Joulublogi: Niillä rajoilla


Jussi Kauhanen, professori, kansanterveystiede

Noin kerran kuussa tulee piipahdettua UEFin naapurikampuksella, useimmiten Joensuussa ja joskus harvemmin Savonlinnassa. Joka ikinen kerta ajaudun aivan niille rajoille.

Joensuuhun mennessä vastassa on suorastaan eeppinen rajalinja. Kuopiosta lähtiessä olen vielä Tukholman miehiä, mutta Ohtaansalmella siirryn yhtäkkiä Moskovan valtapiiriin.

Maantiekyltti ja kivipysti Ruotsin puoleisella rannalla muistuttavat Täyssinän rajasta. Siinä on nähtävissä Euroopan ikivanha jakolinja, joka ulottuu Välimereltä Jäämerelle ja joka kerran polveili tätä kautta.  Kuopiosta katsoen edessä on Aasia tai ainakin itä.  Kyyristyn ohjauspyörän takana. Minulta jäävät näkemättä mahdolliset aidat, vartiopisteet ja maamaaliin tähdätyt 12,7 kaliiperin ilmatorjuntakonekiväärit.

Matka Säämingin vanhaan kirkkopitäjään Savonlinnan seudulle on ehkä vieläkin dramaattisempi. Tie kiemurtelee suoraan keskiaikaisen Pähkinäsaaren rajan linnoitukseen. Se on sijainnut aivan keskellä äärimmäisen kiistanalaista rajaseutua.

UEF elää kirjaimellisesti rajojen keskellä, vaikka vaikeaa on tavallisen UEF-miehen hahmottaa, mikä tässä oikein on itää, mikä länttä. Mutta historiaa vilkaistessa voin uskoa, että mikäli olisin elänyt täällä 1400-1700-luvuilla, olisin joka tapauksessa lähtenyt etsimään turvapaikkaa muualta.

Otetaan helpompi kohde. Ovatko Syyria ja Irak itää? Useimpien suomalaisten mielestä vastaus on itsestään selvä. Syytä on kuitenkin muistaa, että mainitut maat ovat Lähi-itää. Nimensä mukaan ne ovat lähellä meitä, siis Eurooppaa.

Eurooppalaisen kulttuurin syväjuuret ovat siellä, vaikka Euroopan suurvallat alkoivat jossain vaiheessa pitää seutua alusmainaan. Englanti ja Ranska piirsivät erämaan hiekkaan suoran näkymättömän rajaviivan lähes sata vuotta sitten. Syyria oli Ranskan, Irak Englannin.

Mutta missä kulkevat rajat siellä nyt? Katsokaa tilannekarttoja ja yrittäkää hahmottaa, missä tarkkaan ottaen sijaitsee tällä hetkellä Syyria? Ainakin yksitoista miljoonaa syyrialaista on paennut kodeistaan. Useimmat heistä elävät tosi kurjissa oloissa joko aiempien rajojen sisäpuolella tai lähimaissa kuten Turkissa ja Libanonissa.

Pakolaiskriisin aikana Syyria, Irak ja eräät muut idän maat ovat tulleet lähelle myös meitä suomalaisia. Siellä asuneita ihmisiä on ilmestynyt naapurustoomme Paiholaan, Leväselle, Tarinaan, Suonenjoelle ja mitä näitä paikkoja onkaan.

Saksaan turvapaikanhakijoita on tämän vuoden mittaan saapunut yli miljoona, Ruotsiin parisataatuhatta.  Suomeen heitä on tullut paljon vähemmän, hieman yli 30.000, mutta sekin on monelle aivan liikaa. Muuan kansanedustaja tiivisti juuri asian eduskunnassa:” Minareettien möly tulee Suomeenkin, jos emme nyt pane hanttiin”. (T. Hakkarainen, 18.12.2015).

Toisaalta, ottihan sekin aikansa ennen kuin siirtokarjalaisten ”ortodoksiseen mölyyn” totuttiin Suomessa sotien jälkeen.

Pakolaisvirtojen hillitsemiseksi eräät Euroopan maat ryhtyivät loppuvuodesta vahvistamaan rajojaan maanosan sisällä. The New Scientist lehti julkaisi joulukuussa 2015 mielenkiintoisen jutun kiristyneen rajakontrollin viattomista uhreista. Niihin kuuluu monta eläinlajia.

Eräiden Balkanin maiden aidattua rajojaan on isoja peuralaumoja jäänyt jumiin kesälaitumilleen vuoristoon. Talven tultua uhkaavat nääntyä siellä lumeen ja ravinnonpuutteeseen. Äärimmäisen uhanalainen ilves on tottunut kuljeskelemaan vapaasti Kroatian ja Slovenian välillä, mutta nyt sen vaelluspolut katkeavat teräsaitaan ja piikkilankakeriin. Sen lisääntyminen on todellisessa vaarassa. Sama tilanne on alueen susilla ja karhuilla, jotka nekin ovat tottuneet laajaan reviiriin kaakkoisessa Euroopassa.
                                                          X X X

Tuhansien vaellettujen kilometrien jälkeen olo suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ei ole kaksista. Turvapaikanhakijan elämää leimaa joutilaisuus, suunnaton epävarmuus, vieras kylmä ympäristö ja tämä hakkaraishenki siihen päälle. Turvapaikkapäätöksen saaminen kestää kuukausia ja se voi olla kielteinen. Mahdollinen perheen tulo Suomeen on suotuisassakin tapauksessa vasta vuosien päässä. 

Voiko joku oikeasti kadehtia turvapaikanhakijoita?

Iso osa tänä vuonna Suomesta turvapaikkaa hakeneista onkin suunnannut katseensa takaisin kotimaahansa. Monelle heistä se voi olla oikea ratkaisu.

Mutta on valtava määrä heitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toivoa parasta Suomessa tai jossain muussa Euroopan maassa. Onko heille sijaa majatalossa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *