Tag Archives: rakenteellinen uudistaminen

Nuoret esiin!

Kyllä maailmaan kirjoituksia mahtuu – ja vastineita opetusministerin avoimeen kirjeeseen yliopistoväelle.

Sopeutetaan, elvytetään, uudistetaan, yhdistetään, poisvalitaan, profiloidaan… Enpä olisi 15 vuotta sitten  uskonut, että edelliset termit ovat jokapäiväisiä yliopistoissa vuonna 2015. Omaa väitöskirjaani sain tehdä hankkeessa useita vuosia. Eläinkokeet kestivät pari vuotta ja tutkimusmenetelmät olivat työläitä. Ihan 4 vuoteen en päässyt valmistumisessa, mutta eipä kukaan niin hirveästi hoputtanutkaan. Toisin on nyt.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on muistanut meitä avoimella kirjeellä. Se on herättänyt yliopistopiireissä pahennusta ja synnyttänyt vihaisia vastineita. Luulenpa ministerin lähettäneen sen kannustaakseen ja luodakseen henkistä valmiutta tulevaan. Kirje on kuitenkin monitulkintainen ja helppo lukea moitteena. Näin on moni tehnytkin. Tuhlaammeko vain yhteiskunnan rahoja? Ymmärrettävää on tietenkin, että meitä ärsyttää kun ”hillot” viedään toisella kädellä ja toisella tarjotaan ”piiskaa”. T&K-rahoituksen osuus bruttokansatuotteesta vähentyy tasaista tahtia, viimeisen 10 vuoden aikana 4,1 %:sta 3,6 %:iin. Ensi vuonna se sitten on 3,1 % ja tulevat leikkaukset ovat satoja miljoonia.  Tekojen ja ajatusten välillä on ilmeinen ristiriita.

Toisaalta kirje asettaa ison haasteen, joka on helpompi hyväksyä. Laadultaan kohtuullinen tekeminen ei riitä, kun muualla maailmalla tehdään usein erinomaista työtä. Siis maailmalla, ei vain Suomessa. Se ratkaisee: emme voi tyytyä toimimaan Suomi-sarjassa. Emme ole laiskoja, teemme pitkiä päiviä ja varmasti yhtä paljon ylitunteja kuin työntekijät muissakin yliopistoissa, mutta meidän on mietittävä miten tulosten laatua ja määrää parannetaan. Silloin pitää puuttua rakenteisiin ja toimintakäytänteisiin. Yksittäinen tutkija tai tutkimusryhmä voi tehdä hyvää tulosta, mutta tulos osoittautuu vain kohtuulliseksi, kun sitä verrataan globaalisti verkottuneen tutkijan tai tutkimusryhmän tulokseen. Työmäärä jokaisen maalin (opintopisteen, julkaisun tai väitöskirjan) eteen voi vaihdella merkittävästi. Ministerin peräänkuuluttama uudistuminen on ymmärrettävää. Se meidän on hyväksyttävä, halusimmepa tai emme. Uudistu, tai itke ja uudistu.

Sopeuttaminen tarkoittaa sitä, että aletaan elää niin sanotusti suu säkkiä myöten – leikataan siis kulutuspuolta. Sopeuttamissuunnitelmia odotetaan tiedekunnilta. Parempi olisi esittää uudistumissuunnitelmia. Olen tullut siihen tulokseen, että uudistuminen edellyttää myös uuden tutkija- ja opettajasukupolven esiinnousua. Niiden, jotka kykenevät uuteen ajatteluun ja joilla on hyvät välit kollegoiden kanssa. Henkilöstöristiriidat eivät saa estää kehittämistä ja uudistamista. Nyt tarvitaan avarakatseisia johtajia, jotka ymmärtävät uuden ajan vaatimukset. Vanhoilla eväillä ei pärjätä, uusia keinoja on yritettävä. Sitten nähdään miten käy. Uskon, että onnistutaan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Kohti yliopistokentän uutta isojakoa?

Viikko sitten valmistui taas yksi RAKE-selvitys, kun kasvatustieteen alan selvitysmies Matti Jakobsson luovutti raporttinsa UNIFI:n hallitukselle. Lisää on tulossa lähikuukausina, kun humanistisen alan, taito- ja taideaineiden sekä filosofian ja psykologian RAKE-raportit valmistuvat.

Kasvatustieteen raportista voi melkein sanoa, että RAKE-rintamalta ei mitään uutta. Selvitysmies ei näe suurta tarvetta kasvatustieteen alan nykyrakenteiden mylläämiseen, mutta esittää kyllä useita sellaisia uudistusehdotuksia, joilla hänen mukaansa voidaan parantaa alan koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen tasoa ja tehokkuutta. Yliopistojen yhteistyötä ja työnjaosta sopimista Jakobsson korostaa samaan tapaan kuin jo aiemmin julkaistut raportit. Keskeiseksi toimijaksi hän esittää kasvatustieteellisten tiedekuntien dekaanien yhteisiä tapaamisia, joissa tarvittavista toimista sovittaisiin. Tässä ei ole mitään uutta, koska alan dekaanit kokoontuvat jo nykyään vähintään kerran tai kaksi vuodessa.

Astetta epämääräisempiä toimijoiden suhteen ovat raportin esitykset tutkimuksen kehittämisestä ”vahvistamalla menestyviä yksiköitä sekä vahvistamalla yksiköiden erilaisia profiileita” samoin kuin tutkijakoulutuksen laajentamisesta ”erityisesti vahvoissa tutkimusyksiköissä”.  Kuka vahvistaa, ja kenen päätöksellä laajennetaan, ja kuka määrittelee ja millä kriteereillä ”vahvat tutkimusyksiköt”. Onko se OKM vai Suomen Akatemia, vai nämä yhdessä? Toisaalla raportissa tulee esiin sama keskittämisen ajatus, kun selvitysmiehen mukaan ”[j]atkokoulutuksen volyymit tulisi suunnata niihin yliopistoihin, joissa on riittävät tutkimusresurssit ja –verkostot”. ”Suuntaaja” olisi tässäkin epäilemättä jokin yliopistojen yläpuolinen taho.

Ylhäältä ohjatun keskittämisen teema on tuttu monista julkisuuden puheenvuoroista, joista viimeisimpiä on HY:n rehtorin Jukka Kolan haastattelu Kauppalehdessä (14.10.). Kolan mukaan osan yliopistoista tulisi keskittyä vain kandidaattivaiheen koulutukseen, toiset – ja arvatenkin ne suurimmat ja kauneimmat – hoitaisivat maisteri- ja tohtorikoulutuksen. Tämä tarkoittaisi amerikkalaismallisen akkreditointisysteemin istuttamista Suomen korkeakoulukenttään. Kolan toisen ehdotuksen mukaan niukkojen resurssien sinne tänne sirottelun sijaan Suomeen pitäisi muodostaa 5-6 ”korkeakoulualuetta”. Kunkin alueen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset huolehtisivat yhdessä alueensa korkeimman tason koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen järjestämisestä.

Ajatus korkeakouluverkon harventamisesta ja nykyisiä suurempien yksiköiden muodostamisesta kuulostaa kyllä hyvinkin todennäköiseltä ja houkuttelevaltakin skenaariolta, jonka tuloksena suomalaiset yliopistot olisivat nykyistä vahvempia ja kansainvälisesti kilpailukykyisempiä. Kuten Kola toteaa, se antaisi myös muille suomalaisille yliopistoille paremmat mahdollisuudet nousta Helsingin yliopiston rinnalle kansainvälisessä kilpailussa. Sen sijaan hänen esityksensä ”korkeakoulualueista” uutena rakenteellisena ratkaisuna tuo mieleen surullisenkuuluisat sote-alueet ja tuntuu perustuvan ajatukselle, että korkeimman tason koulutus ja tutkimus olisivat jotenkin alueellisia perusluonteeltaan ja lähinnä alueellisia tiedonintressi- ja koulutustavoitteita palvelevia.

Korkeakoulualueiden sijaan pitäisi kyllä pohtia mahdollisuuksia päästä 5-6 suomalaiseen yliopistoon tulevaisuuden tavoiteltavana mallina. Se tietäisi todella suuria muutoksia yliopistokentässä ja vähintäänkin nykyisten yliopistojen keskisiä federaatioita tai fuusioita. Ne taas loisivat lisää monikampuksisia yliopistoja, mutta toisaalta mahdollistaisivat tutkimuksen ja koulutusalojen kokoamisen nykyistä suuremmiksi keskittymiksi juuri siihen tapaan, mitä eri alojen RAKE-raporteissa esitetään. Tietysti sekin on mahdollista, joskaan ei poliittisesti helppoa, että jollakin mahtikäskyllä peräti lakkautettaisiin joitakin yliopistoja ja niiden toimipaikkoja useilla paikkakunnilla. Joka tapauksessa muutosten tuulet tullevat puhaltamaan aina vain voimakkaampina.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Kierroksia lisää

”Kierroksia pitää lisätä” yliopistojen uudistamisessa ja rakenteellisessa kehittämisessä, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri tuoreessa Acatiimi-lehdessä (6/2015). Hän sanoo uskovansa, että hallinnosta, yhteisistä it-hankkeista, kampuksista ja muusta tilankäytöstä sekä korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä mm. kirjastojen ja kielikeskusten osalta löytyy tarvittavat säästöt.

Mainituilla keinoilla varmaan osa säästöistä voidaan hoitaa, mutta kovin kevyitä ne ovat kokonaisuutta ajatellen. Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset lähivuosina ovat nimittäin sitä luokkaa, että muitakin toimenpiteitä tarvitaan. Helsingin yliopisto kertoi juuri 1200 hengen vähennystarpeestaan v. 2020 mennessä. Kokoon suhteutettuna aivan samanlaisia henkilöstövähennyksiä on tehty tai joudutaan tekemään muissakin yliopistoissa.

Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset ja niiden aikataulutus selviävät lähiviikkoina, mutta selvää on, että myös Itä-Suomen yliopistolta häviää rahoitusta vuositasolla useita miljoonia euroja. Onneksi olemme jo tehneet paljon uudistuksia ja talouskuntomme on siinä määrin hyvä, että paniikkiratkaisuihin ei tarvitse turvautua. Voimme huolella suunnitella toimepiteet ja niiden aikataulutus niin, että saamme tulot ja menot täsmäämään parin kolmen vuoden aikajänteellä.

Uudistuksia toki tarvitaan edelleen. Hallinnon rakenteet ja prosessit, samoin kuin tiedekuntien koulutusrakenteet tullaan käymään huolella läpi ja hakemaan niistä tehokkuutta laatua vaarantamatta. Henkilöstösuunnittelu, tiukka tilankäyttö, täydentävän rahoituksen hankintaan panostaminen ja strategisen rahoituksen viisas kohdentaminen ovat myös keinoja selvitä tulevaisuudessa.

Kun maailma ympärillämme muuttuu, eivät yliopiston rakenteetkaan voi pysyä täysin entisenlaisia. Meidän tulee suunnitella ja johtaa toimintaamme aiempaa ennakoivammin niin, että reagoimme oikea-aikaisesti ja oikeilla keinoilla muutoksiin. Kierroksia pitää lisätä, mutta olennaista on käyttää niukkenevat resurssit entistä viisaammin ja etsiä keinoja tehdä asioita uudella tavalla.

Ajat tulevat olemaan haastavat, mutta yleiselle levottomuudelle sen paremminkin kuin apatiallekaan ei pidä antaa tilaa. Tarvitaan pieniä tekoja ja isoja tekoja, mutta ennen kaikkea uskoa tulevaan.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori