Keventäjä


Anja Lapveteläinen, yliopistotutkija

Se tuli vähän yllättäen. Päätös vähentää työaika 60 prosenttiin ja ryhtyä osa-aikaeläkeläiseksi. Miten työorientoitunut yliopistotutkija tähän taipuu? Osaako hellittää, pystyykö delegoimaan, mitä sijalle? Siitä muutama sana puolen vuoden kokemuksella.

Kaksi-kolme ensimmäistä viikkoa kului pelkässä auvossa: voiko olla totta, että viikossa on jo enemmän vapaa- kuin työpäiviä? Ja sunnuntai-illankin voi vielä fiilistellä omassa rauhassa ilman takaraivossa viriävää tietoisuutta maanantaiaamun työhön paluusta. Mahtavaa! Sitten alkoivat opetuskiireet ja keventäjä huomaa olevansa vähän jatkuvasti huonolla tuulella. Hommia vaan on, ja on, ja on, ja vieläkin on. On joustettava, ja luotettava siihen, että pitämättömät vapaat tulevat nautituiksi keväämmällä. Osa vapaista tulikin kompensoiduiksi, osa jäi odottamaan aikaa parempaa. Syksy alkaa lujalla päätöksellä pysyä jatkossa 60 %:n ruodussa, tulipa eteen sitten mitä tahansa.

Ulkopuolinen saattaa ihmetellä, että mikäs ongelma tuo nyt on? 60 % työaikainen antaa 60 % työpanoksen ja sillä siisti. Teoriassa kyllä. Käytännössä muutos myllertää keventäjän ja lähipiirin arkea monellakin tapaa. Kevennystä ei luonnollisestikaan voi tehdä yksin. Nyt jos koskaan työtehtävien ja vastuiden järkevä rajaaminen on otettava tosissaan. Tämä on minun tapauksessani konkretisoitunut kahtena rakentavassa hengessä käytynä keskustelutilaisuutena ja tsekkauspisteenä esimiehen, projektijohtajien ja työsuojeluvaltuutetun kanssa. Ilman tätä tukea keventäminen ei olisi edes mahdollista. Näin on saatu raamit, niissä pysyminen vaatii työpäiviä venyttämään tottuneelta tutkijayhteisöltä jatkuvaa valppautta.
 
Nyt on siis vihdoin osattava sanoa EI monelle asialle. On huojentavaa jättäytyä vähitellen impulsiivisen ja osin raastavan projektielämän taustajoukkoihin. Mutta – myönnettäköön – samalla on opittava sietämään myös ulkopuolisuutta, kun keventäjä ei luonnollisestikaan pysy kartalla uusien projektiaihioiden kehittelyssä. Poissaololla ratkaisevasta palaverista on omat seurauksensa, joten taas tarvitaan rajaamisen taitoja, hermoja, itsetuntoakin. Monisäikeinen on myös se prosessi, millä hyvästelee omaan ydinosaamiseensa liittyviä opetustehtäviä.  Mitä muutos tarkoittaa oman ammatti-identiteetin kannalta? Miten turvaan sujuvan viestikapulan vaihdon? Vai tarvitseeko keventäjän tuota edes pohtia?
 
Ja lopulta, mille kaikelle sanon KYLLÄ? Haa – ihana kysymys! Mikä on se minun omin juttuni? Asia tai tekeminen, jossa työ ja huvi kulkevat käsi kädessä.  Huomaan syventyväni kaupunginkirjastossa mielenkiintoisen kirjan ääreen niin, että havahdun vasta sulkemiskuulutuksiin. Selaan villisti ties vaikka minkä alojen avoimia opetusohjelmia: mitä kaikkea onkaan nykyään tarjolla! Suotaisiinko minulle vielä kerran lumoutumisen lahja uuden oppimisen äärellä? Yksi selkeimmistä päätöksistä on, että aivan ensiksi opettelen lepäämään. Keventäjähän voisi ottaa lepäämisen tärkeimmäksi harrastuksekseen. Jo tämä ajatus antaa uuden näkökulman myös tavalliseen työarkeen. Ja herättää pohdintoja, miten tärkeää on rikkoa rutiineja, vaihtaa näkökulmaa ja löytää uusia matkakumppaneita. Ehkä vain sitä kautta pystyy uudistamaan myös omaa osaamistaan, tai tuomaan puuttuvan palan toisen alan osaamiskentälle.

Olen lähellä sitä ikäryhmää, jossa yksilölliset erot ovat todella huimat. Siksi tämä keventäjän tarina on kuvaus vain yhdestä valinnasta – jokaisen on itse räätälöitävä oma tapansa luopumisen prosessille. Olen kiitollinen, että hitaana ihmisenä olen näin saanut mahdollisuuden valmistautua uuden alkuun pitemmällä aikavälillä.
Matkaa valaiskoon Suzuki Roshin toteamus “In the beginner’s mind there are many possibilities, but in the expert’s there are few”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *