Tag Archives: tiedevilppi

Tutkimusetiikkaan tulee panostaa

Rehtori Jukka Mönkkönen pohdiskeli viikko sitten blogissaan kysymystä luottamuksen horjumisesta tietoon ja tutkimukseen viimeaikaisten tieteelliseen vilppiin liittyneiden tapausten tiimoilta. Tutkimuseettisten periaatteiden noudattaminen ja harhapoluille joutuneiden tunnistaminen on tiedeyhteisön uskottavuuden kannalta äärimmäisen tärkeää. Eriskummallista niin VTT:n kuin Karolinskan tapauksissa on ollut tiedeyhteisön sisäinen haluttomuus puuttua jämäkästi vilppiepäilyihin, joista ”sisäpiireissä” on median tietojen perusteella kuiskittu jo jonkin aikaa.

Mediassa esillä olleet vilppitapaukset ovat liittyneet huippututkimukseen, mutta törmäämme aika ajoin vilppiin myös peruskoulutuksen eri vaiheissa. Tiedekuntatasolla käsiteltäviksi tulleet vilppiepäilyt ja opiskelijoiden esittämät vastineet osoittavat, että tutkimuseettisten periaatteiden juurruttamisessa on työsarkaa. Useimmiten kysymys ei ole ollut määrätietoisesta tulosten vääristelystä tai tutkimusten plagioinnista vaan pikemminkin tieteellisen tutkimuksen periaatteiden huonosta tuntemuksesta ja tutkimusmenetelmien puutteellisesta hallinnasta.

Ihmistieteissä tieteellinen vilppi on kohdentunut eritoten tieteellisten tekstien plagiointiin. Turnit-plagiaatintunnistusjärjestelmä on yliopistojen käyttöön ottama tekninen väline tekstien aitouden arvioimiseksi. Se on samalla tunnustus niin yhteisömme jäsenille kuin ulkopuolisille, että vilppiä esiintyy ja että siihen halutaan puuttua. On luotu pelote urheilun doping-kontrollin tapaan. Pelote on varmasti paikallaan, mutta on ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijat sisäistävät opiskelun ensimetreiltä lähtien objektiivisuuteen pyrkivän, tieteellisiin hyviin käytänteisiin pohjautuvan ja eettisesti kestävän tutkimuksen periaatteet. Tutkimusetiikan tulisi olla jatkuvasti läsnä opetuksesta harjoitustöihin ja opinnäytteiden laatimiseen. Opiskelijayhteisömme kansainvälistyminen korostaa entisestään tutkimusetiikasta puhumisen ja sisäistämisen tarvetta.

Kenties Turnitia tehokkaampi tekninen keino tutkimusetiikan edistämiseen on tieteen avoimuuden lisääminen, johon myös OKM on meitä kannustamassa avoimen tieteen ja tutkimuksen ohjelman kautta. Yksi askel kohti avoimuutta on opinnäytetöiden sähköinen julkaiseminen kirjastomme e-sivuilla. Tieteen avoimuuden näkökulmasta nurinkurista tilanteessa on, että vaikka gradujemme palautusjärjestelmä ohjaa opiskelijaa opinnäytteensä sähköiseen julkaisemiseen, ainoastaan 37 prosenttia graduistamme päätyi avoimesti saataville vuonna 2015. Jyväskylän yliopistossa noin neljä viidesosaa graduista päätyy e-julkaisuiksi. Mistä moinen ero johtuu?

Tiedekunnat eivät voi omavaltaisesti julkaista opinnäytteitä, sillä sähköiseen julkaisemiseen tarvitaan aina tekijän lupa. Kun somessa on totuttu paljastamaan henkilökohtaisia intiimejäkin asioita, niin miksei sitten omaa ylpeyden aihetta—opinnäytetyötä—saateta innolla kaikkien nähtäville. Gradun tekemisen tuskasta ja riemusta on varmasti välittynyt viesti jos toinenkin. Syyttävää sormea ei voi kohdistaa pelkästään opiskelijoihin. Suuri vastuu tieteen avoimuuden periaatteiden välittämisestä opiskelijoille on meillä opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvilla. Opiskelijoille on tehtävä selväksi seminaareissa, että opinnäytetöiden julkaiseminen sähköisessä muodossa on osa tutkimusprosessia. Se tuo opiskelijalle näkyvyyttä, mahdollistaa yhteisön sisäisen kontrollin ja mittaa osin opetushenkilöstön onnistumista työssään.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

 

Mureneeko luottamus tietoon ja tutkimukseen?

Huomioni kiinnittyi Hesarin viime sunnuntain numerossa julkaistuun lyhyeen kirjoitukseen ”Vähän isompi ryhmätyö”. Siinä toimittaja epäili kiristyvän apurahakilpailun luoneen ilmiön, jossa yhdellä tiedeartikkelilla on satoja kirjoittajia. Perusteena oli Nature Genetics lehdessä julkaistu artikkeli geneettisen perimän vaikutuksesta ihmisten pituuskasvuun, jossa oli 450 tekijää. Toimittajan mukaan valtaosa tekijöistä on liitetty artikkeliin, jotta tutkijat ja heidän organisaationsa saisivat artikkelista merkinnän julkaisuluetteloonsa ja papukaijamerkin.
Kyseessä oli 250 000 ihmisen pituuskasvun geneettiseen seulontaan perustuva julkaisu. Tällainen työ vaatii erittäin laajan aineiston, jota kerätään ympäri maailmaa suurelta joukolta tutkimusryhmiä. Se tarkoittaa, että tiedon tuottamiseen ja analysointiin on osallistunut satoja tutkijoita ja heillä on luonnollisesti oikeus saada nimensä myös julkaisuun mukaan. Tätä toimittaja ei ilmeisesti tiennyt, vaan suoralta kädeltä leimasi toiminnan vilpilliseksi ansioiden paisutteluksi.

Esimerkki on yksittäinen, mutta tyypillinen osa sitä laajempaa epäluottamusta, jota tieteelliseen tietoon ja sen tuottajiin tänä päivänä kohdistuu. Vilpilliset tutkijat, vaikka ovatkin pieni vähemmistö koko tutkijakunnasta, syövät uskottavuutta. VTT:llä ja Karolinskassa hiljattain julkitulleet tiedevilppitapaukset ovat nostattaneet aivan ansaitusti vilkkaan keskustelun tieteen etiikasta ja sen valvonnasta. Vaikka nämä tapaukset olivat yksittäisiä, niiden laajuus ja vakavuus ovat heittäneet synkän varjon tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden ylle.

Toisaalta myös yleinen ilmapiiri on muuttunut huolestuttavalla tavalla  tieteen vastaiseksi, tai ainakin vahvasti epäileväksi. Sivistymättömyydestä ja tietämättömyydestä on tullut jotenkin hyväksytympää ja jopa tavoiteltua. TV-visailuissa ei enää testata kilpailijoiden tietoja, vaan naureskellaan heidän tietämättömyydelleen. Kaikelle tutkitulle tiedolle on olemassa ”vaihtoehtototuuksia”, jotka asettavat vaikkapa ilmastoon tai terveyteen liittyvän tutkimustiedon kyseenalaiseksi.

Syyt tähän muutokseen ovat moninaiset ja niiden analysointi olisi nyt erittäin arvokasta. Jatkuessaan tällainen kehitys nimittäin asettaa suuria haasteita koko yhteiskunnan kehitykselle. Hyvä tiedon taso ja yleissivistys ovat edellytys kaikelle kehitykselle. Niiden arvostus pitää pyrkiä takaamaan koko väestön keskuudessa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori