Tag Archives: laatu

Opiskelijakeskeisyys – mitä se on?

Itä-Suomen yliopisto läpäisi kansainvälisen KARVI-auditoinnin liehuvin lipuin tänä keväänä. Kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna olimme edenneet käytännössä kaikilla osa-alueilla. Kuten normaaliin kehittyvään organisaatioon kuuluu, nousi esille myös muutamia kehittämisen kohteita. Näistä KARVI-ryhmä nosti yhtenä osiona esille sen, että yliopiston strategisia avainkäsitteitä, mm. opiskelijakeskeisyyttä ja kansainvälisyyttä, olisi syytä kirkastaa. Tässä juuri on laatutyön arvo, se nostaa meille tärkeitä kehittämiskohteita esille.

Opiskelijakeskeisyys on kaksisuuntainen tie. Siihen tarvitaan yliopiston näkemys, mutta opiskelijoiden oma näkemys ja tuntemus opiskelijakeskeisyydestä on oleellisin osa, koska sitä tulee myös mitata opiskelijoiden kautta. Käsitteen tarkka määrittäminen on se vaikeampi pala. Opiskelijakeskeisyys koostuu monesta osa-alueesta. Se alkaa jo siitä, kun nuoret ylipäänsä harkitsevat hakeutuvansa meille opiskelemaan. Mille brändimme hakijan silmissä näyttää, ratkaisee jo lähtökuopissa suosituimmuutemme.

Konkreettisten tekojen tulisi seurata opintojen alusta niiden päättymiseen ja alumnivaiheeseen saakka. Tarkasteltavia kohteita tulee heti mieleen lukuisia: kuinka selkeät opintopolut ovat, millaista ohjausta saa matkan varrella, onko mahdollista muodostaa opinnoistaan loogisia kokonaisuuksia toisiaan tukevista osa-alueista, millainen on opintojen palautejärjestelmä, mikä on opettajien osaaminen, onko tieto ajantasaista ja tutkimusnäyttöön perustuvaa, saako urapolkuun tukea, ovatko opinnot työelämärelevantteja jne.

Unohtaa ei sovi myöskään ylioppilaskuntaa ja ainejärjestöjä, niiden rooli on keskeinen. Opiskelijakeskeisyys syntyy opiskelun ja vapaa-ajan toimintojen kombinaationa. Myöskään kampuskaupunkien osuutta kokonaisuudessa ei voi vähätellä.

Edellä olevasta voi päätellä, että opiskelijakeskeisyys on kaikkien asia. Kääritään vain hihat ja ryhdytään toimeen!

Tuomo Meriläinen
Hallintojohtaja

Laatua

Korkeakouluilla on tänä vuonna edessään suuri ponnistus laatuauditoinnin tiimoilta (ns. KARVI-auditointi). Meillä UEFissa tähän joulukuun 2016 tapahtumaan on valmistauduttu jo yli vuoden ajan laatupäällikön johdolla. Auditointiin valmistautuminen vaatii uskomattoman paljon taustatyötä, joka samalla sitoo suuren joukon ihmisiä. Tavoitteena on tietysti läpäistä auditointi liehuvin lipuin, mutta se ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Tätä osoittaa se, että myös useita epäonnistumisia auditoinneissa on korkeakouluissa tänä vuonna tapahtunut. Meidät auditoiva ryhmä on kansainvälinen.

Auditoinnin kohteet ovat UEFin laatupolitiikka, laatujärjestelmän kytkeytyminen strategiseen johtamiseen ja toiminnanohjaukseen, laatujärjestelmän kehittäminen, perustehtävien laadunhallinta (tutkintotavoitteinen koulutus, tutkimus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja aluekehitystyö, sekä valinnainen osio), tutkintotavoitteisen koulutuksen näytöt, sekä laatujärjestelmän kokonaisuus. Koulutusohjelmanäyttöinä meillä ovat farmaseutti-proviisorikoulutus, metsät ja metsien bioresurssit tohtoriohjelma, sekä valinnaisena kohteena kv-opiskelijavaihto. Kaikkien auditointikohteiden ja alakohteiden kehitysvaihe arvioidaan erikseen ja läpäistäkseen auditoinnin yliopistolla ei saa olla yhtään ”puuttuvaa” ja kokonaisuuden on oltava vähintään tasolla ”kehittyvä” (asteikkona puuttuva, alkava, kehittyvä, edistynyt).

Täytyy kuitenkin muistaa, minkä vuoksi laatutyötä tehdään. Se ei ole mikään muusta työelämästä irrallinen muutaman vuoden välein toistuva tapahtuma. Emme tee sitä auditoijille tai sertifikaatin vuoksi, vaan itsemme ja oman työmme kehittämisen vuoksi. Laatu syntyy erikseen ponnistelematta ja omaan työhömme suoraan liittyvänä. Päätavoitteena on oman toiminnan jatkuva systemaattinen kehittäminen ja strategian toteuttamisen tukeminen. Emme ehkä tule aina ajatelleeksi, miten tärkeää laatu on omalle ja työyhteisön viihtyvyydelle. Kun asiat sujuvat sovitusti, eikä korjausliikkeitä tarvitse jatkuvasti tehdä, muuttuu myös oma elämä huomattavasti helpommaksi. Laatuun kannattaa kaikkien satsata.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

Onnistumisen edellytykset

Terve kilpailu on hyvästä, niin yliopistossa kuin muuallakin. Se on varmasti ensisijaisesti kilpailua oman itsensä kanssa, ja siinä onnistuessa on tervettä vertailla sitä myös muiden tekemiin tuloksiin. Parhaansa yrittäminen on terve lähtökohta ja riittää kyllä pitkälle, mutta yliopistojen välinen kilpailu saattaa saada epäterveitäkin piirteitä. Toissijaista on tieteen- tai oppialan kehittyminen, kun ensisijaisesti varjellaan omia uhrauksia ja yritetään saada uusista yhteisistä avauksista vain itselle paras hyöty. Taustalla ovat eurot, jotka valitettavasti ratkaisevat. Valitettavaa, että ne edellä usein mennään, eikä ymmärretä yhteisen tekemisen etua, vaikka pitemmällä ajalla yhteinen tekeminen toisi kaikille osapuolille myös paremmat eurot. Pitkäjänteisemmän strategian hyväksyminen on ymmärrettävästi vaikeampaa, jos lyhyellä tähtäimellä selvä taloushyöty odottaa. Toivotaan, että meiltä löytyy viisautta katsoa vähän pidemmälle, ainakin oman yliopistomme sisällä.

Yliopistot kilpailevat hyvistä opiskelijoita, opettajista, tutkijoista ja hallinto- ja tukihenkilöistä. Se miten onnistumme hyvien toimijoiden rekrytoinnissa, on kriittinen asia. Olemme luoneet uusia koulutuskohteita, joitten houkuttelevuus ei ensi yrittämällä ole välttämättä vakuuttanut. Uutta on tarjottu, mutta opiskelijat eivät sitä ostaneet meidän toivomalla tavalla. Miksi laaja-alainen hakukohde ei kerännyt entistä määrää opiskelijoita? Uutta ei osteta, jos sitä ei osata markkinoida. Se taisi jäädä heikolle. Jatkoa suunnitellessa ei ainakaan luonnontieteissä kannata pohtia paluuta vanhaan. Se ei ollut menestys: juuri siksi uutta on haettukin. Koulutusohjelmien jatkokehittäminen ja ennen kaikkea parempi markkinointi on avainasemassa. Fakta on, ettei opiskelijan tarvitse laajassakaan ohjelmassa  pätevöityä moneen oppiaineeseen. Jatkossakin opiskelijasta tulee se miksi haluaa, esimerkiksi fyysikko, kemisti tai matemaatikko. Emme menesty kilpailussa, jos tarjoamme luonnontieteissä samaa mitä muutkin yliopistot. Siksi markkinointi kannattaa perustaa ainutlaatuisten UEF-maisteriohjelmien varaan, ja tuoda esiin se, että kandidaattikoulutuksemme palvelee näitä ohjelmia. Meillä tulee siis olla sellaisia maisteriohjelmia, joita muut yliopistot eivät pysty tuottamaan.

Tutkijoiden rekrytointi on myös haasteellista. Tuntemukseni on, ettei tiedekunnassani aina ole saavutettu sitä mitä on haluttu.  Tiedekunnan jatkomenestys vaatii keskimääräistä parempia toimijoita, keskiverto ”laatu” ei riitä sen enempää tutkijoissa kuin opettajissakaan. Asettakaamme tavoitteet korkealle, riskienkin uhalla. Hyvä toimija saadaan, jos meillä on hyvä henkinen ja materiaalinen infra häntä odottamassa. Oman osaamisemme markkinointi on avain rekrytoinnin onnistumiseen. Kuinka olemme houkuttelevia? Kysytään sitä itseltämme.

Hyväkään ei myy, jos sitä markkinoidaan huonosti ja keskiverto tuskin myy, vaikka markkinoitaisiin paremmin. Tehdään vain hyviä (koulutus)tuotteita UEFissa. Sen jälkeen pitää keinojen lisäksi löytyä myös euroja niiden markkinointiin.  Vain näin voidaan olla kilpailukykyisiä yliopistomaailmassa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Laatua, enemmän laatua!

Nykypäivän yliopisto on monin eri tavoin valjastettu toimintansa laadun parantamiseen, säännölliseen tarkkailuun ja arvioimiseen. On auditointia, riskianalyysia, johdon katselmuksia, laatukäsikirjoja ja –standardeja, yksiköiden laatuvastaavia ja mitä vielä – tämä kaikki on sananmukaisesti ”laatutyötä”, joka muodostaa ei-ihan-pienen osan useimpien meidän vuosittaisesta työajastamme. Laatutyön merkitystä ei voi kiistää, koska menestyäkseen kilpailussa hyvistä opiskelijoista ja opettajista sekä niukkenevista resursseista yliopistojen on pakko yrittää tehostaa toimintaansa työnsä laatua parantamalla.

En kuitenkaan liene ainoa, jonka mieleen silloin tällöin hiipii kysymys, olisiko löydettävissä tapoja suunnata nykyistä suurempi osa erityisesti tutkijoidemme ja opettajiemme työpanoksesta varsinaiseen toimintaan – tutkimukseen ja opetukseen – erilaisten ”metatoimintojen” sijasta, joihin laatutyökin kuuluu? Pitäisikö metatoimintoja vuorostaan tarkastella metatason ”sillä silmällä”, jotta päästäisiin entistä enemmän kiinni itse äkshönniin vaikkapa erilaisten laatutoimintojen ajoituksia, laajuutta ja toistuvuutta rukkaamalla?

Näin ajokauden taas kerran alettua muistelen tapahtumaa hamassa menneisyydessä, kun kunnostelin ensimmäistä motskariani ajokuntoon helsinkiläisen kerrostalon takapihalla. Naapurin mies seurasi ikkunastaan touhujani monena iltana, kunnes lopulta tokaisi: ”Aina sä vaan hinkkaat tuota pyörääsi, etkö sä koskaan aja sillä?” Tämä tokaisu sai syvempää filosofista merkitystä, kun vuosia ja tuhansia ajokilometrejä myöhemmin törmäsin (metaforisesti puhuen) Robert M. Pirsigin romaaniin Zen and the Art of Motorcycle Maintenance. Olin ottanut moottoripyöräilyyn ja itse pyörään Pirsigin termein ”klassisen asenteen” – hakenut laatua perehtymällä tarkkaan pyörän mekaniikkaan likimain jok’ikistä mutteria myöten. ”Romanttinen asenne” olisi jättänyt hinkkaamisen vähemmälle ja keskittynyt itse ajamiseen ja vapauden mahtavaan tunteeseen – luottaen siihen, että masiina toimisi.

Jälkikäteen voin väittää kuitenkin löytäneeni lopulta sopivan kompromissin moottoripyöräilyn laatutyön ja itse ajamisen välillä. Tein tuolla pyörällä kaikkiaan kolme edestakaista kenttätyömatkaa Irlantiin väitöskirjaani varten. Matkaa kertyi tuhansia kilometrejä, eikä laatu pettänyt muutamia tulppiin tulleita piikkejä lukuun ottamatta, ja nekin oli helppo poistaa. Suosittelisin näillä empiirisillä perusteilla UEF:n laatutyöhönkin sopivasti mitoitettua klassillis-romanttista asennetta – sellaista, jossa kone on kunnossa, mutta itse toiminta pääosassa!

filppulaMarkku Filppula
Filosofisen tiedekunnan dekaani

Yliopistouraa

 Yliopistotyön houkuttelevuuden suurimpina esteinä on nähty risaiset työurat ilman selkeää etenemispolkua. Tätä on viime vuosina pyritty korjaamaan yliopistoissa käyttöön otetuilla uramalleilla ja tenure track järjestelmällä.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi pohtii tuoreen Acatiimin (8/2014) pääkirjoituksessa yliopistouran hyviä ja huonoja puolia. Kirjoituksessa on paljon hyviä näkökulmia, vaikkakin uramallien puutteet ja haasteet nousevat hyötyjä enemmän esille. Tämä on tilanne lähes kaikessa aiheesta käytävässä keskustelussa, varmaankin suuresti siitä syystä, että mallit ovat uusia ja osin vielä hahmottumattomia.

Yleisesti ottaen lienee kuitenkin parempi, että yliopistossa pääsee tutkijan ja opettajan uralla etenemään sen perusteella, mitä saa aikaiseksi, ei sen perusteella kauanko on ollut töissä. Urakehityksen kytkeminen tuloksiin koskee sekä tutkijauralle tulemista (rekrytointia) että uralla etenemistä.

Urapolkumallia on tähän saakka käytetty kuitenkin vielä aika vaatimattomasti ja siihen liittyvät pelisäännöt vaativat selventämistä. Nuorten tutkijoiden osalta polku ja sen kriteerit ovat selkeämpiä kuin varttuneempien tenure track mallin.

Tenure track polku edellyttää etenemiselle selkeät kriteerit, jotka ovat tenuroitavan ja työnantajan yhdessä sopimat ja joihin molemmat osapuolet sitoutuvat. Normaalin työsopimuksen lisäksi olisi aina laadittava ns. täydentävä sopimus, jossa kuvataan uralla etenemisen edellytykset yksiselitteisesti.

Tätä edellyttää myös Kaakkuriniemen perään kuuluttama kunniallinen exit-väylä, jos tenuroitavan ansiot eivät täytä etenemisen kriteereitä. Aidosti ansioihin perustuvat onnistuneet rekrytoinnit ovat tietenkin tärkein keino välttää exit-väylän tarve, mutta eteen tulee varmasti tilanteita, jossa tenuroituminen joudutaan katkaisemaan.

Selkeä exit-väylä on siis ehdottoman välttämätön, jotta tenure track polku täyttää kaikilta osin sille asetetut tavoitteet turvata menestyvien tutkijoiden uramahdollisuudet yliopistoissa. Muuten luomme vain uuden ”ikälisäjärjestelmän” ja tukimme nuorten etenemismahdollisuudet.

Yliopistojen uramallien käyttö vaatii siis vielä harjoittelua ja yhdessä sopimista kriteereistä ja käyttömuodoista. Niin toimien voimme merkittävästi parantaa yliopistouran vetovoimaa ja edistää tutkimuksen ja opetuksen laatua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

 

Yliopiston tehtävä

Julkisuudessa on käyty keskustelua näin yliopistojen tilinpäätösten julkistamisen aikaan siitä, mikä oikein on yliopiston perustehtävä. On esitetty väite, että on keskitytty vain hyvän taloudellisen tuloksen saavuttamiseen tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen tehtävän kustannuksella. Onko asia todella näin?

Näitä kahta näkökulmaa ei voi erottaa toisistaan, vaan taloutta ja yliopistolaissakin määriteltyä yliopiston perustehtävää on tarkasteltava samanaikaisesti. Juna yliopistomaailmassa on kulkenut todella lujaa viimeiset vuodet. Tässä mielessä menneen ajan tuttuun ja turvalliseen tieteen vapauden kylkeen on tullut uusi aspekti ja se on tehokkuus. Tästä emme mihinkään pääse. Toimintaamme ja tuloksia yliopistoissa mitataan ja suhteutetaan muihin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämä vaikuttaa suoraan myös yliopistojen taloudelliseen perusrahoitukseen mm. OKM:n käyttämän rahoitusmallin sekä neljän vuoden välein tehtävien tulossopimusten kautta.

Kääntäisin tämän perustehtävän keskustelun lähtökohdat heti lähtökohtaisesti oikeille urilleen. Vain tekemällä parhaansa tutkimuksen ja opetuksen saralla ja menestymällä tässä kilpailussa voidaan yliopistoille taata pitkän tähtäimen toimintaedellytykset myös taloudellisesti kestävällä pohjalla. Yliopiston perustehtävä ei tässä mielessä ole kadonnut yhtään minnekään, vaan päinvastoin, laadukkaan tutkimuksen ja opetuksen merkitys korostuu jatkossa aina vain enemmän. Mukana on vain uusi ulottuvuus, tasapainoinen talous, joka luo toiminnan yhden perusedellytyksen. Taloudesta huolehtiminen ei millään tavalla ole pois yliopistojen perustehtävästä, vaan parhaimmillaan kyse on kauniista symbioosista.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen