmiselle. Ennusteen käyttökelpoisuus riippuu paljon koneen toiminnasta juuri raja-alueella.

Bayesanalyysit soveltuvat parhaiten ennustustehtäviin (yhtä päätemuuttujaa ennustetaan setillä selittäviä tekijöitä, kuten logistisessa regressiossa) ja myös monimutkaisten – kaikki vaikuttaa kaikkeen – aineistojen analysointiin sekä pieniin aineistoihin. Juttele analyysiongelmista. Ratkaisu voi olla yllättävän lähellä.

Ergonomiaa ja pitkää työuraa,

Veikko Louhevaara, professori, ergonomia

Ihmisen elinikä pitenee varsinkin teollistuneissa maissa. Pohjoismaissa joka toinen viime vuonna syntyneistä saavuttaa 100 vuoden iän. Nykyihmisen elämänlaadun ylläpitäminen vaatii mittavia taloudellisia resursseja, jotka edellyttävät tuottavan työn tekemistä, kestävyysvajeen vähentämistä ja optimaalista ansaintalogiikkaa. Kaksi viimeksi mainittua tarkoittavat markkinataloudessa säästämistä, supistamista, kilpailuttamista ja tehokkaampaa työntekoa entistä kauemmin. Suomalaisella työllä pyritään tuottamaan mahdollisimman innovatiivisia tuotteita ja palveluja, jotka ovat kilpailukykyisiä maailmanlaajuisesti. Paluuta impivaaralaiseen omavaraiseen talouteen ei ole, sillä Suomi yrityksen kassaan tuo rahaa vain voitollinen ulkomaankauppa. Vain työkykyiset, hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät voivat tehdä hyvin suunnitelluissa ja organisoiduissa työprosesseissa laadukkaita ja kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja. Ergonomian tavoitteena on tutkia ja kehittää työtä, jotta se olisi tekijänsä mittainen koko työuran ajan. Kykyjen mukainen ja sopivan haasteellinen tuottava työ tukee työntekijän kestävää hyvinvointia, uuden oppimista ja ammatillisen osaamisen syventämistä.

Suomi yrityksessä työnteko ei suju aina ergonomian tavoitteiden mukaisesti. Suomalaisten työurissa on korjaamisen varaa alussa, keskellä ja lopussa. Jo ennen työuraa opiskelut ja oikea uravalinta kestävät kauan. Luonnollisesti oman alan löytäminen voi olla vaikeaa ja opintojen lomassa on tehtävä töitä. Suurin haaste on kuitenkin monien nuorten syrjäytyminen peruskoulun jälkeen ja liukuminen työntekoa karttaviin alakulttuureihin. Keskivaiheessa kohdataan elämän ruuhkavuodet, jolloin toissijaiseksi saattaa jäädä huolehtiminen omasta työkyvystä, hyvinvoinnista ja osaamisesta. Työuran loppupuolella monen terveys ja työkyky alkavat heikentyä erityisesti fyysisesti raskaissa ammateissa. Seniorityöntekijöiden väliset erot terveydessä ja työkyvyssä kasvavat kriittisen suuriksi lisäten hakeutumista ennen aikaiselle eläkkeelle. Työuria koetetaan loppupäästä pidentää monin tavoin, ja eläkkeelle siirtymisikää on voitu myöhentää 2-3 vuotta. Tänään eläkkeelle jäädään keskimäärin 61 vuoden iässä, mutta erot ammattiryhmien välillä ovat suuria. Toisaalta varsin huolestuttavaa on, että alle 30-vuotiaat uupuvat työssä paljon entistä useammin erityisesti mielenterveyden ongelmien takia, ja keski-ikäisten työurat ovat edelleen rikkonaisia. Työurien kokonaispituuden, eheyden ja tuottavuuden kannalta vain eläkeiän lakisääteinen nostaminen ilman lisäpanostusta työelämän laatuun vaikuttaa kovin näennäiseltä ratkaisulta.  

Voidaan kysyä, miksi ergonomian tavoitteet eivät toteudu suomalaisessa työnteossa? Juhlapuheissa ja strategisessa virtuaalitodellisuudessa ”työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara”. Virtuaalitodellisuudessa työntekijöiden työkuormasta, terveydestä ja työkyvystä huolehditaan muun muassa erilaisin suunnittelu- ja seurantajärjestelmin, mutta usein käytännön ratkaisut hyvinvoinnin tukemiseksi työssä jäävät tekemättä tai puolitiehen. Kvartaalitalouden ehdoin työn pitkäjänteinen kehittäminen on mahdotonta tai ainakaan kehittämisen hyötyjä ei voida osoittaa. Epäilemättä johtajien, esimiesten ja alaisten taidoissa työkyvyn ja hyvinvoinnin kestävän kehittämisen saralla on runsaasti puutteita. Ne saattavat aiheuttaa varsin ikäviä mielenterveyttä uhkaavia lieveilmiöitä työyhteisöissä kuten esimerkiksi narsistista kiusaamista. Joskus tuntuu, että kuilu virtuaalitodellisuuden ja käytännön realiteettien välillä on ylitsepääsemätön ergonomian ja työhyvinvoinnin kehittäjäosapuolille. Puheet eivät tosiaan helposti muutu teoksi. Ilman yhdessä tekemisen halua ja käytäntöjä kestäviä tuloksia ei synny. Mielekkään työn ohella ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin tukipilareita ovat liikunnan, ravinnon ja unen tasapaino sekä mielihyvää ja mielenrauhaa ylläpitävät ihmissuhteet.

Thank you Finland

Sohaib Khan, Pakistan

Today on 20th of February, 2012 I have turned 32 years old; a time perhaps to take a pause and look back at my life. I see many people, things, happenings, thoughts and impressions that changed my life in one way or other, but the biggest change happened the day I read about a far flung country Finland. It was year 2001 and I was just another student in a chaotic education system of Pakistan where they make us memorize books but there is no focus on individual career guidance. I turned to Google to make some sense of my career and it took me to Finland, and started telling me some really good things and some really strange things about Finland.

-Nature is at its best with beautiful lakes and green forests, but then there is a shivering minus 30 which did trouble a guy whose hometown sees a sweaty +50 every summer.

-Population is less and people are very nice, but then they are shy and it gets bit hard to break into their friendship zones.

-Education is free and of very high standards, but then the job opportunities are not that frequent.

-Society is very civilized, but then there are drunks who roam the streets on weekend nights.

-Sports are an important part of life, and Finland is known for snow sports and car races, but then there are wife carrying, and phone throwing competetions as well.

-Rock and heavy metal dominates the Finnish music scene, but then these musicians may look like monsters and zombies.

And this combination of awesomeness and awkwardness went on and on, till it convinced me that if I wanted to have a life with rather new and unique experiences then I got to try this. And I am glad that I made that decision, and now I will some day proudly tell my grand children the stories I collected along this journey. Thank you Finland.

PS. And so far I have proven most of these stereotypes either wrong or to be really fun.

Emmehän kouluta ”valelääkäreitä”?

Marja Aira, kliininen opettaja, perusterveydenhuolto

Vale-etuliitteellä varustettuja ammattinimikkeitä on putkahdellut mediassa viime kuukausina tiheään. Viimeisimmän valelääkärin jäljiltä ei ole löytynyt suurempia virheitä. Jotkut ovat pohtineet, että tarvitaanko teoreettista koulutusta laisinkaan, vaan voitaisiinko jopa lääkärin koulutus toteuttaa oppisopimusperiaatteella sairaaloissa ja terveyskeskuksissa.

Lääketieteen opetuksen tarkoituksena on valmentaa opiskelijat toimimaan vastuullisina ammattihenkilöinä terveydenhuollossa. Jo perusopetuksen aikana pitäisi varmistaa opiskelijoiden riittävät tiedot, taidot ja jopa asenteet tulevaa toimintaa varten.

Yleislääketieteen opetus on suunnattu toimimiseen perusterveydenhuollossa, mihin potilaat tulevat moninaisten oireiden ja käyntisyiden takia ja, jossa tautien esiintyvyys poikkeaa yliopistosairaalan potilasmateriaalista. Myös sairauksien tutkimusmahdollisuudet ovat erilaisia ja oikea hoidonporrastuskin pitäisi hallita.

Miten yliopisto-opetus voisi vastata tähän haasteeseen? Näitä taitoja ei voi oppia yksin luento-opetuksena tai Moodlessa harjoittelemalla, vaikka teoriapohjakin on tärkeä. Yleislääketieteellä ei ole yliopistossa opetusvastaanottoa eikä opetusresursseja riittävästi yksilölliseen henkilökohtaiseen opetukseen mestari-kisälliperiaatteella. Lukuvuoden aikana opetamme noin 1200 opiskelijaa. ”Valelääkäreitä” emme halua valmistaa.

Ratkaisuna tähän on jo useiden vuosien ajan toiminut perusterveydenhuollon opetuksen ”ulkoistaminen” kentälle n. 85 toimipisteeseen. Tässäkin on omat ongelmansa. Terveyskeskukset potevat usein lääkäripulaa ja pyrkivät supistamaan opiskelijamääriä. Terveyskeskusopetuksessa olevat opiskelijat tarvitsevat väliaikaisen asunnon opiskelupaikkakunnalta, minkä järjestämiseksi opetushoitajamme Anna-Leena joutuu miettimään erilaisia mahdollisuuksia mahdollisimman halvoin kustannuksin, sillä kunnilla on nykyään harvoin tarjota asuntoa. Silti opiskelijoiden asumiseen ja matkustamiseen varatut määrärahat eivät tahdo riittää.

Terveyskeskuksiin on solmittava hyvät henkilökohtaiset kontaktit eikä tämä onnistu pelkästään puhelimitse tai sähköpostitse. Siksi terveyskeskusvierailut, joita teemme noin kahden vuoden välein, ovat tärkeitä. Terveyskeskusten opettajalääkäreitä tulee motivoida ja kouluttaa jatkuvasti. Heidän työpanostaan pitäisi myös arvostaa ja palkita. Opettamiseen kentällä tulisi varata riittävästi aikaresursseja kiireisen vastaanoton oheen. Lääkäriliitto voi myöntää lääkäriopettajan erityispätevyyden myös terveyskeskuksissa opettaville lääkäreille.

Tällä hetkellä elämme muutosten aikaa. Terveydenhuollon järjestämistä mietitään, opiskelijamääriä halutaan kasvattaa entisestään ja luonnollisen poistuman lisäksi yliopistossa kaavaillaan henkilöstön supistamisia. Uskon kuitenkin, että yliopistossa arvostetaan opiskelijoilta kiitettävän palautteen saanutta ja yliopistojen vertailussa parhaan sijan saavuttanutta terveyskeskusopetusta. Valelääkärinä toimiminen on onnistunut vain kollegiaalisen avun ja konsultoinnin turvin, arvostakaamme siis myös näitä perusterveydenhuollon kokeneita lääkäreitä ja hoitajia.

KOULUTTAJALÄÄKÄRIT JA PUKKI

Jarmo Heikkinen, kliininen opettaja, työterveyshuolto

Tehtävä: mitä Joulupukin terveystarkastuksessa tulisi ottaa huomioon? Vastaajina yhdeksän työterveyshuollon kouluttajalääkäriä ja yksi kliininen opettaja. Vastausaikaa 3 minuuttia – ja seuraavassa se, mitä aikaan saatiin!

Työterveyslääkäriä askarruttaa tietysti, mitä työtehtäviä Pukilla oikeasti on ja mikä sujuu, mikä ei?  Miten työpaikan johtamiskulttuuri toimii, onko ongelmakohtia? Mikä on pukin henkinen hyvinvointi? Mitä työstä johtuvia rasitustekijöitä pukki itse kokee? Entä mikä on todellinen lahjojen jakelun ja kuljetuksen järjestelmä – tämä kysymys on askarruttanut vuosisatoja kaikkia aikuisia ja lapsia, miksei siis työterveyslääkäriäkin – miten Pukki ennättää joka paikkaan? Onko selitys valon nopeudessa: jos Pukki liikkuu valon nopeudella, Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan Pukin aika lähes pysähtyy ja Pukki entää!

Työturvallisuuskysymyksiä: onko poroallergian oireita? Millaisia vikureita porot ovat, pitäisikö sarvet nupottaa? Miten vanha ihminen tulee korkealla toimeen (Petterin vetämä reki), huimaako, onko putoamisriskiä otettu huomioon? Mitenkäs Briteissä ja Amerikassa: aiheuttaako savupiippujen kautta tapahtuva sisääntulo vaaratilanteita: jumittumisia, putoamisia, ahtaan paikan kammoa? Noen PAH-yhdisteet altistavat keuhkosyövälle – eihän pukki sen lisäksi salaisena paheenaan tupruttele sikaria silloin tällöin? Entäs vaatetus: vesisateella, viimaisessa reessä pakkasella on samat vaatteet kuin Honolulussa tai sisällä lasten kera touhutessa ja lahjoja jaellessa – miten ihmeessä tulee toimeen? Pitäisikö ajoviiman takia erityisesti nenänpää suojavarustustaa? Miten selkä kestää jatkuvan säkin selkään heiton, lasten nostelun – onko pukki saanut ergonomista ohjausta ollenkaan?

Ja entäs ne lapikkaat: sileät pohjat ja talvinen liukkaus? Onko varasukkia – oleellinen kysymys, sillä yritäpä itse kiertää maailman ympäri vain yhdet sukat jalassa!

Miten parran puhtaana pysyminen taataan – joka paikassa tarjotaan syötävää ja juotavaa? Entäs uteliaat lapset – aina vetämässä parrasta, auts! Ja entäs ne äidit, aina tuppaavat istumaan syliin, posket kovin punaisina…  Jo muorin kanssa tulee aivan tarpeeksi punoitettua, tonttujen määrällä laskien. Ja koko ajan pitäisi olla hyväntuulinenkin!

Amerikassa vatsan ympärys suhteessa paikallisiin savupiipun rakennusmääräyksiinkin askarrutti, mutta onneksi Carl Barks tämän jo aikanaan ratkaisi: pukki pääsee piipusta alas pudottautumaan muuttamalla itsensä vaaksan mittaiseksi ja sisällä taas sitten takaisin itsensä kokoiseksi – mutta millainen rasite jatkuva muodonmuutos elimistölle on? Sama koskee myös kiihtyvyys- eli G-voimien vastustuskykyä: hävittäjälentäjällä G:n sieto lienee noin 10 G:n luokkaa, mutta pukin riento on ainakin miljoona kertaa kovempaa – miten ihmeessä pukki sietää ainakin 10 000 000 G:n voimat? Noin miljardi kertaa yhden päivän aikana?

Tutkimuksia kliinisen statuksen (riittävä vatsanympärys, näkö, kuulo, lauluääni ja ymmärryskin) jälkeen voisi jatkaa labrassa, mutta koska kaikkien tutkimusten viitearvot on laadittu ikäryhmille 0-noin 100 vuotta, useita satoja vuosia vanhalla pukilla ei ole viitearvoja! Jos terveystarkastuskin tehdään täysin oireettomalla miehellä esim. sadan vuoden välein, ei viitearvomateriaaliakaan kerry – muutosta toki voisi seurata…  Mielenkiintoista voisi olla laittaa sykevälivariaatiomittari rintaan ja kyselyistä oswestry, bbi- ja audit vastattavaksi. Työstressikysely tosin antaisi erilaisia tuloksia vuoden mittaan: jouluaattona ja juhannusaattona vastaukset eroaisivat kuin yötön yö ja päivätön päivä toisistaan.

Summa summarum: Jos kaikkia sääntöjä ja suosituksia noudatettaisiin, tulisi ensi jouluna meille pukki, joka on kuivankälpäkkä, raivoraitis ja ruokailuaan tarkkaan vahtiva sileäposkinen, lämpötilaltaan sähköisesti säädeltävässä äly-gore-tex –puvussa ja ice-bug –kengissä liikkuva mies, jolla laulut tulisivat play backina levyltä ja jolla on muutama apulainen huolehtimassa nostelusta ja kantelusta.  Nupopäisten porojen vetämässä reessä on suojakoppi, turvavyöt ja gps-ohjaus eikä lentokorkeus saa ylittää 100 metriä maanpinnasta…

Onneksi pukki kuitenkin on jo satojen vuosien saatossa osoittanut, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, ainakaan jouluna. Hän on malliesimerkki työurien pidentäjästä ja täydellisen työkykyisestä, työssään onnellisesta miehestä, joka säteilee hyvää oloa ja mieltä kaikille ympärillään!

Hyvää Joulua!

Kohtaamisia, Osa 1: Parantajat, kollegat

Juhani Miettola, apulaisopettaja, kansanterveystiede, kansainvälinen terveys

Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun jätimme Gilbertin, Selinan ja heidän perheensä Victorian putousten rannalle. Yhtä monta kertaa kuin vuosia on kulunut, on usko auttamiseen mennyt, mutta yhtä monta kertaa palannut, hiipien mielen pohjalle herättäen halun lähteä vielä kerran. Lähteminen on tiennyt uutta seikkailua lähtijälle, mutta jokapäiväisiä vaikeuksia kotiin talonmieheksi kylmyyden keskelle jäävälle puolisolle sisälle kylmää pakoon tulevine hiirineen ja loputtomine lumitöineen.

Mutta tällä kertaa en ole työmatkalla, vaan vieraana, matkalaisena. Kävelen saman pölyisen tien Livingstonen kaupungin keskustan hotellilta Gilbertin talolle. Aurinko tunkee ohenevan hiuksistoni alle polttaen kaljuni punertavaksi. Pöly tarttuu kurkkuun, kun hitaasti kävellessäni tarkkailen vastaantulijoita. Lapset ovat ihan ennallaan. Kohta tajuan, että nämähän eivät ole samoja lapsia, joita silloin näin. Ne lapset, jotka muistan, ovat näiden lasten äitejä ja isiä. Lapsia, jotka juoksivat paljain jaloin hiekassa sankan pölypilven ilmaan nostaen, iloiset koirat kintereillään kuten heidän lapsensa nyt.Mikään ei näytä muuttuneen ihmisten jokapäiväisessä arjessa.

Siinä missä oli pieni nukkavieru savimajaan kyhätty kauppa, on nyt vesiposti, jossa ei kukaan asioi. Postin hoitaja, kallista vettä myyvä kaupungin virkamies, poistuu virkapaikaltaan avaimineen jo hyvissä ajoin ennen iltapäivän kuumuutta. Muovisia vesiastioita pään päällä kantavia naisia kävelee vastaan. Vesi on ostettu vesipisteen omistavalta naapurilta, joka pystyy tuon vesilähteen sinänsä halvan kuukausivuokran maksamaan. Vuokraan kuuluu rajoitukseton veden käyttöoikeus. Naapurillekaan tämä vesi ei tule niin kalliiksi kuin vesipostista saatava vesi. Kuitenkin kyseessä on täysin sama kaupungin vesijohdoissa juokseva vesi.

Vesipostin vieressä sijaitseva vihannestori on nyt iltapäivän alkutunteina jo tyhjentynyt, vihannekset on myyty, ja asiakkaat sekä kauppiaat ovat menneet kukin omiin koteihinsa. Lähestyn Gilbertin kotitaloa, jonka kuvan kaivan muistoistani. Ohitan muutaman heinäkattoisen savimajan ja joukon avojaloin juoksentelevia lapsia ja muutaman kiviä kantavia koululaisen, joiden kuulen hankkivan tällä tavalla rahaa perheelleen. Joku on perustanut firman, joka tuottaa soraa urakoitsijoille talojen rakennustarpeiksi. Sora murskataan näistä lasten kantamista kivistä pienelle lekalla tai vasaralla. Vanha nainen istuu kuumassa auringonpaisteessa hakkaamassa kiviä pieniksi kivensiruiksi, jotka hän asettelee siististi eri kasoihin koon mukaan. Häpeän, kun yritän valokuvata häntä. Työnnän saman tien kameran takaisin reppuuni.

Tuttu iloinen naama loistaa pienen kukkulan laelta. Siinä on Gilbert. Mieheksi varttunut Martin rientää isänsä ohi minua vastaan. Kohta olen iloisen joukon keskellä, Gilbert, Selina, Martin, Ebenezer, Gilbertin äiti, Selinan veljen kaksi lasta, kolme väkkäränä pyörivää koiraa. Kanat luikkivat pensaiden suojaan, ja joukko naapurin lapsia tulee ihmettelemään valkoista, punakaksi palanutta miestä. Muistan tämän pienen kukkulan ja sen laella olevan pienenpienen talon, joka valmistui juuri ennen lähtöämme. Kai tätä majaa voi taloksi kutsua, onhan se tehty ihan savitiilistä ja katettu peltikatolla. Yksi huone on tullut lisää, ja tuon lisäksi pieni savitiilistä rakennettu maja isännän leskeksi jääneelle äidille.

Puutarha, noin aarin kokoinen maapala talon ympärillä, on laajentunut koko pienen kukkulan ympäröiväksi maatilaksi, joka on kooltaan suomalaisen omakotitalon pihan kokoinen. Sadekausi ei ole vielä alkanut, mutta kastelu on mahdollistanut tomaatin, kurpitsan ja joidenkin muiden kasvikunnan tuotteiden viljelyn myös kuivan kauden aikana. Viime vuonna runsaat sateet ja niitä seuranneet tulvat olivat vieneet lähes kaiken sadon. Onneksi sentään talon vieressä kukkulan korkeimmalla kohdalla kasvullisuus säilyi tulvan tuhoilta. Alempana asuvat naapurit olivat menettäneet kaiken, ja niinpä menneet kuukaudet olivat melkoista kitumista. Tänä vuonna maanvaivaksi ovat asettuneet elefantit, jotka ovat vierailleet myös Gilbertin puutarhassa, repineet sitruspuita juurineen, talloneet peruna- ja sipuliviljelmät ja jättäneet valtavat jalanjälkensä käyntikorteiksi. Ihmettelemme yhdessä tätä täystuhoa. Rikkaat suurviljelijät olivat aidanneet omat viljelmänsä sähköaidalla, ja näin lisätilaa ja -ravintoa etsivät jättiläiset läksivät luonnonpuistosta katselemaan parempia ruokailupaikkoja.

Menemme taloon sisälle kuumuutta pakoon. Kyselen kuulumiset ja ihmettelen poikien varttumista miehiksi. Kaksi vanhinta poikaa asuvat muualla perheineen, toinen kirurgiaan erikoistuva sairaanhoitaja ja toinen paikallisen purjehdusklubin baarimikko. Nämä nuorimmatkin ovat vain käymässä lomallaan, toinen yliopistosta ja toinen teknillisestä opistosta. Martin kertoo tekeillä olevasta gradutyöstään, joka käsittelee mehiläisviljelyä ja hunajantuotantoa toimeentulomuotona ja tämän viljelyn yhteyttä ekosysteemiin. Ebenezer on aloittanut käytännön sähköteknologiaharjoittelujaksonsa valtiollisessa sähköyhtiössä. Nämä pojat ovat varmaan ainoat korkeakouluopintoihin yltäneet tämän kylän kasvatit. Eivätkä hekään ilman ulkopuolista sponsorointia kykenisi saamaan kokoon tavalliselle kuolevaiselle toivottoman suurta opintoihin tarvittavaa rahasummaa.

Selina kertoo bisneksistään vihannesten jälleenmyyjänä oman puutarhan tuotteiden markkinoijana lähitorilla.Mutta mitä Gilbertille kuuluu kaikkien niiden työttömyysvuosien jälkeen? Joka paikasta oli sanottu, että olet liian vanha tulemaan töihin. Miksi minulle ei ole tätä sanottu, vaikka olemme molemmat vaari-iässä, itse asiassa ihan oikeita vaareja olemme molemmat? Talon isäntä ottaa hihitellen esiin muovipussin, josta levittää eteemme läjän todistuksia ja diplomeita. Tästä vain peruskoulun käyneestä miehestä on tullut kylän vapaaehtoinen terveystyöntekijä. Ihailen hienoilla leimoilla varustettuja lukuisia todistuksia AIDS-koulutuksesta, malariakursseista, terveyskasvatuspäivistä, käytännön harjoittelusta paikallisella terveysasemalla.

Siinä istuessamme astuu huoneeseen hoikka, lasta chitengessä kantava nainen, jonka ikää on mahdotonta arvata. Naisella on yskä, kipuja eri puolilla ja kuumetta.Seuraavan puolen tunnin ajan seuraan tämän parantajan, paikallisen kollegani vastaanottoa. Tarkentavien kysymysten ja sormenpäästä tapahtuvan verinäytteen oton jälkeen on aika julistaa diagnoosi ja antaa hoito. Tämä ei ollut malariaa vaan keuhkoputkitulehdus. Parantaja antaa lääkekuurin ja potilas lapsineen poistuu majasta. Olen tavattoman ylpeä kollegani varmuudesta taudinmäärityksessä ja hoidon määräämisessä. Mikä ihme pitää motivaatiota yllä, kun vain koulutusmatkat ja majoituskustannukset korvataan, mutta mitään palkkaa ei makseta. Muuta en keksi kuin auttamisen halun ja kyläläisten arvostuksen. Jälkimmäinen konkretisoituu iltapäiväkävelymme aikana. Pysähdymme juttelemaan usean naapurin kanssa. Kollegani astelee ryhdikkäänä ja asiantuntevana.

Päivä alkaa kallistua iltaa kohti. Minun on aika palata majapaikkaan, hieman nukkavieruun hotelliin. Mutta yksin ei vierasta päästetä pimenevälle tielle. Saan mukaani kaksi nuorta adjutanttia. Juttelemme opinnoista, tulevaisuuden suunnitelmista ja elämästä yleensä. Fiksuja poikia. Piipahdamme isolle keskustorille, jossa on vielä melkoinen kuhina. Varaan muutaman värikkään puuvillakankaan, jotka ostan huomenna tuliaisiksi. Mieli on kevyt ja helpottunut. Kaukaisten läheistemme asiat ovat hyvällä mallilla. Haikealla mielellä jätämme hyvästit.

Kotiinlähtöpäivän aamuna päätän leikkiä vielä turistia, ja niinpä ajan paikallisella rämisevällä bussilla putouksille vielä kerran näkemään jylisevän savun ja sadan metrin syvyydessä kiehuvan kattilan, jonne vesimassat syöksyvät valtavan pauhinan säestämänä. Paikkaan, josta kuohunnan jälkeen rauhoittunut vesi aloittaa pitkän taipaleensa kohti Intian valtamerta. Apinat toivottavat tervetulleeksi tänne syvyyksiin. Istun kivenlohkareelle ja jään tuijottamaan hypnoottista veden kuohuntaa. Rikkaat turistit hyppivät sillalta kohti veden syvyyksiä naru nilkassaan, ja helikopteri pörrää putousten yllä pullealompakkoiset turistit sisuksissaan. Ilonaiheensa kullakin, ajattelen.

Hyvää Joulua kaikille!

MAALAA TYÖTERVEYSHUOLTO!

 Jarmo Heikkinen, kliininen opettaja, työterveyshuolto

Lääkäripalvelut ovat ihmisille tärkeitä. Siksikin lääkärit tulee kouluttaa hyvin. Marraskuun lopulla UEF:n työterveyshuollon yksikkö järjestää valtakunnallisen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen 2-päiväisen seminaarin, johon olemme kovasti panostaneet. Paikalle onkin tulossa yli 70 osallistujaa!

Päivillä on 3 teemaa. Aluksi puhumme lääkärin vuorovaikutustaidoista. Niin tavallisten ihmisten kuin lääkärin ja potilaankin kohdatessa hyvään lopputulokseen päästään vain hyvän vuorovaikutukseen keinoin: sillä motivoidaan potilas elämäntapamuutokseen, hoito-ohjeen noudattamiseen, lääkkeen ottamiseen… Ylimalkainen ja –mielinen lääkäri tekee turhaa työtä – häntä ei uskota, hän valevuorovaikuttaa!Niinpä lääkäreille onkin alettu järjestämään vuorovaikutuskoulutusta – myös sitä voi opiskella, sitä voi kehittää, sitä tulee tietoisesti käyttää työkaluna.

Yksilön lisäksi vuorovaikutustaitoja ja -osaamista tarvitaan työpaikkojen kanssa neuvotellessa, oli kyse toimintasuunnitelman päivittämisestä, työolosuhteiden kehittämisestä työntekijöille paremmaksi ja tuottavammaksi tai työterveysneuvotteluista, joissa pyritään löytämään yhteinen ratkaisu työkykyongelmaan – näin voidaan löytää alentuneeseen työkykyyn sopiva tehtävä.

Toisena teemana on oppimisen arviointi – miten erikoistuva lääkäri itse ja hänen koulutttajansa voivat varmistaa mahdollisimman hyvän – ja ainakin riittävän hyvän – oppimisen? Toisaalta pyrimme pelkän erikoislääkärikoulutuksen aikaisen oppimisen sijasta kannustamaan ja ohjaamaan ihmisiä työuran mittaiseen, elinikäiseen oppimiseen sekä sen jatkuvaan reflektointiin ja arviointiin.Erikoistuva lääkäri voi käyttää arvioinnin tukena myös aivan uutta – ja kirjoittajan mielestä maan parasta – lokikirjaa, jonka ensimmäinen laajempi esittely päivillä tapahtuu.

Toisen päivän puhumme kuntoutuksesta, sen monista kasvoista ja lähestymistavoista. Mitä tarkoittavatkaan lääkinnällinen, ammatillinen ja sosiaalinen kuntoutus? Miten ne eroavat toisistaan? Vaikuttavatko ne, hyödyttävätkö?

Luomme myös täysin uutta! Kaikkien viiden yliopiston työterveyshuollon professorit/vastuuhenkilöt ovat visualisoineet ennennäkemättömät, uusia näkyjä tulvivat abstraktit taulut aiheesta ”Työterveyshuolto tänään – ja ehkä huomenna?” .Taulut ovat nähtävissä koko seminaarin ajan aulatilassa, ja niistä heränneitä ajatuksia voi jakaa sitä varten avatussa blogissa. Taulut ovat myös lunastettavissa omaksi.Taulujen mahdollinen tuotto käytetään yhdessä sovittavaan hyvään tarkoitukseen!

Seminaari pidetään 22.-23.11. Meditekniassa. Myös Sinä olet tervetullut osallistumaan päivillemme, mikäli aiheet kiinnostavat ja aikataulut ovat Sinulle sopivat. Tarkka ohjelma löytyy helpoiten www.tthvyo.fi   – samalla voit tutustua Suomen parhaille erikoisalakohtaisille verkkosivuille!

Jussi Kauhanen, kansanterveystieteen professori

Meitä on nyt 7 miljardia. Henkilöstösihteeri Sonja Rissasen pojantytär taisi syntyä pahimmoilleen muutamaa päivää liian aikaisin. Muutoin pieni neiti olisi ehkä ollut juuri se 7.000.000.000.

maailmankansalainen, joka laskelmien mukaan syntyy tänään, Halloween-päivän kunniaksi.
Tosin eräät arviot kertovat luvun täyttyvän vasta vuodenvaihteen jälkeen. Niin tai näin, meitä on moneksi. Kovasti onnea vaan Sonjalle ja jälkiporukoille!

Pitäisikö koko maailmaa onnitella myös? Se on hieman vaikeampi kysymys.

Jos torikuopan reunalla kysyy kuopiolaisilta ohikulkijoilta maailman väkilukua, moniko mahtaa arvella neljää-viittä miljardia?

Aika moni, eikä mikään ihme. Jos kävit koulua 1970-luvulla, muistiisi saattoi loppuiäksi jäädä tuolloinen oikea koevastaus. Se oli neljä miljardia.


Vuonna 1987 luku muuttui yllättäen jo viideksi. Vuonna 1999 saavutettiin kuuden miljardin raja.

Vuosisatojen saatossa kasvu on ollut räjähtävän eksponentiaalista.Uusin miljardi täyttyi nyt 12 vuodessa, samoin sitä edellinen.Aikoinaan maailman väestönlisäys yhdestä kahteen miljardiin kesti kymmenkertaisen ajan eli noin vuodesta 1800 vuoteen 1927.

Näyttää siis siltä, että nykyään saamme aina kolmen hallituskauden aikana miljardi uutta ihmistä yhteistä onnea jakamaan.

Paljon pohditaan sitä, kuinka kauan maailman kantokyky kestää tätä menoa.Monet kansainväliset arviot päätyvät siihen, että vuonna 2050 maailman väkiluku on 9 miljardia tai muutama nuppi päälle.


Maapallo saattaa sen kestää. Mutta se riippuu monesta asiasta.Siitä, miten hallitaan globaalin talouden kehitys, ympäristömuutokset, ilmastokysymys, ruoantuotanto, juomavesi…


Pieni mutta tärkeä tilastoseikka on se, että kasvu näyttää hidastuneen. Seuraavaa miljardia joudutaan odottelemaan ehkä jopa neljän hallituskauden ajan.


Yksi asia on varma.


Suomen väkiluku ei kasva maailman tahtia.Olisi myös naiivia kuvitella, että yliopistojemme tuottama tutkimus voisi enää kasvaa muuta maailmaa nopeammin niin kuin se teki vielä 1900-luvun loppupuolella.


Täytyy hyväksyä, että Suomi on pienenevä mutta ei suinkaan merkityksetön osa paisuvaa globaalia yhteisöä.Kukin meistä on ainutlaatuinen yksilö – seitsemän miljardin muun tyypin sakissa.

Jonoon järjesty!

Markku Myllykangas, professori, terveyssosiologia

Yliopistojen korkein johto odottaa aina yhtä malttamattomana kuin lapset Aku Ankkaa uusia yliopistojen rankkauksia. Jos ranking on pysynyt ennallaan tai jopa parantunut, on se osoitus yliopiston (siis yliopiston korkeimman johdon) määrätietoisesta ja oikean suuntaisesta panostuksesta tutkimukseen. Jos ranking on laskenut, syy on selvä: väärin mitattu.

Taas hehkutettiin Itä-Suomessa. The Times Higher Education -lehti rankkasi Itä-Suomen yliopiston 350 parhaan yliopiston joukkoon, sijaluvuille 301 – 350. Mutta samalla unohdettiin korostaa, että edellisessä rankkauksessa Itä-Suomen yliopisto oli sijalla 281. Eli huonompaan suuntaan ollaan menossa.

Suurin ja kaunein oli Helsingin yliopisto, sijaluku 91. Suomessa tiedettä on yritetty raahata epätoivoisesti maailman huipulle Matteus-periaatteella: ”Jolla on, sille annetaan, ja yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin vähä, mitä hänellä on”. Hesalaiset tieteilijät voivat olla varmoja, että rahasta ei ole pulaa jatkossakaan. Ja vaikka Aalto-yliopisto rypee rankingeissa nyt pohjamudissa, se tulee kylpemään edelleen rahassa.

Rankkaajia piisaa. QS World University Rankings 2011 -listalla Itä-Suomen yliopisto oli sijalla 305. Shanghailaisyliopiston ranking-listalla Itä-Suomen yliopisto sijoittui 401–500 maailman parhaimman yliopiston joukkoon.

Mitä opimme tästä? No sen, että Itä-Suomen yliopiston ranking-sijoitus on siellä jossain 301 ja 500 välillä. Tai sitten ei. Mittarit ovat juosten kustuja. Silti niitä tuijotetaan.

Jos urheilija ei sijoitu lajissaan muutaman kymmenen maailman parhaimman joukkoon, häntä pidetään onnettomana luuserina. Tiedemaailmassa jaksetaan iloita sijasta yli 300.

Itä-Suomen yliopistoa perustettaessa tavoitteeksi asetettiin pääsy Shanghain listalla sijalle 200. Vielä on matkaa huippuyliopistoksi huippututkijoineen. Ettei vain, taivas sen kieltäköön, matka osoittautuisi liian pitkäksi.

Kun yliopistoja halutaan panna paremmuusjärjestykseen, niin miksi ei yksittäisiä opettajia ja tutkijoita. Olisihan se kiva tietää, kuka kukin on Itä-Suomen yliopistossakin. Tiedettäisiin huiput, nämä ”kärkiyksilöt tieteen äärimmäisellä etureunalla”. Siis nämä ”harmaan kullan” eli aivojen älyn jättiläiset. Ja samalla hännänhuiput. Pahnan pohjimmaiset pantaisiin uudelleenkoulutusleirille.
Edellä mainittua listausta saadaan odotella. Ottaa näin savolaisittain sanottuna oman aikansa, ennen kuin päästään yhteisymmärrykseen mittarista. Tuskin koskaan.

Jatkuva arviointi ja mittaaminen ovat sieltä ja syvältä. Siteeraan muutama vuosi sitten eläkkeelle vetäytynyttä professori Kari Uusikylää. ”Tästä on tullut tulosvastuullista, kaikkea mittaavaa, kaikkea kilpailuttavaa, hosuvaa työtä, jossa suuri osa ajasta menee siihen, että pitää todistaa joillekin, että on tarpeeksi hyvä ja kelpaa ja on parempi kuin kaverit.…Pitäisi riittää, että tekee työnsä hyvin”. Eli toteuttaisi yliopistojen päätehtäviä: tutkisi, opettaisi ja vaikuttaisi yhteiskunnallisesti.

Joku raja on tosin oltava proffia ja muita tutkijoita värvättäessä. Varoittava esimerkki on Tarjan prinssipuolison Pentti Arajärven nimittäminen vuonna 2003 Joensuun yliopiston sosiaalioikeuden osa-aikaiseksi professoriksi. Arajärvi oli väitellyt tohtoriksi vain hetkeä aiemmin. Kyse oli törkeästä rimanalituksesta, vallan nuoleskelusta. Arajärven tutkimusansiot olivat ohuenohuet. Hänen opetuskokemuksensa oli niukka mutta vaatimaton, lähes olematon. Mutta hän oli presidentin puoliso. Ja valiokuntaneuvos. Niinpä hänet kehuttiin kuplille ja lyötiin proffaksi.

 Arajärvi on viime ajat hoitanut Helsingin yliopistossa sosiaalioikeuden professuuria määräaikaisesti. Nyt hän on hakenut tuota virkaa.

Mutta ulpsista. Arajärvi ei ehkä kelpaakaan professoriksi Helsingin yliopistoon. Näin on kirjoitettu, Iltalehdessä.

Iltalehden mukaan opetustaitotoimikunta oli arvioinut, että Arajärvellä ei ole professorin virkaan vaadittavaa opetustaitoa. Häneltä puuttuu pedagogista koulutusta, hänen opetusmateriaalituotantonsa on vähäinen ja opetusluentokin jätti toivomisen varaa. Iltalehti oli kaivanut käsiinsä lausunnon, jonka mukaan Arajärvi ei pyrkinyt ottamaan kuulijoihin kontaktia eikä aktivoimaan heitä millään tavoin. Opetusnäyte ei myöskään ollut innostava kuulijoiden kannalta.

Vuosia professorina ollut ei selviä edes lyhyestä opetusnäytteestä! Se kertoo paljon tyypistä.

Iltalehden mukaan kielteinen lausunto opetustaidosta on tähän saakka aina estänyt hakijan valinnan professorin virkaan. Opetustoimikuntaa johtanut Heikki Pihlajamäki oli kuitenkin huomauttanut, että Arajärvi voi vielä tulla valituksi. Epäilemättä. Hovissa muuttuu. Onhan hän presidentin puoliso. Honorary professor Pentti Arajärvi.

Olet mitä syöt

Kaisa Poutanen, Akatemiaprofessori
 

-siksikö syömisestä ja ruuan valinnasta on yltäkylläisessä osassa maailmaamme tullut melkoinen tunteiden, uskomusten, syyttelemisen ja väittelyiden temmellyskenttä?

Viestinnän kanavien monipuolistuminen lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että innokkaimpien ja vaikutushaluisimpien ääni kuuluu nykyään kovin kauas, ja viidakkorumpujen kuminassa saattaa vähitellen hämärtyä myös tiedon tai väitteen alkuperä. Syyttäjien sormi osoittaa milloin elintarviketeollisuuteen, milloin ravitsemussuositusten laatijoihin tai tutkijoihin. ” Hui, meille syötetään geenejä, kemiaa, nanoteknologiaa! Lisäaineita, hiilihydraatteja, myrkkyjä”. Ja hui kauhistus, ruoka ei saa maksaa näin paljon, eikä se saa olla kaukana valmistettua, eikä siinä saa olla E-koodeja eikä uutta teknologiaa.

Miten ja kuinka meidän elintarvike- ja ravitsemustutkijoiden ja yleensäkin yliopiston tulisi näkyä tässä keskustelussa? Tiedon tuottaminen ei riitä, edellyttäähän jo yliopiston kolmas tehtävä yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kommunikoiminen eri sidosryhmien kanssa on osa tutkijan tehtävää. Joskus – aika usein – tuntuu siltä, että meidän tulisi tulla näkyvämmin esiin osoittamaan metsän näkemistä puiden sijaan. Näkökulman laajentaminen ja arvokeskustelun käynnistäminen syömiseen ja yleensäkin elintapoihin liittyen ei ole helppoa. Olisi kuitenkin hyvä, että suuri yleisö sisäistäisi sen suuren työmäärän, jota yliopistossa ja sen vaikutuspiirissä tehdään paremman huomisen puolesta. Syytelyn sijaan olisi mukavaa osallistua kansalaiskeskusteluun omien valintojen tärkeydestä. Koskaan ennen meillä ei ole ollut näin paljon valinnanvaraa.

Emme voi emmekä varmasti halua palata kivikauteen tai edes edelliselle vuosisadalle ruuan tuottamisen tai syömistapojen osalta. Maapallon väestö ja sen liikkuminen kasvaa, luonnonvarojen riittävyydestä on pidettävä huolta. Hyvinvoinnin eturintamassa syömiseen liittyvät ongelmat ovat erilaiset kuin matalan toimeentulon maissa. ”Think global, act local” on hyvä motto, jonka merkitystä niin työllemme kuin arjen valinnoille voisimme olla avaamassa myös julkisessa keskustelussa.