Tag Archives: uef

Fokuksessa SOTE

Luin dokumenttia ”Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden reformien toimeenpanemiseksi 2015-2019, päivitys 2016”. Tilannekuvassa ”Visio Suomi 2025”- yhdessä rakennettu – Työllisyys ja kilpailukyky, Osaaminen ja koulutus, Hyvinvointi ja terveys, Biotalous ja puhtaat ratkaisut, Digitalisaatio, kokeilut ja normit ovat myös UEFin kannalta kiinnostavia ja tärkeitä.  On hyvä havaita, että UEFin profiilin vahvuuksia – terveys ja biotalous – löytyy myös hallituksen tulevaisuuden visiosta. Terveys- ja sosiaalipuolella SOTE-reformi on tärkein ja kauaskantoisin.

SOTE-uudistus-näytelmää olemme saaneet seurata  vuosia, jo edellisten hallitusten ajoilta. Tarkoituksena on ollut kehittää järjestelmä, jolla voidaan tuottaa parempia palveluita, integroida sosiaali- ja terveyspalveluita, vähentää eriarvoisuutta  ja  lisätä valinnanvapautta – kustannustehokkaasti.  Kevään 2016 aikana asiat ovat nytkähtäneet eteenpäin. Sopuun on viimein päästy SOTE-alueiden lukumäärästä. Rahoitus on pohdinnassa.

Yhdessä yössä SOTE-kuvioon ilmaantui hallituksen linjaus, että sosiaali- ja terveyspalvelut täytyy ainakin osin yhtiöittää. Päätöstä on perusteltu EU-säädöksillä.  Lainoppineet ovat  kyseenalaistaneet tämän näkemyksen. Yhtiöittämiseen liittyy monia avoimia kysymyksiä. Pelkoa herättää, että kulut nousevat entisestään, voitot menevät veroparatiiseihin, läpinäkyvyys vähenee,  yhtiöt keräävät rusinat pullasta – hoitavat vain helpot tapaukset, eriarvoisuus entisestään lisääntyy  syrjäseuduilla  ja integraatio perus- ja erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen välillä ei toteudu.

Jos osittainen yhtiöittäminen toteutuu SOTEssa,  tarvitaan pelisäännöt,  joissa mahdolliset sudenkuopat on huomioitu. Toimintojen sujuvuus palvelujen käyttäjän näkökulmasta  – yhden luukun periaate – on syytä pitää mielessä lopullisia päätöksiä tehdessä.

Miten käy koulutuksen ja opetuksen SOTE-uudistuksessa,  on jäänyt vähälle huomiolle keskusteluissa. Sujuva yhteistyö yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden sekä  läheisten SOTE-alueiden välillä on elintärkeää mm.  lääkärikoulutuksen ja hammaslääkärikoulutuksen näkökulmasta.  Samoin kliinisen tutkimuksen rahoitukselle jatkossa täytyy löytyä hyvä ratkaisu.

Odotan mielenkiinnolla  SOTE-näytelmän seuraavia jaksoja – monia ratkaisemattomia kysymyksiä juonenkäänteitä on ilmassa.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Pois pääsykokeista?

Viime aikoina on keskusteluun noussut uudelleen korkeakouluihin pääsy ilman pääsykokeita. Itse asiassa kyseessä olisi vain paluu vanhaan. Helsingin yliopistoon pääsivät kaikki ylioppilaat sisään ilman pääsykoetta aina 1950-luvulle saakka, jolloin menettelystä jouduttiin vähitellen luopumaan ylioppilaiden suuren määrä vuoksi. Opiskelijoiden lukumäärän rajoittamista pääsykokein kutsutaan ns. numerus clausus –periaatteeksi ja se on käytössä hyvin yleisesti maailmalla.

Mitä pääsykokeettomuudesta seuraisi käytännössä? Valittaisiinko opiskelijat suoraan paremmuusjärjestyksessä lukion ja ylioppilaskirjoitusten todistusten perusteella? Valikoituisivatko tätä kautta eri aloille kaikkein motivoituneimmat ja parhaat opiskelijat? Melkoista tunkua tulisi joka tapauksessa perinteisesti kaikkein suosituimmille opiskelualoille, useimmat eivät missään tapauksessa saisi opiskelupaikkaa juuri haluamaltaan alalta. Lisäksi voi olla, että karsinta kursseilta suoritettaisiin jälkikäteen. Kun siskoni melkoisen kauan sitten opiskeli Zürichin yliopistossa, oli numerus clausus järjestetty opintojen sisään. Jossain alkuvaiheen opinnoissa oli mukana kaikille pakollinen kurssi ja tentti, usein latinan kieli, joka oli niin vaikea, että se karsi pois suuren osan opiskelijoista. Muutoinkin heikko suoritettujen kurssien kertymä katkaisi suoraan opiskelun. Tällaista menettelyä käytetään nykyäänkin tietyissä yliopistoissa. Onko tämä sitten parempi menettely, voi kysyä.

Tietenkin ihan yhtä relevantti kysymys on se, todistaako nykyinen pääsykoekirjojen ulkoa opettelu opiskelijan tulevaa onnistumista yhtään sen paremmin kuin suora sisäänotto. Lisäksi pääsykokeisiin on liittynyt lieveilmiöitä – uskotaan, että tietyille aloille ei voi päästä ilman preppauskursseja, joissa tunnetusti on ns. hinnat kohdallaan.
Joka tapauksessa pidän tervetulleena sitä, että kaikkia itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita kyseenalaistetaan aika ajoin. Tässäkin tapauksessa tämä keskustelu saattaa maassamme aikaansaada parannusta pääsykoerumbaan ja sen käytäntöihin, kunhan vain järjestelmä on jatkossakin reilu ja tasapuolinen kaikkia kohtaan. Tärkein periaate on kuitenkin oltava se, ettei suomalaisten opintielle pääsy korkeakouluissamme saa olla varallisuuskysymys. Muutoin ei pieni kansakuntamme pysy pitkään sivistysvaltiona.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

Raskas päätös

Yliopiston hallitus teki viikko sitten  historiamme vaikeimman päätöksen päättäessään Savonlinnan kampuksen toimintojen keskittämisestä Joensuun kampukselle. Käytännössä se merkitsee sitä, että Itä-Suomen yliopiston toiminta Savonlinnassa päättyy parin vuoden sisällä.

Päätös oli erittäin raskas ja vaikea. Sitä edelsi  perusteellinen valmistelu, jossa analysoitiin eri kampusvaihtoehtojen vaikutukset opettajankoulutuksemme vetovoimaan ja tutkimukseen tasoon sekä vaihtoehtojen taloudelliset vaikutukset  yliopistolle. Niiden pohjalta meille syntyi yksimielinen näkemys, että opettajankoulutus yhdellä kampuksella kiinteässä yhteydessä laajempaan tiedeyhteisöön takaa parhaat mahdollisuudet opettajankoulutuksen ja alan tutkimuksen kehittymiseen  ja jatkumiseen Itä-Suomessa myös tulevina vuosikymmeninä.

Niin yliopiston johto kuin hallituksemmekin tiedosti selkeästi ne raskaat alueelliset vaikutukset, joita lähtö Savonlinnasta tulee väistämättä aiheuttamaan kaupungille ja Etelä-Savon maakunnalle. Yliopistot kilpailevat kuitenkin nykypäivänä ensisijaisesti kansainvälisessä  koulutus- ja tutkimusmaailmassa.  Siinä on menestyttävä, jotta  yliopisto voi olla vahva kansallinen ja  alueellinen toimija. Siinä pohja päätökselle, jonka tavoitteena on taata vahva yliopisto Itä-Suomessa myös tulevaisuudessa.

Päätöksen jälkeen virisi kiivas keskustelu siitä, oliko meillä päätöstä tehtäessä tiedossa mahdollisuus saada entisen suuruinen erityistuki Savonlinnan toiminnoille myös  seuraavan neljän vuoden tuloskaudelle. Me  emme sellaista  tukea esittäneet  eikä sellaista meille suullisesti eikä kirjallisesti miltään taholta selkeästi tarjottu. Tottakai eri tahojen kanssa eri yhteyksissä siitä keskusteltiin, olihan se tähän saakka ollut tapa pitää Savonlinnan toimintoja yllä. Käydyissä keskusteluissa totesin toistuvasti, että kysymystä ei voida enää tarkastella neljän vuoden periodeilla, vaan on löydettävä pysyvä ratkaisu. Jatkaminen entisellä, jatkuvaa epävarmuutta ylläpitävällä mallilla ei olisi ollut kenenkään kannalta kestävä ratkaisu, kun kaiken päälle huomioidaan vielä Savonlinnan kampuksen tilojen akuutit ongelmat. Tämän myös kaikki kanssani asiasta keskustelleet myönsivät.

Temme  analyysimme rakenteellisesta kehittämisen kokonaisuudesta nimenomaan akateemisen kilpailukykymme näkökulmasta. Nyt päätökset on tehty ja haemme  OKM:ltä strategista tukea niiden toteuttamiseen. Tästä kokonaisuudesta Savonlinnan kampuksen tulevaisuutta  ei voitu toiminnallisesti eikä taloudellisesti erottaa omaksi erilliseksi kokonaisuudekseen.

Päätöksemme jälkeen monet tahot vaativat, että maan hallitus puuttuisi asiaan ja pakottaisi meidät pyörtämään tehdyt päätökset. Vaatimus on kovin erikoinen ja toteutuessaan veisi pohjan pois niiltä rakenteellisen kehittämisen toimilta, joita hallitusohjelma ja OKM:n linjaukset korkeakouluilta selkeästi edellyttävät. Se vaikuttaisi laajakantoisesti myös yliopistojen autonomiseen päätöksen tekoon ja sitä kautta koko korkeakoululaitoksen kehittämistoimiin.

Opetus- ja tutkimusresurssien on toistuvasti todettu hajautuneen maassamme liian moniin, pieniin yksiköihin ja yliopistoilta on vaadittu niiden kokoamista ja vahvuuksiinsa keskittymistä, jotta emme putoaisi kokonaan kansainvälisestä kehityksestä. Nyt tehty päätös on Itä-Suomen yliopiston osalta osa tätä prosessia. Siitä on turha syyttää ketään tai mitään yliopiston ulkopuolista tahoa, vaan yliopisto kantaa  vastuun tästä vaikeasta ja monitahoisia vaikutuksia omaavasta päätöksestä, joka oli kuitenkin pakko tehdä.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

 

 

Profiilin kirkastaminen

”Minulla on kolme vaivaa, sydämestä ottaa, lonkkia kolottaa… niin ja mikäs se kolmas vaiva nyt olikaan?” Tuttuja tarinoita lähipiirin ikääntyviltä kuultuna. UEF hakee monitieteisiä ratkaisuja ikääntymiseen liittyviin kardiovaskulaarisiin ja metabolisiin sairauksiin, Alzheimerin tautiin, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä syöpään. Translationaalinen tutkimus ulottuu molekyylitasolta kliinisiin käytänteisiin – se on yhteiskunnallista vaikuttavuutta parhaimmillaan.

Ikääntyminen, elintavat, terveys –globaalihaasteen tutkimusalueet yhdistävät esimerkillisesti perustutkimuksen käytäntöön vietäviin hoitoihin. Tällaista tieteidenvälisyyttä tavoitellaan UEF- strategian mukaisesti kaikilla tutkimusalueilla. Tätä onkin kiitelty monelta taholta ja näyttöjä saatu kilpaillun rahoituksen myöntöinä ja erilaisina tunnustuksina.

Monitieteisyyden korostamiseksi ja vahvistamiseksi tehtiin viime vuonna tohtoriohjelmareformi.  Tavoitteena oli entistä kiinteämpi kytkentä temaattisiin alueisiin. Tohtorikoulutettaville halutaan positiivisia kokemuksia yhteistyöstä eri aloilla toimivien kanssa. Nyt on aika varmistaa, että tutkimusalueiden ja tohtoriohjelmien yhteistyö on löytämässä käytännön muotoja. Huhtikuussa peilaamme kokemuksia tutkimusalueiden ja tohtoriohjelmien välisissä tapaamisissa.

Ovatko samaan globaalihaasteeseen paneutuvat tutkimusalueemme riittävän vuorovaikutteisia, toisiaan täydentäviä ja tukevia? Näitä kysymyksiä oli omiaan herättelemään Akatemian toisen kierroksen profilaatiohaun kriittinen palaute. Horisontaalisen yhteistyön kanavia ovat esimerkiksi yhteiset infrastruktuurit ja metodiosaajien toiminta yli tutkimusaluerajojen. Infrayhteistyö on jo laaja-alaista ja periaatteet kirjattuna infrastruktuuriohjelmaan. Jäivätkö yhteisinfrat hakemuksessa korostamatta? Metodipuolella esimerkiksi suurten tietoaineistojen avoimeksi tekeminen, tulkinta ja mallinnus ovat yhteinen haaste. Avoin data on tulevaisuudessa tutkimusympäristön vetovoimatekijä.

Ikääntymisteemaan vielä palatakseni yhteiset avoimet tietoaineistot auttaisivat sairauksien yhteisvaikutusten tutkimuksessa.  Yliopiston tutkimusprofiili kirkastuu, kun tutkimusalueiden sisäisen toimivuuden lisäksi myös eri tutkimusalueille löytyy yhdistäviä tekijöitä.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Viisikko ratkaisee?

On jo muutama vuosi(kymmen) siitä, kun viimeksi luin Enid Blytonin Viisikko-sarjan romaaneja. Luulin tuon ajan jo jääneen elämässäni kauas taakse, mutta nyt se on palannut – tosin hieman toisessa mielessä kuin silloin ennen. Yliopistomaailmassa ”Viisikko” -termiä käytetään nyt viiden suomalaisen yliopiston muodostamasta strategisesta liittoumasta. Mukana ovat meidän lisäksemme Turun, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän yliopistot. Tarkoituksena on löytää toimivia yhteistyön ja työnjaon muotoja tutkimuksessa, koulutuksessa ja hallintopalveluissa. Yhteistyö onkin tärkeää, jotta kukin voisi keskittyä ja keskittää resurssinsa aiempaa paremmin omiin erityisiin vahvuuksiinsa ja päästä niissä ylöspäin kohti maailman huippuja.

Viisikon syntymisen voi myös nähdä vastapainona niille pyrkimyksille, jotka tähtäävät huippututkimuksen ja –koulutuksen keskittämiseen muutamille harvoille eteläisen Suomen ja mieluiten Helsingin seudun korkeakouluille. UEF on lyhyen historiansa aikana jo pystynyt esittämään vakuuttavia näyttöjä kilpailukyvystään kansainvälisellä tasolla, mikä näkyy jatkuvina hyvinä sijoituksina maailman yliopistojen ranking-listoilla. On harmillista, että kansallisessa keskustelussa tätä ei ainakaan vielä ole huomattu. Viimeisin esimerkki on Bengt Holmströmin YLE:n uutisille (24.3.) antama haastattelu, jossa hän ehdotti toisenlaista viisikkoa tutkimusintensiivisten yliopistojen joukoksi kuin se, mistä yllä on kyse. Hänen tutkastaan näytti kokonaan kadonneen koko Helsinki-Jyväskylä-Oulu –linjan itäpuolella oleva Suomi. UEFin ja muiden Holmströmin listan ulkopuolelle jääneiden korkeakoulujen tehtäväksi jäisi hänen ehdotustaan seuraten kandidaattitason koulutus. Tässä toteutuisi ”Ameriikan malli”, jota Holmström suosittelee Suomeenkin: tutkimuksen tuki suunnattaisiin vain 5-6 yliopistolle, ja muut toimisivat alemman tason kouluttajina ja syöttäisivät parhaat opiskelijansa jatkamaan opintojaan noihin kärkiyliopistoihin.

Tämä meidän Viisikkomme tähtää toisenlaiseen päämäärään ja toivottavasti myös onnistuu ajan mittaan löytämään sellaisen yhteistyön hengen, jota tarvitaan kansainvälisen huipputason saavuttamiseksi kunkin ”osakkaan” strategisesti tärkeimmillä aloilla. Koulutuksessa yhteistyötä ja työnjakoa on jo alettu kehittää, ja työ jatkuu. Humanistis-yhteiskunnallisilla aloilla UNIFI:n käynnistämät rakenteellisen kehittämisen keskustelut ovat nyt saamassa jatkoa Viisikon puitteissa. Oman tiedekuntani aloista kieliaineet on Viisikon toimesta nimetty yhdeksi yhteistyön ja mahdollisen työnjaon kohteeksi. Tuloksia on syytä toivoa monestakin syystä, koska näiden aineiden koulutuksessa on ongelmia kaikissa yliopistoissa. Kieliaineiden tarve on kuitenkin vahvasti olemassa paitsi perinteisissä opetusalan tehtävissä eri tasoilla, myös elinkeinoelämän monenlaisissa kansainvälisen viestinnän tehtävissä, mikä tulee esille esim. Elinkeinoelämän äskettäin julkaisemassa selvityksessä yritysten kielitaidon tarpeista. Eikä tule unohtaa kielten ja erilaisten kulttuurien opiskelun ja opettamisen merkitystä monikulttuurisuuden edistämisessä ja kansallisen kielivarannon säilyttämisessä mahdollisimman monipuolisena.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

 

 

Tutkimusetiikkaan tulee panostaa

Rehtori Jukka Mönkkönen pohdiskeli viikko sitten blogissaan kysymystä luottamuksen horjumisesta tietoon ja tutkimukseen viimeaikaisten tieteelliseen vilppiin liittyneiden tapausten tiimoilta. Tutkimuseettisten periaatteiden noudattaminen ja harhapoluille joutuneiden tunnistaminen on tiedeyhteisön uskottavuuden kannalta äärimmäisen tärkeää. Eriskummallista niin VTT:n kuin Karolinskan tapauksissa on ollut tiedeyhteisön sisäinen haluttomuus puuttua jämäkästi vilppiepäilyihin, joista ”sisäpiireissä” on median tietojen perusteella kuiskittu jo jonkin aikaa.

Mediassa esillä olleet vilppitapaukset ovat liittyneet huippututkimukseen, mutta törmäämme aika ajoin vilppiin myös peruskoulutuksen eri vaiheissa. Tiedekuntatasolla käsiteltäviksi tulleet vilppiepäilyt ja opiskelijoiden esittämät vastineet osoittavat, että tutkimuseettisten periaatteiden juurruttamisessa on työsarkaa. Useimmiten kysymys ei ole ollut määrätietoisesta tulosten vääristelystä tai tutkimusten plagioinnista vaan pikemminkin tieteellisen tutkimuksen periaatteiden huonosta tuntemuksesta ja tutkimusmenetelmien puutteellisesta hallinnasta.

Ihmistieteissä tieteellinen vilppi on kohdentunut eritoten tieteellisten tekstien plagiointiin. Turnit-plagiaatintunnistusjärjestelmä on yliopistojen käyttöön ottama tekninen väline tekstien aitouden arvioimiseksi. Se on samalla tunnustus niin yhteisömme jäsenille kuin ulkopuolisille, että vilppiä esiintyy ja että siihen halutaan puuttua. On luotu pelote urheilun doping-kontrollin tapaan. Pelote on varmasti paikallaan, mutta on ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijat sisäistävät opiskelun ensimetreiltä lähtien objektiivisuuteen pyrkivän, tieteellisiin hyviin käytänteisiin pohjautuvan ja eettisesti kestävän tutkimuksen periaatteet. Tutkimusetiikan tulisi olla jatkuvasti läsnä opetuksesta harjoitustöihin ja opinnäytteiden laatimiseen. Opiskelijayhteisömme kansainvälistyminen korostaa entisestään tutkimusetiikasta puhumisen ja sisäistämisen tarvetta.

Kenties Turnitia tehokkaampi tekninen keino tutkimusetiikan edistämiseen on tieteen avoimuuden lisääminen, johon myös OKM on meitä kannustamassa avoimen tieteen ja tutkimuksen ohjelman kautta. Yksi askel kohti avoimuutta on opinnäytetöiden sähköinen julkaiseminen kirjastomme e-sivuilla. Tieteen avoimuuden näkökulmasta nurinkurista tilanteessa on, että vaikka gradujemme palautusjärjestelmä ohjaa opiskelijaa opinnäytteensä sähköiseen julkaisemiseen, ainoastaan 37 prosenttia graduistamme päätyi avoimesti saataville vuonna 2015. Jyväskylän yliopistossa noin neljä viidesosaa graduista päätyy e-julkaisuiksi. Mistä moinen ero johtuu?

Tiedekunnat eivät voi omavaltaisesti julkaista opinnäytteitä, sillä sähköiseen julkaisemiseen tarvitaan aina tekijän lupa. Kun somessa on totuttu paljastamaan henkilökohtaisia intiimejäkin asioita, niin miksei sitten omaa ylpeyden aihetta—opinnäytetyötä—saateta innolla kaikkien nähtäville. Gradun tekemisen tuskasta ja riemusta on varmasti välittynyt viesti jos toinenkin. Syyttävää sormea ei voi kohdistaa pelkästään opiskelijoihin. Suuri vastuu tieteen avoimuuden periaatteiden välittämisestä opiskelijoille on meillä opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvilla. Opiskelijoille on tehtävä selväksi seminaareissa, että opinnäytetöiden julkaiseminen sähköisessä muodossa on osa tutkimusprosessia. Se tuo opiskelijalle näkyvyyttä, mahdollistaa yhteisön sisäisen kontrollin ja mittaa osin opetushenkilöstön onnistumista työssään.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

 

Mureneeko luottamus tietoon ja tutkimukseen?

Huomioni kiinnittyi Hesarin viime sunnuntain numerossa julkaistuun lyhyeen kirjoitukseen ”Vähän isompi ryhmätyö”. Siinä toimittaja epäili kiristyvän apurahakilpailun luoneen ilmiön, jossa yhdellä tiedeartikkelilla on satoja kirjoittajia. Perusteena oli Nature Genetics lehdessä julkaistu artikkeli geneettisen perimän vaikutuksesta ihmisten pituuskasvuun, jossa oli 450 tekijää. Toimittajan mukaan valtaosa tekijöistä on liitetty artikkeliin, jotta tutkijat ja heidän organisaationsa saisivat artikkelista merkinnän julkaisuluetteloonsa ja papukaijamerkin.
Kyseessä oli 250 000 ihmisen pituuskasvun geneettiseen seulontaan perustuva julkaisu. Tällainen työ vaatii erittäin laajan aineiston, jota kerätään ympäri maailmaa suurelta joukolta tutkimusryhmiä. Se tarkoittaa, että tiedon tuottamiseen ja analysointiin on osallistunut satoja tutkijoita ja heillä on luonnollisesti oikeus saada nimensä myös julkaisuun mukaan. Tätä toimittaja ei ilmeisesti tiennyt, vaan suoralta kädeltä leimasi toiminnan vilpilliseksi ansioiden paisutteluksi.

Esimerkki on yksittäinen, mutta tyypillinen osa sitä laajempaa epäluottamusta, jota tieteelliseen tietoon ja sen tuottajiin tänä päivänä kohdistuu. Vilpilliset tutkijat, vaikka ovatkin pieni vähemmistö koko tutkijakunnasta, syövät uskottavuutta. VTT:llä ja Karolinskassa hiljattain julkitulleet tiedevilppitapaukset ovat nostattaneet aivan ansaitusti vilkkaan keskustelun tieteen etiikasta ja sen valvonnasta. Vaikka nämä tapaukset olivat yksittäisiä, niiden laajuus ja vakavuus ovat heittäneet synkän varjon tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden ylle.

Toisaalta myös yleinen ilmapiiri on muuttunut huolestuttavalla tavalla  tieteen vastaiseksi, tai ainakin vahvasti epäileväksi. Sivistymättömyydestä ja tietämättömyydestä on tullut jotenkin hyväksytympää ja jopa tavoiteltua. TV-visailuissa ei enää testata kilpailijoiden tietoja, vaan naureskellaan heidän tietämättömyydelleen. Kaikelle tutkitulle tiedolle on olemassa ”vaihtoehtototuuksia”, jotka asettavat vaikkapa ilmastoon tai terveyteen liittyvän tutkimustiedon kyseenalaiseksi.

Syyt tähän muutokseen ovat moninaiset ja niiden analysointi olisi nyt erittäin arvokasta. Jatkuessaan tällainen kehitys nimittäin asettaa suuria haasteita koko yhteiskunnan kehitykselle. Hyvä tiedon taso ja yleissivistys ovat edellytys kaikelle kehitykselle. Niiden arvostus pitää pyrkiä takaamaan koko väestön keskuudessa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Koulutusta ja kotoutusta

Koko kansan koulutus ja sivistäminen on suomalainen menestystarina ja hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Tähän on vahvasti uskottu koko itsenäisyytemme ajan ja koulutusleikkausten osakseen saaman kritiikin perusteella siihen uskotaan edelleen laajasti.

Pienenä kansakuntana meidän on täytynyt hyödyntää kaikki henkiset resurssimme. Tasa-arvoinen, korkealaatuinen koulutus on ollut paras tapa niiden hyödyntämiseen ja yhtenäinen kulttuuripohja ja homogeeninen väestörakenne ovat tähän saakka merkittävästi helpottaneet henkisen pääoman hyödyntämistä. Näin olemme saavuttaneet osaamis- ja sivistystason, jonka pohjalle on voitu rakentaa yksi menestyneimmistä yhteiskunnista maailmassa.  Tämä on ainoa mahdollisuus myös tästä eteenpäin.

Maailma kuitenkin muuttuu huimaa vauhtia ja niin myös koulutusjärjestelmämme on murroksen edessä. Pakolaisvirtojen ja muun kansainvälistymisen seurauksena meidän on pystyttävä tarjoamaan jatkossa korkealaatuista koulutusta kantasuomalaisten lisäksi hyvin erilaisen kulttuuritaustan ja lähtötilanteen omaaville lapsille ja nuorille. Se on ehdoton edellytys onnistuneelle kotouttamiselle, joka parhaimmillaan lisää yhteiskuntamme elinvoimaa merkittävästi.

Mutta pelkkä koulutus ei riitä, vaan Suomessa koulutetuille ulkomaalaisille pitää tarjota mahdollisuus jäädä Suomeen ja työllistyä täällä. Muuten laadukas koulutuksemme valuu muiden hyödyksi. Kuten Shuo Wang (UEF) ja Osama Alaloulou (ÅA) toteavat Hesarin mielipidesivuilla (HS 10.1.), meillä on vielä paljon tehtävää, että maahan tulleet opiskelijat saadaan integroitua yhteiskuntaamme.

Oleskelulupakäytännöt ja suomen kielen opetus vaativat tehostamista, mutta suurinta muutosta kaipaavat asenteemme ulkomaalaisia kohtaan. Meidän on muututtava avoimemmiksi ja otettava muualta kotoisin olevat aidosti osaksi yhteiskuntaamme, ei vain suvaita heitä.

Tässä katupartiot ja ennakkoluulot eivät auta, vaan meidän on kyettävä arvostavaan ja tasavertaiseen kohtaamiseen. Yliopistot ovat yhteiskuntamme kansainvälisimpiä organisaatioita ja voivat siten olla tiennäyttäjiä tässäkin asiassa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Vaikuttavuuden äärellä

Yliopistoilta haetaan lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Viime aikoina julkinen keskustelu on painottunut lyhyellä tähtäimellä ulos mitattavissa oleviin vaikutuksiin. Ei puhuta niinkään pitkäjänteisen asiantuntijakoulutuksen ja perustutkimuksen avulla rakennettavasta yhteiskunnan menestyksestä.

Mihin meidän odotetaan vaikuttavan? Ainakin siihen, että olemme kilpailukykyisiä, kansalaiset voivat hyvin ja heillä on riittävä elintaso sekä siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Yliopistoilta odotetaan nopeita ratkaisuja kansakunnan akuutteihin haasteisiin – ja niitä riittää.

Kun monet perinteiset työmaat ovat valuneet ulkomaille, uusien innovaatioiden kautta odotetaan uusia työpaikkoja erityisesti pk-sektorille. Tämä koskee niin teknologisia kuin aineettoman pääoman innovaatioita. Ihmisten hyvinvointiin on korkea aika vaikuttaa tuomalla innovaatioita ja uusia lähestymistapoja meneillään olevaan sosiaali- ja terveysalan reformiin. Siinähän ei ole pelkästään kysymys sairaaloiden sijoittelusta kuten lehtiä lukemalla voisi luulla. Seitsemänkymmentä prosenttia sote-alan budjetista kytkeytyy sosiaalialaan. Tärkein vaikuttamisen paikka meillä on ylläpitää ja vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Ainoastaan niistä ponnistamalla maamme voi pärjätä.

Keihin meidän odotetaan vaikuttavan? Innovaatioiden osalta tulee  luonnollisesti toimia niin, että innovaatiot kaupallistuvat ja tulevat käyttöön omin toimin tai sitten tahojen toimesta, joilla on siihen kyky ja halu. Meidän pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Tutkimusjärjestelmää on laajennettu tähän suuntaan. Tietoon perustuvan päätöksenteon kannustamiseksi on luotu uusi strategisen tutkimuksen istrumentti. Yhteiskunnallisen päätöksentekoon vaikuttava taho ovat kansalaiset. Äänestäjien mielipiteillä tuppaa olemaan vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Miten sitten mitata yliopistojen onnistumista näissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävissä? Teknologian kaupallistamisen osalta mittaristo on luotavissa. Tätä onkin jo mietitty varsin pitkälle ja seuraavanlaisia mittareita on esitetty: työpaikat, uudet yritykset ja ulkopuoliset sijoitukset niihin, yhteiset julkaisut ja patentit yritysten kanssa sekä lisenssioinnit. Monet näistä mittareista soveltuvat myös aineettoman pääoman innovaatioihin. Näissä vuorovaikutustahoina olisivat useammin julkisen sektorin toimijat kuin yritykset. Kansalaisiin vaikuttamisen mittareiksi näistä ei ole.

Kansalaisiin vaikutetaan pääasiassa median ja yhä useammin sosiaalisen median kautta. Vastaavalla tavalla kuin bibliometriikkaa käytetään tieteellisen tuotannon arviointiin, altmetriikkaa käytettäisiin vaikuttavuuden mittarina. Ts. Mitattaisiin sitä, miten paljon saadaan keskustelua aikaiseksi. Tämä mittari voisi pelittää, jos puheen paljous ja sanottavan määrä olisivat suoraan verrannollisia. Tutkimustulosten välittäminen ymmärrettävässä ja kiinnostavassa muodossa suurelle yleisölle on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Tarvitaan myös tiedottamisesta kiinnostuneita tutkijoita.

Taitaa olla niin, etteivät samat vaikuttavuuden mittarit istu kaikille. Tekniikkaan, luonnontieteisiin ja lääketieteeseen vaikuttavuus on mitattavissa. Paljon vaikeampaa on luetella vaikuttavuuden yhteismitallisia mittareita meidän monialayliopistoon, missä on kaikki muut koulutusalat paitsi tekniikka. Vaikutamme inhimillisen elämän kaikissa vaiheissa – kohdusta hautaan.

UEF:issa mietitään parhaillaan keinoja tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi.  Tällä hetkellä meiltä yrittäjiksi päätyy noin 1 % valmistuneista. Toimintaympäristöä pitäisi saada kehitettyä niin, että tulosten hyödyntämismahdollisuuksia mietittäisiin tutkimushankkeissa alusta pitäen. Kaikkia tutkijoita kaupallistaminen ei sytytä, eikä tarvitsekaan. Optimaalisesti tutkimusryhmissä olisi mukana kaupallistamisnäkökulmasta kiinnostunut tutkija ja vuorovaikutus ulkopuolisiin hyödyntäjä- ja rahoittajatahoihin olisi jatkuva ja välitön.

Pitkällä tähtäimellä perustutkimus tuottaa perustan merkittäville innovaatioille. Pelkästään lyhyen tähtäimen vaikuttavuuteen keskittymällä tyhjennämme aiemmalla perustutkimuksella koottua pajatsoa. Sitä paitsi monen tutkijan intohimo tutkimukseen lähtee uteliaisuudesta. Uteliaisuus ei ole kuriositeetti vaan perimmäinen innovaatioiden lähde.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

UEF – State of the smart

Olemme nyt uusimassa ulkoista ilmettämme ja UEF-brändiämme. Tavoitteena on parantaa vetovoimaamme, kilpailukykyämme ja tunnettuuttamme. Kilpailu parhaista opiskelijoista ja työntekijöistä kiristyy ja myös kansainväliset rekrytoinnit edellyttävät vahvaa brändiä.  Tässä kilpailussa haluamme erottua eduksemme olemalla rennosti akateeminen yliopisto, jossa moderni asiantuntijuus ja utelias uudistaminen yhdistyvät eloisaan ja ihmisläheiseen ilmapiiriin.

Yliopistojen maine ja brändi koostuvat monista eri osatekijöistä, joista tutkimuksen ja koulutuksen laatu ja sisällöt ovat tietenkin keskiössä. Yliopistot ovat olleet kuitenkin melko huonoja esimerkkejä brändäyksestä, koska niiden brändit eivät tarpeeksi selkeästi ole erottuneet toisistaan. Meillä on nyt uuden strategian myötä entistä kirkkaampi näkemys omista vahvuuksistamme ja tarvitsemme siten myös uuden brändin viestimään niistä selkeästi niin sisäisesti kuin ulkoisestikin – synnyttämään vahvan UEFin identiteetin. State of the smart viestii, että UEFilla on annettavaa ja kerrottavaa, omaamme ainulaatuisia näkökulmia ja ennen kaikkea, tiedämme mitä teemme.

Tuntuuko yhtään omalta? Toivottavasti, koska kaikki tämä muuttuu eläväksi vasta kun koko yliopistoyhteisömme, kaikki työntekijät ja opiskelijat tunnistavat sen ja tuntevat sen omakseen. Se ei synny juhlapuheissa eikä blogikirjoituksissa, vaan jokapäiväisessä työssä ja tekemisessä. Omaa työtämme arvostaen, toistemme tekemistä kunnioittaen ja toisiamme ihmisiksi kohdellen synnytämme  yhteisön, josta voimme olla aidosti ylpeitä. Silloin siitä on helppo kertoa kaikille muillekin.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen