Tag Archives: pertti väisänen

Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen uudistuva osaamiskeskittymä

Olemme filosofisessa tiedekunnassa rakentamassa Itä-Suomen yliopistoon Suomen monipuolisinta opettajankoulutuksen toimijaa kovalla pöhinällä. Olemme tiedekunnassa sekä kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksiköissä asettaneet tavoitteeksemme lisätä opettajankoulutuksen vetovoimaisuutta ja vankistaa kasvatustieteellisen tutkimuksen asemaa. Tähän on nyt hyvät edellytykset.

Savonlinnan kampuksen toimintojen keskittäminen Joensuun kampukselle etenee myönteisesti, vaikka kyse on isosta muutosprosessista ja osin erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisesta. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen käynnissä oleva laaja-alaisten kandidaatin tutkintojen ja opetussuunnitelmien uudistamistyö etenee suunnitellusti ja on jo nyt avannut meille mahdollisuuksia kehittää uusia ja innovatiivisia koulutuspolkuja. Näillä toimenpiteillä uskomme luovamme entistä kilpailukykyisempiä ja työelämärelevanssin kannalta tarkoituksenmukaisempia tutkintokokonaisuuksia. Olemme innolla rakentamassa Opettajankoulutusfoorumin linjausten mukaisesti uusia opetussuunnitelmia tavoitteena kouluttaa opettajia, jotka ovat tulevaisuuteen tähtääviä, laaja-alaisia ja uutta luovia asiantuntijoita ja jotka hyödyntävät monipuolisesti uusia oppimisympäristöjä. Vahvuutena meillä on tässä työssä kahden eri osaston ja kampuksen monipuolinen osaaminen ja vahva halu puhaltaa yhteen hiileen.

Ollakseen vahvaa ja vaikuttavaa opettajankoulutuksen tulee perustua ajantasaiseen tutkimukseen ja tutkivan työotteen sisäistämiseen myös opiskelijoiden keskuudessa. Käynnissä oleva tutkimusstrategiatyömme avaa sekin mahdollisuuksia uusille ja innovatiivisille avauksille. Haasteena kasvatustieteessä on ollut löytää riittävän laajoja ja yhteisiä tutkimusintressejä kattavia tutkimuskeskittymiä. LINE-tutkimusryhmä tosin on jo kyennyt luomaan uutta tutkimusta, mutta siinä on vielä toteutumatonta potentiaalia. Eri tutkimusaiheiden ja -ryhmien rajapinnoilta voi löytyä mielenkiintoisia ja kasvatuksen kenttään vaikuttavia uusia aiheita yksiköidemme sisällä mutta erityisesti, jos me kasvatustieteilijät onnistuisimme löytämään lisää yhteisiä tutkimusintressejä vaikkapa terveys- tai tietojenkäsittelytieteiden kanssa.

Pertti Väisänen
dekaani, filosofinen tiedekunta