Tag Archives: tutkimus

Tutkijat toisiltaan oppimassa

UEFin strategiassa korostuvat monitieteisyys ja avoimen tieteen edistäminen. Tämä strateginen suunnanotto edellyttää perustieteistä ponnistavaa tieteiden välistä yhteistyötä. Näiden ajatusten virittäminä järjestimme huhtikuussa kahden tiedekunnan (FILO ja YHKA) yhteisen tutkijatapaamisen. Tilaisuuden tavoitteena oli saattaa eri tieteenalojen tutkijoita saman pöydän ääreen ideoimaan tiedekuntien rajat ylittäviä tutkimusmahdollisuuksia.

Tiedekuntien tutkimuskoordinaattorien suunnittelemana ja osallistujien arvioimana tilaisuus oli leppoisa ja samalla hyvinkin luovasti uusia tutkimuksellisia avauksia visioiva. Tieteidenvälisten ratkaisujen löytyminen ei näytä olevan kiinni ainakaan tutkijoiden valmiudesta heittäytyä yhteisölliseen oppimisprosessiin. Työskentelyn edetessä ryhmien tuottamat pohdinnat jalostuivat hyvin luontevasti monitieteisiksi ja eri kampusten tutkijoiden osaamista luokseen kutsuviksi potentiaalisiksi tutkimuskohteiksi. No, mitä voisimme oppia tämänkaltaisista harjoitteista UEFin tutkimuksen kehittämiseksi?

Työskentelyssä mukana olleena keskeisimmäksi opiksi nousi, että UEFin strategian tavoitteiden ja meidän tekemisen tapojen täytyy olla linjakkaasti sopusoinnussa keskenään. Tieteiden väliset uudet ratkaisut syntyvät tutkijoiden välisessä kriittisessä, mutta samalla hyväntahtoisessa vuorovaikutuksessa. Tämä havainto ei ole uusi ”oppimisen innovaatio”, mutta aika ajoin itsestään sinnikkäästi muistuttava yhteisöllisen oppimisen välttämätön ehto.

Avoimen tieteen käytänteitä ja monitieteisyyttä tavoiteltaessa meidän onkin säännönmukaisesti organisoitava tieteiden välistä dialogia aktivoivia foorumeita. Tällöin yhteisten merkitysneuvottelujen ytimessä tulisi olla eri tieteenalojen tuottamat näkymät merkittävistä tutkimuksen kohteista. Riittävän kompleksiset ja jaetut kysymykset puolestaan houkuttavat ja koukuttavat tutkijoita yhteistyöhön ja oppimaan toisiltaan.

Strategiamme neljä globaalia haastetta muodostavat kunnianhimoisen tavoitteen uusien tieteiden välisten tutkimuskysymysten asettamiselle ja aikanaan niiden ratkaisemiselle. Uutta luovat ratkaisut syntyvät ja ovat vaikuttavuudeltaan merkittäviä, kunhan muistamme pitää mahdollistavaa ja osallistavaa vuorovaikutusprosessia tiedeyhteisössämme yllä.

Janne Pietarinen
dekaani, Filosofinen tiedekunta

Tutkimukseen on voitava luottaa

Karoliininen Instituutti oli syyskuun alussa näkyvästi esillä ruotsalaisessa lehdistössä ja muussa mediassa professori, kirurgi Paolo Macchiarinin tieteelliseen vilppiin liittyneen selvitysraportin valmistumisen johdosta. Raportti käsittelee Macchiarinin keinotekoisen henkitorven kehittämiseen liittyneitä väärinkäytöksiä. Siinä kritisoidaan voimakkaasti yliopiston silloista johtoa lähtien Macchiarinin rekrytoinnista ja hänen toimintansa seurannan laiminlyönnistä. Menemättä tapauksen yksityiskohtiin selvitysraportti ei horjuta luottamusta ainoastaan yksittäiseen tutkijaan, vaan koko tutkimusjärjestelmään. Tapauksen merkittävyydestä kertoo, että välittömästi selvitysraportin julkistamisen jälkeen korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark Knutsson esitti Macchiarinin aikana Instituutin hallituksessa toimineiden jäsenten ja kansleri Harriet Wallbergin erottamista. Rehtorin tehtävästä Wallberg oli joutunut eroamaan jo aiemmin.

Macchiarinin kohdalla kysymys oli harkitusta tieteellisestä vilpistä, mutta tietoisen vilpin rinnalla julkaistaan tutkimustuloksia ja vielä hyvillä foorumeilla, jotka eivät täytä korkeatasoisen tutkimuksen kriteereitä. Professori Daniel Sarewitzin toukokuussa Nature-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan julkaisemisen määrällinen paine on heijastunut tutkimukseen sen laatua heikentävästi eikä hän ole väitteineen yksin. Sarewitz käytti konkreettisena esimerkkinä rintasyöpätutkimusta, jossa sama virhe oli toistunut yli tuhannessa artikkelissa. Kovissa tieteissä vakiintuneita kvantitatiivisia indikaattoreita on otettu käyttöön myös ihmistieteiden tutkijoiden ansioituneisuuden arvioinnissa. Julkaisujen määrää painottavat palkitsemismallit ovat ohjaamassa tutkimusta perinteisillä monografiapainotteisilla aloilla artikkelimuotoiseen julkaisemiseen, mikä ei voi pidemmällä aikavälillä olla vaikuttamatta tieteenalojen luonteeseen. Lausahdus ”publish or perish” on tosiasia urallaan etenemään pyrkivälle tutkijalle ihmistieteissäkin.

Vähemmälle huomiolle julkaisemista koskevassa keskustelussa on jäänyt se, että kasvavat julkaisumäärät koettelevat yhtä lailla aikakauslehdissä arvioitsijoina toimivia kollegoita ja toimituskuntia. He ovat itse asiassa se taho, joka toimii julkaisemisen portinvartijana. Tämä ei kuitenkaan poista tutkijan vastuuta tuloksistaan. Sarewitz neuvookin tutkijoita panostamaan julkaisemissa laatuun määrästä tinkien.

Paljolti julkiseen rahoitukseen perustuvalle tutkimusjärjestelmälle, sen yleiselle hyväksyttävyydelle, mutta ennen kaikkea luottamukselle tieteeseen on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni tutkimuksen korkeasta laadusta. Tiedeyhteisöllä ei ole varaa epäluottamuksen kierteen vahvistumiseen tieteellistä tutkimusta kohtaan, kun samaan aikaan internet pursuaa ”luotettavaksi naamioitua” tietoa mitä erinäisemmin tarkoitusperin tuotettuna. Avoimen tieteen periaatteiden omaksuminen tutkimuksessa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden luottamuksen vahvistamiseen viemällä tieteen läpinäkyvyys ja vertailtavuus uudelle tasolle. Tähän on meillä oikeus niin tutkijoina kuin kansalaisina.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Vaikuttavuus on vuorovaikutusta

UEFin tutkimus on tieteellisesti korkeatasoista, yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa sen hakiessa konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteisyyttä vaativiin haasteisiin. Nämä ovat strategisen tutkimusneuvoston rahoituksen myöntöperusteita ja näillä perusteilla toteamus olisi perusteltu. Tämän kevään strategisen tutkimuksen hauissa UEF menestyi parhaiten yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Tutkijamme koordinoivat kolmea konsortiohanketta ja olemme kaikkiaan kahdeksalla hankkeella mukana kuudessa konsortiossa. Ensimmäisellä STN:n kierroksella UEF puolestaan sai yhden koordinaatiohankkeen ja on partnerina mukana kolmessa muussa. Onnittelut kaikille haussa menestyneille!

Strateginen tutkimus on erinomainen tilaisuus panostaa  vuorovaikutukseen tiedonhyödyntäjien ja –tuottajien kesken. STN-hankkeissa edellytetään yliopiston, tutkimuslaitosten sekä yhteiskunnallisen ja yritysmaailman päätöksenteon välistä tiedon kulkua tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Taustalla on ajatus, että näin on mahdollista luoda horisontaalinen tietopohja päätöksenteon tueksi. Julkisesta tutkimusrahoituksesta suunnataan tähän tarkoitukseen kolme prosenttia.

Yliopistoilta odotetaan perustellusti ratkaisuja muuttuvan maailman mukana nopealla tahdilla tuleviin uusiin haasteisiin ja ongelmiin.  Kaikki tiedämme, että yliopistolla on edelleen paljon osaamista ja tutkimustuloksia, jotka eivät päädy yhteiskunnan hyödyksi. Asiantilan korjaamiseksi tarvitsemme nykyistä kiinteämpää vuorovaikutusta julkisten sektorin ja elinkeinoelämän kanssa. STN-hankkeet ovat hieno edistysaskel, mutta ei suinkaan yksin riittävä. Yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen strategian selkeyttäminen on tarpeen. Meidän ei kannata suunnitella vaikuttavuus-strategiaa sisäisenä prosessina keskenämme. Strategiatyössä keskeistä on vaikuttaa vuoroin ja taajaan tutkimustulosten potentiaalisten hyödyntäjien kanssa ja saada heiltä näkemyksiä ja virikkeitä vaikuttavuutemme kehittämiseen.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
Akateeminen rehtori

Impaktia ja ekselenssiä

Urheilijat sanovat usein ennen kisoja ”teen oman suorituksen ja katson, mihin se riittää”.  Jotta huipulle päästään, se on turhan vaatimaton tavoite. Toisaalta tänä vuonna urheilupuolella on nähty iloisia onnistumisia. Nuoret kiekkoleijonat osoittivat maailman mestaruuskisoissa, ettei heillä ole onnistumisen tai epäonnistumisen pelkoa – sinnikkäästi ja iloisesti huipulle. Siihen tarvitaan taitoa, intoa, sitoutumista, ahkeruutta, hyvä valmennus ja olosuhteet.

Samoin on tieteessä – tavoitteet kannattaa asettaa korkealle. Menestykseen tieteessä tarvitaan paitsi tutkijan henkilökohtaisia ominaisuuksia – lahjakkuuden lisäksi, hyvä koulutus, innostuneisuutta ja intohimoa tutkimukseen, kestävyyttä, pettymysten sietokykyä, esiintymistaitoja ja johtajuutta – ja myös inspiroiva tutkimusympäristö, infrastruktuuri sekä rahoitusta.

Kun julkinen talous on vaikeuksissa ja myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoituksesta leikataan, kamppailu ulkopuolisesta rahoituksesta kovenee entisestään. Lisäksi tieteen rahoitusmaailmalle Suomessa on ollut ominaista tempoilevuus. Entisiä rahoitusinstrumentteja ajetaan alas ja uusia tulee tilalle. Ylhäältä tuleva ohjausvaikutus näkyy voimakkaana. Tutkijan on vaikea pysyä kärryillä, mikä on rahoittajan tahtotila – haetaanko vaikuttavuutta vai huipputiedettä vai molempia?

Tässä tieteen rahoituksen turbulenssissa on viisainta keskittyä omaan suoritukseen – tavoite korkealla. Se on varmaa, ettei puolivillaisilla hakemuksilla pärjää tämän hetken rahoituskisassa.

Yliopistotasolla on tärkeää rakentaa tulevien tutkijoiden kuntopohjaa hyvällä koulutuksella, valmennuksella ja mentoroinnilla. Tärkeää on tunnistaa nuorten tutkijoiden joukosta potentiaaliset tieteessä menestyjät ja ohjata ja tukea heitä eteenpäin – väittelyn jälkeen postdoc-kaudelle, rahoituksen hankintaan, oman ryhmän perustamiseen ja  verkostoitumiseen. Siis valmentaa heitä tieteen kansainväliseen liigaan.

Onnistumisia tulevissa rahoitushakemuksissa!

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Tieteen vapaus ja tutkimuksen ohjauskeinot

”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” (Finlex 558/2009). Juuri tutkimuksen vapauden ansiosta yliopistot ovat olleet arvostettuja riippumattoman luotettavan tutkimustiedon tuottajia ja tutkijoiden arvostamia työpaikkoja. Julkinen valta on taas osallistunut vapaan tutkimuksen tukemiseen avoimen kilpailun kautta jaettavan kohdentamattoman tutkimusrahoituksen välityksellä.

Merkille pantavaa 1990-luvulta lähtien ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin ollut, että julkista tutkimusrahoitusta on kanavoitu avointen hakujen rinnalla enenevässä määrin suunnattujen hakujen ja temaattisten tutkimusohjelmien kautta. Eurooppalaisessa kontekstissa tarvelähtöisyys näkyy hyvin esim. Euroopan komission Horisontti2020-puiteohjelman Yhteiskunnalliset haasteet –pilarissa ja kotimaassa eritoten Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen instrumentin kautta jaettavassa rahoituksessa. Ulkoisesta ohjauksesta riippumattomina julkisen tutkimusrahoituksen lähteinä näyttäytyvät enää Suomen Akatemian akatemiahankkeet ja tutkijatehtävät sekä Euroopan komission huipputason tieteen tukemiseen luodut instrumentit, joista näkyvimmin esillä on ollut Euroopan tutkimusneuvosto (ERC). Lisäksi säätiöistä osa jakaa tutkimusrahoituksensa tai ainakin osan siitä vailla temaattisia kohdennuksia.

Tieteen kehityksen näkökulmasta olennaisen tärkeä kysymys on, millaisten prosessien kautta tutkimusohjelmien valmistelu tapahtuu. Esimerkiksi STN-hauissa rahoittaja on määritellyt selkeästi tutkimuksen tavoitteet ja toteuttamistavat: tuottaa politiikkarelevanttia suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä tukevaa tutkimusta. STN:n tulevien teemojen kartoittaminen on avoin prosessi, johon pääsevät osallistumaan sekä tutkijat että tiedon tarvitsijat, vaikkakin lopullisen päätöksen kulloinkin rahoitettavista teemoista tekee valtioneuvosto. Euroopan komission Yhteiskunnalliset haasteet -osion Eurooppa muuttuvassa maailmassa –teeman kansallisen tukiryhmän toimintaan osallistumisesta on minulle  jäänyt turhautunut olo. Valmistelu on loitontunut yksittäisestä tutkijasta. Osa työohjelmaluonnosten teemoista vaikuttaa ansiokkaan lobbauksen hedelmiltä, joihin ei enää voi saada pilkun paikkaa suurempia muutoksia, kun ne tulevat kansallisen tason tukiryhmien käsittelyyn.

Kohdennetun tutkimusrahoituksen kasvaessa on tärkeää, että omaksumme vallitsevat pelisäännöt. Jos mielimme menestyä kilpailussa, on tutkijoiden ja tiedehallinnon verkotuttava aktiivisesti niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, jotta saisimme äänemme kuuluviin tutkimusteemoja valmisteltaessa. Tutkimushankkeiden valmistelun tukemisen rinnalla onkin tärkeää rohkaista tutkijoita teemavalmisteluun osallistumiseen. Tätä tiedepoliittisen taustatyön tärkeyttä ei ole ymmärretty kunnolla suomalaisessa tiedeyhteisössä. Olemme useimmiten myöhässä, jos kiinnostuksemme rahoitusinstrumenttia kohtaan herää vasta hakuilmoituksen ilmestyttyä. Huolimatta ulkoisten ohjauspaineiden kasvusta on tutkimuksen vapaus arvo, josta yliopistojen on pidettävä kiinni.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Terveyden tietomassojen äärellä

Big data on suurten kasvavien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, hallintaa, louhintaa, yhdistelemistä, jakamista  ja analysoimista tietotekniikkaa ja tilastotiedettä hyödyntäen. Terveyden alalla Big datan analysoimiseen on kohdistunut suuria toiveita löytää uusia sairauksien riskitekijöitä, riskigeenejä, biologisia merkkiaineita, tautimekanismeihin liittyviä aineenvaihduntatuotteita, lääkevaikutuksia ja lääkkeiden haittavaikutuksia, jotka pienemmissä aineistoissa ovat jääneet huomaamatta.

Tietoa on kerätty perinteisesti kohorttitutkimuksissa ja  kliinisissä interventiotutkimuksissa. Isojen tietomäärien hallinta ja eri kohorttien yhdistäminen ei ole ihan ongelmatonta. Tutkimusasetelma  ja kerätty tieto vaihtelee tutkimuksesta toiseen. Tietoa pitää yhdenmukaistaa. Tiedon kerääminen sairauskertomuksista on vielä alkutekijöissään,  mutta tulee edistymään nopeasti sähköisten järjestelmien kehittymisen myötä.

Biopankkitoiminta on alkanut vauhdilla Suomessa uuden biopankkilain tultua voimaan. Biopankissa yhdistyvät tutkittavien näytteet kliiniseen tietoon. On tärkeää, että Suomen biopankkitoimintaan tulee yhtenäinen tietojärjestelmä ja käytänteet.

Konkreettisia onnistumisia Big datan käytöstä on tullut mm. genetiikan alueella. Tutkijat ovat muodostaneet isoja konsortioita ja yhdistäneet tutkimuskohortteja ja siten tapausten ja verrokkien määrä on noussut jopa kymmeniin tuhansiin.  Analyyseissä on löydetty mm. harvinaisia geenivariantteja, joiden yhteyttä sairauteen ei ole voitu löytää ja vahvistaa pienissä aineistoissa.  Isoissa verkostoissa on voitu hyödyntää myös huippuyliopistojen ja tutkimuslaitosten infrastruktuureja ja osaamista.

Terveyden alalta kertyvä data on monitieteistä. Tiedon tuottamiseen tarvitaan mm. lääkäreitä, hoitajia, psykologeja, ravitsemustieteilijöitä, farmasian asiantuntijoita, kemistejä, fyysikoita, geneetikkoja, biologeja  ja taloustieteilijöitä.

Big datan hallintaan ja analytiikkaan tarvitaan osaamista ja osaajia.  Bioinformatiikka on yksi Terveystieteiden tiedekunnan nousevia tutkimusalueita, johon olemme kohdentaneet strategista tukea.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

 

 

 

 

 

”Rosessit”, roolit ja rekrytoinnit

Viime viikkoina on paheksuttu opetus- ja kulttuuriministerin yliopistoille lähettämää avointa kirjettä ja oltu huolissaan tutkijoiden muutosta ulkomaille Suomen huonojen näkymien vuoksi. Ilmassa on  huolestuttavaa yleisen luottamuksen horjumista suomalaisen tieteenteon ja korkeimman koulutuksen kykyihin ja mahdollisuuksiin.

Ajat ovat kiistatta vaikeat, mutta myös yleinen näköalattomuus on suurempaa kuin esimerkiksi 1990-luvun alun lamassa. Kohdennettujen panostusten sijaan leikataan kaikilta tutkimuksen ja koulutuksen sektoreilta ja odotetaan toimijoiden löytävän keinot sopeutua niihin.

Sopeutuminen ei onnistu pelkillä henkilöstövähennyksillä. Työ vain kasautuu pienemmän joukon tehtäväksi, ellei samalla muuteta rakenteita, toimintaa ja työkulttuuria.

Koulutus-, tieteenala- ja organisaatiosiiloista pitää pyrkiä kohti temaattisia kokonaisuuksia ja kokonaisvaltaisia toimintamalleja.  Vanhan viisauden mukaan tuulen noustessa ei kannata kaivautua poteroihin, vaan pystyttää tuulimyllyjä. Poteroista ei näe kovin kauas eikä siellä pysymällä turvata omaa tulevaisuutta. Tämä koskee niin tutkimusta ja opetusta kuin hallinto- ja tukipalveluitakin.

Tarvitaan myös aiempaa selvempää työnjakoa ja henkilöstöresurssien tehokkaampaa kohdistamista. Vanhan mallin mukaan kaikkien on esimerkiksi tutkittava ja opetettava saman verran. Se ei tämän päivän maailmassa johda enää muuhun kuin ahdistukseen ja turhautumiseen.

Työntekijöitä on roolitettava selkeämmin ja löydettävä eri tehtäviin niihin parhaiten soveltuvat ja osaavat tekijät ja annettava heille mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Näin vapautamme voimavaroja uusien toimintamallien kehittämiseen, kunhan samalla muistamme purkaa alta vanhoja.

Rekrytoinnit vaikuttavat keskeisesti kykyymme uudistua, kehittyä ja pärjätä kiristyvässä kilpailussa. Tätä emme ole kaikilta osin vielä tajunneet. Henkilökunnan liikkuvuutta pidetään yhtenä uusiutumisen keskeisenä elementtinä, mutta esimerkiksi suomalaisiin yliopistoihin  viime vuosina rekrytoidut professorit ovat useimmiten tulleet omasta väestä, ei muista yliopistoista. Myös kansainvälistymisen vauhti on edelleen aika verkkainen. Tarvitaan rohkeutta rekrytointeihin kaikilla tehtävätasoilla ja henkilöstöryhmissä.

Näissä toimissa tarvitaan hyvää johtamista, mutta myös kykyä muuttaa työtapojamme ja omaksua uusia työn sisältöjä.  Pystymme varmasti vastaamaan ajan haasteisiin, kunhan emme keskity vain vanhan säilyttämiseen.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Vaikuttavuuden äärellä

Yliopistoilta haetaan lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Viime aikoina julkinen keskustelu on painottunut lyhyellä tähtäimellä ulos mitattavissa oleviin vaikutuksiin. Ei puhuta niinkään pitkäjänteisen asiantuntijakoulutuksen ja perustutkimuksen avulla rakennettavasta yhteiskunnan menestyksestä.

Mihin meidän odotetaan vaikuttavan? Ainakin siihen, että olemme kilpailukykyisiä, kansalaiset voivat hyvin ja heillä on riittävä elintaso sekä siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Yliopistoilta odotetaan nopeita ratkaisuja kansakunnan akuutteihin haasteisiin – ja niitä riittää.

Kun monet perinteiset työmaat ovat valuneet ulkomaille, uusien innovaatioiden kautta odotetaan uusia työpaikkoja erityisesti pk-sektorille. Tämä koskee niin teknologisia kuin aineettoman pääoman innovaatioita. Ihmisten hyvinvointiin on korkea aika vaikuttaa tuomalla innovaatioita ja uusia lähestymistapoja meneillään olevaan sosiaali- ja terveysalan reformiin. Siinähän ei ole pelkästään kysymys sairaaloiden sijoittelusta kuten lehtiä lukemalla voisi luulla. Seitsemänkymmentä prosenttia sote-alan budjetista kytkeytyy sosiaalialaan. Tärkein vaikuttamisen paikka meillä on ylläpitää ja vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Ainoastaan niistä ponnistamalla maamme voi pärjätä.

Keihin meidän odotetaan vaikuttavan? Innovaatioiden osalta tulee  luonnollisesti toimia niin, että innovaatiot kaupallistuvat ja tulevat käyttöön omin toimin tai sitten tahojen toimesta, joilla on siihen kyky ja halu. Meidän pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Tutkimusjärjestelmää on laajennettu tähän suuntaan. Tietoon perustuvan päätöksenteon kannustamiseksi on luotu uusi strategisen tutkimuksen istrumentti. Yhteiskunnallisen päätöksentekoon vaikuttava taho ovat kansalaiset. Äänestäjien mielipiteillä tuppaa olemaan vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Miten sitten mitata yliopistojen onnistumista näissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävissä? Teknologian kaupallistamisen osalta mittaristo on luotavissa. Tätä onkin jo mietitty varsin pitkälle ja seuraavanlaisia mittareita on esitetty: työpaikat, uudet yritykset ja ulkopuoliset sijoitukset niihin, yhteiset julkaisut ja patentit yritysten kanssa sekä lisenssioinnit. Monet näistä mittareista soveltuvat myös aineettoman pääoman innovaatioihin. Näissä vuorovaikutustahoina olisivat useammin julkisen sektorin toimijat kuin yritykset. Kansalaisiin vaikuttamisen mittareiksi näistä ei ole.

Kansalaisiin vaikutetaan pääasiassa median ja yhä useammin sosiaalisen median kautta. Vastaavalla tavalla kuin bibliometriikkaa käytetään tieteellisen tuotannon arviointiin, altmetriikkaa käytettäisiin vaikuttavuuden mittarina. Ts. Mitattaisiin sitä, miten paljon saadaan keskustelua aikaiseksi. Tämä mittari voisi pelittää, jos puheen paljous ja sanottavan määrä olisivat suoraan verrannollisia. Tutkimustulosten välittäminen ymmärrettävässä ja kiinnostavassa muodossa suurelle yleisölle on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Tarvitaan myös tiedottamisesta kiinnostuneita tutkijoita.

Taitaa olla niin, etteivät samat vaikuttavuuden mittarit istu kaikille. Tekniikkaan, luonnontieteisiin ja lääketieteeseen vaikuttavuus on mitattavissa. Paljon vaikeampaa on luetella vaikuttavuuden yhteismitallisia mittareita meidän monialayliopistoon, missä on kaikki muut koulutusalat paitsi tekniikka. Vaikutamme inhimillisen elämän kaikissa vaiheissa – kohdusta hautaan.

UEF:issa mietitään parhaillaan keinoja tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi.  Tällä hetkellä meiltä yrittäjiksi päätyy noin 1 % valmistuneista. Toimintaympäristöä pitäisi saada kehitettyä niin, että tulosten hyödyntämismahdollisuuksia mietittäisiin tutkimushankkeissa alusta pitäen. Kaikkia tutkijoita kaupallistaminen ei sytytä, eikä tarvitsekaan. Optimaalisesti tutkimusryhmissä olisi mukana kaupallistamisnäkökulmasta kiinnostunut tutkija ja vuorovaikutus ulkopuolisiin hyödyntäjä- ja rahoittajatahoihin olisi jatkuva ja välitön.

Pitkällä tähtäimellä perustutkimus tuottaa perustan merkittäville innovaatioille. Pelkästään lyhyen tähtäimen vaikuttavuuteen keskittymällä tyhjennämme aiemmalla perustutkimuksella koottua pajatsoa. Sitä paitsi monen tutkijan intohimo tutkimukseen lähtee uteliaisuudesta. Uteliaisuus ei ole kuriositeetti vaan perimmäinen innovaatioiden lähde.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Toiminta polarisoituu, tai sitten ei

Kuten kaikki tiedämme, olemme UEF:ssa organisoituneet neljäksi tiedekunnaksi. Toiminnan tuloksen perusteella kaksi tiedekuntaa, terveystieteiden tiedekunta ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta ovat tutkimusintensiivisiä, kun taas yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan ja filosofisen tiedekunnan toiminnan pääpaino on koulutuksessa. Nämä vahvuudet ovat hyvin näkyvissä vaikka tiedekuntien ansaintalogiikkaa tarkasteltaessa. Esimerkiksi LuMet tienasi tämän vuoden ansainnastaan yli kaksi kertaa enemmän tutkimuksesta kuin koulutuksesta.

Olen ymmärtänyt, että kukin tiedekunta haluaa vahvasti parantaa sitä, missä tulos on heikkoa. Tuloksen parantamisen voisi ajatella olevan helppoa siellä, missä tekeminen on heikointa. Näin ei kyllä välttämättä ole. Se voi olla erityisen haasteellista, edellyttää helposti koko ajattelumallin ja toimintakulttuurin muutosta sekä rohkeutta hakea uusia ratkaisuja toimintaan.  Lumetin koulutuksen haasteet ovat kiistattomia. Meidän on syytä toimia rohkeasti, uudet hakijaluvut ajakoon meitä työssämme eteenpäin.

Näyttää myös siltä, että tiedekunnan sisällä on samanlaista polarisoitumista. Vahvimman tutkimuksen omaavat yksiköt vahvistuvat, vaikka koulutustulos ei olisikaan tiedekunnan kärkeä. Yliopistokoulutus perustuu uusimpaan tutkimukseen, ja koulutuksemme avulla tuotamme osaajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta oma koulutuksemme synnyttää myös merkittävän osan uusista tutkijoistamme. Yhä useammin luonnontieteissä koulutusputki on ylioppilaasta tohtoriksi. Eräissä tapauksissa pienet tutkintoluvut kandidaatti- ja maisteritasolla pistävät silmään, mutta nykyinenkin peruskoulutustulos on kriittisen tärkeää hyvälle tohtorikoulutustulokselle. Koulutuksen tulos ikään kuin vahvistuu monikertaiseksi. Osoitus siitä, että koulutus ja tutkimus ovat erottamattomia, molempia tarvitaan. Silloinkin, kun koulutus-tutkimus tulos ei ole ”fifty-fifty”.

Vaikka yliopiston tutkijakoulu on rakennettu tukemaan tutkijakoulutustamme, tutkimustulos ja uudet tohtorit tehdään pääasiallisesti täydentävän rahan hankkeissa. Täydentävää rahoitusta voimme saada jos meillä on hyviä hanke-edotuksia, hyviä hankkeiden vetäjiä, hyviä tutkijoita ja hyvä tutkimusinfra. Kaikilla tutkimusalueilla näin ei valitettavasti ole. Kun joku em. vaateista merkittävästi puuttuu, rahoituksen hankinta ontuu, tohtoreita tulee huonosti, korkeatasoisia julkaisuja syntyy liian vähän ja talous rämpii. Prognoosi on huono ja kierre vain pahenee. Raha tulee rahan luokse. Raadollista, mutta pelkäänpä että totta.

Tohtoriohjelmat rakennetaan uudestaan. Tavoitteena on vahvistaa tieteidenvälistä yhteistyötä myös tohtoriohjelmien avulla ja suunnata sitä UEFin vahvoille tutkimusalueille. LuMet:ssa saattaa olla joku ”puhdasoppinut” yhden alan tieteen tekijä, joka on onnistunut luomaan menestyksellisen tutkimuksen aiheessa ympärille.  Jos tunnistaa itsensä, jatkakoon sitä. Se edellyttää, että ollaan maailman huipulla omalla kapealla tieteenalalla. Näitä maailman huippuja on kuitenkin vähän koko yliopistossa. Realistisesti näin on varmaan myös tulevaisuudessa. Yhteisen, poikkitieteellisen tutkimuksen avulla voidaan löytää tutkimuskohde, jossa realistisemmin päästään maailman huipulle. Panemalla parhaita voimiamme yhteen ulkopuolisten huippujen kanssa, myös täydentävän rahoituksen hankinnan potentiaali kasvaa. Siitä voi seurata edellämainitsemiani positiivisia asioita. Tätä prosessia uskon tohtorikoulutuksen uudistamisen myös tukevan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Vaikuttavaa tutkimusta

Nyt haetaan tutkimuksen vaikuttavuutta strategisella ohjauksella ja priorisoinnilla. Näin tapahtuu Horizon2020 ohjelmissa ja myös kansallisessa rahoituksessa. Kansallisella tasolla Strategisen tutkimusneuvoston koordinoima rahoitusinstrumentti korostaa ajankohtaisiin haasteisiin tarttumista, vaikuttavuutta ja relevanssia.

Terveystieteiden alalla tutkimuksen vaikuttavuuden ja relevanssin tavoittelu on arkipäivää.  Tämän päivän kliiniset hoitokäytännöt perustuvat  tiedeyhteisön  aikaisempiin ponnisteluihin ja viimekädessä kliinisten tutkimusten tuloksiin. Ratkaisuja haetaan ja ratkaistavia kysymyksiä riittää. Tarvitaan osuvampaa diagnostiikkaa,  parempia uusia hoitomenetelmiä ja leikkaustekniikoita ja lääkehoitoja, sujuvampia hoitoketjuja ja palvelukonsepteja –  kustannustehokkaasti.

Terveyden alan tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista – globaalista, kansallisesta, alueellisesta, organisaatioiden, palvelujärjestelmän, yksilön, kansanterveyden,  veronmaksajien  ja kustannusten ja myös elinkeinoelämän ja innovaatioiden näkökulmista.

Viime aikoina monessa yhteydessä on esitetty huoli kliinisen tutkimuksen rahoituksen vähenemisestä. Merkittävä kliinisen tutkimuksen rahoituslähde, entinen EVO- nykyinen VTR-rahoitus on pienentynyt lähes viidennekseen  parhaista vuosistaan. Yliopistojen, yliopistosairaaloiden ja tutkimuslaitosten yhteistyöllä terveysalan tutkimuksen kansallista ja EU-rahoituspohjaa on mahdollista  laajentaa. Tilaisuus on nyt tässä ja se on syytä käyttää.

Toinen  iso  kysymys on, miten käy perustutkimuksen rahoituksen, kun painotetaan nopeaa hyödynnettävyyttä.  Perustutkimusta tarvitaan.  Uusiin innovaatioihin tarvitaan pitkäjänteistä systemaattista työtä ja puurtamista. Vain harva uusi keksintö syntyy onnenkantamoisena.  Parhaaseen perustutkimukseen myönnettävän European Research Counsilin (ERC) rahoituksen määrä korreloi kussakin maassa tutkimukseen kohdennetun rahoituksen suuruuteen. Huipputuloksiin tarvitaan siis myös kansallista panostusta tutkimusrahoitukseen.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen