Tag Archives: kilpailu

Kohti yliopistokentän uutta isojakoa?

Viikko sitten valmistui taas yksi RAKE-selvitys, kun kasvatustieteen alan selvitysmies Matti Jakobsson luovutti raporttinsa UNIFI:n hallitukselle. Lisää on tulossa lähikuukausina, kun humanistisen alan, taito- ja taideaineiden sekä filosofian ja psykologian RAKE-raportit valmistuvat.

Kasvatustieteen raportista voi melkein sanoa, että RAKE-rintamalta ei mitään uutta. Selvitysmies ei näe suurta tarvetta kasvatustieteen alan nykyrakenteiden mylläämiseen, mutta esittää kyllä useita sellaisia uudistusehdotuksia, joilla hänen mukaansa voidaan parantaa alan koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen tasoa ja tehokkuutta. Yliopistojen yhteistyötä ja työnjaosta sopimista Jakobsson korostaa samaan tapaan kuin jo aiemmin julkaistut raportit. Keskeiseksi toimijaksi hän esittää kasvatustieteellisten tiedekuntien dekaanien yhteisiä tapaamisia, joissa tarvittavista toimista sovittaisiin. Tässä ei ole mitään uutta, koska alan dekaanit kokoontuvat jo nykyään vähintään kerran tai kaksi vuodessa.

Astetta epämääräisempiä toimijoiden suhteen ovat raportin esitykset tutkimuksen kehittämisestä ”vahvistamalla menestyviä yksiköitä sekä vahvistamalla yksiköiden erilaisia profiileita” samoin kuin tutkijakoulutuksen laajentamisesta ”erityisesti vahvoissa tutkimusyksiköissä”.  Kuka vahvistaa, ja kenen päätöksellä laajennetaan, ja kuka määrittelee ja millä kriteereillä ”vahvat tutkimusyksiköt”. Onko se OKM vai Suomen Akatemia, vai nämä yhdessä? Toisaalla raportissa tulee esiin sama keskittämisen ajatus, kun selvitysmiehen mukaan ”[j]atkokoulutuksen volyymit tulisi suunnata niihin yliopistoihin, joissa on riittävät tutkimusresurssit ja –verkostot”. ”Suuntaaja” olisi tässäkin epäilemättä jokin yliopistojen yläpuolinen taho.

Ylhäältä ohjatun keskittämisen teema on tuttu monista julkisuuden puheenvuoroista, joista viimeisimpiä on HY:n rehtorin Jukka Kolan haastattelu Kauppalehdessä (14.10.). Kolan mukaan osan yliopistoista tulisi keskittyä vain kandidaattivaiheen koulutukseen, toiset – ja arvatenkin ne suurimmat ja kauneimmat – hoitaisivat maisteri- ja tohtorikoulutuksen. Tämä tarkoittaisi amerikkalaismallisen akkreditointisysteemin istuttamista Suomen korkeakoulukenttään. Kolan toisen ehdotuksen mukaan niukkojen resurssien sinne tänne sirottelun sijaan Suomeen pitäisi muodostaa 5-6 ”korkeakoulualuetta”. Kunkin alueen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset huolehtisivat yhdessä alueensa korkeimman tason koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen järjestämisestä.

Ajatus korkeakouluverkon harventamisesta ja nykyisiä suurempien yksiköiden muodostamisesta kuulostaa kyllä hyvinkin todennäköiseltä ja houkuttelevaltakin skenaariolta, jonka tuloksena suomalaiset yliopistot olisivat nykyistä vahvempia ja kansainvälisesti kilpailukykyisempiä. Kuten Kola toteaa, se antaisi myös muille suomalaisille yliopistoille paremmat mahdollisuudet nousta Helsingin yliopiston rinnalle kansainvälisessä kilpailussa. Sen sijaan hänen esityksensä ”korkeakoulualueista” uutena rakenteellisena ratkaisuna tuo mieleen surullisenkuuluisat sote-alueet ja tuntuu perustuvan ajatukselle, että korkeimman tason koulutus ja tutkimus olisivat jotenkin alueellisia perusluonteeltaan ja lähinnä alueellisia tiedonintressi- ja koulutustavoitteita palvelevia.

Korkeakoulualueiden sijaan pitäisi kyllä pohtia mahdollisuuksia päästä 5-6 suomalaiseen yliopistoon tulevaisuuden tavoiteltavana mallina. Se tietäisi todella suuria muutoksia yliopistokentässä ja vähintäänkin nykyisten yliopistojen keskisiä federaatioita tai fuusioita. Ne taas loisivat lisää monikampuksisia yliopistoja, mutta toisaalta mahdollistaisivat tutkimuksen ja koulutusalojen kokoamisen nykyistä suuremmiksi keskittymiksi juuri siihen tapaan, mitä eri alojen RAKE-raporteissa esitetään. Tietysti sekin on mahdollista, joskaan ei poliittisesti helppoa, että jollakin mahtikäskyllä peräti lakkautettaisiin joitakin yliopistoja ja niiden toimipaikkoja useilla paikkakunnilla. Joka tapauksessa muutosten tuulet tullevat puhaltamaan aina vain voimakkaampina.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Opiskelijoita houkutteleva koulutus UEF:ssa – kriittisiä ratkaisuja

Laajat hakukohteet, fokusoidut maisteriohjelmat – tähän kehottaa UEF:n tuore strategia. Strategian toimeenpano-ohjelma sanoo, että käynnistämme ne jo vuonna 2016 myös luonnontieteissä. Ja työ on käynnissä.

On mielenkiintoista havaita, miten kriittisen tärkeäksi koettu asia saa ihmiset syttymään läpi koko tiedekunnan. Tarve koulutuksen uusimiseen, uusien vaihtoehtojen miettiminen ja oman toiminnan perusteiden miettiminen saa tunteet, innostuksen, mutta myös uhkan tunnun ja jopa pelon heräämään. Tämä on inhimillistä.

Toisten tekemistä on helppo muuttaa, mutta oman toiminnan muutosvaatimukset herättävät vastarinnan. Asioita saatetaan helposti katsoa mikronäkökulmasta, ikään kuin pienen reiän kautta, eikä nähdä sitä kokonaisuutta minkä osa ollaan ja mitä ilman ei tulla toimeen.  Optimistisen ihmisluonteen mukaisesti uskomme vilpittömästi positiiviseen kehitykseen vanhoillakin toimintamalleilla. Uskoa ei horjuta vaikka lahjomaton statistiikka kertoo, että jotain on esimerkiksi luonnontieteissä tehtävä, myös Itä-Suomen yliopistossa.  Tavoitteet tutkinnoissa jäävät kauaksi, ja vaatimukset vain karkaavat tuntuen suorastaan koulukiusaamiselta. Epärealistisia ne osin ovatkin, mutta alaspäin menevät trendit tutkintojen määrissä ovat hälyttäviä. Onnistummeko houkuttelemaan suomalaisia nuoria? Valmistuvien kandidaattien lukumäärä ei valitettavasti lupaa kovinkaan hyvää UEFin luonnontieteille.

Kysymys siis on, millä toimenpiteillä saamme koulutuksemme houkuttelevammaksi? Nyt uskotaan laajojen hakukohteiden varaan. Siinä mallissa nuoren ihmisen ei tarvitse heti naulata opiskelu-uraansa, vaan voi tutustua laajemmin yliopisto-opintoihin ja suuntautua sitten alueelle, johon taipumukset parhaiten soveltuvat, joka miellyttää tai jostakin muusta hyvästä syystä. Tämä on hyvä lähtökohta, joskin kokemuksia muualta on rajoitetusti, eikä suinkaan vain positiivisia.

Haasteemme on se, että  miten muutoksen keskellä säilytämme sen, mikä on osoittautunut hyväksi. Tavoitteemme on antaa hyvät lähtökohdat monipuoliseen työuraan ja tuottaa osaavia maistereita tulevaisuuden työelämään. Valmistuvilla maistereilla tulee olla myös hyvät, menestykselliseen jatkokoulutukseen riittävät teoreettiset tiedot ja käytännön tekemisen valmiudet. Etenkin luonnontieteissä kyseessä on yhä useammin koulutus ylioppilaasta tohtoriksi. Tätä seuraa sitten vielä tarve elinikäiseen oppimiseen. Jos jotain vaihetta ”koulutusputkesta” muutetaan, se varmasti johtaa muutostarpeisiin myös muissa kohdissa. Eli maisteri- tai tohtorikoulutusvaiheisiin vaaditaan myös muutoksia.

Meidän on osattava rakentaa toimintamallit, jotka pelittävät tulevaisuudessa, kun kilpailu opiskelijoista vain kovenee. Kolme kampusta, opettajakoulutuksen erityisvaatimukset ja tulevat kiintiöt lisäävät epävarmuutta ja synnyttävät myös toiminnallisia haasteita, jotka lisäävät toteutuksen vaativuutta. Toiminnan kehittämisen reunaehdot tulevat annettuina, mutta käytännön toteutus on meidän käsissämme. Tähän tarvitsemme viisautta, mutta myös avointa mieltä uudistumisen.  Jälkijunassa tulemalla, muiden malleja toistamalla ja samaa tarjoamalla emme menesty. Uskotaan omaan tekemiseen tässäkin asiassa.

Jukka JurvelinJurvelinJukka