Kun joku l\u00e4htee opiskelemaan historiaa, ajattelee ulkopuolinen ja ehk\u00e4 opiskelija itsekin, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on erityisen kiinnostunut kaikesta menneest\u00e4 ja jopa haluaisi el\u00e4\u00e4 muinaisuudessa. N\u00e4kemys on, ett\u00e4 t\u00e4st\u00e4 henkil\u00f6st\u00e4 tulee vanhojen esineiden parissa toimiva kulttuurifriikki. Sukujuhlissa h\u00e4n kertoilee hauskoja juttuja suvun historiasta ehk\u00e4p\u00e4 jopa rooliasuun pukeutuneena. Ammattilaisena historioitsija kertoo esimerkiksi tiedotusv\u00e4lineiss\u00e4 lakkojen yhteydess\u00e4 vakavan analyysin kevennyksen\u00e4 siit\u00e4, kuinka asiat olivat ennen. Kovista lakkoasioista puhuu taas ty\u00f6markkinajuristi. Vaikka olen muinaishistorian tutkija, olen aina vieroksunut t\u00e4t\u00e4 roolia ja kielt\u00e4ytynyt esiintym\u00e4st\u00e4 tilaisuuksien kulttuuriohjelmana. Minua on aina kiinnostanut ennen muuta nykyinen yhteiskunta ja sen toiminnan rajat.<\/p>\n\n\n\n
Harva tuleekin ajatelleeksi, ett\u00e4 opiskeltaessa historiaa ammattimaisesti ei opiskella menneisyytt\u00e4 ja vanhoja asioita. Syvin ydin kohdistuu n\u00e4et nykyisyyden ymm\u00e4rt\u00e4miseen. Sellainen menneisyys, jolla ei ole yhtym\u00e4kohtaa nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4n, ei ole kiinnostava eik\u00e4 tieteellisesti relevantti. Historiatiede ei n\u00e4et ole antikviteettien ker\u00e4\u00e4mist\u00e4. Historioitsija puuhastelee niiden kanssa vain, koska ne ovat h\u00e4nen tutkimusmateriaaliaan!<\/p>\n\n\n\n
Historiassa opetellaan lukemaan informaatiota eli ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n kaikki tieto, v\u00e4itteet, normit, lait, uskomukset jne. ajan ja paikan kontekstissa. Siksi historioitsijalle ei ole ajatonta eik\u00e4 paikatonta todellisuutta. Siksi esimerkiksi John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria on absurdi. Seh\u00e4n pyrkii konstruoimaan absoluuttisen oikeudenmukaisuuden, mit\u00e4 ei tietenk\u00e4\u00e4n voi olla olemassa. Rawls ei vain ymm\u00e4rr\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4nen ymm\u00e4rryksens\u00e4 ja rationaalisuutensa ei ole irrallaan h\u00e4nen omasta ajastaan ja ymp\u00e4rist\u00f6st\u00e4\u00e4n eli historiastaan, josta syntyy h\u00e4nen ajatuksensa ja k\u00e4sityksens\u00e4 eli luulonsa totuudesta.<\/p>\n\n\n\n
Historian syvin olemus on j\u00e4\u00e4nyt avautumatta joskus jopa ammattilaisille ja puoliammattilaisille, jotka pohtivat eri tasoilla historian opetuksen sis\u00e4lt\u00f6j\u00e4. Mietit\u00e4\u00e4n mit\u00e4 pit\u00e4isi tiet\u00e4\u00e4 talvisodan taisteluista tai Rooman keisareista. Niiss\u00e4 ei ole kuitenkaan mit\u00e4\u00e4n itseisarvoisen tiedett\u00e4v\u00e4\u00e4. Diktaattoreista ja despooteista luetaan siksi, ett\u00e4 niiden kautta ja niit\u00e4 esimerkkein\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4en ymm\u00e4rrett\u00e4isiin absoluuttisen vallan ongelmia.<\/p>\n\n\n\n
Kun tuo informaatiolukutaito tarkoittaa banaalisti l\u00e4hdekritiikki\u00e4, se avaakin perspektiivin oikeastaan kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Siten historia antaakin erityistieteit\u00e4 paremman yleissivistyksen, kyvyn etsi\u00e4 monilta aloilta syvemp\u00e4\u00e4 tietoa ja sitten ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ajassa liikkuvia viestej\u00e4 oikein. T\u00e4m\u00e4 avaa taas laajat n\u00e4kym\u00e4t ty\u00f6markkinoille.<\/p>\n\n\n\n
Ty\u00f6markkinoita katsoessa huomaakin historioitsijoita ty\u00f6skentelev\u00e4n laajalti tiedotusv\u00e4lineiss\u00e4, yleishallinnossa, ulkoasiainhallinnossa, j\u00e4rjest\u00f6el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ja tietysti kulttuurihallinnossa. Menestys ei johdu siit\u00e4, ett\u00e4 tuntee menneisyyden vaan informaation ytimen ja luonteen ja osaa siten kohdata uudessa tilanteessa uuden informaation analyyttisesti.<\/p>\n\n\n\n
Oikeastaan historioitsijoiden menestys laajalla alueella selittyy sill\u00e4, ett\u00e4 historioitsija joutuu perehtym\u00e4\u00e4n l\u00e4hes kaikkeen maailmassa. Opeteltaessa ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n tuota tietoa v\u00e4litt\u00e4v\u00e4n informaation luonnetta k\u00e4sitell\u00e4\u00e4n ajan laboratoriossa menneisyyden prosesseja. Ne tietenkin ovat mit\u00e4 vain, joten historioitsija joutuu tutustumaan l\u00e4hes kaikkeen ja ennen muuta oppimaan tiedonhankintaa oudoistakin asioista. T\u00e4m\u00e4 on v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4, koska kun k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 \u201dkaikki riippuu kaikesta\u201d, joutuu omaa tutkimusaihetta k\u00e4sitelt\u00e4ess\u00e4 ottamaan selkoa aivan vieraistakin asioista ainakin jossakin m\u00e4\u00e4rin.<\/p>\n\n\n\n
K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n ty\u00f6el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 on suuri m\u00e4\u00e4r\u00e4 teht\u00e4vi\u00e4, joihin ei ole mit\u00e4\u00e4n t\u00e4sm\u00e4koulutusta. Ne ovat teht\u00e4vi\u00e4, joissa pit\u00e4\u00e4 osata perehty\u00e4 uusiin asioihin, hankkia tietoa itselle vierailta aloilta, vet\u00e4\u00e4 johtop\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4 ja tehd\u00e4 selvityksi\u00e4. Esimerkiksi kulttuurihallinnon t\u00f6iss\u00e4 on enemm\u00e4n haittaa, jos on kulttuurin jonkin erityissektorin syv\u00e4llinen tuntija ja harrastaja. Silloin perspektiivi kapeutuu ja sotkeutuu alan sis\u00e4isiin kiistoihin. Laaja-alaisuus antaa perspektiivi\u00e4. Syv\u00e4llinen erikoisasiantuntijuus n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 toisaalta my\u00f6s sulkevan ovia ja n\u00e4k\u00f6kulmia ja kaventavan maailmankuvaa.<\/p>\n\n\n\n
Ulkopolitiikan ja -hallinnon moninaisissa kysymyksiss\u00e4 syv\u00e4llisest\u00e4 kansainv\u00e4lisen oikeuden osaamisesta on hy\u00f6ty\u00e4 vain, jos teht\u00e4v\u00e4 on konkreettisesti kansainv\u00e4lisen oikeuden asiantuntijan teht\u00e4v\u00e4. Muuten laaja-alaisuus ja kyky l\u00e4hesty\u00e4 aivan k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llisi\u00e4 kysymyksi\u00e4 on paljon parempi perusta. Toimittajakaan on harvoin teht\u00e4viss\u00e4, joissa h\u00e4n voi omistautua vain yhden erikoisalan kysymyksiin.<\/p>\n\n\n\n
Toisaalta puhdas informatiikan tai tiedotusopin tutkinto on historian tutkintoa heikompi: seh\u00e4n keskittyy vain \u201draameihin\u201d ja tekniikkaan. Historialla on aina lusikkansa substanssisopassa. N\u00e4inp\u00e4 historioitsijoita tarvitaan kaikkialla, koska heill\u00e4 on kyky analysoida nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4 ja sen sis\u00e4lt\u00f6j\u00e4 laaja-alaisesti.<\/p>\n\n\n\n