Tag Archives: rake

Itä-Suomen opettajankoulutus tienhaarassa

On kysymyksiä, jotka eivät näytä jättävän rauhaan. Yksi tällainen yliopistossamme on opettajankoulutuksen sijoittuminen joko nykymallin mukaisesti kahdelle kampukselle tai keskittämällä se yhdelle kampukselle. Jälkimmäinen vaihtoehto merkitsisi käytännössä Savonlinnan kampuksesta luopumista, koska muutoin yliopisto ei pystyisi jatkamaan aineenopettajakoulutusta nykyisessä laajuudessaan. Ja jos siitä luovuttaisiin, luovuttaisiin melkoisesta osasta niitä tieteenaloja ja koulutusohjelmia, jotka palvelevat aineenopettajakoulutuksen tarpeita. Tähän joukkoon kuuluu sekä humanistisia, yhteiskuntatieteellisiä että luonnontieteellisiä aloja, joiden tulostuottavuus on enemmän tahi vähemmän riippuvaista opettajankoulutuksesta.

Edellisen kerran asiasta keskusteltiin ja sitä selviteltiin perusteellisesti nykyisen tulossopimuskauden alkamisen kynnyksellä vuosina 2011 ja 2012. Lopputulema tuolloin oli jatkaminen molemmilla kampuksilla OKM:lta saadun tuen turvin. Nyt ollaan jo hyvää vauhtia valmistautumassa vuonna 2017 alkavaan sopimuskauteen, ja sama kysymys jatkamisesta tai keskittämisestä on taas ratkaistavana jo yksin sen takia, että OKM:n tuki päättyy vuoden 2016 lopussa. Savonlinnan tilojen huono kunto on toinen vaikeusasteita lisäävä tekijä, ja ratkaisuja on tehtävä niidenkin takia. Jos viisi vuotta sitten elettiin taantuvan valtiontalouden oloissa, niin nyt ovat ajat – jos mahdollista – vielä ankeammat: yliopistot kärvistelevät hallituksen mittavien koulutuksen määrärahaleikkausten kurimuksessa, eivätkä tulevat vuodet näytä yhtään valoisammilta. UEFissa kaikki tiedekunnat ovat syksyn aikana joutuneet vakavasti pohtimaan rakenteitaan ja koulutuksiaan, mihin ovat pakottaneet myös UNIFI:n käynnistämät valtakunnalliset RAKE-neuvottelukierrokset. Ensi kevään tulossopimusneuvotteluihin mennessä yliopistollamme tulee olla selvät suunnitelmat niistä toimista, joilla se aikoo selvitä laihojen vuosien yli ja pitää kuitenkin toimintansa mahdollisimman tuloksellisena.

Opettajankoulutuksen kampuskysymys ja siitä päättäminen on varmaankin yliopistomme hallituksen tämän talven ja ensi kevään tärkein ja vaikutuksiltaan kauaskantoisin tehtävä. Tiedekunnassa olemme asiaa käsitelleet ja vaihtoehdoista keskustelleet monissa eri yhteyksissä. Kumpikaan vaihtoehto – nykymalliin jatkaminen tai keskittäminen – ei ole ongelmaton, kuten ilmeni jo edellisessä tiedekunnan laatimassa selvityksessä keväältä 2011. Savonlinnan kampuksen opettajat ja opiskelijat ovat asettuneet jatkamisen kannalle; toisaalta keskittämistä puoltavat monet koulutukseen ja tutkimukseen liittyvät näkökohdat, jotka ovat olennaisilta osin samoja kuin edellisellä kerralla. Tienhaarassa ollaan, ja UEFin hallituksella onkin vaikea tehtävä edessään päättäessään ratkaisusta, joka toivon mukaan kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

 

 

 

Kohti yliopistokentän uutta isojakoa?

Viikko sitten valmistui taas yksi RAKE-selvitys, kun kasvatustieteen alan selvitysmies Matti Jakobsson luovutti raporttinsa UNIFI:n hallitukselle. Lisää on tulossa lähikuukausina, kun humanistisen alan, taito- ja taideaineiden sekä filosofian ja psykologian RAKE-raportit valmistuvat.

Kasvatustieteen raportista voi melkein sanoa, että RAKE-rintamalta ei mitään uutta. Selvitysmies ei näe suurta tarvetta kasvatustieteen alan nykyrakenteiden mylläämiseen, mutta esittää kyllä useita sellaisia uudistusehdotuksia, joilla hänen mukaansa voidaan parantaa alan koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen tasoa ja tehokkuutta. Yliopistojen yhteistyötä ja työnjaosta sopimista Jakobsson korostaa samaan tapaan kuin jo aiemmin julkaistut raportit. Keskeiseksi toimijaksi hän esittää kasvatustieteellisten tiedekuntien dekaanien yhteisiä tapaamisia, joissa tarvittavista toimista sovittaisiin. Tässä ei ole mitään uutta, koska alan dekaanit kokoontuvat jo nykyään vähintään kerran tai kaksi vuodessa.

Astetta epämääräisempiä toimijoiden suhteen ovat raportin esitykset tutkimuksen kehittämisestä ”vahvistamalla menestyviä yksiköitä sekä vahvistamalla yksiköiden erilaisia profiileita” samoin kuin tutkijakoulutuksen laajentamisesta ”erityisesti vahvoissa tutkimusyksiköissä”.  Kuka vahvistaa, ja kenen päätöksellä laajennetaan, ja kuka määrittelee ja millä kriteereillä ”vahvat tutkimusyksiköt”. Onko se OKM vai Suomen Akatemia, vai nämä yhdessä? Toisaalla raportissa tulee esiin sama keskittämisen ajatus, kun selvitysmiehen mukaan ”[j]atkokoulutuksen volyymit tulisi suunnata niihin yliopistoihin, joissa on riittävät tutkimusresurssit ja –verkostot”. ”Suuntaaja” olisi tässäkin epäilemättä jokin yliopistojen yläpuolinen taho.

Ylhäältä ohjatun keskittämisen teema on tuttu monista julkisuuden puheenvuoroista, joista viimeisimpiä on HY:n rehtorin Jukka Kolan haastattelu Kauppalehdessä (14.10.). Kolan mukaan osan yliopistoista tulisi keskittyä vain kandidaattivaiheen koulutukseen, toiset – ja arvatenkin ne suurimmat ja kauneimmat – hoitaisivat maisteri- ja tohtorikoulutuksen. Tämä tarkoittaisi amerikkalaismallisen akkreditointisysteemin istuttamista Suomen korkeakoulukenttään. Kolan toisen ehdotuksen mukaan niukkojen resurssien sinne tänne sirottelun sijaan Suomeen pitäisi muodostaa 5-6 ”korkeakoulualuetta”. Kunkin alueen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset huolehtisivat yhdessä alueensa korkeimman tason koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen järjestämisestä.

Ajatus korkeakouluverkon harventamisesta ja nykyisiä suurempien yksiköiden muodostamisesta kuulostaa kyllä hyvinkin todennäköiseltä ja houkuttelevaltakin skenaariolta, jonka tuloksena suomalaiset yliopistot olisivat nykyistä vahvempia ja kansainvälisesti kilpailukykyisempiä. Kuten Kola toteaa, se antaisi myös muille suomalaisille yliopistoille paremmat mahdollisuudet nousta Helsingin yliopiston rinnalle kansainvälisessä kilpailussa. Sen sijaan hänen esityksensä ”korkeakoulualueista” uutena rakenteellisena ratkaisuna tuo mieleen surullisenkuuluisat sote-alueet ja tuntuu perustuvan ajatukselle, että korkeimman tason koulutus ja tutkimus olisivat jotenkin alueellisia perusluonteeltaan ja lähinnä alueellisia tiedonintressi- ja koulutustavoitteita palvelevia.

Korkeakoulualueiden sijaan pitäisi kyllä pohtia mahdollisuuksia päästä 5-6 suomalaiseen yliopistoon tulevaisuuden tavoiteltavana mallina. Se tietäisi todella suuria muutoksia yliopistokentässä ja vähintäänkin nykyisten yliopistojen keskisiä federaatioita tai fuusioita. Ne taas loisivat lisää monikampuksisia yliopistoja, mutta toisaalta mahdollistaisivat tutkimuksen ja koulutusalojen kokoamisen nykyistä suuremmiksi keskittymiksi juuri siihen tapaan, mitä eri alojen RAKE-raporteissa esitetään. Tietysti sekin on mahdollista, joskaan ei poliittisesti helppoa, että jollakin mahtikäskyllä peräti lakkautettaisiin joitakin yliopistoja ja niiden toimipaikkoja useilla paikkakunnilla. Joka tapauksessa muutosten tuulet tullevat puhaltamaan aina vain voimakkaampina.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta