Tag Archives: huippututkimus

Juokse, jotta pysyisit paikallasi

Suomen tieteen tilaa on taas arvioitu ja yliopistoja asemoitu suoritustilastojen avulla. Ne kertovat omaa kiistatonta ja vähän korutontakin kieltään. Selitykset tuskin auttavat, vaikka niitä aina helposti yritetään. Tilastoja katsotaan nyt kriittisellä silmällä, kun keskustelu suomalaisten yliopistojen profiloitumisesta tutkimus- tai koulutusyliopistoiksi on virinnyt ja itse opetusministeri on sitä siivittänyt. Ensin mainittujen joukkoon pyrkivät useimmat yliopistoistamme. Muutamat kuuluvat sinne automaattisesti tulosten perusteella. Sitten on joukko monialaisia, tasavertaisia yliopistoja, joiden vertailu ei ole yksiselitteisen helppoa. Mutta tilastot tutkimuksen laatua ja määrää mittaavista indikaattoreista ovat varmasti käytössä.

Vertailu oman, yksittäisen yliopiston sisällä voi olla kovin harhaanjohtavaa. Tieteiden väliset erot biasoivat tuloksia ja oman alan näennäinen ylivertaisuus voi olla harhaanjohtavaa.  Tieteenaloittain asetetut yliopistojen väliset vertailut antavat paremman kuvan siitä, missä yliopistossa mennään. Ja kun tulos normeerataan käytössä olevilla resursseilla, esimerkiksi professorien henkilötyövuosilla, saadaan kovaa, vastaansanomatonta dataa toiminnan tehokkuudesta.

Tieteen tilan ja asemointitilastojen perusteella meilläkin on parannettavaa. Esimerkiksi täydentävän tutkimusrahoituksen ja korkeatasoisten julkaisujen suhteellinen määrä ja matalammaksi kuin monella muulla verrokkiyliopistolla.   Voi pohtia, puuttuuko ensisijaisesti huippututkimusta, joka saisi merkittävää tutkimusrahoitusta, vai onko liikaa huonoa tutkimusta, jota ei voida julkaista korkeatasoisissa sarjoissa ja joka ei houkuttele myöskään ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Raha ja tulos käyvät oletettavasti käsikädessä, mutta on mielenkiintoista havaita myös poikkeuksia yliopistossa – pienellä täydentävällä rahalla tehdään korkeatasoista julkaisutuotantoa eräillä tieteenaloilla. Kannattaa tutkia miten tämä mahdollistuu ja mitä tästä voidaan oppia. Optimaalinen täydentävä tutkimusrahoitus, kuten EU-puiteohjelmasta tai Suomen Akatemiasta saatu rahoitus, on jo sinänsä itseisarvo, koska se kasvattaa tehokkaasti Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatua perusrahoitusta.

Professorien ja muunkin henkilökunnan roolitus – kaikki tekemään sitä missä ovat parhaimmillaan – ja yhteiset ponnistelut tutkimuksen tukemiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi ovat avainasemassa. Tulevat rekrytoinnit eläköitymisbuumin alla ovat kriittisiä ja vaativat onnistumisia. Kovaa on juostava että pysytään paikallaan.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Profilaatiosta profiilin nostoon

Suomalaiset yliopistot ovat nyt käyneet läpi jo kaksi ”profilaation” nimellä kulkevaa Suomen Akatemian rahoitushakukierrosta, ja kolmas on menossa. Akatemian ja OKM:n tavoitteena on saada kukin yliopisto keskittymään vahvimpiin tutkimuksen aloihinsa, joita ei vallitsevan näkemyksen mukaan voi, eikä saisi olla kovin monia yliopistoa kohden ja kaikissa tapauksissa aiempia vähemmän.

Voisi ajatella, että kun profiilit on saatu piirretyksi, seuraava luonnollinen askel olisi valittujen profiilialojen nostaminen mahdollisimman korkealle niin, että ne näkyisivät kaikille ja kaikkialle niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. UEFin strategiassa on nimetty kaikkiaan viisi kansainvälisen tason huippututkimusaluetta, jotka määrittävät profiiliamme, ja joiden kautta odotamme pääsevämme tavoiteltuihin korkeuksiin.

Tietysti nyt ollaan vielä tutkimusalueiden toiminnan alkumetreillä, mutta uskallan väittää, että tutkimusalueet ovat konseptina jo osoittautuneet tärkeäksi välineeksi yliopistomme ja sen tutkimuksen profiilin nostamisessa. Lähtökohdat ovat olleet varsin hyvät eräillä terveystieteiden ja luonnontieteiden alueilla, joista UEF varmaan muualla tunnetaan parhaiten tällä hetkellä. Humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla (ja näihin voidaan lukea myös kasvatustieteiden, psykologian ja teologian alat) taas ei ole aiemmin juurikaan ollut sellaisia tutkimusteemoja, jotka olisivat yhdistäneet näiden alojen tutkijoitamme ja johtaneet todella vaikuttaviin tieteellisiin avauksiin. Näkyvyytemme on siksikin ollut yksityisiin tieteenaloihin tai yksittäisiin tutkijoihin rajoittunutta, eikä UEFia ole kansallisella tasollakaan mielletty humanistis-yhteiskuntatieteellisen alan raskaan sarjan toimijaksi.

Jatkossa tilanne muuttuu, näin uskon. BOMOCULT-tutkimusalueen muodostaminen ja sen tähänastinen toiminta on jo lyhyessä ajassa tuonut ihan uudenlaista ajattelua ja dialogia sinne, missä aiemmin toimittiin erillään ja kilpailuasetelmassa, sekä yhteistyötä ja -hankkeita. Hyviä esimerkkejä näistä tarjosi vastikään Joensuun kampuksella järjestetty BOMOCULTin kansainvälinen konferenssi eurooppalaisesta kriisistä ja sen seurauksista. Oli kiinnostavaa kuulla, miten poliittisten, kulttuuristen ja kielellisten rajojen, liikkuvuuden ja erilaisten kulttuurien kohtaamisen ongelmia lähestytään useiden eri tieteenalojen näkökulmista yhteisiä ratkaisuja tavoitellen. On selvää, että kansallisen ja kansainvälisen tason tunnettuus vaatii vielä paljon urheilun maailmassa usein kuultua ”perustyötä”, kuten konferensseja, seminaareja, tutkijanvaihtoa, julkaisutoimintaa ja kosolti muuta. Profiilimme näillä aloilla on jo kuitenkin noussut kummasti Helmi Järviluoma-Mäkelän saaman ERC Advanced Grantin ansiosta ja monen muun viimeaikaisen täydentävän rahoituksen hankkeen myötä, mainiona esimerkkinä James Scottin, BOMOCULTin toisen johtajan, saamat hankkeet. Jatkoa näille menestyksille varmasti seuraa ja on jo seurannutkin, ja niitä tuovat BOMOCULTin lisäksi myös muut humanistis-yhteiskunnallisen alan piirissä toimivat tutkimusalueet.

Meneillään oleva UEFin hallinnon uudistaminen voi parhaimmillaan tukea hyvin humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimusprofiilin nostoa samoin kuin koulutusta. Yhteistyötä filosofisen tiedekunnan ja yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnan välillä on jo vuosia tehty jatkokoulutuksessa, ja tohtoriohjelmat ovat teemaperustaisia, eivät enää tiedekuntapohjaisia. Nyt kun näiden tiedekuntien hallinto- ja talouspalveluja ollaan yhdistämässä, ja kun se ulotetaan myös täydentävän tutkimusrahoituksen hankintaan, on luotu toimiva pohja uudenlaiselle ja nykyistä vaikuttavammalle humanistis- yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittymälle. Tutkimuksen ja jatkokoulutuksen puolella se olisi eräänlainen ”institute for advanced study” tai ”collegium” ilman, että se edellyttäisi uusia institutionaalisia rakenteita tai rajoja.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tutkimukseen on voitava luottaa

Karoliininen Instituutti oli syyskuun alussa näkyvästi esillä ruotsalaisessa lehdistössä ja muussa mediassa professori, kirurgi Paolo Macchiarinin tieteelliseen vilppiin liittyneen selvitysraportin valmistumisen johdosta. Raportti käsittelee Macchiarinin keinotekoisen henkitorven kehittämiseen liittyneitä väärinkäytöksiä. Siinä kritisoidaan voimakkaasti yliopiston silloista johtoa lähtien Macchiarinin rekrytoinnista ja hänen toimintansa seurannan laiminlyönnistä. Menemättä tapauksen yksityiskohtiin selvitysraportti ei horjuta luottamusta ainoastaan yksittäiseen tutkijaan, vaan koko tutkimusjärjestelmään. Tapauksen merkittävyydestä kertoo, että välittömästi selvitysraportin julkistamisen jälkeen korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark Knutsson esitti Macchiarinin aikana Instituutin hallituksessa toimineiden jäsenten ja kansleri Harriet Wallbergin erottamista. Rehtorin tehtävästä Wallberg oli joutunut eroamaan jo aiemmin.

Macchiarinin kohdalla kysymys oli harkitusta tieteellisestä vilpistä, mutta tietoisen vilpin rinnalla julkaistaan tutkimustuloksia ja vielä hyvillä foorumeilla, jotka eivät täytä korkeatasoisen tutkimuksen kriteereitä. Professori Daniel Sarewitzin toukokuussa Nature-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan julkaisemisen määrällinen paine on heijastunut tutkimukseen sen laatua heikentävästi eikä hän ole väitteineen yksin. Sarewitz käytti konkreettisena esimerkkinä rintasyöpätutkimusta, jossa sama virhe oli toistunut yli tuhannessa artikkelissa. Kovissa tieteissä vakiintuneita kvantitatiivisia indikaattoreita on otettu käyttöön myös ihmistieteiden tutkijoiden ansioituneisuuden arvioinnissa. Julkaisujen määrää painottavat palkitsemismallit ovat ohjaamassa tutkimusta perinteisillä monografiapainotteisilla aloilla artikkelimuotoiseen julkaisemiseen, mikä ei voi pidemmällä aikavälillä olla vaikuttamatta tieteenalojen luonteeseen. Lausahdus ”publish or perish” on tosiasia urallaan etenemään pyrkivälle tutkijalle ihmistieteissäkin.

Vähemmälle huomiolle julkaisemista koskevassa keskustelussa on jäänyt se, että kasvavat julkaisumäärät koettelevat yhtä lailla aikakauslehdissä arvioitsijoina toimivia kollegoita ja toimituskuntia. He ovat itse asiassa se taho, joka toimii julkaisemisen portinvartijana. Tämä ei kuitenkaan poista tutkijan vastuuta tuloksistaan. Sarewitz neuvookin tutkijoita panostamaan julkaisemissa laatuun määrästä tinkien.

Paljolti julkiseen rahoitukseen perustuvalle tutkimusjärjestelmälle, sen yleiselle hyväksyttävyydelle, mutta ennen kaikkea luottamukselle tieteeseen on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni tutkimuksen korkeasta laadusta. Tiedeyhteisöllä ei ole varaa epäluottamuksen kierteen vahvistumiseen tieteellistä tutkimusta kohtaan, kun samaan aikaan internet pursuaa ”luotettavaksi naamioitua” tietoa mitä erinäisemmin tarkoitusperin tuotettuna. Avoimen tieteen periaatteiden omaksuminen tutkimuksessa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden luottamuksen vahvistamiseen viemällä tieteen läpinäkyvyys ja vertailtavuus uudelle tasolle. Tähän on meillä oikeus niin tutkijoina kuin kansalaisina.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Impaktia ja ekselenssiä

Urheilijat sanovat usein ennen kisoja ”teen oman suorituksen ja katson, mihin se riittää”.  Jotta huipulle päästään, se on turhan vaatimaton tavoite. Toisaalta tänä vuonna urheilupuolella on nähty iloisia onnistumisia. Nuoret kiekkoleijonat osoittivat maailman mestaruuskisoissa, ettei heillä ole onnistumisen tai epäonnistumisen pelkoa – sinnikkäästi ja iloisesti huipulle. Siihen tarvitaan taitoa, intoa, sitoutumista, ahkeruutta, hyvä valmennus ja olosuhteet.

Samoin on tieteessä – tavoitteet kannattaa asettaa korkealle. Menestykseen tieteessä tarvitaan paitsi tutkijan henkilökohtaisia ominaisuuksia – lahjakkuuden lisäksi, hyvä koulutus, innostuneisuutta ja intohimoa tutkimukseen, kestävyyttä, pettymysten sietokykyä, esiintymistaitoja ja johtajuutta – ja myös inspiroiva tutkimusympäristö, infrastruktuuri sekä rahoitusta.

Kun julkinen talous on vaikeuksissa ja myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoituksesta leikataan, kamppailu ulkopuolisesta rahoituksesta kovenee entisestään. Lisäksi tieteen rahoitusmaailmalle Suomessa on ollut ominaista tempoilevuus. Entisiä rahoitusinstrumentteja ajetaan alas ja uusia tulee tilalle. Ylhäältä tuleva ohjausvaikutus näkyy voimakkaana. Tutkijan on vaikea pysyä kärryillä, mikä on rahoittajan tahtotila – haetaanko vaikuttavuutta vai huipputiedettä vai molempia?

Tässä tieteen rahoituksen turbulenssissa on viisainta keskittyä omaan suoritukseen – tavoite korkealla. Se on varmaa, ettei puolivillaisilla hakemuksilla pärjää tämän hetken rahoituskisassa.

Yliopistotasolla on tärkeää rakentaa tulevien tutkijoiden kuntopohjaa hyvällä koulutuksella, valmennuksella ja mentoroinnilla. Tärkeää on tunnistaa nuorten tutkijoiden joukosta potentiaaliset tieteessä menestyjät ja ohjata ja tukea heitä eteenpäin – väittelyn jälkeen postdoc-kaudelle, rahoituksen hankintaan, oman ryhmän perustamiseen ja  verkostoitumiseen. Siis valmentaa heitä tieteen kansainväliseen liigaan.

Onnistumisia tulevissa rahoitushakemuksissa!

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta