Tag Archives: kaupallistaminen

Terveysteknologia nosteessa

Terveysteknologian alalta on kuulunut hyviä uutisia viime päivinä. Yle-uutisissa TEKESin digitaalialan johtaja Pekka Sivonen hehkuttaa terveysteknologiaa nousevana vientialana Suomessa. Vuoden 2015 terveysalan vienti lähenteli kahta miljardia ja rivakkaa kasvua ennustetaan.

ICT-jätti IBM on tekemässä isoa investointia Suomeen. Watson on tulossa terveystiedon louhintaan. Samoin toinen iso kansainvälinen toimija General Electric (GE) on laajentanut toimintaansa Suomessa.

Miksi näin on? Suomessa on korkeatasoinen ICT-osaaminen ja iso joukko asiantuntijoita, jotka etsivät uutta alkua. Startup- yritystoiminta ICT-alalla on vilkasta. Suomen korkealaatuinen koulutus luo pohjaa uudelle yritystoiminnalle. Maassamme on hyvin toimiva, uskottava terveydenhuoltojärjestelmä, sotu ja rekisterit ja kasvava biopankkitoiminta. Ja myös vakaa ja turvallinen yhteiskunta. Toisaalta meitä suomalaisia moititaan, ettemme osaa kääntää asiantuntemustamme tuotteiksi ja rahaksi.

Miten täällä Savossa? Myös Kuopion alueella Kauppakamari ja Kuopion Yrittäjät ovat visioineet keihäänkärjeksi terveysteknologiaa. Päämääränä on 200 000 asukkaan Kuopio vuonna 2040.

Savilahden pohjukassa on terveyslaakso ja terveyssuora alkaen Kuopion yliopistollisen sairaalaan isosta rakennuskompleksista, jatkuen Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselle Canthia, Mediteknia, Medistudia, Snellmania, Bioteknia ja edelleen Microteknia ja yritysfasiliteetit. Potilaiden korkeatasoinen diagnostiikka ja hoito, terveysalan yliopisto- ja AMK-tasoinen koulutus ja kansainvälisen tason tutkimus sekä terveysalan yritystoimintaa löytyy kilometrin säteellä.

Edellytykset ovat hyvät uusille innovaatioille ja kasvavalle terveysteknologian yritystoiminnalle. Tarvitaan asennemuutosta ja uusia toimintatapoja myös kaupallistamisen edistämiseksi terveysteknologiassa. Maailma muuttuu ja terveysalalla muutos tulee olemaan nopeaa. Digitalisaatio on tullut voimakkaana myös käytännön työhön terveydenhuollossa, mutta parempia, yhteensopivia ratkaisuja tarvitaan.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Vaikuttavuuden äärellä

Yliopistoilta haetaan lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Viime aikoina julkinen keskustelu on painottunut lyhyellä tähtäimellä ulos mitattavissa oleviin vaikutuksiin. Ei puhuta niinkään pitkäjänteisen asiantuntijakoulutuksen ja perustutkimuksen avulla rakennettavasta yhteiskunnan menestyksestä.

Mihin meidän odotetaan vaikuttavan? Ainakin siihen, että olemme kilpailukykyisiä, kansalaiset voivat hyvin ja heillä on riittävä elintaso sekä siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Yliopistoilta odotetaan nopeita ratkaisuja kansakunnan akuutteihin haasteisiin – ja niitä riittää.

Kun monet perinteiset työmaat ovat valuneet ulkomaille, uusien innovaatioiden kautta odotetaan uusia työpaikkoja erityisesti pk-sektorille. Tämä koskee niin teknologisia kuin aineettoman pääoman innovaatioita. Ihmisten hyvinvointiin on korkea aika vaikuttaa tuomalla innovaatioita ja uusia lähestymistapoja meneillään olevaan sosiaali- ja terveysalan reformiin. Siinähän ei ole pelkästään kysymys sairaaloiden sijoittelusta kuten lehtiä lukemalla voisi luulla. Seitsemänkymmentä prosenttia sote-alan budjetista kytkeytyy sosiaalialaan. Tärkein vaikuttamisen paikka meillä on ylläpitää ja vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Ainoastaan niistä ponnistamalla maamme voi pärjätä.

Keihin meidän odotetaan vaikuttavan? Innovaatioiden osalta tulee  luonnollisesti toimia niin, että innovaatiot kaupallistuvat ja tulevat käyttöön omin toimin tai sitten tahojen toimesta, joilla on siihen kyky ja halu. Meidän pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Tutkimusjärjestelmää on laajennettu tähän suuntaan. Tietoon perustuvan päätöksenteon kannustamiseksi on luotu uusi strategisen tutkimuksen istrumentti. Yhteiskunnallisen päätöksentekoon vaikuttava taho ovat kansalaiset. Äänestäjien mielipiteillä tuppaa olemaan vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Miten sitten mitata yliopistojen onnistumista näissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävissä? Teknologian kaupallistamisen osalta mittaristo on luotavissa. Tätä onkin jo mietitty varsin pitkälle ja seuraavanlaisia mittareita on esitetty: työpaikat, uudet yritykset ja ulkopuoliset sijoitukset niihin, yhteiset julkaisut ja patentit yritysten kanssa sekä lisenssioinnit. Monet näistä mittareista soveltuvat myös aineettoman pääoman innovaatioihin. Näissä vuorovaikutustahoina olisivat useammin julkisen sektorin toimijat kuin yritykset. Kansalaisiin vaikuttamisen mittareiksi näistä ei ole.

Kansalaisiin vaikutetaan pääasiassa median ja yhä useammin sosiaalisen median kautta. Vastaavalla tavalla kuin bibliometriikkaa käytetään tieteellisen tuotannon arviointiin, altmetriikkaa käytettäisiin vaikuttavuuden mittarina. Ts. Mitattaisiin sitä, miten paljon saadaan keskustelua aikaiseksi. Tämä mittari voisi pelittää, jos puheen paljous ja sanottavan määrä olisivat suoraan verrannollisia. Tutkimustulosten välittäminen ymmärrettävässä ja kiinnostavassa muodossa suurelle yleisölle on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Tarvitaan myös tiedottamisesta kiinnostuneita tutkijoita.

Taitaa olla niin, etteivät samat vaikuttavuuden mittarit istu kaikille. Tekniikkaan, luonnontieteisiin ja lääketieteeseen vaikuttavuus on mitattavissa. Paljon vaikeampaa on luetella vaikuttavuuden yhteismitallisia mittareita meidän monialayliopistoon, missä on kaikki muut koulutusalat paitsi tekniikka. Vaikutamme inhimillisen elämän kaikissa vaiheissa – kohdusta hautaan.

UEF:issa mietitään parhaillaan keinoja tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi.  Tällä hetkellä meiltä yrittäjiksi päätyy noin 1 % valmistuneista. Toimintaympäristöä pitäisi saada kehitettyä niin, että tulosten hyödyntämismahdollisuuksia mietittäisiin tutkimushankkeissa alusta pitäen. Kaikkia tutkijoita kaupallistaminen ei sytytä, eikä tarvitsekaan. Optimaalisesti tutkimusryhmissä olisi mukana kaupallistamisnäkökulmasta kiinnostunut tutkija ja vuorovaikutus ulkopuolisiin hyödyntäjä- ja rahoittajatahoihin olisi jatkuva ja välitön.

Pitkällä tähtäimellä perustutkimus tuottaa perustan merkittäville innovaatioille. Pelkästään lyhyen tähtäimen vaikuttavuuteen keskittymällä tyhjennämme aiemmalla perustutkimuksella koottua pajatsoa. Sitä paitsi monen tutkijan intohimo tutkimukseen lähtee uteliaisuudesta. Uteliaisuus ei ole kuriositeetti vaan perimmäinen innovaatioiden lähde.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori