Tag Archives: rahoitus

Tieteen vapaus ja tutkimuksen ohjauskeinot

”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” (Finlex 558/2009). Juuri tutkimuksen vapauden ansiosta yliopistot ovat olleet arvostettuja riippumattoman luotettavan tutkimustiedon tuottajia ja tutkijoiden arvostamia työpaikkoja. Julkinen valta on taas osallistunut vapaan tutkimuksen tukemiseen avoimen kilpailun kautta jaettavan kohdentamattoman tutkimusrahoituksen välityksellä.

Merkille pantavaa 1990-luvulta lähtien ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin ollut, että julkista tutkimusrahoitusta on kanavoitu avointen hakujen rinnalla enenevässä määrin suunnattujen hakujen ja temaattisten tutkimusohjelmien kautta. Eurooppalaisessa kontekstissa tarvelähtöisyys näkyy hyvin esim. Euroopan komission Horisontti2020-puiteohjelman Yhteiskunnalliset haasteet –pilarissa ja kotimaassa eritoten Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen instrumentin kautta jaettavassa rahoituksessa. Ulkoisesta ohjauksesta riippumattomina julkisen tutkimusrahoituksen lähteinä näyttäytyvät enää Suomen Akatemian akatemiahankkeet ja tutkijatehtävät sekä Euroopan komission huipputason tieteen tukemiseen luodut instrumentit, joista näkyvimmin esillä on ollut Euroopan tutkimusneuvosto (ERC). Lisäksi säätiöistä osa jakaa tutkimusrahoituksensa tai ainakin osan siitä vailla temaattisia kohdennuksia.

Tieteen kehityksen näkökulmasta olennaisen tärkeä kysymys on, millaisten prosessien kautta tutkimusohjelmien valmistelu tapahtuu. Esimerkiksi STN-hauissa rahoittaja on määritellyt selkeästi tutkimuksen tavoitteet ja toteuttamistavat: tuottaa politiikkarelevanttia suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä tukevaa tutkimusta. STN:n tulevien teemojen kartoittaminen on avoin prosessi, johon pääsevät osallistumaan sekä tutkijat että tiedon tarvitsijat, vaikkakin lopullisen päätöksen kulloinkin rahoitettavista teemoista tekee valtioneuvosto. Euroopan komission Yhteiskunnalliset haasteet -osion Eurooppa muuttuvassa maailmassa –teeman kansallisen tukiryhmän toimintaan osallistumisesta on minulle  jäänyt turhautunut olo. Valmistelu on loitontunut yksittäisestä tutkijasta. Osa työohjelmaluonnosten teemoista vaikuttaa ansiokkaan lobbauksen hedelmiltä, joihin ei enää voi saada pilkun paikkaa suurempia muutoksia, kun ne tulevat kansallisen tason tukiryhmien käsittelyyn.

Kohdennetun tutkimusrahoituksen kasvaessa on tärkeää, että omaksumme vallitsevat pelisäännöt. Jos mielimme menestyä kilpailussa, on tutkijoiden ja tiedehallinnon verkotuttava aktiivisesti niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, jotta saisimme äänemme kuuluviin tutkimusteemoja valmisteltaessa. Tutkimushankkeiden valmistelun tukemisen rinnalla onkin tärkeää rohkaista tutkijoita teemavalmisteluun osallistumiseen. Tätä tiedepoliittisen taustatyön tärkeyttä ei ole ymmärretty kunnolla suomalaisessa tiedeyhteisössä. Olemme useimmiten myöhässä, jos kiinnostuksemme rahoitusinstrumenttia kohtaan herää vasta hakuilmoituksen ilmestyttyä. Huolimatta ulkoisten ohjauspaineiden kasvusta on tutkimuksen vapaus arvo, josta yliopistojen on pidettävä kiinni.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Kierroksia lisää

”Kierroksia pitää lisätä” yliopistojen uudistamisessa ja rakenteellisessa kehittämisessä, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri tuoreessa Acatiimi-lehdessä (6/2015). Hän sanoo uskovansa, että hallinnosta, yhteisistä it-hankkeista, kampuksista ja muusta tilankäytöstä sekä korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä mm. kirjastojen ja kielikeskusten osalta löytyy tarvittavat säästöt.

Mainituilla keinoilla varmaan osa säästöistä voidaan hoitaa, mutta kovin kevyitä ne ovat kokonaisuutta ajatellen. Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset lähivuosina ovat nimittäin sitä luokkaa, että muitakin toimenpiteitä tarvitaan. Helsingin yliopisto kertoi juuri 1200 hengen vähennystarpeestaan v. 2020 mennessä. Kokoon suhteutettuna aivan samanlaisia henkilöstövähennyksiä on tehty tai joudutaan tekemään muissakin yliopistoissa.

Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset ja niiden aikataulutus selviävät lähiviikkoina, mutta selvää on, että myös Itä-Suomen yliopistolta häviää rahoitusta vuositasolla useita miljoonia euroja. Onneksi olemme jo tehneet paljon uudistuksia ja talouskuntomme on siinä määrin hyvä, että paniikkiratkaisuihin ei tarvitse turvautua. Voimme huolella suunnitella toimepiteet ja niiden aikataulutus niin, että saamme tulot ja menot täsmäämään parin kolmen vuoden aikajänteellä.

Uudistuksia toki tarvitaan edelleen. Hallinnon rakenteet ja prosessit, samoin kuin tiedekuntien koulutusrakenteet tullaan käymään huolella läpi ja hakemaan niistä tehokkuutta laatua vaarantamatta. Henkilöstösuunnittelu, tiukka tilankäyttö, täydentävän rahoituksen hankintaan panostaminen ja strategisen rahoituksen viisas kohdentaminen ovat myös keinoja selvitä tulevaisuudessa.

Kun maailma ympärillämme muuttuu, eivät yliopiston rakenteetkaan voi pysyä täysin entisenlaisia. Meidän tulee suunnitella ja johtaa toimintaamme aiempaa ennakoivammin niin, että reagoimme oikea-aikaisesti ja oikeilla keinoilla muutoksiin. Kierroksia pitää lisätä, mutta olennaista on käyttää niukkenevat resurssit entistä viisaammin ja etsiä keinoja tehdä asioita uudella tavalla.

Ajat tulevat olemaan haastavat, mutta yleiselle levottomuudelle sen paremminkin kuin apatiallekaan ei pidä antaa tilaa. Tarvitaan pieniä tekoja ja isoja tekoja, mutta ennen kaikkea uskoa tulevaan.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

Yliopistot järjestyksen kourissa

Hallintojohtajamme jo ehtikin blogissaan 17.8. luonnehtia yliopistojen ja koko koulutusjärjestelmän lähitulevaisuuden näkymiä ”kylmäksi kyydiksi”. On käynyt selväksi, että valtion ensi vuoden budjetti ja siihen sisältyvät leikkaukset merkitsevät uutta vaihetta korkeakoulusektorille: nyt päivän sana on ”sopeuttaminen”, kun vielä jokin aika sitten uskottiin tai uskoteltiin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen saavan edes jonkinlaista armoa valtiovarainministeriön haukankatseen alla. Ei saa, eikä vaihtoehtoa leikkauksille ole, kuten valtakunnan ”viralliset” talousviisaat todistelevat – viimeksi Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen HeSa:ssa (30.8.). Ajat muuttuvat ja yliopistot niiden mukana; tämä on pelin henki. Rahalla ja tässä tapauksessa nimenomaan sen puuttumisella on ihmeellinen voima yliopistomaailmankin muuttumisen moottorina.

Meillä kuten muissakin yliopistoissa ovat erilaiset sopeuttamisohjelmat täydessä käynnissä tai vähintäänkin suunnitteilla. Myös paljon puhuttuihin RAKE-prosesseihin on varmasti tulossa vauhtia; toistaiseksihan ne ovat edenneet pääosin yliopistojen keskinäisen kyräilyn ja odottelun merkeissä. Nyt voi sanoa, että se pitkään odoteltu Beckettin näytelmän Godot viimein saapuu, ja yhteistyöneuvottelut yliopistojen välillä saavat varmasti uutta sykettä ja sisältöä. UEF:n kannalta näin soisi tapahtuvankin, koska meillä on aloja, joilla yhteistyö ja työnjako muiden kanssa olisi järkevää ja resursseja säästävää. Olemme myös strategiamme ja tähänastisten profiloitumistoimiemme ansiosta valmiit tällaisiin yhteistyökuvioihin.

On silti vähän pelottavaa ajatella, mihin kaikkeen koulutusmenojen leikkaukset voivat johtaa. Aivovienti on yksi todellinen uhkakuva, joka on jo todellistunut esimerkiksi meitä väestömäärältään hieman pienemmässä Irlannin tasavallassa, jota on tarjoiltu meillekin talouspolitiikan mallimaaksi. The Irish Times –lehden mukaan Irlannista emigroitui vuoden 2014 huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun mennessä reilut 35,000 pääosin nuorta ja koulutettua ihmistä; edellisenä vuonna luku oli n. 40,000 (The Irish Times, online-versio 29.8.2015). Meillä ei mitään tällaista ole vielä tapahtunut, mutta Siirtolaisinstituutin laskelmien mukaan Suomesta lähtijöitäkin on vuosittain jo tuhansia, ja heistä yhä useammat eivät koskaan palaa.

Suomalaisen yliopistomaailman yksi viime päivien uutinen on ollut Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamintutkimuksen professorin Jaakko Hämeen-Anttilan siirtyminen ensi kesänä Skotlantiin, Edinburghin yliopistoon. Syiksi hän on maininnut erityisesti Helsingin yliopistoon kohdistetut rajut leikkaukset ja paremmat työskentelymahdollisuudet Edinburghissa. Vaikka kyseessä on yksittäisen tutkijan lähtö, menetys on suuri koko suomalaiselle alan tutkimukselle. Itämaisten kielten ja kulttuurien tutkimuksen ala on Suomessa pieni, mutta sillä on ansiokas perinne ja hyvä kansainvälinen maine Armas Salosen sumerin kielen tutkimuksista sekä Hammurabin lain ja Gilgameš-eepoksen suomennoksista lähtien. Hämeen-Anttilan lähdön myötä tämän perinteen jatkuvuus vaarantuu, ja näin voi käydä monelle muullekin tutkimusalalle myös muissa yliopistoissa. Kaiken sopeuttamisen keskellä olisi tärkeää varoa, ettei suomalaiselle tieteenharjoittamiselle tehdä mitään sellaista vahinkoa, jota ei myöhemmin enää voida korjata. Tässä jos missä kysytään yliopistojen kykyä todelliseen yhteistyöhön.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Kylmää kyytiä

Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa vuoden 2016 talousarvioksi. Tiedossa on kylmää kyytiä korkeakoulusektorille ja koko koulutuksen alalle. Myös UEFin osalla tämä näkyy usean miljoonan euron pudotuksena vuositasolla perusrahoituksen tasossa alkaen heti ensi vuodesta.

Vallitsevassa tilanteessa on UEFille onneksi, että olemme jatkuvasti kyenneet kasvattamaan tuloskuntoamme koko olemassaolomme ajan, sekä tekemään tarpeellisia rakenteellisia muutoksia. Strategiamme on osoittautunut erittäin toimivaksi ja tästä se on saanut valtakunnan tasoltakin ansaittua kiitosta. Kun tunnelimme päässä näkyy selkeästi valoa, on huomattavasti helpompi kohdata tulevien vuosien vaikeudet. Meillä on kaikki mahdollisuudet selviytyä niistä – uskallan väittää, että huomattavasti kilpailijoitamme paremmin, joissa yliopiston profilaatio on tekemättä tai eteneminen siinä on ollut hitaampaa.

Toivoa täytyy, että tehdyt linjaukset eivät ala näkyä lähitulevaisuudessa suomalaisen koulutussektorin sakkaamisena, tai tasa-arvoisten mahdollisuuksien vesittymisenä mm. opiskelemaan pääsyssä. Se olisi maallemme tuhon tie. 1990-luvun alun erittäin pahassa taloudellisessa syöksykierteessä uskallettiin kuitenkin panostaa nimenomaan tutkimukseen ja koulutukseen. Tämän on yleisesti tunnustettu olleen viisas ja kauaskantoinen ratkaisu, joka osaltaan nosti Suomen suosta. Siksi on hieman vaikeaa nyt kakistelematta nielaista tulossa olevia alan taloudellisen liikkumavaran supistuksia. Tulevaisuuden menestys on hyvin koulutettujen aivojen varassa, jotka ruokkivat jatkuvalla syötöllä yritystoimintaa ja innovaatioita.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

Onni täällä vaihtelee…

Otsikon sanoilla kuvasi piispa Jari Jolkkonen promootiosaarnassaan osuvasti niitä kaksijakoisia tunteita, joita viime ajat ovat yliopistossamme herättäneet.

Loppuviikosta saatiin viettää aivan upea tohtoripromootio Kuopion kampuksella, jossa vihittiin ennätysmäärä nuoria tohtoreita ja joukko eri elämän aloilla ansioituneita kunniatohtoreita. Itä-Suomen yliopisto on onnistuneesti luonut uusia, omia promootioperinteitä ja vahva yhteisöllisyyden tunne oli läsnä kaikissa promootiotapahtumissa. Järjestelyt toimivat täydellisesti ja tunnelma oli akateemisen arvokkuuden ohella hyvin lämmin ja iloinen. Ilahduttavaa oli myös se, että kaupunkilaiset ottivat promootiokulkueen sankoin joukoin vastaan.

Lämmin kiitos kaikille nuorille tohtoreille, kunniatohtoreille ja erityisesti sille lukuisalle joukolle yliopistolaisia, jotka juhlan tekivät.

Toinen ilahduttava uutinen oli menestyksemme Akatemian profilointirahoituksen haussa. Vain kolme yliopistoa sai hakemansa summan, UEF niiden joukossa. Suurin osa yliopistoista sai paljon haettua pienemmän tuen ja jäipä muutama jopa kokonaan ilman rahoitusta. Rahoituksella on merkitystä, koska akatemian jakama raha on otettu yliopistojen perusbudjetista ja jos emme olisi menestyneet, olisi kokonaisrahoituksemme laskenut. Tältä osin olimme siis voittajia.

Tulos kertoo siitä, että olemme onnistuneet erinomaisesti strategiamme rakentamisessa ja sen pohjalle laadittu hakemus vakuutti myös kansainvälisen arviointiryhmän. Kiitos tästä kuuluu koko yliopistoyhteisölle osallistumisesta strategian laadintaan sekä varsinaisen hakemuksen tehneille asiantuntijoillemme.

Iloisten uutisten vastapainona jouduimme tekemään Lumet-tiedekunnan YT-neuvottelujen tulokseen pohjautuvat päätökset, joiden takia joudutaan 24 työntekijää irtisanomaan ja lomauttamaan neljä. Vaikka työt loppuvatkin paljon alkuperäistä arviota pienemmältä joukolta, ei se tietenkään lohduta toimenpiteiden kohteeksi joutuvia ja heidän läheisiään.

On kuitenkin niin, että meidän on muuttuvassa toimintaympäristössä  tehtävä rakenteellista kehittämistä ja terävöitettävä toimintaamme, jotta takaamme toimintaedellytyksemme myös tulevaisuudessa. Uuden hallitusohjelman linjaamat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset eivät tule tätä työtä jatkossa yhtään helpottamaan.

Uskon kuitenkin, että yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla pystymme löytämään keinot vastata tuleviin haasteisiin ja minimoimaan niiden kielteiset vaikutukset toimintaamme.

Näistä kaksijakoisista tunnelmista huolimatta toivotan koko henkilöstölle oikein rentouttavaa kesälomaa, kunhan sen aika itse kullekin koittaa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Toiminta polarisoituu, tai sitten ei

Kuten kaikki tiedämme, olemme UEF:ssa organisoituneet neljäksi tiedekunnaksi. Toiminnan tuloksen perusteella kaksi tiedekuntaa, terveystieteiden tiedekunta ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta ovat tutkimusintensiivisiä, kun taas yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan ja filosofisen tiedekunnan toiminnan pääpaino on koulutuksessa. Nämä vahvuudet ovat hyvin näkyvissä vaikka tiedekuntien ansaintalogiikkaa tarkasteltaessa. Esimerkiksi LuMet tienasi tämän vuoden ansainnastaan yli kaksi kertaa enemmän tutkimuksesta kuin koulutuksesta.

Olen ymmärtänyt, että kukin tiedekunta haluaa vahvasti parantaa sitä, missä tulos on heikkoa. Tuloksen parantamisen voisi ajatella olevan helppoa siellä, missä tekeminen on heikointa. Näin ei kyllä välttämättä ole. Se voi olla erityisen haasteellista, edellyttää helposti koko ajattelumallin ja toimintakulttuurin muutosta sekä rohkeutta hakea uusia ratkaisuja toimintaan.  Lumetin koulutuksen haasteet ovat kiistattomia. Meidän on syytä toimia rohkeasti, uudet hakijaluvut ajakoon meitä työssämme eteenpäin.

Näyttää myös siltä, että tiedekunnan sisällä on samanlaista polarisoitumista. Vahvimman tutkimuksen omaavat yksiköt vahvistuvat, vaikka koulutustulos ei olisikaan tiedekunnan kärkeä. Yliopistokoulutus perustuu uusimpaan tutkimukseen, ja koulutuksemme avulla tuotamme osaajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta oma koulutuksemme synnyttää myös merkittävän osan uusista tutkijoistamme. Yhä useammin luonnontieteissä koulutusputki on ylioppilaasta tohtoriksi. Eräissä tapauksissa pienet tutkintoluvut kandidaatti- ja maisteritasolla pistävät silmään, mutta nykyinenkin peruskoulutustulos on kriittisen tärkeää hyvälle tohtorikoulutustulokselle. Koulutuksen tulos ikään kuin vahvistuu monikertaiseksi. Osoitus siitä, että koulutus ja tutkimus ovat erottamattomia, molempia tarvitaan. Silloinkin, kun koulutus-tutkimus tulos ei ole ”fifty-fifty”.

Vaikka yliopiston tutkijakoulu on rakennettu tukemaan tutkijakoulutustamme, tutkimustulos ja uudet tohtorit tehdään pääasiallisesti täydentävän rahan hankkeissa. Täydentävää rahoitusta voimme saada jos meillä on hyviä hanke-edotuksia, hyviä hankkeiden vetäjiä, hyviä tutkijoita ja hyvä tutkimusinfra. Kaikilla tutkimusalueilla näin ei valitettavasti ole. Kun joku em. vaateista merkittävästi puuttuu, rahoituksen hankinta ontuu, tohtoreita tulee huonosti, korkeatasoisia julkaisuja syntyy liian vähän ja talous rämpii. Prognoosi on huono ja kierre vain pahenee. Raha tulee rahan luokse. Raadollista, mutta pelkäänpä että totta.

Tohtoriohjelmat rakennetaan uudestaan. Tavoitteena on vahvistaa tieteidenvälistä yhteistyötä myös tohtoriohjelmien avulla ja suunnata sitä UEFin vahvoille tutkimusalueille. LuMet:ssa saattaa olla joku ”puhdasoppinut” yhden alan tieteen tekijä, joka on onnistunut luomaan menestyksellisen tutkimuksen aiheessa ympärille.  Jos tunnistaa itsensä, jatkakoon sitä. Se edellyttää, että ollaan maailman huipulla omalla kapealla tieteenalalla. Näitä maailman huippuja on kuitenkin vähän koko yliopistossa. Realistisesti näin on varmaan myös tulevaisuudessa. Yhteisen, poikkitieteellisen tutkimuksen avulla voidaan löytää tutkimuskohde, jossa realistisemmin päästään maailman huipulle. Panemalla parhaita voimiamme yhteen ulkopuolisten huippujen kanssa, myös täydentävän rahoituksen hankinnan potentiaali kasvaa. Siitä voi seurata edellämainitsemiani positiivisia asioita. Tätä prosessia uskon tohtorikoulutuksen uudistamisen myös tukevan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Vaikuttavaa tutkimusta

Nyt haetaan tutkimuksen vaikuttavuutta strategisella ohjauksella ja priorisoinnilla. Näin tapahtuu Horizon2020 ohjelmissa ja myös kansallisessa rahoituksessa. Kansallisella tasolla Strategisen tutkimusneuvoston koordinoima rahoitusinstrumentti korostaa ajankohtaisiin haasteisiin tarttumista, vaikuttavuutta ja relevanssia.

Terveystieteiden alalla tutkimuksen vaikuttavuuden ja relevanssin tavoittelu on arkipäivää.  Tämän päivän kliiniset hoitokäytännöt perustuvat  tiedeyhteisön  aikaisempiin ponnisteluihin ja viimekädessä kliinisten tutkimusten tuloksiin. Ratkaisuja haetaan ja ratkaistavia kysymyksiä riittää. Tarvitaan osuvampaa diagnostiikkaa,  parempia uusia hoitomenetelmiä ja leikkaustekniikoita ja lääkehoitoja, sujuvampia hoitoketjuja ja palvelukonsepteja –  kustannustehokkaasti.

Terveyden alan tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista – globaalista, kansallisesta, alueellisesta, organisaatioiden, palvelujärjestelmän, yksilön, kansanterveyden,  veronmaksajien  ja kustannusten ja myös elinkeinoelämän ja innovaatioiden näkökulmista.

Viime aikoina monessa yhteydessä on esitetty huoli kliinisen tutkimuksen rahoituksen vähenemisestä. Merkittävä kliinisen tutkimuksen rahoituslähde, entinen EVO- nykyinen VTR-rahoitus on pienentynyt lähes viidennekseen  parhaista vuosistaan. Yliopistojen, yliopistosairaaloiden ja tutkimuslaitosten yhteistyöllä terveysalan tutkimuksen kansallista ja EU-rahoituspohjaa on mahdollista  laajentaa. Tilaisuus on nyt tässä ja se on syytä käyttää.

Toinen  iso  kysymys on, miten käy perustutkimuksen rahoituksen, kun painotetaan nopeaa hyödynnettävyyttä.  Perustutkimusta tarvitaan.  Uusiin innovaatioihin tarvitaan pitkäjänteistä systemaattista työtä ja puurtamista. Vain harva uusi keksintö syntyy onnenkantamoisena.  Parhaaseen perustutkimukseen myönnettävän European Research Counsilin (ERC) rahoituksen määrä korreloi kussakin maassa tutkimukseen kohdennetun rahoituksen suuruuteen. Huipputuloksiin tarvitaan siis myös kansallista panostusta tutkimusrahoitukseen.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

 

 

 

 

Kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankinta on tiimityötä!

UEF:in johtoryhmä täydennettyinä hallintopäälliköillä ja tutkimuspalvelujen avainhenkilöillä kävi hiljattain Brysselissä ottamassa selvää, miten voisimme menestyä paremmin kilpailussa Euroopan komission tutkimusrahoituksesta.  Eri tahoilta saamamme vastaukset suomalaisten yliopistojen heikohkoon menestykseen olivat yllättävän yhdensuuntaisia. Yhteinen havaintomme oli, että niin UEF:issa kuin muissakin suomalaisissa yliopistoissa on runsaasti potentiaalia, joka on saatava pikimmiten hyödynnetyksi tutkimusjärjestelmämme rakenteita kehittämällä.

Mieleenpainuvan ja analyyttisen yhteenvedon heikkouksistamme ja mahdollisuuksistamme esitti Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) johtaja Pablo Amor. Hän osoitti, että suhteessa kansallisen tutkimusrahoituksen määrään suomalaiset yliopistot eivät ole menestyneet aivan panostustaan vastaavalla tavalla kilpailussa ERC-rahoituksesta. Suomalaisten hakijoiden suurimmiksi kompastuskiviksi Amor nosti tutkijoiden kilpailijoita vähäisemmän julkaisuaktiivisuuden tieteenalojensa parhailla kansainvälisillä foorumeilla, kansainvälisen verkottumisen alhaisemman tason sekä kansainvälisten tutkijoiden pienen määrän Suomessa. Olemme toki tunnistaneet itsekin nämä puutteet, mutta vertailevaan eurooppalaiseen aineistoon perustunut analyysi antoi vakuuttavan kuvan nykytilasta.

Olemme olleet myös hyvin tietoisia siitä, että ERC- ja vastaaviin hakuihin osallistuvat tutkijat kaipaavat asiantuntijatukea hakemusten valmistelussa. Se miten systemaattisesti hakijoiksi tiukan seulan kautta kelpuutettuja valmennetaan ja ohjataan eurooppalaisissa yliopistoissa, oli ainakin minulle osittain uutta. Wolverhamptonin yliopistossa potentiaaliset hakijakandidaatit kartoitetaan tiedekunnittain ja heitä valmennetaan systemaattisesti läpi koko hakuprosessin. Tutkija ei enää valmistele hakemustaan yksin tutkijankammiossaan, vaan hänen ympärille kootaan huippu-urheilijan tavoin tiimi hakemuksen tuottamiseen, jossa kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Jos nämä ovat reseptejä menestykseen kiristyvässä kilpailussa tutkimusrahoituksesta, jota meille esitellyt lukuisat esimerkit vahvasti tukivat, on tutkimusjärjestelmämme rukattava monella tapaa uuteen asentoon. Kysymys ei ole pelkästään tutkimusrahoituksen hankintaan kohdennettavien resurssien lisäämisestä, vaan ennen kaikkea niiden uudenlaisesta kohdentamisesta ja uudenlaisen hakemusten valmistelukulttuurin omaksumisesta ja itse järjestelmän kehittämisestä. Esitellyissä esimerkeissä tutkija ei jää missään hakemisen vaiheessa yksin vaan koko prosessi on yksityiskohtia myöten ohjattu. Tutkijan keskittyessä substanssin hiomiseen ”aliurakoitsijat” työstävät hakemuksen muita osia kuntoon hankekoordinaattorin pitäessä koko prosessia näpeissään. Tutkijalle järjestelmä merkitsee, ettei kynttilää voi piilotella vakan alla ja on oltava avoin tiimityöskentelyyn, uuden oppimiseen ja jatkuvaan kritiikkiin.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Monitieteisyydestä tieteidenvälisyyteen

Verrattuna vanhaan, tieteenalakohtaisiin kärkihankkeisiin rakentuneeseen tutkimusstrategiaan, avaa uusi strategiamme mahdollisuuksien ikkunan. Strategia viestii halustamme nähdä ja tehdä asioita uudella tavalla ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Keskiössä on nyt osaamisen vahvistaminen monitieteisyyden ja tutkimuksen uusiutumisen kautta. Strateginen kirjaus monitieteisyydestä on syytä pitää mielessä laadittaessa toimintasuunnitelmia identifioiduille vahvoille tutkimusalueille, sekä rakennettaessa tutkimuksen uusiutumisen kannalta tärkeitä nousevia alueita.

Strategiassa määriteltyihin suuriin globaaleihin haasteisiin vastaaminen edellyttää monitieteistä, parhaimmillaan poikkitieteellistä tutkimusotetta. Monitieteisyys on termi, joka on helppo sisällyttää niin tutkimusaluekuvauksiin kuin hankehakemuksiin. Löyhästi määriteltynä ja tulkittuna monitieteisyys ei ole aina tuonut odotettua lisäarvoa tutkimukselle.  Väljimmillään eri tieteenalojen tutkijat ovat omista vakiintuneista tieteen premisseistään käsin ja toisistaan riippumattomina lähestyneet tutkittavaa ilmiötä.  Tutkimustieto on koottu sirpaleiseen tutkimusraporttiin ja tutkijoiden vuoropuhelu on pahimmillaan jäänyt hankkeen seminaareihin. Aidosti monitieteisissä hankkeissa tieteiden välinen vuoropuhelu on alkanut jo tutkimusideasta. Parhaimmillaan monitieteisyys avartaa osallistujien näkemyksiä tutkittavasta ilmiöstä ja haastaa eri tieteenalojen käyttämää käsitteistöä ja paradigmaattisia lähtökohtia.

Aidosti monitieteisen lähestymistavan yleistymisen jarrumiehenä on ollut perinteisten tieteenalojen asettuminen puolustamaan reviirejään. Esimerkiksi Suomen Akatemian yleisissä akatemiahankkeiden hauissa tuntumani on, että monitieteiset hankkeet ovat jääneet tieteenalaspesifien hankkeiden jalkoihin.  Sen sijaan Akatemian suunnatuissa hauissa monitieteisyyttä ei ole karsastettu. Säätiöiden puolella monitieteisyyteen on viime vuosina määrätietoisesti kannustanut Koneen Säätiö suunnatuissa hauissaan.

Tarve ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisemmin on johtanut siihen, että monitieteisyydestä on tullut vaade, jota keskeiset tutkimusrahoittajat Suomen Akatemiasta ja Euroopan Unionista säätiöihin ja muihin rahoittajiin peräänkuuluttavat. Monitieteisyys korostuu näkyvästi Horisontti 2020 –puiteohjelmassa, samoin kuin Suomen Akatemian yhteyteen perustetun strategisen tutkimuksen neuvoston teemavalmistelussa.

Tieteenhistorian traditio osoittaa, että tieteenalojen välisten rajojen pystyttäminen ja varjeleminen on hieman pidemmällä perspektiivillä tarkasteltuna ollut tuhoon tuomittua. Uusia tieteenaloja ja kvanttihyppyjä tutkimuksessa syntyy, kun uskalletaan rohkeasti liikkua tieteenalojen välisillä rajapinnoilla.  Itä-Suomen yliopiston tutkimusstrategia tarjoaa tähän mahdollisuuksia, jos uteliaisuutta ja rohkeutta riittää.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

 

 

Yliopisto – eilen, tänään ja huomenna

Yliopistojen rooli on perinteinen: sivistyksen antaja, korkeimman koulutuksen tuottaja ja tieteellisen tutkimuksen edistäjä. Yliopistot luovat todistettavasti hyvinvointia ympärilleen, niin tekee myös Itä-Suomen yliopisto. Muutama vuosi sitten käytännön toiminnan lähtökohdat muuttuivat entisistä.  Uutta yliopistolakia seurasi Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM:n) tulokseen perustuva yliopistojen rahanjakomalli.

Vaikka OKM:n myöntämä alakohtainen rahoitus auttaa hieman luonnontieteitä, pääosin saamme rahoituksemme vain tuloksellamme, emme lupauksilla tai neuvottelutaidoilla.  Tuloksillamme maksamme esimerkiksi palkkamme. Mistään ei löydy erillistä palkkarahaa, jota dekaani pahantahtoisuudessaan vain piilottelee.

Riittävä ansainta on mahdotonta, jos se jää liian pienen ”porukan” vastuulle. Olemme UEF-orkesteri. Hyvän lopputuloksen synnyttämisessä jokaisen panos on ratkaiseva ja vain onnistunut yhteen soitto näkyy meillä hyvänä tuloksena.

Nykytuloksilla luonnontieteellä, toki muillakin, on isoja haasteita menestyä yliopistotaloudessa. Rahanjako tuleville vuosille katsoo edellisinä vuosina aikaan saatuihin tuloksiin. Vuoden 2015 rahoitusta varten  OKM:n rahanjakomalli tarkastelee sitä, mitä saimme aikaiseksi vuosina 2011-2013. Niin makaamme 2015 kuin petasimme 2011-2013.

Kysyypä keneltä tahansa, kovasti on töitä tehty. Uskon sen.  Meidän tiedekunnassamme niin tärkeää täydentävää rahaa on myös hankittu toiminnan tehostamiseen. Miksi sitten tuloksemme eivät oikein riitä, ja kustannukset ovat helposti suuremmat kuin tulot. Teemmekö oikein asioita? Ovatko ihmisten työroolit oikeanlaiset?  Onko täydentävä rahoitus oikeanlaista OKM:n ansaintamallin mukaisen tuloksen tekemiseen tai käytetäänkö sitä optimaalisella tavalla?

Toimijoina ja tuloksen tekijöinä meidän on mietittävä sitä, koska UEF-laiva pysyy pinnalla vain yhteisellä tuloksellamme. Jos vain pyrimme säästämään ja pienentämään kuluja, voimme kurjistua niin ettei hyvän tuloksen tekemiseen ole enää edellytyksiä. Tilanteessa on hyvää se, että tehostuneiden toimenpiteiden pitää kohdistua juuri niihin asioihin, joita yliopiston tuleekin tehdä – tulokselliseen, korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen.

Meillä kaikilla pitää olla tietoisuus tämän päivän todellisuudesta. Vuonna 2011 ei ehkä ymmärretty, että kolme vuotta myöhemmin ratkaisee se, mitä tuolloin saatiin aikaiseksi. Nyt ei ole varaa siihen, että muutaman vuoden kuluttua hoksaamme, että meidän olisi pitänyt keskittyä toisenlaiseen tekemiseen vuonna 2014.

Hyvät mahdollisuudet meillä on – kunhan osaamme tarttua oikeisiin toimenpiteisiin. Rohkeutta vaaditaan, eikä meillä ole ainakaan hyssyttelyyn varaa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin