Tag Archives: tieteidenvälisyys

Monitieteisen tutkimuksen lupaus

Eri tieteenalojen voimavarojen yhdistämistä kannattavat kaikki, mutta millä tasolla sitä pitäisi tehdä. Mikä on monitieteisyyden, poikkitieteisyyden ja tieteidenvälisen tutkimuksen ero?

Monitieteisyys (multidisciplinarity) pyrkii selittämään useamman eri tieteenalan alueelle ulottuvaa ilmiötä pitäytyen kuitenkin kunkin yksittäisen tieteenalan omassa näkökulmassa. Erillisten tieteiden rajallisuus tunnustetaan, mutta sitä ei varsinaisesti ratkaista. Onko tavoitteemme kuitenkin tieteidenvälinen tutkimus (interdisciplinarity), jolla tarkoitetaan ongelman ratkaisemista tieteiden välisen vuoropuhelun perustalta. Lähestyminen on perinteisen tieteenalan määritelmää monipuolisempi, mutta säilyttää vielä perinteiset tieteenalat. Lopulta voimme tähdätä todelliseen poikkitieteelliseen (transdisciplinary) ongelmanratkaisuun, jossa tieteenalojen metodeja yhdistämällä voidaan luoda kokonaan uusia tieteenaloja, joista aiempina esimerkkeinä bioteknologia ja geofysiikka.

Kaikki kolme tasoa ovat nykyaikaisen yliopiston strategiassa tärkeitä. Monitieteisyys koskee nykyaikana kaikkia; tieteidenvälisyys on tärkeää globaalien haasteiden ratkaisemisessa, ja lopulta tarvitaan poikkitieteellisiä uusia ratkaisumalleja. Laajan koulutusalavalikoimansa vuoksi Itä-Suomen yliopisto on rakenteeltaan monitieteinen, nykyinen strategiamme jo korostaa tieteidenvälistä yhteistyötä, ja parhaimmillaan olemme vähintäänkin luomassa poikkitieteellisiä tutkimusavauksia.

Kovin tutkimuksemme kärki perustuu useimmiten kuitenkin perinteisten tieteenalojen korkeatasoiseen osaamisen. Monitieteisyydestä puhuttaessa pitää siis muistaa, että yhteistyön parhaana lähtökohtana on uutta luova oman alansa huipputiede. Ilolla pitääkin todeta, että uusien nuoremman polven EU-hankkeidemme menestystekijänä on ollut oman alan huippuosaamisen yhdistäminen tieteidenväliseen yhteistyöhön. Monitieteisyyden lupaus onkin nimenomaan mahdollisuus nostaa oman alansa huippututkimus uudelle tieteidenväliselle ja poikkitieteelliselle huippututkimuksen tasolle, missä ratkotaan nykyistä paremmin globaaleja haasteita.

Jussi Pihlajamäki

Dekaani

Terveystieteiden tiedekunta

Tutkimusyhteisöt yliopiston ytimessä

Yliopistot profiloivat tutkimustaan. Kaikkea ei yritetä saavuttaa vaan tutkimus pyritään fokusoimaan yliopiston omille vahvuusaloille. Yhä useammin vahvuusaloista kootaan moniteellisesti isompia tutkimuksen näyteikkunoita. Samalla tutkimuksella tavoitellaan entistä suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tähän on Itä-Suomen yliopistossakin pyritty.

Tutkimuksen vahvuuksien täytyy löytyä objektiivisella tavalla. Useimmiten tunnistus perustuu tutkimuksen tason kansainväliseen arviointiin. Itä-Suomen yliopiston RAE2019- arvioinnin kohteena ovat tutkimusyhteisöt. Ne ovat tietyn teeman ympärille rakentuneita monitieteisiä ja kansainvälisesti verkostoituneita yhteisöjä, joilla on selkeä tutkimusfokus. UEF RAE2019 -arvioinnissa arvioitavia tutkimusyhteisöjä on kaikkiaan 16. Muutamat niistä perustuvat jo usean vuoden yhteistyöhön, mutta uusiakin on muodostettu arviointia ja tulevaisuuden tutkimusta varten. Lähtökohdat ovat kieltämättä hieman erilaiset; toisilla on aikaisemmat yhteiset näytöt, toisilta ne ehkä vielä puuttuvat.

Tutkimusyhteisöt voivat olla paitsi tapa arvioida tutkimusta myös organisoida UEFin tutkimusta tulevaisuudessa. Tutkimusyhteisöllä tulee olla yliopistossamme tieteellisesti korkeatasoinen ydin ja yhteiset isot tavoitteet, joiden tavoitteluun koko yhteisö on sitoutunut. Ei vaan suunnittelu- ja arviointivaiheessa paperilla vaan käytännössä konkreettisessa toiminnassa. Yhteisön kova tutkimuksellinen ydin on kuin veturi, joka vetää vaunuja eli muuta laadukasta tutkimusta mukaansa. Junaan voidaan liittää uusia vaunuja sitä mukaa, kun uusia konkretisoituneita ideoita ja rahoituksen saaneita suunnitelmia löytyy kyytiin. Voineepa jossakin tilanteessa veturikin vaihtua, ja koko juna ohjautua uudelle raiteelle muuttaen suuntaansa. Se olisi luonnollista, sillä tutkimuksen tulee asteittain myös uusiutua.

Sisäinen yhteistyö yhdistää osaamisemme, mutta ei riitä viemään tutkimusta maailman huipulle. Hyväkään tutkimusyhteisö ei saavuta pelkällä yliopiston sisäisellä yhteistyöllä tieteellisen ”ekselenssin” indikaattoreita. Tutkimusyhteisöksi järjestäytymällä meidän tulee luoda edellytykset entistä vahvemmalle kansainväliselle tutkimusyhteistyölle. Näyttäydytään maailmalla ja haetaan parhaat tutkimuskumppanit globaalisti. Vain se luo edellytykset myös riittävälle kilpaillulle tutkimusrahoitukselle, joka on välttämätöntä tutkimusmenestyksen saavuttamiseksi. UEFin sisäinen rahoitus, tai edes muu kansallinen rahoitus, ei siihen riitä. Ei harhauduta ajattelemaan toisin. Tämä olkoon kannustus myös niille, jotka eivät mahdollisesti ole tulevan tutkimusstrategian ytimessä.

Jukka Jurvelin, dekaani

 

Tutkimusstrategian päivitystä

Osana käynnissä olevaa UEFin strategian päivitysprosessia järjestimme toukokuun aikana neljä tutkimusseminaaria, joista jokainen käsitteli yhtä strategiamme globaalia haastetta. Seminaareissa oli esityksiä kaikista tiedekunnista ja kaikilta tieteenaloilta. Osallistujiakin oli runsaasti, mukana tutkimusalueiden ja tutkimusryhmien johtoa, professoreita ja muita tutkijoita.

Seminaarit onnistuivat erinomaisesti, kiitos siitä kaikille alustajille ja mukana olleille. Tällaisia tilaisuuksia tarvitaan jo ihan tiedon levittämisen takia. Edelleenkään emme tiedä läheskään riittävästi, mitä talossamme eri puolilla osataan ja tehdään. Yhteistyökumppanit haetaan maailmalta, mutta lähellä oleva osaaminen jää usein käyttämättä.

Sinänsä laaja verkottuminen UEFin ulkopuolelle on hyödyllistä, mutta siinä rinnalla meidän pitää hyödyntää toistemme osaamista paljon nykyistä paremmin. Seminaareissa syntyi uusia kontakteja tutkijoidemme välillä ja jo sen takia ne kannatti järjestää.

Ilahduttavaa oli myös havaita, että monitieteisyys ja tieteidenvälisyys on varsin laajasti sisäistetty UEFissa. Kaikkiallahan siitä puhutaan, mutta meillä se on jo osa arjen ajattelutapaa ja toimintakulttuuria. Olemme pitkälti siirtyneet tieteenalapohjaisesta ajattelusta kohti temaattista toimintakulttuuria, eli nykyisen strategiamme ydinajatus on toteutumassa.

Toki on myös niin, että nykyinen organisaatiorakenne ja rahanjakomalli ei kaikin osin tue tavoitteitamme siirtyä laitos- ja tiedekuntarajat ylittävään yhteisen tekemisen malliin. Organisaatiorajat ylittävä yhteistyö johtaa kuitenkin laadukkaampaan tutkimukseen ja opetukseen ja sitä kautta pitemmällä tähtäimellä palkitsee myös ansaintalogiikan kautta. Ja eihän organisaatiorakenteet tai rahoitusmallitkaan ikuisia ole. Niitä voidaan kyllä muokata, jos nykyistä paremmat mallit ja rakenteet löytyvät.

Tavoitteenamme on saada strategiamme päivitettyä tämän vuoden loppuun mennessä.  Ajatus on, että nykyisen strategian globaalit haasteet muodostavat tutkimuksemme profiilit, joiden alle tutkimusalueista kootaan toimintamme kova, monitieteinen ydin. Ytimien ympärille rakennetaan tekemisen alustat, joissa vahvistamme tutkimuksen tarvitsemaa osaamista ja infroja.

Näin muodostamme UEFiin vahvoja tutkimusympäristöjä, joissa on riittävän suuri kriittinen massa ja olosuhteet kunnossa. Näiden ympärille on sitten hyvä rakentaa innovaatioekosysteemeitä ja muita vaikuttavuuden toimintamalleja avoimen tieteen hengessä ja yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kun huolehdimme vielä siitä, että tutkimuksen hallinnollinen tuki on kunnossa, UEF on jatkossa entistäkin kilpailukykyisempi ja vetovoimaisempi tutkimusyliopisto.

Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

 

Väitöstyön ohjaajan monet roolit

Tohtoritutkintokeskustelua leimaavat usein ajalliset ja määrälliset tavoitteet enemmän kuin työn ohjauksen sisältö ja toteutus. Tohtoriprojektissa aikataulun hallinta ja riittävä tieteellinen tuotos ovat ilman muuta tarpeen. Myös ohjaustavalla on vaikutusta tohtoreiden valmiuksiin väitöksen jälkeisessä työelämässä. Omakohtaiset kokemukset opiskeluajalta ja työuralta muovaavat meidän professoreiden tapaa työskennellä. Yhtälailla välitämme malleja opiskelijoillemme. Nelivuotisen prosessin aikana käy ilmi, millä innolla haemme uusia näkökulmia ja ratkaisuja oman erikoisalamme ulkopuolelta. Olemmeko valmiita ja rohkenemmeko avoimeen tieteelliseen keskusteluun ja kyseenalaistamaan omia käsityksiämme.

Opiskelijapoikana oli innostavaa saada kirjeitä ulkomailta tieteellisistä artikkeleistaan tunnetulta etäohjaajalta. Tarpeen olivat yksityiskohtaiset ohjeet   ”…, jotta tulokset sitten läpäisevät tieteellisten sarjojen seulan”. Seuraavalla työmaalla ilmaisin esimiehelleni halun tehdä väitöstyön miettimästäni aiheesta. Hän kehotti kääntymään asiassa tutkimusta rahoittavien tahojen puoleen. Kehotuksen noudattaminen johti yrityksen ja monen erehdyksen kautta väitöstutkimuksen toteutumiseen. Se oli samalla hyvä oppisauna kilpaillun rahoituksen hankkimiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.  Elävästi muistuvat mieleen 90-luvulta väitöksen jälkeisestä elämästä tutkimuspalaverimme Portage Baylle avautuvassa maisemassa, jossa pelikaani usein tarkkaili laiturin päässä. Tutkimusryhmässä oli merentutkijoita, toksikologeja, mikrobiologeja, kemistejä ja useamman sortin insinöörejä sekä eritaustaisia tohtoriopiskelijoita. Keskusteluja leimasi rakentava tieteiden välinen vuorovaikutus, johon sisältyi myös haastaminen ja haastetuksi tuleminen yhteisen sävelen löytämiseksi. Selkeät ohjeet, omatoimisuus vai vuorovaikutus? Kaikki nämä ovat välttämättömiä tutkimustyön elementtejä, mutta oikea ajoitus, annostelu ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ovat ohjaajan ammattitaitoa.

UEF organisoi parhaillaan tohtorikoulujaan tieteidenvälisen vuorovaikutuksen edistämiseksi ja oppimiskokemusten monipuolistamiseksi. Väitös on ajokortti itsenäiseen tutkimustyöhön. Ajoharjoittelun yhteydessä opiskelija saa myös vaikutteita siihen, miten johtaa ja ohjata itse tutkimusta. Usein emme tunnista, että myös tapamme johtaa tutkimusryhmää uppoavat otolliseen maaperään. Keinomme selvittää ristiriitatilanteet, kannustaa ja antaa palautetta jäävät mieleen.  Tohtorikoulutus ei kuitenkaan ole yhden ohjaajan omien käsitysten ja mallien kloonausta ohjattavaan.  Oppimisympäristön olisi hyvä tarjota samanaikaisesti monipuolisia vaikutteita ja malleja niin, ettei kukaan päätyisi maiseman tarkkailijan rooliin.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Tohtorikoulutus hakee muotojaan

UEF:n strategian toteutusohjelman 2015-2020 yhtenä tavoitteena on vähentää selvästi nykyisten 28 tohtoriohjelman määrää jo lukuvuoden 2015-2016 alkuun mennessä. Perusteet tälle ovat ilmeiset: monet ohjelmista ovat aivan liian pieniä ja vähäverisiä, ja resurssien rajallisuuskin puoltaa nykyistä suurempia ohjelmia. Tiedekuntien tehtävänä on nyt löytää ne muodot ja laajuudet, jotka parhaiten palvelisivat yliopiston strategisia tavoitteita. Siinä onkin miettimistä, koska ei ole hyväksi myllätä järjestelmää ympäri kovin pian tämän kierroksen jälkeen.

Nopeakin silmäys muiden kotimaisten yliopistojen tohtorikoulutuksen malleihin kertoo, että niitä on likimain yhtä monta kuin on yliopistoja. Helsingillä on 4 tieteenalapohjaista tutkijakoulua ja niiden alla yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Jyväskylän järjestelmä taas perustuu hallinnollisten yksiköiden (7 tiedekunnan ja niiden alaisten laitosten) varaan, vaikka joukossa näyttäisi olevan joitakin tieteenaloihin perustuviakin. Oululla on yksi yliopiston tason tutkijakoulu kuten UEF:ssa, mutta meistä poiketen sen alla tieteenalakohtaisesti (terveystieteet, ihmistieteet, tekniikka ja luonnontieteet) ryhmitellyt 9 tohtoriohjelmaa. Ja muilla yliopistoilla sitten lisää erilaisia versioita samasta teemasta sekä kaikkien näiden ohella vielä tämän vuoden loppuun asti joukko valtakunnallisia tohtoriohjelmia peruna OKM:n ja SA:n rahoittamista tutkijakouluista.

Mille pohjalle UEF:n tohtoriohjelmien pitäisi jatkossa rakentua, ja miten laajoja niiden tulisi olla? Koska UEF:n yleinen strategia perustuu nyt tutkimuksen haasteiksi tunnistettuihin teemoihin ja niiden pohjalta muodostuneisiin eri tason tutkimusaloihin, yksi ilmeinen vaihtoehto on sitoa tohtoriohjelmat tavalla tai toisella niihin. Tähän tähtää strategian toteutusohjelmakin. Se edistäisi strategiassamme peräänkuulutettua tieteidenvälisyyttä ja olisi viimeisen päälle profiloivaakin. Kannattaa kuitenkin varoa sitä, etteivät uudet tohtoriohjelmamme rajaa liian voimakkaasti meille tohtorikoulutukseen haluavien joukkoa, mikä voisi johtaa hakijoiden määrän pienenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Tohtorin tutkinnonhan on tarkoitus olla lähinnä tutkijan ammattitaidon näyte, minkä jälkeen alkaa se totinen tieteellinen työskentely tai – kuten nytkin ja tulevaisuudessa yhä useamman tohtorin kohdalla – suuntautuminen erilaisiin asiantuntijatehtäviin akateemisten instituutioiden ulkopuolella. Tohtoriohjelmat voisivat hyvin olla temaattisia, kuten useimmat nytkin ovat, mutta ne perustuisivat nykyistä väljempiin teema-alueisiin, joilla olisi sisällöllinen kytkös UEF:n tutkimusalueisiin.

Toimivat ratkaisut varmasti löydetään, mutta niiden etsinnässä on hyvä pitää mielessä taustalla alati kiihtyvä yliopistojen keskinäinen kisaaminen parhaimmista maisteri- ja tohtoriopiskelijoista. Ns. RAKE-keskusteluissa on kuulunut sieltä täältä ääniä, jotka ovat esittäneet vähintäänkin tohtorikoulutuksen keskittämistä harvoihin suurimpiin yksiköihin, joiden sijainnin kaikki tiedämme. Monilla aloilla se kapeuttaisi suomalaisen tohtorikoulutuksen ja sitä kautta myös tutkimuksen kenttää ja johtaisi pitkän päälle niiden tason laskuun. On sanomattakin selvää (mutta sanon silti), että UEF:n ja sen strategian toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni oikeudesta kouluttaa tohtoreita keskeisillä koulutuksen ja tutkimuksen alueillamme. Professorien tehtävä on ”professoida”, siis harjoittaa tieteellisen tiedon tuottamista ja levittämistä, julistamista, eikä tätä tehtävää voi rajoittaa millekään tietylle tutkintotasolle.

filppulaMarkku Filppula

Monitieteisyydestä tieteidenvälisyyteen

Verrattuna vanhaan, tieteenalakohtaisiin kärkihankkeisiin rakentuneeseen tutkimusstrategiaan, avaa uusi strategiamme mahdollisuuksien ikkunan. Strategia viestii halustamme nähdä ja tehdä asioita uudella tavalla ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Keskiössä on nyt osaamisen vahvistaminen monitieteisyyden ja tutkimuksen uusiutumisen kautta. Strateginen kirjaus monitieteisyydestä on syytä pitää mielessä laadittaessa toimintasuunnitelmia identifioiduille vahvoille tutkimusalueille, sekä rakennettaessa tutkimuksen uusiutumisen kannalta tärkeitä nousevia alueita.

Strategiassa määriteltyihin suuriin globaaleihin haasteisiin vastaaminen edellyttää monitieteistä, parhaimmillaan poikkitieteellistä tutkimusotetta. Monitieteisyys on termi, joka on helppo sisällyttää niin tutkimusaluekuvauksiin kuin hankehakemuksiin. Löyhästi määriteltynä ja tulkittuna monitieteisyys ei ole aina tuonut odotettua lisäarvoa tutkimukselle.  Väljimmillään eri tieteenalojen tutkijat ovat omista vakiintuneista tieteen premisseistään käsin ja toisistaan riippumattomina lähestyneet tutkittavaa ilmiötä.  Tutkimustieto on koottu sirpaleiseen tutkimusraporttiin ja tutkijoiden vuoropuhelu on pahimmillaan jäänyt hankkeen seminaareihin. Aidosti monitieteisissä hankkeissa tieteiden välinen vuoropuhelu on alkanut jo tutkimusideasta. Parhaimmillaan monitieteisyys avartaa osallistujien näkemyksiä tutkittavasta ilmiöstä ja haastaa eri tieteenalojen käyttämää käsitteistöä ja paradigmaattisia lähtökohtia.

Aidosti monitieteisen lähestymistavan yleistymisen jarrumiehenä on ollut perinteisten tieteenalojen asettuminen puolustamaan reviirejään. Esimerkiksi Suomen Akatemian yleisissä akatemiahankkeiden hauissa tuntumani on, että monitieteiset hankkeet ovat jääneet tieteenalaspesifien hankkeiden jalkoihin.  Sen sijaan Akatemian suunnatuissa hauissa monitieteisyyttä ei ole karsastettu. Säätiöiden puolella monitieteisyyteen on viime vuosina määrätietoisesti kannustanut Koneen Säätiö suunnatuissa hauissaan.

Tarve ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisemmin on johtanut siihen, että monitieteisyydestä on tullut vaade, jota keskeiset tutkimusrahoittajat Suomen Akatemiasta ja Euroopan Unionista säätiöihin ja muihin rahoittajiin peräänkuuluttavat. Monitieteisyys korostuu näkyvästi Horisontti 2020 –puiteohjelmassa, samoin kuin Suomen Akatemian yhteyteen perustetun strategisen tutkimuksen neuvoston teemavalmistelussa.

Tieteenhistorian traditio osoittaa, että tieteenalojen välisten rajojen pystyttäminen ja varjeleminen on hieman pidemmällä perspektiivillä tarkasteltuna ollut tuhoon tuomittua. Uusia tieteenaloja ja kvanttihyppyjä tutkimuksessa syntyy, kun uskalletaan rohkeasti liikkua tieteenalojen välisillä rajapinnoilla.  Itä-Suomen yliopiston tutkimusstrategia tarjoaa tähän mahdollisuuksia, jos uteliaisuutta ja rohkeutta riittää.

harri_siiskonenHarri Siiskonen