Tag Archives: kansainvälisyys

Tutkimusyhteisöt yliopiston ytimessä

Yliopistot profiloivat tutkimustaan. Kaikkea ei yritetä saavuttaa vaan tutkimus pyritään fokusoimaan yliopiston omille vahvuusaloille. Yhä useammin vahvuusaloista kootaan moniteellisesti isompia tutkimuksen näyteikkunoita. Samalla tutkimuksella tavoitellaan entistä suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tähän on Itä-Suomen yliopistossakin pyritty.

Tutkimuksen vahvuuksien täytyy löytyä objektiivisella tavalla. Useimmiten tunnistus perustuu tutkimuksen tason kansainväliseen arviointiin. Itä-Suomen yliopiston RAE2019- arvioinnin kohteena ovat tutkimusyhteisöt. Ne ovat tietyn teeman ympärille rakentuneita monitieteisiä ja kansainvälisesti verkostoituneita yhteisöjä, joilla on selkeä tutkimusfokus. UEF RAE2019 -arvioinnissa arvioitavia tutkimusyhteisöjä on kaikkiaan 16. Muutamat niistä perustuvat jo usean vuoden yhteistyöhön, mutta uusiakin on muodostettu arviointia ja tulevaisuuden tutkimusta varten. Lähtökohdat ovat kieltämättä hieman erilaiset; toisilla on aikaisemmat yhteiset näytöt, toisilta ne ehkä vielä puuttuvat.

Tutkimusyhteisöt voivat olla paitsi tapa arvioida tutkimusta myös organisoida UEFin tutkimusta tulevaisuudessa. Tutkimusyhteisöllä tulee olla yliopistossamme tieteellisesti korkeatasoinen ydin ja yhteiset isot tavoitteet, joiden tavoitteluun koko yhteisö on sitoutunut. Ei vaan suunnittelu- ja arviointivaiheessa paperilla vaan käytännössä konkreettisessa toiminnassa. Yhteisön kova tutkimuksellinen ydin on kuin veturi, joka vetää vaunuja eli muuta laadukasta tutkimusta mukaansa. Junaan voidaan liittää uusia vaunuja sitä mukaa, kun uusia konkretisoituneita ideoita ja rahoituksen saaneita suunnitelmia löytyy kyytiin. Voineepa jossakin tilanteessa veturikin vaihtua, ja koko juna ohjautua uudelle raiteelle muuttaen suuntaansa. Se olisi luonnollista, sillä tutkimuksen tulee asteittain myös uusiutua.

Sisäinen yhteistyö yhdistää osaamisemme, mutta ei riitä viemään tutkimusta maailman huipulle. Hyväkään tutkimusyhteisö ei saavuta pelkällä yliopiston sisäisellä yhteistyöllä tieteellisen ”ekselenssin” indikaattoreita. Tutkimusyhteisöksi järjestäytymällä meidän tulee luoda edellytykset entistä vahvemmalle kansainväliselle tutkimusyhteistyölle. Näyttäydytään maailmalla ja haetaan parhaat tutkimuskumppanit globaalisti. Vain se luo edellytykset myös riittävälle kilpaillulle tutkimusrahoitukselle, joka on välttämätöntä tutkimusmenestyksen saavuttamiseksi. UEFin sisäinen rahoitus, tai edes muu kansallinen rahoitus, ei siihen riitä. Ei harhauduta ajattelemaan toisin. Tämä olkoon kannustus myös niille, jotka eivät mahdollisesti ole tulevan tutkimusstrategian ytimessä.

Jukka Jurvelin, dekaani

 

Strategiatyö näyttää suuntaa tutkimuksen ja koulutuksen uusiutumiseen

Eduskuntavaalikampanjoissaan puolueet vannoivat yksituumaisesti koulutukseen ja tutkimukseen panostamisen tärkeyttä kansallisen kilpailukyvyn ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi sekä globaaleihin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja ilmastonmuutokseen, vastaamiseksi. Muodostettavalla hallituksella on edessä lupauksen lunastamisen paikka. Toimeen tarttumiseen tarjoaa hyvän tiekartan vuoden alussa julkistettu OKM:n korkeakouluvisio kehittämisohjelmineen.

OKM:n korkeakouluvisio heijastuu myös UEF:issa käynnissä oleva strategiatyöhön. Nykyinen tutkimusstrategiamme on jo painottanut monitieteistä tutkimusyhteistyötä, joka on nostettu myös OKM:n visiossa keskeiseksi ohjenuoraksi avoimuuden rinnalla. Käynnissä olevan tutkimuksen arvioinnin lähtökohtana on mahdollistaa tutkimuksen uusiutuminen rohkaisemalla tutkimusryhmiä muodostamaan monitieteisiä tutkimusyhteisöjä yhteisesti määrittelemänsä teeman ympärille. Arviointiin valitut 16 tutkimusyhteisöä edustavat hyvin vahvinta tunnistettua osaamistamme, mutta viestivät samalla tutkimuskentän muutoksesta ja tutkimuksen uusiutumisen tärkeydestä.

Toimintaympäristön nopeasti muuttuessa koulutuksen painoarvo strategiassa korostuu. Yliopistojen on määriteltävä suhteensa kolmeen suureen muutoksen ajuriin. Koulutusrakenteisiin ja koulutusten sisältöihin on kiinnitettävä erityistä huomiota niiden vetovoimaisuuden säilyttämiseksi, työelämän tarpeiden huomioimiseksi sekä korkeakoulujen välisen yhteistyön lisäämiseksi. Toinen strategista linjausta edellyttävä haaste liittyy koulutusohjelmiemme kansainvälistämiseen ja koulutustuotteiden kansainväliseen markkinointiin. Tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta, minkä johdosta linjaukset vaihtelevat tiedekunnittain ja laitoksittain, mutta yliopistotasolla tahtotilan on oltava selkeä. Kolmas suuri muutoksen ajuri koulutuksessa liittyy jatkuvaan oppimisen toimintamallin rakentamiseen ja sisällyttämiseen osaksi laitosten arkipäivää yhdessä Aducaten kanssa. UEFin näkökulmasta OKM:n korkeakouluvision painottama jatkuva oppiminen on meille ”uusvanhaa” toimintaa, sillä olemme valtakunnallisesti avoimen yliopiston toimijana kolmen kärjessä, joka erottuu selkeästi muista toimijoista. Mutta kaikkien rynniessä tälle alueelle on juostava kovaa, jotta pysyisi paikallaan.

Käynnissä oleva strategiatyö on tutkimuksen ja koulutuksen toimintaympäristön muuttuessa aiempaa vaativampaa. Reaktiivisen toiminnan vastapainoksi yliopistojen on otettava rohkeampi rooli yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tulevaisuuden tiennäyttäjinä.

Harri Siiskonen

 

Koulutusta ja kotoutusta

Koko kansan koulutus ja sivistäminen on suomalainen menestystarina ja hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Tähän on vahvasti uskottu koko itsenäisyytemme ajan ja koulutusleikkausten osakseen saaman kritiikin perusteella siihen uskotaan edelleen laajasti.

Pienenä kansakuntana meidän on täytynyt hyödyntää kaikki henkiset resurssimme. Tasa-arvoinen, korkealaatuinen koulutus on ollut paras tapa niiden hyödyntämiseen ja yhtenäinen kulttuuripohja ja homogeeninen väestörakenne ovat tähän saakka merkittävästi helpottaneet henkisen pääoman hyödyntämistä. Näin olemme saavuttaneet osaamis- ja sivistystason, jonka pohjalle on voitu rakentaa yksi menestyneimmistä yhteiskunnista maailmassa.  Tämä on ainoa mahdollisuus myös tästä eteenpäin.

Maailma kuitenkin muuttuu huimaa vauhtia ja niin myös koulutusjärjestelmämme on murroksen edessä. Pakolaisvirtojen ja muun kansainvälistymisen seurauksena meidän on pystyttävä tarjoamaan jatkossa korkealaatuista koulutusta kantasuomalaisten lisäksi hyvin erilaisen kulttuuritaustan ja lähtötilanteen omaaville lapsille ja nuorille. Se on ehdoton edellytys onnistuneelle kotouttamiselle, joka parhaimmillaan lisää yhteiskuntamme elinvoimaa merkittävästi.

Mutta pelkkä koulutus ei riitä, vaan Suomessa koulutetuille ulkomaalaisille pitää tarjota mahdollisuus jäädä Suomeen ja työllistyä täällä. Muuten laadukas koulutuksemme valuu muiden hyödyksi. Kuten Shuo Wang (UEF) ja Osama Alaloulou (ÅA) toteavat Hesarin mielipidesivuilla (HS 10.1.), meillä on vielä paljon tehtävää, että maahan tulleet opiskelijat saadaan integroitua yhteiskuntaamme.

Oleskelulupakäytännöt ja suomen kielen opetus vaativat tehostamista, mutta suurinta muutosta kaipaavat asenteemme ulkomaalaisia kohtaan. Meidän on muututtava avoimemmiksi ja otettava muualta kotoisin olevat aidosti osaksi yhteiskuntaamme, ei vain suvaita heitä.

Tässä katupartiot ja ennakkoluulot eivät auta, vaan meidän on kyettävä arvostavaan ja tasavertaiseen kohtaamiseen. Yliopistot ovat yhteiskuntamme kansainvälisimpiä organisaatioita ja voivat siten olla tiennäyttäjiä tässäkin asiassa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankinta on tiimityötä!

UEF:in johtoryhmä täydennettyinä hallintopäälliköillä ja tutkimuspalvelujen avainhenkilöillä kävi hiljattain Brysselissä ottamassa selvää, miten voisimme menestyä paremmin kilpailussa Euroopan komission tutkimusrahoituksesta.  Eri tahoilta saamamme vastaukset suomalaisten yliopistojen heikohkoon menestykseen olivat yllättävän yhdensuuntaisia. Yhteinen havaintomme oli, että niin UEF:issa kuin muissakin suomalaisissa yliopistoissa on runsaasti potentiaalia, joka on saatava pikimmiten hyödynnetyksi tutkimusjärjestelmämme rakenteita kehittämällä.

Mieleenpainuvan ja analyyttisen yhteenvedon heikkouksistamme ja mahdollisuuksistamme esitti Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) johtaja Pablo Amor. Hän osoitti, että suhteessa kansallisen tutkimusrahoituksen määrään suomalaiset yliopistot eivät ole menestyneet aivan panostustaan vastaavalla tavalla kilpailussa ERC-rahoituksesta. Suomalaisten hakijoiden suurimmiksi kompastuskiviksi Amor nosti tutkijoiden kilpailijoita vähäisemmän julkaisuaktiivisuuden tieteenalojensa parhailla kansainvälisillä foorumeilla, kansainvälisen verkottumisen alhaisemman tason sekä kansainvälisten tutkijoiden pienen määrän Suomessa. Olemme toki tunnistaneet itsekin nämä puutteet, mutta vertailevaan eurooppalaiseen aineistoon perustunut analyysi antoi vakuuttavan kuvan nykytilasta.

Olemme olleet myös hyvin tietoisia siitä, että ERC- ja vastaaviin hakuihin osallistuvat tutkijat kaipaavat asiantuntijatukea hakemusten valmistelussa. Se miten systemaattisesti hakijoiksi tiukan seulan kautta kelpuutettuja valmennetaan ja ohjataan eurooppalaisissa yliopistoissa, oli ainakin minulle osittain uutta. Wolverhamptonin yliopistossa potentiaaliset hakijakandidaatit kartoitetaan tiedekunnittain ja heitä valmennetaan systemaattisesti läpi koko hakuprosessin. Tutkija ei enää valmistele hakemustaan yksin tutkijankammiossaan, vaan hänen ympärille kootaan huippu-urheilijan tavoin tiimi hakemuksen tuottamiseen, jossa kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Jos nämä ovat reseptejä menestykseen kiristyvässä kilpailussa tutkimusrahoituksesta, jota meille esitellyt lukuisat esimerkit vahvasti tukivat, on tutkimusjärjestelmämme rukattava monella tapaa uuteen asentoon. Kysymys ei ole pelkästään tutkimusrahoituksen hankintaan kohdennettavien resurssien lisäämisestä, vaan ennen kaikkea niiden uudenlaisesta kohdentamisesta ja uudenlaisen hakemusten valmistelukulttuurin omaksumisesta ja itse järjestelmän kehittämisestä. Esitellyissä esimerkeissä tutkija ei jää missään hakemisen vaiheessa yksin vaan koko prosessi on yksityiskohtia myöten ohjattu. Tutkijan keskittyessä substanssin hiomiseen ”aliurakoitsijat” työstävät hakemuksen muita osia kuntoon hankekoordinaattorin pitäessä koko prosessia näpeissään. Tutkijalle järjestelmä merkitsee, ettei kynttilää voi piilotella vakan alla ja on oltava avoin tiimityöskentelyyn, uuden oppimiseen ja jatkuvaan kritiikkiin.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Venäläiselle tiedeyhteisölle ei tule kääntää selkää

Markus Storvik pohdiskeli blogissaan venäläisten tutkimusinstituutioiden kanssa harjoitettavan yhteistyön mielekkyyttä tutkimuksen laatuun ja vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen peilaten. Tutkimuksen taso varmasti vaihtelee Venäjällä kovien tieteiden ja instituutioiden välillä ja ihmistieteiden rasitteena on vuosikymmenien mittainen marxilais-leniniläisen tieteenfilosofian traditio.

Kesäkuussa Kauppalehti uutisoi ihmemateriaaliksi kutsutusta grafeenista (maailman kestävin tunnettu aine), jonka kehittämistä kaupallisiksi tuotteiksi EU tukee miljardin euron tutkimusohjelmalla. Samaisessa uutisessa viitattiin neljään suomalaiseen tahoon, jotka ovat mukana tässä EU:n lippulaivahankkeessa. Mielenkiintoni heräsi, kun jutussa mainittiin myös Itä-Suomen yliopisto. Kun selvittelin grafeeni-tutkimuksen taustoja ja mistä grafeenissa oli kysymys, jäljet johtivat vuonna 2010 Nobelin fysiikanpalkinnon saaneisiin venäläisiin Andre Geimiin (s. 1958) ja Konstantin Novoseloviin (s. 1974). Neuvostoliittolainen/venäläinen korkeakoulujärjestelmä oli tarjonnut heille puitteet huippufyysikoiksi kasvamiseen, vaikkakin varsinaisen tutkimuksellisen timantin, grafeenin keksiminen tapahtui Manchesterin yliopistossa vuonna 2004. Jos järjestelmä tuottaa tällaisia huippuja, se ei voi olla täysin retuperällä.

Tulisiko meidän nyt kääntää selkämme venäläisten kanssa vuosikymmeniä harjoitetulle yhteistyölle? Lähestyn kysymystä ihmistieteiden näkökulmasta. Vaikka meillä ei olisi tarvetta tai halua venäläisten kanssa harjoitettavaan suoraan tutkimusyhteistyöhön, perustuu Venäjä-tutkimuksemme empiirisiin aineistoihin, joita kerätään kenttätöiden avulla tai joita on saatavilla viranomaisten ja muiden tahojen tuottamissa arkistoissa. Aineistojen keruu ja käyttö edellyttävät toimivia suhteita instituutioiden kanssa. Tutkimusyhteistyö paikallisten tutkijoiden kanssa avaa taas ikkunoita venäläisen kulttuurin ja yhteiskunnan toimintamekanismien ymmärtämiseen.

Toinen tärkeä Venäjä-tutkimuksen peruste on relevantin tutkimustiedon tuottaminen poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon tarpeisiin. Sivuutan tässä kaikkien tiedossa olevat päivänpolitiikan tarpeet ja nostan esille kilpajuoksun arktiselle alueelle, jonka tärkeyden myös Suomen Akatemia on huomioinut erillisen arktisen tutkimusohjelman muodossa. Jos mielii menestyä arktisen alueen resurssien kestävää käyttöä koskevassa päätöksenteossa, ei sovi ylenkatsoa yhteistyötä venäläisten tutkijoiden eikä instituutioiden kanssa.

Kolmas Venäjä-yhteistyötä puoltava argumenttini liittyy kansainvälistymään pyrkivään venäläiseen tiedeyhteisöön ihmistieteissä. Venäjän viimeaikainen käyttäytyminen synnyttää meissä oikeutetusti vastenmielisyyttä ja halun kääntää selkämme myös tiedeyhteisölle. Ihmistieteiden edustajana uskon kuitenkin vahvasti siihen, että venäläisen tiedeyhteisön kansainvälistyminen edistää vääjäämättömästi maan demokratisoitumista ja oikeusvaltion toteutumista. Menestyminen läntisessä tiedeyhteisössä edellyttää paradigmaattisten lähtökohtien tarkistamista, joka toivottavasti siirtyy tutkijoiden arkiajatteluun ja käsitykseen oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov tiedosti aikanaan yhteiskuntatieteilijöiden roolin muutoksen airueina:  ”Historioitsijat ovat vaarallisia. He pystyvät panemaan kaiken sekaisin.”

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Ulkomaille!

Uran tässä vaiheessa mieleen nousee joskus, mitä opiskelu- ja työuraani liittyviä henkilökohtaisia valintoja olisin voinut tehdä eri tavalla. Selkeäksi ykköseksi nousevat pidemmät vierailut ulkomailla. Opiskeluvaiheessa olin kyllä kesätienesteissä Saksassa, mutta opiskelijavaihdon mahdollisuudesta en kuullut edes puhuttavan. Myöskään tutkijauralla kukaan opettajistani ei kannustanut ulkomaan vierailuihin.

Sukupolveni loi omat kansainväliset kontaktinsa itse. Minulle löytyi muutama hengenheimolainen muualta Suomesta. Heidän kanssaan omaksi kansainvälistymiskoulukseni muodostui pohjoismainen vertaisyhteisö – på ”skandinaviska”. Siitä verkostoni levisivät samanmielisiin tutkijayhteisöihin sekä saksan- että englanninkielisillä alueilla, mutta ilman kouluruotsia oma tieni olisi ollut tukossa heti alkuunsa.  Nykynuorilla on helpompaa, kun kouluenglanti aukoo ovet melkein mihin tahansa.

Tunne jostain uudesta siivitti kuitenkin eteenpäin.  Näiden verkostojen kautta oppiaineeseeni saatiin heti ensiaallossa toimivat vaihtosuhteet sekä pohjoismaisissa että eurooppalaisissa vaihto-ohjelmissa. Myös joitain omia oppilaitani pystyin rohkaisemaan ja auttamaan tutkijavaihtoon jo jatko-opintojen alkuvaiheessa.

Itä-Suomen yliopiston rehtorina en voi olla enää yhtä tyytyväinen opiskelija- ja tutkijavaihdon kehitykseen. Helppo tapa olisi syyllistää ministeriön rahoitusmallia, joka kannustaa vahvasti ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden ja tutkijaopettajien rekrytointeihin, mutta ei liikkuvuuteen Suomesta ulospäin. Viisaan johtajan pitäisi kuitenkin arvioida strategisia ratkaisujaan mallinkin ohi.

Siksi yksi viimeisistä viesteistäni rehtorina kuuluu: luodaan ulkomaille lähtöä kannustava ilmapiiri, käytetään hyväksi olemassa olevat rahoitusinstrumentit ja puretaan opinto-ohjelmissa ja henkilöstöpolitiikassa olevat liikkuvuuden esteet.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen