Tag Archives: Jukka Jurvelin

Yhteistyötä ja epäitsekkyyttä

Suomen talous on sukeltanut monen vuoden ajan. Kansantuote on kehittynyt negatiivisesti samaan aikaan kun palkat ja yleinen kustannustaso ovat nousseet merkittävästi. Tämä on johtanut mahdottomaan yhtälöön, jota on yritetty ratkaista valtion lainaa lisäämällä. Kehitys on luonut askelmerkit, joita yliopistot ovat myös väistämättä seuranneet. Raha, tai paremminkin sen puute, on ohjannut vahvasti toimintaamme. Hyvät kehitysajatukset ja -aloitteet on täytynyt tarkastella talouden raamissa, ja silloin toteutus on ollut usein mahdotonta. Sen sijaan on jouduttu tekemään kovia ratkaisuja, myös YT-prosessin muodossa. Valitettavasti talouden nousua ei ole juurikaan näkyvissä, olemme kuulleet koulutuksen ja yliopistojen rahoituksen supistuksista. Olemme toiminnan sopeutuksen edessä tulevina vuosina. Tästä haasteesta yliopiston johto on meitä jo valistanut ja toivoo rohkeaa ajattelua. UEF-strategia ohjaa meitä tulevaisuuteen.

Valtion ja yliopiston talouden tasapainolla on sama maalaisjärkeen käypä perusta: tulot ja menot pitää olla tasapainossa. Tuntuu, että valtiollisessa keskustelussa tämä yksinkertainen totuus unohtuu. Kun joltain ollaan ottamassa, mietitään mistä saadaan kompensaatio. Ymmärrys kokonaisuudesta ei silloin johda toimintaa. Sama vaara voi uhata myös yliopistojen kehittämistä. Yhden professorin, tutkimusryhmän tai laitoksen kehittäminen ja etu ei pelasta kokonaisuutta. Tiedekuntaa pitää katsoa kokonaisuutena, ja miettiä ratkaisuja, joilla yhteiset tavoitteet saavutetaan. Yhteistyön kehittäminen, ja yhteen hiileen puhaltaminen, on silloin avainasemassa. Haetaan sitä synergiaa, jolla tuloksemme edelleen paranee, oman edun tavoittelun sijasta. Kunnioitetaan toisiamme ja ollaan tarvittaessa epäitsekkäitä. Lohduttavaa on se, että hyvä koulutus ja hyvä tutkimus takaavat jatkossakin menestyksemme. Juuri niin meidän pitää yliopistossa tehdä. Periaatteellista ristiriitaa ei ole siinä, millä tavoitteisiin päästään.

Meidän on omattava valmius merkittäviin muutoksiin, joita nykyaika edellyttää.  Katse tulevaisuuteen.  Ajatus, että näin pitää tehdä kun aina on näin ollut, on todennäköisesti kestämätön. Ruohonjuuriperspektiivi, vaikkakin tärkeä, ei saa johtaa ratkaisujamme. Oikeiden vahvojen asioiden, ei sen minkä toivottaisiin olevan vahvaa, pitää ohjata toimintaamme. Meillä on upeat mahdollisuudet itse luoda tulevaisuuttamme, tartutaan niihin. Uskonkin, että olemme edellä useimpia muita yliopistoja.  Sillä pahinta olisi yliopisto, jossa on toivottomuuden ilmapiiri.  Kuten Anu Järvensivu kolumnissaan (HS, 13.9.2015) toteaa, ”etsisin ensimmäiseksi leikkauslistalle innostuksen tappajat”. Innostus, tai paremminkin intohimo, ohjatkoon tekemisiämme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Innostu – jostakin

”Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin ei sillä …” Näin laulaa Juha Vainio loistavassa ”Matkalla pohjoiseen” kappaleessa. Tuo biisi tuli mieleen kun viime kesänä painelin prätkälläni Kaamasen tietä. Samalla pohdin sitä mistä innostun, vaikka tiesinkin että omissa ajatuksissani pyörällä matkaten upeassa kesämaisemassa, en olisi parempaa keksinyt. Innostus oli huipussaan ja tunne voimauttava. Ja edessä oli Nuorgamin Jounin kauppamaja. Piti sielläkin pistäytyä.

Innostuksen tunne pitäisi liittyä myös työntekoon, ainakin hetkittäin. Tosin kuulinpa kerran ettei tutkimuksessa innostus riitä, vaan tarvitaan intohimoa. Sen tunteen voimalla ihminen tekee uskomattomia asioita, ihan päättömiäkin. Eikä silloin lasketa työtunteja. Näin on käynyt monelle tutkijalle ja voimia on riittänyt vuodesta toiseen. Hienoa, silti varoituksen sana on paikallaan. On syytä välillä pysähtyä miettimään ajankäyttöään, sillä ikä tekee tehtävänsä, ja keho voi jossakin vaiheessa muistuttaa että liika on liikaa. Kannattaa kuunnella itseään herkällä korvalla.

Lumet on saanut hienon tuloksen Suomen Akatemiasta tänä keväänä. Se kompensoi huonompaa menestystä viime vuosilta, ja auttaa toivottavasti osaltaan yli vaikeiden aikojen. Menestys innostaa ja antaa uskoa hyvään tekemiseen. Dekaanina olen ylpeä ja kiitollinen omalle porukalle.

Löydä innostuksen kohde jostakin. Yksi innostava asia omaan elämään olisi hyvä voimavara jokaiselle meistä. Se toimii henkisenä voimana kaikelle tekemiselle, ja edesauttaa myös jaksamaan työelämässä. Työ on yliopistolaisille varmasti iso asia, mutta useimmat meistä tarvitsevat jotain muutakin. Lomakin auttaa, etenkin jos se sisältää innostavaa tekemistä. Lomaa odotellessa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

 

Toiminta polarisoituu, tai sitten ei

Kuten kaikki tiedämme, olemme UEF:ssa organisoituneet neljäksi tiedekunnaksi. Toiminnan tuloksen perusteella kaksi tiedekuntaa, terveystieteiden tiedekunta ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta ovat tutkimusintensiivisiä, kun taas yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan ja filosofisen tiedekunnan toiminnan pääpaino on koulutuksessa. Nämä vahvuudet ovat hyvin näkyvissä vaikka tiedekuntien ansaintalogiikkaa tarkasteltaessa. Esimerkiksi LuMet tienasi tämän vuoden ansainnastaan yli kaksi kertaa enemmän tutkimuksesta kuin koulutuksesta.

Olen ymmärtänyt, että kukin tiedekunta haluaa vahvasti parantaa sitä, missä tulos on heikkoa. Tuloksen parantamisen voisi ajatella olevan helppoa siellä, missä tekeminen on heikointa. Näin ei kyllä välttämättä ole. Se voi olla erityisen haasteellista, edellyttää helposti koko ajattelumallin ja toimintakulttuurin muutosta sekä rohkeutta hakea uusia ratkaisuja toimintaan.  Lumetin koulutuksen haasteet ovat kiistattomia. Meidän on syytä toimia rohkeasti, uudet hakijaluvut ajakoon meitä työssämme eteenpäin.

Näyttää myös siltä, että tiedekunnan sisällä on samanlaista polarisoitumista. Vahvimman tutkimuksen omaavat yksiköt vahvistuvat, vaikka koulutustulos ei olisikaan tiedekunnan kärkeä. Yliopistokoulutus perustuu uusimpaan tutkimukseen, ja koulutuksemme avulla tuotamme osaajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta oma koulutuksemme synnyttää myös merkittävän osan uusista tutkijoistamme. Yhä useammin luonnontieteissä koulutusputki on ylioppilaasta tohtoriksi. Eräissä tapauksissa pienet tutkintoluvut kandidaatti- ja maisteritasolla pistävät silmään, mutta nykyinenkin peruskoulutustulos on kriittisen tärkeää hyvälle tohtorikoulutustulokselle. Koulutuksen tulos ikään kuin vahvistuu monikertaiseksi. Osoitus siitä, että koulutus ja tutkimus ovat erottamattomia, molempia tarvitaan. Silloinkin, kun koulutus-tutkimus tulos ei ole ”fifty-fifty”.

Vaikka yliopiston tutkijakoulu on rakennettu tukemaan tutkijakoulutustamme, tutkimustulos ja uudet tohtorit tehdään pääasiallisesti täydentävän rahan hankkeissa. Täydentävää rahoitusta voimme saada jos meillä on hyviä hanke-edotuksia, hyviä hankkeiden vetäjiä, hyviä tutkijoita ja hyvä tutkimusinfra. Kaikilla tutkimusalueilla näin ei valitettavasti ole. Kun joku em. vaateista merkittävästi puuttuu, rahoituksen hankinta ontuu, tohtoreita tulee huonosti, korkeatasoisia julkaisuja syntyy liian vähän ja talous rämpii. Prognoosi on huono ja kierre vain pahenee. Raha tulee rahan luokse. Raadollista, mutta pelkäänpä että totta.

Tohtoriohjelmat rakennetaan uudestaan. Tavoitteena on vahvistaa tieteidenvälistä yhteistyötä myös tohtoriohjelmien avulla ja suunnata sitä UEFin vahvoille tutkimusalueille. LuMet:ssa saattaa olla joku ”puhdasoppinut” yhden alan tieteen tekijä, joka on onnistunut luomaan menestyksellisen tutkimuksen aiheessa ympärille.  Jos tunnistaa itsensä, jatkakoon sitä. Se edellyttää, että ollaan maailman huipulla omalla kapealla tieteenalalla. Näitä maailman huippuja on kuitenkin vähän koko yliopistossa. Realistisesti näin on varmaan myös tulevaisuudessa. Yhteisen, poikkitieteellisen tutkimuksen avulla voidaan löytää tutkimuskohde, jossa realistisemmin päästään maailman huipulle. Panemalla parhaita voimiamme yhteen ulkopuolisten huippujen kanssa, myös täydentävän rahoituksen hankinnan potentiaali kasvaa. Siitä voi seurata edellämainitsemiani positiivisia asioita. Tätä prosessia uskon tohtorikoulutuksen uudistamisen myös tukevan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Opiskelijoita houkutteleva koulutus UEF:ssa – kriittisiä ratkaisuja

Laajat hakukohteet, fokusoidut maisteriohjelmat – tähän kehottaa UEF:n tuore strategia. Strategian toimeenpano-ohjelma sanoo, että käynnistämme ne jo vuonna 2016 myös luonnontieteissä. Ja työ on käynnissä.

On mielenkiintoista havaita, miten kriittisen tärkeäksi koettu asia saa ihmiset syttymään läpi koko tiedekunnan. Tarve koulutuksen uusimiseen, uusien vaihtoehtojen miettiminen ja oman toiminnan perusteiden miettiminen saa tunteet, innostuksen, mutta myös uhkan tunnun ja jopa pelon heräämään. Tämä on inhimillistä.

Toisten tekemistä on helppo muuttaa, mutta oman toiminnan muutosvaatimukset herättävät vastarinnan. Asioita saatetaan helposti katsoa mikronäkökulmasta, ikään kuin pienen reiän kautta, eikä nähdä sitä kokonaisuutta minkä osa ollaan ja mitä ilman ei tulla toimeen.  Optimistisen ihmisluonteen mukaisesti uskomme vilpittömästi positiiviseen kehitykseen vanhoillakin toimintamalleilla. Uskoa ei horjuta vaikka lahjomaton statistiikka kertoo, että jotain on esimerkiksi luonnontieteissä tehtävä, myös Itä-Suomen yliopistossa.  Tavoitteet tutkinnoissa jäävät kauaksi, ja vaatimukset vain karkaavat tuntuen suorastaan koulukiusaamiselta. Epärealistisia ne osin ovatkin, mutta alaspäin menevät trendit tutkintojen määrissä ovat hälyttäviä. Onnistummeko houkuttelemaan suomalaisia nuoria? Valmistuvien kandidaattien lukumäärä ei valitettavasti lupaa kovinkaan hyvää UEFin luonnontieteille.

Kysymys siis on, millä toimenpiteillä saamme koulutuksemme houkuttelevammaksi? Nyt uskotaan laajojen hakukohteiden varaan. Siinä mallissa nuoren ihmisen ei tarvitse heti naulata opiskelu-uraansa, vaan voi tutustua laajemmin yliopisto-opintoihin ja suuntautua sitten alueelle, johon taipumukset parhaiten soveltuvat, joka miellyttää tai jostakin muusta hyvästä syystä. Tämä on hyvä lähtökohta, joskin kokemuksia muualta on rajoitetusti, eikä suinkaan vain positiivisia.

Haasteemme on se, että  miten muutoksen keskellä säilytämme sen, mikä on osoittautunut hyväksi. Tavoitteemme on antaa hyvät lähtökohdat monipuoliseen työuraan ja tuottaa osaavia maistereita tulevaisuuden työelämään. Valmistuvilla maistereilla tulee olla myös hyvät, menestykselliseen jatkokoulutukseen riittävät teoreettiset tiedot ja käytännön tekemisen valmiudet. Etenkin luonnontieteissä kyseessä on yhä useammin koulutus ylioppilaasta tohtoriksi. Tätä seuraa sitten vielä tarve elinikäiseen oppimiseen. Jos jotain vaihetta ”koulutusputkesta” muutetaan, se varmasti johtaa muutostarpeisiin myös muissa kohdissa. Eli maisteri- tai tohtorikoulutusvaiheisiin vaaditaan myös muutoksia.

Meidän on osattava rakentaa toimintamallit, jotka pelittävät tulevaisuudessa, kun kilpailu opiskelijoista vain kovenee. Kolme kampusta, opettajakoulutuksen erityisvaatimukset ja tulevat kiintiöt lisäävät epävarmuutta ja synnyttävät myös toiminnallisia haasteita, jotka lisäävät toteutuksen vaativuutta. Toiminnan kehittämisen reunaehdot tulevat annettuina, mutta käytännön toteutus on meidän käsissämme. Tähän tarvitsemme viisautta, mutta myös avointa mieltä uudistumisen.  Jälkijunassa tulemalla, muiden malleja toistamalla ja samaa tarjoamalla emme menesty. Uskotaan omaan tekemiseen tässäkin asiassa.

Jukka JurvelinJurvelinJukka

Innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto

Monen vuoden jälkeen minulla oli tilaisuus käydä vuotuisilla Sädeturvapäivillä Tampereella. Ohjelma oli perinteinen, alan asiantuntijoille suunnattu. Poikkeuksena oli ensimmäisen aamun pitkä alustus otsikolla ”Innostus, rakkaus ja hyvä elämä”. Esityksen piti, sanoisinko asiaankuuluvasti, kaikkien tuntema professori, filosofi Esa Saarinen.

Itse olin aiemmin yrittänyt YouTuben kautta katsella Esan luentoja, mutta tällaisen suoraviivaisen luonnontieteilijän keskittymiskyvylle ne aina tuntuivat kovin hitaasti etenevän. Kärsivällisyydelläni en niitä jaksanut katsella loppuun asti. Nyt oli vähän kuin pakko, kun olin asetettu eturiviin kuuntelemaan.

Saarisen yksi perusviesti taisi olla, että meissä kaikissa on enemmän potentiaalia, ominaisuuksia ja hyvää kuin päällepäin näkyy. Työoloissa vain helposti syntyy henkinen kehä, joka kutistaa meidät ahtaisiin työrooleihimme. Ihminen työroolin takana voi jäädä tuntemattomaksi, kuten myös hänen monet taitonsa ja erityisominaisuutensa. Ne voisimme parhaimmillaan valjastaa oikeanlaiseen käyttöön.

Pitkään tieteen tekemisessä mukana olleena olen nähnyt kuinka kapeaa saattaa olla ajattelumme. Henki on saattanut olla, että hyvää ja korkeatasoista tutkimusta löytyy vain omalta alalta, eipä juuri muualta. Ikään kuin lähtökohtaisesti tutkimus meille vierailla aloilla olisi huonolaatuista. No, ehkä yksittäinen hyvä tutkija saattoi löytyä joltakin muultakin alalta kuin omalta. Usein se vain oli sanojan henkilökohtainen kaveri.

Varmaan huoleni on turha, mutta tällaiseen ajattelun kapeuteen meillä ei ole varaa. Strategiamme haastaa meitä poikkitieteelliseen yhteistyöhön. Meidän on onnistuttava luomaan hyvä ”tiimispiritti” tutkimusalueiden työskentelyyn. Tämä vaatii kunnioitusta ja arvostusta yli tieteenalojen. Luotetaan toisiimme. Ja toisiltamme voimme oppia.

Monitieteellisestä porukastamme löytyy varmasti potentiaalia, jota yhteistyö kaipaa. Ja niitä uusia näkökulmia, joiden perään nyt tiukkoina aikoina huudetaan. Professori Saarisen ajatuksia vapaasti mukaillen, olkoon tavoitteenamme innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto.

JurvelinJukka Jukka Jurvelin

Yliopisto – eilen, tänään ja huomenna

Yliopistojen rooli on perinteinen: sivistyksen antaja, korkeimman koulutuksen tuottaja ja tieteellisen tutkimuksen edistäjä. Yliopistot luovat todistettavasti hyvinvointia ympärilleen, niin tekee myös Itä-Suomen yliopisto. Muutama vuosi sitten käytännön toiminnan lähtökohdat muuttuivat entisistä.  Uutta yliopistolakia seurasi Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM:n) tulokseen perustuva yliopistojen rahanjakomalli.

Vaikka OKM:n myöntämä alakohtainen rahoitus auttaa hieman luonnontieteitä, pääosin saamme rahoituksemme vain tuloksellamme, emme lupauksilla tai neuvottelutaidoilla.  Tuloksillamme maksamme esimerkiksi palkkamme. Mistään ei löydy erillistä palkkarahaa, jota dekaani pahantahtoisuudessaan vain piilottelee.

Riittävä ansainta on mahdotonta, jos se jää liian pienen ”porukan” vastuulle. Olemme UEF-orkesteri. Hyvän lopputuloksen synnyttämisessä jokaisen panos on ratkaiseva ja vain onnistunut yhteen soitto näkyy meillä hyvänä tuloksena.

Nykytuloksilla luonnontieteellä, toki muillakin, on isoja haasteita menestyä yliopistotaloudessa. Rahanjako tuleville vuosille katsoo edellisinä vuosina aikaan saatuihin tuloksiin. Vuoden 2015 rahoitusta varten  OKM:n rahanjakomalli tarkastelee sitä, mitä saimme aikaiseksi vuosina 2011-2013. Niin makaamme 2015 kuin petasimme 2011-2013.

Kysyypä keneltä tahansa, kovasti on töitä tehty. Uskon sen.  Meidän tiedekunnassamme niin tärkeää täydentävää rahaa on myös hankittu toiminnan tehostamiseen. Miksi sitten tuloksemme eivät oikein riitä, ja kustannukset ovat helposti suuremmat kuin tulot. Teemmekö oikein asioita? Ovatko ihmisten työroolit oikeanlaiset?  Onko täydentävä rahoitus oikeanlaista OKM:n ansaintamallin mukaisen tuloksen tekemiseen tai käytetäänkö sitä optimaalisella tavalla?

Toimijoina ja tuloksen tekijöinä meidän on mietittävä sitä, koska UEF-laiva pysyy pinnalla vain yhteisellä tuloksellamme. Jos vain pyrimme säästämään ja pienentämään kuluja, voimme kurjistua niin ettei hyvän tuloksen tekemiseen ole enää edellytyksiä. Tilanteessa on hyvää se, että tehostuneiden toimenpiteiden pitää kohdistua juuri niihin asioihin, joita yliopiston tuleekin tehdä – tulokselliseen, korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen.

Meillä kaikilla pitää olla tietoisuus tämän päivän todellisuudesta. Vuonna 2011 ei ehkä ymmärretty, että kolme vuotta myöhemmin ratkaisee se, mitä tuolloin saatiin aikaiseksi. Nyt ei ole varaa siihen, että muutaman vuoden kuluttua hoksaamme, että meidän olisi pitänyt keskittyä toisenlaiseen tekemiseen vuonna 2014.

Hyvät mahdollisuudet meillä on – kunhan osaamme tarttua oikeisiin toimenpiteisiin. Rohkeutta vaaditaan, eikä meillä ole ainakaan hyssyttelyyn varaa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Strategia – johtajan selkänoja

Wikipediasta löytyvän määritelmän mukaan strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Strategia liittyy erityisesti organisaatioiden johtamiseen.

Hyvä strategia on tärkeä esimerkiksi sodankäynnissä ja liikkeenjohdossa. Entäpä yliopistossa? Kohtuupitkän yliopistourani aikana olen oppinut näkemään strategioita, jotka ovat todellisia virkamiehen taidonnäytteitä. Sivuja on ollut vähintään 20. Täynnä hyviä, viisaita asioita joista kukaan järkevä ei voinut olla eri mieltä. Vaan ohjasiko se organisaation käytännön toimintaa, ja antoiko eväitä mitata toiminnan tuloksellisuutta? Luulenpa, että huonosti.

Itä-Suomen yliopisto on laatinut juuri uuden strategian vuosille 2015-20.  Olemme siinä parhaamme mukaan tunnistaneet ne globaalit haasteet, joissa osaamisemme on huipussaan. Sitä osaamista haluamme tukea ja teemme strategiset linjauksemme, joilla suuntaamme tulevaisuuteen. On siinä sen verran konkreettisuutta, että ihmiset osaavat ehkä jo olla eri mieltäkin. Mutta tuekseen se kaipaa toimeenpano-ohjelman, joka kaiketi onkin tulossa. Siinä meidän on syytä esittää riittävän yksityiskohtaiset toimenpiteet, joilla tavoitteisiin päästään. Ja mittarit ja kriteerit, joita monitoroimalla voimme päätellä onnistummeko. Samalla on mietittävä, ovatko alkuperäiset strategiset hahmotelmat optimaalisia ja ovatko esimerkiksi kaikki oikeat toimijat mukana.

Itse olen omassa tiedekunnassani esittänyt (lue: vaatinut), että kaikille yksiköille pitää laatia strategia vuoden 2014 loppuun mennessä. RAE-työssä todettiin, ettei monellakaan yksiköllä ollut ajanmukaista strategiaa. Tosin ei kyllä tiedekunnallakaan. Ja yksiköt, joilla oli ajantasaiset strategiat, sekä kuvattuna tavoitteet, toimenpiteet, mittarit ja seurantamenettelyt, saivatkin runsaasti kiitosta. Se taisi näkyä arvosanoissakin. Eli meillä on tiedossa strategiatyötä, jota riittää tulevalle syksylle. Mutta yksikössä yhteisesti hyväksytty strategia on johtajan selkänoja ja perustelu monesti käytännön hankalissa ratkaisuissa.

Sama konkretisointi on tehtävä myös strategian esittelemille tutkimusaloille. Konkreettisten toimenpiteiden ja edistymisen seurannan suunnittelu on välttämätöntä, muuten tutkimusalueisiin liittyvä hyvä ajatus häviää rahana ilmaan. Siihen meillä ei ole varaa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Henkilökemiaa

Olen mieltänyt yliopiston aina individualismin tyyssijana. Omapäinen usko ja tekeminen ovat johtaneet hienoihin tuloksiin. Niitä on varmasti, vaikkei juuri nyt tulekaan mieleen… Jääkööt esimerkit kunkin omaan harkintaan. Mutta näin ei todellakaan ole aina ollut, esimerkkejä huonosta lopputuloksesta taitaa olla ainakin saman verran. Mutta jääkööt nekin esimerkit omaan harkintaan.

Mielten kemia, ”henkilökemia”, on mielenkiintoinen ilmiö. Kahdella ihmisellä henkilökemiat voivat sopia hyvin yhteen, joillakin taas ei. Voi olla pienestä kiinni – mitä tuli kerran sanottua… Pitkään yliopistossa jo toimineena muistan miltei tragikoomisia henkilökemia-ongelmia, aikanaan ne sitä eivät toki olleet. Seuraukset saattoivat olla dramaattisia. Uusi laitos perustettiin kun kaksi professoria ei mahtunut samaan. Siis molemmille oma laitos temmeltää.

Ei varmaankaan enää tänä päivänä. Vaikka itsepäisessä uskossa omaan voimaan on jotain hyvää, ihmisten väliset suhteet ovat ratkaisevaa onnistumiselle, myös yliopistossa. Henkilökemian klikkejä on kaikissa työyhteisöissä. Kysymys on siitä kuinka paljon työyhteisöä niitä kestää, sietää ja ratkaisee.  Ristiriidat kun traumatisoivat paljolti kehitystä. Luottamuksellisessa ilmapiirissa ristiriidat ovat paremmin hallinnassa.

Olemme isojen haasteiden äärellä, niitä tulee ulkopuolelta monenlaisena epävarmuutena. Taloudellinen paine ei ole niistä pienin.  Senkin takia meidän on omattava kyky toimia keskenämme ja myös muiden kanssa. Avoimuus ei tarkoita, että olisimme se luovuttava osapuoli. Emme toisaalta voi takertua kaikkeen vanhaan ja olemassa olevaan, jos maailma muuttuu ympärillä.

Positiivinen tekeminen on tuntemukseni mukaan hallitseva tahtotila nyky-UEF:ssa, hienoa! Omat rivit pitääkin olla kunnossa, ja rintamamme yhtenäinen. Eteenpäin tiellä taistojen…

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

 

 

Professorit periyttäjinä

Ystävät hyvät,

UEF:n uutta strategiaa rakennetaan kiivaalla aikataululla. Tavoitteena on löytää paras osaamisemme alueilta, jotka omaavat globaalin merkityksen ja ratkaisevat osaltaan yhteiskunnan isoja ongelmia. Sitä varten meidän tulee tunnistaa aidosti kaikkein kovin tutkimusosaamisemme. Strategiaa voitaneen toteuttaa täystehoisesti vuodesta 2016, jolloin UEF:n strategista resurssia on taas merkittävämmin jaettavana. Näin ainakin voi toivoa. Strategian ohjaamana suuntaamme tulevaisuuteen – ja toivottavasti menestykseen.

Nyt tarvitaan tulevaisuuden tekijöitä. On aika antaa nuorten yrittää ja loistaa. Professorien moninaisen tehtäväkuvan joukossa päätehtävä on uusien tutkijasukupolvien kasvattaminen, näin toteavat myös Jorma Sipilä ja Marianne Stenius (Vieraskynä, HS 8.1.2014). Vanhempien kollegojen tehtävä on luottaa ja tukea nuoria, ei dumpata. Ei voi olla niin, että seniori rahoituksen kerääjänä on se viimeinen nimi julkaisun kirjoittajalistassa. Ei silloin, kun työn aivot ja toteutus ovat jonkun nuoremman.  Olen kuullut moninaisia selityksiä, miksi ryhmän johtaja on se viimeinen nimi julkaisussa, eivätkä ne ole aina tieteellisen etiketin mukaisia.

Riittävän itsenäisyyden osoittaminen jo tutkimusuran varhaisessa vaiheessa tohtoriväitöksen jälkeen on välttämätön ehto sille, että nuori tutkija voi uskottavasti kilpailla kaikkein merkittävimmästä tutkimusrahoituksesta. Esimerkiksi ERC Starting Grant vaatii selkeän itsenäisen toiminnan ja tuloksellisuuden osoituksen. Ilman sitä menestymisen mahdollisuudet ovat huonot.

Hyvät professorit, ehdotan, että arvioitte itseänne sen perusteella, millaisia jälkeläisiä tieteeseen onnistutte kouluttamaan. Sillä tapaa oma impaktinne tieteessä kasvaa ja kehittyy tulevaisuudessa. Henkilökohtaisen h-indeksin sijasta meitä tulisi tarkastella kuin rotuhevosia, siis millaisia jälkeläisiä me ”periytämme”. Meidän tapauksessamme tieteeseen. Miten kouluttamiemme uusien tutkijoiden h -indeksit kehittyvät? Ja mitkä ovat taas heidän ”jälkeläistensä” tulokset? Siitä sitten h -indeksejä summaamaan, tai jotain fiksumpaa laskemaan.

Omalla alallani voi huippuprofessori koota vuosien myötä h -indeksiksi vaikkapa 50 – 60. Hän tietää silloin olevansa alansa huipulla, myös kansainvälisesti. Mutta jos tieteellinen tuotos ei jatku oman uran jälkeen professorin kouluttamien uusien huippututkijoiden myötä, kokonaisimpakti tieteeseen ei kehity ja jää kovin rajalliseksi. Toisin on sillä, joka on kouluttanut suuren luokan tohtoreita, jotka jatkavat tieteessä ja luovat oman uransa ja jälkikasvunsa. Siitä syntyy tieteellinen sukupuu, tai ketjukirje, joka on tavoittelemisen arvoinen.

Meidän tulee asettaa ambitiotaso korkeammalle, näin sanoi tutkimuksen kansainvälinen arviointi. Tämä voi monesti onnistua helpommin nuoremmalta, kannuksensa vasta osoittaneelta, mutta eteenpäin pyrkivältä ja työhönsä innostuneelta. Annetaan heidän ajattelulleen tilaa ja työstä kunniaa silloin, kun se heille kuuluu. Näin huolehdimme jälkikasvustamme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin