Tag Archives: talous

Yliopistot vaikuttavat

Yliopistot ovat tärkeä osa yhteiskuntaa ja lähes tuhatvuotisella historiallaan sen vanhimpia instituutioita, jotka vaikuttavat monin tavoin kansalliseen ja alueelliseen sivistykseen ja hyvinvointiin.

Yliopistojen vaikuttavuus toteutuu suorasti ja epäsuorasti monien kanavien kautta ja epäilemättä tutkimus ja koulutus ovat sen kannalta tärkeimpiä kokonaisuuksia. Yhteiskunnan nopeasti muuttuvissa haasteissa tämä ei näytä enää kuitenkaan riittävän ja vaatimukset siitä, että yliopistoilla olisi vahvempaa suoraa taloudellista vaikuttavuutta, voimistuvat. Tutkimuksen odotetaan tuottavan välitöntä hyötyä parempien kaupallisten ja julkisten tuotteiden ja palveluiden muodossa. Investoiduille veroeuroille odotetaan nopeaa vastetta.

Suomen menestys on aina pohjannut hyvää koulutukseen ja vahvaan osaamiseen. Vaikka Suomen osaaminen ja teknologia ovat edelleen korkealla tasolla, niiden muuttuminen tuottavaksi toiminnaksi on osoittautunut haastavaksi. Suomessa tehdään määrällisesti jopa eniten maailmassa yritysten ja yliopistojen välistä yhteistyötä, mutta sen tulosten luotettava mittaaminen on erittäin vaikeaa. Asioiden lineaarista yhteyttä on nimittäin usein vaikea suoraan mitata ja osoittaa.

Taloudellisten vaikutusten ohella ei pidä unohtaa yliopistojen sivistystehtävää eikä vaikuttavuutta vaikkapa poliittiseen päätöksentekoon. Yliopistot tuottavat tietoa, jolla on suuri arvo näissä molemmissa tehtävissä, mutta tämän vaikuttavuuden mittaaminen on vielä taloudellista vaikuttavuuttakin vaikeampaa.

Yliopistojen vaikuttavuus ja yhteydet ympäristöön ovat siis nousseet taas vahvasti keskusteluun.  Itä-Suomen yliopisto haluaa olla mukana yliopistojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisessä yhteistyössä eri tahojen kanssa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Joulu on jo ovella…

Joulu on tulossa ja vuosi lopuillaan. Vuosi 2015 muistetaan ainakin omassa mielessäni miltei dramaattisena ja etenkin vuoden lopussa tunnelma on taas kiristynyt, kiitos valtiovallan päätösten, joita on vaikea käsittää. Tai toisaalta se on helppoa, kun ymmärtää kuinka Suomen valtiota on poliittisesti johdettu viimeiset 10 vuotta. Se on ollut tietyillä talousindikaattoreilla huonointa koko Euroopassa. Virheitä toisensa perään, harmittaakin kun asioiden kulkua ajattelee. Tällaisille politiikan tekijöille Urho Kekkosella oli osuva nimitys: saa… tunarit! Yhteiskunnan muutokset jäivät tunnistamatta ja hyvät neuvot ovat nyt kalliita, mutta valitettavasti niitä tunnutaan hahmottavan heikosti.

Mutta synkistely päättyköön tähän. Monia signaaleja paremmasta huomisesta on myös nähtävissä. Objektiiviset indikaattorit kertovat, että entisenlaista tai jopa parempaa tulosta teemme selkeästi pienemmällä porukalla. Tulevia uhkakuvia ei kannata etukäteen liikaa surra. Joulun aikaan voi toivoa ja suunnitella uusia kujeita tulevalle vuodelle.

Opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvointi on kaiken perusta. Hyvinvointikysely viittaa siihen, että tyytyväiset työntekijämme 2013 ovat entistäkin tyytyväisempiä 2015. Toisaalta entiseen menoon tyytymättömät lienevät entistäkin tyytymättömämpiä. Tällainen kehitys: mahdollinen polarisoituminen menestyjiin ja menestymättömiin, on huolestuttavaa. Strategiamme on lähtökohtaisesti ajateltu olevan mahdollistava ja onkin mietittävä, miten sen toteutumista tuetaan. Ei ”kaikki pelaa” -periaatteella, vaan pohtimalla, miten esimerkiksi tutkimusalueita vahvistetaan uusilla toimijoilla. Niillä, jotka aidosti voivat vahvistaa tuloksekkaampaa tekemistä. Avainasemassa ovat osaltaan tutkimusalueiden johtajat, joilta kaivataan avaraa näkemystä tutkimuksen johtamiseen. Paras kokonaistulos ei synny aina viemällä asioita sisäpiirissä eteenpäin tai pohtien miten oma tekeminen parhaiten edistyy. Katsotaan asioita epäitsekkäämmin, vähän laajemmin ja pitemmällä perspektiivillä. Se voi johtaa parempiin ratkaisuihin.

Jouluna voi toivoa hyviä asioita tapahtuvan tulevaisuudessa. Toivelistani ei ole pitkä. Toivon, että valtiovalta ymmärtää, että yliopistokoulutuksen ja tutkimuksen rapauttamisen sijasta vaikeinakin aikoina pitää pystyä panostamaan uuden luomiseen ja tulevaisuuden avaintekemisiin. Yliopiston johdolta toivon viisautta vakavien uhkakuvien edessä. Millä toimenpiteillä kiitelty strategiamme toteutuu parhaiten? Toivon myös vahvan UEF-yhteishengen vahvistumista entisestään. Olemme samassa veneessä, mietitään asioita yhdessä ja ollaan valmiita uudistuksiin yhteisen hyvän nimissä.

Toivotaan, että joulupukki tuo UEFille hyviä asioita.
Hyvää Joulua!

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteidn tiedekunta

Lukuvuosimaksut tulevat, tulevatko opiskelijat?

UEFin edeltäjän Kuopion yliopiston emeritus rehtori Ossi Lindqvist seuraa aktiivisesti kansainvälistä yliopistopolitiikkaa ja toimittaa ystävällisesti nykyisille rehtoreille ajankohtaisia artikkeleita saatteella Tiijoksi, Ossi L. ”. Muutaman viikon takaisessa postissa oli Manolo Abellan artikkeli Global Competition for Brains and Talent (Journal of International Affairs 2015). Siinä tarkastellaan kansainvälisten koulutusmarkkinoiden kehittymistä. Artikkelin mukaan vuonna 2014 kansainvälisiä opiskelijoita oli maailmassa 5,2 miljoonaa eli saman verran kuin Suomen väkiluku. Maailman kansainvälisten opiskelijoiden määrän arvioidaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 8 miljoonaan, joten isot ja nopeasti kasvavat ovat yliopistojen kansainväliset markkinat. Useimmissa OECD-maissa suhtaudutaan myötämielisesti ulkomaalaisiin opiskelijoihin. Tämä näkyy opiskelijamyönteisenä maahanmuutto- ja tutkinnon jälkeisenä työlupapolitiikkana. Taustalla on halu saada nuorta, lahjakasta ja osaavaa työvoimaa edistämään hyvinvointia ja huolehtimaan muun muassa ikääntyvästä väestöstä.

Miten sitten suomalaiset yliopistot sijoittuvat kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla? University Admissions Finland kirjanpidon mukaan yliopistojen kansainvälisissä maisteriohjelmissa opiskelee 20 000 ulkomaalaista. Suomen osuus ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista jää siis alle 0,4 %:n.

Lisäksi on hyvä huomata, että Suomessa suurin hakijaryhmä englanninkielisiin maisteriohjelmiin ovat suomalaiset. Seuraavaksi suurimpia ovat Pakistan, Nigeria, Kiina ja Ghana. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on aika vaatimaton, mutta vielä vaatimattomampi on kykymme tarjota mahdollisuuksia tutkinnon jälkeiseen työllistymiseen.

Missä sitten UEFissa mennään kansainvälisten opiskelijoiden määrissä? Meillä on tällä hetkellä 32 englanninkielistä maisteriohjelmaa. Näissä ohjelmissa ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita noin 1150. Opiskelijoista venäläisiä on noin 130 ja kiinalaisia 76. EU-maista puolestaan eniten on saksalaisia opiskelijoita. UEFin osuus kv-tutkinto-opiskelijoista on siis alle 6 % ja kokoomme suhteutettuna jäämme alle yliopistojen keskitason.

Useissa maissa kansainväliset opiskelijat  ovat vakiintunut ja merkittävä tulonlähde yliopistoille. Itselläkin on kokemusta lukuvuosimaksujen maksamisesta, kun omat tyttäret päätyivät opiskelemaan ulkomailla: toinen Australiassa ja toinen Iso-Britanniassa. Kyllähän se tuntui taloudessa, mutta Annan ja Nooran tyytyväisyys opinahjoihin helpotti kummasti.

Suomessa opiskelu on tähän asti ollut ilmaista kaikille. Nyt lukuvuosimaksut ovat tulossa EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille, mikä onkin kirvoittanut vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Vertailuissa on pitkälti keskitytty pohjoismaisiin kokemuksiin – ja hyvästä syystä. Niissähän lukuvuosimaksut otettiin käyttöön muutama vuosi sitten ja näin esimerkiksi Ruotsi on hyvä verrokki.

Ruotsissa lukuvuosimaksut otettiin käyttöön EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille vuonna 2011. Sielläkin lukuvuosimaksujen käyttöönotto kytkeytyy yliopistojen perusrahoituksen pienenemiseen. University World Newsin mukaan opiskelijamäärissä tapahtui 80%:n pudotus ja tähän seikkaan on Suomessakin monasti vedottu. Lukuvuonna 2014-15 Ruotsissa opiskelijamäärät lähtivät kuitenkin merkittävään nousuun. Ruotsin tilannetta tarkasteltaessa on hyvä huomata, että puolet maksavista opiskelijoista opiskelee neljässä yliopistossa (Lund, KTH, Chalmers, Uppsala) ja toinen puoli lopuissa 25 yliopistoissa ja muissa kolmannen asteen oppilaitoksissa.  Ruotsissa lukuvuosimaksut vaihtelevat välillä 8 500-15 000 euroa. Yhtenä isoimmista haasteista pidetään opiskelijayhteisön diversiteetin säilyttämistä – kaikilla kun ei ole enää varaa opiskella.

UEFin kuva tulevaisuudesta on olla kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto. Tähän kytkeytyen meidän tulee kyetä houkuttelemaan nykyistä enemmän kansainvälisiä osaajia, mukaan luettuna opiskelijoita. Kansainvälisten opiskelijoiden määrän lisääminen samanaikaisesti kun lukuvuosimaksut tulevat käyttöön on haastava tilanne. Tarvitaan viisaita ratkaisuja.

Lähtökohta on, että englanninkieliset maisteriohjelmat ovat kovatasoisia ja tuottavat opiskelijoille työelämässä tarvittavan erityisosaamisen. Tähän liittyen muistan elävästi ajan, kun opetin USA:ssa. Yleensä luennon päälle keskustelua jatkettiin niin pitkään, että asiat tulivat sisäistetyksi. Tämä lähti opiskelijoista, mutta innosti yhtä lailla opettajaa. Perusteena oli: ”Tarvitsen tämän osaamisen lukuvuosimaksun vastineeksi”.

Parhaillaan UEFin englanninkieliset maisteriohjelmat ovat katsannossa. Tavoite on, että ne ovat riittävän kokoisia ja omaleimaisia.  Suomeen ei kannata rakentaa kilpailevia ohjelmia. Lisäksi ohjelmien tulee tukea omaa strategiaa. Itsellä on tuntuma, että meillä UEFissa tulee olemaan15-20 vahvaa, kansainvälisiä opiskelijoita kiinnostavaa ohjelmaa. Ajan talouden realiteeteissa ei kannata miettiä erillisohjelmia, vaan englanninkieliset ohjelmat ovat pikemminkin täydentävä sisäänotto yliopiston maisterivaiheen opintoihin. Näinhän esimerkiksi luonnontieteellisen ja metsätieteellisen tiedekunnan ohjelmat jo toimivatkin.

Sitten lopuksi siihen herkimpään asiaan, lukuvuosimaksuun. Palaan siihen, mistä aloitin. Ensinnäkin globaalit kansainvälisten opiskelijoiden markkinat ovat nopeassa kasvussa. Toiseksi tarvitsemme Suomeen nuorta, osaava väkeä turvaamaan kilpailukykymme ja ikääntyvän väestön toimeentulon. Kolmanneksi suomalainen yliopistokoulutus on hyvätasoista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä. Näistä lähtökohdista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille tulossa olevia lukuvuosimaksuja on paikallaan miettiä kannattavuuden pohjalta. Stipendijärjestelmä voi olla paikallaan erityistapauksissa. Tällöin pelaa sama logiikka kuin kantasuomalaisten opiskelijoiden kohdalla. Valmistumisen jälkeen osaamista käytetään maan ja yhteiskunnan palveluksessa. Voisiko tasapuolisten opiskeluedellytysten turvaamiseen käyttää lisäksi esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja kehitysmaista ohjelmiin valittaville opiskelijoille?  Koulutuksesta lähtevästä kehitysyhteistyöstä Suomella on kertoa menestystarinoita jo 80-luvulta.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Suhteellinen autonomia

Yliopistot ovat autonomisia yksikköjä ja tämä on ollut perusajatus myös uuden yliopistolaitoksen syntyvaiheissa. Kuten kaikki autonomia, tämäkin on suhteellista, kuten oli vaikkapa esimerkkinä Suomen suuriruhtinaskunnan autonomia tsaarien hallitseman Venäjän aikana v. 1809-1917.

Monet tekijät vaikuttavat yliopiston todelliseen vapausasteeseen toimia. Yliopistojen itsenäisestä asemasta huolimatta esim. valtio on edelleen voimakas korkeakoulukenttään vaikuttava ajuri – joka antaa rahat, sanelee pitkälle ehdot. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rooli on tässä suhteessa merkittävä. Tämä on näkynyt entistä selkeämmin tänä vuonna OKM:n antamassa ohjeistuksessa valmistautumisessa tuleviin kevään 2016 tulosneuvotteluihin. Ohje korostaa yliopiston strategian selkeyttä ja sen ajantasaisuutta, profilaatiota, poisvalintoja ja ennen kaikkea konkreettisia esityksiä, joista palkittaneen myös konkreettisesti ministeriön rahoitusmallin strategisen rahoitusosuuden kautta. Toinen konkreettinen esimerkki ohjauksesta on ministeri Sanni Grahn-Laaksosen avoin kirje korkeakouluille. Yhtä lailla rahoittajana yksityinen sektori suuntaa varojaan sellaiseen yliopistojen tutkimukseen, jolla alalla se itse toimii, ja vaikuttaa näin osaltaan tutkimuksen profilointiin.

OKM:n ohjeissa ei sinänsä ole mitään erikoista, meille UEFina ne ovat jopa etujemme mukaisia. Haluan vain muistuttaa, että taustalta kuultaa kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan vahva usko viranomaisohjaukseen oman ajattelun kustannuksella. Erikoinen luonteenpiirre meissä suomalaisissa on se, että on jossain asiassa ei viranomaisohjeistusta ole, me olemme sitä kohta itse vailla, varsinkin mitä tiukemmat ajat esim. taloudellisesti ovat. Se niistä norminpurkutalkoista!

Onneksi on kuitenkin niin, että voimme oikeasti toimia hyvinkin itsenäisesti, jos vain itse niin haluamme. Jos toisia aina kaikessa kuuntelee, maailmalta ei neuvojia ole kyllä koskaan puuttunut. On helppo hiihdellä, jos oma latupohja on kunnolla tehty.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

Kierroksia lisää

”Kierroksia pitää lisätä” yliopistojen uudistamisessa ja rakenteellisessa kehittämisessä, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri tuoreessa Acatiimi-lehdessä (6/2015). Hän sanoo uskovansa, että hallinnosta, yhteisistä it-hankkeista, kampuksista ja muusta tilankäytöstä sekä korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä mm. kirjastojen ja kielikeskusten osalta löytyy tarvittavat säästöt.

Mainituilla keinoilla varmaan osa säästöistä voidaan hoitaa, mutta kovin kevyitä ne ovat kokonaisuutta ajatellen. Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset lähivuosina ovat nimittäin sitä luokkaa, että muitakin toimenpiteitä tarvitaan. Helsingin yliopisto kertoi juuri 1200 hengen vähennystarpeestaan v. 2020 mennessä. Kokoon suhteutettuna aivan samanlaisia henkilöstövähennyksiä on tehty tai joudutaan tekemään muissakin yliopistoissa.

Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset ja niiden aikataulutus selviävät lähiviikkoina, mutta selvää on, että myös Itä-Suomen yliopistolta häviää rahoitusta vuositasolla useita miljoonia euroja. Onneksi olemme jo tehneet paljon uudistuksia ja talouskuntomme on siinä määrin hyvä, että paniikkiratkaisuihin ei tarvitse turvautua. Voimme huolella suunnitella toimepiteet ja niiden aikataulutus niin, että saamme tulot ja menot täsmäämään parin kolmen vuoden aikajänteellä.

Uudistuksia toki tarvitaan edelleen. Hallinnon rakenteet ja prosessit, samoin kuin tiedekuntien koulutusrakenteet tullaan käymään huolella läpi ja hakemaan niistä tehokkuutta laatua vaarantamatta. Henkilöstösuunnittelu, tiukka tilankäyttö, täydentävän rahoituksen hankintaan panostaminen ja strategisen rahoituksen viisas kohdentaminen ovat myös keinoja selvitä tulevaisuudessa.

Kun maailma ympärillämme muuttuu, eivät yliopiston rakenteetkaan voi pysyä täysin entisenlaisia. Meidän tulee suunnitella ja johtaa toimintaamme aiempaa ennakoivammin niin, että reagoimme oikea-aikaisesti ja oikeilla keinoilla muutoksiin. Kierroksia pitää lisätä, mutta olennaista on käyttää niukkenevat resurssit entistä viisaammin ja etsiä keinoja tehdä asioita uudella tavalla.

Ajat tulevat olemaan haastavat, mutta yleiselle levottomuudelle sen paremminkin kuin apatiallekaan ei pidä antaa tilaa. Tarvitaan pieniä tekoja ja isoja tekoja, mutta ennen kaikkea uskoa tulevaan.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

Yhteistyötä ja epäitsekkyyttä

Suomen talous on sukeltanut monen vuoden ajan. Kansantuote on kehittynyt negatiivisesti samaan aikaan kun palkat ja yleinen kustannustaso ovat nousseet merkittävästi. Tämä on johtanut mahdottomaan yhtälöön, jota on yritetty ratkaista valtion lainaa lisäämällä. Kehitys on luonut askelmerkit, joita yliopistot ovat myös väistämättä seuranneet. Raha, tai paremminkin sen puute, on ohjannut vahvasti toimintaamme. Hyvät kehitysajatukset ja -aloitteet on täytynyt tarkastella talouden raamissa, ja silloin toteutus on ollut usein mahdotonta. Sen sijaan on jouduttu tekemään kovia ratkaisuja, myös YT-prosessin muodossa. Valitettavasti talouden nousua ei ole juurikaan näkyvissä, olemme kuulleet koulutuksen ja yliopistojen rahoituksen supistuksista. Olemme toiminnan sopeutuksen edessä tulevina vuosina. Tästä haasteesta yliopiston johto on meitä jo valistanut ja toivoo rohkeaa ajattelua. UEF-strategia ohjaa meitä tulevaisuuteen.

Valtion ja yliopiston talouden tasapainolla on sama maalaisjärkeen käypä perusta: tulot ja menot pitää olla tasapainossa. Tuntuu, että valtiollisessa keskustelussa tämä yksinkertainen totuus unohtuu. Kun joltain ollaan ottamassa, mietitään mistä saadaan kompensaatio. Ymmärrys kokonaisuudesta ei silloin johda toimintaa. Sama vaara voi uhata myös yliopistojen kehittämistä. Yhden professorin, tutkimusryhmän tai laitoksen kehittäminen ja etu ei pelasta kokonaisuutta. Tiedekuntaa pitää katsoa kokonaisuutena, ja miettiä ratkaisuja, joilla yhteiset tavoitteet saavutetaan. Yhteistyön kehittäminen, ja yhteen hiileen puhaltaminen, on silloin avainasemassa. Haetaan sitä synergiaa, jolla tuloksemme edelleen paranee, oman edun tavoittelun sijasta. Kunnioitetaan toisiamme ja ollaan tarvittaessa epäitsekkäitä. Lohduttavaa on se, että hyvä koulutus ja hyvä tutkimus takaavat jatkossakin menestyksemme. Juuri niin meidän pitää yliopistossa tehdä. Periaatteellista ristiriitaa ei ole siinä, millä tavoitteisiin päästään.

Meidän on omattava valmius merkittäviin muutoksiin, joita nykyaika edellyttää.  Katse tulevaisuuteen.  Ajatus, että näin pitää tehdä kun aina on näin ollut, on todennäköisesti kestämätön. Ruohonjuuriperspektiivi, vaikkakin tärkeä, ei saa johtaa ratkaisujamme. Oikeiden vahvojen asioiden, ei sen minkä toivottaisiin olevan vahvaa, pitää ohjata toimintaamme. Meillä on upeat mahdollisuudet itse luoda tulevaisuuttamme, tartutaan niihin. Uskonkin, että olemme edellä useimpia muita yliopistoja.  Sillä pahinta olisi yliopisto, jossa on toivottomuuden ilmapiiri.  Kuten Anu Järvensivu kolumnissaan (HS, 13.9.2015) toteaa, ”etsisin ensimmäiseksi leikkauslistalle innostuksen tappajat”. Innostus, tai paremminkin intohimo, ohjatkoon tekemisiämme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Serendipiteettiä biotalouteen

Meillä kahden hengen kotitaloudessa pahvin kierrätyslaatikko täyttyy, mutta paperia kertyy paljon vähemmän. Kierrätyslaatikosta löytyy maitopurkkeja, kananmunakennoja, pahvilaatikoita ja pakkauksia pitsoille, myslille, jäätelölle, lenkkikengille ja saunakaljoille. Pakkausmateriaaleja valmistaville tehtaille on käyttöä.

Kiinalaiset keksivät paperin 2000 vuotta sitten. Kivitauluja, pergamenttia ja papyrysrullia kätevämpänä se levittäyi nopeasti kaikkialle. Taito kulkeutui Suomeen 1600-luvun lopulla ja paperin koneellinen valmistus käynnistyi Tampereella vuonna 1842. Siitä lähtien massa- ja paperiteollisuus on ollut leipälajimme. Kehitettiin kilometrin mittaisia tehtaita, joissa rullat pyörivät kahtasataa ja pari kaveria riittää valvomaan prosessia. Nykyaikainen paperikone on mekaanisen tekniikan huippusaavutus. Digitalisaatio paperia kätevämpänä tiedon välittäjänä muutti tuotannon kilometritehtaiksi.

Kamferisynteesin keksijä, mestariksi maailman synteetikkojen keskuudessa tituleerattu Gustav Komppa keksi myös konstin muuttaa kotimaista turvetta ja sahanpurua lentokonebensiiniksi ja petroliksi jo ensimmäisen maailmansodan pula-aikana. Sellunkeiton sivutuotteena syntyy mäntyöljyä, jota on opittu käyttämään fossiilisten varantojen sijaan monenlaisten jalosteiden tekoon. Niitä on kehitetty teollisuuskemikaaleiksi, mutta myös vaikkapa valmisteiksi, jotka estävät verisuonten tukkeutumista ja hampaiden reikiintymistä. Kemianteollisuuden pari vuotta tekemän selvityksen mukaan teollisuuden raaka-ainepohjasta 35 % on jo bioperäistä ja tuotanto vakiintunutta liiketoimintaa. Systemaattista kehitystyötä tehdään teollisuudessa ja yliopistoissa. Biotalous on aina ollut Suomen kärkihanke.

Jyrki Kankaan vetämänä rakennetaan UEF:in biotalousstrategiaa monitieteisyyden pohjalta. Meillä on syvällistä metsätieteiden osaamista sekä osaamista monella muulla biotalouteen kytkeytyvällä tieteenalalla. Täydentäviä näkökulmia löytyy muun muassa biologiasta, kemiasta, ekologiasta, ympäristötieteistä ja yhteiskuntatieteistä. Toiminta on vielä turhan eriytynyttä. Yksikkökohtainen osaoptimointi ei ole kokonaisuudelle hyväksi. UEF:in johtotähdeksi nostettu monitieteiset ratkaisut juontavat pohjimmiltaan siihen, että uutuuksia löytyy tieteenalojen rajapinnoilta. Sieltä löytyy myös meidän lisäarvomme Suomen kestävän metsäbiotalouden kehittämiseen. Monitieteisyys kasvattaa serendipiteettiä.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Yliopistot järjestyksen kourissa

Hallintojohtajamme jo ehtikin blogissaan 17.8. luonnehtia yliopistojen ja koko koulutusjärjestelmän lähitulevaisuuden näkymiä ”kylmäksi kyydiksi”. On käynyt selväksi, että valtion ensi vuoden budjetti ja siihen sisältyvät leikkaukset merkitsevät uutta vaihetta korkeakoulusektorille: nyt päivän sana on ”sopeuttaminen”, kun vielä jokin aika sitten uskottiin tai uskoteltiin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen saavan edes jonkinlaista armoa valtiovarainministeriön haukankatseen alla. Ei saa, eikä vaihtoehtoa leikkauksille ole, kuten valtakunnan ”viralliset” talousviisaat todistelevat – viimeksi Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen HeSa:ssa (30.8.). Ajat muuttuvat ja yliopistot niiden mukana; tämä on pelin henki. Rahalla ja tässä tapauksessa nimenomaan sen puuttumisella on ihmeellinen voima yliopistomaailmankin muuttumisen moottorina.

Meillä kuten muissakin yliopistoissa ovat erilaiset sopeuttamisohjelmat täydessä käynnissä tai vähintäänkin suunnitteilla. Myös paljon puhuttuihin RAKE-prosesseihin on varmasti tulossa vauhtia; toistaiseksihan ne ovat edenneet pääosin yliopistojen keskinäisen kyräilyn ja odottelun merkeissä. Nyt voi sanoa, että se pitkään odoteltu Beckettin näytelmän Godot viimein saapuu, ja yhteistyöneuvottelut yliopistojen välillä saavat varmasti uutta sykettä ja sisältöä. UEF:n kannalta näin soisi tapahtuvankin, koska meillä on aloja, joilla yhteistyö ja työnjako muiden kanssa olisi järkevää ja resursseja säästävää. Olemme myös strategiamme ja tähänastisten profiloitumistoimiemme ansiosta valmiit tällaisiin yhteistyökuvioihin.

On silti vähän pelottavaa ajatella, mihin kaikkeen koulutusmenojen leikkaukset voivat johtaa. Aivovienti on yksi todellinen uhkakuva, joka on jo todellistunut esimerkiksi meitä väestömäärältään hieman pienemmässä Irlannin tasavallassa, jota on tarjoiltu meillekin talouspolitiikan mallimaaksi. The Irish Times –lehden mukaan Irlannista emigroitui vuoden 2014 huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun mennessä reilut 35,000 pääosin nuorta ja koulutettua ihmistä; edellisenä vuonna luku oli n. 40,000 (The Irish Times, online-versio 29.8.2015). Meillä ei mitään tällaista ole vielä tapahtunut, mutta Siirtolaisinstituutin laskelmien mukaan Suomesta lähtijöitäkin on vuosittain jo tuhansia, ja heistä yhä useammat eivät koskaan palaa.

Suomalaisen yliopistomaailman yksi viime päivien uutinen on ollut Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamintutkimuksen professorin Jaakko Hämeen-Anttilan siirtyminen ensi kesänä Skotlantiin, Edinburghin yliopistoon. Syiksi hän on maininnut erityisesti Helsingin yliopistoon kohdistetut rajut leikkaukset ja paremmat työskentelymahdollisuudet Edinburghissa. Vaikka kyseessä on yksittäisen tutkijan lähtö, menetys on suuri koko suomalaiselle alan tutkimukselle. Itämaisten kielten ja kulttuurien tutkimuksen ala on Suomessa pieni, mutta sillä on ansiokas perinne ja hyvä kansainvälinen maine Armas Salosen sumerin kielen tutkimuksista sekä Hammurabin lain ja Gilgameš-eepoksen suomennoksista lähtien. Hämeen-Anttilan lähdön myötä tämän perinteen jatkuvuus vaarantuu, ja näin voi käydä monelle muullekin tutkimusalalle myös muissa yliopistoissa. Kaiken sopeuttamisen keskellä olisi tärkeää varoa, ettei suomalaiselle tieteenharjoittamiselle tehdä mitään sellaista vahinkoa, jota ei myöhemmin enää voida korjata. Tässä jos missä kysytään yliopistojen kykyä todelliseen yhteistyöhön.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tavallista elämää

No niin, kesä on kääntynyt kohti loppua ja on aika rauhoittua työntekoon ja tavalliseen elämään. Suomen kesään on mahtunut sadepilvien tutkailua taivaalta ja netistä, monenlaista tapahtumaa, festivaalia ja teatteria ja politiikan kiemuroita.  Kiihkoilua, vatulointia, iterointia, youtubea ja lukemattomia selfiekuvia on riittänyt.  Euroopan rajoilla asiat ovat sekaisin ja sotaa pakenevien turvapaikanhakijoiden tilanne Välimerellä on saanut hallitsemattomia mittasuhteita. Ja Euroopassa talouskurimus jatkuu.

Hallitusohjelma on toteuttamista vaille valmis ja budjettiluonnos vuodelle 2016 on kasassa. Koulutusta mukaan lukien myös yliopistoja on muistettu yhteisissä talkoissa. Koulutuksessa yhteistyötä, päällekkäisyyksien purkamista, rohkeita rakenteellisia ratkaisuja ja opetuksen uudistamista tarvitaan.

On esitetty kysymys, onko Suomi tyhmenemässä, kun koulutuksesta leikataan – tuskin on. Toistaiseksi Suomi on ollut monien kansainvälisten osaamista ja hyvinvointia mittaavien tilastojen kärkikastissa.  Pisa-tutkimuksissa suomalaisnuorten lukutaito, matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen on maailman huipputasoa. Joskin pientä laskua viimeisissä tuloksissa on ollut nähtävissä. Samoin onnellisuustutkimuksissa, kuten YK:n World Happiness Report ja teollisuusmaiden järjestön OECD:n Better Life Index, Tanska, Norja, Sveitsi, Hollanti, Ruotsi,  Kanada ja Suomi sijoittuvat korkealle. Demokratia ja korruption vähäisyys, turvallisuus, luottamus ihmisiin, talouteen ja päättäjiin ovat tärkeitä tekijöitä.

Pohjat tavalliselle elämälle ovat hyvät – tästä vaan töihin.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Elämää “Niin se vain on” -ajassa

Julkinen keskustelu yleisestä talouspolitiikasta tuo hakematta mieleen vanhan väitteen, jonka mukaan pieneen maahan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Tämä näkyi vastikään niissä tyrmäävissä reaktioissa, joita Aalto-yliopiston professorin Pertti Haaparannan kirjoitus HeSa:ssa (22.3) herätti taloustieteilijöiden ja –poliitikkojen ”enemmistöksi” kuvatussa rintamassa. Tämä rintama pitää välttämättömänä leikata julkisia menoja radikaalisti, kun taas Haaparannan velanottoon perustuva elvytys on sen mukaan tuhon tie. ”Niin se vain on”, sanotaan. Maallikolle tulee mieleen pari muutakin jo yksinkertaisen propositiologiikan sallimaa mahdollisuutta, kuten ”se on niin tai näin”, ja jos oikein uskaliaaksi heittäytyy, ”se on niin ja näin”. Modaalinen logiikka lisäisi tähän vielä omia mahdollisten maailmojen ulottuvuuksiaan, mutta se ei enää sovi yhden totuuden maailmaan.

Korkeakoulupolitiikassa ”niin se vain on” tarkoittaa esimerkiksi EVA:n äskettäisen raportin mukaan sitä, että Suomen tieteen tila on huolestuttava ja taso laskemassa kansainvälisessä vertailussa. Jotkut ovat tosin rohjenneet kyseenalaistaa näin suorasukaisen yleistyksen, mutta ”niin se vain on” –kanta näyttää nyt otetun virallisen korkeakoulupolitiikan lähtökohdaksi, ja sen mukaan jatkossa toimitaan. Se siitä.

Toinen samasta raportista luettavissa oleva johtopäätös on, että Suomen kokoiseen maahan mahtuu vain 7 yliopistoa. Tueksi tälle tarjotaan vertailumaista erityisesti Tanskaa. Siellä on vuoden 2006 yliopistouudistuksen jälkeen vain 8 yliopistoa, ja maa on silti yliopistojen tehokkuusvertailussa selvästi meidän edellämme. Kertomatta tosin jää, että esimerkiksi Tanskan SDU:lla, jota UEF on käyttänyt benchmarking-kumppaninaan, on peräti 5 eri paikkakunnilla toimivaa kampusta. Suuruuden ekonomia on tässä vähintään tulkinnanvaraista ja yliopistoverkko alueellisesti edelleen laaja.

Kolmas raportin totuus on, että paras tulos saavutetaan, mikäli tohtorikoulutus ja mieluiten myös maisteritason koulutus keskitetään vain suurimpiin yliopistoihin. Tätä henkeä on nähtävissä myös monien alojen RAKE-raporteissa, joten tässäkin joudumme toteamaan, että ”niin se vain on”. Sitä ei ole juuri pohdittu, mitä kaikkea menetetään, jos näin toimitaan. Voi käydä niinkin, että tutkimuksen taso laskee tutkimussuuntauksien, -kohteiden ja metodologisten lähestymistapojen yksipuolistuessa keskittämisen myötä, puhumattakaan siitä, että kandidaattitason yliopistojen opettajien tutkimuksellinen potentiaali jää täysin määrin hyödyntämättä. Mitä se merkitsee opetuksen tasolle, opettajien motivaatiolle ja mitä opiskelijoille – kysymyksiä riittää.

Ja kun mallia nyt haetaan Tanskan ohella muista pienistä eurooppalaisista maista, jopa lamasta nousevan Irlannin tasavallan korkeakoulujärjestelmäkin on otettu esimerkiksi menestyjästä. Tässä kannattaa huomioida se OKM:n tilaaman ja vastikään julkaistun kansainvälisen arviointiraportin johtopäätös, että yksi maan menestymisen keskeinen perusta on ollut satsaaminen koko korkeakoulujärjestelmän toimivuuteen, ei vain yksittäisiin instituutioihin (Towards a future proof system for higher education and research in Finland, Technopolis Group, 2015, s. 139). ”Niin se vain on” voi siis olla noinkin.

filppulaMarkku Filppula