Tag Archives: tohtori

Ajassa tapahtuu…

Koska olet viimeksi kuullut oikeasti hyviä asioita tapahtuneen Suomenmaassa? Siis tietoja sellaisista tapahtumista, kehityksestä tai muutoksista, jotka loisivat positiivisia näkymiä tulevaisuuteen? Eipä niitä ole juurikaan tainnut olla. Yhä harvempi meistä jaksaa uskotella itsellemme, että olemme maailman parhaita siinä ja tässä tai että tekemisemme on ennakkoluulotonta ja johtavaa maailmassa. Tällaisiksi olemme mielellämme itsemme ajatelleet. Aikaisemmin ehkei ihan syyttä, mutta tänään on useasti toisin. Katsokaa vaikka viestejä koulutuksemme tason kehittymisestä! Luonnontieteilijälle varoittava esimerkki on matemaattisten aineiden osaamisen tila peruskoulussa ja lukiossa.

Olemme luoneet UEFille ennakkoluuttoman strategian. Se on tuonut mukanaan eritasoiset tutkimusalueet ja uudet tohtoriohjelmat. Suomen Akatemia hyväksyi ensimmäisellä profilaatiokierroksella tarjouksemme ja piti strategiaamme suorastaan esimerkillisenä. Nyt on kyse siitä, miten strategiset linjaukset ja tavoitteet saadaan toteutumaan. Vaarana on, että strategian viitoittamat muodolliset uudet avaukset riittävät vain mielissämme, onhan ne nyt kirjallisesti dokumentoitu. Jos jossakin on ongelmia, puutteita tai toimimattomuutta, niin se on sitten alkuhankaluutta ja korjautuu ajan mukaan. Toivoa vain sopii niin, mutta itse en oikein usko siihen.

Päällimmäisenä mielessäni on tohtorikoulu-uudistus. Pudotimme tohtoriohjelmat  omassa tiedekunnassamme lukumääräisesti kolmeen ajatellen, että ne muodostaisivat sisäisellä yhteistyöllä henkisen infran, joka johtaisi strategian peräänkuuluttamaan poikkitieteelliseen tutkimukseen ja yhteistyöhön. Nyt on jo ilmassa merkit, ettei näin automaattisesti tapahdu. Hieman kärjistäen: tohtoriohjelmien johtoryhmät kokoontuvat jakamaan vuosittain koulutuspaikat ja hyväksymään opiskelijoiden jatkokoulutussuunnitelmat, mutta mitä on muu toiminta, missä määrin sitä on? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii enemmän ja sitä meidän tulee pohtia. Positiivista on, että tietoni mukaan tämä työ on alkamassa.

Tutkimusalueitten toiminta vaatii myös seurantaa ja tukea. Ilokseni tiedän, että ainakin yksi kansainvälisen tason huippututkimusalue on jo pitänyt ja yksi ilmoittanut pitävänsä vuosittaisen tutkimusalueen katselmuksen  tänä keväänä. Kannustan muitakin tutkimusalueita samaan ja ehkä olettekin jo käytännön sopineet. Erityisen tärkeäksi katselmustoiminnan näen UEFin nouseville tutkimusalueille. Niiden tulevaisuuteen taitaa liittyä kaikkein eniten epävarmuutta. On objektiivisesti nähtävä, mikä tutkimusalueista oikeasti nousee ja mikä ei.

Omassa tiedekunnassamme olemme isojen asioiden äärellä. Kouluttamistamme maistereista ja tohtoreista 40 % on ulkomaalaisia. Olemme toteuttaneet valtakunnallista vaatimusta yliopistojemme kansainvälistämiseen. Kuten tiedämme, muutoksia on tulossa. Haastetta riittää, kun opiskelijat ja mahdollinen lisätulo on saatava lukukausimaksut keräten. Hyväkään opetustuote ei myy, jos markkinointi on puutteellista. Voisiko oma vientiyhtiömme auttaa kv-ohjelmien markkinoinnissa, jolloin jokaisen laitoksen ja tiedekunnan ei tarvitsisi tehdä sitä itsenäisesti ja amatöörimäisesti?

Jotten synkistelisi taas liikaa, LuMet teki hienon tuloksen 2015 niin koulutuksessa, kuin myös täydentävän rahoituksen hankkimisessa. Suomen Akatemia oli meille tällä kertaa erityisen antelias. Tutkimuksen tulosta viime vuodelta vielä odottelemme. Nyt onkin lopuksi hyvä muistuttaa, että Akatemian huhtikuun rahoitushaussa on paljon tarjolla. Tässä muutama tiedekunnallemme erityisen relevantti: Biotalouden aihealueen aiehaku, Terveyttä kohorteista ja biopankeista -akatemiaohjelman aiehaku, Uusi energia -akatemiaohjelmaan liittyvä kansainvälinen haku, Huippuyksikköohjelma 2018-25 -aiehaku, FIRI-tutkimusinfrastruktuurihaku, Kärkihankehaku. Ei missata näitä.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Tohtorikoulutus muutoksessa

Jälleen kerran on ihmetelty isoja tohtoreiden tuotantolukuja. Vuonna 2015 myös UEF ylitti tavoitteensa uusien tohtoreiden lukumäärässä. On kysytty, tuotetaanko Suomessa liikaa tohtoreita.  Aihe ei ole uusi, myös aiemmin on pohdittu tohtoreiden määrää, laatua ja alaa. Nyt keskusteluun on vahvasti nostettu työelämärelevanssi.

Tohtorikoulutus on kokonaisuudessaan yliopistojen vastuulla vuodesta 2016 alkaen. Aiemmin Suomen Akatemian vuodesta  1995 koordinoima tutkijakoulujärjestelmä on murrosvaiheessa. Sekä jatko-opiskelijoiden palkkatuki  että  toimintamenot  ovat nyt yliopistojen kontolla.  Verkostokoulujen jatkuminen etsii uusia muotojaan ja on osin vaakalaudalla.  Yliopistoilla on nyt enemmän mahdollisuuksia suunnata tohtorikoulutusta myös profiloitumisensa mukaisesti.

Olen ollut mukana seuraamassa läheltä tutkijakoulujärjestelmän kehittymistä ja toimintaa koko tämän 20-vuotisen taipaleen ajan.  Täytyy todeta, että entinen tutkijakoulujärjestelmä oli parhaimmillaan erinomainen. Tohtorikoulutuksesta tuli systemaattista ja se tarjosi hyvää teoreettista koulutusta, mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin kongresseihin ja hyviä käytänteitä ja laadukkaita väitöskirjoja. Pyrkimyksenä oli myös alentaa väittelijöiden ikää ja asettaa neljän vuoden tavoiteaika väitösprojektille.  Ohjelmista valmistuneet ovat olleet erinomaisen hyvin koulutettuja postdoc tutkijoita minne tahansa ulkomaisiin tutkimuskeskuksiin ja he ovat saaneet myös hyvää palautetta.

Miten tästä nyt eteenpäin? UEF on satsannut tutkijakoulupaikkoihin n.  4,7 ME ja rahoittaa perusrahoituksella 155 tohtorikoulutettavaa.  Toimintamenot katetaan tiedekuntien rahoituksesta. Tohtoriohjelmien määrä on trimmattu puoleen alkuperäisestä. Terveystieteiden tiedekunnassa on neljä ohjelmaa: Molekyylilääketieteen, Kliininen, Lääketutkimuksen ja Terveystieteiden tohtoriohjelma. Entiseen ei ole paluuta,  vaikka  haikailua siihen suuntaan on kuulunut. Rakennetaan uuteen tohtorikoulutukseen hyvät käytänteet, tehokas tieteellinen koulutus ja laadukas ohjaus.

Terveystieteiden tiedekunnan koulutusaloille kuten lääketiede, hammaslääketiede, farmasia, hoitotiede, ravitsemustiede, biolääketiede ja terveystieteen eri osa-alueet on ominaista työelämärelevanssi ja hyvä työllistyminen. Tohtorintutkinto edesauttaa työllistymistä ja urakehitystä. Me tarvitsemme myös tulevaisuuden akateemisia toimijoita, tutkijoita ja opettajia. Terveystieteiden koulutusaloilla ei ole liikaa tohtoreita. Pikemminkin huoli on, ettei meillä ole riittävästi nuoria, jotka haluavat hakeutua akateemiselle uralle ja meritoitua myös tutkimuksessa. Siksi haluankin kannustaa nuoria myös tutkimuksen avaraan maailmaan.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

 

 

Väitöstyön ohjaajan monet roolit

Tohtoritutkintokeskustelua leimaavat usein ajalliset ja määrälliset tavoitteet enemmän kuin työn ohjauksen sisältö ja toteutus. Tohtoriprojektissa aikataulun hallinta ja riittävä tieteellinen tuotos ovat ilman muuta tarpeen. Myös ohjaustavalla on vaikutusta tohtoreiden valmiuksiin väitöksen jälkeisessä työelämässä. Omakohtaiset kokemukset opiskeluajalta ja työuralta muovaavat meidän professoreiden tapaa työskennellä. Yhtälailla välitämme malleja opiskelijoillemme. Nelivuotisen prosessin aikana käy ilmi, millä innolla haemme uusia näkökulmia ja ratkaisuja oman erikoisalamme ulkopuolelta. Olemmeko valmiita ja rohkenemmeko avoimeen tieteelliseen keskusteluun ja kyseenalaistamaan omia käsityksiämme.

Opiskelijapoikana oli innostavaa saada kirjeitä ulkomailta tieteellisistä artikkeleistaan tunnetulta etäohjaajalta. Tarpeen olivat yksityiskohtaiset ohjeet   ”…, jotta tulokset sitten läpäisevät tieteellisten sarjojen seulan”. Seuraavalla työmaalla ilmaisin esimiehelleni halun tehdä väitöstyön miettimästäni aiheesta. Hän kehotti kääntymään asiassa tutkimusta rahoittavien tahojen puoleen. Kehotuksen noudattaminen johti yrityksen ja monen erehdyksen kautta väitöstutkimuksen toteutumiseen. Se oli samalla hyvä oppisauna kilpaillun rahoituksen hankkimiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.  Elävästi muistuvat mieleen 90-luvulta väitöksen jälkeisestä elämästä tutkimuspalaverimme Portage Baylle avautuvassa maisemassa, jossa pelikaani usein tarkkaili laiturin päässä. Tutkimusryhmässä oli merentutkijoita, toksikologeja, mikrobiologeja, kemistejä ja useamman sortin insinöörejä sekä eritaustaisia tohtoriopiskelijoita. Keskusteluja leimasi rakentava tieteiden välinen vuorovaikutus, johon sisältyi myös haastaminen ja haastetuksi tuleminen yhteisen sävelen löytämiseksi. Selkeät ohjeet, omatoimisuus vai vuorovaikutus? Kaikki nämä ovat välttämättömiä tutkimustyön elementtejä, mutta oikea ajoitus, annostelu ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ovat ohjaajan ammattitaitoa.

UEF organisoi parhaillaan tohtorikoulujaan tieteidenvälisen vuorovaikutuksen edistämiseksi ja oppimiskokemusten monipuolistamiseksi. Väitös on ajokortti itsenäiseen tutkimustyöhön. Ajoharjoittelun yhteydessä opiskelija saa myös vaikutteita siihen, miten johtaa ja ohjata itse tutkimusta. Usein emme tunnista, että myös tapamme johtaa tutkimusryhmää uppoavat otolliseen maaperään. Keinomme selvittää ristiriitatilanteet, kannustaa ja antaa palautetta jäävät mieleen.  Tohtorikoulutus ei kuitenkaan ole yhden ohjaajan omien käsitysten ja mallien kloonausta ohjattavaan.  Oppimisympäristön olisi hyvä tarjota samanaikaisesti monipuolisia vaikutteita ja malleja niin, ettei kukaan päätyisi maiseman tarkkailijan rooliin.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Tohtorikoulutus hakee muotojaan

UEF:n strategian toteutusohjelman 2015-2020 yhtenä tavoitteena on vähentää selvästi nykyisten 28 tohtoriohjelman määrää jo lukuvuoden 2015-2016 alkuun mennessä. Perusteet tälle ovat ilmeiset: monet ohjelmista ovat aivan liian pieniä ja vähäverisiä, ja resurssien rajallisuuskin puoltaa nykyistä suurempia ohjelmia. Tiedekuntien tehtävänä on nyt löytää ne muodot ja laajuudet, jotka parhaiten palvelisivat yliopiston strategisia tavoitteita. Siinä onkin miettimistä, koska ei ole hyväksi myllätä järjestelmää ympäri kovin pian tämän kierroksen jälkeen.

Nopeakin silmäys muiden kotimaisten yliopistojen tohtorikoulutuksen malleihin kertoo, että niitä on likimain yhtä monta kuin on yliopistoja. Helsingillä on 4 tieteenalapohjaista tutkijakoulua ja niiden alla yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Jyväskylän järjestelmä taas perustuu hallinnollisten yksiköiden (7 tiedekunnan ja niiden alaisten laitosten) varaan, vaikka joukossa näyttäisi olevan joitakin tieteenaloihin perustuviakin. Oululla on yksi yliopiston tason tutkijakoulu kuten UEF:ssa, mutta meistä poiketen sen alla tieteenalakohtaisesti (terveystieteet, ihmistieteet, tekniikka ja luonnontieteet) ryhmitellyt 9 tohtoriohjelmaa. Ja muilla yliopistoilla sitten lisää erilaisia versioita samasta teemasta sekä kaikkien näiden ohella vielä tämän vuoden loppuun asti joukko valtakunnallisia tohtoriohjelmia peruna OKM:n ja SA:n rahoittamista tutkijakouluista.

Mille pohjalle UEF:n tohtoriohjelmien pitäisi jatkossa rakentua, ja miten laajoja niiden tulisi olla? Koska UEF:n yleinen strategia perustuu nyt tutkimuksen haasteiksi tunnistettuihin teemoihin ja niiden pohjalta muodostuneisiin eri tason tutkimusaloihin, yksi ilmeinen vaihtoehto on sitoa tohtoriohjelmat tavalla tai toisella niihin. Tähän tähtää strategian toteutusohjelmakin. Se edistäisi strategiassamme peräänkuulutettua tieteidenvälisyyttä ja olisi viimeisen päälle profiloivaakin. Kannattaa kuitenkin varoa sitä, etteivät uudet tohtoriohjelmamme rajaa liian voimakkaasti meille tohtorikoulutukseen haluavien joukkoa, mikä voisi johtaa hakijoiden määrän pienenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Tohtorin tutkinnonhan on tarkoitus olla lähinnä tutkijan ammattitaidon näyte, minkä jälkeen alkaa se totinen tieteellinen työskentely tai – kuten nytkin ja tulevaisuudessa yhä useamman tohtorin kohdalla – suuntautuminen erilaisiin asiantuntijatehtäviin akateemisten instituutioiden ulkopuolella. Tohtoriohjelmat voisivat hyvin olla temaattisia, kuten useimmat nytkin ovat, mutta ne perustuisivat nykyistä väljempiin teema-alueisiin, joilla olisi sisällöllinen kytkös UEF:n tutkimusalueisiin.

Toimivat ratkaisut varmasti löydetään, mutta niiden etsinnässä on hyvä pitää mielessä taustalla alati kiihtyvä yliopistojen keskinäinen kisaaminen parhaimmista maisteri- ja tohtoriopiskelijoista. Ns. RAKE-keskusteluissa on kuulunut sieltä täältä ääniä, jotka ovat esittäneet vähintäänkin tohtorikoulutuksen keskittämistä harvoihin suurimpiin yksiköihin, joiden sijainnin kaikki tiedämme. Monilla aloilla se kapeuttaisi suomalaisen tohtorikoulutuksen ja sitä kautta myös tutkimuksen kenttää ja johtaisi pitkän päälle niiden tason laskuun. On sanomattakin selvää (mutta sanon silti), että UEF:n ja sen strategian toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni oikeudesta kouluttaa tohtoreita keskeisillä koulutuksen ja tutkimuksen alueillamme. Professorien tehtävä on ”professoida”, siis harjoittaa tieteellisen tiedon tuottamista ja levittämistä, julistamista, eikä tätä tehtävää voi rajoittaa millekään tietylle tutkintotasolle.

filppulaMarkku Filppula

Mainiot maisterit, toimeliaat tohtorit

Viime aikoina on julkisessa keskustelussa nostettu vahvasti  esille kysymys yliopistotutkintojen  työelämävastaavuudesta. Tuoreimmat jutut aiheesta ovat Hesarissa sunnuntaina 11.1.2015 julkaistu  artikkeli otsikolla ”Opinnoista ei ole aina hyötyä työelämässä” ja uusimman Suomen Kuvalehden tohtorien kasvavaa työttömyyttä käsittelevä  juttu ”Toimeton tohtori”.

Nämä heitot kumpuavat muuttuvan maailman tarpeista, joihin odotetaan yliopistoilta nopeaa reagointia. Meidän tuleekin pohtia vakavasti tutkintojen sisältöjä, rakenteita ja opettamisen tapoja.

Perinteisesti olemme ajatelleet, että yliopistokoulutuksen tulee antaa vahva teoreettinen pohja syvälliselle asiaosaamiselle, jota työelämässä voidaan eri tehtävissä sitten soveltaa. Tämä toki  on yliopistokoulutuksen kivijalka jatkossakin, koska sitä kautta syntyy valmiuksia itsenäiseen tiedonhankintaan ja –käyttöön, ja myös tiedon kriittiseen arviointiin. Mutta rinnalle tarvitaan myös toisenlaista osaamista. Kykyä verkottua muiden alojen asiantuntijoiden kanssa, koota tietoa monista hyvinkin erityyppisitä lähteistä, mukaanlukien ns. epämuodollinen tieto, ja luoda niistä uusia näkökulmia.

Miten opetuksessa voidaan sitten sovittaa yhteen riittävän syvä tietoaines  nykyisen työelämän osaamisvaatimusten kanssa lisäämättä tutkintojen laajuuksia tai opettajien ja opiskelijoiden työmäärää kohtuuttomasti?

Ratkaisuja voidaan hakea tavoista opettaa ja oppia. Meidän tulee yhdistellä erilaisia opettamisen tapoja ja luoda uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka muistuttavat enemmän nykyisen työelämän toimintatapoja. Näin tarvittavia taitoja voidaan kehittää opetettavasta tietoaineksesta tinkimättä.

Onneksi yliopistossamme on paljon taitavia pedagogeja ja rohkeita uusia virityksiä uudenlaiseen oppimiseen. Tätä osaamista on tärkeä hyödyntää.

UEF on strategiassaan ilmaissut tahtonsa olla  moderni opiskelijan yliopisto. Opiskelijakeskeisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettajien täytyy olla opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden mukaan käytettävissä 24/7. Mutta se tarkoittaa sitä, että sisällöllisen kehittämisen lisäksi kehitämme opetustamme, oppimistamme ja oppimisympäristöjä vastaamaan paremmin nykyisiä osaamistarpeita ja osallistamme opiskelijoita innostavaan oppimiseen. Näin meiltä valmistuu entistäkin mainiompia maistereita ja toimeliaampia tohtoreita.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Ei oppi ojaan kaada – tohtoreitakaan

Olen viime aikoina ollut usein tilaisuudessa keskustella eri tahojen edustajien kanssa tohtorin tutkinnoista, niiden sisällöistä ja siitä, miten ne vastaavat yhteiskunnan tarpeita.

On esitetty epäilyksiä, että tutkintotavoitteet ja niiden tuoma rahallinen korvaus yliopistoille johtaisi tohtoritehtailuun ja väitöskirjojen tieteellisen tason laskuun. Varsinkin elinkeinoelämän taholta on toisaalta nähty tohtoritutkintojen ja niihin liittyvän tutkimustyön olevan liian teoreettista ja kapeuttavan osaamista liiaksi.

Noin 2 % suomalaisista on suorittanut tohtorin tutkinnon ja määrä kasvaa koko ajan. Ei siis ole ihan yhdentekevää, mitä valmiuksia tohtorin tutkinto tuo. Itse olen sitä mieltä, että tutkinnolle pitää luoda erilaisia ”opintopolkuja”. Ne, jotka tähtäävät tutkijan uralle, ottavat enemmän teoreettisia opintoja tutkintoonsa. Ne, joiden tavoitteena on asiantuntijatehtävät tai vaikkapa yrittäjyys, voivat ottaa enemmän niitä tukevia opintoja.

Tutkimustyön mahdollisimman korkea laatu on oltava kaikkien väitöskirjojen tavoitteena. Väitöskirjoihin sisältyvästä tutkimuksesta syntyy myös iso osa yliopistojen koko julkaisutoiminnasta, joten niiden laatu vaikuttaa koko yliopiston maineeseen ja menestykseen. Tutkimustyön laajuus on vain sovitettava oikein muistaen, että väitöskirja on tutkijan perustutkinnon opinnäytetyö, ei elämäntyö.

Joka tapauksessa tohtorin tutkintoon sisältyvät opinnot ja tutkimustyö antavat valmiuksia kriittiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja tiedon tuottamiseen. Se ei voi olla turmiollista minkään työn tekemisen kannalta. Lisäksi kaikilla aloilla tutkimus alkaa olla kansainvälisissä verkostoissa tehtävää tiimityötä, ja näitä valmiuksia suomalainen yhteiskunta tulee entistä enemmän tarvitsemaan.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen

Professorit periyttäjinä

Ystävät hyvät,

UEF:n uutta strategiaa rakennetaan kiivaalla aikataululla. Tavoitteena on löytää paras osaamisemme alueilta, jotka omaavat globaalin merkityksen ja ratkaisevat osaltaan yhteiskunnan isoja ongelmia. Sitä varten meidän tulee tunnistaa aidosti kaikkein kovin tutkimusosaamisemme. Strategiaa voitaneen toteuttaa täystehoisesti vuodesta 2016, jolloin UEF:n strategista resurssia on taas merkittävämmin jaettavana. Näin ainakin voi toivoa. Strategian ohjaamana suuntaamme tulevaisuuteen – ja toivottavasti menestykseen.

Nyt tarvitaan tulevaisuuden tekijöitä. On aika antaa nuorten yrittää ja loistaa. Professorien moninaisen tehtäväkuvan joukossa päätehtävä on uusien tutkijasukupolvien kasvattaminen, näin toteavat myös Jorma Sipilä ja Marianne Stenius (Vieraskynä, HS 8.1.2014). Vanhempien kollegojen tehtävä on luottaa ja tukea nuoria, ei dumpata. Ei voi olla niin, että seniori rahoituksen kerääjänä on se viimeinen nimi julkaisun kirjoittajalistassa. Ei silloin, kun työn aivot ja toteutus ovat jonkun nuoremman.  Olen kuullut moninaisia selityksiä, miksi ryhmän johtaja on se viimeinen nimi julkaisussa, eivätkä ne ole aina tieteellisen etiketin mukaisia.

Riittävän itsenäisyyden osoittaminen jo tutkimusuran varhaisessa vaiheessa tohtoriväitöksen jälkeen on välttämätön ehto sille, että nuori tutkija voi uskottavasti kilpailla kaikkein merkittävimmästä tutkimusrahoituksesta. Esimerkiksi ERC Starting Grant vaatii selkeän itsenäisen toiminnan ja tuloksellisuuden osoituksen. Ilman sitä menestymisen mahdollisuudet ovat huonot.

Hyvät professorit, ehdotan, että arvioitte itseänne sen perusteella, millaisia jälkeläisiä tieteeseen onnistutte kouluttamaan. Sillä tapaa oma impaktinne tieteessä kasvaa ja kehittyy tulevaisuudessa. Henkilökohtaisen h-indeksin sijasta meitä tulisi tarkastella kuin rotuhevosia, siis millaisia jälkeläisiä me ”periytämme”. Meidän tapauksessamme tieteeseen. Miten kouluttamiemme uusien tutkijoiden h -indeksit kehittyvät? Ja mitkä ovat taas heidän ”jälkeläistensä” tulokset? Siitä sitten h -indeksejä summaamaan, tai jotain fiksumpaa laskemaan.

Omalla alallani voi huippuprofessori koota vuosien myötä h -indeksiksi vaikkapa 50 – 60. Hän tietää silloin olevansa alansa huipulla, myös kansainvälisesti. Mutta jos tieteellinen tuotos ei jatku oman uran jälkeen professorin kouluttamien uusien huippututkijoiden myötä, kokonaisimpakti tieteeseen ei kehity ja jää kovin rajalliseksi. Toisin on sillä, joka on kouluttanut suuren luokan tohtoreita, jotka jatkavat tieteessä ja luovat oman uransa ja jälkikasvunsa. Siitä syntyy tieteellinen sukupuu, tai ketjukirje, joka on tavoittelemisen arvoinen.

Meidän tulee asettaa ambitiotaso korkeammalle, näin sanoi tutkimuksen kansainvälinen arviointi. Tämä voi monesti onnistua helpommin nuoremmalta, kannuksensa vasta osoittaneelta, mutta eteenpäin pyrkivältä ja työhönsä innostuneelta. Annetaan heidän ajattelulleen tilaa ja työstä kunniaa silloin, kun se heille kuuluu. Näin huolehdimme jälkikasvustamme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin