Suomen vanhin ja nuorin lääkärispesialiteetti


Jarmo Heikkinen, kliininen opettaja, työterveyshuolto


Ensimmäinen Suomessa toiminut yliopistokoulutuksen saanut lääkäri, Johann Copp, toimi Turun linnassa Juhana Herttuan henki- ja hovilääkärinä muutaman vuoden 1550-luvun taitteessa. Hänen jälkeensä seuraava lääkäri tuli Suomeen vasta 90 vuotta myöhemmin, kun Eric Achrelius aloitti Turun akatemian ensimmäisenä ja ainoana lääketieteen professorina vuonna 1641. Kesti kuitenkin vuoteen 1742 ennen kuin ensimmäinen kokonaan Suomessa lääkärikoulutuksensa saanut lääkäri Johannes Ekelund valmistui.

Ensimmäinen siviilivirkalääkäri tittelillä guvernementes medicus aloitti vuonna 1747. Samaan aikaan aloittivat myös Suomen ensimmäiset piirilääkärit. Kaikkiaan koko 1700-luvulla Suomessa toimi vakituisesti yhteensä ehkä viitisenkymmentä lääkäriä: sairaalalääkäreinä, yliopistossa, sotilaslääkäreinä, ja kymmenkunta vuosisadan lopussa em. piirilääkäreinä. Piirilääkäreiden tehtäviin kuului myös työolosuhteiden tarkkailu tehtaissa ja tietyissä ammateissa, varsinkin 1832 uudistetun ohjesäännön jälkeen.

Erityisesti erilaisten sotien aikana (isoviha, pikkuviha, Kustaan sota) Suomessa toimi yhteensä kymmeniä lääkäreitä armeijan palveluksessa ainakin tilapäisesti. Suomessa 1700-luvulla toimineista yhteensä 107 lääkäristä puolet toimi sotilaslääkäreinä. Valtiovallan lääkäripalvelut alkoivat siis sotilaiden hoidosta.

Sotien ohessa myös valtion suuret rakennustyömaat kokosivat suuria määriä ihmisiä yhteen. 1750-luvun taitteessa Suomenlinnan rakentaminen kokosi noin 6000 rakentajaa Helsingin edustalle. Rakennustyömaan osa-aikaisena lääkärinä toimi Carl Zandt, hoitaen mm. isorokkoa, koleraa, tapaturmia, sukupuolitauteja, hygieenisiä kysymyksiä. Zandtia monet pitävät ensimmäisenä työpaikkalääkärinä. Saimaan kanavan (1840-luvulla) ja rautateiden rakentaminen 1850-luvulta alkaen vaativat myös lääkäripalvelujen järjestämistä.

Rautatielääkäreistä kehittyikin työpaikkalääkäritoiminnan yksi ydinjoukko: vuonna 1910 Suomen yhteensä 523:sta lääkäristä 104 (20 %) toimi pääosin osa-aikaisina rautatielääkäreinä. Rautateillä mm. aloitettiin työterveystarkastukset jo 1880-luvulla ja tehtiin ostopalvelusopimuksia terveyspalvelujen saamiseksi. Rautatielääkäreiden yhdistys täyttää 100 vuotta vuonna 2017 ollen maan vanhin työpaikkalääkäriyhdistys.

Myös tehtaanlääkäritoiminta alkoi 1850-luvulla, alkuun Forssasta. Ensimmäinen päätoiminen tehtaanlääkäri Albert Palmberg aloitti vuonna 1860 Finlaysonilla. Vuosisadan lopulla tehtaanlääkäreitä oli kymmenkunta, ja saman verran oli myös tehtaiden sairaaloita ja sairastupia. Mainittakoon, että ensimmäinen kunnanlääkäri aloitti toimintansa 1880-luvulla.

1940-luku oli merkittävä vuosikymmen työpaikkalääkäritoiminnan kehittymiselle. Silloin perustettiin mm. Työterveyslaitos, Suomen teollisuuslääketieteellinen yhdistys (nykyisin Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry.), työterveyshoitajien yhdistys ja ensimmäinen työterveys ry ja järjestettiin alan ensimmäiset koulutukset.

Kaikkiaan työpaikkalääkäritoiminta ja työterveyshuolto alana kehittyivät rinnan yhteiskunnan, sosiaali-vakuutuksen ja muun terveydenhuollon kehittymisen kanssa. Vuonna 1978 säädettiin Työterveyshuoltolaki. Samassa yhteydessä todettiin, että myös alan erikoislääkäriosaamista tarvitaan kentälle.

Suomen Lääkäriliitto määritteli ensimmäiset valtakunnalliset kriteerit silloisille noin kymmenelle spesialiteetille vuonna 1932. Työterveyshuollon spesialiteetti perustettiin vuonna 1982 ja siirtymäajan jälkeen 6-vuotinen tutkintokoulutus siirtyi kokonaan yliopistojen vastuulle. Koulutus alkoi ensimmäisenä Kuopiossa. Vuonna 1962 aloitettu työlääketieteen spesialiteetti muuttui samalla suppeaksi spesialiteetiksi, ja edelleen 1990-luvulla erityiskoulutukseksi. Näin työterveyshuolto on ”epävirallisesti” Suomen vanhin ja ”virallisesti” yksi nuorimmista lääkärikunnista ja spesialiteeteista.

Kiinnostuneet löytävät lisätietoja teoksesta Jarmo Heikkinen. Uudistuva työterveyslääkäri – hyvän työelämän vaikuttaja. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry. 1946-2016. STLY, 2016.

Höpö, höpö, höpö…


Anja Lapveteläinen, yliopistotutkija


Höpö, höpö, höpö…

.. se on ihan löpö, joka leikistä suuttuu – Pokeloiden Lörpötys-laulua mukaellen. Biisi tuli mieleeni, kun huomasin jo muutama viikko sitten paikallisessa lehdessä tarinaa Tuokio-klubin tämän syksyisestä produktiosta nimellä ’Liikemiehet’. Leikki on klubin tämän vuotisena teemana. Musiikin kovan luokan ammattilaisten luvataan heittäytyvän heille tuntemattomaan ja arvaamattomaan, liikkeen maailmaan, leikin varjolla.  Leikki on tälle ryhmälle kuulemma lähinnä ’luova asenne’, asenne tarttua rohkeasti ja ennakkoluulottomasti uusiin asioihin ja olla pelkäämättä epäonnistumisia. Rohkeutta astua amatöörin saappaisiin.

Miten lähellä tätä hiekkalaatikkoa olemmekaan tieteen maailmassa! Periaatteessahan tuota samaa asennetta houkutellaan esiin joka ikisessä uudessa tutkimusrahoituksen hakukuulutuksessa. Tai uusien koeasetelmien tai menetelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Harmikseni vaan huomaan, että leikkimielisyys on rivitutkijan arjessa aika kaukana. Usein kun ne paineet kohdentuvat oikeassa olemiseen, jonkin hypoteesin oikeaksi todistamisesta rahoitusehtojen suvereeniin täyttämiseen tai vaikkapa kuvien pilkuntarkkaan fiilaamiseen tieteellisten raportointiohjeiden noudattamiseksi.  Herää pahvi! Missä on se ’viattomuus, vapaamielisyys ja keveys ’, jota, koreografi Hanna Brotheruksen sanoin ’kaikki ajattelu ja työnteko vaativat’? Tiedeyhteisö ei voi olla tuosta vaatimuksen ulkopuolella, päinvastoin.

Hanna Brotheruksen mukaan ’kurinalainen leikkiminen on yhtä kuin taide’. Kurinalaisuudella hän viittaa tuossa leikkimiseen vakavilla asioilla. Epäilemättä tuo pätee yhtä hyvin tieteeseen. Siinäpä oiva haaste vaihtaa näkökulmaa: leikki kun vaatii myös irti päästämistä, ennakkoluulotonta roolien kyseenalaistamista ja tasavertaiseksi tulemista. Toivon siis kaikille leikkisää, luovaa asennetta tähän syksyyn!  Jos aiheeseen liittyvälle opintoretkelle mieli, niin Liikemiehet voi nähdä ilmaiseksi 14.9. Kuopiossa Satamankulmassa klo 19 alkaen.

Linkit lehtijuttuun ja tapahtumaan:

Teologi – piru lammasten vaatteessa?


Jussi Kauhanen, Kansanterveystieteen professori 
Juhannuksen alla juotiin yksikön perinteiset kesäkahvit Kuopion kampuksen nurmikolla. Hassut hatut päässä väki saatteli toinen toisensa kesälomille.

Samalla työyhteisömme tuli ehkä rienanneeksi joidenkin tunteita. Kajautettiin nimittäin lopuksi se kirottu suvivirsi.

Omaksi iloksi ja mielenkohotukseksi veisasimme. Sillä toden totta ja kirjaimellisesti taas niityt vihannoivat ja kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Epäilemättä joku lienee uskonut, että piruuttaan teimme sen taas. On tehty melkein joka kesäkuu koko 2000-luvun ajan.

Tapahtuiko tieteen temppelin esipihalla järjen pyhäinhäväistys?

Yliopiston piirissä ajoittain pitävät kovaa ääntä ne, joiden mielestä kaikki teologiaan viittaava saastuttaa tieteenviljelyn. ”Teologiaa ja taikauskoa” vaaditaan ulos yliopistosta.
Kannanotoissa on yhtymäkohtia ortodoksisen kirkon legendaarisen arkkipiispan Paavalin 1980-luvulla esittämiin näkemyksiin. Myös hänen mielestään ainakin ortodoksisen teologian koulutus olisi pitänyt hoitaa omassa seminaarissa kuten ennen aikaan.

Asiantuntijoita kuultuaan valtiovalta aikoinaan päätti ortodoksisen teologian koulutuksen Kuopion pappisseminaarista yliopiston suojiin Joensuuhun. Se on siis pian 30 vuotta ollut osa ”meitä” eli Itä-Suomen yliopistoa, läntinen teologia toki vielä pidempään. Onhan siinä kyljessä vielä sekin seminaari, liturgista koulutusta turvaamassa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Itä-Suomen yliopistolle eli UEFille suorastaan kansalliseksi erityistehtäväksi huolehtia ortodoksisen teologian koulutuksesta. Ainakaan tältä osin teologisen yliopistokoulutuksen kohtaloa ei voi ratkoa UEFin omien hevosmiesten huutoäänestyksessä.
Mikä teologiassa, itäisessä tai läntisessä, on niin pelottavaa, että sitä pitää vastustaa vimmalla ja vihalla?  Onko se todella vaaraksi tieteelle? Voiko se voimassaan kerta kaikkiaan hämärtää ihmisjärjen?

Ainakin Suomen Akatemia katsoo, että teologiassa voidaan kuin voidaankin tehdä huippututkimusta. Akatemia rahoittaa vuoteen 2019 asti huippuyksikköä, jonka kotipaikkana on teologinen tiedekunta Helsingin yliopistossa.

Huippuyksikkö on nimeltään Järki ja uskonnollinen hyväksyminen. Lähes ironisesti huippuyksikössä kysytään, miten uskonnolliset ryhmät ovat hyväksyneet tai tunnustaneet muita yhteiskunnan toimijoita sekä miten uskonnot ovat olleet erilaisissa yhteiskunnissa hyväksyttyjä.

Eräänä huippuyksikön keskeisenä tavoitteena on esittää tutkimukselliset perusteet näkemykselle, jonka mukaan uskonnoilla voisi eroistaan huolimatta olla yhteinen käsitys järkiperäisen keskustelun mahdollisuuksista ja rajoista.

Odotan tuloksia mielenkiinnolla. Arki on joka tapauksessa jo synnyttänyt näkemyksen asiasta.
Mielestäni yliopistojen teologit keskustelevat järkevästi, rakentavasti ja maltillisesti. Teologeissa on tieteen näkökulmasta katsoen aivan erinomaisia tutkijoita, joilla on monitieteellinen työote ja ajatuksen pohjalla vankka kriittisyys.

Toisilla tieteenaloilla käy välillä kateeksi. 

Finnish health system from the perspective of foreign students


Alex Aregbesola, Researcher, Institute of Public Health and Clinical Nutrition

The Finnish health care system is a pleasant surprise to some of the foreign students. Maybe surprise is not the actual word for me, after all Finland is one of the wealthy industrialized countries with robust funds to support an excellent health care service. The super organized “modus operandi”, the sparkling clean hospital environment and baby friendly atmosphere rank among the top highlights of the Finnish health care system for me. However, the system is not without flaws which is where some foreign students have received a “blow” or should I say a shock for a surprise. One student narrated his experience on how long he had to wait for appointment to see a specialist physician. Of course, if it is not an emergency specialist care, then it can be on the queue, so I said. Another student had to wait for months for a surgery which was also not an emergency. But the question remains, should it take so long? My Finnish friends have also expressed some dislike on the long waiting period.

With utmost respect for the first come first serve principle in our society as well as with any other organized society, the long waiting period for a specialist care could be very unpleasant.  It may even undermine the appreciation of the state-of-the-art facilities available. I would like to see our specialist care services delivered not at the speed of light or not faster than Usein bolt in a 100 meter dash, but in a reasonable time that would further show case the numerous high-tech and robotic facilities available all around our hospitals. To wrap up, in my opinion, the emergency health care is flawless and I think as foreign students stay longer in the Finnish society; perhaps they will experience a faster  specialist health care service, if and when the need arises.

Vitsi virtaa vapun alla


Jarmo Heikkinen, kliininen opettaja, työterveyshuolto

Saunan lauteilla viisaus asuu – tai ainakin savolaislähtöiset teekkarit Pena ja Pera siellä istuvat ja iskevät tarinaa. Saunominen lisää vapaata asosisaatiota, äh, assoossisaatiota, assim.. no, siis leukojen liikkuvuutta.

Pena: ”Oletko Sinä siitä YT-toiminnasta perillä, mitä se oikeasti on?” ”Joo, se on Yrjöt Teille –toimintaa, jota työpaikoilla on innostuttu harrastamaan”. ”No jopas on, kaikenlaisia villityksiä, luulisi niillä töitäkin olevan! Moisessa hommassa joutuu helposti huonoon kuntoon ja happeen; yrjöily on paha tauti”.  ”Joo, näin on. Taitaisi olla parasta laittaa moiset yt-miehet ja naiset muualle…” ”Joo, hyvä idea, laitetaan ne Vinkustaniaan konsulteiksi, viisaus lisääntyy niin siellä kuin täälläkin!”

Pera: ”Vinkustanista tuli mieleen, kaukanakohan se Afrikka on, tiedätkö?”  ”Ei se kovin kaukana voi olla. Joka aamu näen afrikkalaisia polkevan yliopistolle töihin ja iltapäivällä takaisin”. ”Entä onko Sinulle pönttökisa tuttu? – Suomessa on tavoitteena miljoona rekisteröityä pönttöä”. ”Luulisi olevan helppoa, listataan vain sote-asiantuntijat yhteen tiedostoon”.

”Kirkastuvaa se Mettekin lupasi, sanoi pontikankeittäjä”. ”Ja se on muuten hyvä ja kannatettava ammatti se pontikankeittäjän ammatti: hallituskin suosii pienyrittämistä, asiakaslähtöisyyttä, ja homma on tekijälleen terveellistä: ulkoilmassa, metsän siimeksessä, hyötyliikuntaa, lähituotantoa kotimaisista raaka-aineista. Paitsi vappuna, silloin pitää ulkomainen rusina lisätä Poikaan”. ”Ja etiketin kylkeen, että sisältää humalaa ja fytanyylipellianiliinion lähteet”. ”Tiesitkös, mikä on italian rakastetuin linturuoka ja samalla tälle juomalle sopiva pari?” ”No, tietenkin Pon tikka –lautanen”. ”Miten se on mahdollista, kun tikka on Masalla? Ja moni on kyllä sitä mieltä, että vappuna sieniruoka, naitatti-lautanen on paras!”

Pera: ”Miten muuten sinä juhlit vappua?” ”No, ainakin munkkia tekisi mieli”. ”Nythän sinä puhut kuin entinen nunna”. ”No joo, tai ainakin pää pitäisi saada tyhjättyä… Otettaisko pontikkaa porukalla enemmän kuin pää ja maha sietää ja mentäis sitten aamulla johtajan postilaatikolle jatkamaan niitä YT-neuvotteluja?”

Hähhähhähähhää!

Pena: ”Mutta oikeasti on hyvä, että ihmiset ovat ja saavat olla vihaisia ja ilmaista mielipiteensä”. ”Joo, onhan se ihan eri asia nykyään kuin ennen, kun vappumarssin osallistujia ammuttiin Heinätorilla tai pantiin vankilaan. Nykyään vappumarssiin osallistuvat niin työmiehet kuin herratkin”. ”Ja sitten taas neuvotellaan!”

Hähhähhähhähhähähhää!

Pera: ”Mutta palataanpas ajankohtaisiin talousaiheisiin. Nordealla menee nyt kovin huonosti, miten ilahduttaisit tai kiittäisit pitkäaikaisena asiakkaana pankkiasi?” Pena risti kätensä: ”Kiitos Nordealle opintolainasta, autolainasta ja asuntolainasta, jotka auttoivat minua selviämään elämässä. En tiedä pystynkö ikinä maksamaan teille takaisin.” ”Tuossa on kyllä tuntemattoman lentävän mietelauseen, uforismin ainesta! – Paneman nämä sanat visusti mieleen!”

Pena: ”Oletkos muuten havainnut vielä mitään kevään merkkejä?”  ”Joo, eläimistö virkistyy, mm. ilolinnut ja hämyhäkeistä häntäheikit ovat alkaneet parveilemaan”. ”Johtuukohan se samasta syystä kuin se, että naiset panostavat enemmän ulkonäköönsä kuin älyynsä?” ”Mikäs se syy on?” ”Miehet ovat pääsääntöisesti tyhmiä, mutteivat sokeita”. ”Joo, tietysti, mutta tiesitkös, että madotkin voivat olla huononäköisiä?” ”En, miten niin?” ”Kuulin, kun mato sanoi toiselle madolle viime vappuna, että ´Katso”, nuo harrastaa ryhmäseksiä´. Toinen vastasi: ´Höh, hanki silmälasit – nehän on tippaleipiä´.”

Hauskaa Vappua!

Mietteitä laihduttamisesta



Anna-Maria Keränen, yliopiston lehtori

Huhtikuu on jo pyörähtänyt hyvin alkuun. Aurinko alkaa lämmittää ja mieli lentää kesään. Kesä ja lämpö ovat olleet esillä naisten- ja iltapäivälehtien otsikoissa jo tammikuusta alkaen. Niiden viesti on ollut sama kuin edellisinäkin vuosina – laihduta NYT itsesi! Ole upea kesällä! Tarjolla on erilaisia dieettejä ja treenejä, mietiskelyä ja psyykkausta. Nopeaa tietä laihtumiseen tarjoavat dieetit perustuvat usein tiukkaan ruokavalioon ja treenaamiseen ja paino voi pudota nopeastikin niin kauan kuin tiukkuutta jaksaa noudattaa. Kun ei enää jaksa, palataan entisiin tapoihin ja paino nousee helposti takaisin.

Vaikka lihavuus on riskitekijä usealle sairaudelle ja meillä suomalaisilla olisi tarvetta elämäntapojen tarkasteluun, niin terveydentilamme kohentumiseen riittäisi niinkin maltillinen kuin 5-10 % pysyvä painonpudotus. Tiukat dieetit eivät johda toivottuun lopputulokseen, eli pysyvään muutokseen.

Teoriassa laihtuminen toteutuu kun kuluttaa enemmän energiaa kuin mitä sitä saa. Pysyvää laihtumista ja terveyttä tukee parhaiten pienin muutoksin toteutettu riittävästi kuitua ja hyvänlaatuista hiilihydraattia, sopivasti hyvänlaatuista rasvaa ja riittävästi proteiineja sisältävä ruokavalio. Näiden lisäksi ateriarytmillä ja annoskoolla on tärkeä merkitys laihtumisen onnistumisessa.  Monipuolinen ruokavalio on helpointa koostaa lautasmallin avulla, jota voi soveltaa myös eväisiin ja välipaloihin. Ruokavaliomuutosten lisäksi liikunnalla on merkitystä laihtumisessa. Laihduttavaksi liikunnaksi suositellaan 45-60 minuutin kohtuullisella kuormituksella toteutuvaa päivittäistä kestävyysliikuntaa.

Näiden faktojen perusteella laihtumisen pitäisi olla helppoa – ihan kuten lehdet väittää. Käytännössä kuitenkin jokainen, joka on painoaan yrittänyt pudottaa, tietää, että se ei ole näin yksinkertaista. Varsinkin pysyvä muutos on vaikeaa ja joka tammikuu joudutaan miettimään, että taasko pitäisi ponnistella itsensä rantakuntoon.

Mistä laihtumisen ongelmallisuus voi johtua? Rock-yhtye Sielun Veljet lauloi joskus että ”Mullon aina nälkä ja koko ajan jano”. Tämä on fysiologisesti mahdotonta, mutta tähän iskevään kertosäkeeseen moni kykenee samaistumaan. Miksi?

Siksi, että syömistämme ohjaavat muutkin tekijät kuin elimistömme fysiologia tai tieto ravitsemuksesta. Tällaisia ovat tilannetekijät, tunteet ja ajatukset. Tilannetekijöitä ovat esimerkiksi seura, kauppareissu ja työpaikan kahvipöytä. Tunteista syömistämme ohjaavat erityisesti negatiiviset tunteet kuten suru, viha ja kiukku, mutta myös ilahtuminen voi johtaa syömiseen. Syömistä ohjaavista ajatuksista esimerkkejä ovat mieliteko-ajatukset, syömiseen houkuttavat ajatukset sekä onnistumiseen tai epäonnistumiseen liittyvät uskomukset.

Meillä kaikilla esiintyy tunnesyömistä kun lohdutamme itseämme vastoinkäymisen yhteydessä suklaapatukalla tai juhlimme iloista tapahtumaa herkuttelemalla. Kukapa ei myöskään olisi joskus ostanut mainoksen vaikutuksesta jotain syötävää, mitä ei ollut etukäteen suunnitellut. Mutta jos syömisestä tulee toistuva tunteiden käsittelykeino tai ulkoiset ärsykkeet johtavat toistuvaan herkutteluun, ne voivat olla lihavuuden osatekijöitä Toisaalta liiallinen hillintä voi pahimmillaan tarkoittaa anorektista syömiskäyttäytymistä. Pysyvän laihtumisen saavuttamiseksi muutosta tarvitaankin yleensä myös syömisen, tunteiden ja ajattelun välisiin yhteyksiin. Ruokavalion toteuttamiseen tarvitaan joustavuutta ja sopeutuvuutta monenlaisiin tilanteisiin tiukan rajoittamisen sijaan.

Syömisen, tunteiden ja ajattelun välisiä yhteyksiä on siis jonkin verran tutkittu, mutta vielä on paljon mitä ei tiedetä. Tarkkaan ei myöskään tunneta ohjausmenetelmiä, joilla näiden syömiskäyttäytymisen osatekijöiden yhteyksien suotuisia muutoksia pystytään edesauttamaan. Syömiskäyttäytymisen osatekijöiden tutkiminen osana laihdutusprosessia onkin mielestäni tärkeää ja laihdutusohjauksen kehittämiseen tulisi terveydenhuollossa panostaa nykyistä enemmän. Onhan laihduttaminen lääketieteellinen hoitotoimenpide, johon pitäisi pystyä saamaan tutkittua ja tehokasta tukea terveydenhuollosta silloin kun siihen on tarve. … että ei tarvitsisi tukeutua lehtiotsikoiden lietsomaan epätodelliseen laihdutushömppään.

Upeana olemiseen ja kesästä nauttimiseen ei tarvita laihduttamista.

Aurinkoista kevättä ja lämmintä kesää kaikille!

Liikkumaan muttei kaatumaan


Tiina Laatikainen, terveyden edistämisen professori
Hiihtolomani vietin poikani kanssa Alpeilla alamäkeä laskien. Matkaopas kertoi, että tämän kauden jokaisella viikolla hän on vieraillut vähintään yhden asiakkaan kanssa Torinon sairaalassa erilaisten kaatumisvammojen, pääasiassa murtumien takia. Meidän lomaviikkomme olikin erityinen, kun yhtään murtumaa ei syntynyt. Pari muunlaista polvivammaa kylläkin.

Toki tiesin, että urheillessa sattuu ja että toiset lajit ovat vielä tapaturma-alttiimpia kuin toiset, mutta silti vammautumisen yleisyys hieman yllätti.

Kaatumiset kaikkiaan ovat yleisin sairaalahoitojaksojen ja erityisesti lonkkamurtumien ja aivovammojen syy. Kaatumiset ja putoamiset ovat myös yleisimpiä tapaturmaisen kuoleman syitä. Kaatujat tunnetaan myös ensiapujen asiakkaina. Kaatumiset aiheuttavat yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia.

Kaatumisia tapahtuu tietysti eri syistä, mutta niitä tapahtuu sekä nuorille että vanhemmille. Ikääntyneillä kaatumiset ovat hyvin tavallisia ja johtavat helposti pitkiinkin sairaalahoitoihin. Vähintään kerran vuodessa kaatuu joka kolmas yli 65 –vuotias. Ikääntyneiden kaatumisista suurin osa sattuu kodissa tai sen läheisyydessä, aivan arkiaskareissa. Nuorempien kaatumiset liittyvät useammin urheiluun, katujen liukkauteen ja myös alkoholinkäyttöön.

Onpa kaatumisen syy mikä tahansa ja kaatuja kuka tahansa, voivat seuraukset olla moninaisia. Pienistä kolhuista hyvinkin vakaviin vammoihin. Aika usein jotain seuraamuksia kuitenkin syntyy.
Kaatumisvaraa lisääviä tekijöitä voidaan tunnistaa ja aika moniin niistä jopa vaikuttaa. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää riskiä. Lääkityksiin ja alkoholinkäyttöön on syytä kiinnittää huomiota. Ikääntyneille on tarjolla monia apuvälineitä kaatumisten ja niistä aiheutuvien vammojen ehkäisemiseksi. Katujen kunnossapito vähentää liukkauden aiheuttamia kaatumisia.

Olemmeko ottaneet kaatumisasian Suomessa tarpeeksi vakavasti? Kyllä ja ei. Suomessa on kehitetty ja otettu käyttöön hyviä menetelmiä kaatumisvaaran arvioimiseksi. Tällä hetkellä monilla alueilla on meneillään kehitystyötä ammattilaisten osaamisen kehittämiseksi ja työkalujen käyttöön ottamiseksi. Katujen kunnossapitoonkin Suomessa pääasiallisesti panostetaan.

Mutta entäs jokainen meistä itse? Muistammeko kaatumisvaaran ja osaammeko siihen varautua? Valitettavan paljon näkee edelleenkin pyöräilijöitä ja laskettelijoita ilman kypärää sekä rullaluistelijoita ja muiden urheilulajien harrastajia ilman asianmukaisia suojuksia. Itsekin tulee ajoittain kaikenlaisilla jalkineilla kaduilla liukasteltua.  

Nyt kun kevätaurinko alkaa pian lämmittää ja yöpakkaset saavat aikaan ihania hankiaisia, mutta myös liukkaita katuja, muistammehan kaikki turvallisesti liikkumisen? Reippaasti liikkeelle, mutta asianmukaisin jalkinein ja varustein.

HEI-ICI hankkeen loppumetreillä


Arja Erkkilä, yliopistonlehtori, kansanterveystiede
HEI-ICI hankkeemme Egyptin, Kenian ja Tansanian partneriyliopistojen ja Karelia ammattikorkeakoulun kanssa on loppuraporttia vaille valmis. Suuren urheilusuorituksen jälkeen kysytään tuntemuksista ja se sopii myös tähän tilanteeseen.

Hanke on ollut pitkä, kaksi eri rahoituskautta tekee yhteensä viisi vuotta. Viiteen vuoteen mahtuu paljon. Alussa aikaa meni tutustumiseen. Tutustumisvaihe näkyi hyvin vaikka hankkeen Training of trainees ohjelmassa. Kustakin partnerimaasta, Egyptistä, Keniasta ja Tansaniasta oli kaksi koulutettavaa. Aluksi kunkin maan edustajat kulkivat tiiviisti yhdessä ja vasta hankkeen edetessä kommunikointi toisten kanssa vapautui. Kirjaimellisesti jäätä rikottiin, kun koulutettavat kävivät Pielisellä pilkillä Karelia AMK:n vierailun yhteydessä.

Ravitsemustieteilijänä olen myös tarkkaillut ja oppinut toisten kulttuurista ruokaan liittyviä tapoja seuraamalla. Egyptissä painetaan pitkä päivä mehulla ja kekseillä ja auringon laskettua tulee varsinainen pitopöytä monine ruokalajeineen, on grillattua lihaa, kasvislisäkkeitä, hummusta, riisiä sisältäviä ruokia, jogurttikastikkeita ja monenlaisia ruokia, joiden nimiä en enää muista. Mutta herkullista oli ja kotiin viemisiksi taateleita. Tansaniassa yliopistolla ruokailu alkoi niin että kaikki menivät jonossa pesemään kätensä. Tämä olikin tarpeen sillä lounaalla tarjottiin paistettua tilapia-kalaa ruotoineen päineen ja veitsellä ja haarukalla kuivaksi paistettu kala oli hankala perata. Tansaniasta ostettu kahvi vei vielä kotona ajatukset Afrikan auringon lämpöön. Kenian partneriyliopiston kampusruokalassa tarjottiin kasvisruokaa kolme kertaa päivässä seitsemännen päivän adventistien tapaan. Ja suomalaiselle hyvin olennainen tieto sinne mennessä oli, että omat murukahvit mukaan, jos kahvihampaan kolotus on sietämätön. Vastaavasti täällä tutustutin partnereita suomalaisuuteen kokkaamalla perusruokaa, uunilohta ja perunoita, ja hyvin teki kauppansa.

Hankkeen aikana on myös mietitty turvallisuutta ja luettu ulkoasiainministeriön matkustustiedotteita tarkkaan. Egyptissä kuohui ja Keniassa oli terroristi-iskuja. Joitain muutoksia toimintoihin ja kokouksiin tehtiinkin turvallisuussyistä. Vierailuilla liikenne oli kuitenkin se, joka toi oman pelkokertoimensa ja erityisesti Kairo on jäänyt mieleen. Automatkan alussa jo jännitti, jos et löytänyt turvavyötä. Kävi myös niin, että edes kairolainen kollega ei uskaltanut ylittää katua kävellen hotellini edustalla. Siinä oli noin kaksi-kolme kaistaa suuntaansa, mutta ei missään suojatietä ja autoilla vauhtia sen minkä kulkee, jos ei ole ruuhka edessä. Varhaisaamun tunteina leveistä bulevardikaduista tuli kuin moottoriteitä ja matka lentokentälle sujui yhdessä hujauksessa.

Hauskojen ruokahetkien ja sosiaalisten aktiviteettien lisäksi, hankkeessa vaadittiin paljon sitkeyttä ja kovaa työtä. Meille kuittien kerääminen ja skannaaminen on tuttua puuhaa, mutta samaan pääseminen afrikkalaisten kanssa vaati moninkertaisen työn. Kurssin suunnitteleminen yhteistyössä vei myös suunniteltua pidempään, mutta niin vain niitäkin valmistui. Hankkeessa koulutetut edistivät uusien opetusmenetelmien ja käytäntöjen jalkauttamista omissa kotiyliopistoissaan. Saavutuksista ja tuloksista voi lukea lisää julkaisussamme http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2022-5.

Ja vielä yksi säätieto partnerimaista. Vuoden 2014 vierailulla sekä Egyptin että Kenian kollegat näyttivät puhelimistaan kuvia kuinka heilläkin oli ollut takapihalla hippunen lunta.  

Yönä uuden vuoden, yönä uuden vuoden…

Atte von Wright, professori, kliininen ravitsemustiede

Ruotsalainen runoilija Oscar Levertin sovitti runoksi vanhan kansanuskomuksen pyhästä Tapanista, Staffanista, joka uuden vuoden yönä juottaa viittä hevostaan elämänveden lähteellä. Osansa saavat rakkauden hevonen, onnen hevonen, puutteen hevonen, surun hevonen ja vieläpä lopuksi kuoleman hevonenkin. Runon loppusäkeet kuuluvat:

ylhäisestä taivaastas
auta Jeesus, armias,
yönä uuden vuoden, yönä uuden vuoden

Levertinin aikana ihmisillä oli pahimpinakin aikoina voimana loppusäkeissä ilmaistu usko Kaitselmukseen. Nykyään tämä ei ole kovinkaan yleistä eikä muodikasta. Silti uusi vuosi merkitsee taitekohtaa, jossa haetaan jotakin varmuutta tuntemattoman tulevaisuuden varalle. Erilaisia, enemmän tai vähemmän vakavia ennusteitahan vuodelle 2016 ovat tiedotusvälineet pullollaan.

Kun ajatellaan kulunutta vuotta, niin harvapa lienee ollut niin kaukonäköinen ja tarkka, että olisi voinut ennustaa sen dramatiikan vuoden 2014 loppupäivinä. Olemme saaneet nähdä ja kokea Suomessakin asioita, joita olisi ollut vaikea uskoa mahdollisiksi vielä muutama vuosi sitten. Polttopulloja ja kiviä on lennellyt, nettikeskusteluissa outo, primitiivinen raivo ja uhkailu ovatkin sanan- ja ilmaisunvapautta ja rikkaiden ja köyhien maailmat jopa tasa-arvoisessa Suomessa ovat tutkimusten mukaan kuin valovuosien päässä toisistaan.

Yliopistomaailma on puolestaan seurannut ihmeissään uuden hallituksen politiikkaa, jossa tutkimuksesta ja opetuksesta leikkaaminen on osa selviytymisstrategiaa – jopa vastoin hallituksessa istuvien puolueiden etukäteen antamia lupauksia. Oma yliopistommekin on tämän johdosta joutunut taas kerran yt-neuvotteluihin. Tämä ei varmaan ole ollut vastuullisen johdon tahto eikä tarkoitus, mutta on ymmärrettävää, että se saa osansa epävarmuudessa elävän henkilöstön pahan mielen ilmauksista.

Yksi tilanteen uhreista on helposti solidaarisuus. Olosuhteet houkuttelevat eri yliopistojen ”kaiken maailman dosentteja” julkisiin irtiottoihin, joissa ongelmien ratkaisuiksi esitetään leikkausten kohdistamista siihen naapuriyliopistoon, laitokseen tai tiedekuntaan, jonka toimintoja omasta vinkkelistä tai maailmankuvasta katsoen ei ymmärretä tai pidetä tarpeellisina. 

Vuodenvaihde on kuitenkin toivon aikaa. Pessimismiin vaipuminen merkitsee jäämistä tuleen makaamaan. Ihmisten aiheuttamat ongelmat ovat ihmisten ratkaistavissa. Niin maailmanlaajuiset, paikalliset kuin henkilökohtaiset haasteet on kohdattava, niistä selvittävä tai niiden haitat minimoitava.

Maailma ei varmaan koskaan tule täydelliseksi, mutta silti olemme kaikista takapakeista huolimatta menneet huimasti eteenpäin oman, vielä suhteellisen lyhyen elinaikani kuluessa. Sama pätee Suomeen. Tästäkin noustaan, toivottavasti nöyrempinä, suvaitsevaisempina, viisaampina ja yhteistyökykyisempinä kuin loputtomaan nousukauteen uskoessamme.

Myös yliopistomme selviytyy, kolhuja kärsineenä, mutta terästäytyneenä. Vaikka henkilöstön sitoutuminen on koetuksella, niin tiedeyhteisön tutkimisen intohimo ei sorru sortamallakaan. Tässä suhteessa se muistuttaa taiteellista luomisen pakkoa. Tämä on se aineeton voimavara, johon yliopistomaailma voi pahimpinakin aikoina turvata.

Liika sitoutuminen on kuitenkin vaarallista. Ajattelen niitä yliopistojen hienoja työntekijöitä, joiden työsuhde loppuu. He ovat tehneet parhaansa, monet joustaen ja uhrautuen. Se ei silti ole riittänyt. Työnantaja, jolle he antoivat kaikkensa, pettääkin luottamuksen. Petetyksi tulemisen tunne voi olla vielä pahempaa kuin väistämättömät taloudelliset menetykset. Näille ihmisille kaikki kiitokset, hyvän jatkon toivotukset ja valittelut tilanteesta kaikuvat tyhjinä ja jopa irvokkaina fraaseina. Vaikka omatkin sanani ovat aivan yhtä onttoja, en voi kuin toivoa heille yliopiston ulkopuolisen elämän löytymistä. Sitä todella on olemassa!

Ja pian eläköityvänä ja isoisänä aivan uuden maailman löytäneenä neuvon nuorempia. Etsikää ajoissa se elämä yliopiston ulkopuolella! Suhtautukaa yliopistoon kuin mihin tahansa työnantajaan, sillä yliopistokin suhtautuu teihin vain työntekijöinä!  Tehkää Solen edellyttämät tunnit tunnollisesti ja sitoutuen, tutkimuksenne innolla ja palolla, mutta muistakaa, ettei satoja julkaisujanne lue muutaman vuosikymmenen kuluttua todennäköisesti kukaan. Sen sijaan aikuiset lapsenne saattavat muistaa, ettei heidän isällään tai äidillään ollut heille aikaa, kun sitä olisi tarvittu. Puolisonne saattaa riutua parhaillaankin siihen yksinäisyyteen, jota hän mielestään ei ollut valinnut teidät valitessaan. Mitä tulee harrastuksiin, niin älkää niidenkään suhteen eläkö ”sitten kun” vaan ”nyt” elämää. Yliopisto voi teidät hylätä, läheisenne eivät, jos olette oikein eläneet.

Hyvää Uutta Vuotta

Joulublogi: Niillä rajoilla


Jussi Kauhanen, professori, kansanterveystiede

Noin kerran kuussa tulee piipahdettua UEFin naapurikampuksella, useimmiten Joensuussa ja joskus harvemmin Savonlinnassa. Joka ikinen kerta ajaudun aivan niille rajoille.

Joensuuhun mennessä vastassa on suorastaan eeppinen rajalinja. Kuopiosta lähtiessä olen vielä Tukholman miehiä, mutta Ohtaansalmella siirryn yhtäkkiä Moskovan valtapiiriin.

Maantiekyltti ja kivipysti Ruotsin puoleisella rannalla muistuttavat Täyssinän rajasta. Siinä on nähtävissä Euroopan ikivanha jakolinja, joka ulottuu Välimereltä Jäämerelle ja joka kerran polveili tätä kautta.  Kuopiosta katsoen edessä on Aasia tai ainakin itä.  Kyyristyn ohjauspyörän takana. Minulta jäävät näkemättä mahdolliset aidat, vartiopisteet ja maamaaliin tähdätyt 12,7 kaliiperin ilmatorjuntakonekiväärit.

Matka Säämingin vanhaan kirkkopitäjään Savonlinnan seudulle on ehkä vieläkin dramaattisempi. Tie kiemurtelee suoraan keskiaikaisen Pähkinäsaaren rajan linnoitukseen. Se on sijainnut aivan keskellä äärimmäisen kiistanalaista rajaseutua.

UEF elää kirjaimellisesti rajojen keskellä, vaikka vaikeaa on tavallisen UEF-miehen hahmottaa, mikä tässä oikein on itää, mikä länttä. Mutta historiaa vilkaistessa voin uskoa, että mikäli olisin elänyt täällä 1400-1700-luvuilla, olisin joka tapauksessa lähtenyt etsimään turvapaikkaa muualta.

Otetaan helpompi kohde. Ovatko Syyria ja Irak itää? Useimpien suomalaisten mielestä vastaus on itsestään selvä. Syytä on kuitenkin muistaa, että mainitut maat ovat Lähi-itää. Nimensä mukaan ne ovat lähellä meitä, siis Eurooppaa.

Eurooppalaisen kulttuurin syväjuuret ovat siellä, vaikka Euroopan suurvallat alkoivat jossain vaiheessa pitää seutua alusmainaan. Englanti ja Ranska piirsivät erämaan hiekkaan suoran näkymättömän rajaviivan lähes sata vuotta sitten. Syyria oli Ranskan, Irak Englannin.

Mutta missä kulkevat rajat siellä nyt? Katsokaa tilannekarttoja ja yrittäkää hahmottaa, missä tarkkaan ottaen sijaitsee tällä hetkellä Syyria? Ainakin yksitoista miljoonaa syyrialaista on paennut kodeistaan. Useimmat heistä elävät tosi kurjissa oloissa joko aiempien rajojen sisäpuolella tai lähimaissa kuten Turkissa ja Libanonissa.

Pakolaiskriisin aikana Syyria, Irak ja eräät muut idän maat ovat tulleet lähelle myös meitä suomalaisia. Siellä asuneita ihmisiä on ilmestynyt naapurustoomme Paiholaan, Leväselle, Tarinaan, Suonenjoelle ja mitä näitä paikkoja onkaan.

Saksaan turvapaikanhakijoita on tämän vuoden mittaan saapunut yli miljoona, Ruotsiin parisataatuhatta.  Suomeen heitä on tullut paljon vähemmän, hieman yli 30.000, mutta sekin on monelle aivan liikaa. Muuan kansanedustaja tiivisti juuri asian eduskunnassa:” Minareettien möly tulee Suomeenkin, jos emme nyt pane hanttiin”. (T. Hakkarainen, 18.12.2015).

Toisaalta, ottihan sekin aikansa ennen kuin siirtokarjalaisten ”ortodoksiseen mölyyn” totuttiin Suomessa sotien jälkeen.

Pakolaisvirtojen hillitsemiseksi eräät Euroopan maat ryhtyivät loppuvuodesta vahvistamaan rajojaan maanosan sisällä. The New Scientist lehti julkaisi joulukuussa 2015 mielenkiintoisen jutun kiristyneen rajakontrollin viattomista uhreista. Niihin kuuluu monta eläinlajia.

Eräiden Balkanin maiden aidattua rajojaan on isoja peuralaumoja jäänyt jumiin kesälaitumilleen vuoristoon. Talven tultua uhkaavat nääntyä siellä lumeen ja ravinnonpuutteeseen. Äärimmäisen uhanalainen ilves on tottunut kuljeskelemaan vapaasti Kroatian ja Slovenian välillä, mutta nyt sen vaelluspolut katkeavat teräsaitaan ja piikkilankakeriin. Sen lisääntyminen on todellisessa vaarassa. Sama tilanne on alueen susilla ja karhuilla, jotka nekin ovat tottuneet laajaan reviiriin kaakkoisessa Euroopassa.
                                                          X X X

Tuhansien vaellettujen kilometrien jälkeen olo suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ei ole kaksista. Turvapaikanhakijan elämää leimaa joutilaisuus, suunnaton epävarmuus, vieras kylmä ympäristö ja tämä hakkaraishenki siihen päälle. Turvapaikkapäätöksen saaminen kestää kuukausia ja se voi olla kielteinen. Mahdollinen perheen tulo Suomeen on suotuisassakin tapauksessa vasta vuosien päässä. 

Voiko joku oikeasti kadehtia turvapaikanhakijoita?

Iso osa tänä vuonna Suomesta turvapaikkaa hakeneista onkin suunnannut katseensa takaisin kotimaahansa. Monelle heistä se voi olla oikea ratkaisu.

Mutta on valtava määrä heitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toivoa parasta Suomessa tai jossain muussa Euroopan maassa. Onko heille sijaa majatalossa?