Tag Archives: yhteistyö

Venäläiselle tiedeyhteisölle ei tule kääntää selkää

Markus Storvik pohdiskeli blogissaan venäläisten tutkimusinstituutioiden kanssa harjoitettavan yhteistyön mielekkyyttä tutkimuksen laatuun ja vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen peilaten. Tutkimuksen taso varmasti vaihtelee Venäjällä kovien tieteiden ja instituutioiden välillä ja ihmistieteiden rasitteena on vuosikymmenien mittainen marxilais-leniniläisen tieteenfilosofian traditio.

Kesäkuussa Kauppalehti uutisoi ihmemateriaaliksi kutsutusta grafeenista (maailman kestävin tunnettu aine), jonka kehittämistä kaupallisiksi tuotteiksi EU tukee miljardin euron tutkimusohjelmalla. Samaisessa uutisessa viitattiin neljään suomalaiseen tahoon, jotka ovat mukana tässä EU:n lippulaivahankkeessa. Mielenkiintoni heräsi, kun jutussa mainittiin myös Itä-Suomen yliopisto. Kun selvittelin grafeeni-tutkimuksen taustoja ja mistä grafeenissa oli kysymys, jäljet johtivat vuonna 2010 Nobelin fysiikanpalkinnon saaneisiin venäläisiin Andre Geimiin (s. 1958) ja Konstantin Novoseloviin (s. 1974). Neuvostoliittolainen/venäläinen korkeakoulujärjestelmä oli tarjonnut heille puitteet huippufyysikoiksi kasvamiseen, vaikkakin varsinaisen tutkimuksellisen timantin, grafeenin keksiminen tapahtui Manchesterin yliopistossa vuonna 2004. Jos järjestelmä tuottaa tällaisia huippuja, se ei voi olla täysin retuperällä.

Tulisiko meidän nyt kääntää selkämme venäläisten kanssa vuosikymmeniä harjoitetulle yhteistyölle? Lähestyn kysymystä ihmistieteiden näkökulmasta. Vaikka meillä ei olisi tarvetta tai halua venäläisten kanssa harjoitettavaan suoraan tutkimusyhteistyöhön, perustuu Venäjä-tutkimuksemme empiirisiin aineistoihin, joita kerätään kenttätöiden avulla tai joita on saatavilla viranomaisten ja muiden tahojen tuottamissa arkistoissa. Aineistojen keruu ja käyttö edellyttävät toimivia suhteita instituutioiden kanssa. Tutkimusyhteistyö paikallisten tutkijoiden kanssa avaa taas ikkunoita venäläisen kulttuurin ja yhteiskunnan toimintamekanismien ymmärtämiseen.

Toinen tärkeä Venäjä-tutkimuksen peruste on relevantin tutkimustiedon tuottaminen poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon tarpeisiin. Sivuutan tässä kaikkien tiedossa olevat päivänpolitiikan tarpeet ja nostan esille kilpajuoksun arktiselle alueelle, jonka tärkeyden myös Suomen Akatemia on huomioinut erillisen arktisen tutkimusohjelman muodossa. Jos mielii menestyä arktisen alueen resurssien kestävää käyttöä koskevassa päätöksenteossa, ei sovi ylenkatsoa yhteistyötä venäläisten tutkijoiden eikä instituutioiden kanssa.

Kolmas Venäjä-yhteistyötä puoltava argumenttini liittyy kansainvälistymään pyrkivään venäläiseen tiedeyhteisöön ihmistieteissä. Venäjän viimeaikainen käyttäytyminen synnyttää meissä oikeutetusti vastenmielisyyttä ja halun kääntää selkämme myös tiedeyhteisölle. Ihmistieteiden edustajana uskon kuitenkin vahvasti siihen, että venäläisen tiedeyhteisön kansainvälistyminen edistää vääjäämättömästi maan demokratisoitumista ja oikeusvaltion toteutumista. Menestyminen läntisessä tiedeyhteisössä edellyttää paradigmaattisten lähtökohtien tarkistamista, joka toivottavasti siirtyy tutkijoiden arkiajatteluun ja käsitykseen oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov tiedosti aikanaan yhteiskuntatieteilijöiden roolin muutoksen airueina:  ”Historioitsijat ovat vaarallisia. He pystyvät panemaan kaiken sekaisin.”

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto

Monen vuoden jälkeen minulla oli tilaisuus käydä vuotuisilla Sädeturvapäivillä Tampereella. Ohjelma oli perinteinen, alan asiantuntijoille suunnattu. Poikkeuksena oli ensimmäisen aamun pitkä alustus otsikolla ”Innostus, rakkaus ja hyvä elämä”. Esityksen piti, sanoisinko asiaankuuluvasti, kaikkien tuntema professori, filosofi Esa Saarinen.

Itse olin aiemmin yrittänyt YouTuben kautta katsella Esan luentoja, mutta tällaisen suoraviivaisen luonnontieteilijän keskittymiskyvylle ne aina tuntuivat kovin hitaasti etenevän. Kärsivällisyydelläni en niitä jaksanut katsella loppuun asti. Nyt oli vähän kuin pakko, kun olin asetettu eturiviin kuuntelemaan.

Saarisen yksi perusviesti taisi olla, että meissä kaikissa on enemmän potentiaalia, ominaisuuksia ja hyvää kuin päällepäin näkyy. Työoloissa vain helposti syntyy henkinen kehä, joka kutistaa meidät ahtaisiin työrooleihimme. Ihminen työroolin takana voi jäädä tuntemattomaksi, kuten myös hänen monet taitonsa ja erityisominaisuutensa. Ne voisimme parhaimmillaan valjastaa oikeanlaiseen käyttöön.

Pitkään tieteen tekemisessä mukana olleena olen nähnyt kuinka kapeaa saattaa olla ajattelumme. Henki on saattanut olla, että hyvää ja korkeatasoista tutkimusta löytyy vain omalta alalta, eipä juuri muualta. Ikään kuin lähtökohtaisesti tutkimus meille vierailla aloilla olisi huonolaatuista. No, ehkä yksittäinen hyvä tutkija saattoi löytyä joltakin muultakin alalta kuin omalta. Usein se vain oli sanojan henkilökohtainen kaveri.

Varmaan huoleni on turha, mutta tällaiseen ajattelun kapeuteen meillä ei ole varaa. Strategiamme haastaa meitä poikkitieteelliseen yhteistyöhön. Meidän on onnistuttava luomaan hyvä ”tiimispiritti” tutkimusalueiden työskentelyyn. Tämä vaatii kunnioitusta ja arvostusta yli tieteenalojen. Luotetaan toisiimme. Ja toisiltamme voimme oppia.

Monitieteellisestä porukastamme löytyy varmasti potentiaalia, jota yhteistyö kaipaa. Ja niitä uusia näkökulmia, joiden perään nyt tiukkoina aikoina huudetaan. Professori Saarisen ajatuksia vapaasti mukaillen, olkoon tavoitteenamme innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto.

JurvelinJukka Jukka Jurvelin

Asiaa aivoista

Tuore hieno uutinen on lääketieteen Nobelin palkinto 2014, jonka saivat norjalaiset Edward Moser ja May-Britt Moser Trondheimin yliopistosta yhdessä University College Londonissa toimiva professori John O’Keefen kanssa. Heidän tutkimuksensa on kohdentunut aivojen paikkasoluihin – aivojen navigaattorijärjestelmään, jossa hippokampuksen hermosoluilla on keskeinen merkitys. Pitkäjänteinen kokeellinen tutkimus aina 70-luvun alusta alkaen on rakentanut tietoa siitä, miten aivot muodostavat kartan ympäröivästä tilasta. Paikkasolututkimusta on tehty myös Itä-Suomen yliopistossa professori Heikki Tanilan johdolla.

Havainnot liittyvät myös muistiin ja sairauksiin, jotka vaurioittavat hippokampusta, muistin kannalta tärkeää rakennetta. Alzheimerin taudissa hippokampuksen kutistuminen on varhainen tapahtuma.

Joukko neuroalojen professoreita kiinnitti huomiota Duodecimin artikkelissa aivosairauksien tutkimukseen ja opetukseen (Duodecim 2014;130(17):1721-30).  European Brain Councilin tekemien arvioiden mukaan neurologisten ja psykiatristen sairauksien on arvioitu aiheuttavan kolmanneksen kaikista sairauksien aiheuttamista kuluista Euroopassa. Nämä sairaudet aiheuttavat myös merkittävästi inhimillistä kärsimystä ja toimintakyvyn alenemaa.  Artikkelissa korostetaan, että aivosairauksien saama huomio opetuksessa ja tutkimusrahoituksessa ei vastaa näiden aiheuttamaa haittaa ja kustannuksia.

Aivosairauksiin liittyy paljon ratkaisemattomia ongelmia. Moniin aivosairauksiin ei ole hoitoja ja näiden sairauksien ehkäisyssä ollaan alkutaipaleella. Ratkaisuja voidaan löytää vain pitkäjänteisellä tutkimuksella, perustutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen avulla. Ratkaisuja etsittäessä UEF yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa voi kantaa kortensa kekoon.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

 

Työelämäopintoihin ja tuutorointiin kannattaa panostaa

Vuosiloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä sain iltapäivällä ajatuksia herättävän puhelun työllistämisasioiden parissa puurtavalta ystävältäni. Hän harmitteli muutaman meiltä valmistuneen ja hänen asiakkaikseen päätyneen maisterin työelämään sijoittumisessa esiin nousseita ongelmia. Kyse ei ollut yhteiskuntatieteiden generalisteista vaan meidän vahvoilta professioaloilta valmistuneista, joiden siirtyminen työelämään olisi periaatteessa pitänyt tapahtua ilman erityistoimia. Kaikille tapauksille yhteistä oli suoritetun tutkinnon omintakeinen aineyhdistelmä, olematon työkokemus opintojen ajalta ja työttömäksi päätyminen valmistumisen jälkeen. Suoritettujen opintojen laadussa ei ollut moitteen sijaa.

Työuran karikkoinen käynnistyminen on yksilön kannalta henkisesti koettelevaa ja taloudellisesti raskasta. Vaikka työllistymisvaikeudet koskettavat vain murto-osaa valmistuneista, on meillä kouluttajinakin syytä itsetutkiskeluun. Miksi kuvatun kaltaisiin hankaliin paitsiotilanteisiin päädytään? Opiskelijatuutoreilla, tuutoriopettajilla ja opintoneuvonnasta vastaavilla amanuensseilla on keskeinen rooli uusien opiskelijoiden opintojen käynnistämisen tukemisessa ja opintojen suunnittelussa. Opintojen kuluessa tarjottavat työelämäopinnot auttavat opiskelijoita konkreettisten urapolkujen hahmottamisessa. Teknisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa.

Tulisiko työelämäopintojen laajuutta sitten kasvattaa nykyisestä? En pysty ottamaan tähän kantaa, mutta niiden sisältöjä voi aina kehittää. Me opettajat voimme madaltaa kynnystä työmarkkinoille siirtymiseen kehittämällä työelämäopintoja suuntaan, joka saattaa opiskelijat nykyistä tiiviimpään kosketukseen potentiaalisten työantajien kanssa jo opiskeluaikana. Julkisen sektorin suuntaan olemme hoitaneet leiviskämme kohtuullisesti, mutta yritysyhteistyössä voisimme ottaa mallia teknillisistä yliopistoista.

Toinen jatkuva haaste kaikille koulutusorganisaatioille on pystyä päivittämään koulutuksen sisällöt vastaamaan nopeasti muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeita. Kentältä tuleva palaute ja aktiivinen vuorovaikutus sidosryhmiemme kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä koulutuksemme sisältöjen ja ohjauksen kehittämisessä sekä tutkimusyhteistyön laajentamisessa.

Kilpailu akateemisten alojen työpaikoista on viime aikoina kiristynyt, minkä johdosta työelämävalmiuksiin panostaminen on tärkeää. Joustava siirtyminen opinnoista työmarkkinoille on kaikkien yhteinen etu.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Elävät verkostot

Akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen kommentoi blogissaan viime viikolla kansanedustaja Seppo Kääriäisen esitystä pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen yhteistyön lisäämiseksi. Kansallisen yhteistyön rinnalla on tärkeää tehostaa toimintaamme kansainvälisissä verkostoissa, jotka ovat elimellinen osa toimintaympäristöämme. Horisontti 2020 -puiteohjelma on jo ensimetreillään vauhdittanut tutkijoiden kansainvälistä kanssakäymistä. Toimivat ja synnytteillä olevat tutkija- ja temaattiset verkostot ovat luontevia ja tukevat ydintoimintojamme: tutkimusta ja koulutusta.

Rajattuun tutkimusintressiin pohjautuvien verkostojen lisäksi yliopiston ja tiedekuntien tasolla on vuosien saatossa solmittu erityyppisiä kansainvälisiä puitesopimuksia, joilla on kirjava historia takanaan. Ne tarjoavat meille erinomaisia mahdollisuuksia toimintojemme kehittämiseen ja tunnettuutemme lisäämiseen, jos pystymme niitä aktiivisesti hyödyntämään.

Osallistuin vajaat kaksi viikkoa sitten Nordic Centren neuvoston kokoukseen Bergenissä. Nordic Centre koordinoi verkostoon kuuluvien pohjoismaisten yliopistojen toimintaa Shanghain alueella sekä tekee yhteistyötä siellä toimivien pohjoismaisten yritysten kanssa. Jos mielimme saada täyden hyödyn panostuksestamme verkostoon, on meidän ja muiden suomalaisten yliopistojen panostettava yhteistyöhön verkoston pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa.

Yliopistolla on monta yllä kuvatun kaltaista verkostosopimusta, joissa piilee runsaasti potentiaalia, mutta joiden hyödyntämisessä on parantamisen varaa.  Siksi onkin tärkeää tehostaa tiedotusta verkostoistamme ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista, kartoittaa potentiaalisia toimijoita ja aktivoida heitä mukaan toimintaan. Tutkimus- ja opetushenkilöstön osallistuminen perustuu luonnollisesti heidän omiin ja yksiköidensä intresseihin. Tämä joukko pystyy myös parhaiten arvioimaan solmittujen sopimusten relevanttiuden. Verkostoillakin on elinkaarensa ja meillä on oltava valmius irtautua verkostoista, jotka eivät enää vastaa nykyisiä tarpeitamme. Toisaalla on seurattava aktiivisesti uusien verkostojen syntyä ja hankkiuduttava niissä aktiivisen toimijan rooliin, jos koemme ne kannaltamme uusia uria aukoviksi.

Toimivat verkostosopimukset voivat parhaimmillaan avata ainutlaatuisia mahdollisuuksia laaja-alaiseen kansainväliseen yhteistyöhön kustannustehokkaasti.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Henkilökemiaa

Olen mieltänyt yliopiston aina individualismin tyyssijana. Omapäinen usko ja tekeminen ovat johtaneet hienoihin tuloksiin. Niitä on varmasti, vaikkei juuri nyt tulekaan mieleen… Jääkööt esimerkit kunkin omaan harkintaan. Mutta näin ei todellakaan ole aina ollut, esimerkkejä huonosta lopputuloksesta taitaa olla ainakin saman verran. Mutta jääkööt nekin esimerkit omaan harkintaan.

Mielten kemia, ”henkilökemia”, on mielenkiintoinen ilmiö. Kahdella ihmisellä henkilökemiat voivat sopia hyvin yhteen, joillakin taas ei. Voi olla pienestä kiinni – mitä tuli kerran sanottua… Pitkään yliopistossa jo toimineena muistan miltei tragikoomisia henkilökemia-ongelmia, aikanaan ne sitä eivät toki olleet. Seuraukset saattoivat olla dramaattisia. Uusi laitos perustettiin kun kaksi professoria ei mahtunut samaan. Siis molemmille oma laitos temmeltää.

Ei varmaankaan enää tänä päivänä. Vaikka itsepäisessä uskossa omaan voimaan on jotain hyvää, ihmisten väliset suhteet ovat ratkaisevaa onnistumiselle, myös yliopistossa. Henkilökemian klikkejä on kaikissa työyhteisöissä. Kysymys on siitä kuinka paljon työyhteisöä niitä kestää, sietää ja ratkaisee.  Ristiriidat kun traumatisoivat paljolti kehitystä. Luottamuksellisessa ilmapiirissa ristiriidat ovat paremmin hallinnassa.

Olemme isojen haasteiden äärellä, niitä tulee ulkopuolelta monenlaisena epävarmuutena. Taloudellinen paine ei ole niistä pienin.  Senkin takia meidän on omattava kyky toimia keskenämme ja myös muiden kanssa. Avoimuus ei tarkoita, että olisimme se luovuttava osapuoli. Emme toisaalta voi takertua kaikkeen vanhaan ja olemassa olevaan, jos maailma muuttuu ympärillä.

Positiivinen tekeminen on tuntemukseni mukaan hallitseva tahtotila nyky-UEF:ssa, hienoa! Omat rivit pitääkin olla kunnossa, ja rintamamme yhtenäinen. Eteenpäin tiellä taistojen…

JurvelinJukkaJukka Jurvelin