Tag Archives: promootio

Yhtä valmistuvien juhlaa

Itä-Suomen yliopistosta valmistuvia ensimmäisiä hammaslääkäreitä muistettiin Dentina kevätjuhlassa 8.5.2015.  Edelliset hammaslääkärit valmistuivat 1998 Kuopion yliopistosta.  Koulutus aloitettiin uudelleen 2010, jolloin opintonsa aloitti 25 opiskelijaa ja seuraavana vuonna 40 vuosittain.

Oli ilo olla mukana kokemassa ison opiskelijajoukon, opettajien, muun henkilökunnan, tukijoiden, omaisten ja ystävien lämminhenkistä juhlaa. Hammasklinikan perhe on kasvanut isoksi, jo lähes täyteen mittaansa. Puheita ja kiitoksia oli paljon ja parhaat palkittiin. Puheista välittyi niin opiskelijoiden kuin opettajienkin pioneerihenki. Urakkaa on tehty sekä fyysisten puitteiden että koulutuksen sisällön  rakentamisessa. Tässä ovat joutuneet sekä opiskelijat että opettajat joustamaan ja venymään. Tuloksena oli uusi upea hammasklinikka, joka avattiin juhlallisesti 2013 silloisen opetusministerin Jukka Gustafssonin läsnä ollessa.  Curriculum rakentui vuosi vuodelta, ja siinä näkyy myös opiskelijoiden antaman palautteen jälki.

Viisi vuotta kestänyt urakka, ehkä hikeä ja kyyneleitäkin, on valmistujilla takana. Mutta nyt  työelämä kutsuu. Työpaikat ja asiakkaat odottavat. Kuulemani mukaan varsin monet hakeutuvat töihin Itä-Suomen alueelle, missä heitä tarvitaan kipeästi.

Oli viisas päätös aloittaa hammaslääketieteen koulutus Itä-Suomen yliopistossa uudestaan. Päätöksellä on kauaskantoinen merkitys yliopistolle ja terveydenhuollolle erityisesti Itä- ja Keski-Suomessa.

Haasteita kuitenkin tuottaa se, että välistä on puuttuu kokonainen akateemisen hammaslääketieteen sukupolvi. Tutkimushankkeiden ja tohtorikoulutuksen käynnistäminen ja saaminen vauhtiin vei oman aikansa.

Tarvitsemme paitsi kliinistä työtä tekeviä hammaslääkäreitä, myös alan opettajia ja tutkijoita, jotta jatkuvuus voidaan taata. Hammaslääkärin työ edellyttää jatkuvaa kouluttautumista – täydennyskoulutus, erikoistumiskoulutus ja toivottavasti monen kohdalla myös tohtoriopinnot ovat suunnitelmissa.

Kevään juhlakausi huipentuu ensimmäiseen promootioon Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella. Ennätysmäärä, 146 joista 102 terveystieteiden tiedekunnasta, nuoria tohtoreita saa tohtorinhattunsa.

Onnea kaikille valmistuville.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani