Tag Archives: open access

Matkalla avoimeen tieteeseen  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut viime aikoina näkyvästi avoimen tieteen edistämiseen. Tavoitteena on vuoteen 2017 mennessä nostaa Suomi johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa sekä hyödyntää laajasti avoimen tieteen mahdollisuudet yhteiskunnassa. Konkretiaksi puettuna tämä tarkoittaa, että suomalaisen tutkimusjärjestelmän tuottamat julkaisut ovat avoimesti kaikkien saatavilla, minkä lisäksi luodaan käytänteet tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytykseen ja uudelleen käytettäviksi tutkimushankkeiden päätyttyä. Avoimen tieteen johtavana tavoitteena on tutkimuksen laadun kohottaminen.

Keskeiset tutkimusrahoittajat Euroopan komissiosta Suomen Akatemiaan ovat sitoutuneet avoimeen tieteeseen. Tutkijat ovat jo joutuneet vastaamaan kysymyksiin tutkimusaineistojen hallinnasta ja tallettamisesta sekä tutkimustulosten open access- tai rinnakkaisjulkaisemisesta hankehakemuksia valmistellessaan. Mihin tutkija oikeasti sitoutuu vastatessaan asetettuihin kysymyksiin rahoittajia miellyttävällä tavalla? Esimerkiksi Horisontti2020-ohjelma edellyttää, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla open access –julkaisuina tai rinnakkaistallenteina.

Julkaisemista suurempi avoimeen tieteeseen liittyvä kysymys on tutkimusaineistojen omistajuus ja jakaminen. Ihmistieteissä tutkimusaineistot on perinteisesti mielletty yksityisomaisuuden luonteisiksi, mikä on johtanut siihen, että työhuoneiden ja varastojen hyllyt pursuavat mappeja ja laatikoita; ulkoiset kovalevyt ja muistitikut ovat täynnä sähköistä dataa, jonka avaamiseen nykyisin käytettävät ohjelmat eivät tahdo enää taipua. Toki merkittäviä tutkimusaineistoja on päätynyt erilaisiin arkistoihin julkiseen käyttöön, mutta pääsääntöisesti datan uusiokäyttöä ei ole juurikaan pohdittu tai siihen on suhtauduttu epäröiden.

Tutkijat ovat esittäneet aiheellisia tutkimusaineistojen jakamiseen liittyviä varaumia.  Miten esimerkiksi haastateltavat reagoivat kuullessaan haastattelutilanteessa, että heidän sensitiivisiä kokemuksia mahdollisesti analysoidaan ja tulkitaan kymmenien tutkijoiden toimesta, joista aineiston keruuvaiheessa ei ole mitään tietoa. Lisäksi aineistoihin liittyy tietosuojaa ja omistajuutta koskettavia kysymyksiä, mutta niihin on varmasti löydettävissä ratkaisut. Kun näistä varaumista päästään, lisää tietoaineistojen tallettaminen ja niitä koskevan metatiedon jakaminen yliopiston tunnettuutta ja meritoi aineiston synnyttäjiä.

Silti avoimeen tieteeseen on vielä pitkä matka kuljettavana erityisesti asenteiden ja toisaalla tutkimusinfran tasolla. Tutkijoiden asenteiden muokkaamisessa avoimeen tutkimusaineistojen jakamiseen riittää työtä erityisesti tieteenaloilla, joissa ei ole totuttu tutkimusryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistojen jakamisessa on toki noudatettava tervettä järkeä ja harkittua itsekkyyttä, ettemme luovu aineistoaarteistamme vastikkeetta, mutta tiedon levittäminen aarteiden olemassaolosta lisää yliopistomme tunnettuutta ja houkuttelevuutta. Asenteiden hidasta muutosta avoimen tieteen toista peruspilaria – avointa julkaisemista – kohtaan kuvastaa puolestaan pro gradujen julkaiseminen verkossa, joka on yleistynyt meillä valtakunnallisesti tarkasteltuna hitaasti, vaikka tarjolla on ollut toimiva järjestelmä. Huomio kohdentuukin meihin opettajiin. Opiskelijat on kasvatettava siihen, että tieteelliset tuotokset on saatettava kaikkien nähtäville ja kriittisesti arvioitaviksi.

Yliopisto on instituutiona käynnistänyt toimet avoimen tieteen harjoittamisen edellytysten takaamiseksi.  Avoin tiede avaa uuden aikakauden tutkimuksessa, mutta sen edellytyksenä on uudenlaisen ajattelun sisäistäminen läpi koko tiedeyhteisön.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Kohti avointa julkaisemista – mutta kenen ehdoilla ja millä hinnalla?

Avointa julkaisemista suositellaan siellä ja täällä, ja näin tekee Suomen Akatemiakin. Hyvä niin, mutta tutkijan vaikeaksi tehtäväksi jää julkaisukanavan valinta. Ja kanaviahan riittää: on maksullista ja maksutonta, arvovaltaista ja ”tavan” tasoa edustavaa, matalampaan tai korkeampaan julkaisuluokkaan kuuluvaa, ja siellä seassa häiriköivät lukemattomat ”saalistavat” julkaisut seireenin kutsuineen. Tutkija on myös viimeistään nyt tuskallisen tietoinen siitäkin, että hänen valintansa ja menestyksensä vaikuttaa hänen kotiyliopistonsa ja –laitoksensa rahoitukseen entistä suoremmin.

Maksaako vai eikö maksaa? Monilla aloilla jo tänä päivänä turha kysymys, kun ”oikeatkin” kustantajat ovat päässeet asemaan, jossa ne voivat ottaa kirjoittajilta julkaisemismaksua. Enemmänkin lienee kyse siitä, kuka avoimesta julkaisusta maksaa: kirjoittaja(t) vaiko julkaisun käyttäjä(t). Jos kirjoittaja, hän voi yrittää saada laitoksensa tai tutkimuksensa rahoittajan maksajaksi, mutta kalliiksi se voi käydä kummassakin tapauksessa.

Mutta löytyisikö vaihtoehtoja, jossa kustantajat eivät sanelisi pelin sääntöjä, kuten nyt näyttää tapahtuvan? Viime vuoden lingvistien maailmankongressissa Max Planck –instituutin tutkija Martin Haspelmath esitteli Max-Planck-Gesellschaftin nyt jo maailmanlaajuiseksi kasvanutta avoimen julkaisemisen liikettä. Se sai alkunsa ns. Berliinin julistuksesta, joka annettiin  11 vuotta sitten  (http://openaccess.mpg.de/286432/Berlin-Declaration). Julistuksen hengessä Haspelmath ja Stefan Müller Berliinin Freie Universität –yliopistosta ovat perustaneet Language Science Press –julkaisufoorumin, jossa tutkijayhteisö hoitaa ilman kaupallisia kustantajia kirjojen julkaisemisen kaikille avoimesti saataville (http://langsci-press.org/Meta/). Mukaan tähän toimintaan on nyt ilmoittautunut jo n. 500 eturivin kielentutkijaa ympäri maailman.

Vaihtoehtoja siis on ja likimain joka alalla. Berliinin julistus on johtanut vastaavanlaisten open access –julkaisukanavien perustamiseen monille tieteenaloille, esimerkkeinä vaikkapa  Living Reviews in Relativity ja  eLife. Jälkimmäisen päätoimittaja näkyy olevan vuoden 2013 nobelisti  Randy Schekman, joten julkaisun tieteellinen taso lienee kohdillaan. Non-profit –julkaisemisella on voimakkaita puolestapuhujia, ja se voi olla vakava vaihtoehto sopivaa julkaisukanavaa etsivälle tutkijalle. Miksi emme siis UEF:nkin piirissä lähtisi joukolla mukaan tähän toimintaan? Tässä mietittävää vaikkapa Akatemia-hakemuksensa julkaisusuunnitelmaa parhaillaan laativalle tutkijalle.

filppula Markku Filppula