Tag Archives: tutkimus

Monitieteisen tutkimuksen lupaus

Eri tieteenalojen voimavarojen yhdistämistä kannattavat kaikki, mutta millä tasolla sitä pitäisi tehdä. Mikä on monitieteisyyden, poikkitieteisyyden ja tieteidenvälisen tutkimuksen ero?

Monitieteisyys (multidisciplinarity) pyrkii selittämään useamman eri tieteenalan alueelle ulottuvaa ilmiötä pitäytyen kuitenkin kunkin yksittäisen tieteenalan omassa näkökulmassa. Erillisten tieteiden rajallisuus tunnustetaan, mutta sitä ei varsinaisesti ratkaista. Onko tavoitteemme kuitenkin tieteidenvälinen tutkimus (interdisciplinarity), jolla tarkoitetaan ongelman ratkaisemista tieteiden välisen vuoropuhelun perustalta. Lähestyminen on perinteisen tieteenalan määritelmää monipuolisempi, mutta säilyttää vielä perinteiset tieteenalat. Lopulta voimme tähdätä todelliseen poikkitieteelliseen (transdisciplinary) ongelmanratkaisuun, jossa tieteenalojen metodeja yhdistämällä voidaan luoda kokonaan uusia tieteenaloja, joista aiempina esimerkkeinä bioteknologia ja geofysiikka.

Kaikki kolme tasoa ovat nykyaikaisen yliopiston strategiassa tärkeitä. Monitieteisyys koskee nykyaikana kaikkia; tieteidenvälisyys on tärkeää globaalien haasteiden ratkaisemisessa, ja lopulta tarvitaan poikkitieteellisiä uusia ratkaisumalleja. Laajan koulutusalavalikoimansa vuoksi Itä-Suomen yliopisto on rakenteeltaan monitieteinen, nykyinen strategiamme jo korostaa tieteidenvälistä yhteistyötä, ja parhaimmillaan olemme vähintäänkin luomassa poikkitieteellisiä tutkimusavauksia.

Kovin tutkimuksemme kärki perustuu useimmiten kuitenkin perinteisten tieteenalojen korkeatasoiseen osaamisen. Monitieteisyydestä puhuttaessa pitää siis muistaa, että yhteistyön parhaana lähtökohtana on uutta luova oman alansa huipputiede. Ilolla pitääkin todeta, että uusien nuoremman polven EU-hankkeidemme menestystekijänä on ollut oman alan huippuosaamisen yhdistäminen tieteidenväliseen yhteistyöhön. Monitieteisyyden lupaus onkin nimenomaan mahdollisuus nostaa oman alansa huippututkimus uudelle tieteidenväliselle ja poikkitieteelliselle huippututkimuksen tasolle, missä ratkotaan nykyistä paremmin globaaleja haasteita.

Jussi Pihlajamäki

Dekaani

Terveystieteiden tiedekunta

Tutkimusyhteisöt yliopiston ytimessä

Yliopistot profiloivat tutkimustaan. Kaikkea ei yritetä saavuttaa vaan tutkimus pyritään fokusoimaan yliopiston omille vahvuusaloille. Yhä useammin vahvuusaloista kootaan moniteellisesti isompia tutkimuksen näyteikkunoita. Samalla tutkimuksella tavoitellaan entistä suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tähän on Itä-Suomen yliopistossakin pyritty.

Tutkimuksen vahvuuksien täytyy löytyä objektiivisella tavalla. Useimmiten tunnistus perustuu tutkimuksen tason kansainväliseen arviointiin. Itä-Suomen yliopiston RAE2019- arvioinnin kohteena ovat tutkimusyhteisöt. Ne ovat tietyn teeman ympärille rakentuneita monitieteisiä ja kansainvälisesti verkostoituneita yhteisöjä, joilla on selkeä tutkimusfokus. UEF RAE2019 -arvioinnissa arvioitavia tutkimusyhteisöjä on kaikkiaan 16. Muutamat niistä perustuvat jo usean vuoden yhteistyöhön, mutta uusiakin on muodostettu arviointia ja tulevaisuuden tutkimusta varten. Lähtökohdat ovat kieltämättä hieman erilaiset; toisilla on aikaisemmat yhteiset näytöt, toisilta ne ehkä vielä puuttuvat.

Tutkimusyhteisöt voivat olla paitsi tapa arvioida tutkimusta myös organisoida UEFin tutkimusta tulevaisuudessa. Tutkimusyhteisöllä tulee olla yliopistossamme tieteellisesti korkeatasoinen ydin ja yhteiset isot tavoitteet, joiden tavoitteluun koko yhteisö on sitoutunut. Ei vaan suunnittelu- ja arviointivaiheessa paperilla vaan käytännössä konkreettisessa toiminnassa. Yhteisön kova tutkimuksellinen ydin on kuin veturi, joka vetää vaunuja eli muuta laadukasta tutkimusta mukaansa. Junaan voidaan liittää uusia vaunuja sitä mukaa, kun uusia konkretisoituneita ideoita ja rahoituksen saaneita suunnitelmia löytyy kyytiin. Voineepa jossakin tilanteessa veturikin vaihtua, ja koko juna ohjautua uudelle raiteelle muuttaen suuntaansa. Se olisi luonnollista, sillä tutkimuksen tulee asteittain myös uusiutua.

Sisäinen yhteistyö yhdistää osaamisemme, mutta ei riitä viemään tutkimusta maailman huipulle. Hyväkään tutkimusyhteisö ei saavuta pelkällä yliopiston sisäisellä yhteistyöllä tieteellisen ”ekselenssin” indikaattoreita. Tutkimusyhteisöksi järjestäytymällä meidän tulee luoda edellytykset entistä vahvemmalle kansainväliselle tutkimusyhteistyölle. Näyttäydytään maailmalla ja haetaan parhaat tutkimuskumppanit globaalisti. Vain se luo edellytykset myös riittävälle kilpaillulle tutkimusrahoitukselle, joka on välttämätöntä tutkimusmenestyksen saavuttamiseksi. UEFin sisäinen rahoitus, tai edes muu kansallinen rahoitus, ei siihen riitä. Ei harhauduta ajattelemaan toisin. Tämä olkoon kannustus myös niille, jotka eivät mahdollisesti ole tulevan tutkimusstrategian ytimessä.

Jukka Jurvelin, dekaani

 

Tutkijat toisiltaan oppimassa

UEFin strategiassa korostuvat monitieteisyys ja avoimen tieteen edistäminen. Tämä strateginen suunnanotto edellyttää perustieteistä ponnistavaa tieteiden välistä yhteistyötä. Näiden ajatusten virittäminä järjestimme huhtikuussa kahden tiedekunnan (FILO ja YHKA) yhteisen tutkijatapaamisen. Tilaisuuden tavoitteena oli saattaa eri tieteenalojen tutkijoita saman pöydän ääreen ideoimaan tiedekuntien rajat ylittäviä tutkimusmahdollisuuksia.

Tiedekuntien tutkimuskoordinaattorien suunnittelemana ja osallistujien arvioimana tilaisuus oli leppoisa ja samalla hyvinkin luovasti uusia tutkimuksellisia avauksia visioiva. Tieteidenvälisten ratkaisujen löytyminen ei näytä olevan kiinni ainakaan tutkijoiden valmiudesta heittäytyä yhteisölliseen oppimisprosessiin. Työskentelyn edetessä ryhmien tuottamat pohdinnat jalostuivat hyvin luontevasti monitieteisiksi ja eri kampusten tutkijoiden osaamista luokseen kutsuviksi potentiaalisiksi tutkimuskohteiksi. No, mitä voisimme oppia tämänkaltaisista harjoitteista UEFin tutkimuksen kehittämiseksi?

Työskentelyssä mukana olleena keskeisimmäksi opiksi nousi, että UEFin strategian tavoitteiden ja meidän tekemisen tapojen täytyy olla linjakkaasti sopusoinnussa keskenään. Tieteiden väliset uudet ratkaisut syntyvät tutkijoiden välisessä kriittisessä, mutta samalla hyväntahtoisessa vuorovaikutuksessa. Tämä havainto ei ole uusi ”oppimisen innovaatio”, mutta aika ajoin itsestään sinnikkäästi muistuttava yhteisöllisen oppimisen välttämätön ehto.

Avoimen tieteen käytänteitä ja monitieteisyyttä tavoiteltaessa meidän onkin säännönmukaisesti organisoitava tieteiden välistä dialogia aktivoivia foorumeita. Tällöin yhteisten merkitysneuvottelujen ytimessä tulisi olla eri tieteenalojen tuottamat näkymät merkittävistä tutkimuksen kohteista. Riittävän kompleksiset ja jaetut kysymykset puolestaan houkuttavat ja koukuttavat tutkijoita yhteistyöhön ja oppimaan toisiltaan.

Strategiamme neljä globaalia haastetta muodostavat kunnianhimoisen tavoitteen uusien tieteiden välisten tutkimuskysymysten asettamiselle ja aikanaan niiden ratkaisemiselle. Uutta luovat ratkaisut syntyvät ja ovat vaikuttavuudeltaan merkittäviä, kunhan muistamme pitää mahdollistavaa ja osallistavaa vuorovaikutusprosessia tiedeyhteisössämme yllä.

Janne Pietarinen
dekaani, Filosofinen tiedekunta

Tutkimukseen on voitava luottaa

Karoliininen Instituutti oli syyskuun alussa näkyvästi esillä ruotsalaisessa lehdistössä ja muussa mediassa professori, kirurgi Paolo Macchiarinin tieteelliseen vilppiin liittyneen selvitysraportin valmistumisen johdosta. Raportti käsittelee Macchiarinin keinotekoisen henkitorven kehittämiseen liittyneitä väärinkäytöksiä. Siinä kritisoidaan voimakkaasti yliopiston silloista johtoa lähtien Macchiarinin rekrytoinnista ja hänen toimintansa seurannan laiminlyönnistä. Menemättä tapauksen yksityiskohtiin selvitysraportti ei horjuta luottamusta ainoastaan yksittäiseen tutkijaan, vaan koko tutkimusjärjestelmään. Tapauksen merkittävyydestä kertoo, että välittömästi selvitysraportin julkistamisen jälkeen korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark Knutsson esitti Macchiarinin aikana Instituutin hallituksessa toimineiden jäsenten ja kansleri Harriet Wallbergin erottamista. Rehtorin tehtävästä Wallberg oli joutunut eroamaan jo aiemmin.

Macchiarinin kohdalla kysymys oli harkitusta tieteellisestä vilpistä, mutta tietoisen vilpin rinnalla julkaistaan tutkimustuloksia ja vielä hyvillä foorumeilla, jotka eivät täytä korkeatasoisen tutkimuksen kriteereitä. Professori Daniel Sarewitzin toukokuussa Nature-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan julkaisemisen määrällinen paine on heijastunut tutkimukseen sen laatua heikentävästi eikä hän ole väitteineen yksin. Sarewitz käytti konkreettisena esimerkkinä rintasyöpätutkimusta, jossa sama virhe oli toistunut yli tuhannessa artikkelissa. Kovissa tieteissä vakiintuneita kvantitatiivisia indikaattoreita on otettu käyttöön myös ihmistieteiden tutkijoiden ansioituneisuuden arvioinnissa. Julkaisujen määrää painottavat palkitsemismallit ovat ohjaamassa tutkimusta perinteisillä monografiapainotteisilla aloilla artikkelimuotoiseen julkaisemiseen, mikä ei voi pidemmällä aikavälillä olla vaikuttamatta tieteenalojen luonteeseen. Lausahdus ”publish or perish” on tosiasia urallaan etenemään pyrkivälle tutkijalle ihmistieteissäkin.

Vähemmälle huomiolle julkaisemista koskevassa keskustelussa on jäänyt se, että kasvavat julkaisumäärät koettelevat yhtä lailla aikakauslehdissä arvioitsijoina toimivia kollegoita ja toimituskuntia. He ovat itse asiassa se taho, joka toimii julkaisemisen portinvartijana. Tämä ei kuitenkaan poista tutkijan vastuuta tuloksistaan. Sarewitz neuvookin tutkijoita panostamaan julkaisemissa laatuun määrästä tinkien.

Paljolti julkiseen rahoitukseen perustuvalle tutkimusjärjestelmälle, sen yleiselle hyväksyttävyydelle, mutta ennen kaikkea luottamukselle tieteeseen on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni tutkimuksen korkeasta laadusta. Tiedeyhteisöllä ei ole varaa epäluottamuksen kierteen vahvistumiseen tieteellistä tutkimusta kohtaan, kun samaan aikaan internet pursuaa ”luotettavaksi naamioitua” tietoa mitä erinäisemmin tarkoitusperin tuotettuna. Avoimen tieteen periaatteiden omaksuminen tutkimuksessa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden luottamuksen vahvistamiseen viemällä tieteen läpinäkyvyys ja vertailtavuus uudelle tasolle. Tähän on meillä oikeus niin tutkijoina kuin kansalaisina.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Vaikuttavuus on vuorovaikutusta

UEFin tutkimus on tieteellisesti korkeatasoista, yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa sen hakiessa konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteisyyttä vaativiin haasteisiin. Nämä ovat strategisen tutkimusneuvoston rahoituksen myöntöperusteita ja näillä perusteilla toteamus olisi perusteltu. Tämän kevään strategisen tutkimuksen hauissa UEF menestyi parhaiten yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Tutkijamme koordinoivat kolmea konsortiohanketta ja olemme kaikkiaan kahdeksalla hankkeella mukana kuudessa konsortiossa. Ensimmäisellä STN:n kierroksella UEF puolestaan sai yhden koordinaatiohankkeen ja on partnerina mukana kolmessa muussa. Onnittelut kaikille haussa menestyneille!

Strateginen tutkimus on erinomainen tilaisuus panostaa  vuorovaikutukseen tiedonhyödyntäjien ja –tuottajien kesken. STN-hankkeissa edellytetään yliopiston, tutkimuslaitosten sekä yhteiskunnallisen ja yritysmaailman päätöksenteon välistä tiedon kulkua tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Taustalla on ajatus, että näin on mahdollista luoda horisontaalinen tietopohja päätöksenteon tueksi. Julkisesta tutkimusrahoituksesta suunnataan tähän tarkoitukseen kolme prosenttia.

Yliopistoilta odotetaan perustellusti ratkaisuja muuttuvan maailman mukana nopealla tahdilla tuleviin uusiin haasteisiin ja ongelmiin.  Kaikki tiedämme, että yliopistolla on edelleen paljon osaamista ja tutkimustuloksia, jotka eivät päädy yhteiskunnan hyödyksi. Asiantilan korjaamiseksi tarvitsemme nykyistä kiinteämpää vuorovaikutusta julkisten sektorin ja elinkeinoelämän kanssa. STN-hankkeet ovat hieno edistysaskel, mutta ei suinkaan yksin riittävä. Yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen strategian selkeyttäminen on tarpeen. Meidän ei kannata suunnitella vaikuttavuus-strategiaa sisäisenä prosessina keskenämme. Strategiatyössä keskeistä on vaikuttaa vuoroin ja taajaan tutkimustulosten potentiaalisten hyödyntäjien kanssa ja saada heiltä näkemyksiä ja virikkeitä vaikuttavuutemme kehittämiseen.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
Akateeminen rehtori

Impaktia ja ekselenssiä

Urheilijat sanovat usein ennen kisoja ”teen oman suorituksen ja katson, mihin se riittää”.  Jotta huipulle päästään, se on turhan vaatimaton tavoite. Toisaalta tänä vuonna urheilupuolella on nähty iloisia onnistumisia. Nuoret kiekkoleijonat osoittivat maailman mestaruuskisoissa, ettei heillä ole onnistumisen tai epäonnistumisen pelkoa – sinnikkäästi ja iloisesti huipulle. Siihen tarvitaan taitoa, intoa, sitoutumista, ahkeruutta, hyvä valmennus ja olosuhteet.

Samoin on tieteessä – tavoitteet kannattaa asettaa korkealle. Menestykseen tieteessä tarvitaan paitsi tutkijan henkilökohtaisia ominaisuuksia – lahjakkuuden lisäksi, hyvä koulutus, innostuneisuutta ja intohimoa tutkimukseen, kestävyyttä, pettymysten sietokykyä, esiintymistaitoja ja johtajuutta – ja myös inspiroiva tutkimusympäristö, infrastruktuuri sekä rahoitusta.

Kun julkinen talous on vaikeuksissa ja myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoituksesta leikataan, kamppailu ulkopuolisesta rahoituksesta kovenee entisestään. Lisäksi tieteen rahoitusmaailmalle Suomessa on ollut ominaista tempoilevuus. Entisiä rahoitusinstrumentteja ajetaan alas ja uusia tulee tilalle. Ylhäältä tuleva ohjausvaikutus näkyy voimakkaana. Tutkijan on vaikea pysyä kärryillä, mikä on rahoittajan tahtotila – haetaanko vaikuttavuutta vai huipputiedettä vai molempia?

Tässä tieteen rahoituksen turbulenssissa on viisainta keskittyä omaan suoritukseen – tavoite korkealla. Se on varmaa, ettei puolivillaisilla hakemuksilla pärjää tämän hetken rahoituskisassa.

Yliopistotasolla on tärkeää rakentaa tulevien tutkijoiden kuntopohjaa hyvällä koulutuksella, valmennuksella ja mentoroinnilla. Tärkeää on tunnistaa nuorten tutkijoiden joukosta potentiaaliset tieteessä menestyjät ja ohjata ja tukea heitä eteenpäin – väittelyn jälkeen postdoc-kaudelle, rahoituksen hankintaan, oman ryhmän perustamiseen ja  verkostoitumiseen. Siis valmentaa heitä tieteen kansainväliseen liigaan.

Onnistumisia tulevissa rahoitushakemuksissa!

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Tieteen vapaus ja tutkimuksen ohjauskeinot

”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” (Finlex 558/2009). Juuri tutkimuksen vapauden ansiosta yliopistot ovat olleet arvostettuja riippumattoman luotettavan tutkimustiedon tuottajia ja tutkijoiden arvostamia työpaikkoja. Julkinen valta on taas osallistunut vapaan tutkimuksen tukemiseen avoimen kilpailun kautta jaettavan kohdentamattoman tutkimusrahoituksen välityksellä.

Merkille pantavaa 1990-luvulta lähtien ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin ollut, että julkista tutkimusrahoitusta on kanavoitu avointen hakujen rinnalla enenevässä määrin suunnattujen hakujen ja temaattisten tutkimusohjelmien kautta. Eurooppalaisessa kontekstissa tarvelähtöisyys näkyy hyvin esim. Euroopan komission Horisontti2020-puiteohjelman Yhteiskunnalliset haasteet –pilarissa ja kotimaassa eritoten Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen instrumentin kautta jaettavassa rahoituksessa. Ulkoisesta ohjauksesta riippumattomina julkisen tutkimusrahoituksen lähteinä näyttäytyvät enää Suomen Akatemian akatemiahankkeet ja tutkijatehtävät sekä Euroopan komission huipputason tieteen tukemiseen luodut instrumentit, joista näkyvimmin esillä on ollut Euroopan tutkimusneuvosto (ERC). Lisäksi säätiöistä osa jakaa tutkimusrahoituksensa tai ainakin osan siitä vailla temaattisia kohdennuksia.

Tieteen kehityksen näkökulmasta olennaisen tärkeä kysymys on, millaisten prosessien kautta tutkimusohjelmien valmistelu tapahtuu. Esimerkiksi STN-hauissa rahoittaja on määritellyt selkeästi tutkimuksen tavoitteet ja toteuttamistavat: tuottaa politiikkarelevanttia suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä tukevaa tutkimusta. STN:n tulevien teemojen kartoittaminen on avoin prosessi, johon pääsevät osallistumaan sekä tutkijat että tiedon tarvitsijat, vaikkakin lopullisen päätöksen kulloinkin rahoitettavista teemoista tekee valtioneuvosto. Euroopan komission Yhteiskunnalliset haasteet -osion Eurooppa muuttuvassa maailmassa –teeman kansallisen tukiryhmän toimintaan osallistumisesta on minulle  jäänyt turhautunut olo. Valmistelu on loitontunut yksittäisestä tutkijasta. Osa työohjelmaluonnosten teemoista vaikuttaa ansiokkaan lobbauksen hedelmiltä, joihin ei enää voi saada pilkun paikkaa suurempia muutoksia, kun ne tulevat kansallisen tason tukiryhmien käsittelyyn.

Kohdennetun tutkimusrahoituksen kasvaessa on tärkeää, että omaksumme vallitsevat pelisäännöt. Jos mielimme menestyä kilpailussa, on tutkijoiden ja tiedehallinnon verkotuttava aktiivisesti niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, jotta saisimme äänemme kuuluviin tutkimusteemoja valmisteltaessa. Tutkimushankkeiden valmistelun tukemisen rinnalla onkin tärkeää rohkaista tutkijoita teemavalmisteluun osallistumiseen. Tätä tiedepoliittisen taustatyön tärkeyttä ei ole ymmärretty kunnolla suomalaisessa tiedeyhteisössä. Olemme useimmiten myöhässä, jos kiinnostuksemme rahoitusinstrumenttia kohtaan herää vasta hakuilmoituksen ilmestyttyä. Huolimatta ulkoisten ohjauspaineiden kasvusta on tutkimuksen vapaus arvo, josta yliopistojen on pidettävä kiinni.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Terveyden tietomassojen äärellä

Big data on suurten kasvavien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, hallintaa, louhintaa, yhdistelemistä, jakamista  ja analysoimista tietotekniikkaa ja tilastotiedettä hyödyntäen. Terveyden alalla Big datan analysoimiseen on kohdistunut suuria toiveita löytää uusia sairauksien riskitekijöitä, riskigeenejä, biologisia merkkiaineita, tautimekanismeihin liittyviä aineenvaihduntatuotteita, lääkevaikutuksia ja lääkkeiden haittavaikutuksia, jotka pienemmissä aineistoissa ovat jääneet huomaamatta.

Tietoa on kerätty perinteisesti kohorttitutkimuksissa ja  kliinisissä interventiotutkimuksissa. Isojen tietomäärien hallinta ja eri kohorttien yhdistäminen ei ole ihan ongelmatonta. Tutkimusasetelma  ja kerätty tieto vaihtelee tutkimuksesta toiseen. Tietoa pitää yhdenmukaistaa. Tiedon kerääminen sairauskertomuksista on vielä alkutekijöissään,  mutta tulee edistymään nopeasti sähköisten järjestelmien kehittymisen myötä.

Biopankkitoiminta on alkanut vauhdilla Suomessa uuden biopankkilain tultua voimaan. Biopankissa yhdistyvät tutkittavien näytteet kliiniseen tietoon. On tärkeää, että Suomen biopankkitoimintaan tulee yhtenäinen tietojärjestelmä ja käytänteet.

Konkreettisia onnistumisia Big datan käytöstä on tullut mm. genetiikan alueella. Tutkijat ovat muodostaneet isoja konsortioita ja yhdistäneet tutkimuskohortteja ja siten tapausten ja verrokkien määrä on noussut jopa kymmeniin tuhansiin.  Analyyseissä on löydetty mm. harvinaisia geenivariantteja, joiden yhteyttä sairauteen ei ole voitu löytää ja vahvistaa pienissä aineistoissa.  Isoissa verkostoissa on voitu hyödyntää myös huippuyliopistojen ja tutkimuslaitosten infrastruktuureja ja osaamista.

Terveyden alalta kertyvä data on monitieteistä. Tiedon tuottamiseen tarvitaan mm. lääkäreitä, hoitajia, psykologeja, ravitsemustieteilijöitä, farmasian asiantuntijoita, kemistejä, fyysikoita, geneetikkoja, biologeja  ja taloustieteilijöitä.

Big datan hallintaan ja analytiikkaan tarvitaan osaamista ja osaajia.  Bioinformatiikka on yksi Terveystieteiden tiedekunnan nousevia tutkimusalueita, johon olemme kohdentaneet strategista tukea.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

 

 

 

 

 

”Rosessit”, roolit ja rekrytoinnit

Viime viikkoina on paheksuttu opetus- ja kulttuuriministerin yliopistoille lähettämää avointa kirjettä ja oltu huolissaan tutkijoiden muutosta ulkomaille Suomen huonojen näkymien vuoksi. Ilmassa on  huolestuttavaa yleisen luottamuksen horjumista suomalaisen tieteenteon ja korkeimman koulutuksen kykyihin ja mahdollisuuksiin.

Ajat ovat kiistatta vaikeat, mutta myös yleinen näköalattomuus on suurempaa kuin esimerkiksi 1990-luvun alun lamassa. Kohdennettujen panostusten sijaan leikataan kaikilta tutkimuksen ja koulutuksen sektoreilta ja odotetaan toimijoiden löytävän keinot sopeutua niihin.

Sopeutuminen ei onnistu pelkillä henkilöstövähennyksillä. Työ vain kasautuu pienemmän joukon tehtäväksi, ellei samalla muuteta rakenteita, toimintaa ja työkulttuuria.

Koulutus-, tieteenala- ja organisaatiosiiloista pitää pyrkiä kohti temaattisia kokonaisuuksia ja kokonaisvaltaisia toimintamalleja.  Vanhan viisauden mukaan tuulen noustessa ei kannata kaivautua poteroihin, vaan pystyttää tuulimyllyjä. Poteroista ei näe kovin kauas eikä siellä pysymällä turvata omaa tulevaisuutta. Tämä koskee niin tutkimusta ja opetusta kuin hallinto- ja tukipalveluitakin.

Tarvitaan myös aiempaa selvempää työnjakoa ja henkilöstöresurssien tehokkaampaa kohdistamista. Vanhan mallin mukaan kaikkien on esimerkiksi tutkittava ja opetettava saman verran. Se ei tämän päivän maailmassa johda enää muuhun kuin ahdistukseen ja turhautumiseen.

Työntekijöitä on roolitettava selkeämmin ja löydettävä eri tehtäviin niihin parhaiten soveltuvat ja osaavat tekijät ja annettava heille mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Näin vapautamme voimavaroja uusien toimintamallien kehittämiseen, kunhan samalla muistamme purkaa alta vanhoja.

Rekrytoinnit vaikuttavat keskeisesti kykyymme uudistua, kehittyä ja pärjätä kiristyvässä kilpailussa. Tätä emme ole kaikilta osin vielä tajunneet. Henkilökunnan liikkuvuutta pidetään yhtenä uusiutumisen keskeisenä elementtinä, mutta esimerkiksi suomalaisiin yliopistoihin  viime vuosina rekrytoidut professorit ovat useimmiten tulleet omasta väestä, ei muista yliopistoista. Myös kansainvälistymisen vauhti on edelleen aika verkkainen. Tarvitaan rohkeutta rekrytointeihin kaikilla tehtävätasoilla ja henkilöstöryhmissä.

Näissä toimissa tarvitaan hyvää johtamista, mutta myös kykyä muuttaa työtapojamme ja omaksua uusia työn sisältöjä.  Pystymme varmasti vastaamaan ajan haasteisiin, kunhan emme keskity vain vanhan säilyttämiseen.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Vaikuttavuuden äärellä

Yliopistoilta haetaan lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Viime aikoina julkinen keskustelu on painottunut lyhyellä tähtäimellä ulos mitattavissa oleviin vaikutuksiin. Ei puhuta niinkään pitkäjänteisen asiantuntijakoulutuksen ja perustutkimuksen avulla rakennettavasta yhteiskunnan menestyksestä.

Mihin meidän odotetaan vaikuttavan? Ainakin siihen, että olemme kilpailukykyisiä, kansalaiset voivat hyvin ja heillä on riittävä elintaso sekä siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Yliopistoilta odotetaan nopeita ratkaisuja kansakunnan akuutteihin haasteisiin – ja niitä riittää.

Kun monet perinteiset työmaat ovat valuneet ulkomaille, uusien innovaatioiden kautta odotetaan uusia työpaikkoja erityisesti pk-sektorille. Tämä koskee niin teknologisia kuin aineettoman pääoman innovaatioita. Ihmisten hyvinvointiin on korkea aika vaikuttaa tuomalla innovaatioita ja uusia lähestymistapoja meneillään olevaan sosiaali- ja terveysalan reformiin. Siinähän ei ole pelkästään kysymys sairaaloiden sijoittelusta kuten lehtiä lukemalla voisi luulla. Seitsemänkymmentä prosenttia sote-alan budjetista kytkeytyy sosiaalialaan. Tärkein vaikuttamisen paikka meillä on ylläpitää ja vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Ainoastaan niistä ponnistamalla maamme voi pärjätä.

Keihin meidän odotetaan vaikuttavan? Innovaatioiden osalta tulee  luonnollisesti toimia niin, että innovaatiot kaupallistuvat ja tulevat käyttöön omin toimin tai sitten tahojen toimesta, joilla on siihen kyky ja halu. Meidän pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Tutkimusjärjestelmää on laajennettu tähän suuntaan. Tietoon perustuvan päätöksenteon kannustamiseksi on luotu uusi strategisen tutkimuksen istrumentti. Yhteiskunnallisen päätöksentekoon vaikuttava taho ovat kansalaiset. Äänestäjien mielipiteillä tuppaa olemaan vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Miten sitten mitata yliopistojen onnistumista näissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävissä? Teknologian kaupallistamisen osalta mittaristo on luotavissa. Tätä onkin jo mietitty varsin pitkälle ja seuraavanlaisia mittareita on esitetty: työpaikat, uudet yritykset ja ulkopuoliset sijoitukset niihin, yhteiset julkaisut ja patentit yritysten kanssa sekä lisenssioinnit. Monet näistä mittareista soveltuvat myös aineettoman pääoman innovaatioihin. Näissä vuorovaikutustahoina olisivat useammin julkisen sektorin toimijat kuin yritykset. Kansalaisiin vaikuttamisen mittareiksi näistä ei ole.

Kansalaisiin vaikutetaan pääasiassa median ja yhä useammin sosiaalisen median kautta. Vastaavalla tavalla kuin bibliometriikkaa käytetään tieteellisen tuotannon arviointiin, altmetriikkaa käytettäisiin vaikuttavuuden mittarina. Ts. Mitattaisiin sitä, miten paljon saadaan keskustelua aikaiseksi. Tämä mittari voisi pelittää, jos puheen paljous ja sanottavan määrä olisivat suoraan verrannollisia. Tutkimustulosten välittäminen ymmärrettävässä ja kiinnostavassa muodossa suurelle yleisölle on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Tarvitaan myös tiedottamisesta kiinnostuneita tutkijoita.

Taitaa olla niin, etteivät samat vaikuttavuuden mittarit istu kaikille. Tekniikkaan, luonnontieteisiin ja lääketieteeseen vaikuttavuus on mitattavissa. Paljon vaikeampaa on luetella vaikuttavuuden yhteismitallisia mittareita meidän monialayliopistoon, missä on kaikki muut koulutusalat paitsi tekniikka. Vaikutamme inhimillisen elämän kaikissa vaiheissa – kohdusta hautaan.

UEF:issa mietitään parhaillaan keinoja tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi.  Tällä hetkellä meiltä yrittäjiksi päätyy noin 1 % valmistuneista. Toimintaympäristöä pitäisi saada kehitettyä niin, että tulosten hyödyntämismahdollisuuksia mietittäisiin tutkimushankkeissa alusta pitäen. Kaikkia tutkijoita kaupallistaminen ei sytytä, eikä tarvitsekaan. Optimaalisesti tutkimusryhmissä olisi mukana kaupallistamisnäkökulmasta kiinnostunut tutkija ja vuorovaikutus ulkopuolisiin hyödyntäjä- ja rahoittajatahoihin olisi jatkuva ja välitön.

Pitkällä tähtäimellä perustutkimus tuottaa perustan merkittäville innovaatioille. Pelkästään lyhyen tähtäimen vaikuttavuuteen keskittymällä tyhjennämme aiemmalla perustutkimuksella koottua pajatsoa. Sitä paitsi monen tutkijan intohimo tutkimukseen lähtee uteliaisuudesta. Uteliaisuus ei ole kuriositeetti vaan perimmäinen innovaatioiden lähde.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori