Tag Archives: työelämävalmiudet

Kysyntä ja tarjonta kohtaavat markkinoilla

Adam Smithin Kansojen varallisuus julkaistiin hiljattain ensimmäistä kertaa kokonaan suomennettuna laitoksena 239 vuotta valmistumisensa jälkeen. Tartuin innolla lähes 1000-sivuiseen järkäleeseen, jonka lukeminen on edelleen kesken, mutta joka on ehtinyt jo herättämään lukuisia mielenkiintoisia kysymyksiä. Hyödykkeiden luonnollista hintaa ja markkinahintaa käsitellyt luku vei ajatukseni koulutusmarkkinoihin ja UNIFI:n organisoimaan Rake-prosessiin, jossa sain osallistua kahden ryhmän työskentelyyn.

Erityisesti kauppatieteiden ryhmässä esiin nousi kysymys yliopistokoulutuksen kolmesta syklistä, joihin kuhunkin valikoiduttaisiin erillisen haun kautta. Kandi- ja maisterikoulutuksen eriyttäminen johtaisi periaatteessa aitoon liikkuvuuden lisääntymiseen yliopistojen välillä. Järjestelmä ei takaisi välttämättä enää maisterikoulutuspaikkaa kaikille, ainakaan haluamaansa yliopistoon. Jottei kandidaatin tutkinnosta tulisi umpiperää, olisi kandeille luotava mahdollisuus siirtyä työelämään. Sama ajatus virisi yhteiskuntatieteidenkin työryhmässä, mutta raporttiin tuli kirjatuksi toteamus, että tällä hetkellä kandeille ei ole olemassa yhteiskuntatieteellisellä alalla työmarkkinoita. Ajatus kandidaatin tutkinnolla työelämään siirtymisestä ja maisterikoulutuksen vähentämisestä on sittemmin kirjoitettu auki Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan.

Mielenkiintoista kandilla työelämään -keskustelussa on ollut, että sen paremmin julkisen kuin yksityisen sektorin työnantajien taholta ei ole näkyvästi vaadittu koulutustason alentamista. Sen sijaan on vaadittu, että tuoreet ylioppilaat saadaan opintojen pariin ilman viiveitä ja opintoaikoja lyhennetään opiskelua tehostamalla. Rake-työryhmissä kandilla työelämään –keskusteluun ei ollut valmistauduttu ja siksi se näyttäytyi osittain hintana lisääntyvästä opiskelijaliikkuvuudesta.

Mutta mitä tekemistä kandikeskustelulla on Adam Smithin kanssa? Markkinoilla hyödykkeiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja niille määräytyy hinta. Korkeakoulutettujen osalta voidaan julkisen sektorin kohdalla puhua kelpoisuusehdoilla säädellyistä työmarkkinoista. Mutta on meillä koulutusaloja, joilla markkinalähtöisyys ohjaa työvoiman kysyntää. Kauppatieteiden opiskelijoista valtaosa päätyy yksityiselle sektorille, missä tehtävän menestyksellisen hoitamisen perusedellytys on osaaminen, ei tutkinto sinällään. Mielenkiintoista asiassa on, ettei kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siirtyminen ole synnyttänyt kandeille työmarkkinoita kauppatieteissä, vaikka tämä olisi ollut mahdollista. Työnantajat haluavat paremman tuotteen eli maisterin tutkinnon suorittaneen, vaikka todennäköisimmin maisterin palkkaaminen maksaa niille enemmän.

Digitalisoituvassa maailmassa monilla aloilla työntekijöitä tarvitaan selkeästi nykyistä vähemmän, mutta tehtäviä hoitavalta joukolta vaaditaan syvällistä ja laaja-alaista osaamista. Tulevaisuuden osaamistarpeita ounastellen uskon vahvasti siihen, että niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla kysyntä kohdistuu ensisijaisesti maistereihin ja toivottavasti enenevässä määrin myös tohtoreihin kandidaattien sijaan. Eikä täydennyskoulutuksen tarvettakaan sovi unohtaa digitalisaation myllerryksessä. Yliopistojen haasteena on ottaa tiennäyttäjän rooli digitalisoituvan yhteiskunnan rakentamisessa tutkimuksen ja koulutuksen avulla.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Tulevaisuuden valmiudet

Saunan päälle keskustelimme kavereiden kanssa työelämästä. Joku muisteli joskus ihmetelleensä, miten nuo pomot ulkomaisten asiakkaiden kanssa jaksavat jutustella joutavia ja miksi ei päästä jo asiaan ja käymään läpi prosessin mitoitusta sekä materiaalivalintojen tärkeyttä. Enää ei ihmetellä. Tarvittaessa vuorovaikutusrajoitteiset joutuvat jäämään peräkammariin.

Yliopiston tehtävä on kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä. Monella alalla lähitulevaisuuden muutokset ovat suuria ja vaikeasti ennustettavia. Joitakin muutoksia on mahdollista visioida. Elämme entistä globaalimmassa ja vuorovaikutteisemmassa ympäristössä sekä entistä suuremman tietotulvan keskellä. Ihmisiltä vaaditaan oma-aloitteisuutta ja kykyä sopeutua ja löytää oma paikkansa. Taidot toimia kansainvälisissä kehissä, sosiaalisen vuorovaikutuksen luontevuus sekä kriittinen, olennaisen seulontakyky korostuvat. Tarvitaan yrittäjähenkisyyttä eli rohkeutta ottaa oman elämän ohjaksista kiinni ja valita omia polkuja. Monen kohdalla tämä tarkoittaa oman yrityksen perustamista. Yhtä lailla yrittäjähenkisyyttä tarvitaan työnantajan palveluksessa pärjäämisessä, olipa sitten kyseessä pörssiyritys tai julkisen sektorin toimija.

Meillä on myös toinen iso haaste tulevaisuuden tekijöiden kouluttajina. Meillä on runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita ja heidän osuutensa opiskelijoistamme kasvaa jatkuvasti. Valitettavasti Suomi kykenee liian harvoin tarjoamaan meiltä valmistuville, Suomessa mieluusti työelämässä jatkaville ammatillista osaamistaan vastaavia työmaita. Tämänkään asian vastuusta yliopisto ei voi pestä käsiään.

UEF on kirjannut strategiaansa tavoitteeksi olla Suomen paras oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Tämä toteutuu, kun löydämme ratkaisut niin koti- kuin ulkomaalaisten opiskelijoidemme pärjäämiseen. Tulevaisuuden taitoihin harjaannuttaminen ei saa olla pois ammatin substanssihallintaa edellyttävästä osaamisesta eikä tutkintokokonaisuuksia saa ainakaan paisuttaa nykyisestä. Ja mieluummin vielä niin, että jo kandivaihe antaa valmiuksia työelämään.

Mutta eikö meillä ole jo tässä ratkaisun avaimet käsissämme? Järjestetään substanssikoulutus niin, että oppimisympäristömme antavat tarvittavat lisätaidot siinä ohessa. Muokataan substanssiaineiden harjoitukset peräkammaripakoisiksi. Onko mitään järkeä kouluttaa rinnan koti- ja ulkomaiset opiskelijat omissa ohjelmissaan? Yhdessä opiskelemalla suomalaiset opiskelijat kasvavat kansainvälisyyteen ja ulkomailta tulevat puolestaan saavat suomalaiseen yhteisöön kotoutumisen harjoitusta.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka

Työelämäopintoihin ja tuutorointiin kannattaa panostaa

Vuosiloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä sain iltapäivällä ajatuksia herättävän puhelun työllistämisasioiden parissa puurtavalta ystävältäni. Hän harmitteli muutaman meiltä valmistuneen ja hänen asiakkaikseen päätyneen maisterin työelämään sijoittumisessa esiin nousseita ongelmia. Kyse ei ollut yhteiskuntatieteiden generalisteista vaan meidän vahvoilta professioaloilta valmistuneista, joiden siirtyminen työelämään olisi periaatteessa pitänyt tapahtua ilman erityistoimia. Kaikille tapauksille yhteistä oli suoritetun tutkinnon omintakeinen aineyhdistelmä, olematon työkokemus opintojen ajalta ja työttömäksi päätyminen valmistumisen jälkeen. Suoritettujen opintojen laadussa ei ollut moitteen sijaa.

Työuran karikkoinen käynnistyminen on yksilön kannalta henkisesti koettelevaa ja taloudellisesti raskasta. Vaikka työllistymisvaikeudet koskettavat vain murto-osaa valmistuneista, on meillä kouluttajinakin syytä itsetutkiskeluun. Miksi kuvatun kaltaisiin hankaliin paitsiotilanteisiin päädytään? Opiskelijatuutoreilla, tuutoriopettajilla ja opintoneuvonnasta vastaavilla amanuensseilla on keskeinen rooli uusien opiskelijoiden opintojen käynnistämisen tukemisessa ja opintojen suunnittelussa. Opintojen kuluessa tarjottavat työelämäopinnot auttavat opiskelijoita konkreettisten urapolkujen hahmottamisessa. Teknisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa.

Tulisiko työelämäopintojen laajuutta sitten kasvattaa nykyisestä? En pysty ottamaan tähän kantaa, mutta niiden sisältöjä voi aina kehittää. Me opettajat voimme madaltaa kynnystä työmarkkinoille siirtymiseen kehittämällä työelämäopintoja suuntaan, joka saattaa opiskelijat nykyistä tiiviimpään kosketukseen potentiaalisten työantajien kanssa jo opiskeluaikana. Julkisen sektorin suuntaan olemme hoitaneet leiviskämme kohtuullisesti, mutta yritysyhteistyössä voisimme ottaa mallia teknillisistä yliopistoista.

Toinen jatkuva haaste kaikille koulutusorganisaatioille on pystyä päivittämään koulutuksen sisällöt vastaamaan nopeasti muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeita. Kentältä tuleva palaute ja aktiivinen vuorovaikutus sidosryhmiemme kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä koulutuksemme sisältöjen ja ohjauksen kehittämisessä sekä tutkimusyhteistyön laajentamisessa.

Kilpailu akateemisten alojen työpaikoista on viime aikoina kiristynyt, minkä johdosta työelämävalmiuksiin panostaminen on tärkeää. Joustava siirtyminen opinnoista työmarkkinoille on kaikkien yhteinen etu.

harri_siiskonenHarri Siiskonen