Tag Archives: dekaani

Suomi 100 –juhlavuodesta vaikuttamisen vuosi

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe ja vuoden vaihtumisen merkeissä eri paikkakunnilla järjestetyt karkelot antoivat hyvän lähtölaukauksen Suomi 100-juhlavuodelle. Juhlavuoteen liittyviä tapahtumia on tarjolla mittava määrä pitkin vuotta eri tahojen järjestäminä.  UEF on kantanut kortensa kekoon ja järjestää Studia Generalia –luentosarjoja tiedekuntiemme edustamaa tutkimusta ja toimintaa esitellen. Lisäksi on tarjolla ja suunnitteilla paljon muita juhlavuoteen liittyviä tapahtumia ja toimintaa kampuksillamme. Näyttävin tiedossa olevista on Joensuun tiedeseuran kanssa järjestettävä SciFest-tiedetapahtuma toukokuussa, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti Suomen tulevaisuuden rakentajat, koululaiset.  Ei sovi myöskään unohtaa, että henkilökuntamme näyttäytyy asiantuntijan rooleissa toisten tapahtumia järjestävien tahojen tilaisuuksissa UEFia edustaen.

Itsenäisyytemme juhlavuoden läpileikkaavana teemana on yhdessä tekeminen. Juhlavuoden teeman henki ja mittava tapahtumatarjonta luovat erinomaiset mahdollisuudet kohtaamisiin ja yhteistyön tiivistämiseen ennestään tuttujen partnereidemme kanssa sekä uusien yhteistyösuhteiden rakentamiseen.

UEF valmistelee parhaillaan vaikuttavuusstrategiaa, jossa yksi keskeinen osa-alue on toimintamme yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Vaikuttavuutta on ollut helpointa mitata koulutuksen ja asiantuntijatehtävien kautta, mutta vaikuttavuuden vaade on alettu liittää myös tutkimuksen rahoitusinstrumentteihin. Uskon, että itsenäisyyden juhlavuosi tapahtumineen synnyttää ajatuksia uudenlaisista vaikuttamis- ja toimintatavoista sidosryhmiemme kanssa sekä auttaa nykyisen toimintamme arvioinnissa.  UEFilla on tarjottavana laaja-alaista osaamista suomalaisen yhteiskunnan käyttöön, mutta osaamisen kysynnän ja tarjonnan kohtaannossa on edelleen petrattavaa.

Itsenäisyyden juhlavuoden toteuttamiseen on allokoitu merkittävästi resursseja niin valtiovallan, kuin tapahtumien järjestäjien toimesta. Jotta saisimme panostuksesta mahdollisimman paljon irti, on tärkeää olla mukana juhlavuoden riennoissa edistämässä yliopiston asiaa. Erityisen tärkeää on nivoa niin kotimaiset kuin kansainväliset opiskelijamme mukaan suunnitteilla oleviin moninaisiin tapahtumiin. Näen itsenäisyyden juhlavuoden UEFin näkökulmasta aktiivisen vaikuttamisen vuotena. Hyvän hengen ja yhteisen tahtotilan rakentamiseen kannattaa panostaa. Yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaan.

Harri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Kansainvälinen yliopisto

Suomalaiset yliopistot haluavat poikkeuksetta olla kansainvälisiä. En ole kuullut yhdenkään tavoitteena olevan kansallinen toiminta. Tätä odotetaan yliopistolaitokselta ja toimintaamme on ohjattu siihen suuntaan.  Kansainvälisten opiskelijoittemme ja tutkintojemme määrä on kasvanut tiedekunnassamme. Tutkijamme toimivat myös kansainvälisesti. Merkittävä osa julkaisuistamme on kansainvälisiä yhteisjulkaisuja, etenkin huippututkimusalueilla. Kansainvälisen tutkimusrahoituksen eteen teemme myös paljon työtä ja onnistumisia odotetaan. Uskon, että nämä KV-toiminnan indikaattorit kehittyvät suotuisasti.

Se mistä olen huolissani, on kansainvälinen opiskelijavaihto. Tilastomme kertovat, että UEF-opiskelija harvoin lähtee opiskeluaikanaan tekemään opintoja ulkomaiseen yliopistoon. Syitä on varmasti monia, ja niitä on korjattava ainakin silloin kun on kyse teknisistä esteistä. Esimerkiksi opintojen korvaavuuksia on mietittävä liberaalimmin kuin nykyään.  Ehkäpä jopa muutaman ylimääräisen opintopisteen antamista on harkittava ulkomaisista suorituksista.

En osaa sanoa, millaisia yksittäisiä taitoja työelämä kaipaa 10-20 vuoden kuluttua. Mutta siitä olen varma, että kansainvälisyydelle altistuminen on väistämätöntä kun toimimme yhä globaalimmin. Mitkä ovat nuoren valmiudet, jos kokemusmaailma rajoittuu Itä-Suomeen, Kuopiossa toriin tai Joensuussa karjalanpiirakoihin? Anteeksi sarkasmini.

Opiskeluaikana hankitaan valmiudet ja rohkeus toimia kansainvälisissä ympyröissä, opitaan kanssakäyminen muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, ja luodaan luottamus omaan osaamiseen. Kaikki nämä eivät kehity jos emme  altista itseämme virikkeillä, joita saa vain kotiympyröiden ulkopuolelta.

Rohkeutta ja käytännön esteet pois, siinä tehtävämme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

 

 

 

Ihmisiä ja elämää kampuksille!

”Kylätie on hiljainen, niin hiljainen”, laulaa Reijo Taipale tunnetussa tangossaan, ja samaa voi sanoa nykyisellään molemmista pääkampuksistamme jo iltapäivän lopulta alkaen puhumattakaan viikonlopuista. Etäisyys kaupunkien keskustoista ei tässä näytä myöskään olevan ratkaiseva tekijä, vaan se, ettei kummallakaan kampuksella ole ilta-aikaan sen enempää ihmisiä kuin juuri mitään toimintojakaan. Mutta tilanne muuttuu jo parin vuoden päästä, kun sekä Kuopion että Joensuun kampusvisioita lähdetään vähitellen toteuttamaan. Molemmille visioille on yhteistä pyrkimys elävöittää kampusalueita rakentamalla sinne opiskelija-asuntoja, julkisia ja yksityisiä palveluja ja yliopiston toimintoja tukevaa yritystoimintaa.

Joensuussa on vastikään julkistettu Tulliportinkadun kaavamuutosesitys, joka toteutuessaan muokkaa yliopistokampuksen ja sen lähialueiden maisemia melkoisesti. Ehkä merkittävin muutos nykytilanteeseen nähden olisi opiskelija-asuntojen rakentaminen kampusalueelle Siltakadun jatkeen pohjoisen reunan tuntumaan Tulliportin koulun läheisyyteen sekä Tulliportinkadun varrelle alueelle, jossa on nyt Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän (PKKY) tiloja ja toimintoja. PKKY suunnittelee puolestaan toimintojensa keskittämistä Pielisjoen itäpuolelle Peltolankadun alueelle, mikä vapauttaisi tilaa uudisrakentamiselle Tulliportinkadun varressa. PKKY:n rakennukset purettaisiin kaavaehdotuksen mukaan.

Joensuun on aikakin edetä kaavamuutoksessaan, mikäli se mielii täyttää lupauksensa useiden satojen uusien opiskelija-asuntojen rakentamisesta Savonlinnan kampukselta Joensuuhun syksyllä 2018 siirtyville opiskelijoille. Paitsi Tulliportinkadun aluetta, uusia asuntoja on määrä rakentaa eri puolelle keskusta-aluetta yliopiston läheisyyteen ja myös Yliopistokadun alueelle yliopiston kampuksen sisälle. Jos kaavamuutokset hyväksytään esitetyssä muodossa, myös liikenteelliset järjestelyt alueella muuttuvat. Joensuu saisi oman ”kaupunkibulevardinsa” Siltakadun jatkeesta, joka kavennettaisiin puoleen nykyisestään eli kaksikaistaiseksi. Nelikaistaisena katuosuus on nyt valtatienomainen ja näköinen, eikä oikein sopisi enää uuteen kaupunkimaiseen ympäristöön. Kadun eteläinen reuna varattaisiin polkupyörille ja muulle kevyelle liikenteelle, mikä olisikin melkoinen parannus nykytilanteeseen. Nythän Liperistä asti Joensuuhun ulottuva pyörätie tai ”baana” katkeaa yllättäen Siilaisen liittymän kohdalla, vaikka tilaa Siltakadun jatkeella piisaa yllin kyllin leveyden puolesta. Pyörätien jatkaminen Siilaiselta keskustaan ei myöskään edellyttäisi olemassa olevien viheralueiden nyrhimistä samaan tapaan kuin on tapahtumassa Helsingin Keskuspuistolle Helsingin paljon kiistaa aiheuttaneessa kaupunkibulevardisuunnitelmassa.

Miltä tulevaisuuden yliopistokampukset Joensuussa ja Kuopiossa näyttävät? – Jos ja kun kaupunkien ja yliopiston yhteiset kampusvisiot toteutuvat, kampuksille tulee molemmilla paikkakunnilla elämää ja toivottavasti vilkasta sellaista myös klo 16:n jälkeen; kaupunkimaista olemista ja touhuamista kampusalueilla ja niiden kahviloissa, baareissa ja toivon mukaan monenlaisissa muissa ”mestoissa” nykyisenlaisen autiuden ja aavemaisen hiljaisuuden sijaan. Yliopiston fyysinen ympäristö on tärkeä osa opiskelijan oppimisympäristöä, ja mitä eläväisempi, toimivampi ja viehättävämpi se on, sitä vetovoimaisempi on itse yliopistokin. Molemmissa pääkampuskaupungeissamme on nyt hyvä meno päällä, ja on jännittävää jäädä odottamaan niiden kampusvisioiden toteutumista.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Kaksoistutkinnoilla näkyvyyttä ja vetovoimaa

Suomalaisissa yliopistoissa odotetaan jännityksellä säilyttävätkö kansainväliset maisteriohjelmamme vetovoimaisuutensa, kun lukuvuosimaksuja ryhdytään keräämään EUn/ETAn ulkopuolelta saapuvilta opiskelijoilta syksystä 2017 lukien. Paljon on jo tehty maksulliseen koulutukseen siirtymisen kynnyksen mataloittamiseksi. Stipendijärjestelmiin ja lukuvuosimaksun huojennuksiin perustuvien toimien rinnalla on edelleen syytä pohtia, olisiko tarjolla muita keinoja, jotka lisäisivät vetovoimaamme maailmalla opiskelupaikkaa etsivien opiskelijoiden keskuudessa.

Hyvin suunniteltu ja sisällöltään houkutteleva koulutus, jota yliopiston rankingeissa saavuttama maine ja koulutusten akkreditoinnit vahvistavat hakijoiden silmissä, ovat vetovoimaisuuden kulmakiviä. Mutta miten hyvin tieto koulutuksemme korkeasta laadusta saadaan viestittyä yksittäiselle koulutuspaikkaa etsivälle asiakkaalle, joiksi kansainvälisissä maisteriohjelmissa opiskelevat opiskelijat viimeistään nyt muuttuvat? Tehtävä on haastava, mutta kohtaantoa on mahdollista parantaa yliopistojen välisen yhteistyön avulla. Osallistuin pari viikkoa sitten Shanghaissa double degree –työpajaan, jossa pohjoismaiset yliopistot vaihtoivat kokemuksia kaksoistutkinto-ohjelmistaan kiinalaisten yliopistojen ja erityisesti Fudanin yliopiston kanssa. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa on tältä saralta kertynyt jonkin verran kokemusta. Esitellyissä ohjelmissa liikkuu vuosittain 5-15 opiskelijaa molempiin suuntiin suorittamassa toisen puolen maisteriopinnoistaan kumppaniyliopistossa.

Opiskelijan kannalta kaksoistutkinnon merkittävä etu on, että hän saa maisteriopinnoistaan kaksi eri tutkintoa. Pohjoismaisten kokemusten perusteella kaksoistutkinto edesauttoi sijoittumista molempien maiden työmarkkinoille ja kansainvälisiin tehtäviin. Yliopiston näkökulmasta kaksoistutkinto voi ensinnäkin näyttäytyä houkuttelevana mahdollisuutena tutkintojen määrän kasvattamiseksi. Niistä voi muodostua maisteriohjelmien markkinointiin sisällytettynä myös selkeä vetovoimatekijä molemmille ohjelmaan osallistuville yliopistolle, kun rakennetaan ohjelmia arvostettujen tasavertaisten kumppaneiden kanssa. Kaksoistutkinto-ohjelmien pystyttämiseen ei tule kuitenkaan suin päin rynnätä, vaan kumppaniyliopiston opetussuunnitelmiin on syytä tutustua huolellisesti ja lähteä ensivaiheessa liikkeelle pienemmistä opintokokonaisuuksista.

Mietittäessä UEFissa kansainvälisten maisteriohjelmien vetovoimaisuuden ja kannattavuuden parantamista emme ole käyneet syvällisempää keskustelua maisteriohjelmien rakentamisesta vahvemmin kaksoistutkintomallin pohjalle. UEFin fotoniikan maisteriohjelmalle on kertynyt jo hyvää kokemusta pietarilaisen ITMO-yliopiston kanssa harjoitetusta kaksoistutkintoyhteistyöstä. Hyviksi todetuista käytänteistä kannattaa ottaa oppia. Olemme asettaneet tavoitteeksi, että kansainväliset maisteriohjelmat säilyttävät ja mieluiten parantavat vetovoimaansa, josta ei ole syytä tinkiä. Kaksoistutkinto-ohjelma voi parhaimmillaan edesauttaa osaamisemme tunnetuksi tekemistä ja näkyvyyttä maailmalla.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Profilaatiosta profiilin nostoon

Suomalaiset yliopistot ovat nyt käyneet läpi jo kaksi ”profilaation” nimellä kulkevaa Suomen Akatemian rahoitushakukierrosta, ja kolmas on menossa. Akatemian ja OKM:n tavoitteena on saada kukin yliopisto keskittymään vahvimpiin tutkimuksen aloihinsa, joita ei vallitsevan näkemyksen mukaan voi, eikä saisi olla kovin monia yliopistoa kohden ja kaikissa tapauksissa aiempia vähemmän.

Voisi ajatella, että kun profiilit on saatu piirretyksi, seuraava luonnollinen askel olisi valittujen profiilialojen nostaminen mahdollisimman korkealle niin, että ne näkyisivät kaikille ja kaikkialle niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. UEFin strategiassa on nimetty kaikkiaan viisi kansainvälisen tason huippututkimusaluetta, jotka määrittävät profiiliamme, ja joiden kautta odotamme pääsevämme tavoiteltuihin korkeuksiin.

Tietysti nyt ollaan vielä tutkimusalueiden toiminnan alkumetreillä, mutta uskallan väittää, että tutkimusalueet ovat konseptina jo osoittautuneet tärkeäksi välineeksi yliopistomme ja sen tutkimuksen profiilin nostamisessa. Lähtökohdat ovat olleet varsin hyvät eräillä terveystieteiden ja luonnontieteiden alueilla, joista UEF varmaan muualla tunnetaan parhaiten tällä hetkellä. Humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla (ja näihin voidaan lukea myös kasvatustieteiden, psykologian ja teologian alat) taas ei ole aiemmin juurikaan ollut sellaisia tutkimusteemoja, jotka olisivat yhdistäneet näiden alojen tutkijoitamme ja johtaneet todella vaikuttaviin tieteellisiin avauksiin. Näkyvyytemme on siksikin ollut yksityisiin tieteenaloihin tai yksittäisiin tutkijoihin rajoittunutta, eikä UEFia ole kansallisella tasollakaan mielletty humanistis-yhteiskuntatieteellisen alan raskaan sarjan toimijaksi.

Jatkossa tilanne muuttuu, näin uskon. BOMOCULT-tutkimusalueen muodostaminen ja sen tähänastinen toiminta on jo lyhyessä ajassa tuonut ihan uudenlaista ajattelua ja dialogia sinne, missä aiemmin toimittiin erillään ja kilpailuasetelmassa, sekä yhteistyötä ja -hankkeita. Hyviä esimerkkejä näistä tarjosi vastikään Joensuun kampuksella järjestetty BOMOCULTin kansainvälinen konferenssi eurooppalaisesta kriisistä ja sen seurauksista. Oli kiinnostavaa kuulla, miten poliittisten, kulttuuristen ja kielellisten rajojen, liikkuvuuden ja erilaisten kulttuurien kohtaamisen ongelmia lähestytään useiden eri tieteenalojen näkökulmista yhteisiä ratkaisuja tavoitellen. On selvää, että kansallisen ja kansainvälisen tason tunnettuus vaatii vielä paljon urheilun maailmassa usein kuultua ”perustyötä”, kuten konferensseja, seminaareja, tutkijanvaihtoa, julkaisutoimintaa ja kosolti muuta. Profiilimme näillä aloilla on jo kuitenkin noussut kummasti Helmi Järviluoma-Mäkelän saaman ERC Advanced Grantin ansiosta ja monen muun viimeaikaisen täydentävän rahoituksen hankkeen myötä, mainiona esimerkkinä James Scottin, BOMOCULTin toisen johtajan, saamat hankkeet. Jatkoa näille menestyksille varmasti seuraa ja on jo seurannutkin, ja niitä tuovat BOMOCULTin lisäksi myös muut humanistis-yhteiskunnallisen alan piirissä toimivat tutkimusalueet.

Meneillään oleva UEFin hallinnon uudistaminen voi parhaimmillaan tukea hyvin humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimusprofiilin nostoa samoin kuin koulutusta. Yhteistyötä filosofisen tiedekunnan ja yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnan välillä on jo vuosia tehty jatkokoulutuksessa, ja tohtoriohjelmat ovat teemaperustaisia, eivät enää tiedekuntapohjaisia. Nyt kun näiden tiedekuntien hallinto- ja talouspalveluja ollaan yhdistämässä, ja kun se ulotetaan myös täydentävän tutkimusrahoituksen hankintaan, on luotu toimiva pohja uudenlaiselle ja nykyistä vaikuttavammalle humanistis- yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittymälle. Tutkimuksen ja jatkokoulutuksen puolella se olisi eräänlainen ”institute for advanced study” tai ”collegium” ilman, että se edellyttäisi uusia institutionaalisia rakenteita tai rajoja.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Terveysteknologia nosteessa

Terveysteknologian alalta on kuulunut hyviä uutisia viime päivinä. Yle-uutisissa TEKESin digitaalialan johtaja Pekka Sivonen hehkuttaa terveysteknologiaa nousevana vientialana Suomessa. Vuoden 2015 terveysalan vienti lähenteli kahta miljardia ja rivakkaa kasvua ennustetaan.

ICT-jätti IBM on tekemässä isoa investointia Suomeen. Watson on tulossa terveystiedon louhintaan. Samoin toinen iso kansainvälinen toimija General Electric (GE) on laajentanut toimintaansa Suomessa.

Miksi näin on? Suomessa on korkeatasoinen ICT-osaaminen ja iso joukko asiantuntijoita, jotka etsivät uutta alkua. Startup- yritystoiminta ICT-alalla on vilkasta. Suomen korkealaatuinen koulutus luo pohjaa uudelle yritystoiminnalle. Maassamme on hyvin toimiva, uskottava terveydenhuoltojärjestelmä, sotu ja rekisterit ja kasvava biopankkitoiminta. Ja myös vakaa ja turvallinen yhteiskunta. Toisaalta meitä suomalaisia moititaan, ettemme osaa kääntää asiantuntemustamme tuotteiksi ja rahaksi.

Miten täällä Savossa? Myös Kuopion alueella Kauppakamari ja Kuopion Yrittäjät ovat visioineet keihäänkärjeksi terveysteknologiaa. Päämääränä on 200 000 asukkaan Kuopio vuonna 2040.

Savilahden pohjukassa on terveyslaakso ja terveyssuora alkaen Kuopion yliopistollisen sairaalaan isosta rakennuskompleksista, jatkuen Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselle Canthia, Mediteknia, Medistudia, Snellmania, Bioteknia ja edelleen Microteknia ja yritysfasiliteetit. Potilaiden korkeatasoinen diagnostiikka ja hoito, terveysalan yliopisto- ja AMK-tasoinen koulutus ja kansainvälisen tason tutkimus sekä terveysalan yritystoimintaa löytyy kilometrin säteellä.

Edellytykset ovat hyvät uusille innovaatioille ja kasvavalle terveysteknologian yritystoiminnalle. Tarvitaan asennemuutosta ja uusia toimintatapoja myös kaupallistamisen edistämiseksi terveysteknologiassa. Maailma muuttuu ja terveysalalla muutos tulee olemaan nopeaa. Digitalisaatio on tullut voimakkaana myös käytännön työhön terveydenhuollossa, mutta parempia, yhteensopivia ratkaisuja tarvitaan.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Tutkimukseen on voitava luottaa

Karoliininen Instituutti oli syyskuun alussa näkyvästi esillä ruotsalaisessa lehdistössä ja muussa mediassa professori, kirurgi Paolo Macchiarinin tieteelliseen vilppiin liittyneen selvitysraportin valmistumisen johdosta. Raportti käsittelee Macchiarinin keinotekoisen henkitorven kehittämiseen liittyneitä väärinkäytöksiä. Siinä kritisoidaan voimakkaasti yliopiston silloista johtoa lähtien Macchiarinin rekrytoinnista ja hänen toimintansa seurannan laiminlyönnistä. Menemättä tapauksen yksityiskohtiin selvitysraportti ei horjuta luottamusta ainoastaan yksittäiseen tutkijaan, vaan koko tutkimusjärjestelmään. Tapauksen merkittävyydestä kertoo, että välittömästi selvitysraportin julkistamisen jälkeen korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark Knutsson esitti Macchiarinin aikana Instituutin hallituksessa toimineiden jäsenten ja kansleri Harriet Wallbergin erottamista. Rehtorin tehtävästä Wallberg oli joutunut eroamaan jo aiemmin.

Macchiarinin kohdalla kysymys oli harkitusta tieteellisestä vilpistä, mutta tietoisen vilpin rinnalla julkaistaan tutkimustuloksia ja vielä hyvillä foorumeilla, jotka eivät täytä korkeatasoisen tutkimuksen kriteereitä. Professori Daniel Sarewitzin toukokuussa Nature-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan julkaisemisen määrällinen paine on heijastunut tutkimukseen sen laatua heikentävästi eikä hän ole väitteineen yksin. Sarewitz käytti konkreettisena esimerkkinä rintasyöpätutkimusta, jossa sama virhe oli toistunut yli tuhannessa artikkelissa. Kovissa tieteissä vakiintuneita kvantitatiivisia indikaattoreita on otettu käyttöön myös ihmistieteiden tutkijoiden ansioituneisuuden arvioinnissa. Julkaisujen määrää painottavat palkitsemismallit ovat ohjaamassa tutkimusta perinteisillä monografiapainotteisilla aloilla artikkelimuotoiseen julkaisemiseen, mikä ei voi pidemmällä aikavälillä olla vaikuttamatta tieteenalojen luonteeseen. Lausahdus ”publish or perish” on tosiasia urallaan etenemään pyrkivälle tutkijalle ihmistieteissäkin.

Vähemmälle huomiolle julkaisemista koskevassa keskustelussa on jäänyt se, että kasvavat julkaisumäärät koettelevat yhtä lailla aikakauslehdissä arvioitsijoina toimivia kollegoita ja toimituskuntia. He ovat itse asiassa se taho, joka toimii julkaisemisen portinvartijana. Tämä ei kuitenkaan poista tutkijan vastuuta tuloksistaan. Sarewitz neuvookin tutkijoita panostamaan julkaisemissa laatuun määrästä tinkien.

Paljolti julkiseen rahoitukseen perustuvalle tutkimusjärjestelmälle, sen yleiselle hyväksyttävyydelle, mutta ennen kaikkea luottamukselle tieteeseen on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni tutkimuksen korkeasta laadusta. Tiedeyhteisöllä ei ole varaa epäluottamuksen kierteen vahvistumiseen tieteellistä tutkimusta kohtaan, kun samaan aikaan internet pursuaa ”luotettavaksi naamioitua” tietoa mitä erinäisemmin tarkoitusperin tuotettuna. Avoimen tieteen periaatteiden omaksuminen tutkimuksessa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden luottamuksen vahvistamiseen viemällä tieteen läpinäkyvyys ja vertailtavuus uudelle tasolle. Tähän on meillä oikeus niin tutkijoina kuin kansalaisina.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Oppimisen innostus

Maanantai oli taas erityinen päivä: uudet opiskelijat tulivat. Ovat aina vain nuorempia, tai ainakin näyttävät siltä. Snellmanian suuren luentosalin ovella oli kunnia tervehtiä ja kätellä, kun useampi sata tuoretta UEF-opiskelijaa astui sisälle. Iloisin, muutama jännittynein ilmein opiskelijat vastasivat tervehdykseen. Itse välillä oikein herkistyin, kun ajattelin nuorten elämänvaihetta. Tulevat vuodet yhdessä, tutustuen uusiin ystäviin ja nauttien hienoista kokemuksista. Itsekin sen aikanaan koin. Maailma oli auki ja kaikki mahdollista, kunhan uskoa vain aina riitti. Ensimmäiset hetket uudessa ylipistossa saavat toki monet varovaiseksi, tutustutaan, mutta rauhassa. Jo ensi silmäyksellä alkoi hahmottaa eräitä tulevia porukan johtajia. Myös jokusen, jolla edellinen ilta painoi vielä silmää. On opiskelu muutakin kuin koulun käyntiä. Omat muistot palaavat…

Nuoria kun katsoi, oli pakko ääneenkin todeta, ettei yliopistoa ole ilman heitä. Siksi opiskelijoiden tulee olla erityishuomion ja huolenpidon alla, ensi metreistä viimeiseen opintopisteeseen. Tätä varmasti nykynuoret ovat myös oppineet vaatimaan. Vanhat keinot ja menetelmät eivät riitä, eivät he halua astua ajassa taaksepäin. Opetusohjelmien ja oppimismenetelmien on kehityttävä tähän päivään, niiden on sovittava nuorten maailmaan. Muuten motivaatio hukkuu ja se näkyy 55 op-suorittajien tai opintonsa kokonaan kesken lopettavien määrässä. Pidetään tiukasti kiinni jokaisesta uudesta opiskelijasta. Tässä tarvitaan työtä ja uutta ajattelua, meillä kun luonnontieteissä on lisähaasteena myös kahden kampuksen kustannustehokas opetus.

Luonnontieteiden opiskelu on työlästä, opintopisteet on ansaittava ankarasti ponnistellen. Tämä on fakta, olivatpa mitkä opetusmenetelmät tahansa käytössä. Kokemus voi tulla monelle yllätyksenä, oikotietä onneen kun ei ole. Se innostus mikä näkyi nuorten silmissä kyllä kannustaa heitä eteenpäin. Puhutaan nuorten kanssa samaa kieltä, osallistetaan heidät ja annetaan heille vastuuta oppimisessa. Uskon, että ovat sen arvoisia. Tunnistetaan siten kohdejoukkomme oikealla tavalla. Olkoot opiskelijat keskiössä, uudet opetustavat, sähköiset opetusvälineet varmasti auttavat.

Toivotan menestystä kaikille uusille opiskelijoille. Toivottavasti UEFista tulee teille rakas opinahjo.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Vanhaa Eurooppaa etsimässä

Sunnuntaiaamuisin tapaan lehteä lukiessa kuunnella radio-ohjelmaa, joka kantaa nimeä ”Musiikkia vanhasta Euroopasta”. Ei se musiikki välttämättä kovin vanhaa ole, mutta joskus sieltä tulee renessanssiajan ja sitäkin edeltävän keskiajan musiikkia perusbarokin lisäksi. Ohjelmassa minua on ehkä kiehtonut eniten juuri tuo käsite ”vanha Eurooppa”. Mitä se on, ja mistä sellaista löytyy?

Jokakesäisiä moottoripyörämatkoja suunnitellessani olen melkeinpä huomaamattani etsiskellyt ”vanhaa Eurooppaa” ihan tietyistä suunnista ja tiettyjen aikakausien kulttuuriperintökohteista. Vieraista kulttuureista kiinnostuneena suunta on useimmiten vienyt Suomesta muualle ja erityisesti etelään päin. Itävallassa Salzburgin lähellä on Hallstatt-niminen pikkukaupunki, joka on kesäisin suosittu turistikohde mm. siellä sijaitsevan ikivanhan suolakaivoksen ja museon takia. Tässä mennään ajanlaskun alkua edeltävän vuosituhannen puolelle ja kauemmaksikin (vuosisatoihin n. 1200-500 eaa.), joten siellä jos missä ollaan ”vanhan Euroopan” ytimessä jo kartastakin katsoen. Museo ja sen kokoelmat ovat hienoja ja esineistö taatusti vanhaa. Yllättävän niukasti siellä kuitenkin tuodaan esille se, että ns. Hallstattin kulttuuri ja sen kauden ihmiset (tai ainakin huomattava osa heistä) olivat taustaltaan kelttejä, jotka tuohon aikaan olivat levittäytyneet pitkin manner-Eurooppaa nykypäivän Unkarista aina Ranskaan saakka.

Vähän vähemmän vanhaa Eurooppaa olen löytänyt Sveitsistä, Neuchâtelin kaupungista, jossa taas on Hallstattin kulttuurin jatkumon, ns. La Tène –kulttuurin merkittäviä muistomerkkejä esittelevä museo. Nyt ollaan vuosisadoissa n. 500 – 100 eaa., minkä jälkeen tulivatkin roomalaiset valloittajat, ja alkoi taas uusi aikakausi. Huomattavassa osassa nykyistä Ranskaa tämä ns. galloromaaninen kausi on jättänyt jälkeensä runsaasti erilaisia muistomerkkejä, joita edelleenkin tietysti kaivetaan esille, tai niitä löytyy sattumalta rakennustöiden yhteydessä.

Galloromaaninen kausi on minulle kelttiläisistä kulttuureista ja kielistä kiinnostuneena ollut erityisen mielenkiinnon kohde. Tämän kesän matkan kohokohtiin kuuluivatkin galloromaanisen kauden kaupungin rauniot ja niiden yhteyteen rakennettu museo Périgueux’ssa, Dordognen departementin pääkaupungissa, ja käynti Alesiassa, Julius Caesarin käymien ns. gallialaissotien päätösnäyttämöllä. Täällä Caesarin itsensä johtamat roomalaislegioonat kukistivat lukumääräisesti suuremman kelttien armeijan, jota johti heidän kuninkaansa Vercingetorix. Alesia-nimistä paikkakuntaa ei enää ole, vaan ratkaisevat taistelut käytiin v. 52 eaa. todennäköisesti kukkulalla, jolla nyt sijaitsee Alise-Sainte-Reinen kylä.

Alesian piiritys ja roomalaisten voitto siellä sinetöivät silloisen Gallian (eli suurin piirtein nykyisen Ranskan) joutumisen osaksi Rooman valtakuntaa. Siinä kääntyi todella iso lehti Euroopan historiassa! Kun tuon kukkulan huipulla seisoskelee ja katselee ympäröivää hiljaista ja tasaisen kumpuilevaa burgundilaista maaseutua, tulee väistämättä mieleen, millaiseksi ”vanha Eurooppa” ja sen myöhempi historia olisivatkaan muotoutuneet, jos Vercingetorix olisi saanut odottamansa apujoukot nopeammin paikalle ja olisi kenties pystynyt lyömään Caesarin ja hänen armeijansa. Historioitsijoiden kertoman mukaan taistelu olisi hyvinkin voinut kääntyä roomalaisten tappioksi, kuten oli käynyt Gergoviassa, nykyisen Clermont-Ferrandin tienoilla, näiden armeijoiden aiemmassa kohtaamisessa.

Luulen näillä matkoilla löytäneeni jotain, mitä voi hyvällä syyllä kutsua ”vanhaksi Euroopaksi”, mutta vielä sitä riittää nähtäväksi ja koettavaksi. Missä ja mitä seuraavaksi jäänee ensi talven karttaharjoitusten asiaksi.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Urheilua ja taas urheilua

Liikunnan ja urheilun merkitys terveyden edistäjänä on kiistaton. Liikunta on halpa ja hyvä keino vaikuttaa edullisesti mm. sokeriaineenvaihduntaan, sydämen ja verisuonien terveyteen, painonhallintaan, vahvistaa luustoa, parantaa stressinsietoa  ja unenlaatua sekä edistää henkistä hyvinvointia. Huippu-urheiluun liittyy tosin omat terveysriskinsä kuten urheiluvammat.

Kesä 2016 on tarjonnut kotisohvaurheilijoille paljon nähtävää. On ollut jalkapallon EM-kisat ja menossa ovat Rion olympialaiset, pienemmistä mittelöistä puhumattakaan. YLE tarjoaa olympialaisten kisalähetyksiä yötä päivää. Ylipäätään urheilun uutisointi on massiivista sekä sähköisissä medioissa ja lehdistössä.

Doping-skandaalit  ja korruptio ovat varjostaneet kilpaurheilua. Arsenaali suoritusten paranteluun on iso ja uusia aineita ja menetelmiä ilmaantuu käyttöön. Kiellettyjen aineiden listaukset ja testausmenetelmät näyttävät olevan jatkuvasti jäljessä kilpajuoksussa. Aikaisempien arvokisojen mitaleita on jaettu uudestaan doping-käryjen vuoksi. On todella sääli, että urheilun hyvä tarkoitus pilataan. Urheilijoiden huippusaavutusten takana on uskomaton määrä työtä, tavoitteellista harjoittelua  ja sitoutumista.

Suomalaiset ovat tämän vuoden olympialaisissa saaneet pääosin tyytyä vanhojen hyvien aikojen muisteluun.

Mutta missä ovat tieteen olympialaiset? Lukiolaisille tieteen olympialaisia järjestetään. Tieteen ammattilaiset kisailevat uusilla tuloksillaan kongresseissa ja ammattilehtien palstoilla. Satunnaisesti tieteen saavutuksia uutisoidaan valtamediassa. Mitäpä, jos ”urheiluruudun” tapaan joka päivä olisi ”tiederuutu”. Mahtaisiko kiinnostaa ketään?

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta