Finnish health system from the perspective of foreign students


Alex Aregbesola, Researcher, Institute of Public Health and Clinical Nutrition

The Finnish health care system is a pleasant surprise to some of the foreign students. Maybe surprise is not the actual word for me, after all Finland is one of the wealthy industrialized countries with robust funds to support an excellent health care service. The super organized “modus operandi”, the sparkling clean hospital environment and baby friendly atmosphere rank among the top highlights of the Finnish health care system for me. However, the system is not without flaws which is where some foreign students have received a “blow” or should I say a shock for a surprise. One student narrated his experience on how long he had to wait for appointment to see a specialist physician. Of course, if it is not an emergency specialist care, then it can be on the queue, so I said. Another student had to wait for months for a surgery which was also not an emergency. But the question remains, should it take so long? My Finnish friends have also expressed some dislike on the long waiting period.

With utmost respect for the first come first serve principle in our society as well as with any other organized society, the long waiting period for a specialist care could be very unpleasant.  It may even undermine the appreciation of the state-of-the-art facilities available. I would like to see our specialist care services delivered not at the speed of light or not faster than Usein bolt in a 100 meter dash, but in a reasonable time that would further show case the numerous high-tech and robotic facilities available all around our hospitals. To wrap up, in my opinion, the emergency health care is flawless and I think as foreign students stay longer in the Finnish society; perhaps they will experience a faster  specialist health care service, if and when the need arises.

Vitsi virtaa vapun alla


Jarmo Heikkinen, kliininen opettaja, työterveyshuolto

Saunan lauteilla viisaus asuu – tai ainakin savolaislähtöiset teekkarit Pena ja Pera siellä istuvat ja iskevät tarinaa. Saunominen lisää vapaata asosisaatiota, äh, assoossisaatiota, assim.. no, siis leukojen liikkuvuutta.

Pena: ”Oletko Sinä siitä YT-toiminnasta perillä, mitä se oikeasti on?” ”Joo, se on Yrjöt Teille –toimintaa, jota työpaikoilla on innostuttu harrastamaan”. ”No jopas on, kaikenlaisia villityksiä, luulisi niillä töitäkin olevan! Moisessa hommassa joutuu helposti huonoon kuntoon ja happeen; yrjöily on paha tauti”.  ”Joo, näin on. Taitaisi olla parasta laittaa moiset yt-miehet ja naiset muualle…” ”Joo, hyvä idea, laitetaan ne Vinkustaniaan konsulteiksi, viisaus lisääntyy niin siellä kuin täälläkin!”

Pera: ”Vinkustanista tuli mieleen, kaukanakohan se Afrikka on, tiedätkö?”  ”Ei se kovin kaukana voi olla. Joka aamu näen afrikkalaisia polkevan yliopistolle töihin ja iltapäivällä takaisin”. ”Entä onko Sinulle pönttökisa tuttu? – Suomessa on tavoitteena miljoona rekisteröityä pönttöä”. ”Luulisi olevan helppoa, listataan vain sote-asiantuntijat yhteen tiedostoon”.

”Kirkastuvaa se Mettekin lupasi, sanoi pontikankeittäjä”. ”Ja se on muuten hyvä ja kannatettava ammatti se pontikankeittäjän ammatti: hallituskin suosii pienyrittämistä, asiakaslähtöisyyttä, ja homma on tekijälleen terveellistä: ulkoilmassa, metsän siimeksessä, hyötyliikuntaa, lähituotantoa kotimaisista raaka-aineista. Paitsi vappuna, silloin pitää ulkomainen rusina lisätä Poikaan”. ”Ja etiketin kylkeen, että sisältää humalaa ja fytanyylipellianiliinion lähteet”. ”Tiesitkös, mikä on italian rakastetuin linturuoka ja samalla tälle juomalle sopiva pari?” ”No, tietenkin Pon tikka –lautanen”. ”Miten se on mahdollista, kun tikka on Masalla? Ja moni on kyllä sitä mieltä, että vappuna sieniruoka, naitatti-lautanen on paras!”

Pera: ”Miten muuten sinä juhlit vappua?” ”No, ainakin munkkia tekisi mieli”. ”Nythän sinä puhut kuin entinen nunna”. ”No joo, tai ainakin pää pitäisi saada tyhjättyä… Otettaisko pontikkaa porukalla enemmän kuin pää ja maha sietää ja mentäis sitten aamulla johtajan postilaatikolle jatkamaan niitä YT-neuvotteluja?”

Hähhähhähähhää!

Pena: ”Mutta oikeasti on hyvä, että ihmiset ovat ja saavat olla vihaisia ja ilmaista mielipiteensä”. ”Joo, onhan se ihan eri asia nykyään kuin ennen, kun vappumarssin osallistujia ammuttiin Heinätorilla tai pantiin vankilaan. Nykyään vappumarssiin osallistuvat niin työmiehet kuin herratkin”. ”Ja sitten taas neuvotellaan!”

Hähhähhähhähhähähhää!

Pera: ”Mutta palataanpas ajankohtaisiin talousaiheisiin. Nordealla menee nyt kovin huonosti, miten ilahduttaisit tai kiittäisit pitkäaikaisena asiakkaana pankkiasi?” Pena risti kätensä: ”Kiitos Nordealle opintolainasta, autolainasta ja asuntolainasta, jotka auttoivat minua selviämään elämässä. En tiedä pystynkö ikinä maksamaan teille takaisin.” ”Tuossa on kyllä tuntemattoman lentävän mietelauseen, uforismin ainesta! – Paneman nämä sanat visusti mieleen!”

Pena: ”Oletkos muuten havainnut vielä mitään kevään merkkejä?”  ”Joo, eläimistö virkistyy, mm. ilolinnut ja hämyhäkeistä häntäheikit ovat alkaneet parveilemaan”. ”Johtuukohan se samasta syystä kuin se, että naiset panostavat enemmän ulkonäköönsä kuin älyynsä?” ”Mikäs se syy on?” ”Miehet ovat pääsääntöisesti tyhmiä, mutteivat sokeita”. ”Joo, tietysti, mutta tiesitkös, että madotkin voivat olla huononäköisiä?” ”En, miten niin?” ”Kuulin, kun mato sanoi toiselle madolle viime vappuna, että ´Katso”, nuo harrastaa ryhmäseksiä´. Toinen vastasi: ´Höh, hanki silmälasit – nehän on tippaleipiä´.”

Hauskaa Vappua!

Mietteitä laihduttamisesta



Anna-Maria Keränen, yliopiston lehtori

Huhtikuu on jo pyörähtänyt hyvin alkuun. Aurinko alkaa lämmittää ja mieli lentää kesään. Kesä ja lämpö ovat olleet esillä naisten- ja iltapäivälehtien otsikoissa jo tammikuusta alkaen. Niiden viesti on ollut sama kuin edellisinäkin vuosina – laihduta NYT itsesi! Ole upea kesällä! Tarjolla on erilaisia dieettejä ja treenejä, mietiskelyä ja psyykkausta. Nopeaa tietä laihtumiseen tarjoavat dieetit perustuvat usein tiukkaan ruokavalioon ja treenaamiseen ja paino voi pudota nopeastikin niin kauan kuin tiukkuutta jaksaa noudattaa. Kun ei enää jaksa, palataan entisiin tapoihin ja paino nousee helposti takaisin.

Vaikka lihavuus on riskitekijä usealle sairaudelle ja meillä suomalaisilla olisi tarvetta elämäntapojen tarkasteluun, niin terveydentilamme kohentumiseen riittäisi niinkin maltillinen kuin 5-10 % pysyvä painonpudotus. Tiukat dieetit eivät johda toivottuun lopputulokseen, eli pysyvään muutokseen.

Teoriassa laihtuminen toteutuu kun kuluttaa enemmän energiaa kuin mitä sitä saa. Pysyvää laihtumista ja terveyttä tukee parhaiten pienin muutoksin toteutettu riittävästi kuitua ja hyvänlaatuista hiilihydraattia, sopivasti hyvänlaatuista rasvaa ja riittävästi proteiineja sisältävä ruokavalio. Näiden lisäksi ateriarytmillä ja annoskoolla on tärkeä merkitys laihtumisen onnistumisessa.  Monipuolinen ruokavalio on helpointa koostaa lautasmallin avulla, jota voi soveltaa myös eväisiin ja välipaloihin. Ruokavaliomuutosten lisäksi liikunnalla on merkitystä laihtumisessa. Laihduttavaksi liikunnaksi suositellaan 45-60 minuutin kohtuullisella kuormituksella toteutuvaa päivittäistä kestävyysliikuntaa.

Näiden faktojen perusteella laihtumisen pitäisi olla helppoa – ihan kuten lehdet väittää. Käytännössä kuitenkin jokainen, joka on painoaan yrittänyt pudottaa, tietää, että se ei ole näin yksinkertaista. Varsinkin pysyvä muutos on vaikeaa ja joka tammikuu joudutaan miettimään, että taasko pitäisi ponnistella itsensä rantakuntoon.

Mistä laihtumisen ongelmallisuus voi johtua? Rock-yhtye Sielun Veljet lauloi joskus että ”Mullon aina nälkä ja koko ajan jano”. Tämä on fysiologisesti mahdotonta, mutta tähän iskevään kertosäkeeseen moni kykenee samaistumaan. Miksi?

Siksi, että syömistämme ohjaavat muutkin tekijät kuin elimistömme fysiologia tai tieto ravitsemuksesta. Tällaisia ovat tilannetekijät, tunteet ja ajatukset. Tilannetekijöitä ovat esimerkiksi seura, kauppareissu ja työpaikan kahvipöytä. Tunteista syömistämme ohjaavat erityisesti negatiiviset tunteet kuten suru, viha ja kiukku, mutta myös ilahtuminen voi johtaa syömiseen. Syömistä ohjaavista ajatuksista esimerkkejä ovat mieliteko-ajatukset, syömiseen houkuttavat ajatukset sekä onnistumiseen tai epäonnistumiseen liittyvät uskomukset.

Meillä kaikilla esiintyy tunnesyömistä kun lohdutamme itseämme vastoinkäymisen yhteydessä suklaapatukalla tai juhlimme iloista tapahtumaa herkuttelemalla. Kukapa ei myöskään olisi joskus ostanut mainoksen vaikutuksesta jotain syötävää, mitä ei ollut etukäteen suunnitellut. Mutta jos syömisestä tulee toistuva tunteiden käsittelykeino tai ulkoiset ärsykkeet johtavat toistuvaan herkutteluun, ne voivat olla lihavuuden osatekijöitä Toisaalta liiallinen hillintä voi pahimmillaan tarkoittaa anorektista syömiskäyttäytymistä. Pysyvän laihtumisen saavuttamiseksi muutosta tarvitaankin yleensä myös syömisen, tunteiden ja ajattelun välisiin yhteyksiin. Ruokavalion toteuttamiseen tarvitaan joustavuutta ja sopeutuvuutta monenlaisiin tilanteisiin tiukan rajoittamisen sijaan.

Syömisen, tunteiden ja ajattelun välisiä yhteyksiä on siis jonkin verran tutkittu, mutta vielä on paljon mitä ei tiedetä. Tarkkaan ei myöskään tunneta ohjausmenetelmiä, joilla näiden syömiskäyttäytymisen osatekijöiden yhteyksien suotuisia muutoksia pystytään edesauttamaan. Syömiskäyttäytymisen osatekijöiden tutkiminen osana laihdutusprosessia onkin mielestäni tärkeää ja laihdutusohjauksen kehittämiseen tulisi terveydenhuollossa panostaa nykyistä enemmän. Onhan laihduttaminen lääketieteellinen hoitotoimenpide, johon pitäisi pystyä saamaan tutkittua ja tehokasta tukea terveydenhuollosta silloin kun siihen on tarve. … että ei tarvitsisi tukeutua lehtiotsikoiden lietsomaan epätodelliseen laihdutushömppään.

Upeana olemiseen ja kesästä nauttimiseen ei tarvita laihduttamista.

Aurinkoista kevättä ja lämmintä kesää kaikille!

Liikkumaan muttei kaatumaan


Tiina Laatikainen, terveyden edistämisen professori
Hiihtolomani vietin poikani kanssa Alpeilla alamäkeä laskien. Matkaopas kertoi, että tämän kauden jokaisella viikolla hän on vieraillut vähintään yhden asiakkaan kanssa Torinon sairaalassa erilaisten kaatumisvammojen, pääasiassa murtumien takia. Meidän lomaviikkomme olikin erityinen, kun yhtään murtumaa ei syntynyt. Pari muunlaista polvivammaa kylläkin.

Toki tiesin, että urheillessa sattuu ja että toiset lajit ovat vielä tapaturma-alttiimpia kuin toiset, mutta silti vammautumisen yleisyys hieman yllätti.

Kaatumiset kaikkiaan ovat yleisin sairaalahoitojaksojen ja erityisesti lonkkamurtumien ja aivovammojen syy. Kaatumiset ja putoamiset ovat myös yleisimpiä tapaturmaisen kuoleman syitä. Kaatujat tunnetaan myös ensiapujen asiakkaina. Kaatumiset aiheuttavat yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia.

Kaatumisia tapahtuu tietysti eri syistä, mutta niitä tapahtuu sekä nuorille että vanhemmille. Ikääntyneillä kaatumiset ovat hyvin tavallisia ja johtavat helposti pitkiinkin sairaalahoitoihin. Vähintään kerran vuodessa kaatuu joka kolmas yli 65 –vuotias. Ikääntyneiden kaatumisista suurin osa sattuu kodissa tai sen läheisyydessä, aivan arkiaskareissa. Nuorempien kaatumiset liittyvät useammin urheiluun, katujen liukkauteen ja myös alkoholinkäyttöön.

Onpa kaatumisen syy mikä tahansa ja kaatuja kuka tahansa, voivat seuraukset olla moninaisia. Pienistä kolhuista hyvinkin vakaviin vammoihin. Aika usein jotain seuraamuksia kuitenkin syntyy.
Kaatumisvaraa lisääviä tekijöitä voidaan tunnistaa ja aika moniin niistä jopa vaikuttaa. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää riskiä. Lääkityksiin ja alkoholinkäyttöön on syytä kiinnittää huomiota. Ikääntyneille on tarjolla monia apuvälineitä kaatumisten ja niistä aiheutuvien vammojen ehkäisemiseksi. Katujen kunnossapito vähentää liukkauden aiheuttamia kaatumisia.

Olemmeko ottaneet kaatumisasian Suomessa tarpeeksi vakavasti? Kyllä ja ei. Suomessa on kehitetty ja otettu käyttöön hyviä menetelmiä kaatumisvaaran arvioimiseksi. Tällä hetkellä monilla alueilla on meneillään kehitystyötä ammattilaisten osaamisen kehittämiseksi ja työkalujen käyttöön ottamiseksi. Katujen kunnossapitoonkin Suomessa pääasiallisesti panostetaan.

Mutta entäs jokainen meistä itse? Muistammeko kaatumisvaaran ja osaammeko siihen varautua? Valitettavan paljon näkee edelleenkin pyöräilijöitä ja laskettelijoita ilman kypärää sekä rullaluistelijoita ja muiden urheilulajien harrastajia ilman asianmukaisia suojuksia. Itsekin tulee ajoittain kaikenlaisilla jalkineilla kaduilla liukasteltua.  

Nyt kun kevätaurinko alkaa pian lämmittää ja yöpakkaset saavat aikaan ihania hankiaisia, mutta myös liukkaita katuja, muistammehan kaikki turvallisesti liikkumisen? Reippaasti liikkeelle, mutta asianmukaisin jalkinein ja varustein.

HEI-ICI hankkeen loppumetreillä


Arja Erkkilä, yliopistonlehtori, kansanterveystiede
HEI-ICI hankkeemme Egyptin, Kenian ja Tansanian partneriyliopistojen ja Karelia ammattikorkeakoulun kanssa on loppuraporttia vaille valmis. Suuren urheilusuorituksen jälkeen kysytään tuntemuksista ja se sopii myös tähän tilanteeseen.

Hanke on ollut pitkä, kaksi eri rahoituskautta tekee yhteensä viisi vuotta. Viiteen vuoteen mahtuu paljon. Alussa aikaa meni tutustumiseen. Tutustumisvaihe näkyi hyvin vaikka hankkeen Training of trainees ohjelmassa. Kustakin partnerimaasta, Egyptistä, Keniasta ja Tansaniasta oli kaksi koulutettavaa. Aluksi kunkin maan edustajat kulkivat tiiviisti yhdessä ja vasta hankkeen edetessä kommunikointi toisten kanssa vapautui. Kirjaimellisesti jäätä rikottiin, kun koulutettavat kävivät Pielisellä pilkillä Karelia AMK:n vierailun yhteydessä.

Ravitsemustieteilijänä olen myös tarkkaillut ja oppinut toisten kulttuurista ruokaan liittyviä tapoja seuraamalla. Egyptissä painetaan pitkä päivä mehulla ja kekseillä ja auringon laskettua tulee varsinainen pitopöytä monine ruokalajeineen, on grillattua lihaa, kasvislisäkkeitä, hummusta, riisiä sisältäviä ruokia, jogurttikastikkeita ja monenlaisia ruokia, joiden nimiä en enää muista. Mutta herkullista oli ja kotiin viemisiksi taateleita. Tansaniassa yliopistolla ruokailu alkoi niin että kaikki menivät jonossa pesemään kätensä. Tämä olikin tarpeen sillä lounaalla tarjottiin paistettua tilapia-kalaa ruotoineen päineen ja veitsellä ja haarukalla kuivaksi paistettu kala oli hankala perata. Tansaniasta ostettu kahvi vei vielä kotona ajatukset Afrikan auringon lämpöön. Kenian partneriyliopiston kampusruokalassa tarjottiin kasvisruokaa kolme kertaa päivässä seitsemännen päivän adventistien tapaan. Ja suomalaiselle hyvin olennainen tieto sinne mennessä oli, että omat murukahvit mukaan, jos kahvihampaan kolotus on sietämätön. Vastaavasti täällä tutustutin partnereita suomalaisuuteen kokkaamalla perusruokaa, uunilohta ja perunoita, ja hyvin teki kauppansa.

Hankkeen aikana on myös mietitty turvallisuutta ja luettu ulkoasiainministeriön matkustustiedotteita tarkkaan. Egyptissä kuohui ja Keniassa oli terroristi-iskuja. Joitain muutoksia toimintoihin ja kokouksiin tehtiinkin turvallisuussyistä. Vierailuilla liikenne oli kuitenkin se, joka toi oman pelkokertoimensa ja erityisesti Kairo on jäänyt mieleen. Automatkan alussa jo jännitti, jos et löytänyt turvavyötä. Kävi myös niin, että edes kairolainen kollega ei uskaltanut ylittää katua kävellen hotellini edustalla. Siinä oli noin kaksi-kolme kaistaa suuntaansa, mutta ei missään suojatietä ja autoilla vauhtia sen minkä kulkee, jos ei ole ruuhka edessä. Varhaisaamun tunteina leveistä bulevardikaduista tuli kuin moottoriteitä ja matka lentokentälle sujui yhdessä hujauksessa.

Hauskojen ruokahetkien ja sosiaalisten aktiviteettien lisäksi, hankkeessa vaadittiin paljon sitkeyttä ja kovaa työtä. Meille kuittien kerääminen ja skannaaminen on tuttua puuhaa, mutta samaan pääseminen afrikkalaisten kanssa vaati moninkertaisen työn. Kurssin suunnitteleminen yhteistyössä vei myös suunniteltua pidempään, mutta niin vain niitäkin valmistui. Hankkeessa koulutetut edistivät uusien opetusmenetelmien ja käytäntöjen jalkauttamista omissa kotiyliopistoissaan. Saavutuksista ja tuloksista voi lukea lisää julkaisussamme http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2022-5.

Ja vielä yksi säätieto partnerimaista. Vuoden 2014 vierailulla sekä Egyptin että Kenian kollegat näyttivät puhelimistaan kuvia kuinka heilläkin oli ollut takapihalla hippunen lunta.  

Yönä uuden vuoden, yönä uuden vuoden…

Atte von Wright, professori, kliininen ravitsemustiede

Ruotsalainen runoilija Oscar Levertin sovitti runoksi vanhan kansanuskomuksen pyhästä Tapanista, Staffanista, joka uuden vuoden yönä juottaa viittä hevostaan elämänveden lähteellä. Osansa saavat rakkauden hevonen, onnen hevonen, puutteen hevonen, surun hevonen ja vieläpä lopuksi kuoleman hevonenkin. Runon loppusäkeet kuuluvat:

ylhäisestä taivaastas
auta Jeesus, armias,
yönä uuden vuoden, yönä uuden vuoden

Levertinin aikana ihmisillä oli pahimpinakin aikoina voimana loppusäkeissä ilmaistu usko Kaitselmukseen. Nykyään tämä ei ole kovinkaan yleistä eikä muodikasta. Silti uusi vuosi merkitsee taitekohtaa, jossa haetaan jotakin varmuutta tuntemattoman tulevaisuuden varalle. Erilaisia, enemmän tai vähemmän vakavia ennusteitahan vuodelle 2016 ovat tiedotusvälineet pullollaan.

Kun ajatellaan kulunutta vuotta, niin harvapa lienee ollut niin kaukonäköinen ja tarkka, että olisi voinut ennustaa sen dramatiikan vuoden 2014 loppupäivinä. Olemme saaneet nähdä ja kokea Suomessakin asioita, joita olisi ollut vaikea uskoa mahdollisiksi vielä muutama vuosi sitten. Polttopulloja ja kiviä on lennellyt, nettikeskusteluissa outo, primitiivinen raivo ja uhkailu ovatkin sanan- ja ilmaisunvapautta ja rikkaiden ja köyhien maailmat jopa tasa-arvoisessa Suomessa ovat tutkimusten mukaan kuin valovuosien päässä toisistaan.

Yliopistomaailma on puolestaan seurannut ihmeissään uuden hallituksen politiikkaa, jossa tutkimuksesta ja opetuksesta leikkaaminen on osa selviytymisstrategiaa – jopa vastoin hallituksessa istuvien puolueiden etukäteen antamia lupauksia. Oma yliopistommekin on tämän johdosta joutunut taas kerran yt-neuvotteluihin. Tämä ei varmaan ole ollut vastuullisen johdon tahto eikä tarkoitus, mutta on ymmärrettävää, että se saa osansa epävarmuudessa elävän henkilöstön pahan mielen ilmauksista.

Yksi tilanteen uhreista on helposti solidaarisuus. Olosuhteet houkuttelevat eri yliopistojen ”kaiken maailman dosentteja” julkisiin irtiottoihin, joissa ongelmien ratkaisuiksi esitetään leikkausten kohdistamista siihen naapuriyliopistoon, laitokseen tai tiedekuntaan, jonka toimintoja omasta vinkkelistä tai maailmankuvasta katsoen ei ymmärretä tai pidetä tarpeellisina. 

Vuodenvaihde on kuitenkin toivon aikaa. Pessimismiin vaipuminen merkitsee jäämistä tuleen makaamaan. Ihmisten aiheuttamat ongelmat ovat ihmisten ratkaistavissa. Niin maailmanlaajuiset, paikalliset kuin henkilökohtaiset haasteet on kohdattava, niistä selvittävä tai niiden haitat minimoitava.

Maailma ei varmaan koskaan tule täydelliseksi, mutta silti olemme kaikista takapakeista huolimatta menneet huimasti eteenpäin oman, vielä suhteellisen lyhyen elinaikani kuluessa. Sama pätee Suomeen. Tästäkin noustaan, toivottavasti nöyrempinä, suvaitsevaisempina, viisaampina ja yhteistyökykyisempinä kuin loputtomaan nousukauteen uskoessamme.

Myös yliopistomme selviytyy, kolhuja kärsineenä, mutta terästäytyneenä. Vaikka henkilöstön sitoutuminen on koetuksella, niin tiedeyhteisön tutkimisen intohimo ei sorru sortamallakaan. Tässä suhteessa se muistuttaa taiteellista luomisen pakkoa. Tämä on se aineeton voimavara, johon yliopistomaailma voi pahimpinakin aikoina turvata.

Liika sitoutuminen on kuitenkin vaarallista. Ajattelen niitä yliopistojen hienoja työntekijöitä, joiden työsuhde loppuu. He ovat tehneet parhaansa, monet joustaen ja uhrautuen. Se ei silti ole riittänyt. Työnantaja, jolle he antoivat kaikkensa, pettääkin luottamuksen. Petetyksi tulemisen tunne voi olla vielä pahempaa kuin väistämättömät taloudelliset menetykset. Näille ihmisille kaikki kiitokset, hyvän jatkon toivotukset ja valittelut tilanteesta kaikuvat tyhjinä ja jopa irvokkaina fraaseina. Vaikka omatkin sanani ovat aivan yhtä onttoja, en voi kuin toivoa heille yliopiston ulkopuolisen elämän löytymistä. Sitä todella on olemassa!

Ja pian eläköityvänä ja isoisänä aivan uuden maailman löytäneenä neuvon nuorempia. Etsikää ajoissa se elämä yliopiston ulkopuolella! Suhtautukaa yliopistoon kuin mihin tahansa työnantajaan, sillä yliopistokin suhtautuu teihin vain työntekijöinä!  Tehkää Solen edellyttämät tunnit tunnollisesti ja sitoutuen, tutkimuksenne innolla ja palolla, mutta muistakaa, ettei satoja julkaisujanne lue muutaman vuosikymmenen kuluttua todennäköisesti kukaan. Sen sijaan aikuiset lapsenne saattavat muistaa, ettei heidän isällään tai äidillään ollut heille aikaa, kun sitä olisi tarvittu. Puolisonne saattaa riutua parhaillaankin siihen yksinäisyyteen, jota hän mielestään ei ollut valinnut teidät valitessaan. Mitä tulee harrastuksiin, niin älkää niidenkään suhteen eläkö ”sitten kun” vaan ”nyt” elämää. Yliopisto voi teidät hylätä, läheisenne eivät, jos olette oikein eläneet.

Hyvää Uutta Vuotta

Joulublogi: Niillä rajoilla


Jussi Kauhanen, professori, kansanterveystiede

Noin kerran kuussa tulee piipahdettua UEFin naapurikampuksella, useimmiten Joensuussa ja joskus harvemmin Savonlinnassa. Joka ikinen kerta ajaudun aivan niille rajoille.

Joensuuhun mennessä vastassa on suorastaan eeppinen rajalinja. Kuopiosta lähtiessä olen vielä Tukholman miehiä, mutta Ohtaansalmella siirryn yhtäkkiä Moskovan valtapiiriin.

Maantiekyltti ja kivipysti Ruotsin puoleisella rannalla muistuttavat Täyssinän rajasta. Siinä on nähtävissä Euroopan ikivanha jakolinja, joka ulottuu Välimereltä Jäämerelle ja joka kerran polveili tätä kautta.  Kuopiosta katsoen edessä on Aasia tai ainakin itä.  Kyyristyn ohjauspyörän takana. Minulta jäävät näkemättä mahdolliset aidat, vartiopisteet ja maamaaliin tähdätyt 12,7 kaliiperin ilmatorjuntakonekiväärit.

Matka Säämingin vanhaan kirkkopitäjään Savonlinnan seudulle on ehkä vieläkin dramaattisempi. Tie kiemurtelee suoraan keskiaikaisen Pähkinäsaaren rajan linnoitukseen. Se on sijainnut aivan keskellä äärimmäisen kiistanalaista rajaseutua.

UEF elää kirjaimellisesti rajojen keskellä, vaikka vaikeaa on tavallisen UEF-miehen hahmottaa, mikä tässä oikein on itää, mikä länttä. Mutta historiaa vilkaistessa voin uskoa, että mikäli olisin elänyt täällä 1400-1700-luvuilla, olisin joka tapauksessa lähtenyt etsimään turvapaikkaa muualta.

Otetaan helpompi kohde. Ovatko Syyria ja Irak itää? Useimpien suomalaisten mielestä vastaus on itsestään selvä. Syytä on kuitenkin muistaa, että mainitut maat ovat Lähi-itää. Nimensä mukaan ne ovat lähellä meitä, siis Eurooppaa.

Eurooppalaisen kulttuurin syväjuuret ovat siellä, vaikka Euroopan suurvallat alkoivat jossain vaiheessa pitää seutua alusmainaan. Englanti ja Ranska piirsivät erämaan hiekkaan suoran näkymättömän rajaviivan lähes sata vuotta sitten. Syyria oli Ranskan, Irak Englannin.

Mutta missä kulkevat rajat siellä nyt? Katsokaa tilannekarttoja ja yrittäkää hahmottaa, missä tarkkaan ottaen sijaitsee tällä hetkellä Syyria? Ainakin yksitoista miljoonaa syyrialaista on paennut kodeistaan. Useimmat heistä elävät tosi kurjissa oloissa joko aiempien rajojen sisäpuolella tai lähimaissa kuten Turkissa ja Libanonissa.

Pakolaiskriisin aikana Syyria, Irak ja eräät muut idän maat ovat tulleet lähelle myös meitä suomalaisia. Siellä asuneita ihmisiä on ilmestynyt naapurustoomme Paiholaan, Leväselle, Tarinaan, Suonenjoelle ja mitä näitä paikkoja onkaan.

Saksaan turvapaikanhakijoita on tämän vuoden mittaan saapunut yli miljoona, Ruotsiin parisataatuhatta.  Suomeen heitä on tullut paljon vähemmän, hieman yli 30.000, mutta sekin on monelle aivan liikaa. Muuan kansanedustaja tiivisti juuri asian eduskunnassa:” Minareettien möly tulee Suomeenkin, jos emme nyt pane hanttiin”. (T. Hakkarainen, 18.12.2015).

Toisaalta, ottihan sekin aikansa ennen kuin siirtokarjalaisten ”ortodoksiseen mölyyn” totuttiin Suomessa sotien jälkeen.

Pakolaisvirtojen hillitsemiseksi eräät Euroopan maat ryhtyivät loppuvuodesta vahvistamaan rajojaan maanosan sisällä. The New Scientist lehti julkaisi joulukuussa 2015 mielenkiintoisen jutun kiristyneen rajakontrollin viattomista uhreista. Niihin kuuluu monta eläinlajia.

Eräiden Balkanin maiden aidattua rajojaan on isoja peuralaumoja jäänyt jumiin kesälaitumilleen vuoristoon. Talven tultua uhkaavat nääntyä siellä lumeen ja ravinnonpuutteeseen. Äärimmäisen uhanalainen ilves on tottunut kuljeskelemaan vapaasti Kroatian ja Slovenian välillä, mutta nyt sen vaelluspolut katkeavat teräsaitaan ja piikkilankakeriin. Sen lisääntyminen on todellisessa vaarassa. Sama tilanne on alueen susilla ja karhuilla, jotka nekin ovat tottuneet laajaan reviiriin kaakkoisessa Euroopassa.
                                                          X X X

Tuhansien vaellettujen kilometrien jälkeen olo suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ei ole kaksista. Turvapaikanhakijan elämää leimaa joutilaisuus, suunnaton epävarmuus, vieras kylmä ympäristö ja tämä hakkaraishenki siihen päälle. Turvapaikkapäätöksen saaminen kestää kuukausia ja se voi olla kielteinen. Mahdollinen perheen tulo Suomeen on suotuisassakin tapauksessa vasta vuosien päässä. 

Voiko joku oikeasti kadehtia turvapaikanhakijoita?

Iso osa tänä vuonna Suomesta turvapaikkaa hakeneista onkin suunnannut katseensa takaisin kotimaahansa. Monelle heistä se voi olla oikea ratkaisu.

Mutta on valtava määrä heitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toivoa parasta Suomessa tai jossain muussa Euroopan maassa. Onko heille sijaa majatalossa?

Soten vaikein


Olli-Pekka Ryynänen, yleislääketieteen professori
 Valtakunnan hallitus pääsi vihdoin keskenään sopuun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Se oli vajaassa viidessä vuodessa yhdeksäs saavutettu sotesopu. Yhteiskuntasopimus on nyt kaatunut neljästi eli sotesopuja on saavutettu selvästi enemmän kuin yhteiskuntasopimuksen kaatumisia. Onko tämä sotesopu sitten lopullinen, siitä ei ole vielä tietoa. Joka tapauksessa soten vaikein osa on nyt edessä.

Soten rahoitus menee siis valtiolle. Nykyinen kuntavero puolitetaan ja sen tilalle tulee sotemaksu. Onko se joku vakioprosentti tuloista kuten nykyisessä kuntaverotuksessa vai laitetaanko sotemaksu progressiivisen verotuksen piiriin, on vielä ratkaisematta. Siinä on jo ensimmäinen valtavan väännön aihe. Vasemmistopuolueet haluaisivat progressiivista veroa yhtä paljon kuin porvaripuoli sitä vastustaa.

Palvelutuotannosta on nähty näytelmä, jossa varmaan on ollut joku viestinnän alan käsikirjoitus pohjana. Tyyli nykyisin näyttää olevan, että kokonaisuudesta paljastetaan pala kerrallaan. Silloin vähenee urputus, kun urputtajat ensin päästetään valloilleen ja sitten kerrotaan joku uusi juttu, joka heti kumoaa kaikkien mielensäpahottajien puheet.

Näin meni nytkin. Ensin pääministeri tuli kameroiden eteen kertomaan, että itsehallintoalueita on 18. Lehdet jo ehtivät huutaa, että nyt Keskusta on jyrännyt Kokoomuksen, joka olisi halunnut vähemmän tuotantoalueita. Seuraavana päivänä kerrottiin, että sotealueita tuleekin vain 15. Tulee siis kolme itsehallintoaluetta, joilla ei kuitenkaan ole omaa palvelutuotantoa. Hämmästys ei ehtinyt vaimentua, kun pääministeri tuli kertomaan, että laajan päivystyksen keskussairaaloita tulee vain 12.

Tämä kuulostaa jo paljon paremmalta. Alun perinkin olisi ollut loogista, että palvelutuotantoalueita olisi sama määrä kuin laajan päivystyksen keskussairaaloitakin eli 12. Nyt tulee siis kolme sotealuetta, joilla ei ole omaa täyden palvelun keskussairaalaa ja lisäksi kolme sotealuetta, joilla ei ole mitään. Voi sitä lobbareiden armeijaa ja huudon määrää, ennen kuin näiden roolit ovat tulleet hyväksytyiksi.

Valtaa sotealueilla jaetaan jo innokkaasti. Vielä ei väelle ole selvinnyt, että sotealueen käyttämän valta näyttää olevan paljon rajoitetumpi, kuin poliitikot ovat ehtineet luulla. Järjestelmässä on paljon sisään rakennettuja tekijöitä, jotka muuttavat valtarakennetta. Meille kerrotaan, että valta muuttuu kun kunnan budjetista lähtee puolet pois. Kyllä, mutta vallanjako sotealueiden – siis tuotantoalueiden – ja valtion välillä on vielä suurempi.

Ensinnäkin sotealue päättää rahan jaosta ja siitäkin rajoitetusti. Sotealue tekee noin viiden vuoden välein valtion kanssa järjestämissopimuksen. Luultavasti järjestämissopimuksessa esimerkiksi Pohjois-Savon kohdalla puhutaan sellaisista asioista, kuten saako Varkaudessa olla sairaalatoimintaa ja jos, niin minkä laista. Tai onko Juankoskella terveysasema. Näissä asioissa valtaa käyttää rahoittaja eli valtio, joka järjestämissopimuksessa määrää palveluverkon rakenteen. Verkko tulee harvenemaan. Ja tulemme näkemään, miten juuri remontoitu sairaala suljetaan.

Toiseksi on odotettavissa, että valtio määrää rahoitukselleen budjettikaton. Tähän törmääminen tulee olemaan järkytys sosiaali- ja terveysalan päättäjille. Tähän asti budjetit ovat menneet lähes systemaattisesti pitkiksi ja sitten on vain menty kuntien kukkarolle. Kun sotealueen budjetti menee pitkäksi, niin budjettikattoa ei luultavasti ylitetä, vaan valtio käskee ottamaan velkaa.  Ja velat pitää olla tasapainotettuja neljässä vuodessa tai musta auto kaartaa pihaan.

Paholainen asuu yksityiskohdissa. Kun isot linjat ovat jo olleet tällaisen mylleryksen kohteena, voi vain kuvitella kaikkea tulevaa, kun mellastus yksityiskohdista pääsee vauhtiin.

Vielä ei ole julkisuudessa tietoa, millaisella organisaatiolla valtio aikoo rahoituksen järjestää. Ehkä meille perustetaan uusi valtiollinen elin ministeriön alaisuuteen. Silloin saadaan suomalainen versio Englannin National Health Servicestä. Tai ehkä tehtävä annetaan Kelalle, joka sopisi hyvin monikanavaisen rahoituksen purkuun. Tai voitaisiin rahaliikenne antaa Valtiokonttorille ja valvontatehtävä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Rahaliikennettä hoitava yksikkö, oli se mikä tahansa, tulee olemaan mielenkiintoinen firma. Sillä tulee olemaan 30 miljardin euron liikevaihto, mutta periaatteessa vain 15 maksusuoritusta vuosittain. Ehkä kuitenkin kuukausille paloiteltuina.

Monikanavainen rahoitus pitäisi purkaa. Monikanavaisuus tarkoittaa sitä, että potilaan hoitoprosessiin tulee rahaa sekä potilaan kotikunnalta että Kelalta. Kuntaraha on vielä jakautunut kahteen kanavaan eli kunnan suoraan rahaan perusterveydenhuoltoon että välilliseen rahaan sairaanhoitopiirien kautta. Kela taas maksaa sairauspäivärahaa ja lääke-, matka- ja lääkärinpalkkiokorvauksia ja merkittäviä osia kuntoutuksesta. Tästä systeemistä haluttaisiin irti, joka pakottaa pohtimaan Kelan ja valtiollisen rahoittajan toimien integroimista.

Monikanavaisuuden purkaminen liittyy soteuudistuksen suureen periaatekysymykseen siitä, millainen rooli tulee olemaan yksityisellä ja kolmannen sektorin palvelutuotannolla. Nyt on periaatteessa päätetty, että ollaan menossa kohti Ruotsin kaltaista ”raha seuraa potilasta” –mallia. Ensin oli ajateltu, että yksityinen palvelutuotanto voisi toimia julkisten tuotantoalueiden alihankkijoina. Nyt tilanne näyttää sellaiselta, että saamme ehkä yksityistä tuotantoa, joka rahoitetaan suoraan valtiolliselta rahoittajalta.

Nimittäin, kun monikanavainen rahoitus puretaan, mitä tapahtuu työterveyshuollolle? Nyt työterveys kustannetaan työnantajan ja työntekijän kesken ja työnantaja saa palautuksena osuuden kustannuksista. Työterveyshuolto on Suomessa käytännössä osa perusterveydenhuoltoa. Siihen asemaan se on lipsahtanut niin, että kukaan ei ollut sitä suunnitellut eikä siihen pyrkinyt. Työikäisten perusterveydenhuolto on vain päätynyt työterveyshuollolle.

Veikkaukseni on, että nykyinen työterveyshuolto jää huolehtimaan perinteisestä työlääketieteestä. Sitten nykyinen työikäisten perusterveydenhuolto siirretään raha seuraa potilasta –systeemin mukaisesti samoille yksityisille palvelutuottajille kuin nykyisinkin. Silloin on vaikea kuvitella, että nämä yksityiset palvelutuottajat voisivat olla sotealueen alihankkijoita. Todennäköisempää on, että saamme perusterveydenhuoltoon yksityistä rinnakkaistuotantoa, joka rahoitetaan suoraan valtiolliselta taholta.

Silloin työterveyshuollon asiakkaasta joudutaan ensin päättämään, onko kysymys perusterveydenhuollon asiasta vai suoraan työhön liittyvästä ongelmasta. Vähitellen nykyisten työterveysasemien asiakkaiksi alkaa tulla korvakipuisia lapsia ja vanhuksia lääkityksen selvittelyyn.

Järjestely parantaa perusterveydenhuollon palveluiden saatavuutta. Ei tosin niin paljon, kuin jo on ehditty kuvitella, koska suurin osa samoista potilaista kulkee nytkin yksityisellä työterveyshuollon kautta. Homma ei myöskään voi toimia niin, että yksityinen tuotanto tarkoittaisi avointa piikkiä kaikkeen yksityiseen palveluun. Siitä tulisi maailman kallein terveydenhuolto.

Ehdotan, että asia hoidetaan niin, että yksityinen terveydenhuollon yksikkö sertifioidaan. Sitten kansalainen voi kirjauttaa itsensä yksityiselle asiakkaaksi. Toimintaa seurataan siten, että lasketaan yksityisen palvelun kustannukset, vakioidaan summat asiakaskunnan ikärakenteen ja sairastavuuden mukaan ja verrataan tulosta julkisen puolen vastaaviin lukuihin. Jos kustannukset ovat liialliset, niin firma menettää sertifikaattinsa.

Soteuudistuksen pitäisi säästää kustannuksissa kolme miljardia vuodessa. Siinä on luultavasti noin puolet toiveajattelua. 1,5 miljardia olisi realistinen tavoite. Voi myös olla, että Sote kyllä säästää, mutta raha katoaa saman tein lisääntyvään vanhustenhuoltoon ja superlääketieteeseen. Jos siitä on hyötyä potilaille, niin ei sekään ole huono juttu, mutta ei pidä välttämättä pettyä, jos Sote ei säästäisikään mitään.

Tämä on sitä, mitä voidaan kuvitella tapahtuvaksi. Odotusarvoni on, että voin olla oikeassa noin 50%:ssa ajatuksistani ja sekin on jo omahyväisen optimismin sävyttämä arvio. Luotettavin ennuste on, että Soten yksityiskohdat menevät vielä käsirysyksi ennen kuin yksikään potilas on kulkenut uuden systeemin läpi.

Mutta on ihan mahdollista, että kaiken jälkeen meillä on maailman paras terveydenhuolto.

Byrokraatin kesken jäänyt päiväuni


Jarmo Heikkinen, kliininen opettaja, työterveyshuolto

Byrokraatti näki painajaista. Unessa erään yhdistyksen jäsen järjesti koulutustapahtumaa. Järjestäjä kysyi sähköpostiviestillä yhdessä sovitulta asiantuntijalta, tulisiko tämä sovitulla hinnalla pitämään luennon. ”Käyhän se”, vastasi tämä. Esityksen jälkeen laskulomake yhdistykselle, maksu ja homma hoidettu. Byrokraattia ahdisti: ”Ei voi, ei saa olla totta, ei näin!”

Uni jatkui ja muuttui vähitellen miellyttäväksi. Unessa yliopiston opettaja järjesteli erikoistuville lääkäreille seminaaria, jonka ohjelma ja esittäjät hän sopi tiiminsä eli opetushoitajan, suunnittelijan ja oppialan professorin kanssa. Seminaariin päätettiin pyytää neljä alustajaa, joista kahdelle maksettaisiin palkkio yliopiston tuntihinnan mukaan. Kahden muun, A ja B, lasku tulisi heidän oman työnantajaorganisaationsa kautta. Tiedossa oli, ja selvitettiinkin, että yliopistolla vastaavaa osaamista ei ollut.

A:n työnantaja oli lääketeollisuusyritys, joka oli tuotteistanut pitkälle jalostamansa oman ei-lääkkeisiin liittyvän koulutuksensa maksulliseksi. A oli tulossa Turusta junalla Kuopioon edellisenä iltana ja yöpyä hotellissa ja pitää kaksoistunnin mittaisen esityksen. Laskutus olisi kaksoistunnista noin kaksinkertainen yliopiston tuntitaksaan verrattuna + kulut. Selvisi, että tätä varten tarvitaan kirjallinen sopimus; mahdollisten luennoitsijatahojen kilpailutus; kirjallinen selvitys, miksi ehdotetaan valittavaksi A; yksikön johtajaprofessorin allekirjoittama hyväksyntä ja mielellään niin, että oppialan vastuuprofessori kirjallisesti valintaa esittää. Asiassa aktiivisen A:n työnantajalla olikin 3-sivuinen sopimuslomake, jonka molemmat osapuolet allekirjoittivat ja postittelivat sopimuksia toisilleen allekirjoituksia ym. varten. Sopimusasian selvittely ja käsittely aloitettiin elokuussa, lokakuun lopussa paperiasiat olivat kunnossa. Byrokraatti hymyili.

B lupautui alustajaksi tuntihinnalla, mutta lasku tulisi hänen työnantajaltaan, julkisyhteisöltä. Hinnasta huolimatta ohje oli, että kilpailutus, kirjallinen sopimus, kirjallinen selvitys ja esitys valinnan perusteista ja valittavasta tahosta ja tällä kertaa dekaanin allekirjoitus tarvitaan. Selvittelyjen jälkeen allekirjoittajaksi riitti kuitenkin yksikön johtaja – eri ohjeissa vain oli toisistaan poikkeavia määräyksiä… Luennon pitämisen sopimuslomaketta ei yliopistolta löytynyt, projektisopimuspaperia voitiin siihen kuitenkin käyttää – sopimuspaperin laajuus oli yli 5 sivua ja teksti sellaista, että vain kolmen yliopistotutkintoa suorittanut opettaja ei sitä ymmärtänyt eikä oikein löytynyt ketään, joka olisi asiasta myöskään varmasti tiennyt mitään… tässä vaiheessa byrokraatin hymyily oli jo muuttunut tyytyväiseksi hyrinäksi.

Kun sopimuspaperiin liitettiin esitys valittavasta tahosta ja tilaisuuden ohjelma ja tämä kahtena kappaleena, yhden 102,86 euroa maksavan luennon sopimuspapereita kertyi 15 sivua. Ylisopistolla tämän yhden luennon pitoa oli käsitellyt em. 4-henkinen tiimi, taloussihteeri ja taloustoimistosta pari konsultoivaa henkeä, yksikön johtajaprofessori, maksatukseen osallistuvat henkilöt… yhteensä 8-10 henkilöä – joita kaikkia järjestelmä kyykytti varsin tasapuolisesti. Aikaa kului lähes 3 kuukautta. Byrokraatti jo nauroi ääneen unissaan: ”Ihanaa! Perusteellista, tasapuolista, ohjeistettua, monessa portaassa varmistettua, hyvä työllistävä vaikutus ja säästää jatkossa yliopiston varoja – varmasti ei monia ulkopuolisia opettajia enää kysytä!”

Poks! – pikku pirulainen popsahti mukaan uneen ja latisti byrokraatin auvoa tunnelmaa. ”Oletko huomannut, Rakas Byrokraatti, että voisihan meillä olla vaikka kolmet erilaiset ohjeet, joiden aiheuttamia ongelmia olisi vielä hedelmällisempää selvitellä? Kaikkia ohjeita voisi myös joutua anomaan luettavaksi erillisillä lomakkeilla, jotka varsinaisesti ovat kuitenkin tarkoitettu johonkin muuhun käyttöön? Ja jos joku alustaja ei laskutakaan, siitä pitää tietysti tulla 12-sivuinen selvitys, joka perustellaan kansainvälisen kirjallisuushaun tuloksilla – tutkimusperustaisuushan on yliopistomme kulmakiviä?  Ja jos vielä…” Hetken pirulaista kuunneltuaan byrokraatti oivalsi tämän olevan oikeassa – paljon on vielä tehtävää, mutta ”kyllä, minä olen valmis ponnistelemaan asian eteen kaikin voimin!” Byrokraatti ihan liikuttui, jopa unen läpi tirahti kyynel hänen innosta rusottavalle poskelleen…

PS: Normien purkutalkoot ja byrokratian karsiminen ovat suosittuja teemoja kaikkialla. Olisiko kuitenkin hyvä aloittaa omasta toiminnasta? Kirjoittaja tekee edellä kuvatun ”murhenäytelmän” perusteella kaksi ehdotusta.

1) Palkataan yliopistolle selkokielen toimittaja, joka sanoittaa uudelleen yliopiston kaikki ohjeet.
2) Jos kirjallista luentosopimusta oikeasti tarvitaan (?), nykyisen reilun viisisivuisen luentosopimuslomakkeistohirviön sijaan esitän seuraavanlaista lomaketta:
X ja Y sopivat, että X pitää luennon Y:n järjestämässä koulutustilaisuudessa aiheesta _____ . Tekijänoikeudet säilyvät X:llä (kts. takasivu, jossa selkokielinen 5-10 rivinen tiivistelmä tekijänoikeuksista). Luentomateriaali jaetaan koulutukseen osallistujille koulutuksen verkkosivulla osoitteessa _____, josta se poistetaan viimeistään kahden vuoden kuluttua tai _____. Luentopalkkio on _____ euroa. Laskuttajana toimii X:n puolesta organisaatio ___ .
Paikka, aika ja allekirjoitukset (yliopiston puolesta allekirjoittajaksi riittää oppialan professori).

TERVEYSTURVAN KOKONAISKUSTANNUSTEN OPTIMOINTI: Tilanne ja vaihtoehtoisia ratkaisuja


Ilkka Vohlonen, professori, terveyspolitiikka

TILANNE

Monet kansainväliset vertailut ovat osittaneet, että Suomessa sairauspoissaolot ovat yleensäkin pidempiä ja niitä on enemmän kuin vastaavissa toisissa maissa. TERVEYSTURVA JA SEN RAHOITUS-tutkimukset vuosilta 1999 ja 2013 ovat osittaneet, että sairauspoissaolot ennen erikoissairaanhoitoa ja sen jälkeen ovat 15 vuodessa kasvaneet, vaikka erikoissairaanhoidon palvelujen yksikkökustannukset ovat laskeneet. Tämä on johtanut potilaskohtaisten terveysturvan kokonaiskustannusten nousuun. Kun erikoissairaanhoidon yksikkökustannus muodostaa noin 1/3 kokonaiskustannuksista, niin sairauspoissaolot ennen ja jälkeen hoidon muodostavat 2/3 kokonaiskustannuksista. Näin lasketut potilaskohtaiset tulonsiirrot Kansaneläkelaitoksesta ovat karkeasti ottaen 2 kertaa suuremmat kuin kunnan rahoittama erikoissairaanhoito.



Vuonna 2004 verrattiin suomalaisia jälkeen hoidon (recovery period) esiintyneiden sairauspoissaolojen pituuksia ja ne olivat 2 3 kertaa suurempia kuin Ruotsissa, Kanadassa, Hollannissa ja Englannissa. Todennäköisesti nämä erot muihin maihin ovat suurentuneet. Merkittäväksi tämän havainnon tekee se, että näissäkin maissa terveyspalvelujen rahoittaja on eri taho kuin sairauspoissaolojen rahoittaja. Esimerkiksi Kanadassa, terveyspalvelut rahoittaa provinssi ja Workers`Compensation Board rahoittaa sairauspoissaolot. Vastaavasti Ruotsissa maakunta rahoittaa sairaanhoidon ja sosiaalivakuutus rahoittaa sairauspoissaolot.

VAIHTOEHTOISIA RATKAISUJA

Suomessa esiintyvän (tahallisen tai tahattoman) osaoptimoinnin ongelmaa tuskin voidaan olettaa täysin ratkaistavan ns. monirahoitteisen terveydenhuollon purkamisella yksikanavaiseksi rahoitukseksi. Myöskään julkisten ja yksityisten palvelujen tuottajien uudenlaisella työnjaolla tuskin voidaan olettaa löytyvän ratkaisua palvelujen ja tulonsiirtojen osaoptimoinnin ongelmaan.

Suomalaista osaoptimoinnin ongelmaa synnyttää ainakin se, että terveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien palvelujen tuottajilta puuttuu yhteinen tavoite. Jos tavoitteeksi olisi määritelty vaikkapa ”potilaiden toimintakyvyn ylläpito ja parantaminen”, niin silloin myös toiminnan kustannuksien laskemisessa otettaisiin huomioon myös tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat muutkin kuin terveyspalvelujen kustannukset. Nyt terveydenhuollon taloudellisuutta tarkastellaan palvelujen tuottamisen kustannusten valossa, ilman että yhtään otetaan huomioon palvelujen mahdollisesti tuottamaa terveyshyötyä, puhumattakaan sen välillisistä vaikutuksista tulonsiirtoihin.

Jos suomalaisille terveyspalvelujen ja niihin kiinteästi liittyvien muiden palvelujen tuottajilla olisi yhteisenä tavoitteena potilaiden toimintakyvyn ylläpito ja parantaminen, niin silloin olisi edellytyksiä myös suunnitella terveysturvan kokonaiskustannusten optimointia, riippumatta siitä koskevatko uudenlaiset käytännöt palvelujen järjestämistä vai tulonsiirtoja. Näin vältyttäisiin myös siltä pseudoajattelulta, että terveydenhuoltomme monirahoitteisen mallin purkamisella voitaisiin alentaa kokonaiskustannuksia. Jos kokonaiskustannuksia vähennetään tulonsiirtojen osalta, on se moninkertaisesti perustellumpaa kuin palvelujen yksikkökustannuksien edelleen alentaminen ja ilman, että jouduttaisiin priorisointi- ym. keskusteluun ja potilaiden saaman hoidon laaduttomuuden tarkasteluun. Kansainvälisten esimerkkien valossa ei voi olettaa, että suomalaisten sairastamiseen liittyvien tulonsiirtojen vähentämisellä kehitettäisiin suomalaista terveydenhuollon laatua huonommaksi – päinvastoin.    


Osaoptimoinnin vähentämiseksi (erityisesti tulonsiirtojen kustannukset) voidaan soveltaa kolmea strategiaa; kannusteita, regulaatiota tai sanktioita. Näiden toiminnan taloudellisen toteuman kautta todentuviin vaihtoehtoihin sisältyy ajatus siitä, että Suomessakin alettaisiin noudattaa Optimal Recovery Guidelines (ORG) eräänä sairaanhoidon palvelujen tuotoksen standardina.

Vaikka maassamme on ollut jo vuosia Käypä-Hoito-Suositukset erilaisten potilasryhmien hoitoprosessien standardoimiseksi, niin maassamme ei ole aikaisemmin tukeuduttu yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi prosessiin, johon keskeisesti liittyvät erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja kuntoutuksen lisäksi tarkoituksenmukaiset tulonsiirrot.