Tag Archives: dekaani

Henkilökemiaa

Olen mieltänyt yliopiston aina individualismin tyyssijana. Omapäinen usko ja tekeminen ovat johtaneet hienoihin tuloksiin. Niitä on varmasti, vaikkei juuri nyt tulekaan mieleen… Jääkööt esimerkit kunkin omaan harkintaan. Mutta näin ei todellakaan ole aina ollut, esimerkkejä huonosta lopputuloksesta taitaa olla ainakin saman verran. Mutta jääkööt nekin esimerkit omaan harkintaan.

Mielten kemia, ”henkilökemia”, on mielenkiintoinen ilmiö. Kahdella ihmisellä henkilökemiat voivat sopia hyvin yhteen, joillakin taas ei. Voi olla pienestä kiinni – mitä tuli kerran sanottua… Pitkään yliopistossa jo toimineena muistan miltei tragikoomisia henkilökemia-ongelmia, aikanaan ne sitä eivät toki olleet. Seuraukset saattoivat olla dramaattisia. Uusi laitos perustettiin kun kaksi professoria ei mahtunut samaan. Siis molemmille oma laitos temmeltää.

Ei varmaankaan enää tänä päivänä. Vaikka itsepäisessä uskossa omaan voimaan on jotain hyvää, ihmisten väliset suhteet ovat ratkaisevaa onnistumiselle, myös yliopistossa. Henkilökemian klikkejä on kaikissa työyhteisöissä. Kysymys on siitä kuinka paljon työyhteisöä niitä kestää, sietää ja ratkaisee.  Ristiriidat kun traumatisoivat paljolti kehitystä. Luottamuksellisessa ilmapiirissa ristiriidat ovat paremmin hallinnassa.

Olemme isojen haasteiden äärellä, niitä tulee ulkopuolelta monenlaisena epävarmuutena. Taloudellinen paine ei ole niistä pienin.  Senkin takia meidän on omattava kyky toimia keskenämme ja myös muiden kanssa. Avoimuus ei tarkoita, että olisimme se luovuttava osapuoli. Emme toisaalta voi takertua kaikkeen vanhaan ja olemassa olevaan, jos maailma muuttuu ympärillä.

Positiivinen tekeminen on tuntemukseni mukaan hallitseva tahtotila nyky-UEF:ssa, hienoa! Omat rivit pitääkin olla kunnossa, ja rintamamme yhtenäinen. Eteenpäin tiellä taistojen…

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

 

 

Kun kulttuurit kohtaavat

Olen tutkijataustanikin takia vuosikymmeniä seurannut Euroopan länsilaidan elämää ja tapahtumia erityisellä mielenkiinnolla. Vastikään Belfast Telegraph (6.4.2014) uutisoi, että Pohjois-Irlannin varapääministeri (Deputy First Minister) Martin McGuinness on mukana Irlannin tasavallan presidentin Michael D. Higginsin virallisella valtiovierailulla Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Moni Irlannissakin ihmettelee, miten on mahdollista, että Sinn Féinin johtohenkilö ja entinen IRA:n aktivisti on menossa kuningatar Elisabethin vastaanotolle Windsorin linnaan, kun hän ei aiemmin ole suostunut ottamaan vastaan parlamenttipaikkaansakaan Westminsterissä? Tässä jos missä kohtaavat nyt historiallisella tavalla kaksi kulttuuria, joiden poliittis-yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja kielellinen historia ovat jo myöhemmältä keskiajalta lähtien olleet täynnä vastakkainasettelua ja ajoittain katkeraa väkivaltaa.

Ei Irlannin kehityskulkuja ja suhdetta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan voi ymmärtää, saati selittää millään yhdellä syyllä, joksi usein mainitaan keskenään kilpailevat uskonnolliset perinteet. Kyseessä on paljon muutakin. Sama koskee hieman eri perustein Skotlantia, jossa huomattava osa väestöstä haluaa irtaantua Britanniasta. Tai itäisen Euroopan viimeaikaisia tapahtumia, joissa niissäkin syitä on haettava monimutkaisista poliittis-historiallisista, taloudellisista ja kulttuurisista taustatekijöistä, ei vain jonkun yhden tai kahden valtiojohtajan mielijohteista.

Nämäkin esimerkit riittävät kertomaan, että tällaisten kehityskulkujen ja tapahtumien selittäminen ei onnistu pelkän arkiajattelun voimalla. Tarvitaan tutkimusta, joka mahdollisimman monesta näkökulmasta avaisi erilaisten kulttuurien kohtaamisten ja kipupisteiden solmuja ja tarjoaisi tieteelliseen tietoon perustuvia aineksia niihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Vastikään hyväksytyssä UEF:n uudessa strategiassa vuosille 2015-2020 yhtenä ihmiskunnan maailmanlaajuisena haasteena onkin esitetty ”kulttuurien kohtaaminen, liikkuvuus ja rajat”. UEF:n tutkijat ottavat tämän ajankohtaisista ajankohtaisimman haasteen innolla vastaan.

filppulaMarkku Filppula

Miltä näyttää 2020?

2014 kamppailemme hivuttavan taantuman pitkissä, lovissa jälkimainingeissa. Samaan aikaan olemme rakentamassa tulevaisuutta. Elämme kiihkeää aikaa. Strategioita on laadittu eri tasoilla myös yliopisto-, tutkimus- ja rahoitusmaailmassa ulottumaan kuuden vuoden päähän. Horizon2020 ohjelma ja EU:n rakennerahasto ohjelmat käynnistyvät. Kehysriihessä on puitu Suomen valtion talouden tulevaisuutta.

2020 lusikka on jo aikaa sitten otettu kauniiseen käteen. Olemme ymmärtäneet, että maailma muuttuu ja meidän täytyi muuttua monella tasolla sen mukana. Kun ei raha riitä, asioita täytyi tehdä toisin sekä yliopistomaailmassa ja myös terveydenhuollossa.

Miten kävi aikanaan sote-uudistuksen? Pitkän pähkäilyn jälkeen todettiin, että yksinkertainen on kaunista. Myös hallitus ja oppositio löysivät toisensa tosi paikan tullen. Ratkaisu perustui viiden alueen malliin ja pohjautui erityisvastuualueisiin, jotka ovat Helsinki, Turku, Tampere, Kuopio ja Oulu. Ratkaisu yhdisti sosiaali- ja terveyspalvelut ja sekä erikoissairaanhoidon että perusterveyden huollon – saumattomat hoitopolut tulivat mahdolliseksi. Päätöstä luonnehdittiin historialliseksi. Hyvä näin, tosin pientä säätöä tarvittiin. Myös valtion tason ohjaus helpottui – paimennettavana oli enää viisi aluetta 200 sijaan.

Terveydenhuollossa tekemisen sisältö ja tapa muuttui. Ammattiryhmien välinen työjako selkiytyi. Kukin tekee sitä mitä parhaiten osaa ja mihin on koulutuksensa saanut. Turhat ja monenkertaiset kirjaamiset ovat historiaa, tieto siirtyy sähköisesti.

Myös potilaasta/asiakkaasta tuli aktiivinen toimija. Henkilökohtainen lääketiede ja oman terveydentilan seuraaminen mobiililaitteella on arkipäivää. Asioita hoidetaan sähköisesti. Lääkäriin ja sairaalaan mennään pikavisiitille vain tositilanteessa. Yhden luukun periaate toimii.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

 

Suomen paras oppimisympäristö

Yliopiston strategiatyön yhteydessä olemme tehneet perusteellisen luotauksen tutkimuksemme vahvuusaloihin. Toinen perustehtävämme, koulutus on jäänyt keskusteluissa vähäisemmälle huomiolle.  Lausunnoilla olevassa strategialuonnoksessa tavoitteeksi on asetettu Suomen parhaan yliopistollisen oppimisympäristön tarjoaminen opiskelijoillemme. Missä olemme ja miten tavoitteeseen päästään, ovat kysymyksiä, joita on syytä pohdiskella syvällisemmin viimeistään strategian jalkauttamisen yhteydessä.

Koulutusohjelmiemme laadukkaat ja muuttuvan työelämän tarpeisiin vastaavat sisällöt, toimivat opintopolut ja opintososiaalisten asioiden mallikas hoito ovat vetovoimatekijöitä, jotka tekevät kampuksistamme houkuttelevia ensisijaisia vaihtoehtoja opiskelupaikkaansa etsiville lahjakkaille nuorille. Onnistunut opiskelijarekrytointi on elintärkeä kysymys tulonmuodostuksemmekin kannalta. OKM:n rahoitusmalli palkitsee enenevässä määrin opintojen etenemisestä ja opiskelijoiden koulutuksen laadusta antamasta palautteesta. Mallin matkimisesta ei saa tulla itsetarkoitus, mutta koulutuksen kohdalla se sisältää monia hyviä opintojen etenemisestä kertovia mittareita.

Kestomenestyksen varmistamiseksi on tärkeä oppia tunnistamaan sekä mallikkaasti toimivat koulutusprosessit että puuttua avoimesti havaittuihin ahtaumiin. Tiedekuntani näkökulmasta aivan liian tiheästi uusiva ahtauma on aineenopettajien pedagogisten opintojen järjestämistä koskevat ennakoimattomat muutokset. Tämä yksittäinen esimerkki osoittaa erinomaisesti tiedekuntien ja ainelaitosten välisen luontevan vuoropuhelun välttämättömyyden, ettemme omilla toimillamme vaikeuttaisi opiskelijoiden suoriutumista tavoiteajoissa. Opintopolkujen raivaaminen turhista etenemistä haittaavista risuista palkitsee niin yliopistoyhteisöä kuin ympäröivää yhteiskuntaa.

Koulutuksen laadusta kerätyn opiskelijapalautteen perusteella menestymme hyvin kansallisiin verrokkeihimme nähden eikä parhaan oppimisympäristön asettaminen tavoitteeksi ole epärealistista. Sen sijaan pysyminen piikkipaikalla edellyttää koulutuksemme laaja-alaista ja jatkuvaa tarkastelua, mutta ennen kaikkea opettajuuden vahvistamista yliopistoyhteisössämme. Tutkimuksen edistämisen rinnalla olemme kouluttamassa tulevaisuuden osaajia!

harri_siiskonenHarri Siiskonen

 

Professorit periyttäjinä

Ystävät hyvät,

UEF:n uutta strategiaa rakennetaan kiivaalla aikataululla. Tavoitteena on löytää paras osaamisemme alueilta, jotka omaavat globaalin merkityksen ja ratkaisevat osaltaan yhteiskunnan isoja ongelmia. Sitä varten meidän tulee tunnistaa aidosti kaikkein kovin tutkimusosaamisemme. Strategiaa voitaneen toteuttaa täystehoisesti vuodesta 2016, jolloin UEF:n strategista resurssia on taas merkittävämmin jaettavana. Näin ainakin voi toivoa. Strategian ohjaamana suuntaamme tulevaisuuteen – ja toivottavasti menestykseen.

Nyt tarvitaan tulevaisuuden tekijöitä. On aika antaa nuorten yrittää ja loistaa. Professorien moninaisen tehtäväkuvan joukossa päätehtävä on uusien tutkijasukupolvien kasvattaminen, näin toteavat myös Jorma Sipilä ja Marianne Stenius (Vieraskynä, HS 8.1.2014). Vanhempien kollegojen tehtävä on luottaa ja tukea nuoria, ei dumpata. Ei voi olla niin, että seniori rahoituksen kerääjänä on se viimeinen nimi julkaisun kirjoittajalistassa. Ei silloin, kun työn aivot ja toteutus ovat jonkun nuoremman.  Olen kuullut moninaisia selityksiä, miksi ryhmän johtaja on se viimeinen nimi julkaisussa, eivätkä ne ole aina tieteellisen etiketin mukaisia.

Riittävän itsenäisyyden osoittaminen jo tutkimusuran varhaisessa vaiheessa tohtoriväitöksen jälkeen on välttämätön ehto sille, että nuori tutkija voi uskottavasti kilpailla kaikkein merkittävimmästä tutkimusrahoituksesta. Esimerkiksi ERC Starting Grant vaatii selkeän itsenäisen toiminnan ja tuloksellisuuden osoituksen. Ilman sitä menestymisen mahdollisuudet ovat huonot.

Hyvät professorit, ehdotan, että arvioitte itseänne sen perusteella, millaisia jälkeläisiä tieteeseen onnistutte kouluttamaan. Sillä tapaa oma impaktinne tieteessä kasvaa ja kehittyy tulevaisuudessa. Henkilökohtaisen h-indeksin sijasta meitä tulisi tarkastella kuin rotuhevosia, siis millaisia jälkeläisiä me ”periytämme”. Meidän tapauksessamme tieteeseen. Miten kouluttamiemme uusien tutkijoiden h -indeksit kehittyvät? Ja mitkä ovat taas heidän ”jälkeläistensä” tulokset? Siitä sitten h -indeksejä summaamaan, tai jotain fiksumpaa laskemaan.

Omalla alallani voi huippuprofessori koota vuosien myötä h -indeksiksi vaikkapa 50 – 60. Hän tietää silloin olevansa alansa huipulla, myös kansainvälisesti. Mutta jos tieteellinen tuotos ei jatku oman uran jälkeen professorin kouluttamien uusien huippututkijoiden myötä, kokonaisimpakti tieteeseen ei kehity ja jää kovin rajalliseksi. Toisin on sillä, joka on kouluttanut suuren luokan tohtoreita, jotka jatkavat tieteessä ja luovat oman uransa ja jälkikasvunsa. Siitä syntyy tieteellinen sukupuu, tai ketjukirje, joka on tavoittelemisen arvoinen.

Meidän tulee asettaa ambitiotaso korkeammalle, näin sanoi tutkimuksen kansainvälinen arviointi. Tämä voi monesti onnistua helpommin nuoremmalta, kannuksensa vasta osoittaneelta, mutta eteenpäin pyrkivältä ja työhönsä innostuneelta. Annetaan heidän ajattelulleen tilaa ja työstä kunniaa silloin, kun se heille kuuluu. Näin huolehdimme jälkikasvustamme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin