Tag Archives: profiloituminen

Vauhdilla visiotyöhön

Viime syksynä maan poliittiselta johdolta ja OKM:ltä peräänkuulutettiin korkeakoulupoliittisia linjauksia ja valiteltiin vision puutetta. Joulukuussa korkeakoulujen johdon päivillä opetusministeri sitten pohdiskeli mm. tuoreen nobelistimme Bengt Holmströmin innoittamana yliopistojen mahdollista jakoa opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Onko jako mahdollinen, onko siinä järkeä ja mitä se vaatisi? Samalla hän ilmoitti ministeriön käynnistävän laajapohjaisen korkeakoulupoliittisen visiotyön.

Viime viikolla sitten saatiin ministeriöstä ensitiedot visiotyön tavoitteista, toteuttamistavoista ja aikatauluista. Tavoitteena on ministeriön mukaan tuottaa tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa laadukkaan, vaikuttavan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen vuoteen 2030 mennessä. Tarkasteltavia teemoja ovat korkeakoulujen rakenne ja laajuus; tutkintorakenne ja koulutusmäärät; ohjaus-, johtamis- ja rahoituskäytänteet sekä vaikuttavuus.

Teemat kattavat mm. opetukseen tai tutkimukseen profiloitumisen, siihen liittyvät rahoitusratkaisut, tutkintojen työelämärelevanssin, kansainvälistymisen näkökulmat, koulutusmäärät jne. Kaikki isoja teemoja, joihin näkemyksiä on kaivattu ja joissa tehtävät ratkaisut vaikuttavat laajasti koko korkeakoulukenttään.

Niinpä tavoiteaikataulu, jonka mukaan visiotyön tulisi valmistua syyskuun 2017 loppuun mennessä, kuulostaa aika hurjalta. Siihen mennessä pitäisi käydä laajapohjainen keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kesken ja avata visiotyö myös laajaan kansalaiskeskusteluun. Voimme siis varautua kattavaan pakettiin verkkoaivoriihiä, seminaareja ja visiotyöpajoja lähikuukausina. Aika monet aikataulut siinä uusiksi menevät.

Vaikka aikataulu on tiukka, visiotyö on otettava vakavasti ja siihen on aikaamme uhrattava, koska haluamme ehdottomasti vaikuttaa korkeakoulukentän tulevaisuuteen ja kuulua jatkossakin maamme johtaviin monialaisiin tutkimusyliopistoihin.

Jukka Mönkkönen
rehtori

Profilaatiosta profiilin nostoon

Suomalaiset yliopistot ovat nyt käyneet läpi jo kaksi ”profilaation” nimellä kulkevaa Suomen Akatemian rahoitushakukierrosta, ja kolmas on menossa. Akatemian ja OKM:n tavoitteena on saada kukin yliopisto keskittymään vahvimpiin tutkimuksen aloihinsa, joita ei vallitsevan näkemyksen mukaan voi, eikä saisi olla kovin monia yliopistoa kohden ja kaikissa tapauksissa aiempia vähemmän.

Voisi ajatella, että kun profiilit on saatu piirretyksi, seuraava luonnollinen askel olisi valittujen profiilialojen nostaminen mahdollisimman korkealle niin, että ne näkyisivät kaikille ja kaikkialle niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. UEFin strategiassa on nimetty kaikkiaan viisi kansainvälisen tason huippututkimusaluetta, jotka määrittävät profiiliamme, ja joiden kautta odotamme pääsevämme tavoiteltuihin korkeuksiin.

Tietysti nyt ollaan vielä tutkimusalueiden toiminnan alkumetreillä, mutta uskallan väittää, että tutkimusalueet ovat konseptina jo osoittautuneet tärkeäksi välineeksi yliopistomme ja sen tutkimuksen profiilin nostamisessa. Lähtökohdat ovat olleet varsin hyvät eräillä terveystieteiden ja luonnontieteiden alueilla, joista UEF varmaan muualla tunnetaan parhaiten tällä hetkellä. Humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla (ja näihin voidaan lukea myös kasvatustieteiden, psykologian ja teologian alat) taas ei ole aiemmin juurikaan ollut sellaisia tutkimusteemoja, jotka olisivat yhdistäneet näiden alojen tutkijoitamme ja johtaneet todella vaikuttaviin tieteellisiin avauksiin. Näkyvyytemme on siksikin ollut yksityisiin tieteenaloihin tai yksittäisiin tutkijoihin rajoittunutta, eikä UEFia ole kansallisella tasollakaan mielletty humanistis-yhteiskuntatieteellisen alan raskaan sarjan toimijaksi.

Jatkossa tilanne muuttuu, näin uskon. BOMOCULT-tutkimusalueen muodostaminen ja sen tähänastinen toiminta on jo lyhyessä ajassa tuonut ihan uudenlaista ajattelua ja dialogia sinne, missä aiemmin toimittiin erillään ja kilpailuasetelmassa, sekä yhteistyötä ja -hankkeita. Hyviä esimerkkejä näistä tarjosi vastikään Joensuun kampuksella järjestetty BOMOCULTin kansainvälinen konferenssi eurooppalaisesta kriisistä ja sen seurauksista. Oli kiinnostavaa kuulla, miten poliittisten, kulttuuristen ja kielellisten rajojen, liikkuvuuden ja erilaisten kulttuurien kohtaamisen ongelmia lähestytään useiden eri tieteenalojen näkökulmista yhteisiä ratkaisuja tavoitellen. On selvää, että kansallisen ja kansainvälisen tason tunnettuus vaatii vielä paljon urheilun maailmassa usein kuultua ”perustyötä”, kuten konferensseja, seminaareja, tutkijanvaihtoa, julkaisutoimintaa ja kosolti muuta. Profiilimme näillä aloilla on jo kuitenkin noussut kummasti Helmi Järviluoma-Mäkelän saaman ERC Advanced Grantin ansiosta ja monen muun viimeaikaisen täydentävän rahoituksen hankkeen myötä, mainiona esimerkkinä James Scottin, BOMOCULTin toisen johtajan, saamat hankkeet. Jatkoa näille menestyksille varmasti seuraa ja on jo seurannutkin, ja niitä tuovat BOMOCULTin lisäksi myös muut humanistis-yhteiskunnallisen alan piirissä toimivat tutkimusalueet.

Meneillään oleva UEFin hallinnon uudistaminen voi parhaimmillaan tukea hyvin humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimusprofiilin nostoa samoin kuin koulutusta. Yhteistyötä filosofisen tiedekunnan ja yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnan välillä on jo vuosia tehty jatkokoulutuksessa, ja tohtoriohjelmat ovat teemaperustaisia, eivät enää tiedekuntapohjaisia. Nyt kun näiden tiedekuntien hallinto- ja talouspalveluja ollaan yhdistämässä, ja kun se ulotetaan myös täydentävän tutkimusrahoituksen hankintaan, on luotu toimiva pohja uudenlaiselle ja nykyistä vaikuttavammalle humanistis- yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittymälle. Tutkimuksen ja jatkokoulutuksen puolella se olisi eräänlainen ”institute for advanced study” tai ”collegium” ilman, että se edellyttäisi uusia institutionaalisia rakenteita tai rajoja.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Yliopistot järjestyksen kourissa

Hallintojohtajamme jo ehtikin blogissaan 17.8. luonnehtia yliopistojen ja koko koulutusjärjestelmän lähitulevaisuuden näkymiä ”kylmäksi kyydiksi”. On käynyt selväksi, että valtion ensi vuoden budjetti ja siihen sisältyvät leikkaukset merkitsevät uutta vaihetta korkeakoulusektorille: nyt päivän sana on ”sopeuttaminen”, kun vielä jokin aika sitten uskottiin tai uskoteltiin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen saavan edes jonkinlaista armoa valtiovarainministeriön haukankatseen alla. Ei saa, eikä vaihtoehtoa leikkauksille ole, kuten valtakunnan ”viralliset” talousviisaat todistelevat – viimeksi Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen HeSa:ssa (30.8.). Ajat muuttuvat ja yliopistot niiden mukana; tämä on pelin henki. Rahalla ja tässä tapauksessa nimenomaan sen puuttumisella on ihmeellinen voima yliopistomaailmankin muuttumisen moottorina.

Meillä kuten muissakin yliopistoissa ovat erilaiset sopeuttamisohjelmat täydessä käynnissä tai vähintäänkin suunnitteilla. Myös paljon puhuttuihin RAKE-prosesseihin on varmasti tulossa vauhtia; toistaiseksihan ne ovat edenneet pääosin yliopistojen keskinäisen kyräilyn ja odottelun merkeissä. Nyt voi sanoa, että se pitkään odoteltu Beckettin näytelmän Godot viimein saapuu, ja yhteistyöneuvottelut yliopistojen välillä saavat varmasti uutta sykettä ja sisältöä. UEF:n kannalta näin soisi tapahtuvankin, koska meillä on aloja, joilla yhteistyö ja työnjako muiden kanssa olisi järkevää ja resursseja säästävää. Olemme myös strategiamme ja tähänastisten profiloitumistoimiemme ansiosta valmiit tällaisiin yhteistyökuvioihin.

On silti vähän pelottavaa ajatella, mihin kaikkeen koulutusmenojen leikkaukset voivat johtaa. Aivovienti on yksi todellinen uhkakuva, joka on jo todellistunut esimerkiksi meitä väestömäärältään hieman pienemmässä Irlannin tasavallassa, jota on tarjoiltu meillekin talouspolitiikan mallimaaksi. The Irish Times –lehden mukaan Irlannista emigroitui vuoden 2014 huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun mennessä reilut 35,000 pääosin nuorta ja koulutettua ihmistä; edellisenä vuonna luku oli n. 40,000 (The Irish Times, online-versio 29.8.2015). Meillä ei mitään tällaista ole vielä tapahtunut, mutta Siirtolaisinstituutin laskelmien mukaan Suomesta lähtijöitäkin on vuosittain jo tuhansia, ja heistä yhä useammat eivät koskaan palaa.

Suomalaisen yliopistomaailman yksi viime päivien uutinen on ollut Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamintutkimuksen professorin Jaakko Hämeen-Anttilan siirtyminen ensi kesänä Skotlantiin, Edinburghin yliopistoon. Syiksi hän on maininnut erityisesti Helsingin yliopistoon kohdistetut rajut leikkaukset ja paremmat työskentelymahdollisuudet Edinburghissa. Vaikka kyseessä on yksittäisen tutkijan lähtö, menetys on suuri koko suomalaiselle alan tutkimukselle. Itämaisten kielten ja kulttuurien tutkimuksen ala on Suomessa pieni, mutta sillä on ansiokas perinne ja hyvä kansainvälinen maine Armas Salosen sumerin kielen tutkimuksista sekä Hammurabin lain ja Gilgameš-eepoksen suomennoksista lähtien. Hämeen-Anttilan lähdön myötä tämän perinteen jatkuvuus vaarantuu, ja näin voi käydä monelle muullekin tutkimusalalle myös muissa yliopistoissa. Kaiken sopeuttamisen keskellä olisi tärkeää varoa, ettei suomalaiselle tieteenharjoittamiselle tehdä mitään sellaista vahinkoa, jota ei myöhemmin enää voida korjata. Tässä jos missä kysytään yliopistojen kykyä todelliseen yhteistyöhön.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Kysyntä ja tarjonta kohtaavat markkinoilla

Adam Smithin Kansojen varallisuus julkaistiin hiljattain ensimmäistä kertaa kokonaan suomennettuna laitoksena 239 vuotta valmistumisensa jälkeen. Tartuin innolla lähes 1000-sivuiseen järkäleeseen, jonka lukeminen on edelleen kesken, mutta joka on ehtinyt jo herättämään lukuisia mielenkiintoisia kysymyksiä. Hyödykkeiden luonnollista hintaa ja markkinahintaa käsitellyt luku vei ajatukseni koulutusmarkkinoihin ja UNIFI:n organisoimaan Rake-prosessiin, jossa sain osallistua kahden ryhmän työskentelyyn.

Erityisesti kauppatieteiden ryhmässä esiin nousi kysymys yliopistokoulutuksen kolmesta syklistä, joihin kuhunkin valikoiduttaisiin erillisen haun kautta. Kandi- ja maisterikoulutuksen eriyttäminen johtaisi periaatteessa aitoon liikkuvuuden lisääntymiseen yliopistojen välillä. Järjestelmä ei takaisi välttämättä enää maisterikoulutuspaikkaa kaikille, ainakaan haluamaansa yliopistoon. Jottei kandidaatin tutkinnosta tulisi umpiperää, olisi kandeille luotava mahdollisuus siirtyä työelämään. Sama ajatus virisi yhteiskuntatieteidenkin työryhmässä, mutta raporttiin tuli kirjatuksi toteamus, että tällä hetkellä kandeille ei ole olemassa yhteiskuntatieteellisellä alalla työmarkkinoita. Ajatus kandidaatin tutkinnolla työelämään siirtymisestä ja maisterikoulutuksen vähentämisestä on sittemmin kirjoitettu auki Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan.

Mielenkiintoista kandilla työelämään -keskustelussa on ollut, että sen paremmin julkisen kuin yksityisen sektorin työnantajien taholta ei ole näkyvästi vaadittu koulutustason alentamista. Sen sijaan on vaadittu, että tuoreet ylioppilaat saadaan opintojen pariin ilman viiveitä ja opintoaikoja lyhennetään opiskelua tehostamalla. Rake-työryhmissä kandilla työelämään –keskusteluun ei ollut valmistauduttu ja siksi se näyttäytyi osittain hintana lisääntyvästä opiskelijaliikkuvuudesta.

Mutta mitä tekemistä kandikeskustelulla on Adam Smithin kanssa? Markkinoilla hyödykkeiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja niille määräytyy hinta. Korkeakoulutettujen osalta voidaan julkisen sektorin kohdalla puhua kelpoisuusehdoilla säädellyistä työmarkkinoista. Mutta on meillä koulutusaloja, joilla markkinalähtöisyys ohjaa työvoiman kysyntää. Kauppatieteiden opiskelijoista valtaosa päätyy yksityiselle sektorille, missä tehtävän menestyksellisen hoitamisen perusedellytys on osaaminen, ei tutkinto sinällään. Mielenkiintoista asiassa on, ettei kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siirtyminen ole synnyttänyt kandeille työmarkkinoita kauppatieteissä, vaikka tämä olisi ollut mahdollista. Työnantajat haluavat paremman tuotteen eli maisterin tutkinnon suorittaneen, vaikka todennäköisimmin maisterin palkkaaminen maksaa niille enemmän.

Digitalisoituvassa maailmassa monilla aloilla työntekijöitä tarvitaan selkeästi nykyistä vähemmän, mutta tehtäviä hoitavalta joukolta vaaditaan syvällistä ja laaja-alaista osaamista. Tulevaisuuden osaamistarpeita ounastellen uskon vahvasti siihen, että niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla kysyntä kohdistuu ensisijaisesti maistereihin ja toivottavasti enenevässä määrin myös tohtoreihin kandidaattien sijaan. Eikä täydennyskoulutuksen tarvettakaan sovi unohtaa digitalisaation myllerryksessä. Yliopistojen haasteena on ottaa tiennäyttäjän rooli digitalisoituvan yhteiskunnan rakentamisessa tutkimuksen ja koulutuksen avulla.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Suomeen sopii muutama maailmanluokan yliopisto

Viime viikkoina on ilmestynyt koko joukko analyysejä, selvityksiä ja raportteja korkeakoulujen tilasta ja uudistamistarpeista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi yhdeksän ehdotustaan yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Suomen yliopistot UNIFI ry. julkaisi tieteenalakohtaiset rakenteellisen kehittämisen raportit, jotka sisältävät ehdotuksia yliopistojen profiloitumiseen. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen vertailuraportti suomalaisesta korkeakoulujärjestelmästä näki päivänvalon ja viimeisimpänä EK loihe viime viikolla lausumaan, että Suomi tarvitsee 3-4 huippuyliopistoa.

Mediahuomion määrällä arvioiden korkeakoulujärjestelmämme onkin yksi keskeisimpiä kehittämiskohteita, kun Suomea nostetaan jaloilleen.

Kaikkien analyysien lähtökohtana on, että Suomessa on maan kokoon suhteutettuna runsaasti korkeakouluja, niissä on päällekkäistä toimintaa, ne ovat osin liian pieniä ja niukat voimavarat sirpaloituvat liian moniin yksiköihin. Yliopistojen yhdistäminen ja ns. duaalimallin, eli rinnakkaisen yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkoston uudistaminen onkin nostettu vahvasti esille.

On selvää, että erillisiä rinnakkaisia koulutuskokonaisuuksia aina maisteri-ja jopa tohtoriopintoja myöden ei ole järkevää rakentaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön vahvistamisen tulee lähteä toiminnalliselta pohjalta, jossa yhdessä rakennetaan uuden tyyppisiä koulutuskokonaisuuksia. Joissain tapauksissa jopa yhteensulautumiset voisivat olla perusteltuja, mutta ennen kaikkea lainsäädännön on mahdollistettava erilaiset ratkaisut.

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja meillä on hyvin koulutettua, osaavaa ja innovatiivista väkeä eri puolilla maata. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pitäisikin alueittain arvioida profilointi- ja rakennekehitystarpeensa yhdessä tavoitteenaan hyvin toimiva koulutusjärjestelmä ja fokusoituneet tutkimus- ja kehitysympäristöt.

Uudistukset pitää koordinoida valtakunnallisesti niin, että eri alueet muodostavat koko maan kattavan, toisiaan täydentävän osaamisen verkoston. Tällöin koko maan henkinen potentiaali voidaan täysimääräisesti hyödyntää ja rakentaa Suomeen muutama laadukas, maailmanluokkaa oleva yliopistokokonaisuus, joilla taataan tutkimuksen ja koulutuksen korkea taso ja luodaan edellytykset uusille innovaatioille.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

Toiminta polarisoituu, tai sitten ei

Kuten kaikki tiedämme, olemme UEF:ssa organisoituneet neljäksi tiedekunnaksi. Toiminnan tuloksen perusteella kaksi tiedekuntaa, terveystieteiden tiedekunta ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta ovat tutkimusintensiivisiä, kun taas yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan ja filosofisen tiedekunnan toiminnan pääpaino on koulutuksessa. Nämä vahvuudet ovat hyvin näkyvissä vaikka tiedekuntien ansaintalogiikkaa tarkasteltaessa. Esimerkiksi LuMet tienasi tämän vuoden ansainnastaan yli kaksi kertaa enemmän tutkimuksesta kuin koulutuksesta.

Olen ymmärtänyt, että kukin tiedekunta haluaa vahvasti parantaa sitä, missä tulos on heikkoa. Tuloksen parantamisen voisi ajatella olevan helppoa siellä, missä tekeminen on heikointa. Näin ei kyllä välttämättä ole. Se voi olla erityisen haasteellista, edellyttää helposti koko ajattelumallin ja toimintakulttuurin muutosta sekä rohkeutta hakea uusia ratkaisuja toimintaan.  Lumetin koulutuksen haasteet ovat kiistattomia. Meidän on syytä toimia rohkeasti, uudet hakijaluvut ajakoon meitä työssämme eteenpäin.

Näyttää myös siltä, että tiedekunnan sisällä on samanlaista polarisoitumista. Vahvimman tutkimuksen omaavat yksiköt vahvistuvat, vaikka koulutustulos ei olisikaan tiedekunnan kärkeä. Yliopistokoulutus perustuu uusimpaan tutkimukseen, ja koulutuksemme avulla tuotamme osaajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta oma koulutuksemme synnyttää myös merkittävän osan uusista tutkijoistamme. Yhä useammin luonnontieteissä koulutusputki on ylioppilaasta tohtoriksi. Eräissä tapauksissa pienet tutkintoluvut kandidaatti- ja maisteritasolla pistävät silmään, mutta nykyinenkin peruskoulutustulos on kriittisen tärkeää hyvälle tohtorikoulutustulokselle. Koulutuksen tulos ikään kuin vahvistuu monikertaiseksi. Osoitus siitä, että koulutus ja tutkimus ovat erottamattomia, molempia tarvitaan. Silloinkin, kun koulutus-tutkimus tulos ei ole ”fifty-fifty”.

Vaikka yliopiston tutkijakoulu on rakennettu tukemaan tutkijakoulutustamme, tutkimustulos ja uudet tohtorit tehdään pääasiallisesti täydentävän rahan hankkeissa. Täydentävää rahoitusta voimme saada jos meillä on hyviä hanke-edotuksia, hyviä hankkeiden vetäjiä, hyviä tutkijoita ja hyvä tutkimusinfra. Kaikilla tutkimusalueilla näin ei valitettavasti ole. Kun joku em. vaateista merkittävästi puuttuu, rahoituksen hankinta ontuu, tohtoreita tulee huonosti, korkeatasoisia julkaisuja syntyy liian vähän ja talous rämpii. Prognoosi on huono ja kierre vain pahenee. Raha tulee rahan luokse. Raadollista, mutta pelkäänpä että totta.

Tohtoriohjelmat rakennetaan uudestaan. Tavoitteena on vahvistaa tieteidenvälistä yhteistyötä myös tohtoriohjelmien avulla ja suunnata sitä UEFin vahvoille tutkimusalueille. LuMet:ssa saattaa olla joku ”puhdasoppinut” yhden alan tieteen tekijä, joka on onnistunut luomaan menestyksellisen tutkimuksen aiheessa ympärille.  Jos tunnistaa itsensä, jatkakoon sitä. Se edellyttää, että ollaan maailman huipulla omalla kapealla tieteenalalla. Näitä maailman huippuja on kuitenkin vähän koko yliopistossa. Realistisesti näin on varmaan myös tulevaisuudessa. Yhteisen, poikkitieteellisen tutkimuksen avulla voidaan löytää tutkimuskohde, jossa realistisemmin päästään maailman huipulle. Panemalla parhaita voimiamme yhteen ulkopuolisten huippujen kanssa, myös täydentävän rahoituksen hankinnan potentiaali kasvaa. Siitä voi seurata edellämainitsemiani positiivisia asioita. Tätä prosessia uskon tohtorikoulutuksen uudistamisen myös tukevan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Rakenteet  muutoksessa

Yliopistomaailman tämän hetken muotisana numero 1 on poisvalinta. Poisvalinta on ikävän kuuloinen sana. Tulee mieleen kouluaikojen pesäpallojoukkueen valinta.  Miten käy poisvalituille koulutus- ja tutkimusohjelmille? Kuihtuvat, kuolevat tai siirtyvät muualle.

Elämme poisvalintojen, valintojen, profiloinnin, priorisoinnin ja fokusoinnin aikaa. UEFin strategiaa alettiin valmistella yli vuosi sitten ja vastikään UEFin hallitus hyväksyi myös strategian toimeenpano-ohjelman. UEF oli liikkeellä hyvissä ajoin.

Kuitenkin toimintaympäristö on muuttunut ja muuttumassa nopeaan tahtiin. Viimeisen vuoden aikana on polkaistu käyntiin uusia rahoitusmuotoja: profilointirahoitus  ja  strategisen tutkimusneuvoston rahoitus. Ja lisää muutoksia on tulossa rakenteellista kehitystä pohtivien ns. RAKE-ryhmien myötä. RAKE-ryhmät pohtivat luonnontieteen, kielten, yhteiskuntatieteiden ja lääketieteen koulutusrakenteita. Yliopistojen pitää tunnistaa vahvuutensa. Haetaan yliopistojen välistä yhteistyötä ja työnjakoa. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö ja urapolut ja tutkintorakenteet ovat tarkastelussa.  Duaalimallin tulevaisuus puhuttaa.

Tampere on ehtinyt pidemmälle. Tampere3 -mallissa Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto haluavat rakentaa korkeakoulurajat ylittäviä tutkinto-ohjelmia keskeisille koulutusaloille ja vahvistaa monitieteisen tutkimuksen edellytyksiä.

On viisainta tehdä valinnat ja poisvalinnat ajoissa.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

Yliopistojen sivukuvat kuntoon profiloitumisrahalla

Suomen Akatemia on avaamassa yliopistoille mahdollisuutta hakea erityistä profiloitumisrahaa, joka on otettu pois yliopistojen rahoituksesta ja jaetaan niille kilpailun kautta takaisin. Se on tarkoitettu tukemaan yliopistojen erikoistumista vahvimmille tutkimuksen alueilleen. Ja kun erikoistutaan johonkin, jotakin muuta pitää ymmärtää myös jättää pois eli ”poisvalita”.

Tämä on jatkoa mm. niille UNIFI:n käynnistämille profilointiharjoituksille, joita on jo käyty useilla aloilla ns. rakenteellisen kehittämisen merkeissä. Nyt niissä ollaan jo toisella kierroksella, ja olen itsekin mukana valtakunnallisessa kieliaineiden KIRA-ryhmässä. Sen tehtäväksi on annettu tarkastella kieliaineiden tarjontaa valtakunnallisesti ja esittää toimia, joilla tehostetaan yliopistojen välistä yhteistyötä ja profiloitumista sekä tutkimuksen että koulutuksen aloilla. Vastaavanlaisia ryhmiä on perustettu useille muille aloille.

Ryhmien työ on vielä kesken tai vasta alkamassa, ja ainakin KIRA-ryhmältä loppuraporttia odotetaan vasta ensi vuoden huhtikuussa. Keskusteluissa on kuitenkin jo noussut esiin monia onnistuneessa profilaatiossa ratkaistavia kysymyksiä.  Yksi on tämä: ei riitä, että kukin yliopisto kertoo olevansa erinomainen niillä ja niillä aloilla, vaan sen pitää myös pystyä kertomaan, mihin sitä erinomaisuutta voidaan käyttää. Tämä on sitä, mitä kutsutaan ”yhteiskunnan osaamistarpeiksi”. Miten ne sitten määritellään, voikin olla monipolvinen juttu, mistä seuraavassa pari esimerkkiä kieliaineiden alalta.

On todettu, että koululaitoksessa eri kieliaineiden opettajatarve vaihtelee voimakkaasti aineesta toiseen. Ääripäinä lienevät englannin kieli ja saksan kieli: englantia ja sen opettajia tarvitaan lisää, saksaa ja sen opettajia taas nykyistä selvästi vähemmän, koska sen opiskelu kouluissa on jatkuvasti vähentynyt.

Tyystin erilainen kuva yhteiskunnan osaamistarpeista syntyy Elinkeinoelämän keskusliiton tänä vuonna teettämästä ”Kielitaito on kilpailuetu” –selvityksestä.  Siinä korostetaan monipuolisen kielitaidon merkitystä yrityksissä ja pidetään koululaitoksen nykyisin tarjoamaa kielivalikoimaa aivan liian kapeana ja suomalaisten kielivarantoa uhkaavana. Esimerkiksi saksan kielen ja kulttuurin taitajia tarvitaan edelleenkin ja jopa nykyistä selvästi enemmän vientiyrityksissä, onhan Saksa tärkeimpiä kauppakumppaneitamme. Sama koskee venäjää, jota tarvitaan laajasti myös vähittäiskaupan alalla. Ruotsia taas pitää hallita erityisesti finanssialan yrityksissä, jotka ovat suurelta osin ruotsalaisomisteisiakin (kuten monen muunkin alan yritykset). EK:n selvityksen mukaan ruotsia käytetään puolessa sen jäsenyrityksistä.

Tulokset antavat miettimisen aihetta esimerkiksi niille, jotka haluaisivat tehdä ruotsin opiskelun vapaaehtoiseksi itäsuomalaisissa kouluissa. Tuloksena olisi, että suuri osa itäsuomalaisista nuorista jäisi eteläsuomalaisten jalkoihin työmarkkinoilla. EK:n selvitys kiinnittää huomiota tähän maantieteelliseen jakaumaan todetessaan, että ns. A2-kielen eli vapaaehtoisen pitkän kielen opetustarjonta on selvästi monipuolisempaa Etelä-Suomen suurissa kaupungissa kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa, joissa sitä ei monissa kunnissa ole tarjolla lainkaan.

Yliopistojen profiloinnin tiimellyksessä on syytä muistaa, että yhteiskunnan osaamistarpeet vaihtelevat siitä riippuen, mistä päin niitä katsotaan.  Niitä ei ainakaan riitä katsoa vain yhdestä eikä kahdestakaan vinkkelistä.

filppulaMarkku Filppula

Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen