Tag Archives: Jukka Mönkkönen

Suomeen sopii muutama maailmanluokan yliopisto

Viime viikkoina on ilmestynyt koko joukko analyysejä, selvityksiä ja raportteja korkeakoulujen tilasta ja uudistamistarpeista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi yhdeksän ehdotustaan yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Suomen yliopistot UNIFI ry. julkaisi tieteenalakohtaiset rakenteellisen kehittämisen raportit, jotka sisältävät ehdotuksia yliopistojen profiloitumiseen. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen vertailuraportti suomalaisesta korkeakoulujärjestelmästä näki päivänvalon ja viimeisimpänä EK loihe viime viikolla lausumaan, että Suomi tarvitsee 3-4 huippuyliopistoa.

Mediahuomion määrällä arvioiden korkeakoulujärjestelmämme onkin yksi keskeisimpiä kehittämiskohteita, kun Suomea nostetaan jaloilleen.

Kaikkien analyysien lähtökohtana on, että Suomessa on maan kokoon suhteutettuna runsaasti korkeakouluja, niissä on päällekkäistä toimintaa, ne ovat osin liian pieniä ja niukat voimavarat sirpaloituvat liian moniin yksiköihin. Yliopistojen yhdistäminen ja ns. duaalimallin, eli rinnakkaisen yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkoston uudistaminen onkin nostettu vahvasti esille.

On selvää, että erillisiä rinnakkaisia koulutuskokonaisuuksia aina maisteri-ja jopa tohtoriopintoja myöden ei ole järkevää rakentaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön vahvistamisen tulee lähteä toiminnalliselta pohjalta, jossa yhdessä rakennetaan uuden tyyppisiä koulutuskokonaisuuksia. Joissain tapauksissa jopa yhteensulautumiset voisivat olla perusteltuja, mutta ennen kaikkea lainsäädännön on mahdollistettava erilaiset ratkaisut.

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja meillä on hyvin koulutettua, osaavaa ja innovatiivista väkeä eri puolilla maata. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pitäisikin alueittain arvioida profilointi- ja rakennekehitystarpeensa yhdessä tavoitteenaan hyvin toimiva koulutusjärjestelmä ja fokusoituneet tutkimus- ja kehitysympäristöt.

Uudistukset pitää koordinoida valtakunnallisesti niin, että eri alueet muodostavat koko maan kattavan, toisiaan täydentävän osaamisen verkoston. Tällöin koko maan henkinen potentiaali voidaan täysimääräisesti hyödyntää ja rakentaa Suomeen muutama laadukas, maailmanluokkaa oleva yliopistokokonaisuus, joilla taataan tutkimuksen ja koulutuksen korkea taso ja luodaan edellytykset uusille innovaatioille.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

Älykästä erikoistumista

EU:n älykkään erikoistumisen teema sisältää ajatuksen alueellisten vahvuuksien tunnistamisesta ja kehittämisestä. Itä-Suomessakin maakunnilla on liittojensa laatimat älykkään erikoistumisen strategiat, kaupungeilla omat kasvustrategiansa ja alueen korkeakouluilla omat strategiansa vahvuuksistaan. Tähän kun lisätään vielä alueella toimivat tutkimuslaitokset ja koko yrityskenttä, on koossa kokolailla iso kokonaisuus, jonka olisi hyvä älykkäästi erikoistua ja mielellään samaan suuntaan.

Vaikka mainittujen tahojen tavoitteet ja toimintakentät poikkeavat toisistaan, olisi ainakin keskeisillä toimintasektoreilla hyvä löytää yhteiset painopisteet ja erikoistua niihin laajalla rintamalla. Otetaan esimerkiksi Itä-Suomelle erittäin merkityksellinen biotalous, joka on niin laaja kokonaisuus, että mikään alue ei voi kattaa kaikkea siihen liittyvää osaamista. Alueen toimijoiden tulisikin löytää samoja painopisteitä toiminnassaan, jolloin yhteistyössä profiloitumalla voisimme vahvistaa itä-suomalaista osaamista kukin omalla toimintasarallamme, mutta samaan suuntaan. Joensuu Suomen biotalous-INKA kaupunkina voisi hyvin ottaa kuskin paikkaa tässä.

Toinen esimerkki on terveysala, jolle on laadittu kansallinen kasvustrategia. Helsingin kaupunki tavoitteleekin yhdessä alueen yliopistojen, muiden toimijoiden ja yritysten kanssa Pohjois-Euroopan terveyspääkaupungin asemaa. Myös Kuopion seudulla olisi erinomaiset edellytykset olla tällainen keskittymä, jos vain tunnistamme yhteiset vahvuutemme ja kohdennamme kehitystoimintamme samoihin kohteisiin.

Tiivistämällä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston, alueen ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, kaupunkien, maakuntaliittojen ja yritysten kesken voimme parhaiten taata Itä-Suomen älykkään erikoistumisen ja kilpailukyvyn.

Jukka MönkkönenJukka_Monkkonen_100X130

 

 

 

 

 

 

Mainiot maisterit, toimeliaat tohtorit

Viime aikoina on julkisessa keskustelussa nostettu vahvasti  esille kysymys yliopistotutkintojen  työelämävastaavuudesta. Tuoreimmat jutut aiheesta ovat Hesarissa sunnuntaina 11.1.2015 julkaistu  artikkeli otsikolla ”Opinnoista ei ole aina hyötyä työelämässä” ja uusimman Suomen Kuvalehden tohtorien kasvavaa työttömyyttä käsittelevä  juttu ”Toimeton tohtori”.

Nämä heitot kumpuavat muuttuvan maailman tarpeista, joihin odotetaan yliopistoilta nopeaa reagointia. Meidän tuleekin pohtia vakavasti tutkintojen sisältöjä, rakenteita ja opettamisen tapoja.

Perinteisesti olemme ajatelleet, että yliopistokoulutuksen tulee antaa vahva teoreettinen pohja syvälliselle asiaosaamiselle, jota työelämässä voidaan eri tehtävissä sitten soveltaa. Tämä toki  on yliopistokoulutuksen kivijalka jatkossakin, koska sitä kautta syntyy valmiuksia itsenäiseen tiedonhankintaan ja –käyttöön, ja myös tiedon kriittiseen arviointiin. Mutta rinnalle tarvitaan myös toisenlaista osaamista. Kykyä verkottua muiden alojen asiantuntijoiden kanssa, koota tietoa monista hyvinkin erityyppisitä lähteistä, mukaanlukien ns. epämuodollinen tieto, ja luoda niistä uusia näkökulmia.

Miten opetuksessa voidaan sitten sovittaa yhteen riittävän syvä tietoaines  nykyisen työelämän osaamisvaatimusten kanssa lisäämättä tutkintojen laajuuksia tai opettajien ja opiskelijoiden työmäärää kohtuuttomasti?

Ratkaisuja voidaan hakea tavoista opettaa ja oppia. Meidän tulee yhdistellä erilaisia opettamisen tapoja ja luoda uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka muistuttavat enemmän nykyisen työelämän toimintatapoja. Näin tarvittavia taitoja voidaan kehittää opetettavasta tietoaineksesta tinkimättä.

Onneksi yliopistossamme on paljon taitavia pedagogeja ja rohkeita uusia virityksiä uudenlaiseen oppimiseen. Tätä osaamista on tärkeä hyödyntää.

UEF on strategiassaan ilmaissut tahtonsa olla  moderni opiskelijan yliopisto. Opiskelijakeskeisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettajien täytyy olla opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden mukaan käytettävissä 24/7. Mutta se tarkoittaa sitä, että sisällöllisen kehittämisen lisäksi kehitämme opetustamme, oppimistamme ja oppimisympäristöjä vastaamaan paremmin nykyisiä osaamistarpeita ja osallistamme opiskelijoita innostavaan oppimiseen. Näin meiltä valmistuu entistäkin mainiompia maistereita ja toimeliaampia tohtoreita.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

UEF – State of the smart

Olemme nyt uusimassa ulkoista ilmettämme ja UEF-brändiämme. Tavoitteena on parantaa vetovoimaamme, kilpailukykyämme ja tunnettuuttamme. Kilpailu parhaista opiskelijoista ja työntekijöistä kiristyy ja myös kansainväliset rekrytoinnit edellyttävät vahvaa brändiä.  Tässä kilpailussa haluamme erottua eduksemme olemalla rennosti akateeminen yliopisto, jossa moderni asiantuntijuus ja utelias uudistaminen yhdistyvät eloisaan ja ihmisläheiseen ilmapiiriin.

Yliopistojen maine ja brändi koostuvat monista eri osatekijöistä, joista tutkimuksen ja koulutuksen laatu ja sisällöt ovat tietenkin keskiössä. Yliopistot ovat olleet kuitenkin melko huonoja esimerkkejä brändäyksestä, koska niiden brändit eivät tarpeeksi selkeästi ole erottuneet toisistaan. Meillä on nyt uuden strategian myötä entistä kirkkaampi näkemys omista vahvuuksistamme ja tarvitsemme siten myös uuden brändin viestimään niistä selkeästi niin sisäisesti kuin ulkoisestikin – synnyttämään vahvan UEFin identiteetin. State of the smart viestii, että UEFilla on annettavaa ja kerrottavaa, omaamme ainulaatuisia näkökulmia ja ennen kaikkea, tiedämme mitä teemme.

Tuntuuko yhtään omalta? Toivottavasti, koska kaikki tämä muuttuu eläväksi vasta kun koko yliopistoyhteisömme, kaikki työntekijät ja opiskelijat tunnistavat sen ja tuntevat sen omakseen. Se ei synny juhlapuheissa eikä blogikirjoituksissa, vaan jokapäiväisessä työssä ja tekemisessä. Omaa työtämme arvostaen, toistemme tekemistä kunnioittaen ja toisiamme ihmisiksi kohdellen synnytämme  yhteisön, josta voimme olla aidosti ylpeitä. Silloin siitä on helppo kertoa kaikille muillekin.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Tervettä kasvua

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi toukokuun lopussa Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian. Siinä todetaan, että Suomessa on terveysalalla vahvaa osaamista, jota voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä tehokkaammin kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Alan yksityinen tutkimustoiminta olisi kasvatettavissa 2,5-kertaiseksi vuoteen 2020 mennessä tiivistämällä yhteistyötä ja luomalla yhteinen toimintaohjelma.

Merkittävää strategiassa on se, että allekirjoittajina on neljä ministeriä kolmesta ministeriöstä, TEM:stä, STM:stä ja OKM:stä. Poliittinen sitoutuminen asiaan on siis laajaa.

Strategiassa on esitetty tiekartta eli keskeiset toimenpiteet terveysalan innovaatioekosysteemin kehittämiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä esitetään, että yliopistot ja yliopistosairaalakaupungit laativat toimintasuunnitelmat tutkimus- ja innovaatioekosysteemien sekä siihen liittyvän yritysyhteistyön kehittämiseksi. Myös yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden profiileja ja tutkimuksen painopisteitä pitää vahvistaa ja rakentaa maahan kansallisesti kattavat ja toisiaan täydentävät osaamisverkostot. Tavoitteena on mm. alan ulkomaisten investointien houkutteleminen (Team Finland Health) ja se ei onnistu keskinäisen nurkkakuntaisen kilpailun kautta, vaan verkottamalla valtakunnan paras osaaminen.

Itä-Suomen yliopiston, KYSin ja Kuopion alueen on myös otettava asiasta koppi, tunnistettava omat vahvuutensa ja sitouduttava tutkimus- ja kehitysympäristöjen sekä innovaatioekosysteemien yhteiseen kehittämiseen. Meillä on kaikki mahdollisuudet ottaa vahvuusaloillamme valtakunnassa johtava rooli. Ja se kannattaa tehdä, koska terveys laajassa merkityksessä on alueen ehdotonta osaamishuippua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Elävät verkostot

Akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen kommentoi blogissaan viime viikolla kansanedustaja Seppo Kääriäisen esitystä pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen yhteistyön lisäämiseksi. Kansallisen yhteistyön rinnalla on tärkeää tehostaa toimintaamme kansainvälisissä verkostoissa, jotka ovat elimellinen osa toimintaympäristöämme. Horisontti 2020 -puiteohjelma on jo ensimetreillään vauhdittanut tutkijoiden kansainvälistä kanssakäymistä. Toimivat ja synnytteillä olevat tutkija- ja temaattiset verkostot ovat luontevia ja tukevat ydintoimintojamme: tutkimusta ja koulutusta.

Rajattuun tutkimusintressiin pohjautuvien verkostojen lisäksi yliopiston ja tiedekuntien tasolla on vuosien saatossa solmittu erityyppisiä kansainvälisiä puitesopimuksia, joilla on kirjava historia takanaan. Ne tarjoavat meille erinomaisia mahdollisuuksia toimintojemme kehittämiseen ja tunnettuutemme lisäämiseen, jos pystymme niitä aktiivisesti hyödyntämään.

Osallistuin vajaat kaksi viikkoa sitten Nordic Centren neuvoston kokoukseen Bergenissä. Nordic Centre koordinoi verkostoon kuuluvien pohjoismaisten yliopistojen toimintaa Shanghain alueella sekä tekee yhteistyötä siellä toimivien pohjoismaisten yritysten kanssa. Jos mielimme saada täyden hyödyn panostuksestamme verkostoon, on meidän ja muiden suomalaisten yliopistojen panostettava yhteistyöhön verkoston pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa.

Yliopistolla on monta yllä kuvatun kaltaista verkostosopimusta, joissa piilee runsaasti potentiaalia, mutta joiden hyödyntämisessä on parantamisen varaa.  Siksi onkin tärkeää tehostaa tiedotusta verkostoistamme ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista, kartoittaa potentiaalisia toimijoita ja aktivoida heitä mukaan toimintaan. Tutkimus- ja opetushenkilöstön osallistuminen perustuu luonnollisesti heidän omiin ja yksiköidensä intresseihin. Tämä joukko pystyy myös parhaiten arvioimaan solmittujen sopimusten relevanttiuden. Verkostoillakin on elinkaarensa ja meillä on oltava valmius irtautua verkostoista, jotka eivät enää vastaa nykyisiä tarpeitamme. Toisaalla on seurattava aktiivisesti uusien verkostojen syntyä ja hankkiuduttava niissä aktiivisen toimijan rooliin, jos koemme ne kannaltamme uusia uria aukoviksi.

Toimivat verkostosopimukset voivat parhaimmillaan avata ainutlaatuisia mahdollisuuksia laaja-alaiseen kansainväliseen yhteistyöhön kustannustehokkaasti.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen

Ei oppi ojaan kaada – tohtoreitakaan

Olen viime aikoina ollut usein tilaisuudessa keskustella eri tahojen edustajien kanssa tohtorin tutkinnoista, niiden sisällöistä ja siitä, miten ne vastaavat yhteiskunnan tarpeita.

On esitetty epäilyksiä, että tutkintotavoitteet ja niiden tuoma rahallinen korvaus yliopistoille johtaisi tohtoritehtailuun ja väitöskirjojen tieteellisen tason laskuun. Varsinkin elinkeinoelämän taholta on toisaalta nähty tohtoritutkintojen ja niihin liittyvän tutkimustyön olevan liian teoreettista ja kapeuttavan osaamista liiaksi.

Noin 2 % suomalaisista on suorittanut tohtorin tutkinnon ja määrä kasvaa koko ajan. Ei siis ole ihan yhdentekevää, mitä valmiuksia tohtorin tutkinto tuo. Itse olen sitä mieltä, että tutkinnolle pitää luoda erilaisia ”opintopolkuja”. Ne, jotka tähtäävät tutkijan uralle, ottavat enemmän teoreettisia opintoja tutkintoonsa. Ne, joiden tavoitteena on asiantuntijatehtävät tai vaikkapa yrittäjyys, voivat ottaa enemmän niitä tukevia opintoja.

Tutkimustyön mahdollisimman korkea laatu on oltava kaikkien väitöskirjojen tavoitteena. Väitöskirjoihin sisältyvästä tutkimuksesta syntyy myös iso osa yliopistojen koko julkaisutoiminnasta, joten niiden laatu vaikuttaa koko yliopiston maineeseen ja menestykseen. Tutkimustyön laajuus on vain sovitettava oikein muistaen, että väitöskirja on tutkijan perustutkinnon opinnäytetyö, ei elämäntyö.

Joka tapauksessa tohtorin tutkintoon sisältyvät opinnot ja tutkimustyö antavat valmiuksia kriittiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja tiedon tuottamiseen. Se ei voi olla turmiollista minkään työn tekemisen kannalta. Lisäksi kaikilla aloilla tutkimus alkaa olla kansainvälisissä verkostoissa tehtävää tiimityötä, ja näitä valmiuksia suomalainen yhteiskunta tulee entistä enemmän tarvitsemaan.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen