Tag Archives: populismi

Populismi ja tiede

Populismi pyrkii ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia yksinkertaisilla vastauksilla. Usein se myös turvautuu puolitotuuksiin tai jopa suoranaisiin valheisiin. Piirteitä tämän tyyppisistä suuntauksista on meidän kotimaisessakin politiikassa vaikka räikeimmät esimerkit siitä on vielä toistaiseksi nähty muualla, Trump-ilmiö ja brexit päällimmäisinä.

Populismilla voi pahimmillaan olla nopeitakin negatiivisia vaikutuksia tieteeseen ja koulutukseen. Esim. brexit johtaa siihen, että brittiläiset tutkijat eivät enää sen jälkeen voi olla mukana EU-rahoitteisissa tutkimushankkeissa ja -ohjelmissa, eivät ainakaan samassa laajuudessa kuin nyt. Tämä on haitallista paitsi brittitutkijoille itselleen, myös koko Euroopan tieteelle. Britanniassa on maanosamme johtavat yliopistot ja monella alalla britit edustavat tutkimuksen kansainvälistä kärkeä. Heidän poisjäämisensä yhteishankkeista haittaa vakavasti tutkimuksen tekoa muissakin maissa, myös meillä Suomessa.

Donald Trumpin mahdollinen valinta USA:n seuraavaksi presidentiksi olisi puolestaan vakava isku koko maailman tieteelle. Jos maailman johtavaa tiedevaltiota luotsaa mies, joka ylpeilee lukemattomuudellaan, se ei voi olla vaikuttamatta tieteen ja koulutuksen asemaan ja arvostukseen USA:ssa ja sitä kautta kaikkialla muuallakin. Kaikkien muiden hyvien syiden lisäksi myös tieteen ja koulutuksen puolesta on syytä toivoa, ettei Trump tule valituksi.

Tieteen edistäminen ja tietoon perustuvan koulutuksen kehittäminen ovat kiistatta hyvinvoinnin ja demokratian edellytyksiä. Valmiiden helppojen vastausten tilalta avoimiin kysymyksiin pohjaava tiede tarjoaa tutkimuksella perusteltuja totuuksia, joita se myös itse korjaa uusien tutkimustulosten myötä.

Hyvin koulutetut ja kriittiseen ajatteluun kykenevät kansalaiset ovat vastustuskykyisempiä populismille. Sen vuoksi tieteen ja koulutuksen uuttera puolustaminen on tämän päivän maailmassa jopa aiempaakin tärkeämpää.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori