Tag Archives: tieteidenvälisyys

Tutkimusstrategian päivitystä

Osana käynnissä olevaa UEFin strategian päivitysprosessia järjestimme toukokuun aikana neljä tutkimusseminaaria, joista jokainen käsitteli yhtä strategiamme globaalia haastetta. Seminaareissa oli esityksiä kaikista tiedekunnista ja kaikilta tieteenaloilta. Osallistujiakin oli runsaasti, mukana tutkimusalueiden ja tutkimusryhmien johtoa, professoreita ja muita tutkijoita.

Seminaarit onnistuivat erinomaisesti, kiitos siitä kaikille alustajille ja mukana olleille. Tällaisia tilaisuuksia tarvitaan jo ihan tiedon levittämisen takia. Edelleenkään emme tiedä läheskään riittävästi, mitä talossamme eri puolilla osataan ja tehdään. Yhteistyökumppanit haetaan maailmalta, mutta lähellä oleva osaaminen jää usein käyttämättä.

Sinänsä laaja verkottuminen UEFin ulkopuolelle on hyödyllistä, mutta siinä rinnalla meidän pitää hyödyntää toistemme osaamista paljon nykyistä paremmin. Seminaareissa syntyi uusia kontakteja tutkijoidemme välillä ja jo sen takia ne kannatti järjestää.

Ilahduttavaa oli myös havaita, että monitieteisyys ja tieteidenvälisyys on varsin laajasti sisäistetty UEFissa. Kaikkiallahan siitä puhutaan, mutta meillä se on jo osa arjen ajattelutapaa ja toimintakulttuuria. Olemme pitkälti siirtyneet tieteenalapohjaisesta ajattelusta kohti temaattista toimintakulttuuria, eli nykyisen strategiamme ydinajatus on toteutumassa.

Toki on myös niin, että nykyinen organisaatiorakenne ja rahanjakomalli ei kaikin osin tue tavoitteitamme siirtyä laitos- ja tiedekuntarajat ylittävään yhteisen tekemisen malliin. Organisaatiorajat ylittävä yhteistyö johtaa kuitenkin laadukkaampaan tutkimukseen ja opetukseen ja sitä kautta pitemmällä tähtäimellä palkitsee myös ansaintalogiikan kautta. Ja eihän organisaatiorakenteet tai rahoitusmallitkaan ikuisia ole. Niitä voidaan kyllä muokata, jos nykyistä paremmat mallit ja rakenteet löytyvät.

Tavoitteenamme on saada strategiamme päivitettyä tämän vuoden loppuun mennessä.  Ajatus on, että nykyisen strategian globaalit haasteet muodostavat tutkimuksemme profiilit, joiden alle tutkimusalueista kootaan toimintamme kova, monitieteinen ydin. Ytimien ympärille rakennetaan tekemisen alustat, joissa vahvistamme tutkimuksen tarvitsemaa osaamista ja infroja.

Näin muodostamme UEFiin vahvoja tutkimusympäristöjä, joissa on riittävän suuri kriittinen massa ja olosuhteet kunnossa. Näiden ympärille on sitten hyvä rakentaa innovaatioekosysteemeitä ja muita vaikuttavuuden toimintamalleja avoimen tieteen hengessä ja yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kun huolehdimme vielä siitä, että tutkimuksen hallinnollinen tuki on kunnossa, UEF on jatkossa entistäkin kilpailukykyisempi ja vetovoimaisempi tutkimusyliopisto.

Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

 

Väitöstyön ohjaajan monet roolit

Tohtoritutkintokeskustelua leimaavat usein ajalliset ja määrälliset tavoitteet enemmän kuin työn ohjauksen sisältö ja toteutus. Tohtoriprojektissa aikataulun hallinta ja riittävä tieteellinen tuotos ovat ilman muuta tarpeen. Myös ohjaustavalla on vaikutusta tohtoreiden valmiuksiin väitöksen jälkeisessä työelämässä. Omakohtaiset kokemukset opiskeluajalta ja työuralta muovaavat meidän professoreiden tapaa työskennellä. Yhtälailla välitämme malleja opiskelijoillemme. Nelivuotisen prosessin aikana käy ilmi, millä innolla haemme uusia näkökulmia ja ratkaisuja oman erikoisalamme ulkopuolelta. Olemmeko valmiita ja rohkenemmeko avoimeen tieteelliseen keskusteluun ja kyseenalaistamaan omia käsityksiämme.

Opiskelijapoikana oli innostavaa saada kirjeitä ulkomailta tieteellisistä artikkeleistaan tunnetulta etäohjaajalta. Tarpeen olivat yksityiskohtaiset ohjeet   ”…, jotta tulokset sitten läpäisevät tieteellisten sarjojen seulan”. Seuraavalla työmaalla ilmaisin esimiehelleni halun tehdä väitöstyön miettimästäni aiheesta. Hän kehotti kääntymään asiassa tutkimusta rahoittavien tahojen puoleen. Kehotuksen noudattaminen johti yrityksen ja monen erehdyksen kautta väitöstutkimuksen toteutumiseen. Se oli samalla hyvä oppisauna kilpaillun rahoituksen hankkimiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.  Elävästi muistuvat mieleen 90-luvulta väitöksen jälkeisestä elämästä tutkimuspalaverimme Portage Baylle avautuvassa maisemassa, jossa pelikaani usein tarkkaili laiturin päässä. Tutkimusryhmässä oli merentutkijoita, toksikologeja, mikrobiologeja, kemistejä ja useamman sortin insinöörejä sekä eritaustaisia tohtoriopiskelijoita. Keskusteluja leimasi rakentava tieteiden välinen vuorovaikutus, johon sisältyi myös haastaminen ja haastetuksi tuleminen yhteisen sävelen löytämiseksi. Selkeät ohjeet, omatoimisuus vai vuorovaikutus? Kaikki nämä ovat välttämättömiä tutkimustyön elementtejä, mutta oikea ajoitus, annostelu ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ovat ohjaajan ammattitaitoa.

UEF organisoi parhaillaan tohtorikoulujaan tieteidenvälisen vuorovaikutuksen edistämiseksi ja oppimiskokemusten monipuolistamiseksi. Väitös on ajokortti itsenäiseen tutkimustyöhön. Ajoharjoittelun yhteydessä opiskelija saa myös vaikutteita siihen, miten johtaa ja ohjata itse tutkimusta. Usein emme tunnista, että myös tapamme johtaa tutkimusryhmää uppoavat otolliseen maaperään. Keinomme selvittää ristiriitatilanteet, kannustaa ja antaa palautetta jäävät mieleen.  Tohtorikoulutus ei kuitenkaan ole yhden ohjaajan omien käsitysten ja mallien kloonausta ohjattavaan.  Oppimisympäristön olisi hyvä tarjota samanaikaisesti monipuolisia vaikutteita ja malleja niin, ettei kukaan päätyisi maiseman tarkkailijan rooliin.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Tohtorikoulutus hakee muotojaan

UEF:n strategian toteutusohjelman 2015-2020 yhtenä tavoitteena on vähentää selvästi nykyisten 28 tohtoriohjelman määrää jo lukuvuoden 2015-2016 alkuun mennessä. Perusteet tälle ovat ilmeiset: monet ohjelmista ovat aivan liian pieniä ja vähäverisiä, ja resurssien rajallisuuskin puoltaa nykyistä suurempia ohjelmia. Tiedekuntien tehtävänä on nyt löytää ne muodot ja laajuudet, jotka parhaiten palvelisivat yliopiston strategisia tavoitteita. Siinä onkin miettimistä, koska ei ole hyväksi myllätä järjestelmää ympäri kovin pian tämän kierroksen jälkeen.

Nopeakin silmäys muiden kotimaisten yliopistojen tohtorikoulutuksen malleihin kertoo, että niitä on likimain yhtä monta kuin on yliopistoja. Helsingillä on 4 tieteenalapohjaista tutkijakoulua ja niiden alla yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Jyväskylän järjestelmä taas perustuu hallinnollisten yksiköiden (7 tiedekunnan ja niiden alaisten laitosten) varaan, vaikka joukossa näyttäisi olevan joitakin tieteenaloihin perustuviakin. Oululla on yksi yliopiston tason tutkijakoulu kuten UEF:ssa, mutta meistä poiketen sen alla tieteenalakohtaisesti (terveystieteet, ihmistieteet, tekniikka ja luonnontieteet) ryhmitellyt 9 tohtoriohjelmaa. Ja muilla yliopistoilla sitten lisää erilaisia versioita samasta teemasta sekä kaikkien näiden ohella vielä tämän vuoden loppuun asti joukko valtakunnallisia tohtoriohjelmia peruna OKM:n ja SA:n rahoittamista tutkijakouluista.

Mille pohjalle UEF:n tohtoriohjelmien pitäisi jatkossa rakentua, ja miten laajoja niiden tulisi olla? Koska UEF:n yleinen strategia perustuu nyt tutkimuksen haasteiksi tunnistettuihin teemoihin ja niiden pohjalta muodostuneisiin eri tason tutkimusaloihin, yksi ilmeinen vaihtoehto on sitoa tohtoriohjelmat tavalla tai toisella niihin. Tähän tähtää strategian toteutusohjelmakin. Se edistäisi strategiassamme peräänkuulutettua tieteidenvälisyyttä ja olisi viimeisen päälle profiloivaakin. Kannattaa kuitenkin varoa sitä, etteivät uudet tohtoriohjelmamme rajaa liian voimakkaasti meille tohtorikoulutukseen haluavien joukkoa, mikä voisi johtaa hakijoiden määrän pienenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Tohtorin tutkinnonhan on tarkoitus olla lähinnä tutkijan ammattitaidon näyte, minkä jälkeen alkaa se totinen tieteellinen työskentely tai – kuten nytkin ja tulevaisuudessa yhä useamman tohtorin kohdalla – suuntautuminen erilaisiin asiantuntijatehtäviin akateemisten instituutioiden ulkopuolella. Tohtoriohjelmat voisivat hyvin olla temaattisia, kuten useimmat nytkin ovat, mutta ne perustuisivat nykyistä väljempiin teema-alueisiin, joilla olisi sisällöllinen kytkös UEF:n tutkimusalueisiin.

Toimivat ratkaisut varmasti löydetään, mutta niiden etsinnässä on hyvä pitää mielessä taustalla alati kiihtyvä yliopistojen keskinäinen kisaaminen parhaimmista maisteri- ja tohtoriopiskelijoista. Ns. RAKE-keskusteluissa on kuulunut sieltä täältä ääniä, jotka ovat esittäneet vähintäänkin tohtorikoulutuksen keskittämistä harvoihin suurimpiin yksiköihin, joiden sijainnin kaikki tiedämme. Monilla aloilla se kapeuttaisi suomalaisen tohtorikoulutuksen ja sitä kautta myös tutkimuksen kenttää ja johtaisi pitkän päälle niiden tason laskuun. On sanomattakin selvää (mutta sanon silti), että UEF:n ja sen strategian toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni oikeudesta kouluttaa tohtoreita keskeisillä koulutuksen ja tutkimuksen alueillamme. Professorien tehtävä on ”professoida”, siis harjoittaa tieteellisen tiedon tuottamista ja levittämistä, julistamista, eikä tätä tehtävää voi rajoittaa millekään tietylle tutkintotasolle.

filppulaMarkku Filppula

Monitieteisyydestä tieteidenvälisyyteen

Verrattuna vanhaan, tieteenalakohtaisiin kärkihankkeisiin rakentuneeseen tutkimusstrategiaan, avaa uusi strategiamme mahdollisuuksien ikkunan. Strategia viestii halustamme nähdä ja tehdä asioita uudella tavalla ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Keskiössä on nyt osaamisen vahvistaminen monitieteisyyden ja tutkimuksen uusiutumisen kautta. Strateginen kirjaus monitieteisyydestä on syytä pitää mielessä laadittaessa toimintasuunnitelmia identifioiduille vahvoille tutkimusalueille, sekä rakennettaessa tutkimuksen uusiutumisen kannalta tärkeitä nousevia alueita.

Strategiassa määriteltyihin suuriin globaaleihin haasteisiin vastaaminen edellyttää monitieteistä, parhaimmillaan poikkitieteellistä tutkimusotetta. Monitieteisyys on termi, joka on helppo sisällyttää niin tutkimusaluekuvauksiin kuin hankehakemuksiin. Löyhästi määriteltynä ja tulkittuna monitieteisyys ei ole aina tuonut odotettua lisäarvoa tutkimukselle.  Väljimmillään eri tieteenalojen tutkijat ovat omista vakiintuneista tieteen premisseistään käsin ja toisistaan riippumattomina lähestyneet tutkittavaa ilmiötä.  Tutkimustieto on koottu sirpaleiseen tutkimusraporttiin ja tutkijoiden vuoropuhelu on pahimmillaan jäänyt hankkeen seminaareihin. Aidosti monitieteisissä hankkeissa tieteiden välinen vuoropuhelu on alkanut jo tutkimusideasta. Parhaimmillaan monitieteisyys avartaa osallistujien näkemyksiä tutkittavasta ilmiöstä ja haastaa eri tieteenalojen käyttämää käsitteistöä ja paradigmaattisia lähtökohtia.

Aidosti monitieteisen lähestymistavan yleistymisen jarrumiehenä on ollut perinteisten tieteenalojen asettuminen puolustamaan reviirejään. Esimerkiksi Suomen Akatemian yleisissä akatemiahankkeiden hauissa tuntumani on, että monitieteiset hankkeet ovat jääneet tieteenalaspesifien hankkeiden jalkoihin.  Sen sijaan Akatemian suunnatuissa hauissa monitieteisyyttä ei ole karsastettu. Säätiöiden puolella monitieteisyyteen on viime vuosina määrätietoisesti kannustanut Koneen Säätiö suunnatuissa hauissaan.

Tarve ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisemmin on johtanut siihen, että monitieteisyydestä on tullut vaade, jota keskeiset tutkimusrahoittajat Suomen Akatemiasta ja Euroopan Unionista säätiöihin ja muihin rahoittajiin peräänkuuluttavat. Monitieteisyys korostuu näkyvästi Horisontti 2020 –puiteohjelmassa, samoin kuin Suomen Akatemian yhteyteen perustetun strategisen tutkimuksen neuvoston teemavalmistelussa.

Tieteenhistorian traditio osoittaa, että tieteenalojen välisten rajojen pystyttäminen ja varjeleminen on hieman pidemmällä perspektiivillä tarkasteltuna ollut tuhoon tuomittua. Uusia tieteenaloja ja kvanttihyppyjä tutkimuksessa syntyy, kun uskalletaan rohkeasti liikkua tieteenalojen välisillä rajapinnoilla.  Itä-Suomen yliopiston tutkimusstrategia tarjoaa tähän mahdollisuuksia, jos uteliaisuutta ja rohkeutta riittää.

harri_siiskonenHarri Siiskonen