Tag Archives: julkaiseminen

PLAN S haastaa tiedejulkaisemisen käytänteitä

Euroopan komissio, Science Europe ja 11 eurooppalaista kansallista tutkimusrahoittajaa julkistivat viime viikolla PLAN S -aloitteen. Sen tavoitteena on, että kaikkien julkisella rahoituksella tuotettujen tieteellisten julkaisujen tulee olla avoimesti saatavilla 1.1.2020 alkaen. Avoin julkaiseminen on ollut kasvussa jo vuosia, ja vaikutusvaltaiset tutkimusrahoittajat, kuten Suomen Akatemia, vahvasti suosittavat näin menettelemään.  Mahdollisuudet avoimeen julkaisemiseen ovat kuitenkin vaihdelleet eri tieteenalojen välillä, samoin julkaisemisesta tutkijalle/instituutiolle aiheutuneet kustannukset.

PLAN S:n sisältämä merkittävä muutos on vallitsevien open access -julkaisemisen käytänteiden standardoiminen. PLAN S edellyttää lyhyen siirtymäaikansa vuoksi nopeita toimia niin tieteenalojen piirissä kuin lehtikustantamoiden taholla. Aloitteen mukaan ns. kultaista mallia noudattavissa open access -julkaisuissa voidaan edelleen periä kirjoittajamaksuja, mutta niille luodaan standardi, jonka avulla tunnistetaan julkaisujen laadukkuus ja kohtuullistetaan kirjoittajamaksu.  Aloitteessa korostetaan myös, että maksuja ei saa periä yksittäisiltä tutkijoilta, vaan instituutioiden on vastattava niistä, millä halutaan korostaa kaikkien oikeutta julkaisemiseen. Perinteisiltä tilausmaksullisilta ns. vihreän mallin lehdiltä poistuu uudistuksen toteutuessa oikeus embargo-aikaan julkaisun avoimeksi saattamiseksi, mikä on vaihdellut puolesta vuodesta vuoteen. Niin ikään nykyinen hybridijulkaisemisen mahdollisuus poistuu uudistuksen astuessa voimaan.

PLAN S koskettaa erityisesti tilausmaksullisia lehtiä, ja on mielenkiintoista seurata niiden reaktioita toimintaympäristön muuttuessa. Toisaalla PLAN S asettaa haasteita myös tiedeyhteisölle. Sen kymmenkohtainen ohjelma painottaa, että ellei tieteenalalla ole tarjolla korkealaatuista tieteellistä avointa julkaisufoorumia, on tällainen perustettava tutkimusrahoittajien avustuksella ja rakennettava sille tarvittava infrastruktuuri. Tämä kohta viittaa ilmeisimmin tilanteeseen, jos kaupalliset kustantajat eivät suostu avaamaan julkaisujaan. Uusien julkaisukanavien perustaminen haastaa niin ikään tutkijat ja rahoitusmallimme. Uusien kanavien impaktikertoimet ovat luonnollisesti alhaisempia ensivaiheessa eikä kotimainen jufo-luokituksemme tunnista uusia julkaisukanavia suoraan 2- tai 3-tasolle.

PLAN S on kannatettava aloite, mutta sen toteutumisen edellytys on, että tiedeyhteisö ja tutkimusrahoittajat sitoutuvat sovittuihin periaatteisiin yhteisenä rintamana. Tähänastisessa keskustelussa ja toimenpiteissä on edetty ensisijaisesti länsimaisen tiedeyhteisön etua ajaen. Globaalin vastuun nimissä tulisi samanaikaisesti ponnistella avoimen julkaisemisen edistämiseksi kehitysmaissa, sillä vain pieni osa tutkimuksesta pääsee levitykseen länsimaisten suurten kustantajien toimesta. Avoin toimintakulttuuri ja avoin tiede on nähtävä globaalina haasteena.

Harri Siiskonen
Akateeminen rehtori

Tutkimuksen tuloksellisuus

Helsingin Sanomat (teksti Juha Honkanen) otsikoi 10.4.2016 Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tuloksettomuudesta. Rahoitus ohjautuu tehottomille hankkeille, toteavat aihetta tutkineet professori Pekka Räsänen ja apulaisprofessori Atte Oksanen. Toki he ovat analysoineet vain kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen rahanjakoa ja sen tuloksellisuutta. Näillä rahoituksilla keskimääräinen tutkijatohtorin hanke on tuottanut noin kaksi, akatemiahanke kolme ja akatemiatutkijan hanke neljä julkaisua. Ko. rahoitukset ovat tietysti monivuotisia, vaihdellen pituudeltaan 3-5 vuoteen. Eihän tuo tulos kovinkaan vahvalta vaikuta, jos hankkeista syntyy vähemmän kuin yksi julkaisu vuodessa. Toki kohtuutonta on jutussa esitetty vertailu kirjoituksesta vastaavien professoreiden vuosittaiseen julkaisutuotantoon, joka on 5-7 julkaisua vuodessa. Kohtuutonta siksi, ettei esimerkiksi akatemiahanketta toteuttavan tutkijan vuosituotanto rajoitu vain ko. hankkeen julkaisuihin. Varmaan hänellä on muitakin hankkeita, jota tuottavat ehkä enemmistön vuosittaisesta julkaisutuloksesta.

Itseäni kiinnostaa oman tiedekuntani tutkijoiden tuloksellisuus, ja siten myös heidän julkaisutuotantonsa. Seurasin HS:n viitoittamaa menetelmää ja käytin Scopuksen tuottamaa tietoa julkaisuaktiivisuudesta 2010-2014. Kritiikin tiedän, Scopuksesta puuttuu luonnontieteiden alan julkaisusarjoja. Totta, mutta kokemuksen mukaan Scopus toimii luonnontieteissä varsin hyvin, kemiaa lukuunottamatta. Se on myös avoimesti haettavissa, eli julkista tietoa.

Analyysini mukaan tiedekuntamme akatemiatutkija on keskimäärin 40 -vuotias ja tuottaa keskimäärin 3 julkaisua vuodessa, aktiivisimmat  toki lähes kaksi kertaa enemmän. Apulaisprofessorimme ovat keskimäärin vain vuoden vanhempia, mutta julkaisevat kaksi kertaa enemmän. Professorimme on tyypillisesti 53 -vuotias ja julkaisee 7 vertaisarvioitua artikkelia vuodessa. Aktiivisimmat professorit julkaisevat 3-4 kertaa enemmän, passiivisimmat eivät valitettavasti vuodessa artikkeliakaan. Apulaisprofessorien julkaisutuotanto on tasaisempaa. Se puhuu Tenure track -järjestelmämme puolesta. Siihen valitaan tutkijoita, jotka pystyvät hyviin tuloksiin.

Tutkimusrahoituksesta en saa koottua ihan yhtä helposti vastaavaa analyysiä. Oletukseni kuitenkin on, että esimerkiksi professoreiden julkaisutuotanto ja täydentävän tutkimusrahoituksen hankinta korreloivat vahvasti. Ulkopuolelta hankitulla rahalla tutkimus kuitenkin pääosin tehdään, vaikka UEFin strategisilla euroilla on ollut oma positiivinen vaikutuksensa viime vuosina.  Toki on myös täydentävää rahoitusta, joka ei optimaalisesti tue esimerkiksi julkaisujen tuottamista. Siksi rahoitus -julkaisutulos -yhteys ei ole täydellinen.

Periaatteellisesti ajattelen, että yliopistossa kaikki tutkivat ja kaikki opettavat. Intensiteetti voi tietenkin olla erilainen ja vaihteleva painotus tutkimuksen ja opetuksen välillä tietoinen. Syytäkin on: lienee realistista sanoa, että professori, joka ei viiteen vuoteen ole tuottanut kuin yksittäisiä artikkeleita, ei saa tehtyä enempää niitä jatkossakaan. CV ei tuolloin riitä tutkimusrahoituksen hankintaan Akatemiasta ja tai muualtakaan, eikä tutkimustulos tuolloin yksinkertaisesti riitä. Siitä huolimatta tutkijakoulutuksen saanut professori tai opettaja voi tuoda osaamisensa tuloksellista tutkimusta tukemaan. Tuolloin se on jonkun toisen johtamaa tutkimusta, mutta myös yhteen  hiileen puhaltamista. Toivotan rohkeutta uusien yhteistyöavauksien hakemiseen.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani,
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta