Tag Archives: tulevaisuus

Matkalla avoimeen tieteeseen  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut viime aikoina näkyvästi avoimen tieteen edistämiseen. Tavoitteena on vuoteen 2017 mennessä nostaa Suomi johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa sekä hyödyntää laajasti avoimen tieteen mahdollisuudet yhteiskunnassa. Konkretiaksi puettuna tämä tarkoittaa, että suomalaisen tutkimusjärjestelmän tuottamat julkaisut ovat avoimesti kaikkien saatavilla, minkä lisäksi luodaan käytänteet tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytykseen ja uudelleen käytettäviksi tutkimushankkeiden päätyttyä. Avoimen tieteen johtavana tavoitteena on tutkimuksen laadun kohottaminen.

Keskeiset tutkimusrahoittajat Euroopan komissiosta Suomen Akatemiaan ovat sitoutuneet avoimeen tieteeseen. Tutkijat ovat jo joutuneet vastaamaan kysymyksiin tutkimusaineistojen hallinnasta ja tallettamisesta sekä tutkimustulosten open access- tai rinnakkaisjulkaisemisesta hankehakemuksia valmistellessaan. Mihin tutkija oikeasti sitoutuu vastatessaan asetettuihin kysymyksiin rahoittajia miellyttävällä tavalla? Esimerkiksi Horisontti2020-ohjelma edellyttää, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla open access –julkaisuina tai rinnakkaistallenteina.

Julkaisemista suurempi avoimeen tieteeseen liittyvä kysymys on tutkimusaineistojen omistajuus ja jakaminen. Ihmistieteissä tutkimusaineistot on perinteisesti mielletty yksityisomaisuuden luonteisiksi, mikä on johtanut siihen, että työhuoneiden ja varastojen hyllyt pursuavat mappeja ja laatikoita; ulkoiset kovalevyt ja muistitikut ovat täynnä sähköistä dataa, jonka avaamiseen nykyisin käytettävät ohjelmat eivät tahdo enää taipua. Toki merkittäviä tutkimusaineistoja on päätynyt erilaisiin arkistoihin julkiseen käyttöön, mutta pääsääntöisesti datan uusiokäyttöä ei ole juurikaan pohdittu tai siihen on suhtauduttu epäröiden.

Tutkijat ovat esittäneet aiheellisia tutkimusaineistojen jakamiseen liittyviä varaumia.  Miten esimerkiksi haastateltavat reagoivat kuullessaan haastattelutilanteessa, että heidän sensitiivisiä kokemuksia mahdollisesti analysoidaan ja tulkitaan kymmenien tutkijoiden toimesta, joista aineiston keruuvaiheessa ei ole mitään tietoa. Lisäksi aineistoihin liittyy tietosuojaa ja omistajuutta koskettavia kysymyksiä, mutta niihin on varmasti löydettävissä ratkaisut. Kun näistä varaumista päästään, lisää tietoaineistojen tallettaminen ja niitä koskevan metatiedon jakaminen yliopiston tunnettuutta ja meritoi aineiston synnyttäjiä.

Silti avoimeen tieteeseen on vielä pitkä matka kuljettavana erityisesti asenteiden ja toisaalla tutkimusinfran tasolla. Tutkijoiden asenteiden muokkaamisessa avoimeen tutkimusaineistojen jakamiseen riittää työtä erityisesti tieteenaloilla, joissa ei ole totuttu tutkimusryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistojen jakamisessa on toki noudatettava tervettä järkeä ja harkittua itsekkyyttä, ettemme luovu aineistoaarteistamme vastikkeetta, mutta tiedon levittäminen aarteiden olemassaolosta lisää yliopistomme tunnettuutta ja houkuttelevuutta. Asenteiden hidasta muutosta avoimen tieteen toista peruspilaria – avointa julkaisemista – kohtaan kuvastaa puolestaan pro gradujen julkaiseminen verkossa, joka on yleistynyt meillä valtakunnallisesti tarkasteltuna hitaasti, vaikka tarjolla on ollut toimiva järjestelmä. Huomio kohdentuukin meihin opettajiin. Opiskelijat on kasvatettava siihen, että tieteelliset tuotokset on saatettava kaikkien nähtäville ja kriittisesti arvioitaviksi.

Yliopisto on instituutiona käynnistänyt toimet avoimen tieteen harjoittamisen edellytysten takaamiseksi.  Avoin tiede avaa uuden aikakauden tutkimuksessa, mutta sen edellytyksenä on uudenlaisen ajattelun sisäistäminen läpi koko tiedeyhteisön.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Kellot soivat duaalimallille?

Tätä saattoi odottaa jo kansainvälisten esimerkkien valossa. Britanniassa John Majorin hallitus korotti jo 1990-luvun alussa sikäläiset polytechnic-nimen alla kulkeneet kolmannen asteen instituutiot yliopistoiksi, minkä jälkeen niillä on ollut oikeus tarjota kaiken tasoisia tutkintoja siinä missä ”vanhoilla” yliopistoillakin. Useimmat ottivat myös university-nimen käyttöönsä.

Suomessa samanlainen kehitys muhii vielä kannen alla, mutta pulpahtelee sieltä hellalle vähän väliä. Yksi pisimmälle päässyt läikähdys on Tampereen alueen kolmen korkeakoulun yhdistymishanke, ”T3”. Hanke on osa kuuluisaa korkeakoulujen ”rakenteellista kehittämistä”, eikä sen yksityiskohdista ole julkisuuteen juuri tiedotettu. Ja jos Aikalaisen kolumnia 24.11. (Marjo Vuorikoski, ”Edistyksen pakko”) on uskominen, niin ei Tampereen yliopiston henkilökuntakaan siitä toistaiseksi paljon tiedä muuta kuin, että esillä on ollut mm. kandidaatin tutkinnon toteuttaminen ammattikorkeakoulussa – jos se sellaisena säilyy, ja jos saman alan koulutusta on sekä siellä että yliopistossa tai teknillisessä yliopistossa.

Jos Tampereen hanke etenee yhdistymiseen saakka, on helppo arvata, että samanlaiset hankkeet saavat vauhtia muuallakin, ja nykymuotoinen duaalimalli on pian historiaa. Vai käykö sitten niin kuin esimerkiksi Irlannin tasavallassa on käymässä? Siellä on näihin päiviin asti ollut meikäläisen duaalimallin mukainen jako perinteisiin yliopistoihin ja institute of technology -nimikkeen alla toimiviin kolmannen asteen instituutioihin, jotka vastaavat meidän ammattikorkeakoulujamme. Nyt kuitenkin Dublin Institute of Technology on saamassa yliopistollisen statuksen ja muuttamassa nimensä Dublin Technological Universityksi. Monia samanlaisia hankkeita on vireillä muilla paikkakunnilla. Yksi tähän kehitykseen johtanut syy on se, että teknologiset instituutit ovat vuosien mittaan laajentaneet koulutus- ja tutkintotarjontaansa yhteiskunnallisiin ja humanistisiin aineisiin – siis perinteisille yliopistoille aiemmin varatuille aloille. Koska kaikki teknologiset instituutit eivät kuitenkaan tule saamaan tai edes haekaan teknologisen yliopiston asemaa, Irlannissa näytään päätyvän duaalimallin sijasta kolmikerroksiseen malliin, jossa ylimpänä ovat perinteiset yliopistot, sen alla teknologiset yliopistot ja alimpana teknologiset instituutit.

Saapa nähdä, käykö meilläkin lopulta niin, että yliopistojen välille muodostuu samanlainen hierarkia sen mukaan, miten lähellä tai kaukana ne ovat nykyisen kaltaisista tiedeyliopistoista tai ammattikorkeakouluista? Merkkejä tällaisesta ajattelusta on ilmassa.

filppulaMarkku Filppula

Innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto

Monen vuoden jälkeen minulla oli tilaisuus käydä vuotuisilla Sädeturvapäivillä Tampereella. Ohjelma oli perinteinen, alan asiantuntijoille suunnattu. Poikkeuksena oli ensimmäisen aamun pitkä alustus otsikolla ”Innostus, rakkaus ja hyvä elämä”. Esityksen piti, sanoisinko asiaankuuluvasti, kaikkien tuntema professori, filosofi Esa Saarinen.

Itse olin aiemmin yrittänyt YouTuben kautta katsella Esan luentoja, mutta tällaisen suoraviivaisen luonnontieteilijän keskittymiskyvylle ne aina tuntuivat kovin hitaasti etenevän. Kärsivällisyydelläni en niitä jaksanut katsella loppuun asti. Nyt oli vähän kuin pakko, kun olin asetettu eturiviin kuuntelemaan.

Saarisen yksi perusviesti taisi olla, että meissä kaikissa on enemmän potentiaalia, ominaisuuksia ja hyvää kuin päällepäin näkyy. Työoloissa vain helposti syntyy henkinen kehä, joka kutistaa meidät ahtaisiin työrooleihimme. Ihminen työroolin takana voi jäädä tuntemattomaksi, kuten myös hänen monet taitonsa ja erityisominaisuutensa. Ne voisimme parhaimmillaan valjastaa oikeanlaiseen käyttöön.

Pitkään tieteen tekemisessä mukana olleena olen nähnyt kuinka kapeaa saattaa olla ajattelumme. Henki on saattanut olla, että hyvää ja korkeatasoista tutkimusta löytyy vain omalta alalta, eipä juuri muualta. Ikään kuin lähtökohtaisesti tutkimus meille vierailla aloilla olisi huonolaatuista. No, ehkä yksittäinen hyvä tutkija saattoi löytyä joltakin muultakin alalta kuin omalta. Usein se vain oli sanojan henkilökohtainen kaveri.

Varmaan huoleni on turha, mutta tällaiseen ajattelun kapeuteen meillä ei ole varaa. Strategiamme haastaa meitä poikkitieteelliseen yhteistyöhön. Meidän on onnistuttava luomaan hyvä ”tiimispiritti” tutkimusalueiden työskentelyyn. Tämä vaatii kunnioitusta ja arvostusta yli tieteenalojen. Luotetaan toisiimme. Ja toisiltamme voimme oppia.

Monitieteellisestä porukastamme löytyy varmasti potentiaalia, jota yhteistyö kaipaa. Ja niitä uusia näkökulmia, joiden perään nyt tiukkoina aikoina huudetaan. Professori Saarisen ajatuksia vapaasti mukaillen, olkoon tavoitteenamme innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto.

JurvelinJukka Jukka Jurvelin

Liikkumaan!

“Mens sana in corpore sano!” Näin sanoi runossaan jo noin vuosisata ennen ajanlaskumme alkua roomalainen Decimus Junius Juvenalis. Yhtä tärkeää kuin hengenravinto on korkeakouluympäristössä myös liikunta. Tätä varmistamaan on Kuopion kampuksella jo ollut käynnissä Sykettä Savilahdelle – hanke ja nyt Joensuussa starttaa vastaava hanke Sykettä Susirajalle. Hankkeilla parannetaan niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin liikuntamahdollisuuksia.

Näiden hankkeiden etenemistä on ollut ilo seurata.  Hankkeeseen nimettyjen vastuullisten opiskelijoiden sitoutuminen ja innostus on ollut mielestäni vertaansa vailla – ja niin myös tulokset. Yhdistämällä yliopiston ja ammattikorkeakoulujen voimat molemmilla pääkampuksilla on liikuntamahdollisuuksien kirjo huomattavasti kasvanut. Samalla Joensuun tähän saakka hieman heikompaa tilannetta liikuntatilojen ja -mahdollisuuksien suhteen saadaan korjattua. Harvinaista on ollut myös suunnittelun ja budjetoinnin tarkkuus ja toistaiseksi myös sen paikkansapitävyys.

Toivon korkeakouluväen etsiytyvän aktiivisesti erilaisten liikuntaharrastusten pariin, tämä on kaikkien saavutettavissa lähes nimellistä maksua vastaan. Kannattaa muistaa, että viime viikolla valtaosalla suomalaisista eläkeikä pakeni eteenpäin ja ”karkumatka” vain kasvaa eliniän odotteen kasvun myötä. Pitämällä hyvää huolta itsestämme pidämme samalla huolta myös lähimmäisistämme.

meriläinen tuomo-100x130 Tuomo Meriläinen

 

Yliopisto – eilen, tänään ja huomenna

Yliopistojen rooli on perinteinen: sivistyksen antaja, korkeimman koulutuksen tuottaja ja tieteellisen tutkimuksen edistäjä. Yliopistot luovat todistettavasti hyvinvointia ympärilleen, niin tekee myös Itä-Suomen yliopisto. Muutama vuosi sitten käytännön toiminnan lähtökohdat muuttuivat entisistä.  Uutta yliopistolakia seurasi Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM:n) tulokseen perustuva yliopistojen rahanjakomalli.

Vaikka OKM:n myöntämä alakohtainen rahoitus auttaa hieman luonnontieteitä, pääosin saamme rahoituksemme vain tuloksellamme, emme lupauksilla tai neuvottelutaidoilla.  Tuloksillamme maksamme esimerkiksi palkkamme. Mistään ei löydy erillistä palkkarahaa, jota dekaani pahantahtoisuudessaan vain piilottelee.

Riittävä ansainta on mahdotonta, jos se jää liian pienen ”porukan” vastuulle. Olemme UEF-orkesteri. Hyvän lopputuloksen synnyttämisessä jokaisen panos on ratkaiseva ja vain onnistunut yhteen soitto näkyy meillä hyvänä tuloksena.

Nykytuloksilla luonnontieteellä, toki muillakin, on isoja haasteita menestyä yliopistotaloudessa. Rahanjako tuleville vuosille katsoo edellisinä vuosina aikaan saatuihin tuloksiin. Vuoden 2015 rahoitusta varten  OKM:n rahanjakomalli tarkastelee sitä, mitä saimme aikaiseksi vuosina 2011-2013. Niin makaamme 2015 kuin petasimme 2011-2013.

Kysyypä keneltä tahansa, kovasti on töitä tehty. Uskon sen.  Meidän tiedekunnassamme niin tärkeää täydentävää rahaa on myös hankittu toiminnan tehostamiseen. Miksi sitten tuloksemme eivät oikein riitä, ja kustannukset ovat helposti suuremmat kuin tulot. Teemmekö oikein asioita? Ovatko ihmisten työroolit oikeanlaiset?  Onko täydentävä rahoitus oikeanlaista OKM:n ansaintamallin mukaisen tuloksen tekemiseen tai käytetäänkö sitä optimaalisella tavalla?

Toimijoina ja tuloksen tekijöinä meidän on mietittävä sitä, koska UEF-laiva pysyy pinnalla vain yhteisellä tuloksellamme. Jos vain pyrimme säästämään ja pienentämään kuluja, voimme kurjistua niin ettei hyvän tuloksen tekemiseen ole enää edellytyksiä. Tilanteessa on hyvää se, että tehostuneiden toimenpiteiden pitää kohdistua juuri niihin asioihin, joita yliopiston tuleekin tehdä – tulokselliseen, korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen.

Meillä kaikilla pitää olla tietoisuus tämän päivän todellisuudesta. Vuonna 2011 ei ehkä ymmärretty, että kolme vuotta myöhemmin ratkaisee se, mitä tuolloin saatiin aikaiseksi. Nyt ei ole varaa siihen, että muutaman vuoden kuluttua hoksaamme, että meidän olisi pitänyt keskittyä toisenlaiseen tekemiseen vuonna 2014.

Hyvät mahdollisuudet meillä on – kunhan osaamme tarttua oikeisiin toimenpiteisiin. Rohkeutta vaaditaan, eikä meillä ole ainakaan hyssyttelyyn varaa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Vaalikoneella – ketä kiinnostaa koulutus ja tutkimus

En malttanut pitää näppejäni erossa vaalikoneesta. YLE onkin tarjonnut oivan viihdepaketin äänellä ja ilman ääntä.

Rauha, turvallisuus, työpaikat, tasa-arvo, liittovaltio, ilmastonmuutos, talous, velkaantuminen, veroparatiisit vilahtelevat eurovaaliehdokkaiden kuvauksissa ylen vaalikoneessa. Kävin läpi 200 ehdokkaan kolme vaalilupausta.

Vain kaksi meppiehdokasta mainitsee koulutuksen ja yksi tutkimuksen.

”Korkealuokkainen koulutus ja tutkimus on turvattava – kasvua ja työllisyyttä ajatellen” sanoo RKP:n ehdokas.  ”Lupaan edistää maksutonta koulutusta EU:ssa ja puolustaa maksuttoman koulutuksen asemaa Suomessa” sanoo vasemmistoliiton ehdokas.

Onko Euroopassa asiat niin hyvin, ettei koulutus ja tutkimus nouse lähellekään kärkeä? Pidetäänkö näitä itsestään selvyyksinä? Vai onko muita paljon tärkeämpiä päivänpolttavia ongelmia, jotka ovat vailla ratkaisua? Vai onko turvallista nostaa esiin samat muodikkaat teemat kuin muutkin.

Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että koulutus, sivistys ja tutkimus omalta osaltaan luovat pohjaa rauhalle, turvallisuudelle, tasa-arvolle, talouden vakaalle kehitykselle, innovaatioille ja uusille työpaikoille.

Toisaalta EU tarjoaa rahoitusmahdollisuuksia niin koulutuksessa kuin tutkimuksessakin. Erasmus+ ja Horizon2020 ohjelmat ovat käynnistyneet. Ovet ovat auki kansainvälistymiseen ja verkostoitumiseen ja tieteen tekemiseen. Täytyy vain nähdä se vaiva, että käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Vaikkei mepiksi pyrkivillä näytä olevan liiemmälti kiinnostusta yliopistoväelle keskeisiin kysymyksiin, äänestäkää silti. On tärkeää saada EU-parlamenttiin osaavia ihmisiä.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

 

 

 

 

Yliopiston tehtävä

Julkisuudessa on käyty keskustelua näin yliopistojen tilinpäätösten julkistamisen aikaan siitä, mikä oikein on yliopiston perustehtävä. On esitetty väite, että on keskitytty vain hyvän taloudellisen tuloksen saavuttamiseen tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen tehtävän kustannuksella. Onko asia todella näin?

Näitä kahta näkökulmaa ei voi erottaa toisistaan, vaan taloutta ja yliopistolaissakin määriteltyä yliopiston perustehtävää on tarkasteltava samanaikaisesti. Juna yliopistomaailmassa on kulkenut todella lujaa viimeiset vuodet. Tässä mielessä menneen ajan tuttuun ja turvalliseen tieteen vapauden kylkeen on tullut uusi aspekti ja se on tehokkuus. Tästä emme mihinkään pääse. Toimintaamme ja tuloksia yliopistoissa mitataan ja suhteutetaan muihin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämä vaikuttaa suoraan myös yliopistojen taloudelliseen perusrahoitukseen mm. OKM:n käyttämän rahoitusmallin sekä neljän vuoden välein tehtävien tulossopimusten kautta.

Kääntäisin tämän perustehtävän keskustelun lähtökohdat heti lähtökohtaisesti oikeille urilleen. Vain tekemällä parhaansa tutkimuksen ja opetuksen saralla ja menestymällä tässä kilpailussa voidaan yliopistoille taata pitkän tähtäimen toimintaedellytykset myös taloudellisesti kestävällä pohjalla. Yliopiston perustehtävä ei tässä mielessä ole kadonnut yhtään minnekään, vaan päinvastoin, laadukkaan tutkimuksen ja opetuksen merkitys korostuu jatkossa aina vain enemmän. Mukana on vain uusi ulottuvuus, tasapainoinen talous, joka luo toiminnan yhden perusedellytyksen. Taloudesta huolehtiminen ei millään tavalla ole pois yliopistojen perustehtävästä, vaan parhaimmillaan kyse on kauniista symbioosista.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen

Elävät verkostot

Akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen kommentoi blogissaan viime viikolla kansanedustaja Seppo Kääriäisen esitystä pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen yhteistyön lisäämiseksi. Kansallisen yhteistyön rinnalla on tärkeää tehostaa toimintaamme kansainvälisissä verkostoissa, jotka ovat elimellinen osa toimintaympäristöämme. Horisontti 2020 -puiteohjelma on jo ensimetreillään vauhdittanut tutkijoiden kansainvälistä kanssakäymistä. Toimivat ja synnytteillä olevat tutkija- ja temaattiset verkostot ovat luontevia ja tukevat ydintoimintojamme: tutkimusta ja koulutusta.

Rajattuun tutkimusintressiin pohjautuvien verkostojen lisäksi yliopiston ja tiedekuntien tasolla on vuosien saatossa solmittu erityyppisiä kansainvälisiä puitesopimuksia, joilla on kirjava historia takanaan. Ne tarjoavat meille erinomaisia mahdollisuuksia toimintojemme kehittämiseen ja tunnettuutemme lisäämiseen, jos pystymme niitä aktiivisesti hyödyntämään.

Osallistuin vajaat kaksi viikkoa sitten Nordic Centren neuvoston kokoukseen Bergenissä. Nordic Centre koordinoi verkostoon kuuluvien pohjoismaisten yliopistojen toimintaa Shanghain alueella sekä tekee yhteistyötä siellä toimivien pohjoismaisten yritysten kanssa. Jos mielimme saada täyden hyödyn panostuksestamme verkostoon, on meidän ja muiden suomalaisten yliopistojen panostettava yhteistyöhön verkoston pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa.

Yliopistolla on monta yllä kuvatun kaltaista verkostosopimusta, joissa piilee runsaasti potentiaalia, mutta joiden hyödyntämisessä on parantamisen varaa.  Siksi onkin tärkeää tehostaa tiedotusta verkostoistamme ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista, kartoittaa potentiaalisia toimijoita ja aktivoida heitä mukaan toimintaan. Tutkimus- ja opetushenkilöstön osallistuminen perustuu luonnollisesti heidän omiin ja yksiköidensä intresseihin. Tämä joukko pystyy myös parhaiten arvioimaan solmittujen sopimusten relevanttiuden. Verkostoillakin on elinkaarensa ja meillä on oltava valmius irtautua verkostoista, jotka eivät enää vastaa nykyisiä tarpeitamme. Toisaalla on seurattava aktiivisesti uusien verkostojen syntyä ja hankkiuduttava niissä aktiivisen toimijan rooliin, jos koemme ne kannaltamme uusia uria aukoviksi.

Toimivat verkostosopimukset voivat parhaimmillaan avata ainutlaatuisia mahdollisuuksia laaja-alaiseen kansainväliseen yhteistyöhön kustannustehokkaasti.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen

Henkilökemiaa

Olen mieltänyt yliopiston aina individualismin tyyssijana. Omapäinen usko ja tekeminen ovat johtaneet hienoihin tuloksiin. Niitä on varmasti, vaikkei juuri nyt tulekaan mieleen… Jääkööt esimerkit kunkin omaan harkintaan. Mutta näin ei todellakaan ole aina ollut, esimerkkejä huonosta lopputuloksesta taitaa olla ainakin saman verran. Mutta jääkööt nekin esimerkit omaan harkintaan.

Mielten kemia, ”henkilökemia”, on mielenkiintoinen ilmiö. Kahdella ihmisellä henkilökemiat voivat sopia hyvin yhteen, joillakin taas ei. Voi olla pienestä kiinni – mitä tuli kerran sanottua… Pitkään yliopistossa jo toimineena muistan miltei tragikoomisia henkilökemia-ongelmia, aikanaan ne sitä eivät toki olleet. Seuraukset saattoivat olla dramaattisia. Uusi laitos perustettiin kun kaksi professoria ei mahtunut samaan. Siis molemmille oma laitos temmeltää.

Ei varmaankaan enää tänä päivänä. Vaikka itsepäisessä uskossa omaan voimaan on jotain hyvää, ihmisten väliset suhteet ovat ratkaisevaa onnistumiselle, myös yliopistossa. Henkilökemian klikkejä on kaikissa työyhteisöissä. Kysymys on siitä kuinka paljon työyhteisöä niitä kestää, sietää ja ratkaisee.  Ristiriidat kun traumatisoivat paljolti kehitystä. Luottamuksellisessa ilmapiirissa ristiriidat ovat paremmin hallinnassa.

Olemme isojen haasteiden äärellä, niitä tulee ulkopuolelta monenlaisena epävarmuutena. Taloudellinen paine ei ole niistä pienin.  Senkin takia meidän on omattava kyky toimia keskenämme ja myös muiden kanssa. Avoimuus ei tarkoita, että olisimme se luovuttava osapuoli. Emme toisaalta voi takertua kaikkeen vanhaan ja olemassa olevaan, jos maailma muuttuu ympärillä.

Positiivinen tekeminen on tuntemukseni mukaan hallitseva tahtotila nyky-UEF:ssa, hienoa! Omat rivit pitääkin olla kunnossa, ja rintamamme yhtenäinen. Eteenpäin tiellä taistojen…

JurvelinJukkaJukka Jurvelin