Tag Archives: luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Datatiede, tilastotiede, rekisteritutkimus, big data…

Avoin tiede on ajan hermolla. EU-tasoinen iso tavoite, jota yliopistomme johto on myös ansiokkaasti promovoinut. Tavoitteet on asetettu korkealle tieteellisen tiedon tuottamisen, avoimen jakamisen ja hyödyntämisen suhteen.

Avoimuus edellyttää uutta rohkeaa ajattelua ja vanhojen henkisten ajattelumallien muutosta. Kun joku saa jatkossa hyödyntää dataasi toisin, ja jopa paremmin kuin itse olet edes osannut ajatella, sinun kuuluu meritoitua alkuperäisen tiedon tuottajana. Kyse on myös uudenlaisesta osaamisesta ja sen kehittämisestä. Tarvitaan datatieteen osaajia, ammattilaisia jotka osaavat jalostaa dataa niin, että ”metsä hahmottuu puilta”. Datatiedettä kehitetään toivoakseni tieteellisiä vahvuuksiamme hyödyntäen myös Itä-Suomen yliopistossa.

Data-alan ammattilaisia tarvitaan UEFissa lisää, mutta big datan parissa työskentelee jo nyt merkittävä joukko osaajia. Luulenpa, että heitä on enemmän kuin mitä ehkä yleisesti ajatellaan. Heitä on tullut osaajiksi eri tutkimusalueille ja lisää tulee, jos yliopiston strategia etenee suunnitellusti. Tapahtuukohan alan kehittyminen ja hyödyntäminen kuitenkaan optimaalisesti, jos osaajat ovat erillään yliopistossa kahdella kampuksella, eri yksiköissä ja toistaan miltei tietämättöminä? Uhkakuva on, että porukkaa on lukumääräisesti riittävästi, mutta yhteistyön puutteen takia kriittistä massaa ei synny.

Pohtikaamme avoimen tieteen tavoitteiden saavuttamiseksi datatieteen alan uudenlaista koordinointia. Synnytetään verkosto, jossa ammattilaiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Yhteisin ajatuksin ja opein eri tieteenaloilta he pystyvät ratkomaan meille tärkeitä ongelmia ja kehittämään omaa tieteenalaansa. Jokaisella tutkimusalueella, ja jopa tutkimusryhmällä, on omat intressinsä oikeutetusti, mutta meidän tulee nähdä akuuttien tarpeiden taakse. Pitemmällä aikajänteellä parempi hyöty saadaan miettimällä yhteisesti koko alueen kehittämistä, huomioiden niin data- kuin tilastotieteenkin mahdollisuudet. Molempien kehittyminen ja optimaalinen soveltaminen tukee tutkimusta laajasti ja luo osaltaan edellytyksiä avoimen tieteen etenemiselle.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Juokse, jotta pysyisit paikallasi

Suomen tieteen tilaa on taas arvioitu ja yliopistoja asemoitu suoritustilastojen avulla. Ne kertovat omaa kiistatonta ja vähän korutontakin kieltään. Selitykset tuskin auttavat, vaikka niitä aina helposti yritetään. Tilastoja katsotaan nyt kriittisellä silmällä, kun keskustelu suomalaisten yliopistojen profiloitumisesta tutkimus- tai koulutusyliopistoiksi on virinnyt ja itse opetusministeri on sitä siivittänyt. Ensin mainittujen joukkoon pyrkivät useimmat yliopistoistamme. Muutamat kuuluvat sinne automaattisesti tulosten perusteella. Sitten on joukko monialaisia, tasavertaisia yliopistoja, joiden vertailu ei ole yksiselitteisen helppoa. Mutta tilastot tutkimuksen laatua ja määrää mittaavista indikaattoreista ovat varmasti käytössä.

Vertailu oman, yksittäisen yliopiston sisällä voi olla kovin harhaanjohtavaa. Tieteiden väliset erot biasoivat tuloksia ja oman alan näennäinen ylivertaisuus voi olla harhaanjohtavaa.  Tieteenaloittain asetetut yliopistojen väliset vertailut antavat paremman kuvan siitä, missä yliopistossa mennään. Ja kun tulos normeerataan käytössä olevilla resursseilla, esimerkiksi professorien henkilötyövuosilla, saadaan kovaa, vastaansanomatonta dataa toiminnan tehokkuudesta.

Tieteen tilan ja asemointitilastojen perusteella meilläkin on parannettavaa. Esimerkiksi täydentävän tutkimusrahoituksen ja korkeatasoisten julkaisujen suhteellinen määrä ja matalammaksi kuin monella muulla verrokkiyliopistolla.   Voi pohtia, puuttuuko ensisijaisesti huippututkimusta, joka saisi merkittävää tutkimusrahoitusta, vai onko liikaa huonoa tutkimusta, jota ei voida julkaista korkeatasoisissa sarjoissa ja joka ei houkuttele myöskään ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Raha ja tulos käyvät oletettavasti käsikädessä, mutta on mielenkiintoista havaita myös poikkeuksia yliopistossa – pienellä täydentävällä rahalla tehdään korkeatasoista julkaisutuotantoa eräillä tieteenaloilla. Kannattaa tutkia miten tämä mahdollistuu ja mitä tästä voidaan oppia. Optimaalinen täydentävä tutkimusrahoitus, kuten EU-puiteohjelmasta tai Suomen Akatemiasta saatu rahoitus, on jo sinänsä itseisarvo, koska se kasvattaa tehokkaasti Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatua perusrahoitusta.

Professorien ja muunkin henkilökunnan roolitus – kaikki tekemään sitä missä ovat parhaimmillaan – ja yhteiset ponnistelut tutkimuksen tukemiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi ovat avainasemassa. Tulevat rekrytoinnit eläköitymisbuumin alla ovat kriittisiä ja vaativat onnistumisia. Kovaa on juostava että pysytään paikallaan.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Kansainvälinen yliopisto

Suomalaiset yliopistot haluavat poikkeuksetta olla kansainvälisiä. En ole kuullut yhdenkään tavoitteena olevan kansallinen toiminta. Tätä odotetaan yliopistolaitokselta ja toimintaamme on ohjattu siihen suuntaan.  Kansainvälisten opiskelijoittemme ja tutkintojemme määrä on kasvanut tiedekunnassamme. Tutkijamme toimivat myös kansainvälisesti. Merkittävä osa julkaisuistamme on kansainvälisiä yhteisjulkaisuja, etenkin huippututkimusalueilla. Kansainvälisen tutkimusrahoituksen eteen teemme myös paljon työtä ja onnistumisia odotetaan. Uskon, että nämä KV-toiminnan indikaattorit kehittyvät suotuisasti.

Se mistä olen huolissani, on kansainvälinen opiskelijavaihto. Tilastomme kertovat, että UEF-opiskelija harvoin lähtee opiskeluaikanaan tekemään opintoja ulkomaiseen yliopistoon. Syitä on varmasti monia, ja niitä on korjattava ainakin silloin kun on kyse teknisistä esteistä. Esimerkiksi opintojen korvaavuuksia on mietittävä liberaalimmin kuin nykyään.  Ehkäpä jopa muutaman ylimääräisen opintopisteen antamista on harkittava ulkomaisista suorituksista.

En osaa sanoa, millaisia yksittäisiä taitoja työelämä kaipaa 10-20 vuoden kuluttua. Mutta siitä olen varma, että kansainvälisyydelle altistuminen on väistämätöntä kun toimimme yhä globaalimmin. Mitkä ovat nuoren valmiudet, jos kokemusmaailma rajoittuu Itä-Suomeen, Kuopiossa toriin tai Joensuussa karjalanpiirakoihin? Anteeksi sarkasmini.

Opiskeluaikana hankitaan valmiudet ja rohkeus toimia kansainvälisissä ympyröissä, opitaan kanssakäyminen muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, ja luodaan luottamus omaan osaamiseen. Kaikki nämä eivät kehity jos emme  altista itseämme virikkeillä, joita saa vain kotiympyröiden ulkopuolelta.

Rohkeutta ja käytännön esteet pois, siinä tehtävämme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

 

 

 

Oppimisen innostus

Maanantai oli taas erityinen päivä: uudet opiskelijat tulivat. Ovat aina vain nuorempia, tai ainakin näyttävät siltä. Snellmanian suuren luentosalin ovella oli kunnia tervehtiä ja kätellä, kun useampi sata tuoretta UEF-opiskelijaa astui sisälle. Iloisin, muutama jännittynein ilmein opiskelijat vastasivat tervehdykseen. Itse välillä oikein herkistyin, kun ajattelin nuorten elämänvaihetta. Tulevat vuodet yhdessä, tutustuen uusiin ystäviin ja nauttien hienoista kokemuksista. Itsekin sen aikanaan koin. Maailma oli auki ja kaikki mahdollista, kunhan uskoa vain aina riitti. Ensimmäiset hetket uudessa ylipistossa saavat toki monet varovaiseksi, tutustutaan, mutta rauhassa. Jo ensi silmäyksellä alkoi hahmottaa eräitä tulevia porukan johtajia. Myös jokusen, jolla edellinen ilta painoi vielä silmää. On opiskelu muutakin kuin koulun käyntiä. Omat muistot palaavat…

Nuoria kun katsoi, oli pakko ääneenkin todeta, ettei yliopistoa ole ilman heitä. Siksi opiskelijoiden tulee olla erityishuomion ja huolenpidon alla, ensi metreistä viimeiseen opintopisteeseen. Tätä varmasti nykynuoret ovat myös oppineet vaatimaan. Vanhat keinot ja menetelmät eivät riitä, eivät he halua astua ajassa taaksepäin. Opetusohjelmien ja oppimismenetelmien on kehityttävä tähän päivään, niiden on sovittava nuorten maailmaan. Muuten motivaatio hukkuu ja se näkyy 55 op-suorittajien tai opintonsa kokonaan kesken lopettavien määrässä. Pidetään tiukasti kiinni jokaisesta uudesta opiskelijasta. Tässä tarvitaan työtä ja uutta ajattelua, meillä kun luonnontieteissä on lisähaasteena myös kahden kampuksen kustannustehokas opetus.

Luonnontieteiden opiskelu on työlästä, opintopisteet on ansaittava ankarasti ponnistellen. Tämä on fakta, olivatpa mitkä opetusmenetelmät tahansa käytössä. Kokemus voi tulla monelle yllätyksenä, oikotietä onneen kun ei ole. Se innostus mikä näkyi nuorten silmissä kyllä kannustaa heitä eteenpäin. Puhutaan nuorten kanssa samaa kieltä, osallistetaan heidät ja annetaan heille vastuuta oppimisessa. Uskon, että ovat sen arvoisia. Tunnistetaan siten kohdejoukkomme oikealla tavalla. Olkoot opiskelijat keskiössä, uudet opetustavat, sähköiset opetusvälineet varmasti auttavat.

Toivotan menestystä kaikille uusille opiskelijoille. Toivottavasti UEFista tulee teille rakas opinahjo.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Onnistumisen edellytykset

Terve kilpailu on hyvästä, niin yliopistossa kuin muuallakin. Se on varmasti ensisijaisesti kilpailua oman itsensä kanssa, ja siinä onnistuessa on tervettä vertailla sitä myös muiden tekemiin tuloksiin. Parhaansa yrittäminen on terve lähtökohta ja riittää kyllä pitkälle, mutta yliopistojen välinen kilpailu saattaa saada epäterveitäkin piirteitä. Toissijaista on tieteen- tai oppialan kehittyminen, kun ensisijaisesti varjellaan omia uhrauksia ja yritetään saada uusista yhteisistä avauksista vain itselle paras hyöty. Taustalla ovat eurot, jotka valitettavasti ratkaisevat. Valitettavaa, että ne edellä usein mennään, eikä ymmärretä yhteisen tekemisen etua, vaikka pitemmällä ajalla yhteinen tekeminen toisi kaikille osapuolille myös paremmat eurot. Pitkäjänteisemmän strategian hyväksyminen on ymmärrettävästi vaikeampaa, jos lyhyellä tähtäimellä selvä taloushyöty odottaa. Toivotaan, että meiltä löytyy viisautta katsoa vähän pidemmälle, ainakin oman yliopistomme sisällä.

Yliopistot kilpailevat hyvistä opiskelijoita, opettajista, tutkijoista ja hallinto- ja tukihenkilöistä. Se miten onnistumme hyvien toimijoiden rekrytoinnissa, on kriittinen asia. Olemme luoneet uusia koulutuskohteita, joitten houkuttelevuus ei ensi yrittämällä ole välttämättä vakuuttanut. Uutta on tarjottu, mutta opiskelijat eivät sitä ostaneet meidän toivomalla tavalla. Miksi laaja-alainen hakukohde ei kerännyt entistä määrää opiskelijoita? Uutta ei osteta, jos sitä ei osata markkinoida. Se taisi jäädä heikolle. Jatkoa suunnitellessa ei ainakaan luonnontieteissä kannata pohtia paluuta vanhaan. Se ei ollut menestys: juuri siksi uutta on haettukin. Koulutusohjelmien jatkokehittäminen ja ennen kaikkea parempi markkinointi on avainasemassa. Fakta on, ettei opiskelijan tarvitse laajassakaan ohjelmassa  pätevöityä moneen oppiaineeseen. Jatkossakin opiskelijasta tulee se miksi haluaa, esimerkiksi fyysikko, kemisti tai matemaatikko. Emme menesty kilpailussa, jos tarjoamme luonnontieteissä samaa mitä muutkin yliopistot. Siksi markkinointi kannattaa perustaa ainutlaatuisten UEF-maisteriohjelmien varaan, ja tuoda esiin se, että kandidaattikoulutuksemme palvelee näitä ohjelmia. Meillä tulee siis olla sellaisia maisteriohjelmia, joita muut yliopistot eivät pysty tuottamaan.

Tutkijoiden rekrytointi on myös haasteellista. Tuntemukseni on, ettei tiedekunnassani aina ole saavutettu sitä mitä on haluttu.  Tiedekunnan jatkomenestys vaatii keskimääräistä parempia toimijoita, keskiverto ”laatu” ei riitä sen enempää tutkijoissa kuin opettajissakaan. Asettakaamme tavoitteet korkealle, riskienkin uhalla. Hyvä toimija saadaan, jos meillä on hyvä henkinen ja materiaalinen infra häntä odottamassa. Oman osaamisemme markkinointi on avain rekrytoinnin onnistumiseen. Kuinka olemme houkuttelevia? Kysytään sitä itseltämme.

Hyväkään ei myy, jos sitä markkinoidaan huonosti ja keskiverto tuskin myy, vaikka markkinoitaisiin paremmin. Tehdään vain hyviä (koulutus)tuotteita UEFissa. Sen jälkeen pitää keinojen lisäksi löytyä myös euroja niiden markkinointiin.  Vain näin voidaan olla kilpailukykyisiä yliopistomaailmassa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Tutkimuksen tuloksellisuus

Helsingin Sanomat (teksti Juha Honkanen) otsikoi 10.4.2016 Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tuloksettomuudesta. Rahoitus ohjautuu tehottomille hankkeille, toteavat aihetta tutkineet professori Pekka Räsänen ja apulaisprofessori Atte Oksanen. Toki he ovat analysoineet vain kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen rahanjakoa ja sen tuloksellisuutta. Näillä rahoituksilla keskimääräinen tutkijatohtorin hanke on tuottanut noin kaksi, akatemiahanke kolme ja akatemiatutkijan hanke neljä julkaisua. Ko. rahoitukset ovat tietysti monivuotisia, vaihdellen pituudeltaan 3-5 vuoteen. Eihän tuo tulos kovinkaan vahvalta vaikuta, jos hankkeista syntyy vähemmän kuin yksi julkaisu vuodessa. Toki kohtuutonta on jutussa esitetty vertailu kirjoituksesta vastaavien professoreiden vuosittaiseen julkaisutuotantoon, joka on 5-7 julkaisua vuodessa. Kohtuutonta siksi, ettei esimerkiksi akatemiahanketta toteuttavan tutkijan vuosituotanto rajoitu vain ko. hankkeen julkaisuihin. Varmaan hänellä on muitakin hankkeita, jota tuottavat ehkä enemmistön vuosittaisesta julkaisutuloksesta.

Itseäni kiinnostaa oman tiedekuntani tutkijoiden tuloksellisuus, ja siten myös heidän julkaisutuotantonsa. Seurasin HS:n viitoittamaa menetelmää ja käytin Scopuksen tuottamaa tietoa julkaisuaktiivisuudesta 2010-2014. Kritiikin tiedän, Scopuksesta puuttuu luonnontieteiden alan julkaisusarjoja. Totta, mutta kokemuksen mukaan Scopus toimii luonnontieteissä varsin hyvin, kemiaa lukuunottamatta. Se on myös avoimesti haettavissa, eli julkista tietoa.

Analyysini mukaan tiedekuntamme akatemiatutkija on keskimäärin 40 -vuotias ja tuottaa keskimäärin 3 julkaisua vuodessa, aktiivisimmat  toki lähes kaksi kertaa enemmän. Apulaisprofessorimme ovat keskimäärin vain vuoden vanhempia, mutta julkaisevat kaksi kertaa enemmän. Professorimme on tyypillisesti 53 -vuotias ja julkaisee 7 vertaisarvioitua artikkelia vuodessa. Aktiivisimmat professorit julkaisevat 3-4 kertaa enemmän, passiivisimmat eivät valitettavasti vuodessa artikkeliakaan. Apulaisprofessorien julkaisutuotanto on tasaisempaa. Se puhuu Tenure track -järjestelmämme puolesta. Siihen valitaan tutkijoita, jotka pystyvät hyviin tuloksiin.

Tutkimusrahoituksesta en saa koottua ihan yhtä helposti vastaavaa analyysiä. Oletukseni kuitenkin on, että esimerkiksi professoreiden julkaisutuotanto ja täydentävän tutkimusrahoituksen hankinta korreloivat vahvasti. Ulkopuolelta hankitulla rahalla tutkimus kuitenkin pääosin tehdään, vaikka UEFin strategisilla euroilla on ollut oma positiivinen vaikutuksensa viime vuosina.  Toki on myös täydentävää rahoitusta, joka ei optimaalisesti tue esimerkiksi julkaisujen tuottamista. Siksi rahoitus -julkaisutulos -yhteys ei ole täydellinen.

Periaatteellisesti ajattelen, että yliopistossa kaikki tutkivat ja kaikki opettavat. Intensiteetti voi tietenkin olla erilainen ja vaihteleva painotus tutkimuksen ja opetuksen välillä tietoinen. Syytäkin on: lienee realistista sanoa, että professori, joka ei viiteen vuoteen ole tuottanut kuin yksittäisiä artikkeleita, ei saa tehtyä enempää niitä jatkossakaan. CV ei tuolloin riitä tutkimusrahoituksen hankintaan Akatemiasta ja tai muualtakaan, eikä tutkimustulos tuolloin yksinkertaisesti riitä. Siitä huolimatta tutkijakoulutuksen saanut professori tai opettaja voi tuoda osaamisensa tuloksellista tutkimusta tukemaan. Tuolloin se on jonkun toisen johtamaa tutkimusta, mutta myös yhteen  hiileen puhaltamista. Toivotan rohkeutta uusien yhteistyöavauksien hakemiseen.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani,
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Ajassa tapahtuu…

Koska olet viimeksi kuullut oikeasti hyviä asioita tapahtuneen Suomenmaassa? Siis tietoja sellaisista tapahtumista, kehityksestä tai muutoksista, jotka loisivat positiivisia näkymiä tulevaisuuteen? Eipä niitä ole juurikaan tainnut olla. Yhä harvempi meistä jaksaa uskotella itsellemme, että olemme maailman parhaita siinä ja tässä tai että tekemisemme on ennakkoluulotonta ja johtavaa maailmassa. Tällaisiksi olemme mielellämme itsemme ajatelleet. Aikaisemmin ehkei ihan syyttä, mutta tänään on useasti toisin. Katsokaa vaikka viestejä koulutuksemme tason kehittymisestä! Luonnontieteilijälle varoittava esimerkki on matemaattisten aineiden osaamisen tila peruskoulussa ja lukiossa.

Olemme luoneet UEFille ennakkoluuttoman strategian. Se on tuonut mukanaan eritasoiset tutkimusalueet ja uudet tohtoriohjelmat. Suomen Akatemia hyväksyi ensimmäisellä profilaatiokierroksella tarjouksemme ja piti strategiaamme suorastaan esimerkillisenä. Nyt on kyse siitä, miten strategiset linjaukset ja tavoitteet saadaan toteutumaan. Vaarana on, että strategian viitoittamat muodolliset uudet avaukset riittävät vain mielissämme, onhan ne nyt kirjallisesti dokumentoitu. Jos jossakin on ongelmia, puutteita tai toimimattomuutta, niin se on sitten alkuhankaluutta ja korjautuu ajan mukaan. Toivoa vain sopii niin, mutta itse en oikein usko siihen.

Päällimmäisenä mielessäni on tohtorikoulu-uudistus. Pudotimme tohtoriohjelmat  omassa tiedekunnassamme lukumääräisesti kolmeen ajatellen, että ne muodostaisivat sisäisellä yhteistyöllä henkisen infran, joka johtaisi strategian peräänkuuluttamaan poikkitieteelliseen tutkimukseen ja yhteistyöhön. Nyt on jo ilmassa merkit, ettei näin automaattisesti tapahdu. Hieman kärjistäen: tohtoriohjelmien johtoryhmät kokoontuvat jakamaan vuosittain koulutuspaikat ja hyväksymään opiskelijoiden jatkokoulutussuunnitelmat, mutta mitä on muu toiminta, missä määrin sitä on? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii enemmän ja sitä meidän tulee pohtia. Positiivista on, että tietoni mukaan tämä työ on alkamassa.

Tutkimusalueitten toiminta vaatii myös seurantaa ja tukea. Ilokseni tiedän, että ainakin yksi kansainvälisen tason huippututkimusalue on jo pitänyt ja yksi ilmoittanut pitävänsä vuosittaisen tutkimusalueen katselmuksen  tänä keväänä. Kannustan muitakin tutkimusalueita samaan ja ehkä olettekin jo käytännön sopineet. Erityisen tärkeäksi katselmustoiminnan näen UEFin nouseville tutkimusalueille. Niiden tulevaisuuteen taitaa liittyä kaikkein eniten epävarmuutta. On objektiivisesti nähtävä, mikä tutkimusalueista oikeasti nousee ja mikä ei.

Omassa tiedekunnassamme olemme isojen asioiden äärellä. Kouluttamistamme maistereista ja tohtoreista 40 % on ulkomaalaisia. Olemme toteuttaneet valtakunnallista vaatimusta yliopistojemme kansainvälistämiseen. Kuten tiedämme, muutoksia on tulossa. Haastetta riittää, kun opiskelijat ja mahdollinen lisätulo on saatava lukukausimaksut keräten. Hyväkään opetustuote ei myy, jos markkinointi on puutteellista. Voisiko oma vientiyhtiömme auttaa kv-ohjelmien markkinoinnissa, jolloin jokaisen laitoksen ja tiedekunnan ei tarvitsisi tehdä sitä itsenäisesti ja amatöörimäisesti?

Jotten synkistelisi taas liikaa, LuMet teki hienon tuloksen 2015 niin koulutuksessa, kuin myös täydentävän rahoituksen hankkimisessa. Suomen Akatemia oli meille tällä kertaa erityisen antelias. Tutkimuksen tulosta viime vuodelta vielä odottelemme. Nyt onkin lopuksi hyvä muistuttaa, että Akatemian huhtikuun rahoitushaussa on paljon tarjolla. Tässä muutama tiedekunnallemme erityisen relevantti: Biotalouden aihealueen aiehaku, Terveyttä kohorteista ja biopankeista -akatemiaohjelman aiehaku, Uusi energia -akatemiaohjelmaan liittyvä kansainvälinen haku, Huippuyksikköohjelma 2018-25 -aiehaku, FIRI-tutkimusinfrastruktuurihaku, Kärkihankehaku. Ei missata näitä.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Joulu on jo ovella…

Joulu on tulossa ja vuosi lopuillaan. Vuosi 2015 muistetaan ainakin omassa mielessäni miltei dramaattisena ja etenkin vuoden lopussa tunnelma on taas kiristynyt, kiitos valtiovallan päätösten, joita on vaikea käsittää. Tai toisaalta se on helppoa, kun ymmärtää kuinka Suomen valtiota on poliittisesti johdettu viimeiset 10 vuotta. Se on ollut tietyillä talousindikaattoreilla huonointa koko Euroopassa. Virheitä toisensa perään, harmittaakin kun asioiden kulkua ajattelee. Tällaisille politiikan tekijöille Urho Kekkosella oli osuva nimitys: saa… tunarit! Yhteiskunnan muutokset jäivät tunnistamatta ja hyvät neuvot ovat nyt kalliita, mutta valitettavasti niitä tunnutaan hahmottavan heikosti.

Mutta synkistely päättyköön tähän. Monia signaaleja paremmasta huomisesta on myös nähtävissä. Objektiiviset indikaattorit kertovat, että entisenlaista tai jopa parempaa tulosta teemme selkeästi pienemmällä porukalla. Tulevia uhkakuvia ei kannata etukäteen liikaa surra. Joulun aikaan voi toivoa ja suunnitella uusia kujeita tulevalle vuodelle.

Opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvointi on kaiken perusta. Hyvinvointikysely viittaa siihen, että tyytyväiset työntekijämme 2013 ovat entistäkin tyytyväisempiä 2015. Toisaalta entiseen menoon tyytymättömät lienevät entistäkin tyytymättömämpiä. Tällainen kehitys: mahdollinen polarisoituminen menestyjiin ja menestymättömiin, on huolestuttavaa. Strategiamme on lähtökohtaisesti ajateltu olevan mahdollistava ja onkin mietittävä, miten sen toteutumista tuetaan. Ei ”kaikki pelaa” -periaatteella, vaan pohtimalla, miten esimerkiksi tutkimusalueita vahvistetaan uusilla toimijoilla. Niillä, jotka aidosti voivat vahvistaa tuloksekkaampaa tekemistä. Avainasemassa ovat osaltaan tutkimusalueiden johtajat, joilta kaivataan avaraa näkemystä tutkimuksen johtamiseen. Paras kokonaistulos ei synny aina viemällä asioita sisäpiirissä eteenpäin tai pohtien miten oma tekeminen parhaiten edistyy. Katsotaan asioita epäitsekkäämmin, vähän laajemmin ja pitemmällä perspektiivillä. Se voi johtaa parempiin ratkaisuihin.

Jouluna voi toivoa hyviä asioita tapahtuvan tulevaisuudessa. Toivelistani ei ole pitkä. Toivon, että valtiovalta ymmärtää, että yliopistokoulutuksen ja tutkimuksen rapauttamisen sijasta vaikeinakin aikoina pitää pystyä panostamaan uuden luomiseen ja tulevaisuuden avaintekemisiin. Yliopiston johdolta toivon viisautta vakavien uhkakuvien edessä. Millä toimenpiteillä kiitelty strategiamme toteutuu parhaiten? Toivon myös vahvan UEF-yhteishengen vahvistumista entisestään. Olemme samassa veneessä, mietitään asioita yhdessä ja ollaan valmiita uudistuksiin yhteisen hyvän nimissä.

Toivotaan, että joulupukki tuo UEFille hyviä asioita.
Hyvää Joulua!

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteidn tiedekunta

Nuoret esiin!

Kyllä maailmaan kirjoituksia mahtuu – ja vastineita opetusministerin avoimeen kirjeeseen yliopistoväelle.

Sopeutetaan, elvytetään, uudistetaan, yhdistetään, poisvalitaan, profiloidaan… Enpä olisi 15 vuotta sitten  uskonut, että edelliset termit ovat jokapäiväisiä yliopistoissa vuonna 2015. Omaa väitöskirjaani sain tehdä hankkeessa useita vuosia. Eläinkokeet kestivät pari vuotta ja tutkimusmenetelmät olivat työläitä. Ihan 4 vuoteen en päässyt valmistumisessa, mutta eipä kukaan niin hirveästi hoputtanutkaan. Toisin on nyt.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on muistanut meitä avoimella kirjeellä. Se on herättänyt yliopistopiireissä pahennusta ja synnyttänyt vihaisia vastineita. Luulenpa ministerin lähettäneen sen kannustaakseen ja luodakseen henkistä valmiutta tulevaan. Kirje on kuitenkin monitulkintainen ja helppo lukea moitteena. Näin on moni tehnytkin. Tuhlaammeko vain yhteiskunnan rahoja? Ymmärrettävää on tietenkin, että meitä ärsyttää kun ”hillot” viedään toisella kädellä ja toisella tarjotaan ”piiskaa”. T&K-rahoituksen osuus bruttokansatuotteesta vähentyy tasaista tahtia, viimeisen 10 vuoden aikana 4,1 %:sta 3,6 %:iin. Ensi vuonna se sitten on 3,1 % ja tulevat leikkaukset ovat satoja miljoonia.  Tekojen ja ajatusten välillä on ilmeinen ristiriita.

Toisaalta kirje asettaa ison haasteen, joka on helpompi hyväksyä. Laadultaan kohtuullinen tekeminen ei riitä, kun muualla maailmalla tehdään usein erinomaista työtä. Siis maailmalla, ei vain Suomessa. Se ratkaisee: emme voi tyytyä toimimaan Suomi-sarjassa. Emme ole laiskoja, teemme pitkiä päiviä ja varmasti yhtä paljon ylitunteja kuin työntekijät muissakin yliopistoissa, mutta meidän on mietittävä miten tulosten laatua ja määrää parannetaan. Silloin pitää puuttua rakenteisiin ja toimintakäytänteisiin. Yksittäinen tutkija tai tutkimusryhmä voi tehdä hyvää tulosta, mutta tulos osoittautuu vain kohtuulliseksi, kun sitä verrataan globaalisti verkottuneen tutkijan tai tutkimusryhmän tulokseen. Työmäärä jokaisen maalin (opintopisteen, julkaisun tai väitöskirjan) eteen voi vaihdella merkittävästi. Ministerin peräänkuuluttama uudistuminen on ymmärrettävää. Se meidän on hyväksyttävä, halusimmepa tai emme. Uudistu, tai itke ja uudistu.

Sopeuttaminen tarkoittaa sitä, että aletaan elää niin sanotusti suu säkkiä myöten – leikataan siis kulutuspuolta. Sopeuttamissuunnitelmia odotetaan tiedekunnilta. Parempi olisi esittää uudistumissuunnitelmia. Olen tullut siihen tulokseen, että uudistuminen edellyttää myös uuden tutkija- ja opettajasukupolven esiinnousua. Niiden, jotka kykenevät uuteen ajatteluun ja joilla on hyvät välit kollegoiden kanssa. Henkilöstöristiriidat eivät saa estää kehittämistä ja uudistamista. Nyt tarvitaan avarakatseisia johtajia, jotka ymmärtävät uuden ajan vaatimukset. Vanhoilla eväillä ei pärjätä, uusia keinoja on yritettävä. Sitten nähdään miten käy. Uskon, että onnistutaan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Yhteistyötä ja epäitsekkyyttä

Suomen talous on sukeltanut monen vuoden ajan. Kansantuote on kehittynyt negatiivisesti samaan aikaan kun palkat ja yleinen kustannustaso ovat nousseet merkittävästi. Tämä on johtanut mahdottomaan yhtälöön, jota on yritetty ratkaista valtion lainaa lisäämällä. Kehitys on luonut askelmerkit, joita yliopistot ovat myös väistämättä seuranneet. Raha, tai paremminkin sen puute, on ohjannut vahvasti toimintaamme. Hyvät kehitysajatukset ja -aloitteet on täytynyt tarkastella talouden raamissa, ja silloin toteutus on ollut usein mahdotonta. Sen sijaan on jouduttu tekemään kovia ratkaisuja, myös YT-prosessin muodossa. Valitettavasti talouden nousua ei ole juurikaan näkyvissä, olemme kuulleet koulutuksen ja yliopistojen rahoituksen supistuksista. Olemme toiminnan sopeutuksen edessä tulevina vuosina. Tästä haasteesta yliopiston johto on meitä jo valistanut ja toivoo rohkeaa ajattelua. UEF-strategia ohjaa meitä tulevaisuuteen.

Valtion ja yliopiston talouden tasapainolla on sama maalaisjärkeen käypä perusta: tulot ja menot pitää olla tasapainossa. Tuntuu, että valtiollisessa keskustelussa tämä yksinkertainen totuus unohtuu. Kun joltain ollaan ottamassa, mietitään mistä saadaan kompensaatio. Ymmärrys kokonaisuudesta ei silloin johda toimintaa. Sama vaara voi uhata myös yliopistojen kehittämistä. Yhden professorin, tutkimusryhmän tai laitoksen kehittäminen ja etu ei pelasta kokonaisuutta. Tiedekuntaa pitää katsoa kokonaisuutena, ja miettiä ratkaisuja, joilla yhteiset tavoitteet saavutetaan. Yhteistyön kehittäminen, ja yhteen hiileen puhaltaminen, on silloin avainasemassa. Haetaan sitä synergiaa, jolla tuloksemme edelleen paranee, oman edun tavoittelun sijasta. Kunnioitetaan toisiamme ja ollaan tarvittaessa epäitsekkäitä. Lohduttavaa on se, että hyvä koulutus ja hyvä tutkimus takaavat jatkossakin menestyksemme. Juuri niin meidän pitää yliopistossa tehdä. Periaatteellista ristiriitaa ei ole siinä, millä tavoitteisiin päästään.

Meidän on omattava valmius merkittäviin muutoksiin, joita nykyaika edellyttää.  Katse tulevaisuuteen.  Ajatus, että näin pitää tehdä kun aina on näin ollut, on todennäköisesti kestämätön. Ruohonjuuriperspektiivi, vaikkakin tärkeä, ei saa johtaa ratkaisujamme. Oikeiden vahvojen asioiden, ei sen minkä toivottaisiin olevan vahvaa, pitää ohjata toimintaamme. Meillä on upeat mahdollisuudet itse luoda tulevaisuuttamme, tartutaan niihin. Uskonkin, että olemme edellä useimpia muita yliopistoja.  Sillä pahinta olisi yliopisto, jossa on toivottomuuden ilmapiiri.  Kuten Anu Järvensivu kolumnissaan (HS, 13.9.2015) toteaa, ”etsisin ensimmäiseksi leikkauslistalle innostuksen tappajat”. Innostus, tai paremminkin intohimo, ohjatkoon tekemisiämme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta