Tag Archives: humanistinen ala

Humanistisen tutkimuksen arvo

Tämänvuotisilla Tieteen päivillä puhuttiin paljon humanistisesta tutkimuksesta ja sen merkityksestä. Aiheesta järjestetty keskustelutilaisuus veti yleisöä paikalle enemmän kuin isoon saliin mahtui. Tilaisuuden vetäjinä olivat Suomen Rooman-instituutin johtaja Tuomas Heikkilä ja ex-kansleri Ilkka Niiniluoto, jotka julkaisivat juuri ennen joulua selvityksensä humanististen tieteiden arvostuksesta ja kansallisesta sekä kansainvälisestä merkityksestä. Pamfletin omaisen selvityksen otsikko on Humanistisen tutkimuksen arvo ja paljon puhuva alaotsikko Kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta. Opus on ladattavissa ilmaiseksi Suomen Rooman-instituutin sivustolta.

Murrettavista myyteistä ensimmäinen kertoo, että suomalaiset eivät arvosta humanistista tutkimusta. Heikkilä ja Niiniluoto teettivät kaksi laajaa kyselytutkimusta kartoittaakseen kansalaismielipidettä ja vielä vaikuttajahaastattelun saadakseen selville, onko kansalaismielipiteen ja vaikuttajien näkemyksissä eroja. Kyselyn tulosten mukaan ihmiset arvostavat humanistisia tieteitä hyvinkin korkealle ja pitävät niitä hyödyllisinä, mutta eroja syntyy riippuen sukupuolesta ja vastaajan sosioekonomisesta tausta sekä kotipaikasta. Ei varmaan yllätä se, että kaupunkilaiset korkeasti koulutetut ja yksin tai puolisonsa kanssa asuvat naiset arvostavat humanioraa eniten, kun taas maaseudulla asuvat perheelliset yrittäjätaustaiset miehet vähiten. Poliittiselta kannaltaan edelliset ovat tyypillisesti vasemmiston ja Vihreiden äänestäjiä, kun taas jälkimmäiset eivät äänestä lainkaan tai äänestävät Perussuomalaisia. Heidänkin joukossaan humanistisia tieteitä pidettiin kuitenkin enemmän hyödyllisinä kuin hyödyttöminä. Kaiken kaikkiaan 77 % kaikista kyselyn vastaajista piti humanistisia tieteitä hyödyllisinä, joten myytti arvostuksen puutteesta osoittautuu tosiaankin vain myytiksi.

Vaikuttajahaastattelut toivat nekin esiin mielenkiintoisia ja osin yllättäviäkin tuloksia. Talousvaikuttajat suhtautuvat yleisesti nuivimmin humanistisiin tieteisiin, mikä on ehkä odotuksenmukaista, mutta se, että koululaitoksen vaikuttajat kuuluvat samaan joukkoon, on uutta ja huolestuttavaakin tietoa. Mikä vielä pahempaa, nuivasti suhtautuvilla on haastatelluista heikoin käsitys siitä, mitä humanistisilla tieteillä tarkoitetaan. Tähän joukkoon kuuluvat myös yllättäen kansanedustajat. Toivoa sopii, ettei tällainen tietämättömyys pääse liikaa vaikuttamaan esimerkiksi koulun opetussuunnitelmia koskeviin päätöksiin.

Muita murrettavia myyttejä ovat mm. se, ettei humanisti työllisty. Humanistien työllistymismahdollisuuksia lisää niiden ammattien suuri kirjo, joihin humanistisen alan tutkinnon suorittanut voi jo nykyisellään sijoittua: selkeiden professioalojen (kuten opettaja, pappi, kielenkääntäjä) lisäksi on lukuisa määrä tehtäviä, joihin ”generalistinen” tutkinto antaa hyvät valmiudet (erilaiset julkisen hallinnon, median sekä kulttuuri- ja elinkeinoelämän tehtävät). Kirjoittajien mukaan tilanne vielä paranisi, mikäli päästäisiin irti ajatuksesta, jonka mukaan tietty koulutus valmistaa vain tiettyihin tehtäviin. Tätä pitäisin itsekin tärkeänä. Keskusteluissa tuodaan usein esille angloamerikkalaiseen yliopistoperinteeseen kuuluva piirre, jonka mukaan esimerkiksi humanistisen perustutkinnon suorittanut voi sen perään hakeutua vaikkapa business administration –koulutukseen ja myöhemmin luoda uransa liike-elämän piirissä. Suomessa tämä on kuitenkin vielä harvinaista, mutta parhaillaan suunnitteilla olevat laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot tarjoavat oivan tilaisuuden tällaisen ajatusmallin toteuttamiselle. Näin voidaan humanistisille tieteille ja humanisteille luoda uudenlaista kysyntää. Pitäisi muistaa, että valmiiden työpaikkojen lisäksi työpaikan voi myös luoda itse, kuten yhä useammat humanistitkin ovat jo onnistuneet tekemään.

Heikkilän ja Niiniluodon pamfletti on tärkeä ja juuri tähän aikaan osuva puheenvuoro humanististen tieteiden puolesta. Alaa koetelleiden leikkausten ja vähennysten jälkeen on aika vastaliikkeelle, joka nostaa humanistiset tieteet niille kuuluvaan asemaan.

Markku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Profilaatiosta profiilin nostoon

Suomalaiset yliopistot ovat nyt käyneet läpi jo kaksi ”profilaation” nimellä kulkevaa Suomen Akatemian rahoitushakukierrosta, ja kolmas on menossa. Akatemian ja OKM:n tavoitteena on saada kukin yliopisto keskittymään vahvimpiin tutkimuksen aloihinsa, joita ei vallitsevan näkemyksen mukaan voi, eikä saisi olla kovin monia yliopistoa kohden ja kaikissa tapauksissa aiempia vähemmän.

Voisi ajatella, että kun profiilit on saatu piirretyksi, seuraava luonnollinen askel olisi valittujen profiilialojen nostaminen mahdollisimman korkealle niin, että ne näkyisivät kaikille ja kaikkialle niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. UEFin strategiassa on nimetty kaikkiaan viisi kansainvälisen tason huippututkimusaluetta, jotka määrittävät profiiliamme, ja joiden kautta odotamme pääsevämme tavoiteltuihin korkeuksiin.

Tietysti nyt ollaan vielä tutkimusalueiden toiminnan alkumetreillä, mutta uskallan väittää, että tutkimusalueet ovat konseptina jo osoittautuneet tärkeäksi välineeksi yliopistomme ja sen tutkimuksen profiilin nostamisessa. Lähtökohdat ovat olleet varsin hyvät eräillä terveystieteiden ja luonnontieteiden alueilla, joista UEF varmaan muualla tunnetaan parhaiten tällä hetkellä. Humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla (ja näihin voidaan lukea myös kasvatustieteiden, psykologian ja teologian alat) taas ei ole aiemmin juurikaan ollut sellaisia tutkimusteemoja, jotka olisivat yhdistäneet näiden alojen tutkijoitamme ja johtaneet todella vaikuttaviin tieteellisiin avauksiin. Näkyvyytemme on siksikin ollut yksityisiin tieteenaloihin tai yksittäisiin tutkijoihin rajoittunutta, eikä UEFia ole kansallisella tasollakaan mielletty humanistis-yhteiskuntatieteellisen alan raskaan sarjan toimijaksi.

Jatkossa tilanne muuttuu, näin uskon. BOMOCULT-tutkimusalueen muodostaminen ja sen tähänastinen toiminta on jo lyhyessä ajassa tuonut ihan uudenlaista ajattelua ja dialogia sinne, missä aiemmin toimittiin erillään ja kilpailuasetelmassa, sekä yhteistyötä ja -hankkeita. Hyviä esimerkkejä näistä tarjosi vastikään Joensuun kampuksella järjestetty BOMOCULTin kansainvälinen konferenssi eurooppalaisesta kriisistä ja sen seurauksista. Oli kiinnostavaa kuulla, miten poliittisten, kulttuuristen ja kielellisten rajojen, liikkuvuuden ja erilaisten kulttuurien kohtaamisen ongelmia lähestytään useiden eri tieteenalojen näkökulmista yhteisiä ratkaisuja tavoitellen. On selvää, että kansallisen ja kansainvälisen tason tunnettuus vaatii vielä paljon urheilun maailmassa usein kuultua ”perustyötä”, kuten konferensseja, seminaareja, tutkijanvaihtoa, julkaisutoimintaa ja kosolti muuta. Profiilimme näillä aloilla on jo kuitenkin noussut kummasti Helmi Järviluoma-Mäkelän saaman ERC Advanced Grantin ansiosta ja monen muun viimeaikaisen täydentävän rahoituksen hankkeen myötä, mainiona esimerkkinä James Scottin, BOMOCULTin toisen johtajan, saamat hankkeet. Jatkoa näille menestyksille varmasti seuraa ja on jo seurannutkin, ja niitä tuovat BOMOCULTin lisäksi myös muut humanistis-yhteiskunnallisen alan piirissä toimivat tutkimusalueet.

Meneillään oleva UEFin hallinnon uudistaminen voi parhaimmillaan tukea hyvin humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimusprofiilin nostoa samoin kuin koulutusta. Yhteistyötä filosofisen tiedekunnan ja yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnan välillä on jo vuosia tehty jatkokoulutuksessa, ja tohtoriohjelmat ovat teemaperustaisia, eivät enää tiedekuntapohjaisia. Nyt kun näiden tiedekuntien hallinto- ja talouspalveluja ollaan yhdistämässä, ja kun se ulotetaan myös täydentävän tutkimusrahoituksen hankintaan, on luotu toimiva pohja uudenlaiselle ja nykyistä vaikuttavammalle humanistis- yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittymälle. Tutkimuksen ja jatkokoulutuksen puolella se olisi eräänlainen ”institute for advanced study” tai ”collegium” ilman, että se edellyttäisi uusia institutionaalisia rakenteita tai rajoja.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta